Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalityöntekijänä haluan ottaa kantaa tähän köyhyyskeskusteluun
Vauvafoorumilla on puhuttu viime kuukausina hirveän paljon köyhyydestä. Onko se aina oma syy, onko se vain rahan puutetta, miten köyhyysongelma voitaisiin ratkaista, onko parempi antaa kala vai opettaa kalastamaan. Sekä lapsiperhepalveluissa että aikuissosiaalityössä työskennelleenä sosiaalityöntekijänä koen, että minun on päästävä sanomaan tähän aiheeseen jotakin.
Ensimmäinen pointti on se, että köyhyys tosiaan harvemmin on pelkästään rahan puutetta. Köyhyyteen liittyy usein ylisukupolvisuutta ja kasautuvaa epäonnea. Ihminen voi olla köyhä, mutta esimerkiksi hyvän perheen, runsaasti tukea tarjoavan ystäväpiirin, korkean koulutuksen tai mielekkään vapaa-ajantoiminnan ja yhteiskunnallisen osallistumisen mukanaan tuomat voimavaratekijät aiheuttavat sen, että ihminen selviää köyhyydestä huolimatta paremmin kuin ne, joilla tällaisia voimavaratekijöitä ei ole.
Toinen pointti on se, että opiskelijana pelkällä opintotuella sinnitteleminen tai lasten kotihoito pienellä kotihoidontuella vakituisen työpaikan odotellessa ei ole mitään oikeaa köyhyyttä. Se on vapaasta tahdosta tehty valinta, johon liittyy tieto siitä, että tilanne paranee merkittävästi pari kertaa sormia napsauttamalla. Lisäksi näihin tilanteisiin on useimmiten voitu valmistautua etukäteen. Minulla oli taannoin opiskelija, jonka kanssa pohdimme sitä, miksi asiakkaamme ovat varsin erilaisessa tilanteessa kuin tämä opiskelija, vaikka he saavat tosiasiassa enemmän rahaa käteen kuin opiskelijat - nopeasti selvisi, että opiskelijan isä maksaa opiskelijan puhelinlaskut ja vakuutukset, kotipuolessa käydessä mukaan tyrkitään ruokaa enemmän kuin jaksaa kantaa ja "kyllä sitä tämän alan opiskelijana aina jonkun työn saa, jos haluaa". Niinpä.
Av:lla puhutaan aina säästämisestä. "Miten ne eivät tuohon yllättävään menoon osanneet varautua, kyllä aina pitää olla säästössä sen verran että X". No niinpä. Mutta kun pitää olla säästössä myös sitä varten että Y, että Z, että C, että B. Menot kasaantuvat ja köyhillä on irvokkaasti monesti vielä vähemmän mahdollisuuksia suunnitella kulutustaan kuin keskituloisilla saati rikkailla. Ei köyhä voi ostaa koko vuodeksi bussikorttia kerrallaan, vaikka siinä säästääkin monen kuukausilatauksen verran rahaa, koska se lataus on sama kuin koko kuukauden vuokran jälkeen käteen jäävä raha. Jos on elokuusta asti säästänyt rahaa lapsen joululahjaan ja marraskuussa työssäkäynnin kannalta välttämätön auto tai lapsiperheen perusvarusteisiin kuuluva pyykinpesukone hajoaa - no can do. Ihan jo pelkästään joku ärhäkkä flunssa voi suistaa koko kuukauden budjetin, jos se tarkoittaa käyntiä terveyskeskuslääkärillä ja päivystyksessä ja sitten vielä muutaman kympin apteekkireissua.
Kommentit (702)
Kyllä tuurillakin on paljon tekemistä näissä asioissa.
Itse tulen heikoista lähtökohdista, melko köyhästä kodista. Hyvällä tuurilla sain opiskellessani työharjoittelupaikan, joka poiki kesätöitä, joka poiki lähes kymmenen vuoden määräaikaisuuksien putken, joka poiki vakituisen työpaikan. Kotipaikkakunnallani yritykset ottavat huonosti palkattomiakaan harjoittelijoita, itsekin sain oman paikkani vain, koska työntekijä sanoi itsensä irti, ja opettajani sattui tuntemaan henkilön joka tiesi asiasta, ja sattui ajattelemaan minua ja vinkkasi paikasta. Monella tuntemallani ihmisellä jäi valmistuminen roikkumaan vuosiksi vain, koska ei saanut harjoittelupaikkaa. Kyse siis oli ensimmäisen asteen koulutuksesta, moni vielä alaikäinen kun olisi ensimmäinen työharjoittelujakso pitänyt tehdä, eli ei juurikaan mahdollisuuksia kulkea kovinkaan kauas kotipaikkakunnalta harjoitteluihin. Elämäni olisi varmasti hyvin toisenlaista, mikäli tuo irtisanoutuminen ei olisi sattunut tapahtumaan juuri oikeaan aikaan, ja opettajani sattunut siitä kuulemaan, ja sattunut siitä juuri minulle vinkkaamaan.
Kyllähän sitä jälkeenpäin on paljon tehnyt töitä, opiskellut työn ohessa pitkälle, ja hoitanut asiansa hyvin. Lapset ovat jääneet tekemättä, mutta nyt minä maksan omakotitaloani ja uutta autoani pois. Kiitos hyvälle tuurille harjoittelupaikan suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja on oikeassa erityisesti voimavaratekijöissä. Vielä 1970-1980 -luvuilla köyhissäkin perheissä osattiin arvostaa koulutusta ja työntekoa. Ne olivat asiat, joiden avulla köyhän perheen lapsen oli mahdollista saavuttaa parempi elämä kuin vanhemmillaan. Mitä rankempaa vanhempien oma elämä oli ollut, sitä enemmän kannustettiin lapsia näkemään vaivaa paremman elämän eteen.
