Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tekisitkö sinä lapsia esim. skitsofreniaa / kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan kanssa?
15.11.2017 |
Tilanne olisi se, että sairaus olisi hyvässä hoitotasapainossa, mahdollinen lääkitys kunnossa, ja hän pystyisi elämään täysin normaalia elämää. Hankkisitko biologisia lapsia hänen kanssaan?
Poikaystävälläni on tällainen tausta. Olemme seurustelleet pari vuotta, ja haluan olla hänen kanssaan, mennä naimisiin ja perustaa perheen. Alamme olla siinä iässä että se on pian ajankohtaista. Biologisten lapsien hankkiminen mietityttää, sillä psykoosisairaudet ovat jossain määrin perinnöllisiä. Hänkään ei ole ainoa suvustaan, joka on sairastanut.
Toivoisin asiallista keskustelua aiheesta. Onko kellään omakohtaisia kokemuksia?
Kommentit (230)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edes haluaisi asua skitson kanssa,saati jatkaa sukua kanssaan. Omat geenit menisivät hukkaan ja tulisi vain lisää hermoheikkoja selittäjiä ja sivupersoonaperseilijöitä. Ja kun unohtaa nappinsa,niin on soittelemassa hälytyskeskukseen epäilyistään cia:n vankilasta yläkerroksissa. Jos et ole raskaana etkä asuntolainotettu niin häivy turvaan.
a. Skitsofreenikot eivät kaikki käytä lääkkeitä ja pärjäävät silti. Kaikilla ei ole edes harhoja, osalla suurin ongelma on masennus ja tunteettomuus tai kognitiiviset ongelmat
b. Sivupersoonia on harvalla skitsofreenikolla
c. Tuskin monet heistä haluiaisivatkaan asua kanssasi, koska monet eristäytyvät sosiaalisesti mitä ei vähennä ainakaan heitä kohtaan olevat ennakkoluulot
Tarkennan, että sivupersoonat johtuu dissosiatiivisestä identiteetti häiriöstä ei skitsofreniasta. Ne on kaksi eri asiaa, mutta ne voi olla samaa aikaa. "Skitso" tarkoittaa jakautunutta ja "frenia" mieltä ja tästä tulee vanhentunut nimitys "jakomielitauti" mieli on jakautunut, mutta persoona ei jos dissosiariivista identiteetti häiriötä ole.
-ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kamala ketju. Tuli huono olo, ja sain itseni tuntemaan maan matoseksi ja joksikin spitaaliseksi.
T. 2 lapsen bipo äiti, joka sai muutama päivä sitten kuulla lapseltaan olevansa maailman paras äiti, vaikkei ehkä paremmista tiedäkään :)
Lapellasi on maniakausi.
Vierailija kirjoitti:
En ottanut riskiä, joten nain ulkomaalaisen tasapainoisen ja tervepäisen naisen. Nykyisin kaksi mahtavaa lasta.
Maahanmuuttajilla on kaksinkertainen riski sairastua skitsofreniaan, joten ei voi sanoa, että et olisi ottanut mitään riskiä. En sano tätä ilkeilläkseni, vaan ihan vaan tiedoksi sinulle, kun varmaan puolisosi on tai itse olet maahanmuuttaja.
Tähän on vaikea antaa pelkästään "kyllä" tai "ei" vastausta.
Itselläni on lapsi bipon kanssa. Mainittakoon, että hänen sairautensa puhkesi vasta 35-vuotiaana, välittömästi meidän yhteisen lapsemme syntymän jälkeen. Ennen sitä olimme olleet onnellisesssa avioliitossa 6 vuotta. Ei minkäänlaisia oireita sairaudesta tuona aikana, emme riidelleet koskaan.
Miehen sairastuminen pari kuukautta lapsen syntymän jälkeen; itsemurhayritys, joka johti teholle pilasi oman äityslomani, etten voinut nauttia vauvasta ja olla 100% onnellinen. Sairaus oli myös syynä, että tämä lapsi jäi ainoaksi.
En ollut silloin tietoinen, että tauti voi olla periytyvä. Lapsi on nyt alle 30-vuotias, eikä vielä ole onneksi mitään oireita. Arvelluttaa vaan, että jos hän joskus hankkii lapsia, puhkeaako tauti mahdollisesti silloin? Jokuhan täällä kirjoitti, että sairastui vasta 50-vuotiaana.
Mutta jos saisin elää elämäni uudestaan; en missään nimessä jättäisi synnyttämättä ihanaa lastani tai edes menemättä naimisiin.
Entäpä, jos mies olisi sairastanut skitsofreniaa? Tällä hetkellä se tuntuu pahemmalta sairaudelta ja haluaisin sanoa, että ei lapsia. Mutta ilman omaa kokemusta, en voi skitsofrenia-kysymykseen vastata.
Joku mainitsi, että suomalaisilla on paljon perityviä sairauksia. Tämä on totta. Ero kuitenkin mielensairauksiin on siinä, että sairauksiin otetaan säännöllisesti lääkitys ja saadaan sairaus pidettyä kurissa.
Mielensairauksissa kukaan ei valvo, että lääke tulee otettua. Sairas ihminen usein ei halua ottaa lääkettä. Hoitoon on vaikea päästä, koska ketään ei kuulemma oteta pakkohoitoon. Ainoastaan tilanteessa, jossa on jo itsemurhayritys päällä pääsee hoitoon.
