Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ystävä ei ole ehtinyt tavata 3 vuoteen - nyt ilmoittaa että on "kamala ikävä". Ristiriitaiset fiilikset.
huihai
02.11.2017 |
Mulla on ystävä jonka kanssa olen jakanut netissä kaikki henkilökohtaisimmatkin ilot ja surut, olemme siis tavanneet perhetutun kautta alun perin viitisen vuotta sitten. Hän on sanonut usein, kuinka olen hänelle todella rakas ystävä, hän on onnekas kun saa tuntea minut yms. Ja usein puhuu siitä kuinka ihanaa olisi nähdä.
Mutta. Olen yrittänyt sopia tapaamista ihan livenä, ja hänellä ei ole ikinä aikaa. Olen siis usein kysynyt ja aina sama vastaus. Olen siis päätellyt, että hän ei tahdo nähdä minua livenä enää. Alkuvaiheessa näimme vielä "jopa" muutaman kuukauden välein.
Kuitenkin somefeediini tulee jatkuvasti bilekuvia yms, kun reissaa ja tapaa muita kavereitaan. Minulle taas on hirveän vaikea ajatus, että hoitaisin ystävyyden pelkästään Whatsapin välityksellä.
Yhdessä vaiheessa lakkasin sitten kokonaan yrittämästä edes sopia tapaamista, koska se tuntui turhauttavalta. No tässä välissä hän muutti vielä väliaikaisesti Ruotsiin. Kyselin välillä miten menee, laitoin yhden meilinkin, saattoi mennä kuukausi että hän vastasi. Hän ei vaikuta siis toisin sanoen kiinnostuneelta. Yhdessä vaiheessa avauduinkin hänelle ja kysyin, että onhan kaikki ok, enhän ole loukannut, ja hän sanoi että ei ole minusta kiinni, hänellä on kova ikävä minua ja olen ihana ystävä ja tämä kaikki on vain hänestä itsestään kiinni.
No sen jälkeen ihan sama jatkui, eli vastaukset monen viikon viiveellä. Minua vähän satuttaa ristiriitaisuus hänen sanoissaan ja toiminnoissaan. Koska vaikuttaa siltä että hän ei halua olla kanssani tekemisissä, haluaisin että hän ihan rehellisesti sanoisi sen, tai vain jättäisi vastaamatta, eikä puhuisi ikävöivänsä.
Lakkasin seuraamasta hänen Insta-tiliään, koska se sai turhan paljon miettimään olenko tehnyt jotain väärin yms. Tuntui helpommalta olla näkemättä.
Mutta äsken hän laittoi yllättäen viestiä jossa kertoi taas että haluaisi nähdä ja on ikävä. Mutta kun tiedän, ettei se tule toteutumaan, ei se ole tähänkään asti toteutunut. En oikein enää jaksa uskoa hänen sanoihinsakaan - olenko todella "rakas ystävä" jos ei minulle ole koskaan aikaa? Eikö ystävyys vaadi vapaaehtoisuutta molemmin puolin ja eikö silloin tule pidettyä luonnostaan yhteyttä?
En oikein tiedä mitä tekisin, En enää jaksaisi vastata.
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
jättäisin vastaamatta.
Näin itsekin ajattelen.
On ihan ok olla puolituttu, mutta ylisanoja ystävyydestä en jaksa, se on teennäistä. Pitäisi myös osoittaa sanansa todeksi. Mutta ei toiselta voi vaatia ystävyyttä.
Ja siis vaikka luotan häneen niin tulee väkisin epämukava olo, kun hän tietää minusta niin paljon mutta emme ole läheisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aah, se on näitä tyyppejä joilla on n. 50 "rakasta ystävää". Määrä korvaa laadun. Välillä saattaa huolestua jos pelkää haareminsa kutistuneen.
Epälojaaleista "ystävistä" kannattaa hankkiutua aina eroon.
Asia toki sinun itsesi harkittava mistä kyse, mutta senkin voin sanoa että et todella menetä mitään jos laitat surkeimmat "ystävät" kiertoon ja unohdat ne kokonaan ja lopullisesti.
Tilalle tulee uutta elämää, uusia harrasteita, uusia juttuja, vanhaa ei tarvitse muistella. Se on sinun elämäsi eikä heidän.
Vierailija kirjoitti:
aah, se on näitä tyyppejä joilla on n. 50 "rakasta ystävää". Määrä korvaa laadun. Välillä saattaa huolestua jos pelkää haareminsa kutistuneen.
