Ihmettelen, että kassalle otetaan töihin tällaisia myyjiä
Olin eräässä ruokakaupassa ostoksilla. Olin mielestäni ottanut 8 kpl samanlaisia jugurtteja, mutta kassahihnalle latoessani huomasin, että yksi jugurteista olikin eri makua, josta en tykkää ollenkaan.
Tuli minun vuoroni maksaa ja sanoin kassatytölle, että "tämän minä jätän tähän" ja tyttö sanoi melkein loukkaantuneen kuuloisena "aha", pyöritteli jugurttia kädessään ja sanoi toiselle kassalle, joka oli juuri sulkemassa että hän veisi sen hyllyyn. Ei siinä mitään, mutta kassatyttö katsoi tätä kassapoikaa silmiään pyöritellen.
Olen kuullut tälläkin palstalla kassalla työskentelevien ärtymyksestä sellaisia asiakkaita kohtaan, jotka jättävät tuotteita pilaantumaan kassahihnan ympäristöön, kun päättävätkin jätttää ostamatta. Itse en koskaan näin ole tehnyt, joten halusin ojentaa tuon jugurtin kassatytölle, jotta hän tietää etten sitä osta. Jostain syystä kuitenkin se yliolkainen " aha" ja silmien pyörittely oli vain aika huonoa asiakaspalvelua. Hän sai minut tuntemaan tehneeni jotain väärää.
Vai olisiko minun pitänyt itse viedä jugurttipurkki takaisin hyllyyn, kun takanani oli muita asiakkaita? Olisin kyllä voinut näin tehdä, mutta en halunnut muiden joutua odottamaan ja uskoakseni näin voi tehdäkin, että jättää kassalle tuotteen kunhan ilmoittaa siitä kassahenkilölle.
Kassatyttö ei myöskään moikannut eikä kiittänyt. Eikö nuo kuulu kassalla työskentelevän perusjuttuihin? Saatan olla väärässä.
Kommentit (245)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun olin kassalla töissä siihen jätettiin surutta pakasteita ja maitotuotteita pilaantumaan selityksellä ku emmä haluukaan. Eipä siinä mitään, kun seuraava taukoni parin tunnin päästä koitti, vein tuotteet pilaantuneena roskikseen. Hävikin löytää jokainen asiakas tuotteiden hinnoista, joten kaupalle se on tosiaan aha-tilanne.
Älä heitä niitä roskiin!!
Tajuutko moniko vähävarainen söisi jonkun hiukan lämmenneen jogurtin mielellään! Toivottavasti teidän kaupassa nuo hävikkituotteet annetaan jollekin järjestölle!Siis annatko niiden tuotteiden pilaantua siinä kassalla? Miksi et soita jotain toista hakemaan niitä ja viemään hyllyyn?[/quote]
Oletat siis että jossain takahuoneessa on ylimääräisiä työntekijöitä pyörittelemässä peukaloita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle kerran eräs nainen alkoi huutaa kun laitoin suklaamunan kassan läpi ja se lähti vierimään alas hihnaa.. Hänen mukaansa heitin munaa ja katsoin häntä ja lastaan vihamielisesti.
En katsonut, lapsi oli minusta söpö. Toisen kerran kuulin naisen juttelevan kaverilleen, miten myyjät aina pyörittelevät silmiään kun hän ostaa pulskalle lapselleen karkkia vaikka heillä syödään terveellisesti pääasiallisesti.
Nainen siis syytti minua, koska hän tunsi syyllisyyttä ostaessaan karkkia lapselleen. Projisointia varmaan myös ap:n tapauksessa tuo tulkinta. Ei pysty myöntämään, että arvostus kassan "tyttöjä" (lapsityövoimaa?) kohtaan on nolla. Ei koe olevansa niin ilkeä kuin on ja heräämiskokemukset loukkaavat syvältä ap:n herkkää itsetuntoa.
No jokainen kassa saa aina silloin tällöin valituksia huonosta palvelusta mutta jos tuollaisesta "projisoinnista" tulee jatkuvasti palautetta esimiehelle, niin on aika selvää että kassa ei osaa asiakaspalvelua.
Tuleeko sulle koko ajan?
Mulle tuli vain kerran siinä kassalla.
