Lue keskustelun säännöt.
Vaimo huutaa lapsille!
24.10.2017 |
Miten saan loppumaan lapsille huutamisen? Pienet taaperoikäiset lapset. Huutaa syömisestä kun lapset ei syö, huutaa jos lapset ei mene nukkumaan, huutaa jos ulkovaatteet ei mene päälle niinkuin pitäis, huutaa lelujen keräilystä jne. Jokapäivä sama. Olen yrittänyt sanoa että lopeta huutaminen, se vie kaikki voimatkin eivätkä lapset opi, ei osaa keskustella normaaliin äänensävyyn kiukuttelevan lapsen kanssa ei sitten ollenkaan. Tuntuu että lasten kanssa vaikeiden asioiden yli esim syömisongelmien päästään vain kun minulle on aikaa työn lisäksi kannustaa ja houkutella lapsia syömään, nukkumaan jne. Tuntuisi että aikuinen ihminen tajuaisi itsekkin että ei pienelle lapsille saa huutaa ja että ei lapsi tajua edes miten on hyvä kun aina vaan saa huudot kaikesta.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet ihan oikeassa, ettei huutamisesta ole mitään apua. Kannustaisin keskustelemaan vaimon kanssa. Älä syyttele vaan anna hänen sanoa oma mielipiteensä. Uskoisin myös, että nainen on väsynyt lapsiperhearkeen. Onko vaimosi kotona lasten kanssa? Minkä verran hänellä on omaa aikaa ja aikuiskontakteja, jos on kotiäiti? Vaimon pitäisi myös pohtia, mistä viha kumpuaa. Miksi lasten huono syöminen aiheuttaa tuollaisen reaktion?
Kyllä on lasten kanssa kotona. Ainakaan ei ole siitä kiinni ettei saisi tai olisi aikuiskontakteja, olen lukuisat kerrat sanonut että ota ja mene, pärjään kyllä lasten kanssa useammankin päivän, mutta ei mene. Kyllä pyrin ottamaan päivittäin lapset omaan hoitooni ja antamaan parituntia edes täysin omaa aikaa. Olemaan ruokailussa mukana ja tekemään lapsille iltapesut ja ruoat, lukemaan iltasadun ja ulkoilemaan. Ei todellakaan ole siitä kysymys etten tekisi omaa osuuttani, päinvastoin usein ihmettelen isejä jotka vain menevät, että milloinkahan ovat lasten kanssa ja hoitavat kotia jne. Ap
Voi olla, että kyse on kotoa opitusta tavasta. Oletteko keskustelleet asiasta? Vaimo ei jostain syystä kykene toimimaan näissä tilanteissa muulla tavalla. Oletko varma, ettei myös vaimolle tule paha olo huutamisesta? Itselle nimittäin tulee paha mieli, jos olen huutanut lapselle. Ja meillä se ei ole mitenkään päivittäistä.
Sinuna istuttaisin vaimon joku kerta keskustelemaan. Sanoisin, että huutamisen täytyy loppua, ja kysyisin, miten tämä onnistuu. Ehkä vaimon pää ei vaan kestä kotiäitiyttä, vaikka saakin omaa aikaa. Yritä käydä keskustelu syyttelemättä ja kunnioittamalla vaimon mielipidettä. On erittäin todennäköistä, että vaimo kokee keskustelun hyökkäyksenä itseään ja omaa äitiyttään kohtaan. Tuossa on kyse aggressiosta, joka vaimon pitää oppia hallitsemaan. Tai on tyytymätön omaan elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi hän huutaa? Huomaakin hän itse että siitä ei ole hyötyä? Mitä tapahtuu jos ja kun sinä laitat lapset nukkumaan tai laitat heidät syömään?
