Lue keskustelun säännöt.
Miksei vieläkään koululiikunnasta ole saatu kivaa?
Uusi OPS:kin on taas mutta liikunta on edelleen samaa verenmaku suussa puurtamista ja paremmuusjärjestykseen laittamista. Hitaammin oppiville ei vieläkään opeteta niitä pelejä niin hyvin, että voisivat nauttia pelaamisesta, eikä tunarin maineesta. Sitten vain annnetaan huono arvosana (sinä olet huono, älä ikinä kehtaa näyttää naamasi mihinkään liikuntaan liittyvässä).
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Muutama esimerkki: Ringa Ropo, Timo Jutila, Jani Sievinen...liikunallisuus ei takaa hoikkaa keski-ikäisyyttä. Omaltakin luokalta aika moni aktiiviliikkuja on rupsahtanut painonsa suhteen.
Tässä unohtuu usein se, että kun on koko ikänsä ollut säädellyllä ruokavaliolla, niin uran jälkeen houkutukset voivat viedä voiton. On paljon helpompi olla tavis ja urheilullinen
joka voi koska vain syödä mitä tahtoo, jos ei ota sitä tavakseen.
Nyt Rillataan!
Sinkkumies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka monen opettajan liikuntatunnilla olet ollut mukana?
Minä tykkäsin lapsena ja nuorena koululiikunnasta (kouluni olen käynyt 70 - 90 luvuilla). Liikuin toki vapaa-ajallakin lähes koko ajan, kuten siihen aikaan todella moni muukin ikäiseni. Liikunta oli yksi lempparini kaikista oppiaineista. En toki nähnyt kaikessa liikuntatuntien sisällössä järkeä, kuten esim. siinä, että alaluokilla sisäliikuntatunneilla opettaja hakkasi tahtia sillä sellaisella "rummulla, jossa oli ne helisevät kulkuset" ja me oppilaat kirmasimme ympyrää siellä jumppasalissa. En myöskään hirveästi välittänyt lentopallosta, koska en koskaan oppinut oikeanlaista "pallokosketusta", ja sain aina ranteeni kipeiksi ja mustelmille. Siitäkin huolimatta tykkäsin kaikista liikuntatunneista aina, ja opettajasta riippumatta. Sellaista kilpailuahan se tietysti oli koko ajan, mutta sitähän koko elämäkin on!
Edelleenkin harrastan liikuntaa niin paljon kuin aika antaa periksi. Pysyy mieli virkeänä ja vanheneva ruoto toimintakuntoisena ;)
Vierailija kirjoitti:
Ei ole yksistään koulun tehtävä "opettaa" liikuntaa. Vanhempien tulee mahdollistaa lapsilleen monipuolinen liikunta pienestä pitäen.
Kun muistelen omaa lapsuuttani ja nuoruuttani, niin minä ainakin opin pelaamaan jalkapalloa, jääkiekkoa ja sählyä omassa kaveriporukassa, en missään koululiikunnassa tai urheiluseurassa. Kävin peruskoulun ala-asteen, yläasteen ja lukion kolmessa eri koulussa, mutta ne olivat kaikki samassa kaupunginosassa kävelymatkan päässä. Jääkiekkoiluun riitti se että oli luistimet, maila, kiekko ja kaupungin puolesta jäädytetty luistinrata tai kiekkokaukalo ulkojäällä. Jalkapallossa riitti se että mentiin jonnekin koulun lähellä olevalle hiekkakentälle ja värvättään paikallaolevista tyypeista pari joukkuetta. Se ei johtunut siitä että vanhempani olisivat olleet mitenkään köyhiä, vaan se oli tuolloin luonteva tapa toimia.
Lukiossa 1980-luvun alussa meillä oli semmoinen tiivis kaveriporukka, jonka kanssa kävimme omalla ajalla pelaamassa sählyä koulun liikuntatiloissa. Meidän omat sählysäännöt olivat lähinnä jääkiekkoa ilman luistimia joten pelasimme yleensä hanskat kädessä sormien suojaamiseksi. Tuohon aikaan ei puhutta mistään salibändystä.
Mitä tulee koululiikuntaan, niin pidin joukkuepeleistä ja suunnistuksesta, mutta telinevoimistelu oli vihonviimeinen keksintö. En ole aikuisenakaan onnistunut mistään punttisaleista vaan nautin enemmän ulkoliikunnasta raittiissa ilmassa, ja uin mielummin kesällä järvessä tai joessa kuin uimahallissa. Vaikka olen urheillut koko ikäni pikkupojasta lähtien, koululiikuntanumeroni ei ollut koskaan 8 parempi.