Nykyisin tilanne on toinen. Monissa köyhissä perheissä vanhemmat eivät näe lapsillaankaan mitään toivoa paremmasta. Sen vuoksi ei kannusteta eikä rohkaista edes yrittämään. Yrittämättä ei kuitenkaan pääse pois köyhyydestä, vähintäänkin täytyy lotota. Niissä köyhissä perheissä, joissa lapsilla vielä nähdään toivoa, on myös tarvittavat voimavaratekijät, vaikka vanhemmat eivät taloudellisesti pystykään lapsiaan tukemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?
Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.
Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.
Avaan käsitettä vähän keskustelun ulkopuolelta.
Ylisukupolvisuus: suht hyvin toimeentulevassa perheessä lapsen lapsilisät on laitettu säästötilille pesämunaksi. Lapselle on haluttu opettaa, että pienehköstä säännöllisesti säästetystä summasta kertyy sievoinen kokonaisuus, kun säästäminen jatkuu pitkään.Pienituloisessa perheessä lapsilisä on käytetty lapsen kuluihin.
Ensin mainitun perheen lapsi on aikuisena sitä mieltä kuin sinä.
Ylisukupolvisuus ei tarkoita hölmöilyn omaksumista, vaan sitä, että lapsuudenkodin toimeentuloaste vaikuttaa hyvin suoraan siihen, millaisissa oloissa vaikkapa opiskelija itsenäisen elämänsä aloittaa. Joutuuko esim ottamaan täydet opintolainat ja valmistuu veloissa. Kaikella tällä on hyvin pitkät seuraukset.
Älä viitsi.
Tuo on taas vain sitä samaa saamattomuutta ja tekosyiden etsintää.
Minulta äiti varasti jopa orvoneläkkeet, mutta en silti ole jäänyt kotiin makaamaan.
Ei ole moni muukaan jäänyt.
Mun duunarivanhempani eivät todellakaan varastaneet yhtään mitään. Mutta todella pienillä tuloilla tultiin toimeen. Nykymittareiden mukaan huikeasti köyhyysrajan alapuolella.
Älä kaada tähän keskusteluun omaa katkeruuttasi ja traumojasi. Mä olen hyvin onnellinen elämääni tällä hetkellä, vaikka valmistuin juuri niiden maksimiopintolainojen kanssa jne. Tiedän, että mulla menee monella mittarilla hyvin, tuo onnellisuus on se tärkein.
Mutta ylisukupolvisuuden käsite on hyvin kuvaava. Jos aloitetaan ei nollasta vaan miinukselta, joutuu tekemään normaaliin päästäkseen moninkertaisesti töitä. Se prosessi on jotain, mitä useimmat eivät voi jaksaa. Olen ollut onnekas, koska olen jaksanut ja terveys on kestänyt.
Useimpien itsetunto ei käsittele pää pystyssä ja hymyssä suin vaikkapa ajatusta olla taatusti ainoa opiskelija elitistiseksi mielletyssä pääaineessaan, joka dyykkailee ruokansa tukien loputtua tenttikaudella kun töihin ei ehdi. Otin sen haasteena.
Lapsuusajan köyhyys ei tee kaikista katkeria, ja saa ajattelemaan, että muidenkin pitäisi kärsiä.
Sillä ei saa jälkikäteen mitään oikeutusta omalle tilanteelleen.Ja?
Mitä ihmettä märiset? Mikset mennyt töihin niin ei olisi tullut opintolainoja?
Minä tein töitä sekä lukion että yliopiston.
Kaikki ihmiset eivät muista lukemaansa kertalukemisella ja tarvitsevat enemmän aikaa tehdä tehtävät kuin toiset. Olet onnekas, että sinulla on hyvä lukupää. Älä kuitenkaan halveksi sellaisia joilla ei ole, sillä sitä emme voi itse valita. Toiset joutuvat käyttämään koko vuorokauden opiskeluun eikä töihin ole mahdollisuutta mennä.
Ja selityksiä löytyy. Ja löytyy. Ja löytyy.
Itse nousin neljältä lukemaan. Näin sitä lukemista kertyi vaikka kävikin töissä. Kiire teki myös tehokkaaksi.
Toki sitä voi sitten vaan maata kotona ja käyttää kaiken aikansa tekosyiden keksimiseen.
Mutta sitten on turha valittaa sitä omaa valintaansa.
Kyllä sinä nyt olet erinomainen. Kaikkien pitäisi sinusta ottaa mallia ja elää juuri kuten sinä. Olet täydellinen esimerkki siitä, miten ihminen elää oikein ja virheitä tekemättä. Nostan sinut nyt jalustalle, kun sinne niin kovasti olet kiipeämässä muutenkin.
Kommenttisi on tyypillisen veetuileva marttyyrimainen ihmiseltä, joka ei arvosta että toinen pärjää kun on ponnistellut tavoitteidensa eteen ja saavuttanut päämääränsä. Minä nostan hattuani viisaalle ihmiselle, joka opiskelee ja tekee töitä. Lukupäitä on monenlaisia, kuten luettavaakin, kukin herätköön silloin lukemaan miten prosessi vaatiikin. Kaikki osaavat kuitenkin lukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on jo useamman sukupolven ajan ja viimeistään 70-luvulta lähtien ollut mahdollisuuksien tasa-arvo. Kaikilla, joilla älykkyys riittää, on mahdollisuus opiskella ja sitä kautta saada vähintään keskiluokkainen asema yhteiskunnassa. Herää kysymys, kuinka suuren osan huono-osaisuudesta selittää joko suoraan geneettisesti tai käyttäytymismallin kautta periytyvä alhainen älykkyys.
