Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalityöntekijänä haluan ottaa kantaa tähän köyhyyskeskusteluun
Vauvafoorumilla on puhuttu viime kuukausina hirveän paljon köyhyydestä. Onko se aina oma syy, onko se vain rahan puutetta, miten köyhyysongelma voitaisiin ratkaista, onko parempi antaa kala vai opettaa kalastamaan. Sekä lapsiperhepalveluissa että aikuissosiaalityössä työskennelleenä sosiaalityöntekijänä koen, että minun on päästävä sanomaan tähän aiheeseen jotakin.
Ensimmäinen pointti on se, että köyhyys tosiaan harvemmin on pelkästään rahan puutetta. Köyhyyteen liittyy usein ylisukupolvisuutta ja kasautuvaa epäonnea. Ihminen voi olla köyhä, mutta esimerkiksi hyvän perheen, runsaasti tukea tarjoavan ystäväpiirin, korkean koulutuksen tai mielekkään vapaa-ajantoiminnan ja yhteiskunnallisen osallistumisen mukanaan tuomat voimavaratekijät aiheuttavat sen, että ihminen selviää köyhyydestä huolimatta paremmin kuin ne, joilla tällaisia voimavaratekijöitä ei ole.
Toinen pointti on se, että opiskelijana pelkällä opintotuella sinnitteleminen tai lasten kotihoito pienellä kotihoidontuella vakituisen työpaikan odotellessa ei ole mitään oikeaa köyhyyttä. Se on vapaasta tahdosta tehty valinta, johon liittyy tieto siitä, että tilanne paranee merkittävästi pari kertaa sormia napsauttamalla. Lisäksi näihin tilanteisiin on useimmiten voitu valmistautua etukäteen. Minulla oli taannoin opiskelija, jonka kanssa pohdimme sitä, miksi asiakkaamme ovat varsin erilaisessa tilanteessa kuin tämä opiskelija, vaikka he saavat tosiasiassa enemmän rahaa käteen kuin opiskelijat - nopeasti selvisi, että opiskelijan isä maksaa opiskelijan puhelinlaskut ja vakuutukset, kotipuolessa käydessä mukaan tyrkitään ruokaa enemmän kuin jaksaa kantaa ja "kyllä sitä tämän alan opiskelijana aina jonkun työn saa, jos haluaa". Niinpä.
Av:lla puhutaan aina säästämisestä. "Miten ne eivät tuohon yllättävään menoon osanneet varautua, kyllä aina pitää olla säästössä sen verran että X". No niinpä. Mutta kun pitää olla säästössä myös sitä varten että Y, että Z, että C, että B. Menot kasaantuvat ja köyhillä on irvokkaasti monesti vielä vähemmän mahdollisuuksia suunnitella kulutustaan kuin keskituloisilla saati rikkailla. Ei köyhä voi ostaa koko vuodeksi bussikorttia kerrallaan, vaikka siinä säästääkin monen kuukausilatauksen verran rahaa, koska se lataus on sama kuin koko kuukauden vuokran jälkeen käteen jäävä raha. Jos on elokuusta asti säästänyt rahaa lapsen joululahjaan ja marraskuussa työssäkäynnin kannalta välttämätön auto tai lapsiperheen perusvarusteisiin kuuluva pyykinpesukone hajoaa - no can do. Ihan jo pelkästään joku ärhäkkä flunssa voi suistaa koko kuukauden budjetin, jos se tarkoittaa käyntiä terveyskeskuslääkärillä ja päivystyksessä ja sitten vielä muutaman kympin apteekkireissua.
Kommentit (702)
Voi jeesus. Mitä lätinää ja uhriutumista.
Mun kälyt on tyrineet koko ikänsä ja aina kun aihe tulee puheeksi he vetoavat siihen että joutuivat alakouluikäisinä muuttamaan. Aina. Ja sitten laiska äitinsä hemmottelee vielä vähän lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä näille, joilta puuttuu voimavaratekijät, pitäisi sitten yhteiskunnan tehdä? Vai tarvitseeko tehdä mitään?
Mielestäni on yhteiskunnan etu, että jokaiselle joka ei saa kotoa voimavaroja niin annetaan ne yhteiskunnan puolelta. Lapsi ei valitse syntyä tähän maailmaan, eikä kyseiseen perheeseen, joten lasta on turha olosuhteistaan syyttää. Tasaveroisista mahdollisuuksista voidaan puhua vasta kun tämä toteutuu.
On annettu jo, peruskoulun ekasta luokasta lähtien. Miksi tässä nyt unohdetaan koulun merkitys. Mikä missio tällä vouhkaamisella ja omituisilla argumenteilla on? Liittyykö tämä sote-uudistuksiin ja politiikkaan?