Juoksin Cooperin testissäkin vielä muutama vuosi sitten yli 3000 metriä 12 minuuutissa. En kyllä edes nuorempana suunnitellut mitään kilpaurheilijan uraan enkä ole koskaan kuulunut mihinkään urheiluseuraan. Uskon enemmän kävelyn ja pyöräilyn kaltaiseen hyötyliikuntaan sekä omaehtoiseen kuntourheiluun kuten kestävyysjuoksuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvaako kivalla voittajaksi? Niinpä.
Kasvaa kyllä. Mutta kilpailua ja koululiikuntaa ei pitäisi sekoittaa.
Ne liikunnanopettajat, jotka ovat oikeesti Liikunnanopettajia tuskin sekoittavatkaan. Tunteja pitää aika paljon epäpäteviä.
Meillä ei saa edes kunujakoja eikä tulos ole se ykkönen vaan yritys. Parempi on se joka yrittää kuin se joka osaa vaan ei viitsi.
Että
Älkää pliis syyllistäkö oikeita liikunnanoppettajia touhupetterien mokista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kasvaako kivalla voittajaksi? Niinpä.
Kuinka moni ammattiurheilia ei nauti työstään?
Vierailija kirjoitti:
Koululiikunta on varmaan ainoa oppiaine, jossa opettaja ei opeta mitään. Vahtii vaan porukkaa, komentelee ja puhaltaa pilliin. Pallopelit: jaetaan joukkueet ja aloitetaan peli, osaavat pelaavat, muut yrittää pysyä mukana, puolet porukasta ei tiedä sääntöjä. Yleisurheilu: siitä vaan jonoon kaikki ja sitten hypätään pituutta yksitellen, sitten juostaan, seuraavaksi kuulaa työntämään. Suunnistus: tossa kartat ja kompassi, tossa rastit, tulkaa parin tunnin kuluttua takas, pärjäilkää.
Pari kertaa vuodessa cooper, mitä suotta opettaa juoksutekniikkaa, siitä vaan testiin.
Kyllä opettaja säännöt ja tekniikan selittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noin se on kaikissa aineissa. Miksi ihmeessä liikunnallisesti lahjakkaat eivät saisi loistaa?Ei ruotsikaan ole kaikista kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Noin se on kaikissa aineissa. Miksi ihmeessä liikunnallisesti lahjakkaat eivät saisi loistaa?Ei ruotsikaan ole kaikista kivaa.
Juuri näin! Osa haluaisi liikunnasta arvioinnin pois, mutta se veisi samalla monelta ainoan mahdollisuuden saada hyvä numero jostain aineesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vihasin koululiikuntaa. Mulla oli synnynnäinen lonkkavika ja siitä syystä kömpelö. Opettaja, joka vaivastani tiesi laittoi minut hyppäämään korkeutta ikäänkuin varoittavaksi esimerkiksi, miten ei saa hypätä. Olin silloin 9-v.
Olen kyllä löytänyt itselleni sopivan liikuntamuodon opettajasta huolimatta. Välillä tulee vaan mieleen, miksi auktoriteetin täytyy olla vittumainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohjattua liikuntaa pitäisi olla yksi tunti jokaisen koulupäivän päätteeksi. Huolestuttavan moni lapsi/nuori ei vapaa-ajallaan liiku, jolloin ei voi myöskään liikuntatuntien puitteissa mitenkään kehittää kuntoaan. En kuitenkaan kannata nykyistä pakottamis/nöyryytysmallia, vaan eri vaihtoehtoja tarjolle ja arvostelu hiiteen. Lukiossa meillä oli jokaisella liikuntatunnilla 2-4 lajivaihtoehtoa, joista sai itse valita. Raamit oli kuitenkin asetettu niin, että vähintään kerran lukuvuodessa piti käydä uimassa, x määrä kertoja valita jokin pallopeli jne. Jos joku inhoaa joukkuelajeja, tehköön vaikka lihaskuntotreeniä omaa tahtiaan, kunhan liikkuu sen tunnin.
Itse olisin lintsannut tuon viimeisen tunnin. Koulu ei edes voisi tehdä asialle mitään kun Suomessa ei ole koulupakkoa. Luulen että tuo pakotettu tunti tappaisi lopunkin innon liikuntaa kohtaan oli se järjestetty miten tahansa.
