Lue keskustelun säännöt.
Miten saan annettua anteeksi äidilleni? Olen aivan hajalla hänen käytöksensä vuoksi
03.11.2017 |
Olemme aina olleet läheisiä, siis kuin ystäviä ja olemme välittäneet toisistamme ehdoitta. Nyt kuitenkin äitini suuttui minulle pienestä, minusta riippumattomasta asiasta ja otti sen niin raskaasti, että haukkui minua ja pilkkasi, ilkkui elämän valintojani ja syytti ties mistä. Hän muuttui kuin toiseksi ihmiseksi, kuin riivatuksi. Anteeksi hän ei ole pyytänyt, marttyyriudella sai minut jollain tavalla leppymään mutta todellisuudessa en voi antaa anteeksi noin vain. Äitini jäi jokin aika sitten työttömäksi ja sen myötä varhennetulle eläkkeelle ja se on ilmeisesti turhauttanut häntä ja aiheuttanut jonkinlaista tarpeettomuuden tunnetta. Joka tapauksessa nuo haukkumiset tuntuvat niin pahalta, että vaikka ymmärrän hänen taustatilanteensa niin siitä huolimatta en voi tuosta vain olla kuin ei mitään. Äitini on aikamoinen marttyyri ollut aina, myös pikkuveljelleni mutta erityisesti minulle. Silti tämä on ensimmäinen kerta koskaan, kun hän on ollut tuollainen. Miten ikinä voin antaa anteeksi, kun hän ei ymmärrä tehneensä mitään väärää ja loukkaantuu ja marttyroi jos edes yritän asiasta puhua. Näin on mennyt jo monta viikkoa ja asia painaa. Ei tee yhtään mieli viettää aikaa hänen kanssaan. Olenko pikkumainen vai oikeutettu olemaan loukkaantunut?
Kommentit (15)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitisi sulki rahanyörit, kun jäi työttömäksi?
Olen homoseksuaali ja olen luullut sen olevan äidilleni ihan ok asia. hän suuttui, kun häntä ei kutsuttu entisen työpaikkansa vuosijuhlaan vaikka näin oli luvattu. Siitä se eskaloitui siihen, miten hän on huono ihminen kun minusta tuli lesbo ja väärän alankin valitsin ja hän on epäonnistunut kaikessa mitä on koskaan tehnyt ja että minäkin olen vain säälistä hänen kanssaan aikaa viettänyt. Eikä ottanut kuuluviin korviinsa kun yritin sanoa miten asiat oikeasti ovat. Raivosi vaan.
Mahdoton sanoa, kun ei tiedä, miten pahasti hän sinulle sanoi.
Mutta joka tapauksessa sinulla tietysti AINA on oikeus tunteisiisi. Ja on väärin, että hän kääntää möhläyksensä sinun viaksesi tai uhriutuu itse.
Mitä, jos kirjoittaisit hänelle? Onnistuisiko se paremmin? Äidillesi ei tulisi välitöntä mutkumutkuminäminä -uhripuolustusta päälle, vaan hän ehtisi MIETTIÄ, mitä sanot. Monasti tuo uhriksi heittäytyminen on tosiaan puolustusreaktio vaikeassa tilanteessa, kasvotusten ollessa - kun ei ehdi miettimään mokaansa ja myöntämään ensin itselleen ja sitten toisellekin osapuolelle, että toimi väärin.
Eli vaikka tähän tapaan:
"Äiti rakas, olet minulle tärkeä. Siksi minusta oli kauheaa, mitä sanoit silloin xx viikkoa sitten. Mitä ajattelisit, jos ilkkuisin sinua ja elämänvalintojasi samalla lailla? Miten voit oman lapsesi lytätä siten - ja minkäänlaista anteeksipyyntöähän sinä et ole esittänyt.
Erityisen pahalta minusta tuntuu, että anteeksipyynnön sijasta tavallaan heittäydyit marttyyriksi.
Ymmärrän kyllä, että sinulla on nyt vaikea elämänvaihe ja olet varmaan turhautunut eläkkeelle jäämisen takia. Mutta se ei silti oikeuta sinua mitätöimään minua: en ole tehnyt mitään sellaista ansaitakseni.
En pysty unohtamaan sanojasi. Toivon, että pystyisit vilpittömästi pyytämään anteeksi.
Kun kykenet siihen, soita minulle.
tyttäresi ZZ"
Vierailija kirjoitti:
Äitisi sulki rahanyörit, kun jäi työttömäksi?
Taidat olla itse sellainen ilkeä äiti? Tuskinpa kukaan rahan tai materian perässä oleva lapsi rupeaisi joulun alla riitelemään... Äidit ei ole mitään pyhimyksiä ja lapset aina niitä pahoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitisi sulki rahanyörit, kun jäi työttömäksi?
No ei. Enemmän minä olen häntä viime vuosina kestinnyt. Miksi ihmeessä aikuisena olisin hänen rahahanojensa varassa?