Hah hah, siellä kunnon kokoomuslainen hapattaja taas huutelemassa mahdollisuuksien tasa-arvosta! Suomessa ei todellakaan vallitse mahdollisuuksien tasa-arvo. Tämän saat selville esim. lukemalla ajankohtaisia tutkimuksia asiasta tai vaikkapa uutisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ottanut huomioon sen, että vaikka kaikilla onkin tuo alleviivaamasi mahdollisuuksien tasa-arvo ja mahdollisuus opiskella niin joillakin menee silti energia ja aika siihen, että joutuu miettimään toimeentuloa, stressaamaan siitä ja se on taas pois opiskeluun keskittymisestä. Ne joilla ei tuollaisia huolia ole, voivat laittaa kaikki paukkunsa opiskeluun. Vaikka kaikilla olisi mahdollisuuksien tasa-arvo, se ei poista sitä tosiasiaa, että joidenkin kortit ovat jo syntyessään ja myöhemmin huonommat kuin toisilla. Mahdollista se on nousta vaikka mistä oloista, mutta paljon paljon haastavampaa toisille. Lähtökohdat elämään voivat olla niin monenlaisia, että kaikki ei ole kiinni pelkästään itsestään, vaikka moneen asiaan toki voi itsekin vaikuttaa. Miksi sitä ei vaan voi myöntää, että kaikki eivät ole samalla viivalla ja se harvoin on ihmisen oma valinta miltä viivalta lähtee. Toki mahdollista on päästä vaikka mihin vaikka mistä tilanteesta, mutta se vaatii jo hyvää tuuria ja muita voimavara tekijöitä rutkasti, kun taas jollain toisella se käy kuin itsestään ilman, että sitä edes ymmärtää miten onnekas sitä onkaan.
Sehän on täyttä puppua, että kaikilla olisi samat mahdollisuudet ja lähtökohdat. Kuten totesit, on ihan eri asia esim. panostaa opiskeluun täysillä, kun ei tarvitse miettiä raha-asioita. Taloudelliset huolet aiheuttavat stressiä, joka vaikuttaa sekä henkisiin että fyysisiin voimavaroihin, ja esim. kognitiivinen suorituskyky on eri tasoa silloin kun aivoja vaivaa jatkuva rahahuolien miettiminen kuin silloin kun näin ei ole ja aivojaan voi käyttää täysipainoisesti opiskeluun.
Kiitos ap, hyvä teksti. Kiteytit omat ajatukseni hyvin. Olen yläkoulun opettaja ja näen noiden perheiden lapsia työssäni säännöllisesti.
Sen verran korjaan tekstiäsi, että työkyvyttömyyseläke ei kylläkään tarkoita köyhyyttä. Olisi parempi tarkentaa, että pieni työkyvyttömyyseläke johtaa köyhyyteen, kuten pieni eläke ylipäänsä.
Työkyvyttömyyseläkkeen saajissa on voimakas kahtiajako. Osa ei ole koskaan päässyt edes alkuun työelämässä kunnolla, ja heidän eläkkeensä on tosi pieni. Osa taas on tk-eläkkeellä hyväpalkkaisen työuran jälkeen ja heillä on korkea eläke. Puolisoni on tk-eläkkeellä nyt 57-vuotiaana ja hänen eläkkeensä on lähes 4000 euroa/kk.
Minua vähän harmittaa tuo kaikkien tk-eläkeläisten leimaaminen köyhiksi. Sama kahtiajako koskee tietysti myös kuntoutustuella olevia.
Muuten olen näkemystesi kanssa pitkälti samaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?
Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.
Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.
Avaan käsitettä vähän keskustelun ulkopuolelta.
Ylisukupolvisuus: suht hyvin toimeentulevassa perheessä lapsen lapsilisät on laitettu säästötilille pesämunaksi. Lapselle on haluttu opettaa, että pienehköstä säännöllisesti säästetystä summasta kertyy sievoinen kokonaisuus, kun säästäminen jatkuu pitkään.Pienituloisessa perheessä lapsilisä on käytetty lapsen kuluihin.
Ensin mainitun perheen lapsi on aikuisena sitä mieltä kuin sinä.
Ylisukupolvisuus ei tarkoita hölmöilyn omaksumista, vaan sitä, että lapsuudenkodin toimeentuloaste vaikuttaa hyvin suoraan siihen, millaisissa oloissa vaikkapa opiskelija itsenäisen elämänsä aloittaa. Joutuuko esim ottamaan täydet opintolainat ja valmistuu veloissa. Kaikella tällä on hyvin pitkät seuraukset.
Älä viitsi.
Tuo on taas vain sitä samaa saamattomuutta ja tekosyiden etsintää.
Minulta äiti varasti jopa orvoneläkkeet, mutta en silti ole jäänyt kotiin makaamaan.
Ei ole moni muukaan jäänyt.
Mun duunarivanhempani eivät todellakaan varastaneet yhtään mitään. Mutta todella pienillä tuloilla tultiin toimeen. Nykymittareiden mukaan huikeasti köyhyysrajan alapuolella.
Älä kaada tähän keskusteluun omaa katkeruuttasi ja traumojasi. Mä olen hyvin onnellinen elämääni tällä hetkellä, vaikka valmistuin juuri niiden maksimiopintolainojen kanssa jne. Tiedän, että mulla menee monella mittarilla hyvin, tuo onnellisuus on se tärkein.
