Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen masennuksessani siinä pisteessä, etten jaksa pitää yhteyttä kehenkään. Mikä neuvoksi?
14.11.2017 |
Onko täällä muita masentuneita, jolla on taipumusta samaan?
Ei vaan ole minkäänlaisia voimia vastata kenenkään viesteihin tai soittoihin. Sitten tulee perheeltä huolestuneita soittoja ja viestejä, että olenko kunnossa. No en ole, mutta fyysisesti toki olen. Lähipiirini ei tiedä masennuksestani, koska olen salannut sen. Vihaan yli kaiken näitä ajanjaksoja. Keksisinpä keinon, jolla välttää näitä tilanteita. Oikeastihan se viesteihin ja puheluihin vastaamattomuus ainoastaan lisää ahdistusta, kun tulee aina vaan isompi paine vastata ja pitää sitten selitellä, miksei jaksanut vastata jo kuukausi sitten jne.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole mitään hoitokontaktia, saati lääkkeitä. Olisin kyllä kiinnostunut kuulemaan jos täällä on ihmisiä, joiden masennus oireilee saman kuuloisesti, että onko jotain asioita, jotka ovat auttaneet teitä? Ajatuksia, toimintatapoja, terapiasuuntauksia, jopa lääkkeitä?
Kävin vuosia sitten koulun terveydenhoitajalla (aikuiskoulutus) pari kertaa juttelemassa ja hän arvioi minulle olevan vaikea masennus, mutta hän ei sitä tietenkään voinut tehdä muuta kuin suositella minua hakemaan apua. En ikinä tehnyt sitä, koska pelkään lääkkeitä ja en kokenut juttelua terveydenhoitajalle ainakaan mitenkään hyödyllisenä, se vaan ahdisti lisää.
Noin muutenkin alisuoritan elämääni pahasti. Minä vaan juuri ja juuri selviydyn. Vapaa-aikana nukun aina reilut 12 h ja en meinaa saada itseäni ylös sängystä koko päivänä. Hygieniastani sentään jaksan pitää huolta, mutta kaikki muu on tosi huonosti hoidossa, siivous, ihmissuhteet, fyysinen terveys jne. Koen vaan jatkuvasti todella lamaannuttavaa väsymystä ja monesti hirveitä ahdistuskohtauksia, joiden vuoksi en uskalla poistua kotoani. Nenän ulos laittaminen on aina hirveä suoritus. Minun "täytyy" aina meikata todella pitkään ja huolellisesti vahva meikki, jotta näyttäisin edes hyvinvoivalta ja laitetulta.
Pelkään törmääväni tuttuihin, joten vältän parhaani mukaan ulkona ja kaupoilla liikkumista. Tiedän tämän kaiken olevan niin sairasta. Mistään vitamiineista ei ole ollut apua, vaikka olen toivonut niistä olevan avuksi. Ei myöskään terveellinen ruoka ja liikunnan lisääminen auta mitään.
ap
Oletko varma, ettei sinulla ole mitään fyysistä sairautta? Jos siis näytät normaalisti sairaalta ilman meikkiä, eikä terveellinen ruoka, uni, vitamiinit tai liikunta auta tähän? Esimerkiksi monet autoimmuunisairaudet ovat sellaisia, että ne eivät näy normilabroissa ja voivat aiheuttaa voimakasta väsymystä.
En tietenkään voi varma olla, mutta kyllä tähän vointiini kuuluu niin tiiviisti henkistä ahdistusta, apeutta ja selittämätöntä surua, että pidän masennusta lähes varmana. En vaan jaksa uskoa minkään terapian tai mielialalääkkeen auttavan mitään. Olen lukenut aiheesta paljon, ettei lääkkeistä oikein apua ole ja moni saa ainoastaan kurjia sivuvaikutuksia.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole mitään hoitokontaktia, saati lääkkeitä. Olisin kyllä kiinnostunut kuulemaan jos täällä on ihmisiä, joiden masennus oireilee saman kuuloisesti, että onko jotain asioita, jotka ovat auttaneet teitä? Ajatuksia, toimintatapoja, terapiasuuntauksia, jopa lääkkeitä?
