Lue keskustelun säännöt.
Tekisitkö sinä lapsia esim. skitsofreniaa / kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan kanssa?
15.11.2017 |
Tilanne olisi se, että sairaus olisi hyvässä hoitotasapainossa, mahdollinen lääkitys kunnossa, ja hän pystyisi elämään täysin normaalia elämää. Hankkisitko biologisia lapsia hänen kanssaan?
Poikaystävälläni on tällainen tausta. Olemme seurustelleet pari vuotta, ja haluan olla hänen kanssaan, mennä naimisiin ja perustaa perheen. Alamme olla siinä iässä että se on pian ajankohtaista. Biologisten lapsien hankkiminen mietityttää, sillä psykoosisairaudet ovat jossain määrin perinnöllisiä. Hänkään ei ole ainoa suvustaan, joka on sairastanut.
Toivoisin asiallista keskustelua aiheesta. Onko kellään omakohtaisia kokemuksia?
Kommentit (230)
msh kirjoitti:
En sch kanssa. Koko elämä tuossa sairaudessa on niin erilaista. Esim ajattelu ja huomiointikyky. 99 % SCH sairastavista ei huomioi omaistensa merkkipäiviä. Tupakka ja kahvi kiinnostaa, laskut rästissä. Nyt kysyt, että misten sanon noin. Siihen riittää työura; mielisairaanhoitaja vuodesta - 84
No ehkä sinäkin olet ollut hoitamassa esim. Päivi Rissasta, joka vietti vuosia mielisairaaloissa mm. skitsofreenikoksi diagnosoituna, mutta jolla myöhemmin todettiinkin olevan dissosiatiivinen identiteettihäiriö, hän väitteli myöhemmin tohtoriksi:
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/paivi_rissanen_viet…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä ketjua lukiessa tuntuu kuin lukisi jotain pimeän keskiajan keskusteluketjua saatanan riivaamista ihmisistä: mistä on voinut kerääntyä näin paljon tietämättömyyttä yhteen ketjuun, vai onko tämä oikeasti joku Keskiaika-keskusteluketju?
Satu Martikainen diagnosoitiin bipolaariksi, kunnes myöhemmin kävi ilmi, että hänellä onkin dissosiaatiohäiriö traumaattisen lapsuuden seurauksena:
http://m.iltalehti.fi/mieli/201711152200531471_md.shtml
En tekisi. Perinnöllisyys näissä sairauksissa on noin 20-25%. Voi olla, että kaikki menee hyvin, mutta pahimmassa tapauksessa voi elämästä tulla helvettiä. Nämä sairaudet vaikuttavat myös tapaan tuntea. Kaksisuuntainen usein pahenee keski-iässä.
En ikinä. Olen sellaisen lapsia hoitanut, ja sellaisen kanssa seurustellut... Ei koskaan enää! Mutta mitä sellaista kysymään, teet ihan itse omat virheesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä jokaisella on omat taakkamme ja kipumme, ei kenenkään lapset traumoitta selviä. Mutta toki on luvallista ja ihan viisastakin miettiä etukäteen, et jaksaako ja pystyykö tarjoamaan lapselle tasapainoisen elämän.
Aito rakkaus, avoimuus ja hyvä hoito kuitenkin voi kantaa monen asian yli, tässäkin tapauksessa. Keskustelunavaajalle suosittelen, että käytte kumppanisi kanssa yhdessä juttelemassa asiasta jonkun ammattilaisen kanssa. Toivon teille rakkautta, joka kestää.♡
Mulla on bipo, ja en halua tehdä lapsia sen vuoksi. Nyt voin todella hyvin, mielialat ovat pysyneet tasausina jo kaksi vuotta oikeanlaisen lääkityksen löydyttyä. Mutta tie tähän oli rankka, ja virheitä tuli tehtyä paljon. En halua että lapseni joutuisi kokemaan samanlaisen tuskan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi jumalauta te olette idiootteja, kaksisuuntaista sairastavat voivat elää aivan tavallista elämää sairaudesta huolimatta jos lääkitys on kunnossa.