Mutta ylisukupolvisuuden käsite on hyvin kuvaava. Jos aloitetaan ei nollasta vaan miinukselta, joutuu tekemään normaaliin päästäkseen moninkertaisesti töitä. Se prosessi on jotain, mitä useimmat eivät voi jaksaa. Olen ollut onnekas, koska olen jaksanut ja terveys on kestänyt.
Useimpien itsetunto ei käsittele pää pystyssä ja hymyssä suin vaikkapa ajatusta olla taatusti ainoa opiskelija elitistiseksi mielletyssä pääaineessaan, joka dyykkailee ruokansa tukien loputtua tenttikaudella kun töihin ei ehdi. Otin sen haasteena.
Lapsuusajan köyhyys ei tee kaikista katkeria, ja saa ajattelemaan, että muidenkin pitäisi kärsiä.
Sillä ei saa jälkikäteen mitään oikeutusta omalle tilanteelleen.Ja?
Mitä ihmettä märiset? Mikset mennyt töihin niin ei olisi tullut opintolainoja?
Minä tein töitä sekä lukion että yliopiston.
Kaikki ihmiset eivät muista lukemaansa kertalukemisella ja tarvitsevat enemmän aikaa tehdä tehtävät kuin toiset. Olet onnekas, että sinulla on hyvä lukupää. Älä kuitenkaan halveksi sellaisia joilla ei ole, sillä sitä emme voi itse valita. Toiset joutuvat käyttämään koko vuorokauden opiskeluun eikä töihin ole mahdollisuutta mennä.
Ja selityksiä löytyy. Ja löytyy. Ja löytyy.
Itse nousin neljältä lukemaan. Näin sitä lukemista kertyi vaikka kävikin töissä. Kiire teki myös tehokkaaksi.
Toki sitä voi sitten vaan maata kotona ja käyttää kaiken aikansa tekosyiden keksimiseen.
Mutta sitten on turha valittaa sitä omaa valintaansa.
Kyllä sinä nyt olet erinomainen. Kaikkien pitäisi sinusta ottaa mallia ja elää juuri kuten sinä. Olet täydellinen esimerkki siitä, miten ihminen elää oikein ja virheitä tekemättä. Nostan sinut nyt jalustalle, kun sinne niin kovasti olet kiipeämässä muutenkin.
Kommenttisi on tyypillisen veetuileva marttyyrimainen ihmiseltä, joka ei arvosta että toinen pärjää kun on ponnistellut tavoitteidensa eteen ja saavuttanut päämääränsä. Minä nostan hattuani viisaalle ihmiselle, joka opiskelee ja tekee töitä. Lukupäitä on monenlaisia, kuten luettavaakin, kukin herätköön silloin lukemaan miten prosessi vaatiikin. Kaikki osaavat kuitenkin lukea.
En arvosta että pärjää omilla ponnisteluillaan? Toki arvostan, itsekin olen joutunut ponnistelemaan päästäkseni tilanteeseen jossa olen nyt. Se, mitä en arvosta, on kirjoittajan kylmä ja empatiakyvytön asenne. Kaikki ei todellakaan ole aina kiinni itsestä. Itselläni on asiat hyvin, mutta tunnen henkilön, jolla oli kaikki tavallisen ihmisen mahdollisuudet, mutta lukiossa sairastui mielenterveydellisesti, eikä ole siitä toipunut. Jokainen opiskelu- ja työyritys on päättynyt psykoosiin ja pitkiin hoitojaksoihin. Tällä hetkellä hänellä on ikää jo 40 vuotta, ei ammatillista pätevyyttä mihinkään. Aina vaan jaksaa yrittää, ja aina päätyy takaisin suljetulle toipumaan. Eikä todellakaan ole henkilön oma valinta, eikä siinä lukutaitokaan ole auttanut.
Sekä hyvä- että huono-osaisuus ovat molemmat erilaisten tekijöiden summa, EIVÄTKÄ johdu 1-2 asiasta ihmisen elämänkulussa.
On totta, että yksilön omilla pyrkimyksillä on merkittävä rooli.
Yhtä totta on se, että toisten lähtökohdat elämässä ovat huonompia, ja heikoimmista lähtökohdista eteenpäin ponnistanut ihminen vaatii sekä sisukkuutta että tuuria.
Lisäksi satunnaisilla tapahtumilla on merkittävä osuus yksilön elämänkulussa. Jokaiselle ihmiselle tapahtuu satunnaisia asioita, joista osa voidaan tulkita huonoiksi asioiksi, osa hyviksi. Se, miten ihminen niihin pystyy reagoimaan, riippuu kulloisestakin tilanteesta. Satunnaisten asioiden ketjuuntuminen tapahtumasarjoiksi taas vaikuttaa siihen, miten yksilö ne kokee, näkee, tulkitsee ja suhteuttaa omat toimenpiteensä niihin.
Myös "hyvät" ja "huonot" lähtökohdat ovat tietysti tulkinnanvaraisia, mutta ennen kaikkea tärkeintä on juuri se, miten henkilö ja hänen lähipiirinsä tulkitsee oman tilanteensa, miten toimii eri tilanteissa, ja millaisia merkityksiä antaa eri tilanteille. Näiden pohjalta muotoutuvat toimintakulttuurit.
