Elokuvan tai sarjan kohtaus, jonka aikana itkit silmät päästäsi?

Chaplinin poika

Hiljaiset sillat.. ihan koko leffa itkettää, jo oikeastaan pelkkä ajatuskin. Niin kaunis tarina..

Lilja 4-ever kun äiti jättää Liljan ja Lilja juoksee auton perään itkien ja kaatuu mutaiseen maahan 😢 Kyseinen leffa ei sovi herkille.

Cast Away - Tuuliajolla, kun Wilson-pallo ajelehtii kauemmaksi.

Sofien valinta

Aika monet ovat saaneet kyyneleet vuotamaan. Nyt nousi muistin kätköistä kauan sitten näkemäni ranskalainen elokuva Pitsinnyplääjä, pääosassa Isabelle Huppert. Itketti tosi paljon.

Tuleepa yllätyksenä, mutta etenkin lapsena/teininä itkin aina silmät päästäni kun Titanicissa Jack hukkuu ja oikeastaan siitä leffan loppuun asti. :D 

Harry Potterissa Dumbledoren kuolema, Snapen myös. 

Forrest Gumpissa monikin kohtaus itketti, etenkin loppu oli koskettava ja liikuttava. 

Leijonakuninkaassa Mufasan kuolema, tääkin sellanen mille varmasti moni varsinkin lapsena itkenyt. :D 

The Notebook oli kans kokonaisuudessaan sellainen nyyhkyleffa jonka aikana tuli itkettyä vähän väliä. Me Before You eli Kerro minulle jotain hyvää oli kans liikuttava, kaunis ja surullinenkin, siinä etenkin loppu sai itkemään kun Louisa joutuu hyvästelemään Willin kun tämä kuolee. 

Onhan näitä, varmasti paljon muitakin kun nää, mut nämä nyt ensimmäisenä tuli mieleen. 

Vierailija kirjoitti:

Forrest Gump puhuu Jennylle tämän haudalla. Upea elokuva, ja tuo kohtaus on niin käsittämättön surullinen.

<3

Brokeback Mountain itketti alusta loppuun ja vielä seuraavana aamunakin. Itku oli hallitsematonta ja jos elokuvateatterissa olisin ollut katsomassa, niin varmasti olisi kiikutettu hoitoon. Pääasiassa itkin omaa elämääni. Meni useita vuosia, että pystyin katsomaan elokuvan uudelleen.

Titanic - koko leffan ajan

Haikein terveisin - en muista mikä kohta mutta itkin kerran niin paljon että meinasin tukehtua

Kaikki leffat missä eläin (erityisesti koira) kuolee

Juuri katsoin Hanakimi nimistä sarjaa ja loppu pisti itkettämään. Siinä Mizuki hyvästeli koko koulun ja rakkaansa, kun lähti takaisin jenkkeihin japanista

Vierailija kirjoitti:

Hiljaiset sillat.. ihan koko leffa itkettää, jo oikeastaan pelkkä ajatuskin. Niin kaunis tarina..

Luin tämän kirjan uimalassa. Olin sairastunut ensimmäiseen lääkärin toteamaan masennusjaksoon. Lääkitys oli, mutta itkin vuolaasti, vaikka muut ihmiset ehkä huomasivat. Tästä tulee aina mieleeni se ensimmäinen, hirveä masennusjakso. Rahauduin väkisin uimalan nurmikolle, etten olisi ollut yksin, pelotti niin. Taisin katsoakin tämän myöhemmin, mutta se kirja jäi enemmän mieleen.

Hiiriä ja ihmisiä. Alkaa itkettämään kun edes muistelen sen loppua :(

Kukaan ei varmaan tiedä tätä leffaa, mutta koirani skipperistä kaksi kohtausta. Nyt kun katsoin youtubesta videot uudestaan, niin itkuhan siinä tulee taas. Ensimmäinen kohtaus on se, kun skipperiä on lyöty lapiolla ja se makaa eläinlääkärin pöydällä ja poika juttelee sille ja itkee, että älä kuole skipper.  Spoiler: koira selviää, mutta toinen kohtaus surullinen kohtaus on se, kun Skipper lopulta kuolee vanhuuteen. 