Niin ja kun lääkkeiden kanssa sairaudentunto häviää niin jää lääkkeet ja kas ollaan taas maniassa. Voi kuinka olisikaan helppo vastaus että lääkkeet vaan!
Terv, kokemusta kummastakin sairaudesta hyvin läheltä
Miettisin todella tarkkaan. Olen mielenterveystyössä ja tapaan päivittäin ihmisiä joilla on psykoositason sairauksia. Voin sanoa, että ihmisinä useimmat on ihania, fiksuja ja monin tavoin lahjakkaita. Sairaus voi kuitenkin hyvästä hoidosta ja lääkityksestä huolimatta pahentua. Erilaiset stressitekijät kuten perheen perustaminen voivat olla liian rankkoja. Aika moni nuorena sairastuneista itse tunnistaa kyvyttömyytensä huolehtia lapsista ja valitsee tietoisesti lapsettomuuden. Osa elää kuitenkin ihan tyytyväisenä parisuhteessa, jotkut toisten mt-kuntoutujien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työskennellyt useamman vuoden lähihoitajana mt-potilaiden parissa. Eli melko paljon on tietoa sairauksista. Ja voin sanoa että en tekisi biologisia lapsia tai hommaisi lapsia muutekaan (luovutetuilla tai adoptiolla) kyseisiä sairauksia sairastavan ihmisen kanssa.
No oletko koskaan kuullut psykoterapiasta, kehohoidoista ynnä muista hoidoista ja tuista, joiden avulla vaikeastikin lapsuudessaan traumatisoitunut ja mm. bipolaari-diagnoosilla varustettu voi tervehtyä?
Olen kuullut ja kyllähän näistä pieni prosentti paraneekin. Mutta on aika hiton paljon isompi uusimisriski ja pikkulapsi arki ei yleensä ole sitä helpointa aikaa terveellekkään. En itse ainakaan ottaisi sitä riskiä että perustaisin perheen tällaisen kanssa.
136
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen bipo, sairastanut myös lievän psykoosin muutaman kerran.
Olen vapaaehtoisesti lapseton, vielä toistaiseksi. Identifioiduin "velaksi" jo lapsena ennen kuin sairastuin, ja se tulikin sitten kuin tilauksesta, kun olin jo parikymppinen ja sairastanut muutamia vuosia kun sairaus puhkesi teini-iässä.
En kuitenkaan halua olla lapseton enää. Olen kolmekymppinen ja kamppailen asian kanssa. Tästä on varmaan ihan tuhottomasti keskusteluja ja siksi kysymys on mukavammasta näkökulmasta ja helpompi lukea, vaikka kipeää tekeekin.
Toivon, että jonain päivänä löydän miehen joka on valmis tekemään lapsen kanssani. Kuten täälläkin sanottiin, ei nämä sairaudet välttämättä periydy heti omille lapsille, vaan jos on oikein ehdoton, tarkoittaisi se sitä, että käy läpi koko sen kumppanin sukupuun ja selvittäisi pienetkin oirehdinnat, joiden perusteella diagnoosia ei ole välttämättä tehty mutta silti on mahdollisuus, että psykoosia ja bipoa siellä on.
En tiedä mikä pointti. Mutta juu, on fiksua miettiä tuhanteen kertaan ennen kuin moiseen leikkiin lähtee. Maailmassa ja omien lasten elämässä on toki muitakin suuria riskejä kuin sairauksien periytyvyys (kuten myös nuorena tai jo lapsien puhkeavat sydänsairaudet).
Pysy vaan velana, jookos. Itse näen vastuuttomana synnyttää hyvin vakavasti sairaana jo oman itsensäkin takia eikä vain lasten. Myös kumppanin. Tai ainakin pitää olla todella hyvä tukiverkosto... En tekisi itse lapsia oli miten oli.
