Tunnetko ketään itsensä tappanutta? Osasitko aavistaa?
Mietin vain, kun yksi tuttu tappoi juuri itsensä eikä kellään perheen ulkopuolisella ollut tästä mitään hajua etukäteen. Olemmekohan sokeita vai voiko tämmöinen todella tulla yllätyksenä.
Kommentit (29)
En tullut ajatelleeksi. Eli tunsitko.
Näin pihalla vielä,
ap
Vaimon ja 1-vuotiaan lapsen jätti tosta vaan, eikä heilläkään pienintäkään aavistusta.. Päinvastoin, meni kuulemma hyvin ja oli toinen lapsikin - miehen ehdotuksesta - työn alla. No, kenenkään pään sisään emme kuitenkaan pääse, että siellä taisi sitten olla jotain vakavaa.
Ei mitään pahaa sanottavaa heistä koskaan.
mutta läheisensä tiesivät, koska hän oli ilmoittanut asiasta jo vuoden etukäteen ja kasvatti mm. kukat omiin hautajaisiinsa.
- kaikki itsemurhakandit tai siinä onnistuneet niputetaan samanlaisiksi
- ei nähdä oman tuttavan kohdalla sitä, että tällä on hyviä ja huonoja kausia. Jos oletetaan tämän olevan oikeasti sairas, eikä vain huomionkipeä, tämä voi käyttäytyä ihan samalla tavalla.
ja ei ollut kenelläkään mitään aavistusta etukäteen
Vanha mies, oli saanut kuulla sairastavansa syöpää ja ettei suuria ole tehtävissä. Ei kertonut edes vaimolleen vaan vaimo löysi miehen hirttäytyneenä liiteristä. Ei kukaan älynnyt että mies olisi edes sairas.
Toinen oli koulukaveri, joka rakastui opettajaansa, opettaja ei halunnutkaan samaa ja tyttöpolo tappoi ittensä. Itse ainakin yllätyin, vanhemmista en tiedä, luulen etteivät hekään tienneet mitä tytär ajatteli.
...sukulaismies hirtti itsensä joku kasarivuosina. Olin ala-asteikäinen enkä osaa sanoa muuta kuin, että sukulaisille tuli täytenä yllätyksenä. Oli varmaan semmoinen vanhanajan mies, joka ei tunteistaan osannut puhua, ei näyttänyt masennustaan yms.
Yksi sukulaisnainen on ollut ainakin koko aikuisikänsä jollain lailla psyykkisesti sairas, ehkä maanis-depressiivinen. Yritti jossain vaiheessa pariinkin oteeseen lääkkeillä ottaa hengen itseltään, mutta ne oli mun mielestä semmoisia klassisia huomionhakuyrityksiä.
Naapurintyttö yritti huumehöyryissään mennä rekan alle, mutta rekka väisti.
Yhden käytöksestä olisi pitänyt aavistaa että hän tekee jotain niin kamalaa, mutta näin jälkikäteen on helppo sanoa että olisi pitänyt tietää...vaimo ja kaksi lasta jäi.
Toinen oli totaalinen yllätys, emme ymmärrä vieläkään miksi sen teki...
Voi olla että 11 kirjoitti minusta...
Oikeasti vain 4 ystävistäni tietää, että olen sairas ja muut, jopa kymmenet tai sadat joita näen jopa päivittäin eivät tiedä.
Tiedän tänäkin päivänä yhden ystävän, joka aivan varmasti luulee että olen ollut vain huomionhakuinen nähtyään mut vahingossa yhden kriisin aikaan.
Tiedoksesi, että ajallaan otettu lääkitys, tuntikausien psykoterapiat ja suljetulle osastolle joutuminen on myöhemmin pitänyt minut kriisien aikaan hengissä.
Yritä ymmärtää, että sinä et tiedä kaikkea!!!
Minulla on diagnoosi, että olen itsemurhahakuinen maanis-depressiivinen - ja muutamalla ihmisille lukuunottamatta tieto tulisi todellisena yllätyksenä.
Minä olen erittäin empaattinen ja sosiaalinen, enkä todellakaan jaksa kertoa ihmisille tästä. Jos kerron pahasta olostani, ne leimaavat huomion kipeäksi ja uhkailijaksi. Siis aika huvittavaa, ekat 5-10v. kun en tiennyt sairaudestani, olisin pelastunut monelta sairaalareissulta, jos olisin kehdannut puhua. Mutta en kehdannut näiden typerien leimaajien vuoksi, en tiennyt kehen luottaa.
Kukaan ei ole syyllinen siihen, että toinen tekee itsemurhan, te ette voi sitä estää, ellette osaa ohjata erittäin hyvän ammattiauttajan (ja lääkkeiden) luo.
