Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mistä ihmeestä revin rahaa elämään? En halua kohtaa enää elää tämän köyhyyden kanssa, erillään kaikesta elämästä
25.10.2017 |
Joitakin osa-aikatyöpätkiä teen, kun ei muutakaan ole, mutta 15-20h viikossa ei riitä. Aivan kaikki menee kädestä suuhun; vuokra, opintolainan lyhennys, auton maksut, muut laskut, eläminen ym. MITÄÄN ylimääräistä ei jää. Usein loppuu keskenkin.
Olen kolmekymppinen ihminen ja elämällä ei näytä olevan mitään suuntaa tai toivoa. Olen hakenut kaikkea mahdollista kaikilta mahdollisilta aloilta, tarjoilla vain osa-aikaista tai satunnaista. Kahden osa-aikaisen ottaminen yhtäaikaa ei onnistu, menevät päällekkäin, työnantaja ei voi joustaa.
Mulle kelpaisi melkein mikä tahansa työ, kunhan se olisi kokopäivätyötä ja pystyisin säästämään hieman palkastani.
Haluaisin elää, käydä töissä, harrastaa, matkustaa, käydä ulkona syömässä, käydä teatterissa, ostaa asunnon, perustaa perheen. Mikään näistä ei ole mahdollista köyhälle. Haaveet kuihtuvat yksi kerrallaan.
Syrjäydyn päivä päivältä enemmän. Ystävien kanssa yhteydessä yhä vähemmän, kun en ikinä pysty lähtemään minnekään esim. ulos syömään, tai muutenkaan jakamaan normaalin työssäkäyvän arkea.
Harrastan lähinnä lukemista, metsäretkiä ja marjanpoimintaa, muuhun ei varaa. Pitemmän päälle noistakaan ei jaksa innostua. Haluan nähdä ihmisiä ja ansaita rahaa.
Työkkärin työtoiminta, kokeilut ym. muu on koettu, ei tulosta tai mielekkyyttä elämään. Lähiinnä katkeruutta ja vitutusta.
9e/päivä olen käynyt tekemässä oman alan asiantuntijatöitä ja työpanokseeni on oltu tyytyväisiä. Työkaverit tekivät samaa hommaa 4000e/kk, minä käytännössä ilmaiseksi. Ei paljon motivoi lähteä uudestaan, kun kenelläkään ei edes aikomusta/mahdollisuutta palkata oikeasti.
Elämä junnaa paikoillaan ja päivät ovat samaa ahdistavaa eristystä, ulkopuolisuutta ja pennien laskemista. Ei sen tällaista kuuluisi olla.
Kommentit (65)
Hei ap, elät tiukilla ja sietorajan paukkuminen kuuluu 'äänestäsi' kun kirjoitat tuntemuksiasi. On inhimillistä ja ymmärrettävää, että väsyy siihen, että joka ainoa lantti on laskettava tarkkaan, kun sitä kestää kauan.
Tietämättä elämäntilannettasi tarkemmin haluaisin muutaman seikan vielä ottaa esiin.
Asumiskulut ovat usein kohtuuttoman korkeat ja monille suurin vaikeus. Ovatko ne sinunkin ykköspulmasi? Jos, onko sinulla mahdollisuutta vähentää asumiskuluja esim. muuttamalla nykyistä halvemmalle asuinalueelle tms? Mainitsit auton. Se on todella suuri menoerä vuosittain, katsastukset, renkaat, vakuutukset yms. Voisitko luopua autosta?
Voisiko muutto ratkaista myös paremman, kokoaikaisen työllistymisen? (Esimerkiksi joku ei voi ottaa vastaan työtä, jossa ei iltavuoroista pääse julkisilla kotiin)
Oletko jo miettinyt oppisopimuskoulutuspaikkaa, jossa saa siis palkkaa (tosin minimiä) myös opiskeluajalta ja valmistuu ammattiin? Oletko käynyt muutkin eri vaihtoehdot työkkärissä läpi kuin tuon mainitsemasi työkokeilu?