En vain tiedä miksi. Ei ainakaan ymmärrä kun kieltää ettei saa huutaa, toisillemme ei huudeta enkä minä huuda muillekkaan, asiat ovat aina keskusteltavissa. Lasten nukkumaanlaitto, äiti pyytää lapsia riisuuntumaan että pesulle, ei totella, äiti huutaa lapsille että nyt riisu pesulle, ei tottele, lopulta itkien pesulle ja pois, itkevälle ja tappelevalle lapselle vaatteet. Sama hampaanpesut, äiti huutaa veskistä lapsia hampaanpesuun, ei tottele, lopulta kiukuttelevalta lapselta pesee hampaita. Itkien nukkumaan. Minä pyydän lasta riisumaan iltapesulle, ei tottele, sanon että kyllä me nyt mennään ja perustelen lapselle että kun mennää nyt ennen iltapalaa pesulle niin hiukset ehtivät kuivua ennen nukkumaanmenoa, lapsi ymmärtää ja tottelee, laitetaan vähän leikiksi että lasta naurattaa ja hyvä mieli. Hampaanpesut, pyydän lasta hampaanpesuun, ei tottele, pyydän uudestaan jos ei tottele niin menen ja koppaan lapsen syliin ja hampaat pestään hyvillämielin, luetaan ja nukkumaan reippaasti, aamulla taas uuteen päivään. On vain omastamielestä paljon helpompi tehdä lasten kanssa asiat hyvillämielin leikiten kuin huutaen ja väkisten. Kyllä itkevälle lapselle on raskasta pukea vaatteita esim, ennemmin itse otan hiukan aikaa ja leikittelen lapsen hyvälle mielelle ja puen sitten nauraen. Näitä asioita tuo ei vaan tajua. Ap
Minä kyllä voitaisiin tuossa tilanteessa sen lasten nukkumaan laiton itse jolloin äiti ei pääse huutamaan niille lapsille.
Suosittelisin myös keskustelua siitä miksi hän reagoi lasten tottelemattomuuteen huutamalla. Onko hänen vanhempansa toimineet samalla tavalla? Miten hän pystyisi muuttamaan toimintatapaa? Johtuuko huutaminen väsymyksestä? Jos niin mikä väsymystä helpottaisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi hän huutaa? Huomaakin hän itse että siitä ei ole hyötyä? Mitä tapahtuu jos ja kun sinä laitat lapset nukkumaan tai laitat heidät syömään?
En vain tiedä miksi. Ei ainakaan ymmärrä kun kieltää ettei saa huutaa, toisillemme ei huudeta enkä minä huuda muillekkaan, asiat ovat aina keskusteltavissa. Lasten nukkumaanlaitto, äiti pyytää lapsia riisuuntumaan että pesulle, ei totella, äiti huutaa lapsille että nyt riisu pesulle, ei tottele, lopulta itkien pesulle ja pois, itkevälle ja tappelevalle lapselle vaatteet. Sama hampaanpesut, äiti huutaa veskistä lapsia hampaanpesuun, ei tottele, lopulta kiukuttelevalta lapselta pesee hampaita. Itkien nukkumaan. Minä pyydän lasta riisumaan iltapesulle, ei tottele, sanon että kyllä me nyt mennään ja perustelen lapselle että kun mennää nyt ennen iltapalaa pesulle niin hiukset ehtivät kuivua ennen nukkumaanmenoa, lapsi ymmärtää ja tottelee, laitetaan vähän leikiksi että lasta naurattaa ja hyvä mieli. Hampaanpesut, pyydän lasta hampaanpesuun, ei tottele, pyydän uudestaan jos ei tottele niin menen ja koppaan lapsen syliin ja hampaat pestään hyvillämielin, luetaan ja nukkumaan reippaasti, aamulla taas uuteen päivään. On vain omastamielestä paljon helpompi tehdä lasten kanssa asiat hyvillämielin leikiten kuin huutaen ja väkisten. Kyllä itkevälle lapselle on raskasta pukea vaatteita esim, ennemmin itse otan hiukan aikaa ja leikittelen lapsen hyvälle mielelle ja puen sitten nauraen. Näitä asioita tuo ei vaan tajua. Ap
Noinhan pitääkin toimia eli sanotaan 1-2 kertaa ja kerrotaan, mitä tapahtuu, jos ei tottele. Haetaan lapsi ja homma hoidetaan loppuun. Sellainen tuli mieleen, että käskyt kannattaa pilkkoa, eli ei kehoteta ottamaan vaatteita pois vaan kehotetaan ottamaan housut pois, paita pois jne. Sama lelujen siivoamisessa eli kehotetaan laittamaan legot laatikkoon. Ja kannattaa mennä itse mukaan keräämään leluja.
Se huutaa joka pelkää: näin totesi puolisoni kun lapset olivat pieniä ja minä olin oppinut vanhemmiltani huutamisen jalon taidon ( kyseenalaisen sellaisen- kuin melukylän lapsissa oli kotimme aikoinaan).
Tämä sai minut pohtimaan, miksi huudan ja käskytän kun kerran hyvin kuulevia olemme?!