Se tietenkin korvaisi liikuntatunnit muualta päivästä. Ne käsittääkseni ovat yhtä pakollisia kuin muutkin oppiaineet. Lintsaus = ei suoritusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä vaan minun mielestäni koululiikunta oli aina tosi mukavaa. Oikeastaan parasta koulussa. Joidenkin lajien, kuten pesäpallo ja lentopallo, suosio sen sijaan välillä ärsytti, koska niiden sijaan oltaisiin voitu pelata enemmän vaikka sählyä tai jalkapalloa. Muuten tykkäsin.
Vierailija kirjoitti:
Koululiikunta on varmaan ainoa oppiaine, jossa opettaja ei opeta mitään. Vahtii vaan porukkaa, komentelee ja puhaltaa pilliin. Pallopelit: jaetaan joukkueet ja aloitetaan peli, osaavat pelaavat, muut yrittää pysyä mukana, puolet porukasta ei tiedä sääntöjä. Yleisurheilu: siitä vaan jonoon kaikki ja sitten hypätään pituutta yksitellen, sitten juostaan, seuraavaksi kuulaa työntämään. Suunnistus: tossa kartat ja kompassi, tossa rastit, tulkaa parin tunnin kuluttua takas, pärjäilkää.
Pari kertaa vuodessa cooper, mitä suotta opettaa juoksutekniikkaa, siitä vaan testiin.
Missä vaiheessa opettaja rupeaisi OPETTAMAAN mitään? Kun liikuntaa on se kerran viikossa ja kuitenkin pitää käydä läpi erittäin paljon lajeja.
Sitten vain liikuntaa joka ikinen päivä pari tuntia niin sitten ehtii....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun kouluaikanani (83-92) ei opetettu myöskään kuvaamataitoa eikä musiikkia. Siitä vain laulamaan ja piirtämään sen mukaan, mitä valmiiksi osaa.
Omissa kouluissani (peruskoulussa 82-90) todellakin opetettiin kuvaamataitoa ja musiikkia. Perehdyttiin eri värien ominaisuuksiin, sivellintekniikat näytettiin kädestä pitäen, kuuluisia taideteoksia tutkittiin yhdessä, jokaisella oli kuvaamataidossa oma oppimispäiväkirja, josta todella huomasi kuinka paljon tietoa ja taitoa karttui. Samoin musiikkia opetettiin kyllä, viimeistään neljännellä luokalla jokainen osasi lukea nuotteja sujuvasti, äänenmuodostusta neuvottiin, laulamista todella harjoiteltiin. Opettaja järjesti myös esiintymisiä koulussa ja sen ulkopuolella, jolloin oli motivaatiotakin opetella työstettävät kappaleet kunnolla.
Liikunta sen sijaan oli ihan toinen juttu, tosiaan minkään pallopelin sääntöjä ei kerrottu, esim. vasta täysi-ikäisenä minulle valkeni jääkiekon ja jalkapallon paitsiosääntöjen ero. Juoksutekniikasta kuulin puhuttavan vasta 2000-luvulla, voimisteluliikkeitä ei neuvottu, vaan piti taululta katsoa kaavakuvaa. Uintitekniikoistakaan ei muistaakseni puhuttu mitään, vaan sukellettiin pohjasta kiekkoja tai pelattiin jotain improvisoitua vesipalloa.
Uimaan oppii vain uimalla.
Liikunnan määrä pitäisi kymmenkertaistaa jos siellä ruvettaisiin opettamaan lajeja.
Vierailija kirjoitti:
Ohjattua liikuntaa pitäisi olla yksi tunti jokaisen koulupäivän päätteeksi. Huolestuttavan moni lapsi/nuori ei vapaa-ajallaan liiku, jolloin ei voi myöskään liikuntatuntien puitteissa mitenkään kehittää kuntoaan. En kuitenkaan kannata nykyistä pakottamis/nöyryytysmallia, vaan eri vaihtoehtoja tarjolle ja arvostelu hiiteen. Lukiossa meillä oli jokaisella liikuntatunnilla 2-4 lajivaihtoehtoa, joista sai itse valita. Raamit oli kuitenkin asetettu niin, että vähintään kerran lukuvuodessa piti käydä uimassa, x määrä kertoja valita jokin pallopeli jne. Jos joku inhoaa joukkuelajeja, tehköön vaikka lihaskuntotreeniä omaa tahtiaan, kunhan liikkuu sen tunnin.
