Lue keskustelun säännöt.
Tekisitkö sinä lapsia esim. skitsofreniaa / kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan kanssa?
15.11.2017 |
Tilanne olisi se, että sairaus olisi hyvässä hoitotasapainossa, mahdollinen lääkitys kunnossa, ja hän pystyisi elämään täysin normaalia elämää. Hankkisitko biologisia lapsia hänen kanssaan?
Poikaystävälläni on tällainen tausta. Olemme seurustelleet pari vuotta, ja haluan olla hänen kanssaan, mennä naimisiin ja perustaa perheen. Alamme olla siinä iässä että se on pian ajankohtaista. Biologisten lapsien hankkiminen mietityttää, sillä psykoosisairaudet ovat jossain määrin perinnöllisiä. Hänkään ei ole ainoa suvustaan, joka on sairastanut.
Toivoisin asiallista keskustelua aiheesta. Onko kellään omakohtaisia kokemuksia?
Kommentit (230)
En. Tuttavaperheessä äidillä skitsofrenia, lapsista 2/3 sairastui siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ympäristö vaikuttaa mielenterveyteen enemmän kuin geenit.
Ihminen on geeniensä armoilla 60%:sti, liput on ympäristön vaikutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ympäristö vaikuttaa mielenterveyteen enemmän kuin geenit.
Ihminen on geeniensä armoilla 60%:sti, liput on ympäristön vaikutusta.
Mistäs tuo luku on revitty?
Olen bipo, sairastanut myös lievän psykoosin muutaman kerran.
Olen vapaaehtoisesti lapseton, vielä toistaiseksi. Identifioiduin "velaksi" jo lapsena ennen kuin sairastuin, ja se tulikin sitten kuin tilauksesta, kun olin jo parikymppinen ja sairastanut muutamia vuosia kun sairaus puhkesi teini-iässä.
En kuitenkaan halua olla lapseton enää. Olen kolmekymppinen ja kamppailen asian kanssa. Tästä on varmaan ihan tuhottomasti keskusteluja ja siksi kysymys on mukavammasta näkökulmasta ja helpompi lukea, vaikka kipeää tekeekin.
Toivon, että jonain päivänä löydän miehen joka on valmis tekemään lapsen kanssani. Kuten täälläkin sanottiin, ei nämä sairaudet välttämättä periydy heti omille lapsille, vaan jos on oikein ehdoton, tarkoittaisi se sitä, että käy läpi koko sen kumppanin sukupuun ja selvittäisi pienetkin oirehdinnat, joiden perusteella diagnoosia ei ole välttämättä tehty mutta silti on mahdollisuus, että psykoosia ja bipoa siellä on.
En tiedä mikä pointti. Mutta juu, on fiksua miettiä tuhanteen kertaan ennen kuin moiseen leikkiin lähtee. Maailmassa ja omien lasten elämässä on toki muitakin suuria riskejä kuin sairauksien periytyvyys (kuten myös nuorena tai jo lapsien puhkeavat sydänsairaudet).
Vierailija kirjoitti:
Olen bipo, sairastanut myös lievän psykoosin muutaman kerran.
Olen vapaaehtoisesti lapseton, vielä toistaiseksi. Identifioiduin "velaksi" jo lapsena ennen kuin sairastuin, ja se tulikin sitten kuin tilauksesta, kun olin jo parikymppinen ja sairastanut muutamia vuosia kun sairaus puhkesi teini-iässä.
En kuitenkaan halua olla lapseton enää. Olen kolmekymppinen ja kamppailen asian kanssa. Tästä on varmaan ihan tuhottomasti keskusteluja ja siksi kysymys on mukavammasta näkökulmasta ja helpompi lukea, vaikka kipeää tekeekin.
Toivon, että jonain päivänä löydän miehen joka on valmis tekemään lapsen kanssani. Kuten täälläkin sanottiin, ei nämä sairaudet välttämättä periydy heti omille lapsille, vaan jos on oikein ehdoton, tarkoittaisi se sitä, että käy läpi koko sen kumppanin sukupuun ja selvittäisi pienetkin oirehdinnat, joiden perusteella diagnoosia ei ole välttämättä tehty mutta silti on mahdollisuus, että psykoosia ja bipoa siellä on.
En tiedä mikä pointti. Mutta juu, on fiksua miettiä tuhanteen kertaan ennen kuin moiseen leikkiin lähtee. Maailmassa ja omien lasten elämässä on toki muitakin suuria riskejä kuin sairauksien periytyvyys (kuten myös nuorena tai jo lapsien puhkeavat sydänsairaudet).
Pysy vaan velana, jookos. Itse näen vastuuttomana synnyttää hyvin vakavasti sairaana jo oman itsensäkin takia eikä vain lasten. Myös kumppanin. Tai ainakin pitää olla todella hyvä tukiverkosto... En tekisi itse lapsia oli miten oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ympäristö vaikuttaa mielenterveyteen enemmän kuin geenit.
Ihminen on geeniensä armoilla 60%:sti, liput on ympäristön vaikutusta.
Mistäs tuo luku on revitty?
Jostain tiedeartikkelista, en muista lähdettä.