Ai pidät esimerkiksi koulukiusatuksi tulemista voimavaroina? Kouluthan eivät kiusaamiseen oikeasti puutu.
Syytä vanhempiasi, miksi he eivät puuttuneet heidän lapsensahan sinä olet.
Minä ainakin syytän vanhempiani, en koe, että yhteiskunta on missään vastuussa vastuksistani.
Ja kas, minusta tuli vastuullinen vanhempi, miten kävi yhteiskunnan uhrien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?
Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.
Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.
Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan. Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin.
Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä.
Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä?
Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis.
Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.
Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli?
En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla?
Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.
Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.
Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö teidän sossujen kannattaisi maksaa ehkäisyt niille asiakkaille, jotka sukupolvesta toiseen siellä ovat? Pitkässä juoksussa tulisi halvemmaksi yhteiskunnalle.
Ehkäisymenot huomioidaan perustoimeentulotuessa kyllä, ja ainakin itse suhtaudun suopeasti, jos joku sitä hakee kunnasta ehkäisevänä/täydentävänä perustoimeentulotuen pienen tuloylijäämän vuoksi. Mutta ajattelen, että ehkäisy on naisen/parin oikeus, en minä rotupuhtauden vartijaksi ryhdy, vaikka toki toivon, että jokainen lapsi saisi syntyä toivottuna ja hyviin kasvuolosuhteisiin.
"huomioidaan perustoimeentulossa"
Eli sisältyy siihen reiluun neljäänsataan, jolla saa ostaa mitä haluaa, kuten ruoka, puhelin, liikkuminen ja se ehkäisy. Ehkäisyä ei huomioida erikseen, eli sitä ei makseta.
Toimeentulotukioikeuteen kuuluu maksusitoumus lääkkeisiin perusosan ja asumiskulujen lisäksi. Ota selvää asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?
Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.
Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.
Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan. Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin.
Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä.
Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä?
Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis.
Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.
Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli?
En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla?
Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.
Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.
Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta.
Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Porukka jakautuu Minä minä minä henkisiin ja Me henkisiin. On niitä jotka haluavat ymmärtää ja niitä jotka pitävät kanssaeläjien ymmärtämistä heikkoutena. Mielenkiintoisia argumentteja. Toiset kauhistuttavia, kylmiä, itsekkäitä ja toiset sympaattisia, inhimillisiä, mieltä lämmittäviä. Todella mielenkiintoinen keskustelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?
Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.
Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.
Avaan käsitettä vähän keskustelun ulkopuolelta.
Ylisukupolvisuus: suht hyvin toimeentulevassa perheessä lapsen lapsilisät on laitettu säästötilille pesämunaksi. Lapselle on haluttu opettaa, että pienehköstä säännöllisesti säästetystä summasta kertyy sievoinen kokonaisuus, kun säästäminen jatkuu pitkään.Pienituloisessa perheessä lapsilisä on käytetty lapsen kuluihin.
Ensin mainitun perheen lapsi on aikuisena sitä mieltä kuin sinä.
Ylisukupolvisuus ei tarkoita hölmöilyn omaksumista, vaan sitä, että lapsuudenkodin toimeentuloaste vaikuttaa hyvin suoraan siihen, millaisissa oloissa vaikkapa opiskelija itsenäisen elämänsä aloittaa. Joutuuko esim ottamaan täydet opintolainat ja valmistuu veloissa. Kaikella tällä on hyvin pitkät seuraukset.
Älä viitsi.
Tuo on taas vain sitä samaa saamattomuutta ja tekosyiden etsintää.
Minulta äiti varasti jopa orvoneläkkeet, mutta en silti ole jäänyt kotiin makaamaan.
Varasti orvoneläkkeet? Haudan takaa tuli hakemaan? No joo, samoin on tehty minulle plus päälle vielä henkivakuutusrahat, mutta silti on lapsuudestani varmaan pienimpiä juttuja mitä sattui.
Oletko kuullut, että monilla lapsilla on ihan kaksi vanhempaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pia Koo kirjoitti:
Porukka jakautuu Minä minä minä henkisiin ja Me henkisiin. On niitä jotka haluavat ymmärtää ja niitä jotka pitävät kanssaeläjien ymmärtämistä heikkoutena. Mielenkiintoisia argumentteja. Toiset kauhistuttavia, kylmiä, itsekkäitä ja toiset sympaattisia, inhimillisiä, mieltä lämmittäviä. Todella mielenkiintoinen keskustelu.
Ne minäminä-ihmiset on just niitä, jotka vaan hamuavat itselleen oikeuksia ja tukia, nilltä me-henkisiltä, jotka tekee töitä rahoittaakseen tätä yhteiskuntaa, jossa on muuten muutakin rahoitettavaa kuin vapaamatkustajien matkaliput.