Millä opettaja oikeasti valvoo 30 että ne tekee mitä milloinkin?
Joukkuelajissa se on mahdollista mutta ei yksilölajeissa.
Vierailija kirjoitti:
Opettajat pelkäävät liikaa tasoryhmien tekemistä. Todellisuudessa tasoryhmät parantaisivat huomattavasti oppimista ja tekisivät liikunnasta mukavaa kaikille. Olen itse valmentaja jalkapallojoukkueessa ja "heikommat"(vasta aloittaneet) treenaavat omia, yksinkertaisempia harjoitteita kun kauemman aikaa pelanneet harjoittelevat vaativampia asioita. Näin kaikki saavat haastetta ja mukavia onnistumisen kokemuksia. On aivan järjetöntä laittaa taitavammat tekemään helppoja harjotteita, jolloin he eivät kehity. Toisaalta jos huonommat tekevät taitavien kanssa samoja juttuja, tulee suorituspaineita ja taitotaso ei ole sama kuin kaverilla. Jotku vanhemmat eivät ole tykänneet tästä erottelusta, mutta kun järkevästi olen asian heille selittänyt, että kyseessä ei ole syrjintää, vaan sitä, että halutaan kaikilla olevan mukavaa, niin vanhemmatkin on sitten ymmärtänyt hyvin.
Toisaalta mun mielestä myös numeroarvostelu voitaisiin poistaa ja tilalle ottaa omakohtainen liikuntaseuranta, jossa vuosittain kuntotesteillä testataan omaa fyysistä kuntoa. Ei siksi, että on pakko vaan siksi, että voidaan tehdä tilastoja ja myös oppilas voi seurata kuntonsa kehittymistä.
Millä sinä teet mitään helkutin tasoryhmiä?
Joku on hyvä toisessa lajissa mutta ei toisessa. Joku on huono lajissa X ekalla luokalla mutta hyvä siinä kuudennella luokalla.
Lajeja on kymmeniä joten MILLÄ HELVETILLÄ järjestät mitään tasoryhmiä?
Samalla opettajia on edelleenkin vain se yksi per koulu per sukupuoli per vuosiluokka.
Vierailija kirjoitti:
En koskaan ollut hyvä pesiksessä tai missään pallopeleissä. En ollut voimistelijatyyppi lainkaan. Uiminenkaan ei sujunut kovin hyvin, jouduin kolmosryhmään muiden kaltaisteni joukkoon. Kaikki kilpailuhenkisyys puuttui minusta kouluaikoina ja puuttuu yhä. Inhosin liikuntatunteja. Joka kerta itsetuntoni sai huiman kolauksen, kun oli mokaillut kentällä ja aiheuttanut omalle joukkueelle hallaa. Peleistä puhuttiin pitkään jälkikäteenkin ja ikuisesti muistan, kun kaikessa onnistuva näppärä luokkakaverityttö piti luennon MITEN pesistä pelataan. Ei muissa aineissa huonosti pärjäävät joutuneet koskaan julkisen nöyryytyksen kohteeksi. Vain liikunta ja siinä onnistuminen oli joku yleisen hyvän ihmisen kriteeri. En kuitenkaan ollut koulukiusattu, vaan ihan pidetty tyttö, hiljainen toki. Ainoastaan liikunta oli se, joka sai itkun kurkkuun. Siinä muuten ihan tykätty oppilas voi kokea kurjistakin kurjimpia alemmuuden tunteita ja muodostaa itsestään vääristyneen käsityksen. Liikunnallisuus ei kuitenkaan ole kaikki. Maailmassa on muitakin tärkeitä juttuja. Nyt aikuisena rakastan kävelylenkkejä metsässä, pienimuotoista patikointiakin. Olen normaalipainoinen ja liikun joka päivä vähintään 10000 km. Kotona jumppaan pari kolme kertaa viikossa. Ymmärrän liikunnan tärkeyden, mutten sitä että oppiaineena se lyttää monen lapsen itsetuntoa loppuelämäksi. Koen itse vieläkin todella kipeästi kouluaikaiset tuntemukset, eikä itsetuntoni vieläkään ole kauhean hyvä.
Paskaa puhut niin plajon kuin näppäimistö suoltaa. "Olen normaalipainoinen ja liikun joka päivä vähintään 10000 km"
Trolli mikä trolli!