Lääkkeillä on myös sivuvaikutuksia ja yleensä potilaat toimivat lääkeyhtiöiden koekaniina. Ne ovat myös kalliita, eikä "sossusta" saa rahaa, jos toinen osapuoli on töissä.
Lähiomainen sai aikoinaan pistoksia kerran kuukaudessa, jotka tulivat halvemmiksi. Sivuoireita pistokset eivät kuitenkaan poistaneet. Lääkityksen aikana lähiomainen nukkui koko ajan, oli lääkkeillä turrutettu "vaarattomaksi". Puhumattakaan rajusta lihoamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Varsinkin pikkulapsiaika on kuormittavaa jo ihan ilman mielen tai ruumiin perussairauksia ja jaksaminen muutenkin lujilla. Mutta jokainen tuntee itse sen oman tilanteensa ja parisuhteensa parhaiten eli en yleistäisi.
On ollut aika, jolloin mielen sairaus oli lähisukulaisuuden ohella legitiimi avioliiton este. Ilmeisesti haluttiin varmistaa mahdollisimman terve jälkikasvu. No, ne ajat ovat jo menneet.
Olen ollut avoliitossa erilaistumatonta skitsofreniaa sairastavan kanssa ja sen pohjalta sanoisin et en tekisi.
Koskaan ei voinut tietää milloin päätti jättää lääkkeensä syömättä ja sen seurauksena hyvin äkkiä oli psykoosi päällä.
Kyseisellä ihmisellä näyttäytyi myös kaikenlainen päihteiden käyttö runsaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai näissäkin sairauksissa on erilaisia sairaskertomuksia... Bipoa on monenlaista, osalla on pelkkää levotonta hypomaniaa ja masennusta, joillain sitten mielialat vaihtelevat päivän aikana synkästä masennuksesta maniaan, toisilla on kerran parissa vuodessa maaninen kausi, joka katkaistaan sairaalassa. Juuri mania kai ihmisiä eniten pelottaa, koska henkilön käytös on silloin niin poikkeavaa totutusta, ja kaikkea hullua voi tulla maanikolle mieleen. Myös parisuhde kärsii, jos toinen maniassa aina pettää tai sekoilee rahan tai päihteiden kanssa.
Skitsofrenia on itselleni tuntemattomampi, mutta tietääkseni osa skitsofreenikoista vain passivoituu harhojen iskiessä ja vaipuu omaan maailmaansa, eikä suinkaan kaikki kärsi paranoiasta ja ryhdy epäilemään perhettään tai lääkäriä myrkytysyrityksistä tai muista murhanhimoisista suunnitelmista.
Eihän nyt kukaan suoraan hoitolaitoksesta kotiutuvalle mielisairaalle ehdota lapsen tekoa, vaan sellaisen miettiminenkin vaatii pidemmän tasaisen jakson ja ehkäpä myös muutaman kunnialla selätetyn kriisin takeekseen, mikä ei ole aiheuttanut sairauden kirjoon kuuluvaa oireilua eli esim. vakavaa masennusta tai harhoja tai laukaissut ensin unettomuutta ja sitä kautta johtanut psykoosiin tai maniaan. Jos turvaverkot ovat hyvät, ja puoliso on tasapainoinen, luotettava ja solid as a rock, niin lapsilla voi olla toisen vanhemman sairaudesta huolimatta turvallinen kasvuympäristö. Geenit tuovat toki riskinsä ja mielisairaus on ikävä perintö lapselle, vaikkei se automaattisesti 100% varmuudella periydy. Sitten taas, jos yksinhuoltajaksi väen vängällä aikoo psykoosisairautta sairastavana, niin ei, ei, ei, ei. Johonkin on raja vedettävä ja siinä on jo kaikki katastrofin ainekset kasassa. En tiedä onko se edes lain puitteissa mahdollista. Lastensuojeluilmoitus lähtee varmasti automaattisesti, mutta ei äitiä voi valvoa kukaan jatkuvasti, varsinkaan jos hän ei itse sitä halua. Kalliista tukitoimista huolimatta lapsen olisi parempi päätyä adoptioon ja turvalliseen kotiin, kuin jäädä tasapainottoman tai psykoottisen äidin luokse.
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta voin sanoa, että en missään nimessä. Läheisen lipuminen psykoosiin on jo itsessään traumaattista, vanhemmastaan riippuvaisen lapsen kohdalla aivan varmasti vakavasti vaurioittavaa. Toistuvat psykoosit heikentävät ennustetta palata entiseksi itsekseen, ja esim. skitsofreniassa ja bipossa ne kuuluvat asiaan. Kaikki pyörii lopulta sen mielisairauden ympärillä, sairaan mielialaa, unta, puhetta jne. tarkkaillen. Vaikka sairas olisi tiiviisti valvonnan alla ja psykiatrin, terapeuttin ja mt-puolen asiakkaana, niin yhteistyö katkeaa aivan liian usein asiakkaan halusta sairauden pahentuessa, bipo etenkin usein itse kokee tällöin parantuneensa. Maniaan kuuluu kaikenlainen holtiton ja narsistinen käyttäytyminen rahan, päihteiden, seksin yms. suhteen, sen jälkeen masennuksen kourissa maataan kuukausia sängyssä. Jonkun muun on tällöin hoidettava sekä sairas että lapset. Skitsofreenikoilla alkava psykoosi tms. harhaluuloisuus voi kohdistua omiin perheen jäseniin, minkä lapset voivat kokea traumaattisena. Usein sitten puoliso saa jossain vaiheessa tarpeekseen toistuvista ja kuluttavista psykooseista, ottaa eron, mutta päätyy iäksi naimisiin mielisairauden kanssa, jos lapsensa ovat sen perineet. Ei näitä asioita saisi hyssytellä ja rinnastaa tuosta vaan fyysisiin sairauksiin, jotka ovat huomattavasti helpompia hoitaa ja läheisille helpompia käsitellä.