Kävin vuosia sitten koulun terveydenhoitajalla (aikuiskoulutus) pari kertaa juttelemassa ja hän arvioi minulle olevan vaikea masennus, mutta hän ei sitä tietenkään voinut tehdä muuta kuin suositella minua hakemaan apua. En ikinä tehnyt sitä, koska pelkään lääkkeitä ja en kokenut juttelua terveydenhoitajalle ainakaan mitenkään hyödyllisenä, se vaan ahdisti lisää.
Noin muutenkin alisuoritan elämääni pahasti. Minä vaan juuri ja juuri selviydyn. Vapaa-aikana nukun aina reilut 12 h ja en meinaa saada itseäni ylös sängystä koko päivänä. Hygieniastani sentään jaksan pitää huolta, mutta kaikki muu on tosi huonosti hoidossa, siivous, ihmissuhteet, fyysinen terveys jne. Koen vaan jatkuvasti todella lamaannuttavaa väsymystä ja monesti hirveitä ahdistuskohtauksia, joiden vuoksi en uskalla poistua kotoani. Nenän ulos laittaminen on aina hirveä suoritus. Minun "täytyy" aina meikata todella pitkään ja huolellisesti vahva meikki, jotta näyttäisin edes hyvinvoivalta ja laitetulta.
Pelkään törmääväni tuttuihin, joten vältän parhaani mukaan ulkona ja kaupoilla liikkumista. Tiedän tämän kaiken olevan niin sairasta. Mistään vitamiineista ei ole ollut apua, vaikka olen toivonut niistä olevan avuksi. Ei myöskään terveellinen ruoka ja liikunnan lisääminen auta mitään.
ap
Kuulostaa aika paljon omalta arjeltani. Tai millaista se oli ennen, pahimman yli olen päässyt, joten toivoa on. Tosin itselläni ei kyse ollut masennuksesta, vaan jonkinnäköisestä sosiaalisten tilanteiden pelosta. Siitä tuli tavallaan aikamoinen oravanpyörä, kun jännittä liikkua "yleisillä paikoilla", jos törmäsi tuttuihin ja nämä alkavat kysellä kuulumisia. Sitten enmmän linnoittaui kotiin ja vielä vähemmän oli mitään mistä kertoa.
Itseäni alkoi jännittää jopa ystävän soitot, en keksinyt mitään puhuttavaa, koska mitään mainitsemisen arvoista ei tapahtunut. Vaikka en muutenkaan mikään hirveän kova omien asioiden höpöttelijä ole mutta jotenkin niistä puheluista tuli kauhea mörkö. Mieluummin olin sitten vaikka facebookin ym. kautta yhteyksissä. Sitten oli joitain kaukaisempia kavereita, jotka alkoivat yhtäkkiä samoihin aikoihin pitää yhteyttä ja suorastaan pommittamaan yhteydenotoilla. Tuntui todella ahdistavalta, kun juuri ja juuri sain itseni sängystä ylös raahauduttua niin olisi pitänyt olla kertomassa syitä miksi en ehdi näkemään ja kertomaan tarkan päivän milloin ehdin näkemään. Tällaisille henkilöille ei edes riittänyt se, että sanoi nyt olevan hieman "stressaavampi" elämänvaihe. Ainakin huomaa, että ketkä niitä oikeita ystäviä on.
Mutta ei mielestäni niitä lääkkeitä kannata niin paljoa pelätä. Ei niitä lopuelämää tarvitse syödä. Tärkeintä että saisit jotakin apua ja pääsisit tosta pinteestä pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole mitään hoitokontaktia, saati lääkkeitä. Olisin kyllä kiinnostunut kuulemaan jos täällä on ihmisiä, joiden masennus oireilee saman kuuloisesti, että onko jotain asioita, jotka ovat auttaneet teitä? Ajatuksia, toimintatapoja, terapiasuuntauksia, jopa lääkkeitä?
Kävin vuosia sitten koulun terveydenhoitajalla (aikuiskoulutus) pari kertaa juttelemassa ja hän arvioi minulle olevan vaikea masennus, mutta hän ei sitä tietenkään voinut tehdä muuta kuin suositella minua hakemaan apua. En ikinä tehnyt sitä, koska pelkään lääkkeitä ja en kokenut juttelua terveydenhoitajalle ainakaan mitenkään hyödyllisenä, se vaan ahdisti lisää.
