Lue keskustelun säännöt.
Milloin pitää luovuttaa jos ei pääse yli pettämisestä?
09.11.2017 |
Puoliso petti ja päätimme, että yritetään selvittää asiaa ja jatkaa yhdessä. Tästä on nyt toista kuukautta aikaa ja edelleen olen aivan rikki, en pysty keskittymään mihinkään ja voin todella pahoin. Kuinka pitkään tätä pahaa oloa voi kestää tai missä kohtaa vaan pitää luovuttaa ja todeta ettei tästä enää ehjää tule? Tai kuinka pitkään voi kestää että on päivittäin paha olo...
Kommentit (93)
Humala ei ole mikään syy. Se on tekosyy. Mies halusi ja mies teki, eikä kunnioittanut lupaustaan sinua kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ollaan asiasta keskusteltu paljon ja ihan hyvässä hengessä, mies ei osaa selittää miksi, kuulemma vain tilaisuus tuli, oli humalassa, eikä ajatellut minua siinä hetkessä lainkaan. Tuntuu pahalta olla niin merkityksetön, ettei minua edes muisteta kun tulee tilaisuus pettää. Kuitenkin nyt kovasti vakuuttelee että ymmärtää tehneensä väärin ja katuu ja sanoo ettei toistu, tähän haluan uskoa kun miehellä tuntuu itselläänkin olevan paha olo asian kanssa ja tuskin niin hyvin pystyisi näyttelemään etteikö se olisi aitoa... On ollut puhetta pariterapiasta, mutta kun pystymme asiasta puhumaan keskenämmekin niin en tiedä onko se hintansa väärti, kun on aika kallista lystiä. Alan vain itse olla aika loppu, kun en ole tämän jälkeen saanut juuri nukuttua kuin parin tunnin pätkiä, lisäksi ruokahalu on kadonnut. Meillä on pienet lapset, pienempi vielä valvottaa öisin ja päivisin täytyy jaksaa olla reipas vaikkei oikeasti jaksaisikaan. Toimintakyky tuntuu olevan ihan nollissa. Lisäksi mies on ollut asiasta niin rikki, etten ole oikein itse edes ehtinyt käsitellä asiaa kun olen ollut hänen tukenaan. Järjetöntä joo, mutta kun se mies on edelleen niin tärkeä ja rakas kaikesta huolimatta, etten haluaisi hänellekään pahaa oloa, vaikka toisaalta tiedän että ihan on sen ansainnut. Jotenkin tää oma pahoinvointi on vain niin kokonaisvaltaista, että välillä meinaa iskeä ihan järjetön epätoivo.
Olen todella pahoillani sun puolesta, tilanteesta ja siitä että sulla on noin paha olla. Et ansaitse tuollaista, vaan paljon parempaa.
Olisiko sulla mahdollisuus vaikka ottaa lapset ja mennä viikon "lomalle" mummollaan/siskolle ym.? Mun mielestä sulla pitäisi olla mahdollisuus nyt käsitellä asiaa rauhassa ja usein pienikin etäisyys auttaisi jo paljon.
Kokemuksesta sanoisin, että kun luottamus on mennyt, se on mennyt.
Luottamuksen voi viedä kertarysäyksellä tekemällä yhden riittävän törkeän tempun tai olemalla jatkuvasti epäluotettava.
Miksi se petti? Miten se tuli ilmi?
Mitä meni rikki? Saatatko saada taudin?
Onko tuollainen käytös sun tason arvoista?
Mikä vetää vieraisiin, onko petoksia enemmänkin?
Itse kokemattomuuttani annoin puolisolle mun pettämisen (livahti pois kun olin kipeasti tukensa tarpeessa, epälojaalius, selkärangattomuus) monta kertaa. Yritin työllä ja tuskalla uskoa rakastaa toivoa uudelleen.
Hän ilmoitti toivovansa että vastaisuudessa toimisi paremmin (!).
Minäkin toivon maailmanrauhaa, mutta omaa käytöstäni en toivo: siitä minä määrään. Tästedes vaadin puolisoltakin, että hän määrää omasta käytöksestään. Mikäli siis hankin kenkää saaneen tilalle uuden.