Ihan oikeasti tarvitsen neuvoja, miten antaa anteeksi ihmiselle, joka ei koe tehneensä mitään väärää eikä pyydä anteeksi mutta olettaa, että olen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Syyt eivät ole niin tärkeät, mutta sataprosenttisesti tässä tilanteessa en itse tehnyt mitään väärää. Hän vain sekosi.
Onko 4=ap?
Jos on, niin oli varmaan aika kauhea tuo tilanne.
Mutta suuttuneena ja pettyneenä äitisi varmasti ns. puhui läpiä päähänsä. Koeta olla ottamatta itseesi!
Vaikka hän olisi hyvinkin sinut sinun homoseksuaalisuutesi kanssa, voi hän silti olla alitajuisesti pettynyt siihen, että elämäsi ei ole tavanomaisempi. Huom. tällä en tarkoita oikeuttaa hänen kammottavia puheitaan, mutta voi se olla niin, että hän olisi kaivannut sinulle perinteistä parisuhdetta ja lapsia (lapsia voit tietysti hommata nytkin, jos haluat). Ja se on jäänyt jonnekin alitajuntaan kaivertamaan ja pullahti ulos kuin kännisen pölinänä.
Joka tapauksessa hän ON todellakin perusteellisen anteeksipyynnön velkaa sinulle ja tapansa saisi korjata: tuollainen oman elämän harmien projisointi sinuun on totaalisen väärin.
5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoittaminen voisi olla hyvä ajatus. Tuon välikohtauksen jälkeen en käynyt äidilläni muutamaan päivään ja kun hän kysyi syytä, sanoin, että tarvitsen vähän tilaa itselleni. Siitä hän oli sitten ottanut taas enemmän nokkiinsa ja kertonut pikkuveljelleni etten enää välitä hänestä ja hän voi sitten kuolla yksinään kotonansa pois. Ja sen jälkeen yritin sanoa, että pahalta tuntuvat hänen sanansa, niin sanoi vain, että ei hänestä sitten tarvitse välittää.
Todella raskasta selvittää asiaa eli helpompi olisi varmaan vain teeskennellä, että kaikki on ok.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoittaminen voisi olla hyvä ajatus. Tuon välikohtauksen jälkeen en käynyt äidilläni muutamaan päivään ja kun hän kysyi syytä, sanoin, että tarvitsen vähän tilaa itselleni. Siitä hän oli sitten ottanut taas enemmän nokkiinsa ja kertonut pikkuveljelleni etten enää välitä hänestä ja hän voi sitten kuolla yksinään kotonansa pois. Ja sen jälkeen yritin sanoa, että pahalta tuntuvat hänen sanansa, niin sanoi vain, että ei hänestä sitten tarvitse välittää.
Todella raskasta selvittää asiaa eli helpompi olisi varmaan vain teeskennellä, että kaikki on ok.
Älä teeskentele.
Se jää vain pahasti kalvamaan välejänne, siksi siitä pitää nyt vaan hänen nöyrtyä pyytämään anteeksi. Asia PITÄÄ käsitellä!
Kerro siinä kirjeessä, että nyt ei vetele eikä pelitä se, että hän alkaa anteeksipyynnön sijasta mitätöidä itseään ja kiilotella marttyyrin kruunuaan tuolla lailla.
Jos hänellä on aiemminkin ollut tuo sama reagointitapa, että hän ei koskaan myönnä virheitään, vaan aina heittäytyy uhriksi, voisit mainita siitä esimerkein kirjeessäsi.
Tuo on henkistä kiristämistä. Se, mitä äitisi tekee, on uhriksi heittäytymällä kerjää sääliä ja vastuuttaa TEITÄ pyytämään HÄNEN "mielipahaansa" anteeksi!
Toki hän varmaan aidostikin on pahoillaan tapahtuneesta, mutta haloo, kyllä se on HÄNEN vastuullaan pyytää anteeksi ja - tietysti ideaalisti näin - myös ottaa opikseen ja muuttaa käytöstään.
Vaikka kuinka vituttaisi, ei lapsen elämän perusteita aleta mitätöidä.
5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitisi taitaa olla äärimmäisen paineen alla ja purki sen sinuun. Onko hän ollut koskaan aiemmin tuollainen? Stressin aktivoima alkava muistisairaus?
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan oikeasti sano "olen aivan hajalla hänen käytöksensä vuoksi"!
Miten ois "muta ottaa helvetisti päähän sen käytös"?
Miä sanon, tai siis sanosin,jos oisin ihan hajalla jonku käytökse vuoks, vua kunen ole ni en sanokaan.
Toevottavast ap ei uo kuulusa niisanottu kivkissanaene.
Eläkkä anna anteeks jossei kehtuuta, mikkää pakko kellekkää anteeksannella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoittaminen voisi olla hyvä ajatus. Tuon välikohtauksen jälkeen en käynyt äidilläni muutamaan päivään ja kun hän kysyi syytä, sanoin, että tarvitsen vähän tilaa itselleni. Siitä hän oli sitten ottanut taas enemmän nokkiinsa ja kertonut pikkuveljelleni etten enää välitä hänestä ja hän voi sitten kuolla yksinään kotonansa pois. Ja sen jälkeen yritin sanoa, että pahalta tuntuvat hänen sanansa, niin sanoi vain, että ei hänestä sitten tarvitse välittää.