Noin muutenkin alisuoritan elämääni pahasti. Minä vaan juuri ja juuri selviydyn. Vapaa-aikana nukun aina reilut 12 h ja en meinaa saada itseäni ylös sängystä koko päivänä. Hygieniastani sentään jaksan pitää huolta, mutta kaikki muu on tosi huonosti hoidossa, siivous, ihmissuhteet, fyysinen terveys jne. Koen vaan jatkuvasti todella lamaannuttavaa väsymystä ja monesti hirveitä ahdistuskohtauksia, joiden vuoksi en uskalla poistua kotoani. Nenän ulos laittaminen on aina hirveä suoritus. Minun "täytyy" aina meikata todella pitkään ja huolellisesti vahva meikki, jotta näyttäisin edes hyvinvoivalta ja laitetulta.
Pelkään törmääväni tuttuihin, joten vältän parhaani mukaan ulkona ja kaupoilla liikkumista. Tiedän tämän kaiken olevan niin sairasta. Mistään vitamiineista ei ole ollut apua, vaikka olen toivonut niistä olevan avuksi. Ei myöskään terveellinen ruoka ja liikunnan lisääminen auta mitään.
ap
Oletko varma, ettei sinulla ole mitään fyysistä sairautta? Jos siis näytät normaalisti sairaalta ilman meikkiä, eikä terveellinen ruoka, uni, vitamiinit tai liikunta auta tähän? Esimerkiksi monet autoimmuunisairaudet ovat sellaisia, että ne eivät näy normilabroissa ja voivat aiheuttaa voimakasta väsymystä.
En tietenkään voi varma olla, mutta kyllä tähän vointiini kuuluu niin tiiviisti henkistä ahdistusta, apeutta ja selittämätöntä surua, että pidän masennusta lähes varmana. En vaan jaksa uskoa minkään terapian tai mielialalääkkeen auttavan mitään. Olen lukenut aiheesta paljon, ettei lääkkeistä oikein apua ole ja moni saa ainoastaan kurjia sivuvaikutuksia.
ap
Kaikissa valistuskampanjoissa aina korostetaan, miten mielen sairaudet kuten masennus ja ahdistus ei näy päältäpäin katsottuna. Ajatuksista, käytöksestä ja tunne-elämästä varmasti käy ilmi, mutta ei kait psyykkisesti sairas näytä fyysisesti sairaalta? En tiedä, voin olla väärässäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole mitään hoitokontaktia, saati lääkkeitä. Olisin kyllä kiinnostunut kuulemaan jos täällä on ihmisiä, joiden masennus oireilee saman kuuloisesti, että onko jotain asioita, jotka ovat auttaneet teitä? Ajatuksia, toimintatapoja, terapiasuuntauksia, jopa lääkkeitä?
Kävin vuosia sitten koulun terveydenhoitajalla (aikuiskoulutus) pari kertaa juttelemassa ja hän arvioi minulle olevan vaikea masennus, mutta hän ei sitä tietenkään voinut tehdä muuta kuin suositella minua hakemaan apua. En ikinä tehnyt sitä, koska pelkään lääkkeitä ja en kokenut juttelua terveydenhoitajalle ainakaan mitenkään hyödyllisenä, se vaan ahdisti lisää.
Noin muutenkin alisuoritan elämääni pahasti. Minä vaan juuri ja juuri selviydyn. Vapaa-aikana nukun aina reilut 12 h ja en meinaa saada itseäni ylös sängystä koko päivänä. Hygieniastani sentään jaksan pitää huolta, mutta kaikki muu on tosi huonosti hoidossa, siivous, ihmissuhteet, fyysinen terveys jne. Koen vaan jatkuvasti todella lamaannuttavaa väsymystä ja monesti hirveitä ahdistuskohtauksia, joiden vuoksi en uskalla poistua kotoani. Nenän ulos laittaminen on aina hirveä suoritus. Minun "täytyy" aina meikata todella pitkään ja huolellisesti vahva meikki, jotta näyttäisin edes hyvinvoivalta ja laitetulta.