Kaikkia palautteita ei edes käsitellä myyjien kanssa, ihan turhaa jos se on mallia "kassa katsoi minua väärällä tavalla" tai jos myyjä on toiminut ihan oikein, mutta asiakas silti kimpaantunut. Fiksu esimies/ palautteen vastaanottaja sivuuttaa nämä.
Olenpa ollut jopa tilanteessa, jossa fiksu esimies käsitti heti missä mennään ja näpäytti näsäviisasta asiakasta. Voi olla, että kauppa menetti yhden asiakkaan, mutta jos tämä vie enemmän (resursseja eli) rahaa kuin tuo, niin eipä ole iso menetys. Itsepalvelukauppa on itsepalvelukauppa, ei mikään entisajan Stockmann, jossa maksettiin tavaroista hieman enemmän, että saatiin palvelua. Enkä tarkoita tällä sitä etteikö asiakasta palveltaisi hyvin, jos vaan ehditään, kunhan siitä ei synny estettä halpuutukselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun olin kassalla töissä siihen jätettiin surutta pakasteita ja maitotuotteita pilaantumaan selityksellä ku emmä haluukaan. Eipä siinä mitään, kun seuraava taukoni parin tunnin päästä koitti, vein tuotteet pilaantuneena roskikseen. Hävikin löytää jokainen asiakas tuotteiden hinnoista, joten kaupalle se on tosiaan aha-tilanne.
Älä heitä niitä roskiin!!
Tajuutko moniko vähävarainen söisi jonkun hiukan lämmenneen jogurtin mielellään! Toivottavasti teidän kaupassa nuo hävikkituotteet annetaan jollekin järjestölle!Siis annatko niiden tuotteiden pilaantua siinä kassalla? Miksi et soita jotain toista hakemaan niitä ja viemään hyllyyn?[/quote]
Kaupat ei heitä mitään roskiin. Jopa asiakkaiden pilaamat elintarvikkeet kierrätetään. Vaikka ruuaksi sikaloihin. Ravintoloilla sama homma. Siksi ihmettelenkin aikuisia ihmisiä, jotka heittää ravintolan biojätteeseen kaikkea mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja tätä suomalaista palvelutasoa. Ap on nyt kusipää, koska muuttikin mielensä kassalla ja antoi jogurtin myyjälle. :D
Hieman herkillä nämä suomalaiset myyjät ilmeisesti, aikapommeja siellä tikittämässä.Myyjillä on kiire. Työtehtäviin ei ole laskettu mitään asiakkaiden katumusharjoituksia. Se tuote viedään suoraan jätteisiin, ja te kaikki maksatte siitä ruokakauppalaskuissanne.
Laiskuutta se on.
Ja todella törkeää tuhlata ruokaa noin! Eläimiä tapetaan sen ruuan eteen ja te heitätte sen roskiin kun on "liian kiire viedä takas hyllyyn".
Hyi, hävetkää.
Ei ole lupaa lähteä viemään yhtä tuotetta, jos on jonoa, ja esimies suuttuu, jos kutsut sen tai jonkun muun kuskaamaan yhtä jogurttia. Tehokkuus kärsii. Joskus onnistuu ajoitus ja saat lykättyä tuotteen työkaverillesi, joka on vaihtamassa työtehtävää tai menossa tauolle juuri oikeaan aikaan. Katsokaa vaikka huviksenne, mitä tuotteita siellä kassoilla on, erilaisissa kaupoissa. Maksatte kaikki niitä, jotka eivät pysy kylminä tai jotka on rikottu. Ja jos totta puhutaan, ei se myyjä sitä sinne kassalle ole tuonut.
Terkuin: Kassana ollut
Voitko kertoa missä ketjussa olet ollut töissä tai missä kaupassa? Jos itse asiakkaana näkisin tuollaista tehtävän niin todellakin laittaisin palautetta. Kertokaa ketjun kassat että missä ketjussa on ohjeistettu toimimaan noin!
Voisin vannoa että yrittäjävetoisissa kaupoissa ei varmasti heitellä tavaraa roskiin sen vuoksi ettei jakseta palauttaa niitä ja ne menee siksi pilalle.
Ei se jaksamisesta ole kiinni vaan siitä että siihen ei ole aikaa. On valittu mieluummin hävikki sen sijaan että työvuorossa olisi useampi työntekijälle samaan aikaan. Sillekin kun pitää maksaa palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai sä sanoit että otit vahingossa sellaisen maun jota et syö? Ja sanoit kiitos?