Ainakin uskon, että osaan erottaa elämässä ajelehtijat ja pysyä heistä kaukana.
Erosin viimein hermoni, itsetuntoni ja terveyteni menettäneenä.
Kysy sinäkin itseltäsi: onko mulla hyvä olla tässä?
Vierailija kirjoitti:
Ollaan asiasta keskusteltu paljon ja ihan hyvässä hengessä, mies ei osaa selittää miksi, kuulemma vain tilaisuus tuli, oli humalassa, eikä ajatellut minua siinä hetkessä lainkaan. Tuntuu pahalta olla niin merkityksetön, ettei minua edes muisteta kun tulee tilaisuus pettää. Kuitenkin nyt kovasti vakuuttelee että ymmärtää tehneensä väärin ja katuu ja sanoo ettei toistu, tähän haluan uskoa kun miehellä tuntuu itselläänkin olevan paha olo asian kanssa ja tuskin niin hyvin pystyisi näyttelemään etteikö se olisi aitoa... On ollut puhetta pariterapiasta, mutta kun pystymme asiasta puhumaan keskenämmekin niin en tiedä onko se hintansa väärti, kun on aika kallista lystiä. Alan vain itse olla aika loppu, kun en ole tämän jälkeen saanut juuri nukuttua kuin parin tunnin pätkiä, lisäksi ruokahalu on kadonnut. Meillä on pienet lapset, pienempi vielä valvottaa öisin ja päivisin täytyy jaksaa olla reipas vaikkei oikeasti jaksaisikaan. Toimintakyky tuntuu olevan ihan nollissa. Lisäksi mies on ollut asiasta niin rikki, etten ole oikein itse edes ehtinyt käsitellä asiaa kun olen ollut hänen tukenaan. Järjetöntä joo, mutta kun se mies on edelleen niin tärkeä ja rakas kaikesta huolimatta, etten haluaisi hänellekään pahaa oloa, vaikka toisaalta tiedän että ihan on sen ansainnut. Jotenkin tää oma pahoinvointi on vain niin kokonaisvaltaista, että välillä meinaa iskeä ihan järjetön epätoivo.
Kyllä se ajatteli sua. Se vain siirsi sen pois mielestään.
Jossain vaiheessa se ajatus hiipi sen mieleen että tää ei ole ok, mulla on puoliso ja sitten se pakotti sen ajatuksen pois mielestään. Näkökulmasta riippuen onneksi/valitettavasti ihminen ei ole ikinä niin autopilotilla vieraita henkilöitä nussiessa, ettei muistaisi että puoliso odottaa kotona. Edes känni ei suojaa siltä.
Jos ei ole lapsia, niin voisi olla viisaampaa erota. Jos on, niin kääntäisin jokaisen kiven.
Tilanne, jossa toista syytetään mustasukkaiseksi (vaikka on syytä) ja toinen ei muuta käytöksessään mitään, aiheuttaa myös eron ennen pitkää. Jos puoliso ei siis arvosta petetyn loukattuja tunteita ja yrittää kääntää uuden lehden liian nopeasti, on tuo arveluttavaa käytöstä.
Avain toimivaan suhteeseen on se, että toinen osoittautuu luottamuksen arvoiseksi ja osoittaa sen toiminnallaan (esim. vähentää reippaasti omia menojaan, lopetta oikeasti suhteen jne. on valmis puhumaan asiasta ja tarvittaessa jauhaa sitä uudelleen ja uudelleen).
Toinen on se, että toinen lopulta pystyy antamaan anteeksi. Kauna ja viha syö pahasti ihmistä ja se ei johda hyvään lopputulokseen. On siis jopa oman itsensä takia pystyttävä antamaan anteeksi - ei siksi, että toinen pääsisi helpolla. Unohtaa ei koskaan voi ja mikään ei ole enää koskaan yhtä hyvin, kun se oli. Mutta jatkaa voi, rakastaa, antaa anteeksi ja toivoa, että toinen oppi yhdestä kerrasta. Toisaalta - ihminen on erehtyväinen ja kukaan ei voi taata sitä, ettei jossain olosuhteissa voisi itsekin langeta. Erityisesti, jos on itse joutunut petetyksi. Näin voi käydä siis jokaisessa suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mulla meni kaaoksessa eka vuosi. Toisena alkoi joku järki palata ja nyt kun takana on 10v tapahtumasta, niin uskallan sanoa, että päästiin asiasta yli. Kyllä siihen meni vuosia, tosin suurin osa vuosista sellaisia,että asiaan palasi harvoin ja toisenlaisella tunnetasolla. Enemmänkin yritti ymmärtää kaikkea.