Olen mt- ja neurologisesti ongelmaisesta suvusta. Ex- mieheni oli sekamuotoinen ja oli alko- ongelmaakin. Tyttäremme on terve, kuten minäkin, mutta se on vain hyvää tuuria. Ympärillä on eri tavalla perityneitä vammoja, enemmän neurologisia mutta liitännäis- mt- ongelmia esiintyy.
En tiedä miten tilanne olisi, jos lapsi olisi ollut poika. Miehet ovat meillä heikompia. Olen ollut herkkä ja ahdistunut, en ole enää. Ex- mies oli hyvä isä mutta huono kumppani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tekisi. Musta on muutenkin vastuutonta ihmisiltä tehdä lapsia, jos heillä on perinnöllisiä sairauksia tiedossa. Maailmassa on niin paljon hylättyjä lapsia, että adoptio olisi minusta järkevintä tuossa.
En tekisi missään nimessä. Lähipiirissä on tällainen perhe, jossa isällä skitsofrenia ja osastojaksoja menneisyydessään ennen lapsia. Hoidoista ja lääkityksestä huolimatta on jotenkin aivan pihalla koko ajan tämä mies. Miehestä on enemmän vaivaa kuin hyötyä perheen pyörittämisessä. Ei kestä paineita, ei kestä lasten riekkumista, lääkitys saa väsyneeksi jne. Sen lääkityksen kanssa saa muutenkin koko ajan venkoilla.
Lapsia käy todella sääliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksisuuntaisen periytyminen ei ole niin yksinkertaista. Monesti on niin, että kun henkilö sairastuu, ei bipoa löydy henkilön kummaltakaan vanhemmalta. Näin myös itselläni. Sairastuin, mutta lähisuvussa ei kellään diagnosoituja mt-sairauksia. Kun vähän kaiveltiin, niin paljastui että äitini serkuilla oli diagnoosia. Minulle sairaus "tuli" siis niinkin kaukaa suvusta.
Kun seuraa tätä sote keskustelua, niin en tekisi. Millaista hoitoa saa tulevaisuudessa, jos sattuukin sairastumaan? Miten käy ihmisille jotka eivät pysty pitämään puoliaan, kun kaikki palvelut jatkuvasti kilpailutetaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tekisi. Väärin lasta kohtaan eikä mikään takaa että nyt hoitotasapainossa oleva sairaus olisi aina sitä. Vaikka lapsi ei itsessään sairastuisi, niin mt-ongelmainen vanhempi on kamala taakka kantaa.
T. Skitson lapsi
Hauska lukea kuinka täällä naiset kilvan julistavat, etteivät edes seurustelisi ikinä mielenterveysongelmaisen kanssa (vaikka tilanne ja lääkitykset on ihan hallinnassa kuten tuossa Ap:n tapauksessa).
Vähän kaksinaismoralismia pelissä, joku aika sitten oli ketju jossa mies kyseli asiallisesti seurustelusta mt-ongelmaisen naisen kanssa (oli ollut muistaakseni pahaa masennusta nuorempana tällä naisella mm. oli viillellyt itseään ja jäljet näkyivät ranteissa). Tässä ketjussa moni nainen suhtautui mahdolliseen seurusteluun positiivisesti ja ongelmiin vähättelevästi. Vastaavasti ketjun miesten kirjoittamat jyrkätkin mielipiteet olla seurustelematta kyseisen tapauksen (tai kenenkään mt-tapauksen kanssa) keräsivät ryöpyn alapeukkuja.
Mistä tämä epäjohdonmukaisuus kumpuaa? Mielipiteet näyttävät olevan melko päinvastaisia - muuttuvana tekijänä on ainoastaan mt-ongelmaisen kumppaniehdokkaan sukupuoli.
Ja tämä ei ole mikään provo, ihan oikeasti pohdin asiaa itsekseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tekisi. Lähipiirissä on bipo ja skitsofreenikko, välillä on pitkiäkin aikoja kun asiat ovat hyvin, mutta kun asiat menee pieleen niin ne todellakin menee. Puistattaa ajatellakin lasta sellaisessa tilanteessa.
Mikä on homman nimi? kirjoitti:
Hauska lukea kuinka täällä naiset kilvan julistavat, etteivät edes seurustelisi ikinä mielenterveysongelmaisen kanssa (vaikka tilanne ja lääkitykset on ihan hallinnassa kuten tuossa Ap:n tapauksessa).
Vähän kaksinaismoralismia pelissä, joku aika sitten oli ketju jossa mies kyseli asiallisesti seurustelusta mt-ongelmaisen naisen kanssa (oli ollut muistaakseni pahaa masennusta nuorempana tällä naisella mm. oli viillellyt itseään ja jäljet näkyivät ranteissa). Tässä ketjussa moni nainen suhtautui mahdolliseen seurusteluun positiivisesti ja ongelmiin vähättelevästi. Vastaavasti ketjun miesten kirjoittamat jyrkätkin mielipiteet olla seurustelematta kyseisen tapauksen (tai kenenkään mt-tapauksen kanssa) keräsivät ryöpyn alapeukkuja.
