Lue keskustelun säännöt.
Toisella kierroksella olevalta mieheltä ja isältä neuvo vaimoille ja äideille
18.10.2017 |
Tää tuli mieleen tosta "kiintyvätkö miehet lapsiinsa kuten äidit" topikista.
Ekan vaimon kanssa en saanut olla vauvan kanssa kahdestaan, hoitajaksi kutsuttiin mielummin mummo kuin minä, lapsen oma isä. Tilanne oli itsellekin uusi, enkä osannut äidin tahtoa uhmata. Kaikki tekemäni päsmäröitiin (vaate-/ruoka-/ulkoiluvalinnat) ja tarkastettiin ja päiviteltiin tutuille ("ei se mikko tajunnut ottaa niitä uusia hanskoja jne jne). Lapsen kanssa olosta tuli tosi tuskaista, enkä oikeastaan saanut siihen mitään aitoja mahdollisuuksia. Olin aina kakkonen, joskus jopa kolmonen (mummo tai täti tai joku meni edelle).
Ero tuli. Uusi vaimo. Uusi lapsi. Olen saanut viettää aikaa vauvan kanssa pienestä lähtien, rintapumppu toimi ja äiti käy lenkillä tai sukuloimassa, me ollaan oltu kahestaan vaikka missä. Suhde lapsen kanssa on luotu alusta saakka, ja se on tiivis. Jos vien lasta eskariin niin sillä saattaa olla eri kuteet kun äiti olisi valinnut, ehkä jopa "väärät". Vaimo ei silti sano mitään, koska se on ollut minun valintani. Jos joku hoitotädeistä huomauttaa vaatteista, niin se on minun ongelmani ja vaimoni ei riudu huono äiti -fiiliksissä seuraavaa kahta viikkoa, vaan antaa minun ottaa vastuun ja homman haltuun.
Tämä lapsi on minun. Ensimmäinen on valitettavasti vain ensimmäisen vaimoni, enkä voi sille enää yhtään mitään.
Kommentit (171)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä4891 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
"...jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti." Pitääkö tälläisestä tosissaan edes keskustella? Yhteinen lapsi, yleensä yhdessä suunniteltu, mutta miehen pitää erikseen keskustelulla varmistaa että on isänä yhtä paljon osa lapsen kasvatusta ja elämää kuin äiti? Kyllä mun mielestä pitäisi olla aika vitun itsestäänselvyys, että lapsi on kummankin ja isä on roolissa isänä just niin paljon kun äiti äitinä. Kuten jo sanoitkin, muussa tapauksessa isä on vaan äidin apulainen eikä itsenäinen vanhempi lapselle.
Jos ja kun tulee omalla kohdalla ajankohtaiseksi hankkia lapsia, ei tule kuuloonkaan alkaa omimaan lasta itselleni ja ulkoistaa mies isän roolista OMAN lapsensa elämässä. Mielummin varmistun ensin siitä, että olen oikean miehen kanssa ja haluan varmasti perustaa perheen juuri hänen kanssaan, että haluan juuri hänestä isän lapselleni.
Ei kukaan äiti halua omia vauvaa, vaan ottaa onnellisena kaiken mahdollisen avun vastaan. On nimittäin niin rankkaa puuhaa. Tää paska mitä tässäkin ketjussa viljellään äitejä vastaan, on vaan puhdasta naisvihaa. Vahva isä uskaltaa kyllä sanoa, että anna mun harjoitella tai anna lapsi hetkeksi mulle, vaikka en tekisikään kaikkea niin hyvin kuin sä kokeneempana teet.
Entäs jos isä ei ole vahva? Entäs jos äiti on supervahva varovaisesti hapuilevaa isää kohtaan? Entäs jos KAIKESTA tulee sanomista? Entä jos joutuu korvat punaisena kuuntelemaan oman suvun tai ystävien kesken, miten ei mitään osaa, eikä viitti suuttua "vitsistä". Entä jos päivä päivältä väsyy tähän kaikkeen niin paljon, ettei enää edes oikein yritä? Ja sitten alkaa saada haukkuja siitäkin? Ja ei enää oikein itsekään osaa sanoa, että tää kaikki on ollut tosi vaikeeta ja raskasta, kun ei oikein tunnista sitä kokonaisuutena? Ja lopuksi istuu vaan hiljaa pimeessä nojatuolissa kaljaa juoden, kun ei muuhun kelpaa.
Ja sitten tulee jätetyksi tai lähtee itse. Ja tarina kertoo, kuinka mies ei vaan tehnyt mitään ja joi alkoholia. Ja se on se tarina, joka jää elämään. Ei mitään siitä systemaattisesta lynkkauksesta, mitä nainen saattoi tehdä vuosien ajan?
Musta sä olet aika kylmä ja vähättelevä.
Miksi sä valitsit itseäsi vahvemman naisen noin niinku alunperin? Ajattelitko pääseväsi helpommalla, siinä toisen siivellä?
Hyvin vähätelty. Olet oikea empatian perikuva. Just ne "vahvat" miehet typistetään tolla tavalla, omassa lähipiirissä näitä tapauksia on useita. Sehän on osa sitä narratiivia, rasva-repe on niin hassunhauska kun se yrittää pukea lapselle väärän värisen paidan, siis keltaisen vaikka on maanantai! Hihhih sitä Repeä voi voi kun ei se MIEHENÄ nyt mitään osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei herunut yhtään mitään pumpulla, väkisin tuli pari milliä. Eikä ne päiväkodissa useinkaan sano isälle että hei väärät vaatteet ja muita ongelmia, vaan ne sanotaan aina äidille, vaikka meillä mies vie lapsen joka päiväkotiin.
Meillä on mies jo ihan ekassa liitossa ja ekan lapsen kanssa oikea isä, eikä odottele jotain toista liittoa ja voisi hyvin mielin hylätä ekan lapsensa. Samalla lailla se ekakin lapsi on sinun, tosin lapsen mielestä et varmaan hänestä välitä. Älä ole niin vässykkä. Miehet ovat usein näitä "sää et sanonut että pitää tehdä asia x". No tehkää ite, ilman neuvoja! Jääkaappi on tyhjä mutta vaimo ei ole komentanut kauppaan, niin mies kuolee nälkään?