Luulisin, että sama polku olisi ollut edessä jos olisin lähtenyt.Riippuu varmaan suhteen pituudesta kuinka kauan ja paljon sille antaa. Jos takana lyhyt yhteinen elämä, niin omasta kokemuksesta voisin sanoa, että siirry elämässä eteenpäin ja aloita alusta.
Jos taas paljon elämää kertynyt, ja paljon siitä hyvää, niin kannattaa miettiä kunnolla.
On se pettänyt sua uudestaan. Ei vaan kerro ja peittää jäljet paremmin. :D
Osaatte kuitenkin kummatkin kaikesta kirjoittamastasi päätellen, yrittää ymmärtää toistenne tunteita ja pahaa oloa, vaikka pettäminen on tapahtunut. Se kertoo että suhteessa on kummankin mielestä jotain mahdollisuuksia ja toivoa olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ollaan asiasta keskusteltu paljon ja ihan hyvässä hengessä, mies ei osaa selittää miksi, kuulemma vain tilaisuus tuli, oli humalassa, eikä ajatellut minua siinä hetkessä lainkaan. Tuntuu pahalta olla niin merkityksetön, ettei minua edes muisteta kun tulee tilaisuus pettää. Kuitenkin nyt kovasti vakuuttelee että ymmärtää tehneensä väärin ja katuu ja sanoo ettei toistu, tähän haluan uskoa kun miehellä tuntuu itselläänkin olevan paha olo asian kanssa ja tuskin niin hyvin pystyisi näyttelemään etteikö se olisi aitoa... On ollut puhetta pariterapiasta, mutta kun pystymme asiasta puhumaan keskenämmekin niin en tiedä onko se hintansa väärti, kun on aika kallista lystiä. Alan vain itse olla aika loppu, kun en ole tämän jälkeen saanut juuri nukuttua kuin parin tunnin pätkiä, lisäksi ruokahalu on kadonnut. Meillä on pienet lapset, pienempi vielä valvottaa öisin ja päivisin täytyy jaksaa olla reipas vaikkei oikeasti jaksaisikaan. Toimintakyky tuntuu olevan ihan nollissa. Lisäksi mies on ollut asiasta niin rikki, etten ole oikein itse edes ehtinyt käsitellä asiaa kun olen ollut hänen tukenaan. Järjetöntä joo, mutta kun se mies on edelleen niin tärkeä ja rakas kaikesta huolimatta, etten haluaisi hänellekään pahaa oloa, vaikka toisaalta tiedän että ihan on sen ansainnut. Jotenkin tää oma pahoinvointi on vain niin kokonaisvaltaista, että välillä meinaa iskeä ihan järjetön epätoivo.
Kännipano oli sinua tärkeämpi. Vau. Kyllä on upea mies.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole lapsia, niin voisi olla viisaampaa erota. Jos on, niin kääntäisin jokaisen kiven.
Tilanne, jossa toista syytetään mustasukkaiseksi (vaikka on syytä) ja toinen ei muuta käytöksessään mitään, aiheuttaa myös eron ennen pitkää. Jos puoliso ei siis arvosta petetyn loukattuja tunteita ja yrittää kääntää uuden lehden liian nopeasti, on tuo arveluttavaa käytöstä.
Avain toimivaan suhteeseen on se, että toinen osoittautuu luottamuksen arvoiseksi ja osoittaa sen toiminnallaan (esim. vähentää reippaasti omia menojaan, lopetta oikeasti suhteen jne. on valmis puhumaan asiasta ja tarvittaessa jauhaa sitä uudelleen ja uudelleen).