No en siinä hermostuksissani osannut muotoilla lausetta kuin suunnilleen noin. Pyrin aina täydellisyyteen ja vältän tekemästä virheitä, joten kun ensimmäisen kerran minulle sattui tällainen moka, olin niin hermostunut etten aluksi edes tiennyt mitä teen jugurtin kanssa. Olin jo oikeastaan jo lähdössä viemään sitä takaisin, mutta koska takanani oli muita, en sitten viitsinytkään ja nuo sanat olivat ensimmäiset, jotka siinä hötäkässä tulivat mieleen.
Ap
Tämä lause kertoo aika paljon ap:sta. Jos ihminen hermostuu noin paljon väärän makuisesta jugurtista ja puhuu asiasta kuin se olisikin valtavakin moka, niin kyllä silloin on jotain pielessä. Jokainen normaali ihminen olisi vaan antanut sen purkin mennä muiden mukana eikä olisi alkanut siinä panikoimaan hermostuneena. Ja vaikka olisikin antanut sen kassalle, niin ei olisi alkanut analysoimaan kassan ilmeitä eikä ainakaan olisi jäänyt vatvomaan tällaista pikkuasiaa päiväkausiksi.
Onko sulla ap jotain muitakin tämän tyyppisiä ongelmia arkielämässä?
Onko sulla muutenkin tällainen ivaava suhtautuminen ihmisiin, jolla on tapana hermostua/panikoida tai nähdä pienetkin vastoinkäymiset suurina? Siis kyllä, jos jostain täällä kirjoittaa, siitä voi aina tehdä kokonaisvaltaiset analyysit ihmisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun olin kassalla töissä siihen jätettiin surutta pakasteita ja maitotuotteita pilaantumaan selityksellä ku emmä haluukaan. Eipä siinä mitään, kun seuraava taukoni parin tunnin päästä koitti, vein tuotteet pilaantuneena roskikseen. Hävikin löytää jokainen asiakas tuotteiden hinnoista, joten kaupalle se on tosiaan aha-tilanne.
Älä heitä niitä roskiin!!
Tajuutko moniko vähävarainen söisi jonkun hiukan lämmenneen jogurtin mielellään! Toivottavasti teidän kaupassa nuo hävikkituotteet annetaan jollekin järjestölle!Siis annatko niiden tuotteiden pilaantua siinä kassalla? Miksi et soita jotain toista hakemaan niitä ja viemään hyllyyn?
Henkilökunnan määrä on vedetty tiukille ja ruuhkapäivinä voi soitella ihan rauhassa puoli Suomea läpi, kukaan ei kerkeä purkkeja kassalta hakemaan. Eikä se minun tajuamisista ole kiinni jos kaupan ohjeessa seisoo, että kädenlämpöinen pakaste on roskiskamaa.
Hyvin vastattu. Jos ap ei vieläkään tajua olevansa tarinan roisto, niin se on sitten voi voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä tulee mieleen, että eivätkö ne asiakaspalvelutöissä olevat tajua, että ne silmien pyörittelyt sun muut kyllä huomataan.
Tämä muillekkin ihmisten parissa työskenteleville tiedoksi.Missäkähän työskentelet jos pysyt naama peruslukemilla kaikissa tilanteissa? Vai oletko kenties robotti?
Ja vaikka kassalla pysyisikin pokka, niin usein ne takanatulevat asiakkaat hihittää näille ap:n kaltaisille törpöille. Rohkeimmat takanaseisojat vääntävät vitsiä, kun törppö poistuu paikalta. Koettu on.
Pääasia että kunhan nyt joku varmasti muistaa pilkata jotain reppanaa jonka viikko menee piloille yhdestä jugurttipurkista?
Pidän outona sellaista asennetta, että asiakaspalvelijalle voi vittuilla ja puhua törkeitä ja oletetaan hänen vain hymyilevän. Kyllä mulla on raja minkä jälkeen lakkaan hymyilemästä törkeälle asiakkaalle. Toki loihdin jostain hymyn uudestaan seuraavalle asiakkaalle vaikka olisi loukattu olo. Joskus se on vaikeaa, mutta kyllä siihen pystyy.