Sitten otetaan korviketta. Ja äidin pitää vaan sanoa miehelle, että ottaa puheeksi ne vaatteet itse päiväkodissa - jälleen kerran ei tarvitse ottaa itseensä kaikkea aina.
Viimeiset lauseet ovatkin juuri sitä mitä puhuin, enkä jaksa niihin nyt puuttua. Meillä asiat tehdään kyllä ilman neuvoja, koska jos ei tehdä niin ne ei tapahdu. Vaimo ei heittäydy tuollaiseksi, luojan kiitos. Sitten mennään yhdessä nälkäisinä ja kiukkuisina kauppaan. Kun tämä tapahtuu muutaman kerran niin rupeaa muistamaan.
Eli susta pitäisi lapselle antaa korviketta ihan vaan siksi että isä pääsee syöttämään sen sijaan että antaa sen parhaan mahdollisen ruuan lapselle eli tissimaidon jos sitä muuten riittää mutta pumpulle ei heru? Itsekäs isä tuollainen.
Jos en pysty tissillä olemisen vuoksi luomaan suhdetta lapseen, niin kyllä. Minun yhdessäoloni lapsen kanssa ja hänen tulevaisuutensa minun kanssa läheisenä ihmisenä on tärkeämpää. Se että korviketta annetaan silloin tällöin ei tapa muuta kuin äidin kuvitelman, etteikö lapsesta kasvaisi ihan terve niinkin. Tuo on juuri sitä äärimmilleen vietyä päsmäröintiä ja vallankäyttöä.
Että oot tyhmä ja bilsan tunnilla nukkunut. Se äidinmaidon tulo loppuu, jos sitä ei käytetä koko ajan. Ja sen pumppaaminen viemäriin nyt ei ole kovin viisasta sekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä4891 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
"...jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti." Pitääkö tälläisestä tosissaan edes keskustella? Yhteinen lapsi, yleensä yhdessä suunniteltu, mutta miehen pitää erikseen keskustelulla varmistaa että on isänä yhtä paljon osa lapsen kasvatusta ja elämää kuin äiti? Kyllä mun mielestä pitäisi olla aika vitun itsestäänselvyys, että lapsi on kummankin ja isä on roolissa isänä just niin paljon kun äiti äitinä. Kuten jo sanoitkin, muussa tapauksessa isä on vaan äidin apulainen eikä itsenäinen vanhempi lapselle.
Jos ja kun tulee omalla kohdalla ajankohtaiseksi hankkia lapsia, ei tule kuuloonkaan alkaa omimaan lasta itselleni ja ulkoistaa mies isän roolista OMAN lapsensa elämässä. Mielummin varmistun ensin siitä, että olen oikean miehen kanssa ja haluan varmasti perustaa perheen juuri hänen kanssaan, että haluan juuri hänestä isän lapselleni.
Ei kukaan äiti halua omia vauvaa, vaan ottaa onnellisena kaiken mahdollisen avun vastaan. On nimittäin niin rankkaa puuhaa. Tää paska mitä tässäkin ketjussa viljellään äitejä vastaan, on vaan puhdasta naisvihaa. Vahva isä uskaltaa kyllä sanoa, että anna mun harjoitella tai anna lapsi hetkeksi mulle, vaikka en tekisikään kaikkea niin hyvin kuin sä kokeneempana teet.
Entäs jos isä ei ole vahva? Entäs jos äiti on supervahva varovaisesti hapuilevaa isää kohtaan? Entäs jos KAIKESTA tulee sanomista? Entä jos joutuu korvat punaisena kuuntelemaan oman suvun tai ystävien kesken, miten ei mitään osaa, eikä viitti suuttua "vitsistä". Entä jos päivä päivältä väsyy tähän kaikkeen niin paljon, ettei enää edes oikein yritä? Ja sitten alkaa saada haukkuja siitäkin? Ja ei enää oikein itsekään osaa sanoa, että tää kaikki on ollut tosi vaikeeta ja raskasta, kun ei oikein tunnista sitä kokonaisuutena? Ja lopuksi istuu vaan hiljaa pimeessä nojatuolissa kaljaa juoden, kun ei muuhun kelpaa.
Ja sitten tulee jätetyksi tai lähtee itse. Ja tarina kertoo, kuinka mies ei vaan tehnyt mitään ja joi alkoholia. Ja se on se tarina, joka jää elämään. Ei mitään siitä systemaattisesta lynkkauksesta, mitä nainen saattoi tehdä vuosien ajan?
Musta sä olet aika kylmä ja vähättelevä.
Kun kyse on omasta lapsesta, on oltava vahva. Jos valittavana on lapsen hylkääminen, tai taistelu, vanhempi taistelee. Aina.
Harmi että äidit ei osaa ajatella lapsen parasta, vaan niitä vastaan pitää "taistella" jotta saataisiin asiat toimimaan kuin normaaleilla ihmisillä. Onneksi itselläni ei ollut mitään tarvetta käyttää lastani aseena miestä kohtaan. Mutta olenkin keskimääräistä parempi äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä4891 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
"...jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti." Pitääkö tälläisestä tosissaan edes keskustella? Yhteinen lapsi, yleensä yhdessä suunniteltu, mutta miehen pitää erikseen keskustelulla varmistaa että on isänä yhtä paljon osa lapsen kasvatusta ja elämää kuin äiti? Kyllä mun mielestä pitäisi olla aika vitun itsestäänselvyys, että lapsi on kummankin ja isä on roolissa isänä just niin paljon kun äiti äitinä. Kuten jo sanoitkin, muussa tapauksessa isä on vaan äidin apulainen eikä itsenäinen vanhempi lapselle.