Toinen on se, että toinen lopulta pystyy antamaan anteeksi. Kauna ja viha syö pahasti ihmistä ja se ei johda hyvään lopputulokseen. On siis jopa oman itsensä takia pystyttävä antamaan anteeksi - ei siksi, että toinen pääsisi helpolla. Unohtaa ei koskaan voi ja mikään ei ole enää koskaan yhtä hyvin, kun se oli. Mutta jatkaa voi, rakastaa, antaa anteeksi ja toivoa, että toinen oppi yhdestä kerrasta. Toisaalta - ihminen on erehtyväinen ja kukaan ei voi taata sitä, ettei jossain olosuhteissa voisi itsekin langeta. Erityisesti, jos on itse joutunut petetyksi. Näin voi käydä siis jokaisessa suhteessa.
Tässä oli viisaita sanoja. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parrakas nainen kirjoitti:
Jos suhteessa kaikki on hyvin, pettämistä ei tapahdu. Olen itse pettänyt ja minua on petetty, taustalla on aina ollut joku parisuhteessa huonosti oleva asia, jota ei ole saatu hoidettua kuntoon jostain syystä. En itse antaisi kovin helposti anteeksi, mutta en odota, että kumppaninikaan antaisi anteeksi.
Onko sellaisia parisuhteita joissa aina kaikki olisi hyvin? Pettämiseen on ehkä aina löydettävissä syy mutta tiedostaa jo pettäjäkään aina niitä syitä kuin vasta jälkikäteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan asiasta keskusteltu paljon ja ihan hyvässä hengessä, mies ei osaa selittää miksi, kuulemma vain tilaisuus tuli, oli humalassa, eikä ajatellut minua siinä hetkessä lainkaan. Tuntuu pahalta olla niin merkityksetön, ettei minua edes muisteta kun tulee tilaisuus pettää. Kuitenkin nyt kovasti vakuuttelee että ymmärtää tehneensä väärin ja katuu ja sanoo ettei toistu, tähän haluan uskoa kun miehellä tuntuu itselläänkin olevan paha olo asian kanssa ja tuskin niin hyvin pystyisi näyttelemään etteikö se olisi aitoa... On ollut puhetta pariterapiasta, mutta kun pystymme asiasta puhumaan keskenämmekin niin en tiedä onko se hintansa väärti, kun on aika kallista lystiä. Alan vain itse olla aika loppu, kun en ole tämän jälkeen saanut juuri nukuttua kuin parin tunnin pätkiä, lisäksi ruokahalu on kadonnut. Meillä on pienet lapset, pienempi vielä valvottaa öisin ja päivisin täytyy jaksaa olla reipas vaikkei oikeasti jaksaisikaan. Toimintakyky tuntuu olevan ihan nollissa. Lisäksi mies on ollut asiasta niin rikki, etten ole oikein itse edes ehtinyt käsitellä asiaa kun olen ollut hänen tukenaan. Järjetöntä joo, mutta kun se mies on edelleen niin tärkeä ja rakas kaikesta huolimatta, etten haluaisi hänellekään pahaa oloa, vaikka toisaalta tiedän että ihan on sen ansainnut. Jotenkin tää oma pahoinvointi on vain niin kokonaisvaltaista, että välillä meinaa iskeä ihan järjetön epätoivo.
Kyllä se ajatteli sua. Se vain siirsi sen pois mielestään.
Jossain vaiheessa se ajatus hiipi sen mieleen että tää ei ole ok, mulla on puoliso ja sitten se pakotti sen ajatuksen pois mielestään. Näkökulmasta riippuen onneksi/valitettavasti ihminen ei ole ikinä niin autopilotilla vieraita henkilöitä nussiessa, ettei muistaisi että puoliso odottaa kotona. Edes känni ei suojaa siltä.