Ja siitä se sitten muutos lähti ja kiitos viisaan puolisoni, huuto jäi kun ei tarvitse pelätä: otetaan asioista ja ilmiöistä, vuorovaikutuksesta ja tunteidenhallinnasta eli käytetään tunneälyä...
Tästähän ei ollut silloin - 80 luvulla niin tietoa, vaan viisas rakas huolestunut puoliso havahdutti minut.
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kuuluu, että mitä ennen tehtiin toisin? Toki asiatonta lasten kohtelua on ollut aina, mutta minulle on syntynyt sellainen ajatus, että lapset eivät ennen pompotelleet vanhempiaan. Onko käynyt niin, että kaunis tavoitteemme tarjota hyvä lapsuus onkin kääntynyt itseään vastaan ja lapsesta on tullut diktaattori?
Tämä on nyt epäkorrektia, mutta kirjoitan sen silti: ehkä perinteinen kasvatus oli sittenkin parempi. Oli lempeä äiti, joka hoiti, ja ankara isä, joka viime kädessä antoi selkään. Joskus äitikin saattoi olla ankara, mutta viime kädessä isä oli se, jonka sana oli laki. Ja oli ankara isä, joka asioiden mennessä hyvin osoitti lempeyttä. Selkään antamisella tarkoitan seuraamusta, pienen kivun aiheuttamista, en mielipuolista väkivaltaa. Nämä asiat toivon lukijoiden pystyvän erottamaan.
Ei kukaan jaksa, jos lapsi on maailmansa napa. Kyllä mukuloilta vaatimuksia piisaa. Jos lapsi oppisi, että hän saa leikkiä ja puuhata rauhassa ilman päsmäröintiä, ja että hän tulee totella silloin kun käsketään, molemmilla olisi ehkä helpompaa. Äiti ei väsyisi, kun kaikkea ei tarvitsisi ohjata ja säätää ja sen päälle vielä tapella. Lapsi oppisi omaehtoisuutta, kun kaikkea ei saisi valmiiksi pureskeltuna.
Sulla ei taida olla omia lapsia. Yleensä on niin, että lapsettomilla ihmisillä on parhaat kasvatusneuvot.
Tiedätkö, mikä on paras ja tehokkain tapa kasvattaa? Oma esimerkki. Kun näytät, että kunnioitat ja arvostat lastasi, hän oppii kunnioittamaan ja arvostamaan sinua (sekä itseään). Kun huudat, käyt fyysisesti käsiksi ja olet muuten epäasiallinen, opetat lapsellesi, että asioita edistetään huutamalla ja väkivallalla.
Lapselle ei kannata huutaa, että ole hiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi hän huutaa? Huomaakin hän itse että siitä ei ole hyötyä? Mitä tapahtuu jos ja kun sinä laitat lapset nukkumaan tai laitat heidät syömään?
En vain tiedä miksi. Ei ainakaan ymmärrä kun kieltää ettei saa huutaa, toisillemme ei huudeta enkä minä huuda muillekkaan, asiat ovat aina keskusteltavissa. Lasten nukkumaanlaitto, äiti pyytää lapsia riisuuntumaan että pesulle, ei totella, äiti huutaa lapsille että nyt riisu pesulle, ei tottele, lopulta itkien pesulle ja pois, itkevälle ja tappelevalle lapselle vaatteet. Sama hampaanpesut, äiti huutaa veskistä lapsia hampaanpesuun, ei tottele, lopulta kiukuttelevalta lapselta pesee hampaita. Itkien nukkumaan. Minä pyydän lasta riisumaan iltapesulle, ei tottele, sanon että kyllä me nyt mennään ja perustelen lapselle että kun mennää nyt ennen iltapalaa pesulle niin hiukset ehtivät kuivua ennen nukkumaanmenoa, lapsi ymmärtää ja tottelee, laitetaan vähän leikiksi että lasta naurattaa ja hyvä mieli. Hampaanpesut, pyydän lasta hampaanpesuun, ei tottele, pyydän uudestaan jos ei tottele niin menen ja koppaan lapsen syliin ja hampaat pestään hyvillämielin, luetaan ja nukkumaan reippaasti, aamulla taas uuteen päivään. On vain omastamielestä paljon helpompi tehdä lasten kanssa asiat hyvillämielin leikiten kuin huutaen ja väkisten. Kyllä itkevälle lapselle on raskasta pukea vaatteita esim, ennemmin itse otan hiukan aikaa ja leikittelen lapsen hyvälle mielelle ja puen sitten nauraen. Näitä asioita tuo ei vaan tajua. Ap
Noinhan pitääkin toimia eli sanotaan 1-2 kertaa ja kerrotaan, mitä tapahtuu, jos ei tottele. Haetaan lapsi ja homma hoidetaan loppuun. Sellainen tuli mieleen, että käskyt kannattaa pilkkoa, eli ei kehoteta ottamaan vaatteita pois vaan kehotetaan ottamaan housut pois, paita pois jne. Sama lelujen siivoamisessa eli kehotetaan laittamaan legot laatikkoon. Ja kannattaa mennä itse mukaan keräämään leluja.