Jos ja kun tulee omalla kohdalla ajankohtaiseksi hankkia lapsia, ei tule kuuloonkaan alkaa omimaan lasta itselleni ja ulkoistaa mies isän roolista OMAN lapsensa elämässä. Mielummin varmistun ensin siitä, että olen oikean miehen kanssa ja haluan varmasti perustaa perheen juuri hänen kanssaan, että haluan juuri hänestä isän lapselleni.
Ei kukaan äiti halua omia vauvaa, vaan ottaa onnellisena kaiken mahdollisen avun vastaan. On nimittäin niin rankkaa puuhaa. Tää paska mitä tässäkin ketjussa viljellään äitejä vastaan, on vaan puhdasta naisvihaa. Vahva isä uskaltaa kyllä sanoa, että anna mun harjoitella tai anna lapsi hetkeksi mulle, vaikka en tekisikään kaikkea niin hyvin kuin sä kokeneempana teet.
Entäs jos isä ei ole vahva? Entäs jos äiti on supervahva varovaisesti hapuilevaa isää kohtaan? Entäs jos KAIKESTA tulee sanomista? Entä jos joutuu korvat punaisena kuuntelemaan oman suvun tai ystävien kesken, miten ei mitään osaa, eikä viitti suuttua "vitsistä". Entä jos päivä päivältä väsyy tähän kaikkeen niin paljon, ettei enää edes oikein yritä? Ja sitten alkaa saada haukkuja siitäkin? Ja ei enää oikein itsekään osaa sanoa, että tää kaikki on ollut tosi vaikeeta ja raskasta, kun ei oikein tunnista sitä kokonaisuutena? Ja lopuksi istuu vaan hiljaa pimeessä nojatuolissa kaljaa juoden, kun ei muuhun kelpaa.
Ja sitten tulee jätetyksi tai lähtee itse. Ja tarina kertoo, kuinka mies ei vaan tehnyt mitään ja joi alkoholia. Ja se on se tarina, joka jää elämään. Ei mitään siitä systemaattisesta lynkkauksesta, mitä nainen saattoi tehdä vuosien ajan?
Musta sä olet aika kylmä ja vähättelevä.
Miksi sä valitsit itseäsi vahvemman naisen noin niinku alunperin? Ajattelitko pääseväsi helpommalla, siinä toisen siivellä?
Hyvin vähätelty. Olet oikea empatian perikuva. Just ne "vahvat" miehet typistetään tolla tavalla, omassa lähipiirissä näitä tapauksia on useita. Sehän on osa sitä narratiivia, rasva-repe on niin hassunhauska kun se yrittää pukea lapselle väärän värisen paidan, siis keltaisen vaikka on maanantai! Hihhih sitä Repeä voi voi kun ei se MIEHENÄ nyt mitään osaa.
Lue edellinen vastaus. Ajatuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä4891 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
"...jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti." Pitääkö tälläisestä tosissaan edes keskustella? Yhteinen lapsi, yleensä yhdessä suunniteltu, mutta miehen pitää erikseen keskustelulla varmistaa että on isänä yhtä paljon osa lapsen kasvatusta ja elämää kuin äiti? Kyllä mun mielestä pitäisi olla aika vitun itsestäänselvyys, että lapsi on kummankin ja isä on roolissa isänä just niin paljon kun äiti äitinä. Kuten jo sanoitkin, muussa tapauksessa isä on vaan äidin apulainen eikä itsenäinen vanhempi lapselle.
Jos ja kun tulee omalla kohdalla ajankohtaiseksi hankkia lapsia, ei tule kuuloonkaan alkaa omimaan lasta itselleni ja ulkoistaa mies isän roolista OMAN lapsensa elämässä. Mielummin varmistun ensin siitä, että olen oikean miehen kanssa ja haluan varmasti perustaa perheen juuri hänen kanssaan, että haluan juuri hänestä isän lapselleni.
Ei kukaan äiti halua omia vauvaa, vaan ottaa onnellisena kaiken mahdollisen avun vastaan. On nimittäin niin rankkaa puuhaa. Tää paska mitä tässäkin ketjussa viljellään äitejä vastaan, on vaan puhdasta naisvihaa. Vahva isä uskaltaa kyllä sanoa, että anna mun harjoitella tai anna lapsi hetkeksi mulle, vaikka en tekisikään kaikkea niin hyvin kuin sä kokeneempana teet.
Entäs jos isä ei ole vahva? Entäs jos äiti on supervahva varovaisesti hapuilevaa isää kohtaan? Entäs jos KAIKESTA tulee sanomista? Entä jos joutuu korvat punaisena kuuntelemaan oman suvun tai ystävien kesken, miten ei mitään osaa, eikä viitti suuttua "vitsistä". Entä jos päivä päivältä väsyy tähän kaikkeen niin paljon, ettei enää edes oikein yritä? Ja sitten alkaa saada haukkuja siitäkin? Ja ei enää oikein itsekään osaa sanoa, että tää kaikki on ollut tosi vaikeeta ja raskasta, kun ei oikein tunnista sitä kokonaisuutena? Ja lopuksi istuu vaan hiljaa pimeessä nojatuolissa kaljaa juoden, kun ei muuhun kelpaa.
Ja sitten tulee jätetyksi tai lähtee itse. Ja tarina kertoo, kuinka mies ei vaan tehnyt mitään ja joi alkoholia. Ja se on se tarina, joka jää elämään. Ei mitään siitä systemaattisesta lynkkauksesta, mitä nainen saattoi tehdä vuosien ajan?
Musta sä olet aika kylmä ja vähättelevä.
Kun kyse on omasta lapsesta, on oltava vahva. Jos valittavana on lapsen hylkääminen, tai taistelu, vanhempi taistelee. Aina.
Harmi että äidit ei osaa ajatella lapsen parasta, vaan niitä vastaan pitää "taistella" jotta saataisiin asiat toimimaan kuin normaaleilla ihmisillä. Onneksi itselläni ei ollut mitään tarvetta käyttää lastani aseena miestä kohtaan. Mutta olenkin keskimääräistä parempi äiti.