Olen opiskeluaikanani todistanut kaveriporukan toimintaa, jossa jokainen on ollut riittävän hyvistä lähtökohdista, että on päässyt opiskelemaan yliopistoon, mutta kaveriporukan toiminta-, ajattelu- ja asioiden tulkintatavat ovat muokanneet näitä yksilöitä niin, että käytännössä kaikki näistä nuorehkoista (nyttemmin 30-40-vuotiaista) miehistä on joko jättänyt opiskelut kesken tai valmistunut, mutta jäänyt tai jättäytynyt työelämän ulkopuolelle. Muutama onnistunut roolinvaihdos on tapahtunut, eli uudelleenkouluttautumisen kautta on siirrytty toiselle alalle ja työelämään, mutta käytännössä vain 1-2 henkeä tästä noin 20 henkilön yhteen kytkeytyneestä ystäväpiiristä on työllistynyt omalle alalleen. Traagista tässä on se, että nämä henkilöt nauttivat korkeinta ja kalleinta opetusta Suomessa, opetusta, jonka pitäisi parhaiten taata työllistyminen.
Tässä kohtaa juuri kaveriporukan toimintakulttuuri on ollut merkittävä tekijä, yhdessä lähtökohtien kanssa. Ne henkilöt, jotka ovat lopulta päässeet työelämään, ovat käsittääkseni parhaista lähtökohdista tässä porukassa. Heitä on lopulta, opintojen takkuillessa ja kaveripiirin passiivisen toimintakulttuurin tarttuessa, "potkittu" riittävästi eteenpäin kotoa. Tämä on pitänyt sisällään sekä motivoivan kannustamisen että suoranaisen (taloudellisen) tukemisen. Ne, joita ei ole riittävästi tai lainkaan kannustettu tai tuettu esim. vanhempien taholta, ovat omaksuneet "huonon" toimintakulttuurin, ja juuttuneet toimettomuuden kierteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä kohtaa juuri kaveriporukan toimintakulttuuri on ollut merkittävä tekijä, yhdessä lähtökohtien kanssa. Ne henkilöt, jotka ovat lopulta päässeet työelämään, ovat käsittääkseni parhaista lähtökohdista tässä porukassa. Heitä on lopulta, opintojen takkuillessa ja kaveripiirin passiivisen toimintakulttuurin tarttuessa, "potkittu" riittävästi eteenpäin kotoa. Tämä on pitänyt sisällään sekä motivoivan kannustamisen että suoranaisen (taloudellisen) tukemisen. Ne, joita ei ole riittävästi tai lainkaan kannustettu tai tuettu esim. vanhempien taholta, ovat omaksuneet "huonon" toimintakulttuurin, ja juuttuneet toimettomuuden kierteeseen.
Tulee mieleen lapsuudenkotini toimintakulttuuri. Opiskelu on turhaa, töihin olisi pitänyt mennä suoraan peruskoulusta. Mihin 90-luvulla enää on päässyt töihin ilman koulutusta? Isäni mm. käski hakemaan sairaanhoitajan paikkaa, koska "kyllähän sitä työssä oppii". Juu, ehkä oppi silloin joskus kun hän oli nuori, mutta ei nykypäivänä enää mene ihan niin. Kun kerran kouluja halusi lapsi käydä, sai maksaa elämisensä itse. 16-vuotiaana kotoa pois potkittuna dyykkasin roskiksia että sain ruokaa, ja kävin kavereiden kotona syömässä aina kun kehtasin. Sattumankauppaa on ollut paljon, että sain töitä, ja elämäni järjestykseen.
Mieheni on köyhästä perheestä jossa suurin ongelma on kyllä ihan selkeästi elämänhallinta.
Raskainta sieltä nousemisessa on ollut se että heti kun alkaa päästä sieltä ylös, niskassa on koko suku käsi ojossa.
Appivanhemmatkin vaativat taloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Sosiaalityöntekijä" sotkee iloisesti keskenään köyhyyden (joka on tuoljen ja varallisuuden puutetta) ja huono-osaisuuden, jota hän kuvaa köyhyytenä.
Ap kylläkin kuvasi aloituksessaan näiden kahden eroa. Voi olla vähävarainen ja siten virallisesti köyhä mutta jos on sosiaalista verkostoa ja mielekästä tekemistä, niin tällainen ihminen voi kuitenkin elää ihan tyydyttävää elämää. Ja sitten on niitä ihmisiä joille kurjuus kasaantuu syystä tai toisesta ja nämä ihmiset näkyvät toimeentuloluukulla.
Kuvasi joo niiden eroa, mutta nimitti köyhyydeksi sitä mitä on tapana nimittää huono-osaisuudeksi. Eli sekoitti ne keskenään.
Kerranki asiallinen aloitus av:lla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sitten? Tiesin kaiken tuon, olen myös kokenut kaiken tuon. Silti olen sitä mieltä, että lähes kaikki tuet voidaan lopettaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika negatiivinen teksti. Tai siis sulla on törkeä mielikuva köyhistä. Mun silmiini pisti eniten silmään se, miten korostat eroa kuntoutustuen varassa elävän, ja opiskelijan välillä. Olen itse siis sairaslomalla/kuntoutustuella, mulla on opiskelupaikka, ja aion opintoihin myöhemmin palata. Sun mielikuvan mukaan tämä on ilmeisesti "kaukainen haave". Koska mulla on (korkea)koulupaikka, pidän tilannettani (kyllä vain) jopa parempana, kuin vaikka tuttavieni yomerkonomin (kaupassa töissä) tai lähihoitajan tilannetta. Toisekseen pisti silmään tuo ruokavalio. Mikropizza ja uunimakkara, ruoka ainoa ilo elämässä... Nautin itse ihan suunnattomasti siitä, että koen/pystyn syömään terveellisesti, se on osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Lisäksi mulla on mm. salikortti (20e/kk). Joo, katson tätä asiaa nyt kuntoutustukilaisen vinkkelistä, ja mua alkoi ärsyttämään sun tekstisi ja väheksyvä asenteesi todella paljon. :D Totta on toi, että rahanpuutteessa ei ole hauska elää, voi kuitenkin suunnitella ja budjetoida. Kyllä vain. Myös pätkätyöläis ym. tuttavani asuvat esim. kimppakämpässä, maksavat vuokraa itse tukien jälkeen alle 300e kuussa (v.2016 kolmio), tekevät n.3 ulkomaanmatkaa vuodessa...ja tätä rataa. Sulla on vanhentunut näkemys, tai asiakkaasi ovat harvinaisen tyhmiä/ankeita köyhiä.