Pelkään törmääväni tuttuihin, joten vältän parhaani mukaan ulkona ja kaupoilla liikkumista. Tiedän tämän kaiken olevan niin sairasta. Mistään vitamiineista ei ole ollut apua, vaikka olen toivonut niistä olevan avuksi. Ei myöskään terveellinen ruoka ja liikunnan lisääminen auta mitään.
ap
Oletko varma, ettei sinulla ole mitään fyysistä sairautta? Jos siis näytät normaalisti sairaalta ilman meikkiä, eikä terveellinen ruoka, uni, vitamiinit tai liikunta auta tähän? Esimerkiksi monet autoimmuunisairaudet ovat sellaisia, että ne eivät näy normilabroissa ja voivat aiheuttaa voimakasta väsymystä.
En tietenkään voi varma olla, mutta kyllä tähän vointiini kuuluu niin tiiviisti henkistä ahdistusta, apeutta ja selittämätöntä surua, että pidän masennusta lähes varmana. En vaan jaksa uskoa minkään terapian tai mielialalääkkeen auttavan mitään. Olen lukenut aiheesta paljon, ettei lääkkeistä oikein apua ole ja moni saa ainoastaan kurjia sivuvaikutuksia.
ap
Itse masentuneena mutta ilman varsinaisia lääkkeitä olen saanut pientä apua kunnon d3-vitamiiniannoksesta (100-150 mikrogr./vrk). Lisänä magnesium sekä b-vitamiiniyhdistelmä sekä c-vitamiini. Suosittelen kokeilemaan. Ai niin, vielä kalaöljy.
Vierailija kirjoitti:
Voimia. Läheisiltä saisit voimaa.
Minulla kävi toisin, kun kerroin parhaille ystävilleni miten vakava masennus minulla oikeasti on ja miten huonoja oireita. Lopettivat yhteydenpidon käytännössä kokonaan. Kaipaisin esimerkiksi sauvakävelyseuraa, mutta heillä aina on jotain tärkeämpää. En enää jaksa edes ottaa yhteyttä ja ehdottaa yhteistä tekemistä, kun mietin etteiväthän hekään ole minuun päin yhteydessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole iloinen, jos sulla on omaisia, jotka kyselee perääsi. Monella ei ole. Jos päätät haluta apua, sen kun tartut puhelimeen.
Ja että olet fyys. kunnossa.
Ts. et ole vakavasti masentunut, kun jaksat toimia normaalisti etkä vain makaa sängyssä.Mulle ainakin psykiatri kirjoitti, että vaikutan olevan vakavasti masentunut ja suuressa itsemurhariskissä, vaikka pystyin jossain määrin tekemään opiskeluhommia. Tuskin menee noin jäykästi
ohis
Itsekin kouluaikoina kävin normaalisti koulua ja sain hyviä arvosanoja ja sitten yksi päivä olinkin sairaalassa. Olen niin vaativa itseäni kohtaan ettei minulla pääse pahimmassakaan masennuksessa tulemaan sellaista "skippailen koulua/jätän kämpän kokonaan siivoamatta/haen saikkua duunista" tms vaihetta. Yritän tehdä kaiken vaikka itku kurkussa kunnes romahdan täysin ja yritän tappaa itseni. Eli ei kannata liikaa luottaa siihen et asiat ei viel niin pahal tolal voi olla jos ei vaan makaa kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole mitään hoitokontaktia, saati lääkkeitä. Olisin kyllä kiinnostunut kuulemaan jos täällä on ihmisiä, joiden masennus oireilee saman kuuloisesti, että onko jotain asioita, jotka ovat auttaneet teitä? Ajatuksia, toimintatapoja, terapiasuuntauksia, jopa lääkkeitä?
Kävin vuosia sitten koulun terveydenhoitajalla (aikuiskoulutus) pari kertaa juttelemassa ja hän arvioi minulle olevan vaikea masennus, mutta hän ei sitä tietenkään voinut tehdä muuta kuin suositella minua hakemaan apua. En ikinä tehnyt sitä, koska pelkään lääkkeitä ja en kokenut juttelua terveydenhoitajalle ainakaan mitenkään hyödyllisenä, se vaan ahdisti lisää.
Noin muutenkin alisuoritan elämääni pahasti. Minä vaan juuri ja juuri selviydyn. Vapaa-aikana nukun aina reilut 12 h ja en meinaa saada itseäni ylös sängystä koko päivänä. Hygieniastani sentään jaksan pitää huolta, mutta kaikki muu on tosi huonosti hoidossa, siivous, ihmissuhteet, fyysinen terveys jne. Koen vaan jatkuvasti todella lamaannuttavaa väsymystä ja monesti hirveitä ahdistuskohtauksia, joiden vuoksi en uskalla poistua kotoani. Nenän ulos laittaminen on aina hirveä suoritus. Minun "täytyy" aina meikata todella pitkään ja huolellisesti vahva meikki, jotta näyttäisin edes hyvinvoivalta ja laitetulta.