Amen. Äideillä ei taida olla nykymaailmassa tarpeeksi tekemistä, kun vaistot usuttaa myös omien kimppuun. Varmaan vähän kuin joku auto-immuunitauti, hyökätään omia soluja päin kun ympäristö on liian steriili jotta kehon puolustus voisi kehittyä.
Onneksi oma vaimo käy töissä, harrastaa ja omaa muutakin elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei herunut yhtään mitään pumpulla, väkisin tuli pari milliä. Eikä ne päiväkodissa useinkaan sano isälle että hei väärät vaatteet ja muita ongelmia, vaan ne sanotaan aina äidille, vaikka meillä mies vie lapsen joka päiväkotiin.
Meillä on mies jo ihan ekassa liitossa ja ekan lapsen kanssa oikea isä, eikä odottele jotain toista liittoa ja voisi hyvin mielin hylätä ekan lapsensa. Samalla lailla se ekakin lapsi on sinun, tosin lapsen mielestä et varmaan hänestä välitä. Älä ole niin vässykkä. Miehet ovat usein näitä "sää et sanonut että pitää tehdä asia x". No tehkää ite, ilman neuvoja! Jääkaappi on tyhjä mutta vaimo ei ole komentanut kauppaan, niin mies kuolee nälkään?
Sitten otetaan korviketta. Ja äidin pitää vaan sanoa miehelle, että ottaa puheeksi ne vaatteet itse päiväkodissa - jälleen kerran ei tarvitse ottaa itseensä kaikkea aina.
Viimeiset lauseet ovatkin juuri sitä mitä puhuin, enkä jaksa niihin nyt puuttua. Meillä asiat tehdään kyllä ilman neuvoja, koska jos ei tehdä niin ne ei tapahdu. Vaimo ei heittäydy tuollaiseksi, luojan kiitos. Sitten mennään yhdessä nälkäisinä ja kiukkuisina kauppaan. Kun tämä tapahtuu muutaman kerran niin rupeaa muistamaan.
Jos lapsi on täysimetyksellä niin ei sitä millään korvikkeilla kannata alkaa sotkemaan, että isä saa lapsen kanssa laatuaikaa. Kerkeät varmasti luoda sen suhteen lapseesi jos haluat imetysajan jälkeen ja mahdollisuuksien puitteissa jo sen aikana.
Jäähän isälle esim. vaipanvaihto. Ai ei kelpaa vai?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä4891 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
"...jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti." Pitääkö tälläisestä tosissaan edes keskustella? Yhteinen lapsi, yleensä yhdessä suunniteltu, mutta miehen pitää erikseen keskustelulla varmistaa että on isänä yhtä paljon osa lapsen kasvatusta ja elämää kuin äiti? Kyllä mun mielestä pitäisi olla aika vitun itsestäänselvyys, että lapsi on kummankin ja isä on roolissa isänä just niin paljon kun äiti äitinä. Kuten jo sanoitkin, muussa tapauksessa isä on vaan äidin apulainen eikä itsenäinen vanhempi lapselle.
Jos ja kun tulee omalla kohdalla ajankohtaiseksi hankkia lapsia, ei tule kuuloonkaan alkaa omimaan lasta itselleni ja ulkoistaa mies isän roolista OMAN lapsensa elämässä. Mielummin varmistun ensin siitä, että olen oikean miehen kanssa ja haluan varmasti perustaa perheen juuri hänen kanssaan, että haluan juuri hänestä isän lapselleni.
Ei kukaan äiti halua omia vauvaa, vaan ottaa onnellisena kaiken mahdollisen avun vastaan. On nimittäin niin rankkaa puuhaa. Tää paska mitä tässäkin ketjussa viljellään äitejä vastaan, on vaan puhdasta naisvihaa. Vahva isä uskaltaa kyllä sanoa, että anna mun harjoitella tai anna lapsi hetkeksi mulle, vaikka en tekisikään kaikkea niin hyvin kuin sä kokeneempana teet.
Entäs jos isä ei ole vahva? Entäs jos äiti on supervahva varovaisesti hapuilevaa isää kohtaan? Entäs jos KAIKESTA tulee sanomista? Entä jos joutuu korvat punaisena kuuntelemaan oman suvun tai ystävien kesken, miten ei mitään osaa, eikä viitti suuttua "vitsistä". Entä jos päivä päivältä väsyy tähän kaikkeen niin paljon, ettei enää edes oikein yritä? Ja sitten alkaa saada haukkuja siitäkin? Ja ei enää oikein itsekään osaa sanoa, että tää kaikki on ollut tosi vaikeeta ja raskasta, kun ei oikein tunnista sitä kokonaisuutena? Ja lopuksi istuu vaan hiljaa pimeessä nojatuolissa kaljaa juoden, kun ei muuhun kelpaa.
Ja sitten tulee jätetyksi tai lähtee itse. Ja tarina kertoo, kuinka mies ei vaan tehnyt mitään ja joi alkoholia. Ja se on se tarina, joka jää elämään. Ei mitään siitä systemaattisesta lynkkauksesta, mitä nainen saattoi tehdä vuosien ajan?
Musta sä olet aika kylmä ja vähättelevä.
Kun kyse on omasta lapsesta, on oltava vahva. Jos valittavana on lapsen hylkääminen, tai taistelu, vanhempi taistelee. Aina.
Harmi että äidit ei osaa ajatella lapsen parasta, vaan niitä vastaan pitää "taistella" jotta saataisiin asiat toimimaan kuin normaaleilla ihmisillä. Onneksi itselläni ei ollut mitään tarvetta käyttää lastani aseena miestä kohtaan. Mutta olenkin keskimääräistä parempi äiti.
