Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ystävä ei ole ehtinyt tavata 3 vuoteen - nyt ilmoittaa että on "kamala ikävä". Ristiriitaiset fiilikset.
huihai
02.11.2017 |
Mulla on ystävä jonka kanssa olen jakanut netissä kaikki henkilökohtaisimmatkin ilot ja surut, olemme siis tavanneet perhetutun kautta alun perin viitisen vuotta sitten. Hän on sanonut usein, kuinka olen hänelle todella rakas ystävä, hän on onnekas kun saa tuntea minut yms. Ja usein puhuu siitä kuinka ihanaa olisi nähdä.
Mutta. Olen yrittänyt sopia tapaamista ihan livenä, ja hänellä ei ole ikinä aikaa. Olen siis usein kysynyt ja aina sama vastaus. Olen siis päätellyt, että hän ei tahdo nähdä minua livenä enää. Alkuvaiheessa näimme vielä "jopa" muutaman kuukauden välein.
Kuitenkin somefeediini tulee jatkuvasti bilekuvia yms, kun reissaa ja tapaa muita kavereitaan. Minulle taas on hirveän vaikea ajatus, että hoitaisin ystävyyden pelkästään Whatsapin välityksellä.
Yhdessä vaiheessa lakkasin sitten kokonaan yrittämästä edes sopia tapaamista, koska se tuntui turhauttavalta. No tässä välissä hän muutti vielä väliaikaisesti Ruotsiin. Kyselin välillä miten menee, laitoin yhden meilinkin, saattoi mennä kuukausi että hän vastasi. Hän ei vaikuta siis toisin sanoen kiinnostuneelta. Yhdessä vaiheessa avauduinkin hänelle ja kysyin, että onhan kaikki ok, enhän ole loukannut, ja hän sanoi että ei ole minusta kiinni, hänellä on kova ikävä minua ja olen ihana ystävä ja tämä kaikki on vain hänestä itsestään kiinni.
No sen jälkeen ihan sama jatkui, eli vastaukset monen viikon viiveellä. Minua vähän satuttaa ristiriitaisuus hänen sanoissaan ja toiminnoissaan. Koska vaikuttaa siltä että hän ei halua olla kanssani tekemisissä, haluaisin että hän ihan rehellisesti sanoisi sen, tai vain jättäisi vastaamatta, eikä puhuisi ikävöivänsä.
Lakkasin seuraamasta hänen Insta-tiliään, koska se sai turhan paljon miettimään olenko tehnyt jotain väärin yms. Tuntui helpommalta olla näkemättä.
Mutta äsken hän laittoi yllättäen viestiä jossa kertoi taas että haluaisi nähdä ja on ikävä. Mutta kun tiedän, ettei se tule toteutumaan, ei se ole tähänkään asti toteutunut. En oikein enää jaksa uskoa hänen sanoihinsakaan - olenko todella "rakas ystävä" jos ei minulle ole koskaan aikaa? Eikö ystävyys vaadi vapaaehtoisuutta molemmin puolin ja eikö silloin tule pidettyä luonnostaan yhteyttä?
En oikein tiedä mitä tekisin, En enää jaksaisi vastata.
Kommentit (31)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella harmillista mutta en laittaisi tähän kaveriin enää energiaa. Varsinkin kun sulla on suhteellisen paljon läheisiä ystäviä niin ehkä voit tämän kaverin pitää "moikkaustuttuna." Parempi kun et laita enää viestiä niin et enää petykään. keskity niihin ystäviin, joita sinulla on ja, jotka ovat kiinnostuneet viettämään aikaa kanssasi. Voihan olla, että "On ikävä, olisi niin kiva nähdä pian <3" enemmän sellaisia sosiaalisen ihmisen ns. hyviä käytöstapoja, ei sitten vaan osaa ajatella pidemmälle, että miltä ne tyhjät sanat toisesta tuntuu.
Mutta suosittelen, että ns. unohdat koko ihmisen, turhaan tuhlata aikaa. Ei silti missään riidoissa tai vihainen tarvitse olla, jso hän ottaakin yhteyttä niin voithan nähdä, jos oikeasti siinä kohtaa haluat.
Ööh, nyt hän sanoo, että miettii minua päivittäin. Vähän liioittelun makua...? Minä mietin päivittäin ainoastaan miesystävääni... Jos miettii toista jatkuvasti, luulisi että tekisi mieli ottaa yhteyttä?