Pelkään törmääväni tuttuihin, joten vältän parhaani mukaan ulkona ja kaupoilla liikkumista. Tiedän tämän kaiken olevan niin sairasta. Mistään vitamiineista ei ole ollut apua, vaikka olen toivonut niistä olevan avuksi. Ei myöskään terveellinen ruoka ja liikunnan lisääminen auta mitään.
ap
Oletko varma, ettei sinulla ole mitään fyysistä sairautta? Jos siis näytät normaalisti sairaalta ilman meikkiä, eikä terveellinen ruoka, uni, vitamiinit tai liikunta auta tähän? Esimerkiksi monet autoimmuunisairaudet ovat sellaisia, että ne eivät näy normilabroissa ja voivat aiheuttaa voimakasta väsymystä.
En tietenkään voi varma olla, mutta kyllä tähän vointiini kuuluu niin tiiviisti henkistä ahdistusta, apeutta ja selittämätöntä surua, että pidän masennusta lähes varmana. En vaan jaksa uskoa minkään terapian tai mielialalääkkeen auttavan mitään. Olen lukenut aiheesta paljon, ettei lääkkeistä oikein apua ole ja moni saa ainoastaan kurjia sivuvaikutuksia.
ap
Suurin osa masentuneista hyötyy terapiasta ja lääkkeistä, yleensä parhaiten yhdistelmänä. Eli kannattaa ainakin yrittää. Lääkkeitä on myös erilaisia ja ne kehittyvät koko ajan. Ei kannata jättää kokeilematta vain siksi, että joillakin toisilla on huonoja kokemuksia. Lisäksi masennusta on eri tyyppejä, joten oikean diagnoosinkin saaminen olisi hyödyllistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole iloinen, jos sulla on omaisia, jotka kyselee perääsi. Monella ei ole. Jos päätät haluta apua, sen kun tartut puhelimeen.
Ja että olet fyys. kunnossa.
Ts. et ole vakavasti masentunut, kun jaksat toimia normaalisti etkä vain makaa sängyssä.Mulle ainakin psykiatri kirjoitti, että vaikutan olevan vakavasti masentunut ja suuressa itsemurhariskissä, vaikka pystyin jossain määrin tekemään opiskeluhommia. Tuskin menee noin jäykästi
ohis
Itsekin kouluaikoina kävin normaalisti koulua ja sain hyviä arvosanoja ja sitten yksi päivä olinkin sairaalassa. Olen niin vaativa itseäni kohtaan ettei minulla pääse pahimmassakaan masennuksessa tulemaan sellaista "skippailen koulua/jätän kämpän kokonaan siivoamatta/haen saikkua duunista" tms vaihetta. Yritän tehdä kaiken vaikka itku kurkussa kunnes romahdan täysin ja yritän tappaa itseni. Eli ei kannata liikaa luottaa siihen et asiat ei viel niin pahal tolal voi olla jos ei vaan makaa kotona.
Se on kuitenkin varmasti toinen ääripää. Jos ongelmat tavallaan ns. johtuu siitä pakonomaisesta suorittamisesta ja tekemisestä johtuen vaativuudesta itseään kohtaan niin tällöin varmaan se stoppi voi olla radikaalimpi. Mutta jos puhutaan yleisestä toimintakyvystä ja opiskelu ym. tuntuu vielä mielekkäältä ja sujuu tavoitteiden mukaan niin asiat ei kuitenkaan pahimmalla mahdollisella tavalla ole. Tsemppiä sulle!
Mielestäni ns. masentuneet ja mielellään myös erakoituneet ihmiset ovat parhaita. Itse ainakin olen. Ei minuun kukaan halua pitää yhteyttä, ja ehkä ihan hyvä niin, koska itse en myöskään jaksa pitää. Kaverit ovat kaikonneet jo vuosia sitten, sukulaisia ei paljoa ole ja töissäkään en ole ollut enää muutamaan vuoteen. Ehkä minulla voi jotain masennustakin olla, mutta elämä on liian lyhyt sellaisen vatvomiseen. Niin kauan kun on katto pään päällä, ruokaa kaapissa ja netti toimii, olen tyytyväinen. Mutta ehkä tämä ei kaikille sovi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole iloinen, jos sulla on omaisia, jotka kyselee perääsi. Monella ei ole. Jos päätät haluta apua, sen kun tartut puhelimeen.