Itse elätän ihan vapaaehtoisesti seitsemää läheistäni säännöllisesti ja tarpeen vaatiessa muitakin, mutta nää minäminä vaan vaatii, että heidätkin ja heidän läheisensä pitää muiden hoitaa, kun he itse kekittyvät siihen minäminäminäolenniinköyhä-valitukseensa.
Osa heistä on varmasti avun tarpeessa, mutta monet eivät ole. Mutta kenen läheisiä nämä ovat, jotka ovat puutteessa, eiköhän ne ole teidän läheisiänne? Miksi siis olette niin kylmiä ja sydämettömiä? Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?
Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.
Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.
Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan. Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin.
Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä.
Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä?
Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis.
Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.
Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli?
En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla?
Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.
Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.
Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta.
Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?
He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mun mielestä ihan hyvä keskustella siitä kuka on oikeasti huono-osainen ja kuka ei. Rahatilanne ei kerro kaikkea, ja eri ryhmillä on ihan erilaiset valmiudet tehdä tilanteelleen jotain. Esimerkiksi yliopisto-opiskelijat noin keskimäärin ei ole huono-osaisia, vaikka elämäntilanteessa rahat on vähissä. He ovat koulutettuja, yleensä hyvistä perheistä, ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta opiskeluaika on heille vain väliaikainen vaihe jonka jälkeen tulotaso nousee keskivertoa korkeammaksi. Siksi ihmettrlen onko oikeasti jotenkin kohtuutonta vaatia että esim. oikiksessa tai lääkiksessä opiskeleva nuori ottaa opintolainaa. Samoin ansiosidonnaisesta hyötyvät on nimenomaan keskiluokkaa, ei huono-osaisia. En kuitenkaan ole sitä mieltä että kenenkään tukia pitäisi nostaa.
Niin, muilla akateemisilla nousee keskivertoa korkeammaksi, paitsi sosiaalityöntekijöillä :D Mutta tosipuheessa, myös akateemisten työttömyys noussut ja on epävarmaa opiskella pitkään lainalla päästäkseen kortistoon. Jopa ennen varmoina pidetyt alat eivät työllistä kuten ennen, kuten opettajat, juristit.... tämähän voi muuttua jo opintojen kuluessa. Lisäksi lisääntyneet pätkätyöt eivät luo samoja mahdollisuuksia suunnitella elämää, työelämä on muuttumassa ja moni asia jota pidetty itsestäänselvyytenä, ei päde nykymaailmassa. Ohis.
No Mila tässä vaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten? Tiesin kaiken tuon, olen myös kokenut kaiken tuon. Silti olen sitä mieltä, että lähes kaikki tuet voidaan lopettaa.
Perustele.
Verovaroilla on valtavasti käyttökohteita, kuten koulut, sairaalat, palokunnat, kirjastot, puhtaanapito ja tieverkostot eli verorahojen pitää riittää kaikkeen siihen ja paljon enempään, jotta yhteiskunta toimii.
Eivätkä kerättävät verovarat ikävä kyllä tähän kaikkeen riitä, sillä Suomen talous velkaantuu jatkuvasti lisää, koska yhteiskunnalla on jo nyt huomattavasti enemmän menoja kuin tuloja.
Miksi siis usea tässäkin ketjussa olettaa, että juuri hän on yhteiskunnalle niin tärkeä, herkkä, suojeltava, mihinkään itse kykenemätön lumihiutale, että juuri hän ansaitsee itselleen kaiken ja vielä jotain enemmän tekemättä itse mitään?
Yhteiskunnan tukia itselleen ilman mitään omaa panostaan vaativien kansalaisten määräkin tuntuu jatkuvasti vaan lisääntyvän. Ikävä kyllä nämä erilaiset tuet eivät tunnu palvelevan alkuperäistä tarkoitustaan väliaikaisesti tasata aloittajankin mainitsemia eroja yksilöiden välillä näin auttaen tukien saajia pääsemään omille jaloilleen, vaan vaatimukset päinvastoin kasvavat sitä mukaa mitä vähemmän minkään saavutetun eteen itse on totuttu tekemään työtä.
Samalla kylmä totuus on se, ettei aloittajan kuvauksen vastakohta, varakkaan perheen hyvällä tukiverkostolla ja geeneille varustettu älykäs ihminenkään menesty elämässään, mikäli hänellä ei ole omaa tahtoa ja halua siihen. Yhtälailla hän voi kaiken valmiina saatuaan laiskistua ja passivoitua muiden elätettäväksi sekä keksiä syitä omalle saamattomuudelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?
Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.
Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.
Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan. Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin.
Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä.
Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä?
Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis.
Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.
Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli?
En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla?
Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.
Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.
Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta.
Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?
He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua.
Mitä hyödyttää lahjoa seurauksia, kun syyt ovat kotona. Ei ne liity rahaan, vaan kasvatukseen. Tyhmää kuvitella, että raha toisi rakkauden. Varsinkin siellä "sosiaalipuolella" ollaan tietoisia, että vanhemmat eivät ota vastuuta ja valehtelevat. Joten vapaaehtoiset järjestämään vanhemmille vanhemmuuskursseja. Kai ymmärrät, että kun nämä lapset asuvat alaikäisinä kotonaan, ovat he vanhempiensa vallan alla alaikäisinä, vaikka mikä asenne olisi elämään. Typerää muuten väitteesi, etteikö elämässä pärjäisi ilman tukiverkostoja. Moni on pärjännyt, tiedän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?
Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.
Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.
Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan. Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin.
Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä.
Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä?
Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis.
Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.
Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli?
En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla?
Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.
Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.
Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta.
Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?
He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua.
Mitä hyödyttää lahjoa seurauksia, kun syyt ovat kotona. Ei ne liity rahaan, vaan kasvatukseen. Tyhmää kuvitella, että raha toisi rakkauden. Varsinkin siellä "sosiaalipuolella" ollaan tietoisia, että vanhemmat eivät ota vastuuta ja valehtelevat. Joten vapaaehtoiset järjestämään vanhemmille vanhemmuuskursseja. Kai ymmärrät, että kun nämä lapset asuvat alaikäisinä kotonaan, ovat he vanhempiensa vallan alla alaikäisinä, vaikka mikä asenne olisi elämään. Typerää muuten väitteesi, etteikö elämässä pärjäisi ilman tukiverkostoja. Moni on pärjännyt, tiedän.
Nimenomaan ne liittyvät kasvatukseen. Eli miten saada tämä asennekasvatuskierre poikki? Ehdotatko aiempaa useammin lasten huostaanottoa? Tosin lastenkotilapsistakaan ei aina tule yhtään sen hyväosaisempia kuin vanhemmistaankaan.
Enkä väittänyt, ettei ilman tukiverkostoja pärjäisi. Väitin, että elämäni on varmasti ollut helpompaa kuin huono-osaisissa perheissä kasvaneilla, koska mulla on nuo tukiverkostot aina olleet ja olen saanut kasvaa ja elää hyväosaisten keskuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko tuohon. Tuo on ihan keinotekoista. Ei yhteiskunta voi antaa tuontasoisia voimavaroja kenellekään, tai sitten menee jo lapsi pesuveden mukana, niin kuin on mennytkin. Meillä on oikeasti mahdollisuudet jokaiselle. Mutta ei, ne ei ole riittänyt ja nyt sitten haluatte oikeuksia jokaiselle. (Mitä mun esimerkiksi pitäis työnantajana ajatella nuoresta, jonka koulupaikka ja suoriutuminen on "taattu"..?)
Avuttomuus huolehtia itsestään on pelkästään lisääntynyt tällä hyvinvointisysteemillä.
Jos ja kun nallekarkit ei tietenkään mene tasan, niin mitä siitä opimme? Minä olen oppinut siitä jotakin, ja olen kiitollinen siitä. Sinä taas olet päässyt helpolla ja nyt ajattelet, että sun täytyy pelastaa meidät muut.
No pelasta toki! Varmasti sulle tulee jonoksi asti kaikenlaisia laiminlyötyjä syrjäytyneitä.
Meillä on vanhojakin viisauksia, sellaisia kymmenien sukupolvien koettelemia, voitaisko taas vaihteeksi katsoa, mitä aiemmin tehtiin. Sillä siitä ei ole kauhean kauan kuin meillä oli vielä ihan järkevä systeemi. Vaikkei se ihan mun mieleinen ollut sekään, mutta ainakin parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?
Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.
Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.
Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan. Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin.
Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä.
Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä?
Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis.
Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.
Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli?
En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla?
Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.
Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.
Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta.
Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?
He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua.
Mitä hyödyttää lahjoa seurauksia, kun syyt ovat kotona. Ei ne liity rahaan, vaan kasvatukseen. Tyhmää kuvitella, että raha toisi rakkauden. Varsinkin siellä "sosiaalipuolella" ollaan tietoisia, että vanhemmat eivät ota vastuuta ja valehtelevat. Joten vapaaehtoiset järjestämään vanhemmille vanhemmuuskursseja. Kai ymmärrät, että kun nämä lapset asuvat alaikäisinä kotonaan, ovat he vanhempiensa vallan alla alaikäisinä, vaikka mikä asenne olisi elämään. Typerää muuten väitteesi, etteikö elämässä pärjäisi ilman tukiverkostoja. Moni on pärjännyt, tiedän.