Näin. Kyllähän nyt jokaiselle saattaa tulla hetkiä, jolloin kiinnostus ja himo herää jotakuta toista kohtaan, mutta silloin pitää tehdä se valinta, että en ylitä rajoja, jos oikeasti arvostaa kumppaniaan ja parisuhdettaan. Ap:n mies teki tietoisen valinnan ja se oli, että humalainen pano oli parisuhdetta tärkeämpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan asiasta keskusteltu paljon ja ihan hyvässä hengessä, mies ei osaa selittää miksi, kuulemma vain tilaisuus tuli, oli humalassa, eikä ajatellut minua siinä hetkessä lainkaan. Tuntuu pahalta olla niin merkityksetön, ettei minua edes muisteta kun tulee tilaisuus pettää. Kuitenkin nyt kovasti vakuuttelee että ymmärtää tehneensä väärin ja katuu ja sanoo ettei toistu, tähän haluan uskoa kun miehellä tuntuu itselläänkin olevan paha olo asian kanssa ja tuskin niin hyvin pystyisi näyttelemään etteikö se olisi aitoa... On ollut puhetta pariterapiasta, mutta kun pystymme asiasta puhumaan keskenämmekin niin en tiedä onko se hintansa väärti, kun on aika kallista lystiä. Alan vain itse olla aika loppu, kun en ole tämän jälkeen saanut juuri nukuttua kuin parin tunnin pätkiä, lisäksi ruokahalu on kadonnut. Meillä on pienet lapset, pienempi vielä valvottaa öisin ja päivisin täytyy jaksaa olla reipas vaikkei oikeasti jaksaisikaan. Toimintakyky tuntuu olevan ihan nollissa. Lisäksi mies on ollut asiasta niin rikki, etten ole oikein itse edes ehtinyt käsitellä asiaa kun olen ollut hänen tukenaan. Järjetöntä joo, mutta kun se mies on edelleen niin tärkeä ja rakas kaikesta huolimatta, etten haluaisi hänellekään pahaa oloa, vaikka toisaalta tiedän että ihan on sen ansainnut. Jotenkin tää oma pahoinvointi on vain niin kokonaisvaltaista, että välillä meinaa iskeä ihan järjetön epätoivo.
Olen todella pahoillani sun puolesta, tilanteesta ja siitä että sulla on noin paha olla. Et ansaitse tuollaista, vaan paljon parempaa.
Olisiko sulla mahdollisuus vaikka ottaa lapset ja mennä viikon "lomalle" mummollaan/siskolle ym.? Mun mielestä sulla pitäisi olla mahdollisuus nyt käsitellä asiaa rauhassa ja usein pienikin etäisyys auttaisi jo paljon.
Olen miettinyt tätä paljon ja miettinyt myös sitä, että annanko miehen pahan olon vaikuttaa itseeni ja päätökseeni suhteen jatkosta. Olisiko lopputulos kovin erilainen, jos olisin samantien lähtenyt yksin miettimään asioita antamatta miehelle mahdollisuutta heti tavallaan puolustautua. Periaatteessa olisi mahdollisuus lähteä yksin miettimään, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä että voin vielä pahemmin yksin ollessani. Se puoliso on vaan edelleen niin rakas ja jostain järjettömästä syystä helpottaa kun hän on lähellä, ainakin pääsääntöisesti, välillä tulee toki hetkiä kun mietin itse pettämistilannetta, jolloin tekisi mieli oksentaa enkä halua miestä lähellekään minua.
Suututtaa todella paljon joutua kokemaan näin kurja olo jonkun toisen hölmöyden takia. Tuntuu myös pahalta joutua luopumaan uskollisesta puolisosta ja vaihtaa se pettäjään. Kuitenkin meillä on niin paljon pelissä, ettei tästä luopuakaan tahdo, vaikka ei se suhde ole enää sama kun ennen.
Yksin ollessa pahimpina hetkinä huomaan miettiväni etten vain ole riittävä ja olen ollut niin huono, että mies halusi tämän olon minulle aiheuttaa ja jokin masokistinen osa itsestäni sanoo että ehkä olen vain niin paska että tämä on oikein. Toisaalta taas tiedän ettei minua saa kohdella noin ja tekisi mieli ihan periaatteestakin heittää mies ulos. Pää on täynnä niin ristiriitaisia tunteita ettei kyllä milloinkaan ole ennen ollut,
Vierailija kirjoitti:
10v menee että pääsee yli. :D
LoL.
Kivaa elämää, ap.