Hohoijaa. Sinustako sitten saa yleistää kaikki käyttäytyväksi kuten kuvailit?
Voin muuten vakuuttaa, että monet fyysiset sairaudet vaikuttavat perheeseen ja sen toimintaan aivan samalla tavalla. Lisäksi monet fyysiset sairaudet aiheuttavat psyykkisiä muutoksia ihmisissä, persoonakin voi muuttua täysin. Kokemusta on. Aivan samalla tavalla traumatisoivia ovat fyysisetkin sairaudet.
Tunnen myös muutaman bipolaarisesta häiriöstä kärsivän. He ovat vastuuntuntoisia itsensä hoitajia ja ovat oppineet tarkkailemaan itseään. Kun mieliala alkaa nousta liikaa, muuttavat he lääkitystään ihan itse ja taas tasapaino löytyy. Toki lähipiirikin voi huomauttaa asiasta.
Nykyiset psykoosilääkkeet pitävät psyykosit poissa, edellyttäen tietysti, että sairastava niitä säännöllisesti syö. Useimmat syövät.
Outoa, että itseään ilmeisesti sivistyneenä pitävä henkilö, kuten sinä, kuitenkin yltyy viljelemään vanhoja asenteita ja ennakkoluuloja. Aikana, jolloin tabuja yritetään terveydenhuoltohenkilöstön ja median toimesta murtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Bipolaarihäiriö on hyvin yleinen sairaus, 1 ihminen 70:stä sairastaa sitä.
Se ei periydy automaattisesti ja todennäköisyys periytymiselle on vain 20 %, jos vain toinen vanhempi sairastaa sitä. Ympäristötekijöillä oletetaan olevan hyvin suuri merkitys geneettisen alttiouden laukeamiseen; Kasvatuksen epäjohdonmukaisuus, perheen vähäinen yhteenkuuluvuus ja runsaat keskinäiset ristiriidat lisäävät kaksisuuntaisen mielialahäiriön riskiä. Samoin runsas lapseen kohdistuva kurinpito.
Tässä erään kolmen lapsen bipolaariäidin mietteitä netistä kopioituna:
Nuoresta asti olen ollut hirveä suorittaja, täydellinen.
Olen tehnyt ja saanut kaiken, mistä ihmiset yleensä unelmoivat. Olen 38-vuotias, minulla on kolme lasta ja kolme tutkintoa.
Pääsin yliopistoon vuonna 2004, kun ammattikorkea oli vielä kesken. Samoihin aikoihin syntyi esikoinen. Parikuinen lapsi rinnoillani kirjoitin ammattikorkean opinnäytetyötä.
Silloin en vielä tiennyt, että hurjassa draivissani on jotakin outoa. Bipolaarisuusdiagnoosin sain vasta 2011, siihen saakka minua hoidettiin masennuspotilaana.
Väitän, että meitä kaksisuuntaisia on paljon, eikä meitä tunnisteta. Emme me ehkä itsekään halua jäädä kiinni, sillä kaksisuuntainenhan saa valtavasti aikaan!
Minustakin on nähty vain tämä ihailtava aikaansaava puoli. Vitsi että sä oot tehokas, miten sä jaksat tehdä tuon kaiken?
Yhteiskunta ihannoi supersuorittamista, kukaan ei sano, että se on epänormaalia, sehän on toivottavaa!
Näin jälkeenpäin ymmärrän, että olen rykinyt näitä elämäni suuria hankkeita eteenpäin hypomaniallani. Masentuneenakin olen pystynyt opiskelemaan, en tiedä millä voimilla. En tiedä miten olen suoriutunut kaikesta.
Me kaksisuuntaiset ollaan usein sellaisia, että me suoritetaan masentuneenakin, niin kauan kunnes lääkäri määrää lepäämään. Me suoritetaan ja suoritetaan ja saadaankin asioita aikaan, mutta sisällä tuntuu ihan hirveän pahalta.
Lapset on oppineet että olen vähän erilainen äiti. He tietävät että välillä minua väsyttää, vaikka nukkuisin kuinka paljon, ja etten aina jaksa, vaikka kuinka haluaisin.
He tietävät että jos olen surullinen tai minua itkettää, se johtuu äidin sairaudesta, joka rajoittaa välillä toimintakykyä, ihan niin kuin jokin fyysinenkin vaiva.
Lapsille olen myös selittänyt että tässä minun sairaudessani on loppujen lopuksi kyse biokemiasta, aivojen välittäjäaineista, ja siihen tarvitaan lääkkeitä. Olipa Kerran Elämä -sarjasta muistavat hyvin, miten aivot ja välittäjäaineet toimivat. Inside Out -leffa oli myös lapsille kuvaava - jos ohjauspöytään tulee vika niin tunteet muuttuvat tahtomatta. On väsynyt tai ärtynyt, vaikka oikeasti haluaisi olla iloinen ja hyvällä tuulella.