Millä lailla voisit lisätä työhön liittymättömien, voimaannuttavien asioiden määrää elämässäsi. Kerrot luopuneesi osittain ystävien tapaamisestakin. Ihmissuhteista vetäytyminen kuitenkin tiedetään altistavan masennukselle tai pahentavan sitä. Voisitko rohkaistua entistä enemmän ottamaan yhteyttä ystäviisi ja ehdottamaan maksuttomia tapaamisia. Ihan vaikka kävelylenkki metsässä voi olla ihmissuhteen ylläpitämisen kannalta merkittävää, vaikka konserttilippuihin tai muihin hohtohetkiin ei olekaan varaa.
Miten voisit muuten saada itsellesi tukea? Keskusteluapua? Vertaistukea? Keskusteluapua voi saada esim. terveyskeskuksen kautta.
Myös seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa voi luodata elämäänsä läpi varaamalla muutaman keskustelukerran.
Olet oikeassa siinä, ettei elämän kuulu olla jatkuvaa ahdistusta ja sietorajan ylittämistä. Mikä olisi ensimmäinen askel, jonka voit ottaa kohti parempaa muutosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perheen perustamiseen tarvitaan yleensä puoliso ja puoliso taas tuo tullessaan omat tulonsa. Harva pystyy tekemään kaikki mainitsemasi asiasi yksin. Toki heitäkin on.
Kuitenkin...jos oma alasi ei työllistä, kannattaa ihan oikeasti harkita uudelleen kouluttautumista. Koska työpaikoissa, joissa ei tarvita alan koulutusta, työsuhteet ovatkin usein määräaikaisia, vähillä viikkotunneilla ja pienipalkkaisia. Tietenkään alanvaihto ei takaa työpaikkaa ja vakituisesta työsuhteesta haaveileminen voi olla nyt ja tulevaisuudessa aika turhaa, koska työelämä on muuttunut ja lähes kaikki hommat alkaa olla erilaisia "projektitöitä", jolloin työntekijät palkataan vain siksi aikaa, kun töitä on. Sun kannattaa miettiä, missä sä olet hyvä. Onko sulla harrastusta, josta voisit tehdä itsellesi ammatin? Oma lapseni opiskeli alalle, jolle on vaikea päästä opiskelemaan ja jossa on hyvin vähän työpaikkoja. Silti ei ole valmistumisensa jälkeen ollut kolmea kuukautta pidempään työttömänä. Mutta hän onkin erittäin hyvä työssä, jota tekee, ja uutta työsuhdetta pukkaa ennenkuin edellinen on ehtinyt edes päättyä.
KirkkoSisko kirjoitti:
Hei ap, elät tiukilla ja sietorajan paukkuminen kuuluu 'äänestäsi' kun kirjoitat tuntemuksiasi. On inhimillistä ja ymmärrettävää, että väsyy siihen, että joka ainoa lantti on laskettava tarkkaan, kun sitä kestää kauan.
Tietämättä elämäntilannettasi tarkemmin haluaisin muutaman seikan vielä ottaa esiin.
Asumiskulut ovat usein kohtuuttoman korkeat ja monille suurin vaikeus. Ovatko ne sinunkin ykköspulmasi? Jos, onko sinulla mahdollisuutta vähentää asumiskuluja esim. muuttamalla nykyistä halvemmalle asuinalueelle tms? Mainitsit auton. Se on todella suuri menoerä vuosittain, katsastukset, renkaat, vakuutukset yms. Voisitko luopua autosta?
Voisiko muutto ratkaista myös paremman, kokoaikaisen työllistymisen? (Esimerkiksi joku ei voi ottaa vastaan työtä, jossa ei iltavuoroista pääse julkisilla kotiin)Oletko jo miettinyt oppisopimuskoulutuspaikkaa, jossa saa siis palkkaa (tosin minimiä) myös opiskeluajalta ja valmistuu ammattiin? Oletko käynyt muutkin eri vaihtoehdot työkkärissä läpi kuin tuon mainitsemasi työkokeilu?