Tiedät itsekin että sillä on valtava ero heitetäänkö roskiin jo pilalla oleva tuote VAI annetaanko tuotteen tarkoituksella pilaantua kassalla koska sitä ei palauteta hyllyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja tätä suomalaista palvelutasoa. Ap on nyt kusipää, koska muuttikin mielensä kassalla ja antoi jogurtin myyjälle. :D
Hieman herkillä nämä suomalaiset myyjät ilmeisesti, aikapommeja siellä tikittämässä.Myyjillä on kiire. Työtehtäviin ei ole laskettu mitään asiakkaiden katumusharjoituksia. Se tuote viedään suoraan jätteisiin, ja te kaikki maksatte siitä ruokakauppalaskuissanne.
Laiskuutta se on.
Ja todella törkeää tuhlata ruokaa noin! Eläimiä tapetaan sen ruuan eteen ja te heitätte sen roskiin kun on "liian kiire viedä takas hyllyyn".
Hyi, hävetkää.
Ei ole lupaa lähteä viemään yhtä tuotetta, jos on jonoa, ja esimies suuttuu, jos kutsut sen tai jonkun muun kuskaamaan yhtä jogurttia. Tehokkuus kärsii. Joskus onnistuu ajoitus ja saat lykättyä tuotteen työkaverillesi, joka on vaihtamassa työtehtävää tai menossa tauolle juuri oikeaan aikaan. Katsokaa vaikka huviksenne, mitä tuotteita siellä kassoilla on, erilaisissa kaupoissa. Maksatte kaikki niitä, jotka eivät pysy kylminä tai jotka on rikottu. Ja jos totta puhutaan, ei se myyjä sitä sinne kassalle ole tuonut.
Terkuin: Kassana ollut
Voitko kertoa missä ketjussa olet ollut töissä tai missä kaupassa? Jos itse asiakkaana näkisin tuollaista tehtävän niin todellakin laittaisin palautetta. Kertokaa ketjun kassat että missä ketjussa on ohjeistettu toimimaan noin!
Voisin vannoa että yrittäjävetoisissa kaupoissa ei varmasti heitellä tavaraa roskiin sen vuoksi ettei jakseta palauttaa niitä ja ne menee siksi pilalle.
Et tainnut lukea sitä yrittäjävetoisten kauppiaiden lihatiski -ketjua täältä?
Tunteettomuus on nyt in. Tunteet on noloja - kaikilla muilla paitsi asiakaspalvelijoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä tulee mieleen, että eivätkö ne asiakaspalvelutöissä olevat tajua, että ne silmien pyörittelyt sun muut kyllä huomataan.
Tämä muillekkin ihmisten parissa työskenteleville tiedoksi.Missäkähän työskentelet jos pysyt naama peruslukemilla kaikissa tilanteissa? Vai oletko kenties robotti?
Ja vaikka kassalla pysyisikin pokka, niin usein ne takanatulevat asiakkaat hihittää näille ap:n kaltaisille törpöille. Rohkeimmat takanaseisojat vääntävät vitsiä, kun törppö poistuu paikalta. Koettu on.
Pääasia että kunhan nyt joku varmasti muistaa pilkata jotain reppanaa jonka viikko menee piloille yhdestä jugurttipurkista?
Ei kukaan naura reppanoille, mutta ylimielisille, röyhkeille "Minä olen oikeassa." -tyypeille kylläkin. Ja "Otin tämän jogurtin, mutta en haluakaan maksaa siitä" -tyypeille. Mieti nyt vähän itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai sä sanoit että otit vahingossa sellaisen maun jota et syö? Ja sanoit kiitos?
No en siinä hermostuksissani osannut muotoilla lausetta kuin suunnilleen noin. Pyrin aina täydellisyyteen ja vältän tekemästä virheitä, joten kun ensimmäisen kerran minulle sattui tällainen moka, olin niin hermostunut etten aluksi edes tiennyt mitä teen jugurtin kanssa. Olin jo oikeastaan jo lähdössä viemään sitä takaisin, mutta koska takanani oli muita, en sitten viitsinytkään ja nuo sanat olivat ensimmäiset, jotka siinä hötäkässä tulivat mieleen.
Ap
Kato kun kassa ei ole ajatustenlukija, joten hän vaan näkee, että joku ottanut 8 jukurttia ja haluaa jättää yhden niistä kassalle ilman sen kummempaa selitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja tätä suomalaista palvelutasoa. Ap on nyt kusipää, koska muuttikin mielensä kassalla ja antoi jogurtin myyjälle. :D
Hieman herkillä nämä suomalaiset myyjät ilmeisesti, aikapommeja siellä tikittämässä.Myyjillä on kiire. Työtehtäviin ei ole laskettu mitään asiakkaiden katumusharjoituksia. Se tuote viedään suoraan jätteisiin, ja te kaikki maksatte siitä ruokakauppalaskuissanne.