Mistä tämä epäjohdonmukaisuus kumpuaa? Mielipiteet näyttävät olevan melko päinvastaisia - muuttuvana tekijänä on ainoastaan mt-ongelmaisen kumppaniehdokkaan sukupuoli.
Ja tämä ei ole mikään provo, ihan oikeasti pohdin asiaa itsekseni.
Se on se feminismi mikä selittää tuon.
En tekisi. Kokemusta on skitsofreenikon kanssa elämisestä parisuhteessa, joka kääntyi enemmänkin hoitosuhteeksi.
Vaikka tilanne olisi nyt vakaa, ympäristö vaikuttaa. Mikä tahansa stressitekijä voi saada oireet laukeamaan (sekä bipo että skitsofrenia). Mielestäni lapseen liittyy valtavasti stressitekijöitä. Jo pelkkä elämäntilanteen muutos itsessään saattaa horjuttaa tasapainoa. Molemmissa sairauksissa ihmiset myös päättävät toisinaan jättää lääkkeet pois, mistä homma levähtää käsiin ja helvetiksi läheisille.
Eli ajatellen sekä ap:n että puolison ja mahdollisen lapsen hyvinvointia: en tekisi. Sairas puoliso voi sairastua stressistä uudelleen. Tämä on jopa todennäköistä sillä näille sairauksille on tyypillistä erilaisten jaksojen vaihtelu, hyvät ja huonot kaudet.
AP voi helposti päätyä tilanteeseen, jossa hänestä tahtomattaan tulee perheen ainoa vastuullinen aikuinen, elättäjä ja lisäksi hoitaja puolisolleen. Samalla pitäisi hoitaa lasta, jolla on geneettinen alttius sairastua. Jos tällainen lapsi altistuu vanhempansa sekoilulle, on sairastumisen riski suuri. Kuormittava lapsuus yhdessä altistavien geenien kanssa johtaa usein aikuisiällä sairastumiseen. Ja sairastuminen johtaa siihen että elämä on todella tuskallista. Niinpä kärsivät kaikki. Ap:n kärsimys jatkuisi kun näkisi lapsen aikuisuuden menevän heikoilla jäillä periytyneiden ongelmien vuoksi.
Lapsi perii siis sekä geenit että toimintamallit, ja myös altistuu sairaudelle ympäristötekijöinä vanhemman huonoina kausina.
Jos välttämättä ap haluat lapsen, vilpittömästi suosittelen etsimään uuden puolison.
Hänelle, joka bipolaarina pohtii lapsen saamista: mielestäni sinulla täytyy oleva todella vakaa puoliso ja vahva parisuhde jotta voit edes harkita.
Aina lapsen saaminen ei suinkaan lisää elämänlaatua. Siinä voi joutua tosi pahaan ahdinkoon etenkin kun tajuaa, ettei voi jättää sairastunutta puolisoa, koska todennäköisesti tämän vointi romahtaisi erosta totaalisesti.
Näitä asioita kannattaa miettiä aika rauhallisesti ja realistisesti ajatellen kaikkien osapuolien hyvinvointia.
Eikös näitä tyyppejä enää pakkosteriloidakaan?
En tekisi, vaikka serkkuni onkin terve skitso+bipoläärisekoitus. Oman lapseni luulin tekeväni normaalin miehen kanssa, mutta näinhän ei ollut, koska mielenterveysongelmat, ja syntymästä asti geeneissä kannettu vammaisuus pysyivät piilossa siihen asti että lapsi täytti 3v. Sitten oli myöhäistä, ja nyt teinilapseni kärsii samoista vaivoista kuin isänsä, eikä voi esim. asua kanssani enää. Plus tietysti ne fyysiset kermpat jotka hän peri minulta. Harmi ettei tehtyä saa enää tekemättömäksi.
Kaksinaismoralismin ihmettelijälle:
Eiköhän moni seurustele mt-ongelmaisen miehen kanssa, niinhän ap:kin tekee. Eikä sitä nyt niin moni tuominnut.
Kyse on perheen perustamisesta. Jos täällä mies. Kyselisi perustarkoitus perheen itsetuhoisen masis naisen kanssa, niin eiköhän vastaus olisi sama, että älä.
Vaatisi kyllä isoa mietintää tehdä tuollaiseen tilanteeseen lapsia. Oikeastaan yhtälailla biologisia kuin muuten. Ainakin seuraavat asiat ottaisin huomioon
- ei liian monta lasta eikä liian lyhyellä ikäerolla koska lisäisi liikaa kuormitusta sairaalle ( ja terveellekkin).
- pitäiisi olla itsellä mahdollisuus tarvittaessa elättää perhe taloudellisesti ja hoitaa perhe ilman sairaan apua
- pitäisi olla hyvät tukiverkot varuiksi
- sairaan pitäisi olla "sinut" sairauden kanssa ja sitoutunut omaan hoitoonsa
- toisaalta itsensä hyvin hoitava sairas voisi olla turvallisempi mitä diagbosoimaton ja hoitamaton mielenvikainen ja niitäkin tuolla puolisomarkkinoilla riittää,
- kaikkiaan ei kuitenkaan mahdoton ajatus