Nimenomaan ne liittyvät kasvatukseen. Eli miten saada tämä asennekasvatuskierre poikki? Ehdotatko aiempaa useammin lasten huostaanottoa? Tosin lastenkotilapsistakaan ei aina tule yhtään sen hyväosaisempia kuin vanhemmistaankaan.
Enkä väittänyt, ettei ilman tukiverkostoja pärjäisi. Väitin, että elämäni on varmasti ollut helpompaa kuin huono-osaisissa perheissä kasvaneilla, koska mulla on nuo tukiverkostot aina olleet ja olen saanut kasvaa ja elää hyväosaisten keskuudessa.
Sori, että vastailen ristiin sen toisen keskustelijan kanssa, mutta minun mielestäni se on jokaisen OMA tehtävä pistää poikki ne väärät 'kierteet'. Kaikilla ei tarvitse olla yhtä helppoa, se on hyvä muistutus siitä, miten asiat kannattaa hoitaa. Ja jokaista on turha kuvitella pelastavansa. Rakasta ensin itseäsi, sitten voit rakastaa perhettäsi ja jos sen teet suostun uskomaan, että sinua muka kiinnostaa OIKEASTI muiden asiat. Paljon on liikkeellä niitä 'lähetyssaarnaajia', joiden oma pesä on kaikkea muuta kuin puhdas.
Vierailija kirjoitti:
Selvä. Olemme kouluttautuneita, keskituloisia, emme saa tukia mistään, emmekä tukea. Käytämme vaatteemme ja kenkämme loppuun, emme käy huvituksissa, ei ole ripsienpidennyksiä eikä kotieläimiä. Säästämme kaikessa, jotta meillä on VARAA ostaa tarvittaessa uusi pesukone ja maksaa hammaslääkärilaskut. Täten meillä on myös VARAA jouluna joulukoristeisiin ja perusjouluruokiin. Olemme siis köyhiä!
Monella köyhällä tuensaajalla on paremmat vaatteet, viimeistä tekniikkaa puhelin, tietokoneet ja kotiteatterit kuin minulla, joka käyn töissä, maksan huikeat verot ja säästän lääkkeissä ja ruoassa. Valinta varmaan tämäkin. Ylpeys, omillaan pitää pärjätä ja hautaan päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?
Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.
Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.
Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan. Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin.
Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä.
Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä?
Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis.
Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.
Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli?
En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla?
Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.
Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.
Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta.
Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?
He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua.
Mitä hyödyttää lahjoa seurauksia, kun syyt ovat kotona. Ei ne liity rahaan, vaan kasvatukseen. Tyhmää kuvitella, että raha toisi rakkauden. Varsinkin siellä "sosiaalipuolella" ollaan tietoisia, että vanhemmat eivät ota vastuuta ja valehtelevat. Joten vapaaehtoiset järjestämään vanhemmille vanhemmuuskursseja. Kai ymmärrät, että kun nämä lapset asuvat alaikäisinä kotonaan, ovat he vanhempiensa vallan alla alaikäisinä, vaikka mikä asenne olisi elämään. Typerää muuten väitteesi, etteikö elämässä pärjäisi ilman tukiverkostoja. Moni on pärjännyt, tiedän.
Nimenomaan ne liittyvät kasvatukseen. Eli miten saada tämä asennekasvatuskierre poikki? Ehdotatko aiempaa useammin lasten huostaanottoa? Tosin lastenkotilapsistakaan ei aina tule yhtään sen hyväosaisempia kuin vanhemmistaankaan.
Enkä väittänyt, ettei ilman tukiverkostoja pärjäisi. Väitin, että elämäni on varmasti ollut helpompaa kuin huono-osaisissa perheissä kasvaneilla, koska mulla on nuo tukiverkostot aina olleet ja olen saanut kasvaa ja elää hyväosaisten keskuudessa.
Miten saada kierre poikki...no takertumalla syihin, syyllisiin. Eikä paapoa rahallisilla tuilla, jotka itseasiassa tukevat kierrettä. Mitä huostaanotto auttaa, kun kuitenkin ongelma kytee kuitenkin siellä kotona, biologisissa vanhemmissa, joiden kanssa lapsi tulee olemaan ennemmin tai myöhemmin tekemisissä. Ja pyörä pyörii. Asennekasvatukseen on täällä palstalla törmätty useasti, ohjattu mm. lapsilleen henkistä väkivaltaa tekeviä vanhempia. Miksi mediassa ei nosteta esiin todellisia ongelmia, vaan puhutaan seurauksista, rahasta, politiikasta, siitä mistä jollekin instanssille on hyöty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?
Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.
Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.
Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan. Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin.
Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä.
Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä?
Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis.
Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.
Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli?
En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla?
Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.
Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.
Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta.
Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?
He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua.
Mitä hyödyttää lahjoa seurauksia, kun syyt ovat kotona. Ei ne liity rahaan, vaan kasvatukseen. Tyhmää kuvitella, että raha toisi rakkauden. Varsinkin siellä "sosiaalipuolella" ollaan tietoisia, että vanhemmat eivät ota vastuuta ja valehtelevat. Joten vapaaehtoiset järjestämään vanhemmille vanhemmuuskursseja. Kai ymmärrät, että kun nämä lapset asuvat alaikäisinä kotonaan, ovat he vanhempiensa vallan alla alaikäisinä, vaikka mikä asenne olisi elämään. Typerää muuten väitteesi, etteikö elämässä pärjäisi ilman tukiverkostoja. Moni on pärjännyt, tiedän.
Nimenomaan ne liittyvät kasvatukseen. Eli miten saada tämä asennekasvatuskierre poikki? Ehdotatko aiempaa useammin lasten huostaanottoa? Tosin lastenkotilapsistakaan ei aina tule yhtään sen hyväosaisempia kuin vanhemmistaankaan.
Enkä väittänyt, ettei ilman tukiverkostoja pärjäisi. Väitin, että elämäni on varmasti ollut helpompaa kuin huono-osaisissa perheissä kasvaneilla, koska mulla on nuo tukiverkostot aina olleet ja olen saanut kasvaa ja elää hyväosaisten keskuudessa.
Sori, että vastailen ristiin sen toisen keskustelijan kanssa, mutta minun mielestäni se on jokaisen OMA tehtävä pistää poikki ne väärät 'kierteet'. Kaikilla ei tarvitse olla yhtä helppoa, se on hyvä muistutus siitä, miten asiat kannattaa hoitaa. Ja jokaista on turha kuvitella pelastavansa. Rakasta ensin itseäsi, sitten voit rakastaa perhettäsi ja jos sen teet suostun uskomaan, että sinua muka kiinnostaa OIKEASTI muiden asiat. Paljon on liikkeellä niitä 'lähetyssaarnaajia', joiden oma pesä on kaikkea muuta kuin puhdas.
Olen periaatteessa kanssasi samaa mieltä enkä mä nyt hae tässä mitään pelastusta kaikille. Mutta jos keskustelussa sanotaan, että yhteiskunnan pitäisi antaa voimavaratekijät perheille, joilla niitä ei ole, olen vain peräänkuuluttanut keinoja, miten yhteiskunta tuon tekisi. Koska minusta niitä ei oikein yhteiskunta voi antaa.
Jokainen varmaan myöntää sen, että osa lapsista syntyy hyväosaisempiin perheisiin ja osa taas huono-osaisempiin. Jos näiden huono-osaisten perheiden lasten OMA tehtävä on laittaa kierre poikki, niin se ei ole noin yksinkertaista. Kodin vaikutus on yllättävän suuri ja jos teininäkin viettää aikaansa lähinnä vain toisten huono-osaisten perheiden teinien kanssa, niin koko maailmankuva on tällöin ihan erilainen kuin hyväosaisemmaksi syntyneillä lapsilla. Nämä lapset ja nuoret tarvitsisivat ensisijaisesti mallin siitä, miten huono-osaisuudesta ponnistetaan omin avuin hyväosaisuuteen. Se on se, mikä heiltä puuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hemmetin ylisukupolvisuus ja epäonni?
Kyse on siitä että ihminen oppii laiskan ja tyhmän elämänmallin ja mokaa mokan perään.
Kumpikin omia valintoja. Ei ole pakko toistaa edellisen polven virheitä, eikä ole pakko mokailla.
Unohdat yhden asian: aloittajan mainitsemat voimavaratekijät. Näillä aloituksessa puhutuilla ihmisillä ei ole elämässään mallia, miten voisi olla toistamatta edellisen polven virheitä. Nämä ihmiset ovat lapsesta lähtien oppineet, että on olemassa onnekkaita ja epäonnistujia. Ja että he itse kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Koska heillä ei ole omassa lähipiirissään mallia, miten huono-osaisuudesta voisi ponnistella pois, he uskovat vahvasti, että ponnistelu on kannattavaa vain niille, joilla on "onnekkuusgeeni" tai sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa onnistumiseen kannustetaan ja onnistumista tuetaan. Koska heiltä puuttuu sekä tuo "geeni" että ympäristö, he toistavat samaa elämäntapaa kuin lähipiirinsäkin.