No siis joo ehkä jotain tällaista, vaikka tuskin hän mitään pahaa tarkoittaa. Meillä on vain ystävyydestä vähän eri käsitys. Hän on aina menossa ja tapaamassa uusia ihmisiä. Mä olen itsekseni viihtyvä introvertti jolla on 5 todella läheistä ystävää, joita oikeasti kutsun rakkaiksi ystäviksi... en mä tällä nimellä ylistä niitä ihan yhtä mukavia, mutta vähemmän läheisiä, joita nähdään ehkä kerran puolessa vuodessa ja välillä kysytään somessa, että miten menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli tuollainen ystävä. Lupasi tulla käymään. Tuo oli vuonna 2009. Ei ole näkynyt.
Hän on teennäinen, haluaa sinut vain tykkäämään ja kadehtimaan kun pitää hauskaa muiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokemusta on.
Ystävä, joka hehkuttaa ylisanoin, kuinka tärkeä olen hänelle. Sitten tulee vetäytymistä: ei vastaa puhelimeen, ei viesteihin. Lupailee ottaa yhteyttä, eikä koskaan ota. On niin kiirettä.
Kysyn mikä mättää, mitä välillämme on vialla? Ei mikään kuulemma.
Suren, mutta en loputtomiin.
Ystävä ei selvästi halua olla tekemisissä, mutta ei kerro syytä. Olkoon sitten.
Kuluu vuosi, kaksi. Täyshiljaisuus. Kunnes puhelin soi myöhään illalla. Ystävä selittää itkuisena, nyt on iso kriisi. Hän tietää kyllä että aikaa on kulunut paljon, mutta....
Nämä "ystävät" eivät ole ystäviä. Heille olet ilmainen terapeutti, johon otetaan yhteyttä vain kun on hätä. Jos sinulla on hätä, "ystävää" ei tavoita millään. Sinua ei kaivata seuraksi, vaan vain silloin, kun sinusta halutaan hyötyä.
Jätä vastaamatta. Joskus on aikoja, jolloin ei jaksa/kykene pitämään ystävyyssuhteita yllä kuten normaalisti tai kuten haluaisi. Mutta sinun ystävälläsi ei näytä olevan vaikeuksia ylläpitää suhteita muihin ystäviin. Ei tuosta oikein ole muuta pääteltävissä kuin se, että hän sinua hätävarakaverina, jolle on mukava kertoa oikeisiin ystäviin liittyvät murheet sun muut, joista ei voi näille taasen puhua. Tuollainen ylikehuminen ilman halua oikeasti pitää yllä vastavuoroista ystävyyssuhdetta on oman kokemuksen mukaan pohjustusta sille, että tarvittaessa olet aina vastaanottamassa kaiken ikävän, kun mieltä pitää keventää. Muiden kavereiden kanssa tehdään ne kivat jutut ja sinä olet se, jolle kipataan ikävät jutut, jottei tarvitse rasittaa niitä ystäviä, joiden kanssa halutaan nähdä säännöllisesti mukavia asioita tehden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sinulla on jo 5 läheistä ystävää, niin et tuota tuuliviiriä kyllä mihinkään tarvitse. Keskity niihin oikeisiin ystäviin ja anna hepsankeikan olla.
Vierailija kirjoitti:
Kokemusta on.
Ystävä, joka hehkuttaa ylisanoin, kuinka tärkeä olen hänelle. Sitten tulee vetäytymistä: ei vastaa puhelimeen, ei viesteihin. Lupailee ottaa yhteyttä, eikä koskaan ota. On niin kiirettä.
Kysyn mikä mättää, mitä välillämme on vialla? Ei mikään kuulemma.
Suren, mutta en loputtomiin.
Ystävä ei selvästi halua olla tekemisissä, mutta ei kerro syytä. Olkoon sitten.Kuluu vuosi, kaksi. Täyshiljaisuus. Kunnes puhelin soi myöhään illalla. Ystävä selittää itkuisena, nyt on iso kriisi. Hän tietää kyllä että aikaa on kulunut paljon, mutta....
Nämä "ystävät" eivät ole ystäviä. Heille olet ilmainen terapeutti, johon otetaan yhteyttä vain kun on hätä. Jos sinulla on hätä, "ystävää" ei tavoita millään. Sinua ei kaivata seuraksi, vaan vain silloin, kun sinusta halutaan hyötyä.