Kuntoutusrahaa saavista yli puolet on viiden vuoden päästä työkyvyttömyyseläkkeellä, ja tämä on ihan tutkittu fakta. Just tänä aamuna Yle aiheesta uutisoi. Sen sanominen, että opintotuella opiskeleva ja kuntoutusrahalla opiskeleva ovat monesti aika erilaisissa tilanteissa mm. tulevaisuudennäkymien suhteen on realismia, ei ankeaa ihmiskuvaa.
Joo, toi on tiedossani, luin ton uutisen itsekin. Outoa, koska en itse ole yhtään sitä mieltä, että olisin tulevaisuudennäkymien suhteen erilaisessa tilanteessa. :D
+ Tossa tilanteessa on aika paljon muuttujia, tilastot 50/50, eli joo, puolet eläkkeelle, heidän elämä ei varmaan ihan putkeen mene, puolet jatkaa, miksei tällä toisella 50% olisi suurinpiirtein samat tulevaisuudennäkymät, kuin normaali opintotuella opiskelevilla/matalasti koulutetuilla pätkätyöläisillä?
Työnsaaminen opintojen jälkeen voi kuntoustukea saaneella olla huomattavasti hankalampaa verrattuna muihin. Oma lapseni opiskeli kuntoutustuella. Valmistumisen jälkeen töitä ei ole löytynyt. Työllistyminen tuntuu utopistiselta ajatukselta, kun n.s. tavallisillekaan ei helpolla löydy töitä.
Miksi? Tietääkö työnantaja kuntoutustuella opiskelusta?
Rajoitteet, joiden vuoksi kuntoutustuki on myönnetty, ovat pysyvät. Fyysiset rajoitteet ovat näkyviä.
No, silloinhan syynä ei ole kuntoutustuella opiskelu vaan ne rajoitteet, joita lapsellasi on. Kuntoutustuella voi opiskella monesta syystä. Itse sain kuntoutustuen opiskeluun, koska ensimmäisessä opiskelupaikassani minulle puhkesi vaikea astma ja allergia (opiskelin eläimiin liittyvää alaa), ja opintotukikuukaudet olisivat loppuneet kesken, kun jouduin vaihtamaan opiskelualaa. Sain uuteen tutkintoon siitä syystä kuntoutustukea niille kolmelle vuodelle, joille opintotuki ei riittänyt. Tämä tapahtui vuosina 1999-2001.
Kuntoutustuella opiskelu ei vaikuttanut työllistymiseeni mitenkään, eikä se ole koskaan missään tullut edes puheeksi. Astma ei vaikuta työntekoon nykyisellä alallani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni joutui ihan yllättäen työttömäksi keväällä. Sai 3 kk palkan ja kesää vasten ei edes kannattanut hakea töitä, kun ei ketään palkata. Haki silti.
No, nyt on päässyt töihin, mutta kun oli työtön, päätin myydä vähän ylimääräisiä kankaita pois. Sai hyvän hinnan, postitin ne kaikki meni hyvin.
Sitten yhtäkkiä sormeni tulehtui, sain antibioottikuurin ja kaupanpäälle tuli hiiva.
Lääkäri teveyskeskuksessa, antibioottikuuri, hiiva maksoivat saman, mitä sain kankaista.
Luin Konmarin ja päätin aloittaa pienimuotoista karsimista ja pesämunan kerryttämistä. Ja samalla voisi jättää pari sataa palkasta. Koskaan ei tiedä milloin minulta loppuu työt tai tulee palkatonta.
Kun rahat riittävät juuri ja juuri pakolliseen, 1 pieni asia voi kääntää koko tilanteen ylösalaisin.
Mitä näille, joilta puuttuu voimavaratekijät, pitäisi sitten yhteiskunnan tehdä? Vai tarvitseeko tehdä mitään?
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten? Tiesin kaiken tuon, olen myös kokenut kaiken tuon. Silti olen sitä mieltä, että lähes kaikki tuet voidaan lopettaa.
Sinänsä vaarallinen tie on se jos yhteiskunta ei avusta yksilöä. Voi käydä niin että perheet saavat vielä voimakkaamman otteen lapsiinsa ja sitä kautta levittää huono-osaisuutta. Tällä hetkellä sentään huonoista oloista tulevat voivat sentään yrittää yhteiskunnan tuella repäistä itsensä irti ja uskoa että myös perheen ulkopuolella on turvaa.
En sinänsä ymmärrä mitä muuta hyötyä tukien lopettamisesta on kuin rahan säästö kun taas vasta painona monen ihmisen elämänlaatu huononee ja rikollisuus lisääntyy. On nähtävä kokonaisuuksia eikä palvoa sitä rahaa.
Ja muuten erittäin älykäs avaus pitkästä aikaa. Joku on osannut sanoittaa monen tunteet hyvin. Kiitos siitä.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on jo useamman sukupolven ajan ja viimeistään 70-luvulta lähtien ollut mahdollisuuksien tasa-arvo. Kaikilla, joilla älykkyys riittää, on mahdollisuus opiskella ja sitä kautta saada vähintään keskiluokkainen asema yhteiskunnassa. Herää kysymys, kuinka suuren osan huono-osaisuudesta selittää joko suoraan geneettisesti tai käyttäytymismallin kautta periytyvä alhainen älykkyys.