Niinpä. Miksi vapaaehtoisesti kiduttaa itseään noin kauan varsinkin kun on se kaltoin kohdeltu osapuoli? Tuona aikana voisi rakentaa itselleen onnellisen elämän joko itsenäisesti tai jonkun toisen kanssa ja elää elämäänsä siitä nauttien. Tekee hyvää sekä itselle että lapsille kun äiti ei kärsi vuosikymmentä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan asiasta keskusteltu paljon ja ihan hyvässä hengessä, mies ei osaa selittää miksi, kuulemma vain tilaisuus tuli, oli humalassa, eikä ajatellut minua siinä hetkessä lainkaan. Tuntuu pahalta olla niin merkityksetön, ettei minua edes muisteta kun tulee tilaisuus pettää. Kuitenkin nyt kovasti vakuuttelee että ymmärtää tehneensä väärin ja katuu ja sanoo ettei toistu, tähän haluan uskoa kun miehellä tuntuu itselläänkin olevan paha olo asian kanssa ja tuskin niin hyvin pystyisi näyttelemään etteikö se olisi aitoa... On ollut puhetta pariterapiasta, mutta kun pystymme asiasta puhumaan keskenämmekin niin en tiedä onko se hintansa väärti, kun on aika kallista lystiä. Alan vain itse olla aika loppu, kun en ole tämän jälkeen saanut juuri nukuttua kuin parin tunnin pätkiä, lisäksi ruokahalu on kadonnut. Meillä on pienet lapset, pienempi vielä valvottaa öisin ja päivisin täytyy jaksaa olla reipas vaikkei oikeasti jaksaisikaan. Toimintakyky tuntuu olevan ihan nollissa. Lisäksi mies on ollut asiasta niin rikki, etten ole oikein itse edes ehtinyt käsitellä asiaa kun olen ollut hänen tukenaan. Järjetöntä joo, mutta kun se mies on edelleen niin tärkeä ja rakas kaikesta huolimatta, etten haluaisi hänellekään pahaa oloa, vaikka toisaalta tiedän että ihan on sen ansainnut. Jotenkin tää oma pahoinvointi on vain niin kokonaisvaltaista, että välillä meinaa iskeä ihan järjetön epätoivo.
Olen todella pahoillani sun puolesta, tilanteesta ja siitä että sulla on noin paha olla. Et ansaitse tuollaista, vaan paljon parempaa.
Olisiko sulla mahdollisuus vaikka ottaa lapset ja mennä viikon "lomalle" mummollaan/siskolle ym.? Mun mielestä sulla pitäisi olla mahdollisuus nyt käsitellä asiaa rauhassa ja usein pienikin etäisyys auttaisi jo paljon.
Olen miettinyt tätä paljon ja miettinyt myös sitä, että annanko miehen pahan olon vaikuttaa itseeni ja päätökseeni suhteen jatkosta. Olisiko lopputulos kovin erilainen, jos olisin samantien lähtenyt yksin miettimään asioita antamatta miehelle mahdollisuutta heti tavallaan puolustautua. Periaatteessa olisi mahdollisuus lähteä yksin miettimään, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä että voin vielä pahemmin yksin ollessani. Se puoliso on vaan edelleen niin rakas ja jostain järjettömästä syystä helpottaa kun hän on lähellä, ainakin pääsääntöisesti, välillä tulee toki hetkiä kun mietin itse pettämistilannetta, jolloin tekisi mieli oksentaa enkä halua miestä lähellekään minua.
Suututtaa todella paljon joutua kokemaan näin kurja olo jonkun toisen hölmöyden takia. Tuntuu myös pahalta joutua luopumaan uskollisesta puolisosta ja vaihtaa se pettäjään. Kuitenkin meillä on niin paljon pelissä, ettei tästä luopuakaan tahdo, vaikka ei se suhde ole enää sama kun ennen.