Aina ei äidit osaa. On huonoja äitejä. Kamalia äitejä. Mutta ei se silti oikeuta hylkäämään lastaan. Päin vastoin, silloinhan nimenomaan pitää tehdä kaikkensa lapsensa puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä4891 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
"...jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti." Pitääkö tälläisestä tosissaan edes keskustella? Yhteinen lapsi, yleensä yhdessä suunniteltu, mutta miehen pitää erikseen keskustelulla varmistaa että on isänä yhtä paljon osa lapsen kasvatusta ja elämää kuin äiti? Kyllä mun mielestä pitäisi olla aika vitun itsestäänselvyys, että lapsi on kummankin ja isä on roolissa isänä just niin paljon kun äiti äitinä. Kuten jo sanoitkin, muussa tapauksessa isä on vaan äidin apulainen eikä itsenäinen vanhempi lapselle.
Jos ja kun tulee omalla kohdalla ajankohtaiseksi hankkia lapsia, ei tule kuuloonkaan alkaa omimaan lasta itselleni ja ulkoistaa mies isän roolista OMAN lapsensa elämässä. Mielummin varmistun ensin siitä, että olen oikean miehen kanssa ja haluan varmasti perustaa perheen juuri hänen kanssaan, että haluan juuri hänestä isän lapselleni.
Ei kukaan äiti halua omia vauvaa, vaan ottaa onnellisena kaiken mahdollisen avun vastaan. On nimittäin niin rankkaa puuhaa. Tää paska mitä tässäkin ketjussa viljellään äitejä vastaan, on vaan puhdasta naisvihaa. Vahva isä uskaltaa kyllä sanoa, että anna mun harjoitella tai anna lapsi hetkeksi mulle, vaikka en tekisikään kaikkea niin hyvin kuin sä kokeneempana teet.
Entäs jos isä ei ole vahva? Entäs jos äiti on supervahva varovaisesti hapuilevaa isää kohtaan? Entäs jos KAIKESTA tulee sanomista? Entä jos joutuu korvat punaisena kuuntelemaan oman suvun tai ystävien kesken, miten ei mitään osaa, eikä viitti suuttua "vitsistä". Entä jos päivä päivältä väsyy tähän kaikkeen niin paljon, ettei enää edes oikein yritä? Ja sitten alkaa saada haukkuja siitäkin? Ja ei enää oikein itsekään osaa sanoa, että tää kaikki on ollut tosi vaikeeta ja raskasta, kun ei oikein tunnista sitä kokonaisuutena? Ja lopuksi istuu vaan hiljaa pimeessä nojatuolissa kaljaa juoden, kun ei muuhun kelpaa.
Ja sitten tulee jätetyksi tai lähtee itse. Ja tarina kertoo, kuinka mies ei vaan tehnyt mitään ja joi alkoholia. Ja se on se tarina, joka jää elämään. Ei mitään siitä systemaattisesta lynkkauksesta, mitä nainen saattoi tehdä vuosien ajan?
Musta sä olet aika kylmä ja vähättelevä.
Kun kyse on omasta lapsesta, on oltava vahva. Jos valittavana on lapsen hylkääminen, tai taistelu, vanhempi taistelee. Aina.
Harmi että äidit ei osaa ajatella lapsen parasta, vaan niitä vastaan pitää "taistella" jotta saataisiin asiat toimimaan kuin normaaleilla ihmisillä. Onneksi itselläni ei ollut mitään tarvetta käyttää lastani aseena miestä kohtaan. Mutta olenkin keskimääräistä parempi äiti.
Enpä usko, että kukaan äiti haluaa taistella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä sen, että suhde lapseen uhkaa jäädä etäiseksi, jos kokee ettei saa mahdollisuuksia sellaisen luomiseen omana itsenään. Mutta kyllä se ensimmäinenkin lapsesi sinun lapsesi silti on, vaikka entinen vaimosi ei sinuun lapsen hoitajana luottanutkaan. Lapsi on syytön äitinsä virheisiin, joten et sinä voi häntä niistä rankaista.
Se että irtisanoudut isyydestäsi sanomalla, ettei oma lapsesi ole sinun, kuulostaa aika kamalalta. Ikäänkuin haluaisit määritellä oman suhteesi lapseen hänen äitinsä kautta. Rakastatko tätä uutta lasta vain siksi, että rakastat hänen äitiään? Koetko olevasi tämän uuden lapsen isä vain siksi, että sinulla menee hyvin hänen äitinsä kanssa?
Lapsesi, sekä se vanhempi että nuorempi, ovat kuitenkin erillisiä ihmisiä, eivät vain äitiensä jatkeita, joten sinä voit muodostaa heihin itsenäisen suhteen. Jos haluat ajatella olevasi hyvä isä, sinun pitää pyrkiä muodostamaan heihin hyvät itsenäiset suhteet siitä huolimatta millaisia heidän äitinsä ovat. Se että sanot, ettei vanhempi lapsesi ole sinun, on huutava vääryys lasta kohtaan.
Rakastan lasta, hän on luonani usein ja teemme vaikka mitä. Mutta samanlainen, ei edes samalta planeetalta ole se suhde kuin nykyisen lapseni kanssa. Nykyinen tulee syliin, katsoo silmiin, meillä on vaikka mitä "hassutteluja" jäänyt siitä kun hän oli pieni elämään. Tämä ensimmäinen ei "osaa" olla kanssani samalla tavalla ja vaikka toki kaikkeni yritän, hän ei ole "mukana":
Älä viitsi. Jos kirjoitat omasta lapsestasi, että vain toinen omasi, toinen on vain entisen vaimosi, niin kovin kovia isäpisteitä on vaikea enää sen jälkeen saada. Minkälainen ihminen pystyy kirjoittamaan lapsestaan noin? Ja kehtaa syyttää sitten vielä muita.
Sellainen, joka on tilanteesta surullinen ja on pyrkinyt olemaan tekemästä samoja virheitä uudestaan. Keskustelupalstalla on myös tarkoitus herättää keskustelu, ja silloin en ala kaikkea avaamaan ja romaania kirjoittamaan. Naisille on vaan tyypillistä keksiä loput itse sen sijaan että keskittyisi asiaan. Yleensä silloin, kun asia kolahtaa vähän turhan kovaa. Jos et pysty keskittymään siihen, mitä sanoin, niin ei ehkä kannata kiukustuttaa itseään enempää täällä ja fantasioida päässä tarinan ympärille minun huounuttani.