Millä lailla voisit lisätä työhön liittymättömien, voimaannuttavien asioiden määrää elämässäsi. Kerrot luopuneesi osittain ystävien tapaamisestakin. Ihmissuhteista vetäytyminen kuitenkin tiedetään altistavan masennukselle tai pahentavan sitä. Voisitko rohkaistua entistä enemmän ottamaan yhteyttä ystäviisi ja ehdottamaan maksuttomia tapaamisia. Ihan vaikka kävelylenkki metsässä voi olla ihmissuhteen ylläpitämisen kannalta merkittävää, vaikka konserttilippuihin tai muihin hohtohetkiin ei olekaan varaa.
Miten voisit muuten saada itsellesi tukea? Keskusteluapua? Vertaistukea? Keskusteluapua voi saada esim. terveyskeskuksen kautta.
Myös seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa voi luodata elämäänsä läpi varaamalla muutaman keskustelukerran.Olet oikeassa siinä, ettei elämän kuulu olla jatkuvaa ahdistusta ja sietorajan ylittämistä. Mikä olisi ensimmäinen askel, jonka voit ottaa kohti parempaa muutosta?
Kaikkia näitä olen käynyt läpi ja punninnut. Olen jo optimoinut asumiseni: asuntoni on jo mahdollisimman edullinen, tämä halvemmalla ei juuri ole mahdollista kämppää saada miltään alueelta. Yksin asuminen maksaa, siitä ei pääse mihinkään.
Autosta en voi luopua, sen ansioista olen voinut ottaa vastaan töitä ympäryskunnista, joissa ei julkisilla ole mahdollista käydä töissä. Auto on on mulle jopa kilpailuetu joskus töitä haettaessa. Kaikki vähän pidemmät ja paremmilla tunneilla olevat työt ovat sijainneet vähän kauempana keskustasta. Ja niihin on hieman pienempi kilpailu ja parempi mahdollisuus päästä.
Muutto aivan toiselle paikkakunnalle tuskin tilannetta auttaisi. Ja mulla on täällä elämä ja kaikki. Täysin uudessa paikassa olisin vielä enemmän yksin. Oman alan töiden perässä voisin toki lähteäkin, ja olen hakenutkin. Ei mitään, tilanne on surkea. Hanttihommien (joita teen vain pakosta ja rahasta) perässä lähteminen ei onnistuisi, kuin ehkä urakkaluontoisesti, ei pysyvästi.
Oppisopimuskoulutusta ei tällä hetkellä toteuteta täällä, koska yrityksillä ei ole rahaa. Tätäkin on selvitelty tasaisin väliajoin. Paikkoja ei ole, eilen tämä viimeisin tieto.
Käyn säännöllisesti juttelemassa ammattilaisen kanssa, käynyt jo vuoden.
Voihan ystäville ilmaista tekemistä ehdottaa ja se onnistuukin aina joskus jonkun kanssa, ei siinä. Mutta kyllä se vaan porukasta syrjäyttää kun ei pysty ikinä osallistumaan mihinkään muuhun. Ja jos porukalla lähtevät kun sattuu vapaata olemaan, niin ei se kohde kyllä tosiaan ole mikään hiton lähimetsä, vaan ravintola tms. Ja ymmärrän sen täysin.
Eikä tulisi mieleenkään ehdottaa, että hei, mitäs jos jätettäis skumpat ja teatterit väliin ja lähdettäiskin vaikka sieneen porukalla! Ei ehkä houkuttelevin vaihtoehto sen vähäisen vapaa-ajan viettoon työviikon jälkeen.
Mä tarviin ainoastaan lisää rahaa. En vertaistukea tai muitakaan työllistämistoimia tms. muka syrjäytymistä ehkäisevää ilmaistoimintaa enää. Vaan rahaa, palkkaa!
Tottakai tarvitset rahaa ja palkkaa mutta koska se ei ole juuri nyt mahdollista kannattaa miettiä säästökeinoja. Käy vaikka leipäjonossa niin säästät ruokakuluissa ja säästyneellä rahalla voit suoda itsellesi joskus vaikka sen teatteri-illan ystäviesi kanssa. Leipäjonoon ei ole helppo mennä mutta kokemuksesta tiedän että siihen tottuu.