Sen takia on enemmän kuin tarpeellista että yhteiskunta viimeistään antaa heille mallin siitä, että jokaisella on tehtävänsä.
Vai meinasitko, että näitä sitten paapottaisiin loppuelämä?
Nuorena on hyvä saada ajoissa se 'nyt olen omillani' fiilis.
Nuoren on joka tapauksessa tehtävä omat ratkaisunsa eikä sellaista mallia, että jatkat vaan samanlaista pummeilua kuin mutsis ja mitään pahaa ei käy, pidä missään nimessä antaa.
Miten? Minkä viranomaisen toimenkuvaan tämä mallin antaminen pitäisi lisätä? Sosiaalityöntekjöiden? Vai kenties jo päiväkotien, neuvoloiden ja peruskoulujen henkilökunnan tehtäviin? Millaisia konkreettisia keinoja heillä olisi antaa näiden perheiden lapsille ja nuorille tämä malli?
En todellakaan ole sitä mieltä, että heitä pitäisi paapoa loppuelämä. Jos mulla olisi jotain konkreettisia keinoja, olisin varmasti jo aikoja sitten lähtenyt mukaan politiikkaan. Mutta ei mulla ole. Onko sulla?
Ei siihen mitään resursseja tarvi eikä viranomaisia. Homma toimii niinkuin lintusilla. Jalankuva sinne pyrstönpuolelle ja pihalle.
Harva ihminen on oikeasti ihan tynnyrissä. Aina voi ottaa mallia, vaikka naapurinmiehestä, ihan kysymättäkin. Valtaosa myös käy koulua eli esikuvaa löytyy kyllä, jos on motivaatiota ja sitä väitän tulevan siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan äidillinen sokeus laitetaan aisoihin ja jokainen joutuu tekojensa hedelmille.
Kuinka moni tietää, millaiset lähtökohdat naapurin miehellä on ollut? Eli onko tämä kuulunut onnekkaisiin vai epäonnistujiin, mutta kuitenkin onnistunut? Lapset käyvät koulua, mutta koulukavereissa ei välttämättä ole ensimmäistäkään epäonnistujaksi syntynyttä, joka kuitenkin onnistuisi. Suurin ongelma näissä tapauksissa on, että he uskovat onnistujilla olevan aina jotain sellaista, jota heillä itsellään ei ole. Paremmat geenit, parempi perhe, paremmat harrastukset, paremmat kaverit, paremmat sosiaaliset verkostot jne jne. Ja valitetttavan usein he ovat myös oikeassa. Eivät he ota esimerkkiä niistä lapsista ja nuorista, jotka ovat heidän näkökulmastaan syntyneetkin onnekkaammiksi. He tarvitsisivat mallin niistä lapsista, nuorista ja aikuisista, jotka ovat syntyneet epäonnistujiksi kuten he itsekin, mutta siitä huolimatta onnistuneet. Kyse on asenteesta eikä asenne muutu sillä, että hyväosainen sanoo, miten huono-osaisen tulisi elää. Kuulun itse onnekkaiksi syntyneisiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että huono-osaisen on vaikea ottaa mallia hyväosaisista, kun heiltä puuttuu alussa mainitut voimavaratekijät. Pahinta on, että näiden lasten ja nuorten kohdalla heidän lähipiirinsä tukee tätä asennetta. Tässäkin ketjussa on monet - aloittaja mukaanlukien - sanonut, että menestyminen ja onnistuminen on kiinni paljon muustakin kuin vain yksilön omasta tahdosta.
Eli he käyttävät juuri niitä tekosyitä, joita aloittaja ja te haluattekin heidän käyttävän. Eli kenen teoria ei toimi?
He käyttävät noita syitä, koska heidät on pienestä pitäen saatu uskomaan, että ne ovat todellisia syitä. Kuten osittain ovatkin. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mun elämäni varakkaan, korkeasti koulutetun perheen tyttärenä on ollut helpompaa kuin jonkun köyhän perheen lapsen elämä, jonka lapsuudenkodissa ei lasta rohkaistu, kannustettu, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, vanhemmat eivät pystyneet auttamaan ja neuvomaan vaikeissa koulutehtävissä, vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta maksaa valmemmuskursseja eikä tukea opiskeluaikana taloudellisesti. Ei mun ole tarvinnut pelätä epäonnistumisia vaan olen voinut ottaa riskejäkin, koska mulla on aina ollut taustalla tukiverkostot. Olisi typerää edes väittää muuta. Pointtini onkin, miten saadaan nämä lapset ja nuoret muuttamaan asennettaan, olemaan uskomatta olevansa syntyneitä epäonnistujiksi? Yhteiskunnan halutaan antavan näille lapsille heiltä puuttuvat voimavaratekijät, mutta miten? Miten annetaan voimavaratekijöitä? Ennaltaehkäisevä nuorisotyö on ainoa, mitä mulle tulee mieleen, mutta sekin tapahtuu vasta sitten, kun lapsen asenteet ovat jo muovautuneet uskomaan, että eivät voi onnistua.