Yksin ollessa pahimpina hetkinä huomaan miettiväni etten vain ole riittävä ja olen ollut niin huono, että mies halusi tämän olon minulle aiheuttaa ja jokin masokistinen osa itsestäni sanoo että ehkä olen vain niin paska että tämä on oikein. Toisaalta taas tiedän ettei minua saa kohdella noin ja tekisi mieli ihan periaatteestakin heittää mies ulos. Pää on täynnä niin ristiriitaisia tunteita ettei kyllä milloinkaan ole ennen ollut,
Älä tee mitään hätiköityä. Anna ajan vähän kulua, ajatukset selkeytyvät joko puoleen tai toiseen. Olen pahoillani sun puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Ollaan asiasta keskusteltu paljon ja ihan hyvässä hengessä, mies ei osaa selittää miksi, kuulemma vain tilaisuus tuli, oli humalassa, eikä ajatellut minua siinä hetkessä lainkaan. Tuntuu pahalta olla niin merkityksetön, ettei minua edes muisteta kun tulee tilaisuus pettää. Kuitenkin nyt kovasti vakuuttelee että ymmärtää tehneensä väärin ja katuu ja sanoo ettei toistu, tähän haluan uskoa kun miehellä tuntuu itselläänkin olevan paha olo asian kanssa ja tuskin niin hyvin pystyisi näyttelemään etteikö se olisi aitoa... On ollut puhetta pariterapiasta, mutta kun pystymme asiasta puhumaan keskenämmekin niin en tiedä onko se hintansa väärti, kun on aika kallista lystiä. Alan vain itse olla aika loppu, kun en ole tämän jälkeen saanut juuri nukuttua kuin parin tunnin pätkiä, lisäksi ruokahalu on kadonnut. Meillä on pienet lapset, pienempi vielä valvottaa öisin ja päivisin täytyy jaksaa olla reipas vaikkei oikeasti jaksaisikaan. Toimintakyky tuntuu olevan ihan nollissa. Lisäksi mies on ollut asiasta niin rikki, etten ole oikein itse edes ehtinyt käsitellä asiaa kun olen ollut hänen tukenaan. Järjetöntä joo, mutta kun se mies on edelleen niin tärkeä ja rakas kaikesta huolimatta, etten haluaisi hänellekään pahaa oloa, vaikka toisaalta tiedän että ihan on sen ansainnut. Jotenkin tää oma pahoinvointi on vain niin kokonaisvaltaista, että välillä meinaa iskeä ihan järjetön epätoivo.
En luottaisi mieheen, joka suoraan myöntää, että ei "ajatellut sua lainkaan"
Tuo on vielä suurempi loukkaus kuin hetkellinen pilin työntäminen väärään reikään.
Voit olla varma, että se tulee jatkossakin tekemään valintoja sua ajattelematta.
Kaikesta päätellen on vain hyvä, että annat miehesi pahan-olonkin vaikuttaa päätökseesi. Se kertoo että kummatkin vielä välittää toisistaan ja että käsittelet asiaa kaikilta eri puolilta. Nopea ero kertoisi ettei sinulla koskaan tunteita ollutkaan tai että et halua niitä käsitellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan asiasta keskusteltu paljon ja ihan hyvässä hengessä, mies ei osaa selittää miksi, kuulemma vain tilaisuus tuli, oli humalassa, eikä ajatellut minua siinä hetkessä lainkaan. Tuntuu pahalta olla niin merkityksetön, ettei minua edes muisteta kun tulee tilaisuus pettää. Kuitenkin nyt kovasti vakuuttelee että ymmärtää tehneensä väärin ja katuu ja sanoo ettei toistu, tähän haluan uskoa kun miehellä tuntuu itselläänkin olevan paha olo asian kanssa ja tuskin niin hyvin pystyisi näyttelemään etteikö se olisi aitoa... On ollut puhetta pariterapiasta, mutta kun pystymme asiasta puhumaan keskenämmekin niin en tiedä onko se hintansa väärti, kun on aika kallista lystiä. Alan vain itse olla aika loppu, kun en ole tämän jälkeen saanut juuri nukuttua kuin parin tunnin pätkiä, lisäksi ruokahalu on kadonnut. Meillä on pienet lapset, pienempi vielä valvottaa öisin ja päivisin täytyy jaksaa olla reipas vaikkei oikeasti jaksaisikaan. Toimintakyky tuntuu olevan ihan nollissa. Lisäksi mies on ollut asiasta niin rikki, etten ole oikein itse edes ehtinyt käsitellä asiaa kun olen ollut hänen tukenaan. Järjetöntä joo, mutta kun se mies on edelleen niin tärkeä ja rakas kaikesta huolimatta, etten haluaisi hänellekään pahaa oloa, vaikka toisaalta tiedän että ihan on sen ansainnut. Jotenkin tää oma pahoinvointi on vain niin kokonaisvaltaista, että välillä meinaa iskeä ihan järjetön epätoivo.