Tuo on surullista. :/ parempi vain itse irrottautua niin ettei satuta itseään enempää. Oikeat ystävät valikoituvat ympärille luonnostaan. Ei sen kuulu tuntua loputtomalta työmaalta.
Olen joutunut pettymään niin monta kertaa. Olemme pari kertaa olleet yhteisissä bileissä, joita on taas hehkutettu etukäteen, että ihanaa sitten nähdä ja puhua kaikesta. Mutta hän onkin mitään sanomatta häipynyt jonkun uuden tuttavuuden matkaan. Tuuliviirin kanssa on vaikea olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jätä vastaamatta. Joskus on aikoja, jolloin ei jaksa/kykene pitämään ystävyyssuhteita yllä kuten normaalisti tai kuten haluaisi. Mutta sinun ystävälläsi ei näytä olevan vaikeuksia ylläpitää suhteita muihin ystäviin. Ei tuosta oikein ole muuta pääteltävissä kuin se, että hän sinua hätävarakaverina, jolle on mukava kertoa oikeisiin ystäviin liittyvät murheet sun muut, joista ei voi näille taasen puhua. Tuollainen ylikehuminen ilman halua oikeasti pitää yllä vastavuoroista ystävyyssuhdetta on oman kokemuksen mukaan pohjustusta sille, että tarvittaessa olet aina vastaanottamassa kaiken ikävän, kun mieltä pitää keventää. Muiden kavereiden kanssa tehdään ne kivat jutut ja sinä olet se, jolle kipataan ikävät jutut, jottei tarvitse rasittaa niitä ystäviä, joiden kanssa halutaan nähdä säännöllisesti mukavia asioita tehden.
Hänellä on omat ongelmansa, mutta olet ihan oikeassa, kyllä hänellä näyttää riittävän energiaa muille. Ja ajankäyttö on sitä paitsi aina valinta: vaikka olisi kuinka kiire, priorisoimalla järjestetään aikaa niille tärkeimmille jutuilla.
Kyllähän sitä itsekin joskus unohtaa vastata "heippa, miten menee" -viesteihin, mutta kun se on jatkuvaa, se ei enää mene vahingon piikkiin. Koska ei ole oikeasti iso vaiva vastata, että ihan jees menee tai puhutaan myöhemmin lisää jne.
Tuntuu vähän mielenosoitukselliselta mökötykseltä vain jättää vastaamatta, mutta en keksi mitä hänelle sanoisin. Olen jo kerran kysynyt, onko kaikki ok, ja koska se ei muuttanut mitään, niin en viitsi ryhtyä painostamaan. Jossain vaiheessa meinasin poistaa hänet kavereista tai estää, mutta se tuntui jo liioittelulta. Mieluummin annan kaveruuden haipua itsestään.
Mulla on myös ystävä joka lähettää säännöllisesti viestejä joissa sanoo että on kova ikävä ja miten nähdään ihan liian harvoin. Aikaisemmin vastailin kysymyksillä näkemisestä tai ehdottelin jotain, nykyään ohitan koko kommentit tai sanon vaan että eihän sitä voi kaikkia ehtiä näkemään...
Ja kun / jos tapaaminen saadaan järjestettyä se 2 kertaa vuodessa niin tällä ystävällä on AINA jotain menoa ennen ja jälkeen, niin että mulle jää aikaa loppupeleissä ehkä tunti.
Tämä on mulle mysteeri sillä yhtään en ole roikkunut, en viestittele kuin harvakseltaan ja aina asiaa, ja olen ilmaissut ettei mua mikään pakko ole nähdä jos ei huvita. Outoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on myös ystävä joka lähettää säännöllisesti viestejä joissa sanoo että on kova ikävä ja miten nähdään ihan liian harvoin. Aikaisemmin vastailin kysymyksillä näkemisestä tai ehdottelin jotain, nykyään ohitan koko kommentit tai sanon vaan että eihän sitä voi kaikkia ehtiä näkemään...
Ja kun / jos tapaaminen saadaan järjestettyä se 2 kertaa vuodessa niin tällä ystävällä on AINA jotain menoa ennen ja jälkeen, niin että mulle jää aikaa loppupeleissä ehkä tunti.