Juuri näin - ilon ja hassuttelun kautta. Kaikille lapsille auttavat myös rutiinit ja ennakointi!
Asiat toistuvat joka päivä samassa järjestyksessä. Ja lapselle kerrotaan hyvissä ajoin, että vielä vähän aikaa leikitään ja sitten mennään iltapesulle ja nukkumaan. Tai että saat katsoa vielä pikku kakkosen ja sitten me mennään pukemaan ja lähdetään ulos.
Usein yksinkertaiset temput on parhaita, mutta kun ne edellyttää vanhemmalta johdonmukaisuutta ja kärsivällisyyttä. Se pikkuinen ei opi kerrasta (niin kuin se ei opi mitään muutakaan taitoa kerrasta vaan harjoittelemalla) mutta kun vaan jaksaa, jaksaa, jaksaa niin se myöhemmin moninkertaisesti palkitaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Peukuistata päätellen väsynnyt äiti saa mammojen mielestä huutaa ja terrorisoida perhettään:O Jättäkää hei ne lapset tekemättä!
Kasva aikuiseksi. Saamisesta ei taida olla yleensä kysymys. Alkaisit itsekin käyttäytyä epämääräisesti, jos et olisi muutamaan vuoteen tehnyt mitään muuta kuin seurustellut uhmaikäisten kanssa, ja nykymaailmassa monelle käy niin. Ja niiden harvojen aitosadistien kostonhimo ei sekään katoa mihinkään sillä, että me muut kiellämme sellaista harrastamasta. Moralismisi ei taida nyt parantaa mitään. Jos paheksut terroriseeraamista, älä harrasta sitä itsekään paheksumalla mammoja siitä, että nämä ovat ihmisiä.
Edelleen jättäkää ne lapset tekemättä jos se muuttaa teidät epämääräisiksi.
On olemassa ihmistyyppi, joka yleistää omaa äitiään koskevan kaunan koko naiskunnan syyksi. Äitisi ei ollut pyhimys, emmekä me muutkaan. Aika moni meistäkin kyllä halusi uskoa niin. Ja sitten hukumme häpeään, kun se ei itseltä onnistunutkaan, vaan toistamme ainakin puolet oman äidin virheistä. Jos olisit realisti, yrittäisit kaikin voimin vaikuttaa siihen, että naisten ei olisi pakko tarpoa syvenevässä virheiden suossa ilman apua. Mutta mitä teet - uhmaikäisen tavoin täytät maailmaa metelillä, koska asiat eivät mene kuten sinä haluaisit. Omaa äitiyttään ei etukäteen tunne, kuten ei puolison isyyttäkään. Eivätkä lapset ole palautettavissa.
Oikeastiko äitisi virheet olivat niin vakavia, että olisit mieluummin kokonaan olematta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen että vaimosi on todella väsynyt ja kypsä pyörittämään lapsiperhe arkea.
Onhan se kivaa kun välillä voi ohjeistaa ja kasvattaa oikein, mutta tee sitä joka päivä 24h niin kyllä säkin väsyisit.
Älä nyt perkele ala repimään mitään marttyyrin viittaa naisten ylle. Meillä on aikalailla sama tilanne kuin ap:lla, ja minä hoidan vetovastuun lapsista. Vaimo silloin kun jaksaa, ja sittenkin huutamalla.
Ei ole oikein. Ottakaa yhteyttä perhepalvelujen keskukseen tai neuvolaan ja hakekaa apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noi huutajat on jonkin ajan kuluttua exiä. Ihan kuin nalkuttajatkin. Näin se vaan menee.
