HUHTIKUISTEN MAANANTAI
Tulin pikaisesti käväsemään täällä. Supistuksia ollut jo tunnin verran 5-7min välein. Toivottavasti nyt tulee lähtö.
Sunrise81 rv 40+5
Kommentit (49)
Mulla ei ole myöskään tarkistettu neljään kuukauteen kohdunkaulan tilannetta, eikä mitään muutakaan. Siis ei ole ollut siästutkimuksia, kätilö on vaan vatsanpäältä kokeillut ja arvaillut, miten päin vauva oikein on. Eli et ole yksin ;)
Voimia ja jaksamista Lala, toivotaan etta kaikki on hyvin ja paasette pelkalla saikahdyksella.
Ja kaikille uusille mammoille onnea ja iloa vauva-arkeen!
Kathjuzkalle ja Ingwerille: taalla Britanniassa ei tehda sisatutkimuksia ollenkaan koko raskauden aikana, ellei ole jotain tiettya huolta tai syyta siihen - siis kertaakaan ei ole tutkittu muuten kuin vatsan paalta! Samassa jamassa siis ollaan.
Enpa olekaan pinoutunut vahan aikaan, viikonloppu meni verhoja ym. ommellessa ja lepaillessa - vaikka rentoutuminen tuntuu koko ajan vaikeammalta. Nyt on kaikki mahdollinen tehty, ja silti miehen kanssa koko ajan mietimme hieman levottomina etta mitas nyt seuraavaksi pitaisi valmistella. Ovatko muut ensiodottajat kokeneet samanlaista levottomuutta? Toisaalta koko ajan mietimme etta syntyisi nyt jo, ja toisaalta taas etta olisipa kiva ehtia viela vahan aikaa viettaa elamaa kaksistaan ennenkuin kaikki muuttuu niin totaalisesti.
Meilla on pienenpienta huolta aiheuttanut vauvan koko, tanaan olin kokoarviossa, ja 2.3kg oli vauvan kokoarvio - viikkoja nyt 37+4. Kovasti laakari korosti ettei ole syyta huoleen, silla lapsivetta on tarpeeksi ja tarkistivat napanuoran toimivuuden ja kaikki nayttaa normaalilta, ja vauva on onneksi kova liikkumaan, joten ilmeisesti vain pieni poika tulossa. Silti sita pystyy kehittelemaan jos jonkinlaisia mielikuvia asioista jotka voisivat olla huonosti. Pitaisi vain yrittaa olla huolehtimatta. Onneksi seuraavat nyt tarkasti synnytykseen asti, paasen ultraan viikoittain!
Olo on muuten ihmeellisen hyva, tuntuu vahemman raskaalta kuin esim muutama viikko sitten. Ehka tama tasta viela tuskaksi muuttuu. :)
Ai niin, Ingwerilta olisin kysynyt akupunktiosta, etta kaytetaanko teilla sita ihan synnytyksen aikanakin? Olen tuosta kiinnostunut, silla olen aikaisemmin hakenut apua vaivoihin akupunktiosta ja on ollut aika tehokasta. Taalla vaihtoehtoterapioista suositellaan erityisesti aromaterapiaoljyjen kayttoa eri vaivoihin ennen ja jalkeen synnytyksen, ja lisaksi homeopaattisia arnica tabletteja suositellaan aloittamaan ottamaan kolme paivaa laskettua aikaa ennen ja siita eteenpain sitten synnytyksen jalkeenkin kivunlievitykseen.
Nyt yritan hieman ottaa paivaunia, kun eilen tuli valvottua myohaan - hyvia vointeja ja jaksamista kaikille!
Lumsku 37+4
elä huoli, meillekkin pieni poika tulossa...kävin 36+5 viikoilla niin painoarvio oli 2560...ja kaikki oli kuitenkin ok. sanoivat että mulla on niin pieni kohtu että en voi saadakkaan isoa vauvaa. esikoinen oli 3350. syntyi viikoilla 40+0.
peetu 37+2
Taas vaihteeksi oli neuvolapäivä, alkaa olla yhtä tyhjän kanssa siellä käyminen. Painoa ja verenpainetta seurataan, mutta minä haluan tietää kuinka vauva voi oikeasti! Kyllä tiedän varsin hyvin, että hengissä meidän rakas on, mutta onko istukka hyvässä vedossa vielä? Toimiiko napanuora? Kuinka paljon vauva on kasvanut? Voinko minä edes yrittää synnyttää enää alateitse vai onko vauva jo kasvanut liian suureksi?
Ei sais vinkua joka asiasta, mutta mä en voi käsittää kuka hyötyy tästä vitkuttelusta! Kuitenkin on tiedossa että lantio on ahdas, niin mä en näe järkeä siinä että nyt painellaan viikolla 41 eikä loppua näy!
Eikkulia nyppii vissiinkin samat asiat, sulla oli ollut imukuppisynnytys, mulla 12 tunnin jälkeen päädyttiin kiireelliseen sektioon, vasta 1,5 tunnin ponnistuksen jälkeen tarkistettiin avotarjonnaksi ja sitä myöden alatiesynnytys mahdottomaksi. Minä en halua sektiota, mutta pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, ettei mulle haluta oikeasti edes antaa muuta vaihtoehtoa. Synnärisuunnitelmassa mulle " luvattiin" ettei yliajalle missään nimessä mennä... my ass! Tämä mamma on taas täynnä pyhää vihaa. Anteeksi, mutta miesreppanallekkaan ei viitsi määräänsä enempää ryöpyttää pahaa oloa, joten livahti nyt teidän silmille =)
Peppinettta 41
Toivon sydämestäni,että asia olisi jokin pieni ja vauva voisi hyvin!!
Toivotan paljon paljon voimia!!!
Olipa ihana lukea että nämä äitiemo fiilarit on siis ihan normaaleja. =) Kyl poika on vielä vähän kellertävä. Biliarvo laski kaapissa puolen vuorokauden jälkeen 299 -> 242 ja puoli vuorokautta valoista poistulon jälkeen se oli 204.
Meidän poika näyttää olevan samanlainen kuin teidän, syö ja nukkuu. Ei kitise. Kai se kerä voimia ja et jaksaa sit pari kuukautta huutaa =) Onneks nyt on näin koska mulla meinaa epparihaava vähän vaivata ja väsyttää vielki ihan kympillä. Mulla muuten puhkes joku hirvee hormooni-ihottuma. Kiva, koko kroppa on ku tulessa kun kutisee. Mutta se mikä musta on ihmeellistä on et kuin nopeeta kilot lähtee!!!!!
Annu
Juu, monissa sairaaaloissa tarjotaan täällä akupunktiota myös synnytyksen aikana, mutta ei tietääkseni kaikkialla. Ite valitsin sairaalan, jossa on akupunktiota. Vähän erilainen meininki vissiin kuitenkin synnytysakupunktiossa kun synnytystä edeltävässä, kätilö sanoi, että ne saatta tökätä piikit ihan hetkeksi vaan ja jotkut antaa niiden olla pitkääkin paikoillaan. Jännityksellä odotan, mitä tuleman pitää. Meinaan kanssa kokeilla sitä akupunktiota siis synnytyksenkin aikana, toivottavasti auttaa! :)
Onneksi meillä on Suomessa niin loistavat sairaalat henkilökuntineen, että kaikki mahdollinen voidaan tehdä ja tehdäänkin. Näin myös ihan varmasti Lalan vauvalle. Luotetaan, että kaikki kääntyy parhain päin.