Olen masennuksessani siinä pisteessä, etten jaksa pitää yhteyttä kehenkään. Mikä neuvoksi?

Lääkkeet.

Voimia. Läheisiltä saisit voimaa.

Moni ei pidä kymmeniin vuosiin yhteyttä keneenkään. Se on vain tapa.

Tunnistan. Itseäni väsytti aiemmin yhteydenpito, jos minulla oli tarve esittää muuta kuin mitä oikeasti olin. Reipasta, jaksavaa jne. Väsyttää vieläkin, olen vain valinnut olla rehellisesti mitä olen ja pidän yhteyttä heihin joille kelpaan virheineni. Myös alamaissa.

Tunnistan tuosta itseni. Oli pitkään vaikea masennus ja kaikki yhteydet lähes katkesivat sen myötä. Kun sieltä suosta nousin en aktivoitunut yhteydenpidoissa vaan jatkoin harvakseltaan soittamista sukulaisille ja tutuille. En vaan jaksa edelleenkään lätistä turhia.Ja juu introvertti olen.

Ole iloinen, jos sulla on omaisia, jotka kyselee perääsi. Monella ei ole. Jos päätät haluta apua, sen kun tartut puhelimeen.

Ja että olet fyys. kunnossa.

Ts. et ole vakavasti masentunut, kun jaksat toimia normaalisti etkä vain makaa sängyssä.

Olisko helpomi esim. laittaa viestiä perään, että kaikki ok?

Entä kuinka läheinen olet perheesi kanssa? Pystyisitkö kertomaan näille masennuksestasi? Varmaan helpottaisi sinua itseäsi ja myös perhettä, kun pystyvät paremmin ymmärtämään tilaasi.

Kannattaisi kertoa mistä on kyse. Epätietoisuus tilanteesta saa läheiset kiipeilemään seinille. On helpompaa kaikille, jos asia on tiedossa ja silloin voit myös itse kertoa mitä apua ja tukea milloinkin tarvitset ja milloin taas tarvitset lepoa ja omaa tilaa.

Onko sulla lääkitystä ja hoitokontaktia? Jos ei, hae ihmeessä apua. Jos jaksat kirjoittaa palstalle (hyvä juttu), niin kirjoita muutamalle läheiselle miten asiasi ovat. Luulisin, että sinullekin olisi helpompi kertoa totuus kuin käyttää energiaasi asian salailuun. Eivätköhän he muutenkin huomaa, ettei kaikki ole hyvin, etenkin jos olet muuttunut sairauden myötä vetäytyvämmäksi!

Mitä pidempään olet yksin sitä syvemmin masennut ja eristäydyt sekä toistat samoja ajatuskehiä.

<3

Minulla ei ole mitään hoitokontaktia, saati lääkkeitä. Olisin kyllä kiinnostunut kuulemaan jos täällä on ihmisiä, joiden masennus oireilee saman kuuloisesti, että onko jotain asioita, jotka ovat auttaneet teitä? Ajatuksia, toimintatapoja, terapiasuuntauksia, jopa lääkkeitä?

Kävin vuosia sitten koulun terveydenhoitajalla (aikuiskoulutus) pari kertaa juttelemassa ja hän arvioi minulle olevan vaikea masennus, mutta hän ei sitä tietenkään voinut tehdä muuta kuin suositella minua hakemaan apua. En ikinä tehnyt sitä, koska pelkään lääkkeitä ja en kokenut juttelua terveydenhoitajalle ainakaan mitenkään hyödyllisenä, se vaan ahdisti lisää.

Noin muutenkin alisuoritan elämääni pahasti. Minä vaan juuri ja juuri selviydyn. Vapaa-aikana nukun aina reilut 12 h ja en meinaa saada itseäni ylös sängystä koko päivänä. Hygieniastani sentään jaksan pitää huolta, mutta kaikki muu on tosi huonosti hoidossa, siivous, ihmissuhteet, fyysinen terveys jne. Koen vaan jatkuvasti todella lamaannuttavaa väsymystä ja monesti hirveitä ahdistuskohtauksia, joiden vuoksi en uskalla poistua kotoani. Nenän ulos laittaminen on aina hirveä suoritus. Minun "täytyy" aina meikata todella pitkään ja huolellisesti vahva meikki, jotta näyttäisin edes hyvinvoivalta ja laitetulta.