Olette itse syyllisiä siihen, että tieto tulee yllätyksenä.
että JOISTAIN IHMISISTÄ EI VAAN NÄE ETTÄ SUUNNITTELEVAT ITSEMURHAA! Ja sehän se onkin heidän päällimmäinen tarkoitus, että häviää pois huomiota herättämättä. Itsemurhakandidaatit jotka ilmoittavat hyppäävänsä tunnin päästä määrätyn talon katolta ovat niitä jotka ehkä sinne katolle menevät mutta odottavat että joku tulee noutamaan...draamaa peliin, mutta loppujen lopuksi onnellisia ettei tarvinnutkaan kuolla. Olen kerran erehtynyt pelastamaan tämmöisen tapauksen ja siitä tuli vaan haukut että kaikki möllöttivät häntä kun palokunta ja poliisi tulivat auttamaan. Joooooooo-o, jos olisi OIKEASTI halunnut kuolla, niin olisiko kertonut tarkan osoitteen mistä aikoo lentää?????????
Ei heru sääliä pahemmin semmoisille. Perhe koko ajan varpaillaan että milloin pitää taas käydä vatsahuuhtelusta hakemassa ja vahtia sen elämää haukkana. " jos et oo mun kaa nii tapan itteni, jos et osta mulle tuota nii otan yliannostuksen" ....tämmösiäkin on sori vaan, mut sellaisen ihmisen perheelle olisi helpompi että onnistuisi siinä oikeasti. Menee psyyke koko suvulta.
etenkin niiden kärsimyksiin, joilta on kuollut joku todella läheinen ihminen oman käden kautta. Siitä jää syyllinen olo loppuelämäksi.
Minulla ei ole kun yksi tuttava, joka hare krisna -uskossaan näännytti itsensä nälkään ja janoon kylpyhuoneessaan. Löytyi rukousasennosta. Hän oli vaan siis tuttava. Sääliksi käy häntä.
Mm.
Pari oli naimissa ihan tavallisesti, mutta toinen erityisesti kärsi yksinäisyydestä ja tyhjyydestä.
Kolme tuntemaani on ollut päihdeheppuja ja yksi tunnollinen vanhapiika.
Kyllä niitä riittää.
Ei voi sanoa mitään sääntöä. Osa ollut tunnollisia ja kunniallisia, osa hamppareita. Osa perheellisiä ja osa perheettömiä.
itsemurhalla kiristäviä, joiden vuoksi oikeasti apua tarvitsevat eivät puhu mitään. Joidenkin ajatukset todellakin menevät solmuun ja eivät näe muuta ulospääsyä kuin maailmasta poistuminen oman käden kautta.
Tuohon viimeiseen lauseeseeni, siihen että on ihmisten syy että tieto tulee yllätyksenä:
Tarkoitin sitä, että koska ihmiset kuvittelevat kaikkia itsemurhahakuisia VAIN ja AINOASTAAN huomiota hakeviksi, ne jotka olisivat kaivanneet apua todelliseen tuskaansa, eivät pyydä sitä.
14
Toinen tappoi itsensä huumeissa ja toinen mustasukkasuudesta kännissä. Selvinpäin ei kumpikaan sitä olisi tehnyt.
Toinen on oma isäni enkä todellakaan osannut aavistaa :o(
Toinen on ex-avomieheni setä, tapahtuma-aikaan oli tosin vielä avomieheni. Tämä setä oli ollut vähän masentunut, mutta ei missään tapauksessa itsetuhoinen. Ampui kuitenkin aivonsa pellolle pannuhuoneessaan. Karseeta.
kaksi luokkakaveria tekivät itsemurhan. Seurustelivat keskenään. Poika tappo itsensä ensin (syynä lienee huumeet) ja tyttö ei tätä kestänyt, joten teki saman itselleen.
Minä en olisi voinut aavistaa mitään tällaista.
en voi sietää näitä jotka piinaavaat läheisiään vuosia vaikka millä tempuilla... mitä lie sääliä kaipaavaat.... ja vaikka sitä saavat niin hyvä ei ole sittenkään. Tekisivät temppunsa tai olisivat hiljaa
Teini-iän poikaystävä päätti päivänsä vähän suhteemme päättymisen jälkeen. Olin sen kyllä jo aavistanut, että joskus hän sen vielä tekee.
Sukulaiset ovat olleet kaikki jollain lailla masentuneita tai alkoholistien lapsia. jotka eivät ole ongelmaa käsitelleet. En ole järin ihmeissäni, mutta surullinen kyllä.
Kyllä itselläkin on tuo itsemurha ollut mielessä vahvastikin joskus, eikä olisi kyllä muut kuin mieheni tiennyt kuinka pahasti voin sisäisesti. Välillä ajatus itsemurhasta tuntuu helpottavalta. En silti halua luovuttaa lasteni ja mieheni takia.
Valitettavasti muutama ystäväni on päättänyt päivänsä itse, ei tosin ihan lähiaikoina. Yhdestäkään ei kukaan osannut aavistaa etukäteen mitä he aikovat.
Mutta se onkin karu totuus, että sellaiset jotka puhuvat itsemurhasta harvoin sitä tekevät, mutta ne jotka eivät siitä puhu saattavat sen toteuttaa.