Älä vastaa! Hän pelaa peliä kanssasi, imee vaan sinusta energiaa. Haluaa että olet kateellinen, ei halua aidosti antaa itsestään mitään. Sinun pitää oppia puolustautumaan tuollaisia "ystäviä" kohtaan, et missään nimessä vastaa mitään, jätät hänet kuin nalli kalliolle. Hän ei ansaitse mitään parempaa, eikä myöskään selitystä sinun tunteistasi. Tuollaiset ihmiset kannattaa poistaa ystäväpiiristään mahdollisimman nopeasti. Nimimerkki kokemusta on.
Tyypillistä narsistin käytöstä. Imartelulla yrittää saada sinut takaisin piiriinsä. Otappa selvää narsisteista. Tälläkin palstalla löytyy hakuosioista hyviä kertomuksia narsistisista ystävistä. Ne tekevät juuri noin, tekevät koko ajan jotain, joka syö itsetuntoasi ja josta tulee paha mieli. Sitten mietit ja ihmettelet, toisin sanoen he ovat mielessäsi koko ajan, ns. energiavampyyreja. Heillä ei omasta takaa ole energiaa, joten hän joutuu pakostakin imartelemaan sinua koska tarvitsee sinut omaan narsistiseen hoviin ihailemaan häntä ja hänen suurta ystäväporukkaansa, ja hänen ihanaa elämäänsä. Myös kadehtiminen käy, sekin on energiaa jota annat hänelle. Narsistit nauttivat kaikenlaisesta huomiosta, myös negatiivisesta. Juokse, ja kovaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joitakin ihmisiä on hankala nähdä, kun on vakava masennus päällä.
Naiset ovat kovin anteeksiantamattomia.
Miksi hylätä kaveri, joka ei ole tehnyt muuta pahaa kuin, että ei ole ehtinyt/kyennyt nähdä.
Itsekin varmaan suututtanut monta ystävääni viime vuosina. En vain ole itsemurhan partaalla olemaan ystävä. Aina on kuitenkin ihana kuulla ystävistä, vaikka en halua kuormittaa heitä omalla olotilallani ja kertoa totuutta.
Jos luet aloituksen, niin huomaat, ettei kyseessä ole masennusta sairastava ihminen, joka ei tällä hetkellä kykene näkemään sairautensa vuoksi ystäviään. Ap:n kaveri viettää hyvinkin sosiaalista elämää ja tapaa muita ystäviään säännöllisesti. Ainoastaan ap:n näkemistä hän jatkuvasti välttelee ja tekee tälle ohareita. Hän siis kohdistaa tämän käytöksen vain yhteen henkilöön. Sitä ei voi oikein perustella sairaudella, vaan käytös vaikuttaa henkilökohtaiselta disauttamiselta. Ap on tälle ystävälle vain hätävara. Muut ihmiset menevät ap:n edelle.
Miksi ap ei siis voisi keskittyä niihin ystäviin, jotka oikeasti haluavat häntä nähdä ja antaa tämän toisen kaverin viettää aikaa muiden ystäviensä kanssa? Eihän tämä henkilö yksin ole jäämässä. Hänellä on edelleen ne kaikki muut lukuisat ystävänsä, joiden kanssa viettää aikaa mieluummin kuin ap:n kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kokemusta on.
Ystävä, joka hehkuttaa ylisanoin, kuinka tärkeä olen hänelle. Sitten tulee vetäytymistä: ei vastaa puhelimeen, ei viesteihin. Lupailee ottaa yhteyttä, eikä koskaan ota. On niin kiirettä.
Kysyn mikä mättää, mitä välillämme on vialla? Ei mikään kuulemma.
Suren, mutta en loputtomiin.
Ystävä ei selvästi halua olla tekemisissä, mutta ei kerro syytä. Olkoon sitten.Kuluu vuosi, kaksi. Täyshiljaisuus. Kunnes puhelin soi myöhään illalla. Ystävä selittää itkuisena, nyt on iso kriisi. Hän tietää kyllä että aikaa on kulunut paljon, mutta....
Nämä "ystävät" eivät ole ystäviä. Heille olet ilmainen terapeutti, johon otetaan yhteyttä vain kun on hätä. Jos sinulla on hätä, "ystävää" ei tavoita millään. Sinua ei kaivata seuraksi, vaan vain silloin, kun sinusta halutaan hyötyä.