Kerros nyt alasi, eli millaista työtä teet? Avoimia työpaikkoja on monilla aloilla (esim. hoiva), joten ehkä alan vaihto kannattaisi. Opiskellessa tutustuu myös uusiin ihmisiin. Ja aikuisille on uudelleenkoulutuslinjoja jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perheen perustamiseen tarvitaan yleensä puoliso ja puoliso taas tuo tullessaan omat tulonsa. Harva pystyy tekemään kaikki mainitsemasi asiasi yksin. Toki heitäkin on.
Kuitenkin...jos oma alasi ei työllistä, kannattaa ihan oikeasti harkita uudelleen kouluttautumista. Koska työpaikoissa, joissa ei tarvita alan koulutusta, työsuhteet ovatkin usein määräaikaisia, vähillä viikkotunneilla ja pienipalkkaisia. Tietenkään alanvaihto ei takaa työpaikkaa ja vakituisesta työsuhteesta haaveileminen voi olla nyt ja tulevaisuudessa aika turhaa, koska työelämä on muuttunut ja lähes kaikki hommat alkaa olla erilaisia "projektitöitä", jolloin työntekijät palkataan vain siksi aikaa, kun töitä on. Sun kannattaa miettiä, missä sä olet hyvä. Onko sulla harrastusta, josta voisit tehdä itsellesi ammatin? Oma lapseni opiskeli alalle, jolle on vaikea päästä opiskelemaan ja jossa on hyvin vähän työpaikkoja. Silti ei ole valmistumisensa jälkeen ollut kolmea kuukautta pidempään työttömänä. Mutta hän onkin erittäin hyvä työssä, jota tekee, ja uutta työsuhdetta pukkaa ennenkuin edellinen on ehtinyt edes päättyä.
Mulla on mies, joka käy hyvin palkatussa vakityössä, mutta emme asu vielä yhdessä. Eikä tulisi mieleenkään alkaa perustaa perhettä ja laskea toimeentuloa miehen varaan. Oman elämän pitää olla ensin kunnossa ja mielekästä.
Olen todellakin miettinyt uudelleenkouluttautumista, mutta sen pitää sitten olla oikeasti järkevää, mielekästä ja parantaa työllistymismahdollisuuksia. Ja siihen pitää saada rahoitus.
Toki tiedostan myös sen, että työelämän luonne on murroksessa ja vakityöt tulevat olemaan todellisuutta harvalle.
Omalla kohdallani tuo "harrastuksesta ammatiksi"-ovi on kyllä jo suljettu. Niissä hommissa pitää olla oikeasti helvetin hyvä ja uniikki siinä mitä tekee. Eikä mulla edes ole sellaista hankittua erikoisosaamista.
Been there, done that kirjoitti:
Kerros nyt alasi, eli millaista työtä teet? Avoimia työpaikkoja on monilla aloilla (esim. hoiva), joten ehkä alan vaihto kannattaisi. Opiskellessa tutustuu myös uusiin ihmisiin. Ja aikuisille on uudelleenkoulutuslinjoja jne.
Olen siivooja, tarjoilija, taksikuski sekä kaupan kassa. Osassa näistä tehnyt myös esimiesestehtäviä. Ei koulutusta, mutta varsin ammattitaitoinen ja suhteilla ja suosituksilla olen saanut lähes kaikki työt, missä olen ollut.
Kyllähän näillä aloilla on töitä, mutta kaikki työ on osa-aikaista pätkää vähillä tunneilla. Pari työtä ollut kokoaikaista, mutta niissäkin loppui työt ja vakituisia jäi yksi. Muut sai jäädä nollatuntisopimuksella.
Hoiva-alalle en voi hakeutua eikä sitä mulle suositella edes. Uskon täysin tähän suositukseen.