Kyllä se ajatteli sua. Se vain siirsi sen pois mielestään.
Jossain vaiheessa se ajatus hiipi sen mieleen että tää ei ole ok, mulla on puoliso ja sitten se pakotti sen ajatuksen pois mielestään. Näkökulmasta riippuen onneksi/valitettavasti ihminen ei ole ikinä niin autopilotilla vieraita henkilöitä nussiessa, ettei muistaisi että puoliso odottaa kotona. Edes känni ei suojaa siltä.
Näin. Kyllähän nyt jokaiselle saattaa tulla hetkiä, jolloin kiinnostus ja himo herää jotakuta toista kohtaan, mutta silloin pitää tehdä se valinta, että en ylitä rajoja, jos oikeasti arvostaa kumppaniaan ja parisuhdettaan. Ap:n mies teki tietoisen valinnan ja se oli, että humalainen pano oli parisuhdetta tärkeämpi.
Tätä olen myös miettinyt ja tästä olen miehelle sanonutkin, mutta pysyy edelleen kannassaan että oli ajattelematon. Tavallaan olisi helpompaa jos se myöntäisi sen kännipanon olleen siinä hetkessä minua tärkeämpi, koska järjettömän pahalta tuntuu se että edelleen valehtelee ja koittaa selitellä tekoaan ja paeta vastuutaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset jakautuu kahteen, niihin jotka arvokkaan Arabian kannus hajotessa lattialle, liimaavat sirpaleet ja kuvittelevat kannun olevan vieläkin jälleenmyyntiarvoltaan arvokas nettikirppiksellä ja niihin jotka harmistuvat asiasta hetkeksi, lakaisevat sirut lattialta ja uskovat löytävänsä vielä uuden, yhtä hienon kannun löytöhintaan, josta sitten pitävät aiempaakin parempaa huolta.
Mä oon B-vaihtoehto.
Olipa ihana vertauskuva. :D Noinhan se todellakin menee. Jotkut liimailevat kymmenenkin vuotta sirpaleita kokoon, ja toivovat hajonneesta ja uudelleen kokoon liimatusta kannusta "vahvempaa" ja "kestävämpää", jotta pettymys sen rikkoutumisesta pyyhkiytyisi pois. Mutta kyllähän ne hajoamisen jäljet jäävät näkyviin kun tarkempaa katsoo. Ei sille vain voi mitään. Minäkin etsisin myös mieluummin uuden rakkaan kannun, kuin katsoisin aina sitä sirpaleista ja muistelisin haikeana vanhaa ehjää kannua, joka aidosti tuotti hyvää mieltä.
Toisaalta jos olet valmis sietämään sitä sirpaleista ja liimattua kannua ja rakastamaan sitä, mikä on suhteessa vielä hyvää, niin lasten kannut eli perhe pysyy ehjänä. Muuten lapset saavat kantaa myös sirpaleita mukana koko lopun elämänsä. Että sellaista.
Ja mulla taas toisinpäin. Koska olen pitänyt oman moraalitason korkeana,eli en itse ole pettänyt, niin voin vaatia myös toiselta korkeampaa moraalitasoa eli täyttä uskollisuutta.
Mä en usko väitteisiin että suhteessa olisi jotain vialla, jos pettää. Siinä pettäjässä on jotain vialla ja se ei ole sen suhteen toisen osapuolen syy. Jos siinä suhteessa on joku vialla, niin ongelma on se että siihen suhteeseen kuuluu moraalisesti heikko pettäjäosapuoli. Tuon taakse jos petturi haluaa piiloutua, niin piiloutukoon.