Laiskuutta se on.
Ja todella törkeää tuhlata ruokaa noin! Eläimiä tapetaan sen ruuan eteen ja te heitätte sen roskiin kun on "liian kiire viedä takas hyllyyn".
Hyi, hävetkää.
Ei ole lupaa lähteä viemään yhtä tuotetta, jos on jonoa, ja esimies suuttuu, jos kutsut sen tai jonkun muun kuskaamaan yhtä jogurttia. Tehokkuus kärsii. Joskus onnistuu ajoitus ja saat lykättyä tuotteen työkaverillesi, joka on vaihtamassa työtehtävää tai menossa tauolle juuri oikeaan aikaan. Katsokaa vaikka huviksenne, mitä tuotteita siellä kassoilla on, erilaisissa kaupoissa. Maksatte kaikki niitä, jotka eivät pysy kylminä tai jotka on rikottu. Ja jos totta puhutaan, ei se myyjä sitä sinne kassalle ole tuonut.
Terkuin: Kassana ollut
Voitko kertoa missä ketjussa olet ollut töissä tai missä kaupassa? Jos itse asiakkaana näkisin tuollaista tehtävän niin todellakin laittaisin palautetta. Kertokaa ketjun kassat että missä ketjussa on ohjeistettu toimimaan noin!
Voisin vannoa että yrittäjävetoisissa kaupoissa ei varmasti heitellä tavaraa roskiin sen vuoksi ettei jakseta palauttaa niitä ja ne menee siksi pilalle.
Ei se jaksamisesta ole kiinni vaan siitä että siihen ei ole aikaa. On valittu mieluummin hävikki sen sijaan että työvuorossa olisi useampi työntekijälle samaan aikaan. Sillekin kun pitää maksaa palkkaa.
Ja tästä mä juuri haluaisin laittaa palautetta kaupalle. Tietääkö edes ylempi johto että tämänkaltainen lisähävikkiin johtava asennevamma on valloillaan sen kaupoissa?
Hävikin vähentäminen on monessa kaupassa priorisoitu todella tärkeäksi kehityskohteeksi, siksi tämän ketjun lukeminen saisi varmasti monenkin sydämen vuotamaan verta. Moni tekee oikeasti töitä sen eteen että vähikkiä saadaan pienennettyä ja se mikä väkisin tulee, niin saadaan hyödynnettyä eteenpäin. Arvaa kuinka kiva on kuulla että toisaalla on laajana toimintapana olla välittämättä hävikin pienentämisestä ja noin vaan heitellään tavaraa roskiin kun ei viitsitä palauttaa niitä hyllyyn.
Ei hyvä. Ei hyvä ollenkaan.
Tuollaisissa tilanteissa asiakas näyttää kassan näkökulmasta vain hölmöltä. Silleen asiakas tulee kassalle käsi ojossa "En ota tätä". Okei, mutta ei sun tarvitse mulle erikseen näyttää mitä kaikkea ET osta, jätä ne tuotteet vain hyllyyn.
Vierailija kirjoitti:
Pidän outona sellaista asennetta, että asiakaspalvelijalle voi vittuilla ja puhua törkeitä ja oletetaan hänen vain hymyilevän. Kyllä mulla on raja minkä jälkeen lakkaan hymyilemästä törkeälle asiakkaalle. Toki loihdin jostain hymyn uudestaan seuraavalle asiakkaalle vaikka olisi loukattu olo. Joskus se on vaikeaa, mutta kyllä siihen pystyy.
Totta. Kun aloitin aspana saatoin miettiä koko loppupäivän jonkun vittuilua, jonka olin kokenut asiattomana ja aiheettomana. Nykyisin ajattelen vain mielessäni, että voi mikä ihmispaska, enkä sano enkä näytä mitään. Ja ne seuraavat asiakkaat tuntuvat vaan kaksi kertaa ihanimmilta, kun osaavat käyttäytyä normaalisti.