Opintojen rahoitus on ongelma. Sekä se, mitä työllistävää jää jäljelle hoiva-alan jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa muuttaa yhteen sen miehes kanssa koska siinä säästää. Tutkitusti yksin asuvat joutuu maksamaan kaikesta enemmän. Niin yhteiskunta toimii. Ja munkin ystävistä osa saa paljon enemmän rahaa kuin minä ja heillä on hieman eri elämäntilanteet kuin mulla mutta ei se mua haittaa. Nähdään vaan harvemmin ja halvemmissa jutuissa mut ei elämässä aina voi kaikkea tehdä samojen bestisten kanssa. Ja itse olen perheellinen ja saanut uusia ystäviä lasten kautta vähitellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koulutus olis ollut järkevä hankkia...
Korkeakoulutus mulla on.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muuttaa yhteen sen miehes kanssa koska siinä säästää. Tutkitusti yksin asuvat joutuu maksamaan kaikesta enemmän. Niin yhteiskunta toimii. Ja munkin ystävistä osa saa paljon enemmän rahaa kuin minä ja heillä on hieman eri elämäntilanteet kuin mulla mutta ei se mua haittaa. Nähdään vaan harvemmin ja halvemmissa jutuissa mut ei elämässä aina voi kaikkea tehdä samojen bestisten kanssa. Ja itse olen perheellinen ja saanut uusia ystäviä lasten kautta vähitellen.
Mä varmaan säästäisin joo, mutta miehelle se toisi vain lisäkuluja. Hänellä on miltei ilmainen työsuhdeasunto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tjaa. En tiedä onko näinä murrosvuosina mahdollista pitää kiinni tuosta, että oman elämän pitää ensin olla kunnossa, ennen kuin voi perheellistyä. Olen itse miettinyt sitäkin, tuleeko jonkinlainen polyamoria tai muu liittoutuminen muotiin jatkossa siksi, että isompi porukka toimii taloudellisena vakuutuksena epävarmassa maailmassa. Kimppakämppien seuraava vaihe. Jollakin on aina töitä ja porukka toimii sosiaalisena yhteisönä, ettei sysityn tarvitse hautautua köyhyydessään omaan napanöyhtään pikkukuutiossa.
Jatkossahan pääomien maailmanlaajuiseen tehoimuroimiseen on pakko puuttua ja tulot jakaa maailmassa toisin perustein - jonkinlainen perustulomalli on rakennettava, ja elämään palautettava joku tolkku. Mutta sitä odotellessa joudutaan kärsimään ihan tolkuttomasti, jos ei aleta muuttaa kaikenlaisia edellisten vuosikymmenien käytäntöjä kovastikin. Meillä on tällä hetkellä alettu asuttaa vanhempia meille, kun kerran yhteiskunnan hoitoon ei voi luottaa. Ja jos ex putoaa peruspäivärahalle, ehkä hänet asutetaan tänne myös, maalla on tilaa. Lasta ei ole silloin varaa kuljetella läänistä toiseen eestaas. Jos tilaa olisi vielä enemmän, voitaisiin myös ottaa tuttuja ja ystäviä asumaan jos elämäntilanne menisi heillä vaikeaksi.
Kaupungeissa taas olisi asennemuutoksen jälkeen valtavasti mahdollisuuksia saada kulut pienenemään ja laatua elämään kaikenlaisilla yya-järjestelyillä, ja harmaan talouden räjäyttämisellä uuteen kukoistukseen. Kaikenlaista vaihdantataloutta viljellen. Juu ei korrektia, mutta tässä eletään tilanteessa, jossa ihmisarvoisen elämän edellytyksistä ei näköjään enää edes yritetä pitää yhteiskunnassa huolta, joten se on tehtävä itse. Ei saa uhrata ainoita vuosiaan päättymättömään odottelemiseen. Älä mene enää orjaksi omalle alallesi, siitä saa ikuisen vamman sieluun.
Sinulla tuntuu olevan edellytyksiä laajentaa näkökulmaa - tee se. Älä jää aikakauden uhriksi vain siksi, että yrität elää vanhoilla säännöillä.