Todella raskasta selvittää asiaa eli helpompi olisi varmaan vain teeskennellä, että kaikki on ok.
Älä teeskentele.
Se jää vain pahasti kalvamaan välejänne, siksi siitä pitää nyt vaan hänen nöyrtyä pyytämään anteeksi. Asia PITÄÄ käsitellä!
Kerro siinä kirjeessä, että nyt ei vetele eikä pelitä se, että hän alkaa anteeksipyynnön sijasta mitätöidä itseään ja kiilotella marttyyrin kruunuaan tuolla lailla.
Jos hänellä on aiemminkin ollut tuo sama reagointitapa, että hän ei koskaan myönnä virheitään, vaan aina heittäytyy uhriksi, voisit mainita siitä esimerkein kirjeessäsi.
Tuo on henkistä kiristämistä. Se, mitä äitisi tekee, on uhriksi heittäytymällä kerjää sääliä ja vastuuttaa TEITÄ pyytämään HÄNEN "mielipahaansa" anteeksi!
Toki hän varmaan aidostikin on pahoillaan tapahtuneesta, mutta haloo, kyllä se on HÄNEN vastuullaan pyytää anteeksi ja - tietysti ideaalisti näin - myös ottaa opikseen ja muuttaa käytöstään.
Vaikka kuinka vituttaisi, ei lapsen elämän perusteita aleta mitätöidä.
5
Pitää olla: ei lapsen elämän perusteita aleta mitätöimään. (Jos kuitenkin aletaan,niin joku voi tehdä lasun).
Elämänvalintasi oli homostelu? Sitten äitisi on oikeutetusti tuohtunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoittaminen voisi olla hyvä ajatus. Tuon välikohtauksen jälkeen en käynyt äidilläni muutamaan päivään ja kun hän kysyi syytä, sanoin, että tarvitsen vähän tilaa itselleni. Siitä hän oli sitten ottanut taas enemmän nokkiinsa ja kertonut pikkuveljelleni etten enää välitä hänestä ja hän voi sitten kuolla yksinään kotonansa pois. Ja sen jälkeen yritin sanoa, että pahalta tuntuvat hänen sanansa, niin sanoi vain, että ei hänestä sitten tarvitse välittää.
Todella raskasta selvittää asiaa eli helpompi olisi varmaan vain teeskennellä, että kaikki on ok.
Älä teeskentele.
Se jää vain pahasti kalvamaan välejänne, siksi siitä pitää nyt vaan hänen nöyrtyä pyytämään anteeksi. Asia PITÄÄ käsitellä!
Kerro siinä kirjeessä, että nyt ei vetele eikä pelitä se, että hän alkaa anteeksipyynnön sijasta mitätöidä itseään ja kiilotella marttyyrin kruunuaan tuolla lailla.
Jos hänellä on aiemminkin ollut tuo sama reagointitapa, että hän ei koskaan myönnä virheitään, vaan aina heittäytyy uhriksi, voisit mainita siitä esimerkein kirjeessäsi.
Tuo on henkistä kiristämistä. Se, mitä äitisi tekee, on uhriksi heittäytymällä kerjää sääliä ja vastuuttaa TEITÄ pyytämään HÄNEN "mielipahaansa" anteeksi!
Toki hän varmaan aidostikin on pahoillaan tapahtuneesta, mutta haloo, kyllä se on HÄNEN vastuullaan pyytää anteeksi ja - tietysti ideaalisti näin - myös ottaa opikseen ja muuttaa käytöstään.
Vaikka kuinka vituttaisi, ei lapsen elämän perusteita aleta mitätöidä.
5
Pitää olla: ei lapsen elämän perusteita aleta mitätöimään. (Jos kuitenkin aletaan,niin joku voi tehdä lasun).
No eikä pidä. Mitäpä, jos et alkaisi neuvoa (huom. alkaa neuvoa siis on oikein) kielioppiasioissa, kun et edes ole asioista perillä.
ENNEN muinoin kuului sanoa alkaa mitätöidä ja ruveta mitätöimään. Sinun oikomisesi meni siis metsään vanhoillakin kielioppisäännöillä.
Ja NYT molemmat muodot ovat Kielitoimiston mukaan oikein.
5
http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/491
"Alkaa-verbillä on merkitykset ’saada alkunsa’ (Loma alkaa pian) sekä 'ruveta, ryhtyä'. Jälkimmäisessä merkityksessä se esiintyy tavallisimmin tehdä- (alkaa tehdä) ja tekemään-tyyppisten (alkaa tekemään) verbimuotojen kanssa.
Näistä yleiskielen suosituksen mukainen oli pitkään vain alkaa tehdä, mutta nykyään molemmat ovat hyväksyttäviä."
Ei kukaan oikeasti sano "olen aivan hajalla hänen käytöksensä vuoksi"!
Miten ois "muta ottaa helvetisti päähän sen käytös"?