Älykkyysosamäärä yli 130, kuulun Mensaan. Olen työkyvytön pahan liikenneonnettomuuden vuoksi. Syyllinen onnettomuuteen en ollut minä, vaan minun päälleni ajanut autoilija. Koulutukseltani olen maisteri, mutta töissä en ehtinyt olla pitkään, joten eläkkeeni ei ole suuri.
Onko tilanteeni siis tyhmyyteni, laiskuuteni vai saamattomuuteni syytä?
Niin, ja en ole köyhä, olen perinyt omaisuutta ja rahaa. Eli olen nimenomaan ylisukupolvisesti varakas. En omaa ansiotani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli tosissasi uskot, että on olemassa joku karma, joka ylisukupolvisesti jakaa epäonnea tietyille ihmisille?
Tiedän, että sosiaalitöntekijät koulutetaan tietyn ihmiskuvan näkijöiksi, mutta että oikeasti laiskuus ja tuhlaaminen ovat epäonnea - ei ikinä!
Ei, en usko mihinkään karmaan. Mutta uskon ja tiedän, että juoksukilpailuissa voittaa lähes aina se, joka pääsee juoksemaan suoralla radalla, ei se, jonka tiellä on puunrunkoja, rotkoja, kivikkoja ja lampia. Toiset meistä lähtevät maailmalle takataskussaan säästötili jolle on kerätty lapsilisärahat ja tieto siitä, että iskä tai äiti auttaa aina, tuli mitä tahansa - eikä sen avun tarvitse olla vain taloudellista. Mulla on asiakkaina esimerkiksi sellaisia nuoria, jotka on potkittu kotoa just ja just täysi-ikäisinä asunnottomiksi kavereiden nurkkiin tai jotka käräjöivät nuorina aikuisina vanhempiaan vastaan, kun on otettu nuoren nimissä pikavippejä. Mulle on ihan turha tulla sanomaan, etteikö ylisukupolvista epäonnea olisi olemassa ja etteikö kaikista karuimmista loukoista ulos kiipeäminen vaatisi aivan perkeleesti. Se on mahdollista, tietenkin, mutta usein siihen tarvitaan ammattilaisten tukea ja ymmärtävää suhtautumista myös kanssaihmisiltä. Nolaamalla, arvostelemalla ja tyhmäksi haukkumalla et saavuta mitään.
Höpöhöpöhöpö.
Minulta kuoli isä kun olin 14.
Ihan itse pungersin elämässä eteenpäin. Lukion kävin kokopäivätyön ohella, samoin yliopiaton.
Nyt asun arvoalueella akateemisena ja elämä on mallillaan.
Mitään ihme "ammattilaisia" tähän ei tarvita. Ahkeruutta ja älykkyyttä ja tervettä järkeä.
Sosiaalityöntekijällä voi olla suurempi otanta tästä kuin vain se yksi,oma,kokemuksesi.
Hänellä on siihen myös täysin oma lehmä ojassa -näkemys. Oma leipä riippuu noista tunareista. Siksi heitä kannattaa hyysätä.
Todella hyvä pointti. Jos hänellä ei ole asiakkaita, hänkin on työtön. Että keep going vaan ap!
Tuo sun kommentti se vasta olikin....
Mä olin töissä lähemmäs 10v, kunnes jäin työttömäksi. Mitään töitä en saanut aktiivisesta hakemisesta huolimatta, minulle olisi kelvannut työ kun työ josta vaan saa palkkaa. Eli silloinhan minäkin olen hyysättävä tunari, kun sossusta haettava toimeentulotukea/ kelalta työmarkkinatukea.
Mut työttömyysjakson jälkeen pääsin töihin ja sen jälkeen on ollut helppo vaikka vaihtaa työpaikkaa, ja töissä olen nyt ollut taas useamman vuoden.
Niin en tiedä olenko normaali palkansaaja vai hyysättävä tunari, mutta ap:n kirjoitus kuvaa melkoisen hyvin työttömyyttä, ainakin rahan osalta. Työttömänä pienetkin menot tuntuu budjetissa, saa säästää pitkään suht pienenkin hankinnan takia, kun taas töissä ollessa jos jotain uutta täytyy ostaa vanhan tilalle, niin se on vaan kivaa käydä kaupoissa pyörimässä ja ostamassa tarvittava ja vaikka joku heräteostoskin. Lisäksi ruokaostoksilla jokaista hintalappua ei tarvitse kaupassa niin tarkkaan katsoa kun on töissä ja on rahaa ostaa kaikkea ns ylimääräistäkin, eikä pelkästään vaan ne välttämättömät ostokset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on jo useamman sukupolven ajan ja viimeistään 70-luvulta lähtien ollut mahdollisuuksien tasa-arvo. Kaikilla, joilla älykkyys riittää, on mahdollisuus opiskella ja sitä kautta saada vähintään keskiluokkainen asema yhteiskunnassa. Herää kysymys, kuinka suuren osan huono-osaisuudesta selittää joko suoraan geneettisesti tai käyttäytymismallin kautta periytyvä alhainen älykkyys.
No tämähän on edelleen aika tabu, mutta kyllä älykkyys on isolta osin periytyvää. Samoin alttius tiettyihin psyykkisiin ongelmiin on perinnöllistä, mm.masennus, skitsofrenia, adhd, keskittymisongelmat. Ja sitten on tietysti se dosiaalinen aspekti, millaiseen perheeseen ja arvomaailmaan satut syntymään.