Vierailija kirjoitti:

Hiljaiset sillat.. ihan koko leffa itkettää, jo oikeastaan pelkkä ajatuskin. Niin kaunis tarina..

Tätä olin tulossa sanomaan. Huoltoasemakohtauksessa viimeistään tulee itku.

Täydelliset naiset -sarja ja Miken kuolema.

Poika raidallisessa pyjamassa.

United 93 syyskuun 11 päivän lentokonekaappauksesta kertova elokuva, jossa kuvataan niitä ihmisiä siinä koneessa ja sitä kun soittavat omaisilleen viimeistä kertaa. Sitten elokuva päättyy, kun kone syöksyy alas.

Muutenkin pidän enemmän elokuvista joissa totuuspohjaa ja ne myös järkyttävät minua enemmän, koska ajattelen sitten että näin on oikeasti tapahtunut.

Minulla on myös ikävä muisto joka ei koskaan unohdu ja lisää näiden keskitysleiriestä kertovien elokuvien karmivuutta ja aiheuttaa ahdistusta.Joskus yläkoulussa ollessa meillä käsiteltiin natseja ja holokaustia. Olin tuolloin ehkä 8 tai 9- luokalla. Sitten menimme paikalliselle seurakuntatalolle katsomaan siitä kertovaa "näyttelyä". Se oli joku kiertävä näyttely, jota ilmeisesti esitettiin myös ulkomailla.  Menin tuonne myöhässä, koska tulin bussilla ja muut olivat jo paikalla. Kukaan opettajista ei vaan harmillisesti ollut kertonut, että siihen kuului dokumenttiosuus, jossa näytettiin niitä mustavalkoisia valokuvia keskitysleirien joukkohaudoista ja kasoja kuolleista nääntyneistä ihmisistä vääntyneinä lähes minkälaisiin asentoihin. Se osuus kesti varmaan 20 minuuttia ja istuin ihan eturivissä nämä kuvat parin metrin päässä itsestä. Se oli kyllä todellinen järkytys, josta ei ollut yhtään etukäteen varoitettu. Muistan istuneeni siinä ihan lamaantuneena ja kukaan ei puhunut mitään. Sen lisäksi minulla ei ollut ketään, jonka kanssa jutella tämän kokemuksen jälkeen, kun olin yksinäinen siinä luokassa ja niinpä nämä asiat jäivät muiden kanssa "purkamatta".  

En koskaan unohda tuota kokemusta. Muistan, kun menin sinne ja katsoin että mitä ihmettä ennen kuin tajusin mistä kysymys. En ymmärrä miten tuon ikäisille voi näyttää sellaista. Vuosi oli 2009. Kaikki suuren koulumme sen luokka-asteen oppilaat kävivät sen katsomassa ja niitä rinnakkaisluokkia oli paljon . Sen jälkeen mikään ei ole ollut  yhtä järkyttävää, eikä varmaan koskaan tule olemaan. Joskus myöhemmin etsin tietoa Anne Frankista ja törmäsin netissä niihin joukkohauta kuviin ja se kauhea ahdistus iski taas. Meillä käsiteltiin yläkoulussa hirveän raskaasti nämä aiheet, paljon pahemmin kuin lukiossa. Samaten kaikki sota-aiheet, joista katsottiin myös järkyttäviäkin kuvia ja elokuvia. En tiedä onko muilla sitten ollut näin. Ihan suuren kaupungin koulusta kyse. Toisaalta "mukavaa", että sain purkaa tämän täällä.

Uneton Seatlessa, ilostakin voi itkeä.

Game of Thronesissa kohtaus, jossa Oberyn Martell menee vankityrmään tapaamaan Tyrionia, kertoo heidän ensikohtaamisestaan, kun Tyrion oli vauva, ja lupautuu taistelemaan Tyrionin puolesta.

Dancer in the Dark on ainoa elokuva, joka on saanut minut itkemään aivan holtittomasti.