"Naisille on vaan tyypillistä..." Just. Ja viimeinenkin uskottavuuden ripe meni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei herunut yhtään mitään pumpulla, väkisin tuli pari milliä. Eikä ne päiväkodissa useinkaan sano isälle että hei väärät vaatteet ja muita ongelmia, vaan ne sanotaan aina äidille, vaikka meillä mies vie lapsen joka päiväkotiin.
Meillä on mies jo ihan ekassa liitossa ja ekan lapsen kanssa oikea isä, eikä odottele jotain toista liittoa ja voisi hyvin mielin hylätä ekan lapsensa. Samalla lailla se ekakin lapsi on sinun, tosin lapsen mielestä et varmaan hänestä välitä. Älä ole niin vässykkä. Miehet ovat usein näitä "sää et sanonut että pitää tehdä asia x". No tehkää ite, ilman neuvoja! Jääkaappi on tyhjä mutta vaimo ei ole komentanut kauppaan, niin mies kuolee nälkään?
Sitten otetaan korviketta. Ja äidin pitää vaan sanoa miehelle, että ottaa puheeksi ne vaatteet itse päiväkodissa - jälleen kerran ei tarvitse ottaa itseensä kaikkea aina.
Viimeiset lauseet ovatkin juuri sitä mitä puhuin, enkä jaksa niihin nyt puuttua. Meillä asiat tehdään kyllä ilman neuvoja, koska jos ei tehdä niin ne ei tapahdu. Vaimo ei heittäydy tuollaiseksi, luojan kiitos. Sitten mennään yhdessä nälkäisinä ja kiukkuisina kauppaan. Kun tämä tapahtuu muutaman kerran niin rupeaa muistamaan.
Eli susta pitäisi lapselle antaa korviketta ihan vaan siksi että isä pääsee syöttämään sen sijaan että antaa sen parhaan mahdollisen ruuan lapselle eli tissimaidon jos sitä muuten riittää mutta pumpulle ei heru? Itsekäs isä tuollainen.
Jos en pysty tissillä olemisen vuoksi luomaan suhdetta lapseen, niin kyllä. Minun yhdessäoloni lapsen kanssa ja hänen tulevaisuutensa minun kanssa läheisenä ihmisenä on tärkeämpää. Se että korviketta annetaan silloin tällöin ei tapa muuta kuin äidin kuvitelman, etteikö lapsesta kasvaisi ihan terve niinkin. Tuo on juuri sitä äärimmilleen vietyä päsmäröintiä ja vallankäyttöä.
Että oot tyhmä ja bilsan tunnilla nukkunut. Se äidinmaidon tulo loppuu, jos sitä ei käytetä koko ajan. Ja sen pumppaaminen viemäriin nyt ei ole kovin viisasta sekään.
Miksi sitä äidinmaitoa pitäisi kaataa viemäriin? Sen voi esimerkiksi pakastaa. En ole havainnut kenenkään täsä keskustelussa puoltavan korvikkeen käyttöä, jos äidinmaitoa on saatavilla.
Ainakaan minun aikanani bilsan tunnilla ei imetystä opetettu. Sen sijaan kylläkin neuvolassa ja synnärillä. Itse olen imettänyt nelisen vuotta elämästäni.
Vierailija kirjoitti:
Aika vähän tässä ketjussa jotkut tietää vauvanhoidosta jos luulee, että ainut asia mitä vauvan kanssa tehdään on syöttäminen ja se on sitä hoitoa (tulee ihan anoppi mieleen jonka mielestä vauva olisi pittänyt pulloruokkia jotta hän voi "hoitaa").
Lisäksi on esimerkiksi: kylvetys, aamupesut, vaipanvaihdot, pukeminen, hieronta, lukeminen, nukuttaminen, ulosvienti ja leikki.
Kaikkia näitä ja muutakin voi isä tehdä vaikka vauva olisi täysimetyksellä.
Hirveä anoppi sulla....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei herunut yhtään mitään pumpulla, väkisin tuli pari milliä. Eikä ne päiväkodissa useinkaan sano isälle että hei väärät vaatteet ja muita ongelmia, vaan ne sanotaan aina äidille, vaikka meillä mies vie lapsen joka päiväkotiin.
Meillä on mies jo ihan ekassa liitossa ja ekan lapsen kanssa oikea isä, eikä odottele jotain toista liittoa ja voisi hyvin mielin hylätä ekan lapsensa. Samalla lailla se ekakin lapsi on sinun, tosin lapsen mielestä et varmaan hänestä välitä. Älä ole niin vässykkä. Miehet ovat usein näitä "sää et sanonut että pitää tehdä asia x". No tehkää ite, ilman neuvoja! Jääkaappi on tyhjä mutta vaimo ei ole komentanut kauppaan, niin mies kuolee nälkään?
Sitten otetaan korviketta. Ja äidin pitää vaan sanoa miehelle, että ottaa puheeksi ne vaatteet itse päiväkodissa - jälleen kerran ei tarvitse ottaa itseensä kaikkea aina.
Viimeiset lauseet ovatkin juuri sitä mitä puhuin, enkä jaksa niihin nyt puuttua. Meillä asiat tehdään kyllä ilman neuvoja, koska jos ei tehdä niin ne ei tapahdu. Vaimo ei heittäydy tuollaiseksi, luojan kiitos. Sitten mennään yhdessä nälkäisinä ja kiukkuisina kauppaan. Kun tämä tapahtuu muutaman kerran niin rupeaa muistamaan.
Eli susta pitäisi lapselle antaa korviketta ihan vaan siksi että isä pääsee syöttämään sen sijaan että antaa sen parhaan mahdollisen ruuan lapselle eli tissimaidon jos sitä muuten riittää mutta pumpulle ei heru? Itsekäs isä tuollainen.