Ap, jos sinulla kerran on korkeakoulututkinto, niin ulkomaille. Olet jo tarpeeksi kauan lyönyt päätäsi samaan sienimetsän mäntyyn. Katse nyt hieman horisonttia kauemmaksi, nainen.
Jostain syystä meitä ulkomaille kehottajia halutaan lähes poikkeuksetta enemmän ala- kuin yläpeukuttaa. Ihmettelen. Jos kerran kaikki kortit on jo katsottu moneen kertaan, niin miten kauan sitä pitää vielä kärvistellä ennen kuin alkaa tutkimaan työmahdollisuuksia muissa maissa. Ai niin. Unohdin. Koska perhe. Koska suku. Koska plussakortti. Koska läheinen lenkkimaasto. Koska kaverit niissä ravintolariennoissaan.
Ap, nyt alat googlaan ja sinulle avautuu uusi maailma! Tsemppiä!!
Ulkosuomalainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tjaa. En tiedä onko näinä murrosvuosina mahdollista pitää kiinni tuosta, että oman elämän pitää ensin olla kunnossa, ennen kuin voi perheellistyä. Olen itse miettinyt sitäkin, tuleeko jonkinlainen polyamoria tai muu liittoutuminen muotiin jatkossa siksi, että isompi porukka toimii taloudellisena vakuutuksena epävarmassa maailmassa. Kimppakämppien seuraava vaihe. Jollakin on aina töitä ja porukka toimii sosiaalisena yhteisönä, ettei sysityn tarvitse hautautua köyhyydessään omaan napanöyhtään pikkukuutiossa.
Jatkossahan pääomien maailmanlaajuiseen tehoimuroimiseen on pakko puuttua ja tulot jakaa maailmassa toisin perustein - jonkinlainen perustulomalli on rakennettava, ja elämään palautettava joku tolkku. Mutta sitä odotellessa joudutaan kärsimään ihan tolkuttomasti, jos ei aleta muuttaa kaikenlaisia edellisten vuosikymmenien käytäntöjä kovastikin. Meillä on tällä hetkellä alettu asuttaa vanhempia meille, kun kerran yhteiskunnan hoitoon ei voi luottaa. Ja jos ex putoaa peruspäivärahalle, ehkä hänet asutetaan tänne myös, maalla on tilaa. Lasta ei ole silloin varaa kuljetella läänistä toiseen eestaas. Jos tilaa olisi vielä enemmän, voitaisiin myös ottaa tuttuja ja ystäviä asumaan jos elämäntilanne menisi heillä vaikeaksi.
Kaupungeissa taas olisi asennemuutoksen jälkeen valtavasti mahdollisuuksia saada kulut pienenemään ja laatua elämään kaikenlaisilla yya-järjestelyillä, ja harmaan talouden räjäyttämisellä uuteen kukoistukseen. Kaikenlaista vaihdantataloutta viljellen. Juu ei korrektia, mutta tässä eletään tilanteessa, jossa ihmisarvoisen elämän edellytyksistä ei näköjään enää edes yritetä pitää yhteiskunnassa huolta, joten se on tehtävä itse. Ei saa uhrata ainoita vuosiaan päättymättömään odottelemiseen. Älä mene enää orjaksi omalle alallesi, siitä saa ikuisen vamman sieluun.
Sinulla tuntuu olevan edellytyksiä laajentaa näkökulmaa - tee se. Älä jää aikakauden uhriksi vain siksi, että yrität elää vanhoilla säännöillä.
Hyvää pohdintaa, monia mainitsemiasi näkökulmia olen itsekin miettinyt. Mielenkiintoista nähdä, miten yhteiskunta lähtee jatkossa muotoutumaan. Yhteisöllisyys on mahdollisuus, mutta toistaiseksi vielä valtaväestön mielestä ehkä turhan outoa. Ja aikakautemme on vahvasti yksilösuuntautunut.
Tämä nykyinen järjestelmä on rakennettu menneiden vuosikymmenien tarpeisiin, se ei toimi enää, mutta myös muuttuu hitaasti.