Pitkällä aikavälillä älykkyys lähenee keskiarvoa. Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että älykkäät vanhemmat saavat itseään tyhmempiä lapsia ja tyhmät vanhemmat itseään älykkäämpiä lapsia. Ilmiö ei tietenkään tule esiin yhden lapsen kohdalla, mutta populaation tasolla älykkyys käyttäytyy näin. Monilapsisissa perheissä tämän voi usein jossain määrin huomata jo yhden perheen sisällä.
Nyt puhutaan siis väestötason ilmiöstä, joten yksilöllistä vaihtelua on paljon ja kehitys on melko hidasta. Yksilötasolla siis on edelleen mahdollista, että älykäs vanhempi saa itseään älykkäämpiä lapsia. Tämä tiedoksi niille, jotka tulevat tätäkin faktaa kumoamaan yksittäistapausargumenteilla.
Kuulostaa hyvin tutulta. Itsekin otin opiskeluaikoina lainaa, sillä opintotuki asumislisineen ei riittänyt edes vuokraan eikä vanhemmillani ollut varaa tukea opiskeluani kuin satunnaisesti. Valmistumisen jälkeen olin muutaman vuoden töissä, jolloin tilanteeni oli taloudellisesti parempi kuin koskaan. Palkka ei ollut kummoinen (vähän päälle 2000 brutto), mutta kyllähän silläkin Helsingissä elää.
Sitten sain tarpeekseni työstäni, sillä ei vastannut koulutustani, oli tylsää ja kun pomokin vaihtui vittumaisempaan, päätin irtisanoutua ja ryhtyä freelanceriksi unelma-alalleni. Alku ei ollut helppo, töitä oli vaikea saada, taloudelliset huolet kasaantuivat ja lopulta sairastuin myös masennukseen, mikä ei tietenkään auttanut asiaa.
Jonkin ajan kuluttua tilanne alkoi hieman helpottaa, mutta helppoa se ei ollut missään vaiheessa. Tein viitisen vuotta töitä omalla toiminimellä ja suurimman osan ajasta olin köyhä. Työt olivat hyvin epäsäännöllisiä ja niistä maksettiin huonosti. Nyt joku varmaankin kysyy, että mikset pyytänyt enemmän rahaa. Siksi että tällä alalla on olemassa tietty hintataso ja jos yrittää pyytää enemmän, joutuu sanomaan töille hyvästit. Suurin osa töiden saamisesta tällä alalla perustuu myös suhteisiin, minkä tajusin vasta alalla jonkin aikaa oltuani (ja minulla niitä ei liiemmin ollut).
Jaksoin näitä surkeasti palkattuja töitä myös sen takia, koska olin unelma-alallani. Tai niin kuvittelin. Lopulta kuitenkin tajusin, että ei sellaisella alalla, missä ei voi saada edes kohtuullista toimeentuloa, kannata olla, oli unelma-ala tai ei. Olisin luultavasti tajunnut lopettaa alalla jo aikaisemmin, jos en olisi kokenut tilannettani niin näköalattomaksi (mikä johtui ennen kaikkea masennuksesta ja pitkittyneestä huonosta taloudellisesta tilanteesta): en yksinkertaisesti kyennyt näkemään poispääsyä tilanteesta. En nähnyt vaihtoehtoja. Koin myös, että koska työn lopettaminen ja freelanceriksi ryhtyminen oli oma valintani, minun pitäisi nyt yrittää vain pärjätä valitsemallani tiellä.
Olisin halunnut opiskella uutta alaa, mutta ajattelin, että se ei olisi taloudellisesti mahdollista, sillä opintotukea en enää saisi ja kokopäiväisen opiskelun ohella minun olisi mahdollista tehdä korkeintaan osa-aikatöitä, mistä ei hyvin todennäköisesti saisi tarpeeksi rahaa. En myöskään uskaltanut lopettaa toiminimeäni ja ryhtyä työttömäksi, sillä oli kuullut kauhutarinoita siitä, miten siitä seuraa karenssi tai TE-toimisto laskee kuitenkin yrittäjäksi, jolloin ei saa työttömyyspäivärahaa.
Kun sain muutamaksi kuukaudeksi töitä (olin siis työsuhteessa) ja sain kohtalaista palkkaa, se auttoi näkemään tilanteeni uudella tavalla, ja työsuhteen loputtua lopetin myös toiminimeni ja ryhdyin työttömäksi.
Nykyään opiskelen uutta alaa työttömyyspäivärahalla ja olen edelleen työtön. Saan peruspäivärahaa, asumistukea sekä toimeentulotukea, ja tulisin niillä rahoilla oikein hyvin toimeen, jos minun ei pitäisi maksaa opintolainan lyhennyksiä 250 euroa kuussa. Toimeentulotuessa näitä lyhennyksiä ei oteta mitenkään huomioon, joten minulla jää kuussa noin kaksi sataa euroa käytettäväksi ruokaan ja muuhun. Kestän tilanteen kuitenkin nyt paremmin, sillä todennäköisesti se helpottaa kun valmistun (opiskelemallani alalla kun on suht hyvät työnäkymät).
Vaikka nyt koenkin tilanteeni suht hyväksi, en silti toivo köyhyyttä, varsinkaan vuosikausia kestävää, kenellekään. Oma kokemukseni on sama kuin edellisellä kirjoittajalla: köyhyys syö ihmistä ja pahasti. Se vaikuttaa kaikkeen elämässä, ei pelkästään rahalla ostettaviin asioihin. Pahinta on näköalattomuus, kokemus siitä, että tilanne ei tule koskaan helpottamaan.