Jos en pysty tissillä olemisen vuoksi luomaan suhdetta lapseen, niin kyllä. Minun yhdessäoloni lapsen kanssa ja hänen tulevaisuutensa minun kanssa läheisenä ihmisenä on tärkeämpää. Se että korviketta annetaan silloin tällöin ei tapa muuta kuin äidin kuvitelman, etteikö lapsesta kasvaisi ihan terve niinkin. Tuo on juuri sitä äärimmilleen vietyä päsmäröintiä ja vallankäyttöä.
Että oot tyhmä ja bilsan tunnilla nukkunut. Se äidinmaidon tulo loppuu, jos sitä ei käytetä koko ajan. Ja sen pumppaaminen viemäriin nyt ei ole kovin viisasta sekään.
Miksi sitä äidinmaitoa pitäisi kaataa viemäriin? Sen voi esimerkiksi pakastaa. En ole havainnut kenenkään täsä keskustelussa puoltavan korvikkeen käyttöä, jos äidinmaitoa on saatavilla.
Ainakaan minun aikanani bilsan tunnilla ei imetystä opetettu. Sen sijaan kylläkin neuvolassa ja synnärillä. Itse olen imettänyt nelisen vuotta elämästäni.
Eihän tuo isukki halunnut pakastettua äidinmaitoa käyttää vaan nimenomaan korviketta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei herunut yhtään mitään pumpulla, väkisin tuli pari milliä. Eikä ne päiväkodissa useinkaan sano isälle että hei väärät vaatteet ja muita ongelmia, vaan ne sanotaan aina äidille, vaikka meillä mies vie lapsen joka päiväkotiin.
Meillä on mies jo ihan ekassa liitossa ja ekan lapsen kanssa oikea isä, eikä odottele jotain toista liittoa ja voisi hyvin mielin hylätä ekan lapsensa. Samalla lailla se ekakin lapsi on sinun, tosin lapsen mielestä et varmaan hänestä välitä. Älä ole niin vässykkä. Miehet ovat usein näitä "sää et sanonut että pitää tehdä asia x". No tehkää ite, ilman neuvoja! Jääkaappi on tyhjä mutta vaimo ei ole komentanut kauppaan, niin mies kuolee nälkään?
Sitten otetaan korviketta. Ja äidin pitää vaan sanoa miehelle, että ottaa puheeksi ne vaatteet itse päiväkodissa - jälleen kerran ei tarvitse ottaa itseensä kaikkea aina.
Viimeiset lauseet ovatkin juuri sitä mitä puhuin, enkä jaksa niihin nyt puuttua. Meillä asiat tehdään kyllä ilman neuvoja, koska jos ei tehdä niin ne ei tapahdu. Vaimo ei heittäydy tuollaiseksi, luojan kiitos. Sitten mennään yhdessä nälkäisinä ja kiukkuisina kauppaan. Kun tämä tapahtuu muutaman kerran niin rupeaa muistamaan.
Eli susta pitäisi lapselle antaa korviketta ihan vaan siksi että isä pääsee syöttämään sen sijaan että antaa sen parhaan mahdollisen ruuan lapselle eli tissimaidon jos sitä muuten riittää mutta pumpulle ei heru? Itsekäs isä tuollainen.
Jos en pysty tissillä olemisen vuoksi luomaan suhdetta lapseen, niin kyllä. Minun yhdessäoloni lapsen kanssa ja hänen tulevaisuutensa minun kanssa läheisenä ihmisenä on tärkeämpää. Se että korviketta annetaan silloin tällöin ei tapa muuta kuin äidin kuvitelman, etteikö lapsesta kasvaisi ihan terve niinkin. Tuo on juuri sitä äärimmilleen vietyä päsmäröintiä ja vallankäyttöä.
Että oot tyhmä ja bilsan tunnilla nukkunut. Se äidinmaidon tulo loppuu, jos sitä ei käytetä koko ajan. Ja sen pumppaaminen viemäriin nyt ei ole kovin viisasta sekään.
Miksi sitä äidinmaitoa pitäisi kaataa viemäriin? Sen voi esimerkiksi pakastaa. En ole havainnut kenenkään täsä keskustelussa puoltavan korvikkeen käyttöä, jos äidinmaitoa on saatavilla.
Ainakaan minun aikanani bilsan tunnilla ei imetystä opetettu. Sen sijaan kylläkin neuvolassa ja synnärillä. Itse olen imettänyt nelisen vuotta elämästäni.
Eihän tuo isukki halunnut pakastettua äidinmaitoa käyttää vaan nimenomaan korviketta.
Korviketta silloin, kun joku äiti väitti että hänellä ei juuri pumppu tuonut yhtään maitoa, vaan vauva. Muutenhan aloituspostaus mainitsee "rintapumppu toimi"
Luetunymmärtäminen....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä4891 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
"...jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti." Pitääkö tälläisestä tosissaan edes keskustella? Yhteinen lapsi, yleensä yhdessä suunniteltu, mutta miehen pitää erikseen keskustelulla varmistaa että on isänä yhtä paljon osa lapsen kasvatusta ja elämää kuin äiti? Kyllä mun mielestä pitäisi olla aika vitun itsestäänselvyys, että lapsi on kummankin ja isä on roolissa isänä just niin paljon kun äiti äitinä. Kuten jo sanoitkin, muussa tapauksessa isä on vaan äidin apulainen eikä itsenäinen vanhempi lapselle.
Jos ja kun tulee omalla kohdalla ajankohtaiseksi hankkia lapsia, ei tule kuuloonkaan alkaa omimaan lasta itselleni ja ulkoistaa mies isän roolista OMAN lapsensa elämässä. Mielummin varmistun ensin siitä, että olen oikean miehen kanssa ja haluan varmasti perustaa perheen juuri hänen kanssaan, että haluan juuri hänestä isän lapselleni.