Joo tää on mulle niin tuttua ja surullista varsinkin yhden kanssa. Menee kuukausia, ettei ystävä muista minua, ei soittele, ei kutsu kylään. Minä joskus kyselen kuulumisia, kun yksinäisenä tahtoisin juttukaveria, mutta puhelu lopetetaan siinä vaiheessa kun alan kertomaan omia asioitani. Ei tule käymään, koska aina on niin muuta jos minä kutsun. Jos kyselen voiko tulla kylään kun liikuskelen siellä päin, niin ei ole kuulemma kotona. On muita kyläpaikkoja, mihin just nyt pitää mennä, ettei mulle voi tulla. Kerran sovimme hänen tulostaan, mutta hän ei tullut, eikä edes ilmoittanut ettei ole edes tulossakaan vaikka sovittiin. Ei minusta ole niin väliä, ilmoittaako vai ei :(
Kunnes mies jätti. Sitten ystäväni soitteli minulle päivittäin, väliin kaksikin kertaa, itki ja haukkui miestään ja nää tutut kuviot, ja pyysi jopa päästä viettämään juhannusta minun kanssani, koska juhannussuunnitelmat miehensä kanssa peruuntuivat. Tämä oli ennen kuulumatonta. Toivotin tervetulleeksi ja tulikin vaikka mulla oli omat lapset ja omat jutut siinä. Ei voi kuulemma puhua menestyneiden ystäviensä kanssa niin häpeällisestä asiasta kuin että jo toinen mies jätti hänet. Minä kelpasin tähän, koska olen eri tasoa seurana työttömänä ja yksinäisenä, eikä yhteisiä hienoja tuttavia joille voi haukkua miestä ihan suoraan, ettei kasvot mene ja menestyneemmät naureske selän takana. Mies palasikin yllättäen, ja kuukauden sisällä yhteydenotot on loppuneet kunnes hän tiedusteli minulta, voinko hoitaa hänen lemmikkiään muutaman viikon sillä aikaa kun hän lähtee miehensä kanssa lomalle, kun oma aikuinen lapsensa halua ottaa vaivoikseen.
Olen auttanut häntä aina kun hänellä on ollut hätä. Hän ei myöskään korvaa minulle konkreettista apuani, vaan kertoi että pitäis korvata nää sun vaivat joskus. Ei ole korvausta kuulunut. Hän ei suoraan kehtaa heivata mua kokonaan elämästään, yrittää pitää jotkin etäiset välit, että voi sitten taas pyytää palvelusta kun tarvii.
Olen tajunnut kyllä, että monet ihmiset on kavereita silloin, kun voi hyötyä jotenkin toisesta. Myös työkaverit ja sellaiset, joiden kanssa olisi halunnut edelleen olla tekemisissä näin työttömänä, on totaalisesti jättäneet. Ei oikein haluta olla enää samassa porukassa vaikkei enää yhteistä puhumistakaan tietenkään ole. Mutta olen täysin syrjäytetty melkein joka piirissä, paitsi oman perheen ja läheisten. Yksi ystävä mulla on, joka on ollut sekä myötä- että vastamäessä ja siitä olen kiitollinen. Olen varma, että jos sais jonkun hienon työpaikan, tai voittaisi lotossa, niin olisi taas tosi monta joka haluaisi olla just mun kaveri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastaat vain lyhyesti "ok, ilmoita kun sopii tavata"
Näin mäkin tekisin. Sitten unohtaisin koko jutun kunnes/jos hän sopii tapaamisesta.
Ei tuollaisia ihmisiä pidä pitää ystävinään. Kusipäitähän nuo ovat. Itsekkäitä ja omahyväisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Toivottavasti en loukannut tällä keskustelulla. Mä olen itsekin sairastanut vaikean masennuksen ja olen jättänyt vastaamatta puheluihin ja viesteihin, ja huolestuttanut monet. Enkä ole halunnut kuormittaa muita.
Tiedän, ettei masennus välttämättä näy päällepäin, mutta kaverillani ainakin toimintakyky näyttää olevan ennallaan - ja hän on ennenkin kertonut minulle avoimesti, jos hänellä on ollut jotain sydämen päällä.
Se esimerkiksi, että järjestät itse bileet, jonne kaveri tulee puolen vuoden tapaamistauon jälkeen, ja on puhunut kuinka ihanaa on taas jutella kunnolla, ja sitten hän ei itse bileissä tule kuin moikkaamaan, häipyy toiseen seurueeseen, ja katoaa mitään sanomatta jo tunnin päästä toiseen baariin jonkun ihan muun kanssa. Ei kuulosta masennukselta. Se on pahempi loukkaus kuin että "ei ole kyennyt nähdä". Olen oikeastaan joustanut aika paljon ja antanut monta vuotta anteeksi kerta toisensa jälkeen.