Pelkään törmääväni tuttuihin, joten vältän parhaani mukaan ulkona ja kaupoilla liikkumista. Tiedän tämän kaiken olevan niin sairasta. Mistään vitamiineista ei ole ollut apua, vaikka olen toivonut niistä olevan avuksi. Ei myöskään terveellinen ruoka ja liikunnan lisääminen auta mitään.

ap

Rohkeasti vaan apua hakemaan, noi on niin tuttuja juttuja masentuneelle. Tsemppiä!

Tuttu juttu on. En soittele edes äidilleni ja puhelin äänettömällä, enkä vastaa. Lapsi opiskelee muualla ja hänelle laitan joka päivä viestin.

Töissä käyn ja siellä oon normaali, kotiin kun pääsen niin eristäydyn.

Kun ei ole voimia niin ei tartte.

Kyllähän tästä jossain vaiheessa taas noustaan ja sitten varmaan ihmettelen, miten syvällä kävin. Aika on ainoa lääke, niin uskon, vaikka käyn terapiassa kerran viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Ole iloinen, jos sulla on omaisia, jotka kyselee perääsi. Monella ei ole. Jos päätät haluta apua, sen kun tartut puhelimeen.

Ja että olet fyys. kunnossa.

Ts. et ole vakavasti masentunut, kun jaksat toimia normaalisti etkä vain makaa sängyssä.

Mulle ainakin psykiatri kirjoitti, että vaikutan olevan vakavasti masentunut ja suuressa itsemurhariskissä, vaikka pystyin jossain määrin tekemään opiskeluhommia. Tuskin menee noin jäykästi

ohis

Olen useamman kerran saanut vanhat vanhempani huolestumaan tosi pahasti, joten nykyään yritän viikon sisällä jaksaa laittaa heille edes tekstiviestin, että olen ok, mutta nyt on kiireitä, joten ollaan yhteydessä joskus myöhemmin paremmin. En tahdo aiheuttaa muille, etenkään rakkaimmilleni, huolta ja murhetta, olen vaan niin uskomattoman väsynyt/masentunut, että se on ihan invalidisoivaa.

Ärsyttää ja turhauttaa, että juuri tällaisten kausien aikana kaikki mahdolliset puolitutut ja muut ihmiset, joille yleensä olen ihan yhdentekevä, ovat viesittelemässä kaikkea turhaa ja sitten hekin muka huolissaan ovat kyselemässä, olenko kunnossa kun en vastaa. Ei niistä sattumalta vaan yleensä mitään kuulu silloin, kun olen edes vähän paremmassa jamassa, jossa jaksan pitää yhteyttä. Heille en vaan jaksa vastata mitään. Ei sellaiset ihmiset ole oikeasti minusta huolissaan. Miksi olisivat, kun niistä kuuluu kerran pariin vuoteen.. Ärsyttää vaan, että pitää sitten niillekin olla selittelemässä joskus kun jaksaa.

ap

Etäisyyden hakeminen tekee vaan hyvää ja mielikin voi paljon paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole mitään hoitokontaktia, saati lääkkeitä. Olisin kyllä kiinnostunut kuulemaan jos täällä on ihmisiä, joiden masennus oireilee saman kuuloisesti, että onko jotain asioita, jotka ovat auttaneet teitä? Ajatuksia, toimintatapoja, terapiasuuntauksia, jopa lääkkeitä?

Kävin vuosia sitten koulun terveydenhoitajalla (aikuiskoulutus) pari kertaa juttelemassa ja hän arvioi minulle olevan vaikea masennus, mutta hän ei sitä tietenkään voinut tehdä muuta kuin suositella minua hakemaan apua. En ikinä tehnyt sitä, koska pelkään lääkkeitä ja en kokenut juttelua terveydenhoitajalle ainakaan mitenkään hyödyllisenä, se vaan ahdisti lisää.