13-vuotias kommentoi aivan hiljattain näin: "Meille on ainaki se kakssuuntanen ihan ok ja ei muuta meijän elämässä mitään muuta ku et tiedetään nää: Oot selittäny sen että välillä tulee nopee kausi jolloi sä teet ja haluut tehä hirveesti kaikkee ja sit se kostautuu seuraavaks. Ja siks syksyt on välillä vaikeita."
Lapset ymmärtävät, mutta ymmärtävätkö palstan aikuiset?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta voin sanoa, että en missään nimessä. Läheisen lipuminen psykoosiin on jo itsessään traumaattista, vanhemmastaan riippuvaisen lapsen kohdalla aivan varmasti vakavasti vaurioittavaa. Toistuvat psykoosit heikentävät ennustetta palata entiseksi itsekseen, ja esim. skitsofreniassa ja bipossa ne kuuluvat asiaan. Kaikki pyörii lopulta sen mielisairauden ympärillä, sairaan mielialaa, unta, puhetta jne. tarkkaillen. Vaikka sairas olisi tiiviisti valvonnan alla ja psykiatrin, terapeuttin ja mt-puolen asiakkaana, niin yhteistyö katkeaa aivan liian usein asiakkaan halusta sairauden pahentuessa, bipo etenkin usein itse kokee tällöin parantuneensa. Maniaan kuuluu kaikenlainen holtiton ja narsistinen käyttäytyminen rahan, päihteiden, seksin yms. suhteen, sen jälkeen masennuksen kourissa maataan kuukausia sängyssä. Jonkun muun on tällöin hoidettava sekä sairas että lapset. Skitsofreenikoilla alkava psykoosi tms. harhaluuloisuus voi kohdistua omiin perheen jäseniin, minkä lapset voivat kokea traumaattisena. Usein sitten puoliso saa jossain vaiheessa tarpeekseen toistuvista ja kuluttavista psykooseista, ottaa eron, mutta päätyy iäksi naimisiin mielisairauden kanssa, jos lapsensa ovat sen perineet. Ei näitä asioita saisi hyssytellä ja rinnastaa tuosta vaan fyysisiin sairauksiin, jotka ovat huomattavasti helpompia hoitaa ja läheisille helpompia käsitellä.
Hohoijaa. Sinustako sitten saa yleistää kaikki käyttäytyväksi kuten kuvailit?
Voin muuten vakuuttaa, että monet fyysiset sairaudet vaikuttavat perheeseen ja sen toimintaan aivan samalla tavalla. Lisäksi monet fyysiset sairaudet aiheuttavat psyykkisiä muutoksia ihmisissä, persoonakin voi muuttua täysin. Kokemusta on. Aivan samalla tavalla traumatisoivia ovat fyysisetkin sairaudet.
Tunnen myös muutaman bipolaarisesta häiriöstä kärsivän. He ovat vastuuntuntoisia itsensä hoitajia ja ovat oppineet tarkkailemaan itseään. Kun mieliala alkaa nousta liikaa, muuttavat he lääkitystään ihan itse ja taas tasapaino löytyy. Toki lähipiirikin voi huomauttaa asiasta.
Nykyiset psykoosilääkkeet pitävät psyykosit poissa, edellyttäen tietysti, että sairastava niitä säännöllisesti syö. Useimmat syövät.
Outoa, että itseään ilmeisesti sivistyneenä pitävä henkilö, kuten sinä, kuitenkin yltyy viljelemään vanhoja asenteita ja ennakkoluuloja. Aikana, jolloin tabuja yritetään terveydenhuoltohenkilöstön ja median toimesta murtaa.
Ohis, mutta äidin masennuskin on raskas kuorma pienituloiselle perheelle. Vaikka niin kovasti kauniita ja rohkeita, hyvin idealistisia suuntaviivoja vedetään ja näistäkin tämän ketjun mt-sairauksista puhutaan avoimesti Hollywoodista asti, ja kerrotaan ja hoetaan kuinka bipo on niin tavallinen ja useaa perhettä koskeva sairaus, jota lahjakkaat ihmiset sairastavat, niin ne tarinat ei auta tippaakaan sellaista perhettä, jonka äiti nukkuu suurimman osan päivästä. Vaikka miten olisi suuri suorittaja ja sen moodin ollessa päällä paljon parempi kuin kaikki muut yhteensä, mutta jos henkilö ei kestä tavallista ja jokapäiväistä arkea, niin ne arjen työt ja vastuut jää silloin muille. Siitä tässä ketjussa on ollut puhe. Psykoosit eivät kuulu arkeen edes niissä skitsofreenikkojen perheissä. Psykoosi on lähinnä poikkeustila, josta perheen pitää selvitä. Jos perheellä ei ole liiemmin rahaa ja vain toinen vanhemmista pystyy käymään töissä, niin sen toisen vanhemman pitää elättää koko perhe, huolehtia ruoka kaappiin ja sieltä pöytään, huolehtia asunnon siisteydestä ja vastata vielä lapsistakin. Äiti makaa kotona, lapset ovat päivähoidossa, koska äiti ei heistä jaksa huolehtia, ja kaikki vastuu kaatuu sen toisen puolison niskaan.