Ja että olet fyys. kunnossa.
Ts. et ole vakavasti masentunut, kun jaksat toimia normaalisti etkä vain makaa sängyssä.Mulle ainakin psykiatri kirjoitti, että vaikutan olevan vakavasti masentunut ja suuressa itsemurhariskissä, vaikka pystyin jossain määrin tekemään opiskeluhommia. Tuskin menee noin jäykästi
ohis
Itsekin kouluaikoina kävin normaalisti koulua ja sain hyviä arvosanoja ja sitten yksi päivä olinkin sairaalassa. Olen niin vaativa itseäni kohtaan ettei minulla pääse pahimmassakaan masennuksessa tulemaan sellaista "skippailen koulua/jätän kämpän kokonaan siivoamatta/haen saikkua duunista" tms vaihetta. Yritän tehdä kaiken vaikka itku kurkussa kunnes romahdan täysin ja yritän tappaa itseni. Eli ei kannata liikaa luottaa siihen et asiat ei viel niin pahal tolal voi olla jos ei vaan makaa kotona.
Kuulostat ihan multa! Onneksi psykiatri tunnisti ihmistyypin ennen kuin sain itseni hengiltä. Yhdessä vaiheessa sanoi puolileikillään, että jos olisi toimintakykyä laskevaa lääkettä (eli toimii juuri päinvastoin kuin masennuslääkkeet) niin määräisi sitä mulle
- se jota lainasit
Jos jotain luontaistuotteita/vitamiineja haluaa kokeilla tässä suosituksia:
1. Kunnon maitohappobakteerit, probiootit tms. Koska suoliston hyvinvointi ja bakteeritasapaino vaikuttavat koko elimistöön sekä vitamiinien ja mineraalien imeytymiseen.
2. Vahvat omega/kalaöljykapselit riittävän isona annoksena. Voi joutua ottamaan enemmän kuin purkissa suositeltu annos. Esim. Lysi vahva omega, Apteekkarin vahva omega, Solgarin vahva omega hyviä.
3. Kunnon vahva B vitamiinikompleksi.
4. Mineraaleista sinkki (uusimmat tutkimukset ovat linkittäneet masennuksen elimistössä kytevään jatkuvaan stressi/tulehdustilaan) rauta (raudanpuutos voi ilmetä väsymyksenä) magnesium, seleeni.
5. D-vitamiini.
6. Muita mahdollisesti kokeilemisen arvoisia: Inositol, Rhodiola, aminohapot.
Vitamiineja ja ravintolisiä ostaessa kannattaa kiinnittää huomiota tuotteen laatuun ja siihen, että se on hyvin imeytyvässä muodossa. INCI -lista ja omegoiden EPA&DHA kannattaa aina tarkistaa. Hintoja kannattaa myös vertailla luontaistuotekauppojen, apteekkien ja nettikauppojen välillä. Ulkomailta en tilaisi muualta kuin esim. Iherbistä luotettavuussyistä. Kaikkea ei myöskään kannata kokeilla kerralla, tai luovuttaa liian helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä että sairastat myös ahdistuneisuushäiriötä. Siihen ei nykyisten tutkimusten mukaan sovi masennuslääkkeet, vaikka niitä siihen Suomessa määrätäänkin. Kannattaa tutkia asiaa. Kerron omasta kokemuksestani hieman, sairastuin lievään masennukseen, hain lääkkeet, jotka minulle aiheuttivat lisää pahaa, ja myös kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Eli loppujen lopuksi olen nyt huonommassa kunnossa, kun silloin kun aloitin lääkityksen . Lääkkeiden lopettaminen oli myös hirveä kokemus. Jos olet herkkä lääkkeille, en suosittele lääkkeitä, ellet ole ihan itsemurhatilassa. Sitten varmaan tarvitsee jo lääkkeitä. Muuten masennuksen sietäminen on helpompaa kuin lääkkeiden tuomat sivuvaikutukset ja pitkän ajan vaikutukset.