Mikäs Mengele sinä olet päättämään kuka saa lisääntyä ja kuka ei. Jos nykyisellä miehelläni puhkeaisi mielenterveysongelma niin tekisin silti lapsen hänen kanssaan. Kyllä ihmiset osaavat olla kylmiä ja kovia, miksi tuollaiset empatikyvyttömät urpot saisivat lisääntyä yhtään sen enempää kuin muutkaan?! Tulee tulevat sukupolvet aina vain ilkeimmiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edesvastuutonta siirtää tauteja jälkipolville. Ei mulla muuta.
Minulla on lievä kaksisuuntainen mielialahäiriö (kakkostyypin). Voisin ottaa kumppanikseni toisen bipon, mutta pidän epätodennäköisenä sitä, että ihminen, joka viehättäisi minua, olisi myös bipo. Minimivaatimus olisi, että hän hoitaisi itseään kuten itsekin teen. Minua ei sairauden periytyvyys pelota ihan hirveästi, mutta lapsen kasvattamisen rankkuus kyllä. Univaje ja väsymys tuntuvat vaivaavan niin monia pienten lasten vanhempia, ja ne yleensä vain pahentavat bipo-oireita.
Skitsofrenia taas pelottaa, enkä välttämättä uskaltaisi ryhtyä suhteeseen skitsofreenikon kanssa. Mutta jos tulisi hyvä tyyppi vastaan, olisin ainakin valmis ottamaan selvää, miten sairaus ilmenee ja mitkä ovat riskit. Mutta olen sen verran pelokas ihminen, että tuskin edes olisin paras kumppani skitsofreenikolle. Heille varmaan sopii vähän vähemmän hermoheikko tapaus. Joskus on tullut skitsofreenikkoja vastaan, ja on tullut olo, että heihin ei ole saanut oikein yhteyttä; osa voi olla sairautta, osa luonnetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työskennellyt useamman vuoden lähihoitajana mt-potilaiden parissa. Eli melko paljon on tietoa sairauksista. Ja voin sanoa että en tekisi biologisia lapsia tai hommaisi lapsia muutekaan (luovutetuilla tai adoptiolla) kyseisiä sairauksia sairastavan ihmisen kanssa.
No oletko koskaan kuullut psykoterapiasta, kehohoidoista ynnä muista hoidoista ja tuista, joiden avulla vaikeastikin lapsuudessaan traumatisoitunut ja mm. bipolaari-diagnoosilla varustettu voi tervehtyä?
Olen kuullut ja kyllähän näistä pieni prosentti paraneekin. Mutta on aika hiton paljon isompi uusimisriski ja pikkulapsi arki ei yleensä ole sitä helpointa aikaa terveellekkään. En itse ainakaan ottaisi sitä riskiä että perustaisin perheen tällaisen kanssa.
136
Pieni on todellakin tervehtyneiden prosentti, koska kaikkialla hoetaan sitä, mitä tässäkin ketjussa, eli että bipoiksi ja skitsofreenikoiksi diagnosoidut eivät parane koskaan: no ei kai parane, koska ei anneta edes paranemismahdollisuutta! Ihmisten mielenterveysongelmien tausta on jokaisella erilainen: toiset ovat todella väkivaltaisista perheistä, toiset vähemmän väkivaltaisista perheistä, mutta heillä on ollut muita syitä, että miksi he ovat mielenterveysongelmaisia, mutta näitä yksilöllisiä eroavaisuuksia ei yleensä tutkita lähemmin, vaan diagnoosi lätkäistään oirekirjon perusteella. Oireiden syyt, syntymekanismit ja eri hoitovaihtoehdot nykypsykiatria jättää usein huomiotta: "Kas tässä diagnoosi ja tässä pilleripurkki, näkemiin!"
Minä siis kysyisin kumppanikandidaatiltani, että onko hän motivoitunut hoitamaan itseään psykoterapian ynnä muin keinoin, jotta hän tervehtyisi.
Vierailija kirjoitti:
Edesvastuutonta siirtää tauteja jälkipolville. Ei mulla muuta.
Edesvastuutonta jättää mielenterveyskuntoutujat hoidotta, kuten Suomessa on tapana. Vaikeasti mielenterveysongelmaiset jätetään myös somaattisella puolella usein huonommalle hoidolle kuin psyykkisesti terveemmät, mikä sekin lisää mielenterveyskuntoutujien kuolleisuutta entisestää.