Omassa lähipiirissä on juuri tällainen bipoa sairastava äiti, jonka masennus on kestänyt nyt toista vuotta. Sukulaiseni elättää yksin koko perheen. Äiti ei pysty hoitamaan omia asioitaan, hän ei edes halua hakea tukea Kelalta, vaikka Kela oli valmis kustantamaan hänelle terapian ja lääkkeet. Lääkkeet jäivät apteekkiin, terapia ei kelvannut, hän ei ole vielä hyväksynyt sairauttaan, eihän hänellä ole koskaan ollut varsinaista maniaa. Vain toimeliaampia ajanjaksoja silloin tällöin, jolloin hän saa paljon aikaan ja haaveilee ja suunnittelee suuria suunnitelmia, jotka kaatuvat aina jaksamisen puutteeseen, hieman normaalia siinä välissä ja nyt miltei toista vuotta se sängyn pohja kiinnostaa häntä enemmän kuin oma perhe. Koko perhe kävelee varpaillaan ja pelkää, koska äiti suuttuu ja uhkaa jälleen jättää heidät. Äiti tietysti rakastaa lapsiaan, mutta silti haluaisi olla yhä nuori ja vapaa. Hänen suunnitelmansa vain muuttuivat jossain välissä ja nyt kokee olevansa ikuisesti ansassa perheensä kanssa, mikä jälleen masentaa häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta voin sanoa, että en missään nimessä. Läheisen lipuminen psykoosiin on jo itsessään traumaattista, vanhemmastaan riippuvaisen lapsen kohdalla aivan varmasti vakavasti vaurioittavaa. Toistuvat psykoosit heikentävät ennustetta palata entiseksi itsekseen, ja esim. skitsofreniassa ja bipossa ne kuuluvat asiaan. Kaikki pyörii lopulta sen mielisairauden ympärillä, sairaan mielialaa, unta, puhetta jne. tarkkaillen. Vaikka sairas olisi tiiviisti valvonnan alla ja psykiatrin, terapeuttin ja mt-puolen asiakkaana, niin yhteistyö katkeaa aivan liian usein asiakkaan halusta sairauden pahentuessa, bipo etenkin usein itse kokee tällöin parantuneensa. Maniaan kuuluu kaikenlainen holtiton ja narsistinen käyttäytyminen rahan, päihteiden, seksin yms. suhteen, sen jälkeen masennuksen kourissa maataan kuukausia sängyssä. Jonkun muun on tällöin hoidettava sekä sairas että lapset. Skitsofreenikoilla alkava psykoosi tms. harhaluuloisuus voi kohdistua omiin perheen jäseniin, minkä lapset voivat kokea traumaattisena. Usein sitten puoliso saa jossain vaiheessa tarpeekseen toistuvista ja kuluttavista psykooseista, ottaa eron, mutta päätyy iäksi naimisiin mielisairauden kanssa, jos lapsensa ovat sen perineet. Ei näitä asioita saisi hyssytellä ja rinnastaa tuosta vaan fyysisiin sairauksiin, jotka ovat huomattavasti helpompia hoitaa ja läheisille helpompia käsitellä.
Hohoijaa. Sinustako sitten saa yleistää kaikki käyttäytyväksi kuten kuvailit?
Voin muuten vakuuttaa, että monet fyysiset sairaudet vaikuttavat perheeseen ja sen toimintaan aivan samalla tavalla. Lisäksi monet fyysiset sairaudet aiheuttavat psyykkisiä muutoksia ihmisissä, persoonakin voi muuttua täysin. Kokemusta on. Aivan samalla tavalla traumatisoivia ovat fyysisetkin sairaudet.
Tunnen myös muutaman bipolaarisesta häiriöstä kärsivän. He ovat vastuuntuntoisia itsensä hoitajia ja ovat oppineet tarkkailemaan itseään. Kun mieliala alkaa nousta liikaa, muuttavat he lääkitystään ihan itse ja taas tasapaino löytyy. Toki lähipiirikin voi huomauttaa asiasta.
Nykyiset psykoosilääkkeet pitävät psyykosit poissa, edellyttäen tietysti, että sairastava niitä säännöllisesti syö. Useimmat syövät.
Outoa, että itseään ilmeisesti sivistyneenä pitävä henkilö, kuten sinä, kuitenkin yltyy viljelemään vanhoja asenteita ja ennakkoluuloja. Aikana, jolloin tabuja yritetään terveydenhuoltohenkilöstön ja median toimesta murtaa.
Ohis, mutta äidin masennuskin on raskas kuorma pienituloiselle perheelle. Vaikka niin kovasti kauniita ja rohkeita, hyvin idealistisia suuntaviivoja vedetään ja näistäkin tämän ketjun mt-sairauksista puhutaan avoimesti Hollywoodista asti, ja kerrotaan ja hoetaan kuinka bipo on niin tavallinen ja useaa perhettä koskeva sairaus, jota lahjakkaat ihmiset sairastavat, niin ne tarinat ei auta tippaakaan sellaista perhettä, jonka äiti nukkuu suurimman osan päivästä. Vaikka miten olisi suuri suorittaja ja sen moodin ollessa päällä paljon parempi kuin kaikki muut yhteensä, mutta jos henkilö ei kestä tavallista ja jokapäiväistä arkea, niin ne arjen työt ja vastuut jää silloin muille. Siitä tässä ketjussa on ollut puhe. Psykoosit eivät kuulu arkeen edes niissä skitsofreenikkojen perheissä. Psykoosi on lähinnä poikkeustila, josta perheen pitää selvitä. Jos perheellä ei ole liiemmin rahaa ja vain toinen vanhemmista pystyy käymään töissä, niin sen toisen vanhemman pitää elättää koko perhe, huolehtia ruoka kaappiin ja sieltä pöytään, huolehtia asunnon siisteydestä ja vastata vielä lapsistakin. Äiti makaa kotona, lapset ovat päivähoidossa, koska äiti ei heistä jaksa huolehtia, ja kaikki vastuu kaatuu sen toisen puolison niskaan.