Jos joku av:lainen sattuu tänään jättämään jonkun tuotteen kassaneidille, niin voisitko siinä samalla kysyä että mitä sille tuotteelle seuraavaksi tapahtuu ja kertoa sen myös tänne? :)
Vierailija kirjoitti:
Pidän outona sellaista asennetta, että asiakaspalvelijalle voi vittuilla ja puhua törkeitä ja oletetaan hänen vain hymyilevän. Kyllä mulla on raja minkä jälkeen lakkaan hymyilemästä törkeälle asiakkaalle. Toki loihdin jostain hymyn uudestaan seuraavalle asiakkaalle vaikka olisi loukattu olo. Joskus se on vaikeaa, mutta kyllä siihen pystyy.
Miten tämä hymyilyä vaativa asenne ilmenee? Ei ainakaan tässä aloituksessa.
Hymyilevän ja nyrpeän välillä on paljon vaihtoehtoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja tätä suomalaista palvelutasoa. Ap on nyt kusipää, koska muuttikin mielensä kassalla ja antoi jogurtin myyjälle. :D
Hieman herkillä nämä suomalaiset myyjät ilmeisesti, aikapommeja siellä tikittämässä.Myyjillä on kiire. Työtehtäviin ei ole laskettu mitään asiakkaiden katumusharjoituksia. Se tuote viedään suoraan jätteisiin, ja te kaikki maksatte siitä ruokakauppalaskuissanne.
Laiskuutta se on.
Ja todella törkeää tuhlata ruokaa noin! Eläimiä tapetaan sen ruuan eteen ja te heitätte sen roskiin kun on "liian kiire viedä takas hyllyyn".
Hyi, hävetkää.
Ei ole lupaa lähteä viemään yhtä tuotetta, jos on jonoa, ja esimies suuttuu, jos kutsut sen tai jonkun muun kuskaamaan yhtä jogurttia. Tehokkuus kärsii. Joskus onnistuu ajoitus ja saat lykättyä tuotteen työkaverillesi, joka on vaihtamassa työtehtävää tai menossa tauolle juuri oikeaan aikaan. Katsokaa vaikka huviksenne, mitä tuotteita siellä kassoilla on, erilaisissa kaupoissa. Maksatte kaikki niitä, jotka eivät pysy kylminä tai jotka on rikottu. Ja jos totta puhutaan, ei se myyjä sitä sinne kassalle ole tuonut.
Terkuin: Kassana ollut
Voitko kertoa missä ketjussa olet ollut töissä tai missä kaupassa? Jos itse asiakkaana näkisin tuollaista tehtävän niin todellakin laittaisin palautetta. Kertokaa ketjun kassat että missä ketjussa on ohjeistettu toimimaan noin!
Voisin vannoa että yrittäjävetoisissa kaupoissa ei varmasti heitellä tavaraa roskiin sen vuoksi ettei jakseta palauttaa niitä ja ne menee siksi pilalle.
Ei se jaksamisesta ole kiinni vaan siitä että siihen ei ole aikaa. On valittu mieluummin hävikki sen sijaan että työvuorossa olisi useampi työntekijälle samaan aikaan. Sillekin kun pitää maksaa palkkaa.
Ja tästä mä juuri haluaisin laittaa palautetta kaupalle. Tietääkö edes ylempi johto että tämänkaltainen lisähävikkiin johtava asennevamma on valloillaan sen kaupoissa?
Hävikin vähentäminen on monessa kaupassa priorisoitu todella tärkeäksi kehityskohteeksi, siksi tämän ketjun lukeminen saisi varmasti monenkin sydämen vuotamaan verta. Moni tekee oikeasti töitä sen eteen että vähikkiä saadaan pienennettyä ja se mikä väkisin tulee, niin saadaan hyödynnettyä eteenpäin. Arvaa kuinka kiva on kuulla että toisaalla on laajana toimintapana olla välittämättä hävikin pienentämisestä ja noin vaan heitellään tavaraa roskiin kun ei viitsitä palauttaa niitä hyllyyn.Ei hyvä. Ei hyvä ollenkaan.
Kyllä ne ohjeet tulee ihan sieltä ylhäältä asti. Kaupan kassan palkka on niin pieni ettei sillä ole väliä, mutta kaupan menettämä myynti jogurtin kiikutusreissun aikana voi olla monta sataa. Itse ainakin käyn kaupoissa harvoin ja ostan ruokaa yleensä yli satasella, ja olen nopea myös kassalla. Usein mieskin mukana pakkaamassa.