Mitä hyödyttää lahjoa seurauksia, kun syyt ovat kotona. Ei ne liity rahaan, vaan kasvatukseen. Tyhmää kuvitella, että raha toisi rakkauden. Varsinkin siellä "sosiaalipuolella" ollaan tietoisia, että vanhemmat eivät ota vastuuta ja valehtelevat. Joten vapaaehtoiset järjestämään vanhemmille vanhemmuuskursseja. Kai ymmärrät, että kun nämä lapset asuvat alaikäisinä kotonaan, ovat he vanhempiensa vallan alla alaikäisinä, vaikka mikä asenne olisi elämään. Typerää muuten väitteesi, etteikö elämässä pärjäisi ilman tukiverkostoja. Moni on pärjännyt, tiedän.
Nimenomaan ne liittyvät kasvatukseen. Eli miten saada tämä asennekasvatuskierre poikki? Ehdotatko aiempaa useammin lasten huostaanottoa? Tosin lastenkotilapsistakaan ei aina tule yhtään sen hyväosaisempia kuin vanhemmistaankaan.
Enkä väittänyt, ettei ilman tukiverkostoja pärjäisi. Väitin, että elämäni on varmasti ollut helpompaa kuin huono-osaisissa perheissä kasvaneilla, koska mulla on nuo tukiverkostot aina olleet ja olen saanut kasvaa ja elää hyväosaisten keskuudessa.
Sori, että vastailen ristiin sen toisen keskustelijan kanssa, mutta minun mielestäni se on jokaisen OMA tehtävä pistää poikki ne väärät 'kierteet'. Kaikilla ei tarvitse olla yhtä helppoa, se on hyvä muistutus siitä, miten asiat kannattaa hoitaa. Ja jokaista on turha kuvitella pelastavansa. Rakasta ensin itseäsi, sitten voit rakastaa perhettäsi ja jos sen teet suostun uskomaan, että sinua muka kiinnostaa OIKEASTI muiden asiat. Paljon on liikkeellä niitä 'lähetyssaarnaajia', joiden oma pesä on kaikkea muuta kuin puhdas.
Olen periaatteessa kanssasi samaa mieltä enkä mä nyt hae tässä mitään pelastusta kaikille. Mutta jos keskustelussa sanotaan, että yhteiskunnan pitäisi antaa voimavaratekijät perheille, joilla niitä ei ole, olen vain peräänkuuluttanut keinoja, miten yhteiskunta tuon tekisi. Koska minusta niitä ei oikein yhteiskunta voi antaa.
Jokainen varmaan myöntää sen, että osa lapsista syntyy hyväosaisempiin perheisiin ja osa taas huono-osaisempiin. Jos näiden huono-osaisten perheiden lasten OMA tehtävä on laittaa kierre poikki, niin se ei ole noin yksinkertaista. Kodin vaikutus on yllättävän suuri ja jos teininäkin viettää aikaansa lähinnä vain toisten huono-osaisten perheiden teinien kanssa, niin koko maailmankuva on tällöin ihan erilainen kuin hyväosaisemmaksi syntyneillä lapsilla. Nämä lapset ja nuoret tarvitsisivat ensisijaisesti mallin siitä, miten huono-osaisuudesta ponnistetaan omin avuin hyväosaisuuteen. Se on se, mikä heiltä puuttuu.
Voi hyvää päivää.
Mikä siinä on niin yliluonnollista.
Keskittyy opiskeluun, kuuntelee koulussa, valitsee kaverinsa.
Keskittyy.
Ja ei sen tavoitteen tarvitse olla mikään juristin elämä Westendissä tai ei mitään, vaan tavoitteeksi voi laittaa itsensä elättämisen, normaalipainon ja järkevän lapsiluvun.
Puhuin tulonsiirroista.
Mutta lastensuojelun resurssit ja etenkin valtuudet ovat myös samaa paisunutta pelastusmissiota. Jos ihmiset eivät toisistansa huolta pidä, niin ei se ratkaisu ole mikään viranomaisorganisaatio.
Näitä lastensa kaltoinkohtelevia paapotaan ihan syyttä. Väitän, että kyvyttömät luopuisivat lapsistaan helpommalla, jos oikeasti joutuisivat kohtaamaan vastuunsa. Ja jos eivät, niin eipä se tämä viranomaishomma toimi. Eli mitäs nyt. Ihminen on paha?