Omassa lähipiirissä on juuri tällainen bipoa sairastava äiti, jonka masennus on kestänyt nyt toista vuotta. Sukulaiseni elättää yksin koko perheen. Äiti ei pysty hoitamaan omia asioitaan, hän ei edes halua hakea tukea Kelalta, vaikka Kela oli valmis kustantamaan hänelle terapian ja lääkkeet. Lääkkeet jäivät apteekkiin, terapia ei kelvannut, hän ei ole vielä hyväksynyt sairauttaan, eihän hänellä ole koskaan ollut varsinaista maniaa. Vain toimeliaampia ajanjaksoja silloin tällöin, jolloin hän saa paljon aikaan ja haaveilee ja suunnittelee suuria suunnitelmia, jotka kaatuvat aina jaksamisen puutteeseen, hieman normaalia siinä välissä ja nyt miltei toista vuotta se sängyn pohja kiinnostaa häntä enemmän kuin oma perhe. Koko perhe kävelee varpaillaan ja pelkää, koska äiti suuttuu ja uhkaa jälleen jättää heidät. Äiti tietysti rakastaa lapsiaan, mutta silti haluaisi olla yhä nuori ja vapaa. Hänen suunnitelmansa vain muuttuivat jossain välissä ja nyt kokee olevansa ikuisesti ansassa perheensä kanssa, mikä jälleen masentaa häntä.
Lisättäköön edelliseen kommenttiini vielä, että sukulaiseni vaimo on avioliiton aikana aloittanut kaikkiaan kolme koulutusta, joista hän ei ole yhtäkään kyennyt viemään loppuun asti. Yliopistosta tuli kuulemma fudut, kun 5 + 2 vuoden aika tutkintoon loppui häneltä kesken kaiken ja ne vähätkin opintopisteet olivat niin vähäisiä, ettei asia selittynyt edes sillä, että hänestä tuli perusopintojen aikana äiti (tai ehkä hän vain luovutti opintojensa suhteen, vaikka silti meni ja ilmoitti itsensä kirjoille sinne suorittamatta mitään, tästä asiasta ei meillä saa edelleenkään puhua), samoin amk jäi häneltä jo aikaisemmin kesken kun yliopistounelmat tulivat kehiin, viimeksi hänet potkittiin pois myös amiksesta poissaolojen vuoksi. Lukion hän sentään jaksoi suorittaa. Töitäkään hän ei ole pystynyt koskaan tekemään 5 kk enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on kolme exää. Tokalla oli suvussa skitsofreniaa...no hän käytti pilvee. Selkeästi pilven poltto teki sen että tuli väkivaltaiseksi. Mahdollisuus skitsofrenian puhkeamiseen suuri. Erottiin. Kolmannella exällä bipo. Oli ihan seko vaikka aluksi tuntui fiksulta ja älykkäältä kaverilta...mitä varmaan olikin, mutta liika alkoholin käyttö laukaisi bipon. Eihän sitä kestänyt...aivan toisissa sfääreissä eli ja sitten kuolikin surkeasti. Hankalia sairauksia ja nyt olen pysynyt erossa miehistä, sen nuo opetti ja sinkkuna meinaan elää loppuelämäni. Onneksi sen ihan ensimmäisen, joka oli ihan normaali, kanssa on kolme ihanaa lasta - hänen kanssaan ero nuorempana tuli ihan eri syistä. Nyt nautin yksinolosta ja siitä, että saan olla rauhassa. Skitsofreenikot ja bipot on puolisoina ihan helvetistä. Tsori.
En tekisi ihmisen kanssa, jolla on skitsofrenia. Ehkä siitä syystä, että itse en tunne ainuttakaan Skitsofreniaa sairastavaa, jolla olisi elämänhallinta millään tavalla kunnossa.
Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan kanssa tekisin, jos maniat ei olisi manioita vaan hypomanioita ja käytössä olisi sairauteen tehoava lääkitys sekä sairastava itse osaisi myös elää sairautensa kanssa ja tunnistaisi sairautensa oireita.
Tähän väliin kerrottakoon, että itse sairastan sekamuotoista kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Sairastuin todettiin kun olin jo saanut kaksi lasta. Diagnoosin jälkeen kesti aikansa, että löydettiin lääkitys ja sairaalajaksoja oli muutama masennuksen vuoksi.
Nyt en ole yli kolmeen vuoteen sairastanut minkäänlaista sairausjaksoa ja lääkitystä on pystytty laskemaan hyvin pieneksi. Kolme vuotta on toki lyhyt aika, mutta hyvä alku.