Jotain suhteellisuuden tajua akoille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä täällä vässykkä vingut. Itse olet taakkasi valinnut. 😀
En oikein ymmärrä tätä aloitusta. Jos haluaa korjata tuollaisen tilanteen, pitää olla valmis keskustelemaan sen huutajan kanssa ja haluta ymmärtää, miksi tämä kokee olevansa niin pahasti puun ja kuoren välissä, että huutaa itselleen lisää tilaa. Jos olet tehnyt niin, et ainakaan ole kertonut siitä meille.
En ole lainkaan vakuuttunut, että ap kuitenkaan haluaisi muuta kuin olla oikeassa. Se on lopulta yksinäistä puuhaa. Lastesi kärsimys ei vähene pätkääkään siitä, että väistelet ja toiveajattelet ja haaveilet, mutta et nosta kissaa pöydälle ja sekä vaadi että tue toista muuttamaan asennettaan ja opettelemaan uutta.
Miksi en usko, että teet oikeasti paljonkaan korjataksesi asetelmaanne? Ei ole ok tyytyä siihen, että kun ei se minnekään lähde vaikka minä yllytän. Älä tyydy siihen vaan laita toinen katsomaan peiliin. Nainenhan on mökkihöperö. Et myöskään järjestä niin, että saat itse nukkua, vaan toivot vienosti ja sitten ahdistut, kun ei tapahdu. Pidä kiinni omasta tilastasi. Jos et pysty, niin perheterapiaan.
Jos pelkäät vaimoa, siinä sinulle on ongelmaa kerrakseen. Pelkäätkö? Sellainen voi turhauttaa toisen jo niin pahasti, että hänen kotiinpäin pakenemisensa on lähtenyt siitä. Sinua tarvitaan nyt pysäyttämään kierre.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Peukuistata päätellen väsynnyt äiti saa mammojen mielestä huutaa ja terrorisoida perhettään:O Jättäkää hei ne lapset tekemättä!
Kasva aikuiseksi. Saamisesta ei taida olla yleensä kysymys. Alkaisit itsekin käyttäytyä epämääräisesti, jos et olisi muutamaan vuoteen tehnyt mitään muuta kuin seurustellut uhmaikäisten kanssa, ja nykymaailmassa monelle käy niin. Ja niiden harvojen aitosadistien kostonhimo ei sekään katoa mihinkään sillä, että me muut kiellämme sellaista harrastamasta. Moralismisi ei taida nyt parantaa mitään. Jos paheksut terroriseeraamista, älä harrasta sitä itsekään paheksumalla mammoja siitä, että nämä ovat ihmisiä.
Edelleen jättäkää ne lapset tekemättä jos se muuttaa teidät epämääräisiksi.
On olemassa ihmistyyppi, joka yleistää omaa äitiään koskevan kaunan koko naiskunnan syyksi. Äitisi ei ollut pyhimys, emmekä me muutkaan. Aika moni meistäkin kyllä halusi uskoa niin. Ja sitten hukumme häpeään, kun se ei itseltä onnistunutkaan, vaan toistamme ainakin puolet oman äidin virheistä. Jos olisit realisti, yrittäisit kaikin voimin vaikuttaa siihen, että naisten ei olisi pakko tarpoa syvenevässä virheiden suossa ilman apua. Mutta mitä teet - uhmaikäisen tavoin täytät maailmaa metelillä, koska asiat eivät mene kuten sinä haluaisit. Omaa äitiyttään ei etukäteen tunne, kuten ei puolison isyyttäkään. Eivätkä lapset ole palautettavissa.
Oikeastiko äitisi virheet olivat niin vakavia, että olisit mieluummin kokonaan olematta?
Hyvä ihme! Miten minun äitini liittyy asiaan? Enhän minä ole sanallakaan häntä maininnut tai valittanut hänen virheistään! Vai siis kenen äidistä sinä puhut? Oletin että minun kun olit minun viestejä lainannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Peukuistata päätellen väsynnyt äiti saa mammojen mielestä huutaa ja terrorisoida perhettään:O Jättäkää hei ne lapset tekemättä!
Kasva aikuiseksi. Saamisesta ei taida olla yleensä kysymys. Alkaisit itsekin käyttäytyä epämääräisesti, jos et olisi muutamaan vuoteen tehnyt mitään muuta kuin seurustellut uhmaikäisten kanssa, ja nykymaailmassa monelle käy niin. Ja niiden harvojen aitosadistien kostonhimo ei sekään katoa mihinkään sillä, että me muut kiellämme sellaista harrastamasta. Moralismisi ei taida nyt parantaa mitään. Jos paheksut terroriseeraamista, älä harrasta sitä itsekään paheksumalla mammoja siitä, että nämä ovat ihmisiä.