Tämä on mulle mysteeri sillä yhtään en ole roikkunut, en viestittele kuin harvakseltaan ja aina asiaa, ja olen ilmaissut ettei mua mikään pakko ole nähdä jos ei huvita. Outoa.
Joo siis sama! Jos mulle on ollut slotti niin se on ollut puoli tuntia matkalla töihin tai juna-asemalle tai lentokentälle...
Minulla on sinulle täysin sama vastaus kuin mitä nro 8 kirjoittaa. Olet "vain ns.ystävä" 50 muun ystävän joukossa. Et siis mikään kovin "special". Tuttu tunne minullakin - minut halutaan vain kadehtimaan toisten elämää. Siihen kelpaan. Byäääh!
Joitakin ihmisiä on hankala nähdä, kun on vakava masennus päällä.
Naiset ovat kovin anteeksiantamattomia.
Miksi hylätä kaveri, joka ei ole tehnyt muuta pahaa kuin, että ei ole ehtinyt/kyennyt nähdä.
Itsekin varmaan suututtanut monta ystävääni viime vuosina. En vain ole itsemurhan partaalla olemaan ystävä. Aina on kuitenkin ihana kuulla ystävistä, vaikka en halua kuormittaa heitä omalla olotilallani ja kertoa totuutta.
Mulle tulee niin jenkkiläinen small talk -kulttuuri mieleen noista ylisanoista. Mä oo tulkinnut niihin ihan liikaa merkitystä koska oon tottunut että ihmiset tarkoittaa mitä sanoo. Ja itse ainakin sanon vain ihan asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Jätä vastaamatta. Joskus on aikoja, jolloin ei jaksa/kykene pitämään ystävyyssuhteita yllä kuten normaalisti tai kuten haluaisi. Mutta sinun ystävälläsi ei näytä olevan vaikeuksia ylläpitää suhteita muihin ystäviin. Ei tuosta oikein ole muuta pääteltävissä kuin se, että hän sinua hätävarakaverina, jolle on mukava kertoa oikeisiin ystäviin liittyvät murheet sun muut, joista ei voi näille taasen puhua. Tuollainen ylikehuminen ilman halua oikeasti pitää yllä vastavuoroista ystävyyssuhdetta on oman kokemuksen mukaan pohjustusta sille, että tarvittaessa olet aina vastaanottamassa kaiken ikävän, kun mieltä pitää keventää. Muiden kavereiden kanssa tehdään ne kivat jutut ja sinä olet se, jolle kipataan ikävät jutut, jottei tarvitse rasittaa niitä ystäviä, joiden kanssa halutaan nähdä säännöllisesti mukavia asioita tehden.
Just! Taidatkos tuon paremmin sanoa?
Mulla juuri tällainen ystävä lähestyi haukuttuaan mut viimeksi pataluhaksi ja leviteltyään musta perättömiä juttuja 1,5 v. sitten.
Olen jo aikoja sitten tajunnut ottaa opiksi ja varoa tällaisia ihmisiä vastaisuudessa. Mulle koitui mielipahaa ja paljon käytännön harmia hänen juonittelustaan viimeksi.
Mutta hän muistaa asiat aivan toisin! Ja nyt hän huomaa kaipaavansa keskusteluja kanssani. Ts. tulossa olisi sivutolkulla screenshottia purevasta riitelystä milloin kenenkin kanssa mun luettavaksi ja kommentoitavaksi. Ikävää tarinaa niistä kavereista, joiden kanssa hän pitää hauskaa. Tilanne on nyt vain muuttunut siten, että en enää luota kyseiseen ihmiseen, enkä usko että hän puhuu totta muistakaan ihmisistä.
En myöskään voi enkä halua kertoa hänelle, että hänen käytöksensä järkytti mua siinä määrin kun olin muutenkin heikoilla, että mulla puhkesi krooninen sairaus.
Mahdotonta käsittää, että hän edes kuvittelee mun haluavan olla hänen kanssaan missään tekemisissä.
Ei ole yhtään kivaa tajuta olevansa jollekin ihmiselle pelkkä likasanko ja terapeutti. Se nolottaa, tuntee itsensä arvottomaksi. Mutta on silti parempi tajuta se ja jättää tämmöset ihmissuhteet. Ne uuvuttaa mielettömästi, ja jossain vaiheessa joudut itsekin maalitauluksi, jos ns. ystävä on vähän kaikkien kanssa riidoissa oleva raivopää.
Alue: Aihe vapaa
jättäisin vastaamatta.