Nyt olen jo neljän lapsen äiti ja toivon, että he eivät sairastu tähän, vaikka alttius onkin. Teen kaikkeni sen eteen, että lapsuus on tasapainoinen ja hyvä, sillä kasvuympäristö vaikuttaa paljon sairauden puhkeamiseen. (muut stressitilat mukaan lukien.)
Mä en tätä helvettiä toivo kellekään, varsinkaan omille lapsille. En tee siis lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Bipolaarihäiriö on hyvin yleinen sairaus, 1 ihminen 70:stä sairastaa sitä.
Se ei periydy automaattisesti ja todennäköisyys periytymiselle on vain 20 %, jos vain toinen vanhempi sairastaa sitä. Ympäristötekijöillä oletetaan olevan hyvin suuri merkitys geneettisen alttiouden laukeamiseen; Kasvatuksen epäjohdonmukaisuus, perheen vähäinen yhteenkuuluvuus ja runsaat keskinäiset ristiriidat lisäävät kaksisuuntaisen mielialahäiriön riskiä. Samoin runsas lapseen kohdistuva kurinpito.
Tässä erään kolmen lapsen bipolaariäidin mietteitä netistä kopioituna:
Nuoresta asti olen ollut hirveä suorittaja, täydellinen.
Olen tehnyt ja saanut kaiken, mistä ihmiset yleensä unelmoivat. Olen 38-vuotias, minulla on kolme lasta ja kolme tutkintoa.
Pääsin yliopistoon vuonna 2004, kun ammattikorkea oli vielä kesken. Samoihin aikoihin syntyi esikoinen. Parikuinen lapsi rinnoillani kirjoitin ammattikorkean opinnäytetyötä.
Silloin en vielä tiennyt, että hurjassa draivissani on jotakin outoa. Bipolaarisuusdiagnoosin sain vasta 2011, siihen saakka minua hoidettiin masennuspotilaana.
Väitän, että meitä kaksisuuntaisia on paljon, eikä meitä tunnisteta. Emme me ehkä itsekään halua jäädä kiinni, sillä kaksisuuntainenhan saa valtavasti aikaan!
Minustakin on nähty vain tämä ihailtava aikaansaava puoli. Vitsi että sä oot tehokas, miten sä jaksat tehdä tuon kaiken?
Yhteiskunta ihannoi supersuorittamista, kukaan ei sano, että se on epänormaalia, sehän on toivottavaa!
Näin jälkeenpäin ymmärrän, että olen rykinyt näitä elämäni suuria hankkeita eteenpäin hypomaniallani. Masentuneenakin olen pystynyt opiskelemaan, en tiedä millä voimilla. En tiedä miten olen suoriutunut kaikesta.
Me kaksisuuntaiset ollaan usein sellaisia, että me suoritetaan masentuneenakin, niin kauan kunnes lääkäri määrää lepäämään. Me suoritetaan ja suoritetaan ja saadaankin asioita aikaan, mutta sisällä tuntuu ihan hirveän pahalta.
Lapset on oppineet että olen vähän erilainen äiti. He tietävät että välillä minua väsyttää, vaikka nukkuisin kuinka paljon, ja etten aina jaksa, vaikka kuinka haluaisin.
He tietävät että jos olen surullinen tai minua itkettää, se johtuu äidin sairaudesta, joka rajoittaa välillä toimintakykyä, ihan niin kuin jokin fyysinenkin vaiva.
Lapsille olen myös selittänyt että tässä minun sairaudessani on loppujen lopuksi kyse biokemiasta, aivojen välittäjäaineista, ja siihen tarvitaan lääkkeitä. Olipa Kerran Elämä -sarjasta muistavat hyvin, miten aivot ja välittäjäaineet toimivat. Inside Out -leffa oli myös lapsille kuvaava - jos ohjauspöytään tulee vika niin tunteet muuttuvat tahtomatta. On väsynyt tai ärtynyt, vaikka oikeasti haluaisi olla iloinen ja hyvällä tuulella.
13-vuotias kommentoi aivan hiljattain näin: "Meille on ainaki se kakssuuntanen ihan ok ja ei muuta meijän elämässä mitään muuta ku et tiedetään nää: Oot selittäny sen että välillä tulee nopee kausi jolloi sä teet ja haluut tehä hirveesti kaikkee ja sit se kostautuu seuraavaks. Ja siks syksyt on välillä vaikeita."
Lapset ymmärtävät, mutta ymmärtävätkö palstan aikuiset?
”Vain 20%” VAIN??? Kyllä musta 20% on todella suuri prosentti. Miltä 20% mahdollisuus lottovoittoon kuulostaa? Helvetin hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bipolaarihäiriö on hyvin yleinen sairaus, 1 ihminen 70:stä sairastaa sitä.
Se ei periydy automaattisesti ja todennäköisyys periytymiselle on vain 20 %, jos vain toinen vanhempi sairastaa sitä. Ympäristötekijöillä oletetaan olevan hyvin suuri merkitys geneettisen alttiouden laukeamiseen; Kasvatuksen epäjohdonmukaisuus, perheen vähäinen yhteenkuuluvuus ja runsaat keskinäiset ristiriidat lisäävät kaksisuuntaisen mielialahäiriön riskiä. Samoin runsas lapseen kohdistuva kurinpito.
Tässä erään kolmen lapsen bipolaariäidin mietteitä netistä kopioituna:
Nuoresta asti olen ollut hirveä suorittaja, täydellinen.