Noin muutenkin alisuoritan elämääni pahasti. Minä vaan juuri ja juuri selviydyn. Vapaa-aikana nukun aina reilut 12 h ja en meinaa saada itseäni ylös sängystä koko päivänä. Hygieniastani sentään jaksan pitää huolta, mutta kaikki muu on tosi huonosti hoidossa, siivous, ihmissuhteet, fyysinen terveys jne. Koen vaan jatkuvasti todella lamaannuttavaa väsymystä ja monesti hirveitä ahdistuskohtauksia, joiden vuoksi en uskalla poistua kotoani. Nenän ulos laittaminen on aina hirveä suoritus. Minun "täytyy" aina meikata todella pitkään ja huolellisesti vahva meikki, jotta näyttäisin edes hyvinvoivalta ja laitetulta.

Pelkään törmääväni tuttuihin, joten vältän parhaani mukaan ulkona ja kaupoilla liikkumista. Tiedän tämän kaiken olevan niin sairasta. Mistään vitamiineista ei ole ollut apua, vaikka olen toivonut niistä olevan avuksi. Ei myöskään terveellinen ruoka ja liikunnan lisääminen auta mitään.

ap

Oletko varma, ettei sinulla ole mitään fyysistä sairautta? Jos siis näytät normaalisti sairaalta ilman meikkiä, eikä terveellinen ruoka, uni, vitamiinit tai liikunta auta tähän? Esimerkiksi monet autoimmuunisairaudet ovat sellaisia, että ne eivät näy normilabroissa ja voivat aiheuttaa voimakasta väsymystä.

Päätä hakea silti apua, vaikka saatatkin tuntea itsesi arvottomaksi ja väsyneeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole mitään hoitokontaktia, saati lääkkeitä. Olisin kyllä kiinnostunut kuulemaan jos täällä on ihmisiä, joiden masennus oireilee saman kuuloisesti, että onko jotain asioita, jotka ovat auttaneet teitä? Ajatuksia, toimintatapoja, terapiasuuntauksia, jopa lääkkeitä?

Kävin vuosia sitten koulun terveydenhoitajalla (aikuiskoulutus) pari kertaa juttelemassa ja hän arvioi minulle olevan vaikea masennus, mutta hän ei sitä tietenkään voinut tehdä muuta kuin suositella minua hakemaan apua. En ikinä tehnyt sitä, koska pelkään lääkkeitä ja en kokenut juttelua terveydenhoitajalle ainakaan mitenkään hyödyllisenä, se vaan ahdisti lisää.

Noin muutenkin alisuoritan elämääni pahasti. Minä vaan juuri ja juuri selviydyn. Vapaa-aikana nukun aina reilut 12 h ja en meinaa saada itseäni ylös sängystä koko päivänä. Hygieniastani sentään jaksan pitää huolta, mutta kaikki muu on tosi huonosti hoidossa, siivous, ihmissuhteet, fyysinen terveys jne. Koen vaan jatkuvasti todella lamaannuttavaa väsymystä ja monesti hirveitä ahdistuskohtauksia, joiden vuoksi en uskalla poistua kotoani. Nenän ulos laittaminen on aina hirveä suoritus. Minun "täytyy" aina meikata todella pitkään ja huolellisesti vahva meikki, jotta näyttäisin edes hyvinvoivalta ja laitetulta.

Pelkään törmääväni tuttuihin, joten vältän parhaani mukaan ulkona ja kaupoilla liikkumista. Tiedän tämän kaiken olevan niin sairasta. Mistään vitamiineista ei ole ollut apua, vaikka olen toivonut niistä olevan avuksi. Ei myöskään terveellinen ruoka ja liikunnan lisääminen auta mitään.

ap

Aika hurjaa lukea tuota kun tulee niin lähelle. Pelottavan samanlainen arki sulla kuin itselläni. Sen voin sanoa että ota yhteyttä lääkäriin ja hyödynnä hoitomahdollisuudet ja kerro tilastasi vaikka yhdelle läheisellesi johon voit luottaa, äidille?

Itse olen "selviytynyt" jo tosi pitkään, siis keskityn vaan siihen että pysyy pää pinnan päällä enkä vajoa niin alas etten enää ylety pinnalle. Ehkä tiedät mitä tarkoitan kun arki on tuota? Mutta ei tämä ole kovinkaan hyvää elämää, tiedät sen itsekin. Pitäisi vaan olla rohkeampi ja hakea apua!