Harmaata taloutta harjoitan niin paljon kuin pystyn, monesti mahdollistanut selviytymiseni ja olen sen ansiosta pystynyt säilyttämään edes jonkinlaisen tunteen ihmisarvosta. Palkat muutenkin niin pienet, joten käteisellä kiitos.
"Olen siivooja, tarjoilija, taksikuski sekä kaupan kassa."
Etkä ole. Olet ihminen, sanotaan nyt vaikka Eeva. Älä määrittele itseäsi työn kautta. Voit olla jotain muuta, jos niin päätät.
"Tjaa. En tiedä onko näinä murrosvuosina mahdollista pitää kiinni tuosta, että oman elämän pitää ensin olla kunnossa, ennen kuin voi perheellistyä."
Tuosta ole itse samaa mieltä. Tuolla perusteella ei taidettaisi paljon perheitä perustella, jos elämän pitäisi ensin olla 'kunnossa', mitä se sitten tarkoittaakaan. Kellähän olisi täysin kunnossa? =)
Jos mies ei ymmärrä perheen perustamisen tarvetta, yhteen muuttamista ja taloudellista tilannettasi, niin kysyisin, että onko muutenkaan tarpeen. Jos ymmärtää ja rakastaa, niin pitää huolta sinusta myös taloudellisesti...
Vierailija kirjoitti:
Ap, jos sinulla kerran on korkeakoulututkinto, niin ulkomaille. Olet jo tarpeeksi kauan lyönyt päätäsi samaan sienimetsän mäntyyn. Katse nyt hieman horisonttia kauemmaksi, nainen.
Jostain syystä meitä ulkomaille kehottajia halutaan lähes poikkeuksetta enemmän ala- kuin yläpeukuttaa. Ihmettelen. Jos kerran kaikki kortit on jo katsottu moneen kertaan, niin miten kauan sitä pitää vielä kärvistellä ennen kuin alkaa tutkimaan työmahdollisuuksia muissa maissa. Ai niin. Unohdin. Koska perhe. Koska suku. Koska plussakortti. Koska läheinen lenkkimaasto. Koska kaverit niissä ravintolariennoissaan.
Ap, nyt alat googlaan ja sinulle avautuu uusi maailma! Tsemppiä!!
Ulkosuomalainen
Joo, tämä on ihan varteenotettava mahdollisuus. Mutta en voi kieltää etteikö huolettaisi kotimaahan jäävät vanhenevat vanhemmat ja yhteisö.
Mutta suurin onhelma siinä näyttäisi nyt olevan, yllättäen, raha. Se ei ole kaikkinensa ilmainen prosessi, ja mulla ei ole penniäkään säästöjä.
Ei voi muuttua jos ei ole valmis muuttamaan mitään. Niin se vaan on.
Se jäi muuten sanomatta, että hoiva-alalla on paljon erilaisia ihmisiä. Et kai vaan uskonut, että et sovi sinne? Eräskin tuttavani siirtyi vast-ikään IT-alalta projektipäälliköstä labrahoitajaksi ja on hyvin tyytyväinen valintaansa. Stressi väheni jne.
Been there, done that kirjoitti:
Se jäi muuten sanomatta, että hoiva-alalla on paljon erilaisia ihmisiä. Et kai vaan uskonut, että et sovi sinne? Eräskin tuttavani siirtyi vast-ikään IT-alalta projektipäälliköstä labrahoitajaksi ja on hyvin tyytyväinen valintaansa. Stressi väheni jne.
Kyllä mä ihan itsekin olen sitä mieltä, että minusta ei ole hoiva-alalle. Labrahoitajat eivät ole hoiva-alan henkilöitä, vaan terveydenhuollon ns. teknisen puolen henkilöitä, erityisammattiryhmä.
Hoiva-alalla nyt tarkoitin perushoitajia, lähihoitajia ja sairaanhoitajia.
On näitä kaikkia mietitty.
Alue: Aihe vapaa
Sama homma, tunteet menee epätoivosta katkeruuden kautta vihaan ja raivoon.