Olen tehnyt ja saanut kaiken, mistä ihmiset yleensä unelmoivat. Olen 38-vuotias, minulla on kolme lasta ja kolme tutkintoa.
Pääsin yliopistoon vuonna 2004, kun ammattikorkea oli vielä kesken. Samoihin aikoihin syntyi esikoinen. Parikuinen lapsi rinnoillani kirjoitin ammattikorkean opinnäytetyötä.
Silloin en vielä tiennyt, että hurjassa draivissani on jotakin outoa. Bipolaarisuusdiagnoosin sain vasta 2011, siihen saakka minua hoidettiin masennuspotilaana.
Väitän, että meitä kaksisuuntaisia on paljon, eikä meitä tunnisteta. Emme me ehkä itsekään halua jäädä kiinni, sillä kaksisuuntainenhan saa valtavasti aikaan!
Minustakin on nähty vain tämä ihailtava aikaansaava puoli. Vitsi että sä oot tehokas, miten sä jaksat tehdä tuon kaiken?
Yhteiskunta ihannoi supersuorittamista, kukaan ei sano, että se on epänormaalia, sehän on toivottavaa!
Näin jälkeenpäin ymmärrän, että olen rykinyt näitä elämäni suuria hankkeita eteenpäin hypomaniallani. Masentuneenakin olen pystynyt opiskelemaan, en tiedä millä voimilla. En tiedä miten olen suoriutunut kaikesta.
Me kaksisuuntaiset ollaan usein sellaisia, että me suoritetaan masentuneenakin, niin kauan kunnes lääkäri määrää lepäämään. Me suoritetaan ja suoritetaan ja saadaankin asioita aikaan, mutta sisällä tuntuu ihan hirveän pahalta.
Lapset on oppineet että olen vähän erilainen äiti. He tietävät että välillä minua väsyttää, vaikka nukkuisin kuinka paljon, ja etten aina jaksa, vaikka kuinka haluaisin.
He tietävät että jos olen surullinen tai minua itkettää, se johtuu äidin sairaudesta, joka rajoittaa välillä toimintakykyä, ihan niin kuin jokin fyysinenkin vaiva.
Lapsille olen myös selittänyt että tässä minun sairaudessani on loppujen lopuksi kyse biokemiasta, aivojen välittäjäaineista, ja siihen tarvitaan lääkkeitä. Olipa Kerran Elämä -sarjasta muistavat hyvin, miten aivot ja välittäjäaineet toimivat. Inside Out -leffa oli myös lapsille kuvaava - jos ohjauspöytään tulee vika niin tunteet muuttuvat tahtomatta. On väsynyt tai ärtynyt, vaikka oikeasti haluaisi olla iloinen ja hyvällä tuulella.
13-vuotias kommentoi aivan hiljattain näin: "Meille on ainaki se kakssuuntanen ihan ok ja ei muuta meijän elämässä mitään muuta ku et tiedetään nää: Oot selittäny sen että välillä tulee nopee kausi jolloi sä teet ja haluut tehä hirveesti kaikkee ja sit se kostautuu seuraavaks. Ja siks syksyt on välillä vaikeita."
Lapset ymmärtävät, mutta ymmärtävätkö palstan aikuiset?
”Vain 20%” VAIN??? Kyllä musta 20% on todella suuri prosentti. Miltä 20% mahdollisuus lottovoittoon kuulostaa? Helvetin hyvältä.
20% mahdollisuudella pitää hankkia viisi lasta, että yhdellä olisi bipolaari. Jos pitäisi 5 lottolippua ostaa, että voittaa miljoonia niin mikä, ettei mutta viittä lasta en hanki. Kaksi on tarpeeksi.
Vähäiset kokemukseni erityisesti bipojen kanssa ovat olleet tähän mennessä varsin epämiellyttäviä. Suuret kyvyt -> suuret odotukset, joskin samalla vähäiset voimavarat -> suuret pettymykset. Jolleivat he itse näitä omia kriteerejään kykene täyttämään, niin siitä kumpuava raivo voi purkautua íhan liian usein ympäristöön ja muihin, ja juuri niihin, joiden pitäisi tätä yksilöä hädänhetkellä tukea. Tuntemallani bipolla on narsistisen klusterin häiriöön kuuluva persoonallisuushäiriö sen bipon lisäksi. Hän on pesunkestävä ja itseriittoinen, muita väärin kohteleva narsisti maniavaiheessaan, suorastaan tulevaisuuden toisinto sille Kalevankadun kuskille, ja on useaan otteeseen todistetusti jo käyttäynyt varsin narsistisesti ja itsekkäästi muista piittaamatta, ja jokaisen vastoinkäymisen myötä yltynyt myös pahansuovaksi omaa perhettään kohtaan uhkaillen samalla myös ystäviään. On vain yksi oikea mielipide asioista, ja se on hänen. Muut sopivat niihin täysin turhiin käytännön asioihin, hän ei, koska hän on suuri visionääri, jonka ohjeita noudattamalla autuus tulee kaikkien osaksi. Onneksi pääsin hänestä eroon.
Alue: Aihe vapaa
No ehkä ne kokemukset on huonoja, kun ennakkoluulo on "apua paloittelia murhaaja" ja käytös sen mukaista. Jos tietäisi miten tulisi toimia niin ei ne olisi lainkaan pahoja.