Ja mitä tulee ihmisiin; älä turhaan vaivaa päätäsi puolituttujen yhteydenotoilta. Läheisille kannattaa kertoa sairautesi, vaikka sitä ei olisikaan diagnosoitu. Kerro että olet masentunut ja ahdistunut, ja yhteydenotot ahdistavat sinua. Liiku, ulkoile, vaikka yksin, se auttaa aina!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole mitään hoitokontaktia, saati lääkkeitä. Olisin kyllä kiinnostunut kuulemaan jos täällä on ihmisiä, joiden masennus oireilee saman kuuloisesti, että onko jotain asioita, jotka ovat auttaneet teitä? Ajatuksia, toimintatapoja, terapiasuuntauksia, jopa lääkkeitä?
Kävin vuosia sitten koulun terveydenhoitajalla (aikuiskoulutus) pari kertaa juttelemassa ja hän arvioi minulle olevan vaikea masennus, mutta hän ei sitä tietenkään voinut tehdä muuta kuin suositella minua hakemaan apua. En ikinä tehnyt sitä, koska pelkään lääkkeitä ja en kokenut juttelua terveydenhoitajalle ainakaan mitenkään hyödyllisenä, se vaan ahdisti lisää.
Noin muutenkin alisuoritan elämääni pahasti. Minä vaan juuri ja juuri selviydyn. Vapaa-aikana nukun aina reilut 12 h ja en meinaa saada itseäni ylös sängystä koko päivänä. Hygieniastani sentään jaksan pitää huolta, mutta kaikki muu on tosi huonosti hoidossa, siivous, ihmissuhteet, fyysinen terveys jne. Koen vaan jatkuvasti todella lamaannuttavaa väsymystä ja monesti hirveitä ahdistuskohtauksia, joiden vuoksi en uskalla poistua kotoani. Nenän ulos laittaminen on aina hirveä suoritus. Minun "täytyy" aina meikata todella pitkään ja huolellisesti vahva meikki, jotta näyttäisin edes hyvinvoivalta ja laitetulta.
Pelkään törmääväni tuttuihin, joten vältän parhaani mukaan ulkona ja kaupoilla liikkumista. Tiedän tämän kaiken olevan niin sairasta. Mistään vitamiineista ei ole ollut apua, vaikka olen toivonut niistä olevan avuksi. Ei myöskään terveellinen ruoka ja liikunnan lisääminen auta mitään.
ap
Oletko varma, ettei sinulla ole mitään fyysistä sairautta? Jos siis näytät normaalisti sairaalta ilman meikkiä, eikä terveellinen ruoka, uni, vitamiinit tai liikunta auta tähän? Esimerkiksi monet autoimmuunisairaudet ovat sellaisia, että ne eivät näy normilabroissa ja voivat aiheuttaa voimakasta väsymystä.
En tietenkään voi varma olla, mutta kyllä tähän vointiini kuuluu niin tiiviisti henkistä ahdistusta, apeutta ja selittämätöntä surua, että pidän masennusta lähes varmana. En vaan jaksa uskoa minkään terapian tai mielialalääkkeen auttavan mitään. Olen lukenut aiheesta paljon, ettei lääkkeistä oikein apua ole ja moni saa ainoastaan kurjia sivuvaikutuksia.
ap
Kaikissa valistuskampanjoissa aina korostetaan, miten mielen sairaudet kuten masennus ja ahdistus ei näy päältäpäin katsottuna. Ajatuksista, käytöksestä ja tunne-elämästä varmasti käy ilmi, mutta ei kait psyykkisesti sairas näytä fyysisesti sairaalta? En tiedä, voin olla väärässäkin.
Minä kirjoitin huonosti. En oikeasti näytä sairaalta ilman meikkiä, vahva meikki on minulle ainoastaan sellainen valheellinen maski, jolla yritän esittää ihmisille olevani kunnossa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Brintellix. Olin aivan samanlainen vielä kesällä. Tuo lääke on antanut minulle elämäni takaisin. Ap, apua on saatavissa, kun vain haet sitä! Vitamiinit ym. ovat ihan kivoja terveille, mutta ei ne auta siinä tilanteessa, kun sänky on paras paikka maailmassa ja puhelimen soiminen kauhistuttaa. Ja ainoa tunne on väsymys.