En ehdi lukea koko ketjua mutta aloittajan kanssa täysin samaa mieltä. Ekaluokkalaiset kilpailee pallonheitossa ihan samalla tavalla kuin 35 vuotta sitten minä ekalla. Muistan myös että tykkäsin hirveästi jumpasta (kuka muistaa jumppakärpäsohjelmat?), mutta olin vähän kömpelö. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen itseeni kunnes pakollisessa kilpailussa sain kouluarvosanaksi vitosen sarjastani. Tokaluokalla. Okei, en ollut maailman eleganteimmista päästä mutta se kyllä tappoi kaikenlaisen halun edes yrittää. Aika karmeaa, olin pikkutyttö ja parhaani yritin. Vitonen.
Miksi ne lapset pitää saada paremmuusjärjestykseen, miksi ei voi olla jotain leikkiä jossa heitetään palloa toisille? Miksi pitää juosta kilpaa, miksei vaikka porukalla metsäpoluilla? Edelleen seistään rivissä ja valitaan joukkueet. Minulla on kaksi lasta alakoulussa ja ei kuulosta että homma olisi muuttunut.
Tietysti on aina niitä lapsia jotka on parempia ja tekevät kaikesta kilpailun. Mutta eikö ne asiantuntijat voisi miettiä sellaisia tapoja liikkua joissa kilpailuelementti eliminoitaisiin? Kun sillä koululiikunnalla voisi oikeasti yrittää antaa sellaisia elämyksiä ja kimmokkeita lapsille joilla syttyisi halu liikkua. Liikkuminen on luontaista lapsille, myös niille pulleille ja kömpelöille, mutta ei ole kauaa kun heti laitetaan paremmuusjärjestykseen ja annetaan ymmärtää että ei sinusta ole tähän.
Jotain jalkapalloa ja sählyä voisi oikeasti olla vähemmän, ne vaativat taktikointia, tekniikkaa ja ryhmätyötä ja sääntöjen osaamista. Ihan liian moni päätyy seisomaan kentällä, kun ne pari oikeaa lajin harrastajaa pitävät palloa itsellään, muiden juostessa päämäärättömästi perässä tai seisoen, saamatta pelistä mitään irti. Antoisampaa olisi vaikkapa harjoitella pallon hallintaa ja potkutaktiikoita eri tasoisissa pienryhmissä, ja jättää pelaaminen yhteen kokeiluun.
Parasta olisi mun mielestä panostaa ensin perusasioihin, eikä lähteä kikkailemaan. Juoksutekniikkaa olisi hyvä opettaa enemmän, hengitystekniikkaa, lihashuoltoa pitäisi olla enemmän, kuntoa kehittäviä juttuja pitäisi olla enemmän. Ja nimenomaan keskittyä asioihin, joita jokainen voi tehdä vapaa-ajallaankin sitten myöhemmin, kun osaa tekniikan. Vaikka hiihto ja juoksu ovat yksinkertaisia juttuja, ne kehittävät kuntoa suoraan, ja ovat helppo ja halpa tapa liikkua vapaa-ajalla, eikä tarvitse keskittyä kuin omaan suoritukseen. Voimistelu, luistelu, uiminen ja sulkapallo menevät samaan kategoriaan.
Itseäni lisäksi ihmetytti suuresti ala-asteella, kun tein erään keskivertolapselle vaativahkon telinevoimisteluliikkeen täydellisesti, mutta en saanut tavoittelemiani pisteitä, sillä kuulin jälkeenpäin, että minun olisi oikeaoppisesti pitänyt laskeutua lattialle "kauniisti" ja ojentaa kädet lopuksi tms, kuten voimistelija. Mistä olisin voinut tietää? Ja miten se teki minusta huonomman liikunnassa, kun en mennyt johonkin asentoon lopuksi, vaikka muuten olin hyvä telinevoimistelussa? En saanut edes koittaa uudelleen. Melko typerää perustaa arvosanaa ollenkaan tällaisille asioille, tai vaikkapa sille, kuka on paras kuntotestissä.
Turha on haukkua meitä, jotka olivat hyviä liikunnassa. Ei se meidän vika ollut, että opettajien moraali oli mitä oli. Me paremmat saimme kehuja ja ne huonommat sitten saivat naureskelua, kun olivat kuusnolla kahvilla koko ajan. Välillä jopa opettajat naureskelivat niille. Se oli sitä aikaa.
Sinkkumies