Edelleen jättäkää ne lapset tekemättä jos se muuttaa teidät epämääräisiksi.
On olemassa ihmistyyppi, joka yleistää omaa äitiään koskevan kaunan koko naiskunnan syyksi. Äitisi ei ollut pyhimys, emmekä me muutkaan. Aika moni meistäkin kyllä halusi uskoa niin. Ja sitten hukumme häpeään, kun se ei itseltä onnistunutkaan, vaan toistamme ainakin puolet oman äidin virheistä. Jos olisit realisti, yrittäisit kaikin voimin vaikuttaa siihen, että naisten ei olisi pakko tarpoa syvenevässä virheiden suossa ilman apua. Mutta mitä teet - uhmaikäisen tavoin täytät maailmaa metelillä, koska asiat eivät mene kuten sinä haluaisit. Omaa äitiyttään ei etukäteen tunne, kuten ei puolison isyyttäkään. Eivätkä lapset ole palautettavissa.
Oikeastiko äitisi virheet olivat niin vakavia, että olisit mieluummin kokonaan olematta?
Hyvä ihme! Miten minun äitini liittyy asiaan? Enhän minä ole sanallakaan häntä maininnut tai valittanut hänen virheistään! Vai siis kenen äidistä sinä puhut? Oletin että minun kun olit minun viestejä lainannut.
No sinunpa hyvinkin. Älä nyt sano, että oma äitisi oli loistokasvattaja, mutta sinusta tuli moralisoiva tuomion pasuuna ihan vain huviksesi? Miksi sinusta on oikeutettua haukkua koko naisväki noin huitaisten, että älkää viitsikö lisääntyä jos teistä tulee noin epämääräisiä? Minusta se on aikamoista nihilismiä.
Mutta nykyisinhän eletään yltiömoralistista aikaa. Moni aikuisen kirjoissa kulkeva kansalainen puhuu ilmeisesti ihan tosissaan, että yksikään lapsi ei enää koskaan saa kärsiä, oli syy sitten mikä milloinkin. Sehän on puhtaasti hihhulin fundamentalistinen asenne, ei mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Sellainen aatteellisuus on pelottavaa, koska se johtaa suoraan siihen, että epätäydelliset äidit jäävät neljän seinän vangeiksi, koska kokevat että ympärillä vaanitaan jokaista virhettä. Ja niinhän siellä vaanitaankin. Monelle jopa maksetaan siitä palkka.
Lasten kärsimys voi rauhan aikoina vähetä sukupolvesta toiseen, se on realismia. Poistua se ei voi. Jos kärsimyksen hävittämistä tosissaan tavoitellaan, se vain muuttaa muotoaan.
En vain tiedä miksi. Ei ainakaan ymmärrä kun kieltää ettei saa huutaa, toisillemme ei huudeta enkä minä huuda muillekkaan, asiat ovat aina keskusteltavissa. Lasten nukkumaanlaitto, äiti pyytää lapsia riisuuntumaan että pesulle, ei totella, äiti huutaa lapsille että nyt riisu pesulle, ei tottele, lopulta itkien pesulle ja pois, itkevälle ja tappelevalle lapselle vaatteet. Sama hampaanpesut, äiti huutaa veskistä lapsia hampaanpesuun, ei tottele, lopulta kiukuttelevalta lapselta pesee hampaita. Itkien nukkumaan. Minä pyydän lasta riisumaan iltapesulle, ei tottele, sanon että kyllä me nyt mennään ja perustelen lapselle että kun mennää nyt ennen iltapalaa pesulle niin hiukset ehtivät kuivua ennen nukkumaanmenoa, lapsi ymmärtää ja tottelee, laitetaan vähän leikiksi että lasta naurattaa ja hyvä mieli. Hampaanpesut, pyydän lasta hampaanpesuun, ei tottele, pyydän uudestaan jos ei tottele niin menen ja koppaan lapsen syliin ja hampaat pestään hyvillämielin, luetaan ja nukkumaan reippaasti, aamulla taas uuteen päivään. On vain omastamielestä paljon helpompi tehdä lasten kanssa asiat hyvillämielin leikiten kuin huutaen ja väkisten. Kyllä itkevälle lapselle on raskasta pukea vaatteita esim, ennemmin itse otan hiukan aikaa ja leikittelen lapsen hyvälle mielelle ja puen sitten nauraen. Näitä asioita tuo ei vaan tajua. Ap