Vierailija kirjoitti:
Minun kumppanini on "pelkkä masentunut". Pitkiä ajnjaksoja jolloin hän on meille ihan käsittämätön riippakivi ja rasite. Koko roska on minun vastuullani. Vituttaa tulla töistä kun mies on maannut koko päivän sängyssä. Ei tulisi meleenikään lisääntyä hänen kanssaan eikä halua itsekään lapsia kun ymmärtää ettei pysty isäksi. Minulla on kaksi lasta ed. liitosta.
Hienoa, että välität syntymättömästä lapsesta enemmän kuin kahdesta olemassaolevasta... Sääliksi käy lapsiasi. :(
Tällaista perhettä lähisukulaisena seuranneena sanon että ehdottomasti en tekisi. Jos haluat lapsia niin vaihda miestä, vaikka se tuntuukin tällä hetkellä mahdottomalta, koska rakkaus. Mutta rakkaus lentää ulos ovesta kun sinusta tulee miehesi ja lastesi hoitaja, juokset hoitopalaverista toiseen, valvot yöt ja päivät vahtimassa mitä sairas saa päähänsä.
Tässä perheessä äidillä 2-suuntainen, muutama laitosjakso psykoosin takia. Lapset alakoulusta asti terapiassa, välillä huostaanotettuna vaikean kotitilanteen takia, sairaalahoidossa ja sairaalakoulussa. Lapsilla ahdistusta, viiltelyä, itsemurhayrityksiä. Kaikki vain koska äiti on sairas eikä välitä syödä lääkkeitään aina niinkuin pitäisi.
Tämä lääkevastaisuus kuuluu sairauteen, tulee ennen pitkää jokaiselle jossain vaiheessa eivätkä ymmärrä olevansa sairaita. Sitten koko perhe elää yhden sairaan harhaluulojen ja -kuvitelmien vallassa olevan aikuisen armoilla. Se on todella raskasta myös aikuiselle, puhumattakaan kasvavista pienistä lapsista.
Joten: RUN! Et tule katumaan, jäämistä tule katumaan koko loppuikäsi. Muista tämä jos jäät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun kumppanini on "pelkkä masentunut". Pitkiä ajnjaksoja jolloin hän on meille ihan käsittämätön riippakivi ja rasite. Koko roska on minun vastuullani. Vituttaa tulla töistä kun mies on maannut koko päivän sängyssä. Ei tulisi meleenikään lisääntyä hänen kanssaan eikä halua itsekään lapsia kun ymmärtää ettei pysty isäksi. Minulla on kaksi lasta ed. liitosta.
Hienoa, että välität syntymättömästä lapsesta enemmän kuin kahdesta olemassaolevasta... Sääliksi käy lapsiasi. :(
En ymmärrä alapeukutusta. Naisella on kaksi lasta ja nainen valitsee niin, että ottaa perheeseen uuden aikuisen, joka on vakavasti masentunut. Jos naista "vituttaa" tulla kotiin kun mies on maannut koko päivän sohvalla, niin miettikääpä miltä lapsista tuntuu?! Kuvitteletteko, että tuossa perheessä on mukava, kevyt ja iloinen tunnelma kotona? Kuvitteletteko, että lapset iloitsevat tällaisesta isäpuolesta? Yhtään ei ole raskasta seurata toisen masennusta sivussa. Ja tämä aikuinen ei edes ole lasten isä. Lapset kävelevät tuossa kodissa varovasti, koska masentunut on ärtynyt. Hieno lapsuus ja ihan äidin valinta.
En ottanut riskiä, joten nain ulkomaalaisen tasapainoisen ja tervepäisen naisen. Nykyisin kaksi mahtavaa lasta.
Voi jumalauta te olette idiootteja, kaksisuuntaista sairastavat voivat elää aivan tavallista elämää sairaudesta huolimatta jos lääkitys on kunnossa.