Nyt lääkäriin, kaikki tulee vielä olemaan hyvin!
Kyllä lääkkeet auttavat. Ne, jotka muuta väittävät, eivät tiedä mitään masennuksesta. Kannattaa aloittaa varovasti.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lääkkeet auttavat. Ne, jotka muuta väittävät, eivät tiedä mitään masennuksesta. Kannattaa aloittaa varovasti.
Kokeilin useampaa lääkettä enkä kokenut minkään niistä auttavan. Enkö siis ole masentunut, vaikka lääkärini sanoi niin ja masennustestissä saan korkeat pisteet? Miksi on olemassa masennukseen tarkoitettua sähköhoitoa, jos lääkkeet auttavat?
Joo täällä sama. Pidän sukulaisiani typeryksinä, samoin miehen sukulaisia. Ei kiinnosta muulloinkaan, saatika masentuneena. Nyt en jaksa vaan pitää yhteyttä ystäviinkään. Mun perään ei kyllä kukaan edes kysele. Mutta mulla on perhe, lapset aikuistuvia, joten en ole sillä tavalla yksinäinen.
Olen masentunut, koska en jaksa enää äitiäni, jonka omaishoitaja olen. Olen loppuun väsynyt, olen alkanut vihaamaan häntä, toivon, että hän kuolee. Olen kauhea ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole iloinen, jos sulla on omaisia, jotka kyselee perääsi. Monella ei ole. Jos päätät haluta apua, sen kun tartut puhelimeen.
Ja että olet fyys. kunnossa.
Ts. et ole vakavasti masentunut, kun jaksat toimia normaalisti etkä vain makaa sängyssä.Mulle ainakin psykiatri kirjoitti, että vaikutan olevan vakavasti masentunut ja suuressa itsemurhariskissä, vaikka pystyin jossain määrin tekemään opiskeluhommia. Tuskin menee noin jäykästi
ohis
En epäile.
Mutta masennuksen hoidossa itsellä on ratkaiseva rooli. Totta puhuen masennusta ei voi parantaa kukaan muu kuin masentunut itse. Terapia auttaa, lääkkeetkin ehkä, mutta vain auttaa.
Jos elämässä on läheisiä, vieläpä sellaisia jotka aidosti välittävät, se on valtava kiitollisuuden aihe. On myös ihmisiä, joilla ei ole sukulaisia. Ei ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole iloinen, jos sulla on omaisia, jotka kyselee perääsi. Monella ei ole. Jos päätät haluta apua, sen kun tartut puhelimeen.
Ja että olet fyys. kunnossa.
Ts. et ole vakavasti masentunut, kun jaksat toimia normaalisti etkä vain makaa sängyssä.Mulle ainakin psykiatri kirjoitti, että vaikutan olevan vakavasti masentunut ja suuressa itsemurhariskissä, vaikka pystyin jossain määrin tekemään opiskeluhommia. Tuskin menee noin jäykästi
ohis
Itsekin kouluaikoina kävin normaalisti koulua ja sain hyviä arvosanoja ja sitten yksi päivä olinkin sairaalassa. Olen niin vaativa itseäni kohtaan ettei minulla pääse pahimmassakaan masennuksessa tulemaan sellaista "skippailen koulua/jätän kämpän kokonaan siivoamatta/haen saikkua duunista" tms vaihetta. Yritän tehdä kaiken vaikka itku kurkussa kunnes romahdan täysin ja yritän tappaa itseni. Eli ei kannata liikaa luottaa siihen et asiat ei viel niin pahal tolal voi olla jos ei vaan makaa kotona.
Kuulostat ihan multa! Onneksi psykiatri tunnisti ihmistyypin ennen kuin sain itseni hengiltä. Yhdessä vaiheessa sanoi puolileikillään, että jos olisi toimintakykyä laskevaa lääkettä (eli toimii juuri päinvastoin kuin masennuslääkkeet) niin määräisi sitä mulle
- se jota lainasit
Juu, no ei sitä toimintakykyä saa ssri-lääkkeillä palaamaan.
Alue: Aihe vapaa
On parempi kun ei ole liikoja ihmissuhteita. Voi elää rauhassa omaa elämää ja keskittyä siihen. Tyttiskin on vielä ihan hyvä kaveri siltikin ja joskus voi aina jokusen sanan vaihtaa.