Ei kukaan äiti halua omia vauvaa, vaan ottaa onnellisena kaiken mahdollisen avun vastaan. On nimittäin niin rankkaa puuhaa. Tää paska mitä tässäkin ketjussa viljellään äitejä vastaan, on vaan puhdasta naisvihaa. Vahva isä uskaltaa kyllä sanoa, että anna mun harjoitella tai anna lapsi hetkeksi mulle, vaikka en tekisikään kaikkea niin hyvin kuin sä kokeneempana teet.
Entäs jos isä ei ole vahva? Entäs jos äiti on supervahva varovaisesti hapuilevaa isää kohtaan? Entäs jos KAIKESTA tulee sanomista? Entä jos joutuu korvat punaisena kuuntelemaan oman suvun tai ystävien kesken, miten ei mitään osaa, eikä viitti suuttua "vitsistä". Entä jos päivä päivältä väsyy tähän kaikkeen niin paljon, ettei enää edes oikein yritä? Ja sitten alkaa saada haukkuja siitäkin? Ja ei enää oikein itsekään osaa sanoa, että tää kaikki on ollut tosi vaikeeta ja raskasta, kun ei oikein tunnista sitä kokonaisuutena? Ja lopuksi istuu vaan hiljaa pimeessä nojatuolissa kaljaa juoden, kun ei muuhun kelpaa.
Ja sitten tulee jätetyksi tai lähtee itse. Ja tarina kertoo, kuinka mies ei vaan tehnyt mitään ja joi alkoholia. Ja se on se tarina, joka jää elämään. Ei mitään siitä systemaattisesta lynkkauksesta, mitä nainen saattoi tehdä vuosien ajan?
Musta sä olet aika kylmä ja vähättelevä.
Hirviöäiti kommentoi. Jos noin on, että on heikko huolehtimaan rajoista ja suku yhtä avutonta, niin se pitää myöntää ja pyytää apua joko siltä noitavaimolta tai sitten muilta. Että en nyt pärjää ja koen jääväni pysyvästi paitsioon. Ap ei tee niin. Päinvastoin, hän laittaa kaikki maailman naiset joko paitsioon tai opettaa olemaan mieliksi.
Ja niin vakuuttunutta on naiskuntakin näköjään siitä, ettei paremmalla väliä, että unohtuu miksi nainen niin usein alkaa kärttymanageriksi perheessä. Voisiko johtua siitä, että mies osoittautuu salavihaiseksi marttyyriksi? En sano etteikö oikeastikin hillittömiä naisia ole äiteinä, mutta se on kai selvää, ettei niitä ole yhtä paljoa kuin näitä luovuttajia, kun "mikään ei kelpaa vaikka kaikkeni yritin". Kumma kyllä, kun joku tuota lausetta käyttää, niin harvemmin tuo on edes kysynyt toiselta, mitä tämä haluaisi kun tilattua asiaa ei nyt pysty toimittamaan sellaisenaan. Joskus se yrittäminen vain voi olla niiiiiin heikkoa, ettei sitä voi yritykseksi laskea. Marttyyrius ei ole äitien yksinoikeus. Isämarttyyreillä on kulttuuri puolellaan oikeuttamassa heidän pätkämentaliteettiaan. Ja kaikki nämä hyväjätkänaiset, joiden mielestä on tärkeämpää nostaa yksittäisen pätkäisän egoa kuin miettiä, miten pätkälasten käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä4891 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
"...jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti." Pitääkö tälläisestä tosissaan edes keskustella? Yhteinen lapsi, yleensä yhdessä suunniteltu, mutta miehen pitää erikseen keskustelulla varmistaa että on isänä yhtä paljon osa lapsen kasvatusta ja elämää kuin äiti? Kyllä mun mielestä pitäisi olla aika vitun itsestäänselvyys, että lapsi on kummankin ja isä on roolissa isänä just niin paljon kun äiti äitinä. Kuten jo sanoitkin, muussa tapauksessa isä on vaan äidin apulainen eikä itsenäinen vanhempi lapselle.
Jos ja kun tulee omalla kohdalla ajankohtaiseksi hankkia lapsia, ei tule kuuloonkaan alkaa omimaan lasta itselleni ja ulkoistaa mies isän roolista OMAN lapsensa elämässä. Mielummin varmistun ensin siitä, että olen oikean miehen kanssa ja haluan varmasti perustaa perheen juuri hänen kanssaan, että haluan juuri hänestä isän lapselleni.
Ei kukaan äiti halua omia vauvaa, vaan ottaa onnellisena kaiken mahdollisen avun vastaan. On nimittäin niin rankkaa puuhaa. Tää paska mitä tässäkin ketjussa viljellään äitejä vastaan, on vaan puhdasta naisvihaa. Vahva isä uskaltaa kyllä sanoa, että anna mun harjoitella tai anna lapsi hetkeksi mulle, vaikka en tekisikään kaikkea niin hyvin kuin sä kokeneempana teet.
Entäs jos isä ei ole vahva? Entäs jos äiti on supervahva varovaisesti hapuilevaa isää kohtaan? Entäs jos KAIKESTA tulee sanomista? Entä jos joutuu korvat punaisena kuuntelemaan oman suvun tai ystävien kesken, miten ei mitään osaa, eikä viitti suuttua "vitsistä". Entä jos päivä päivältä väsyy tähän kaikkeen niin paljon, ettei enää edes oikein yritä? Ja sitten alkaa saada haukkuja siitäkin? Ja ei enää oikein itsekään osaa sanoa, että tää kaikki on ollut tosi vaikeeta ja raskasta, kun ei oikein tunnista sitä kokonaisuutena? Ja lopuksi istuu vaan hiljaa pimeessä nojatuolissa kaljaa juoden, kun ei muuhun kelpaa.
Ja sitten tulee jätetyksi tai lähtee itse. Ja tarina kertoo, kuinka mies ei vaan tehnyt mitään ja joi alkoholia. Ja se on se tarina, joka jää elämään. Ei mitään siitä systemaattisesta lynkkauksesta, mitä nainen saattoi tehdä vuosien ajan?
Musta sä olet aika kylmä ja vähättelevä.
Hirviöäiti kommentoi. Jos noin on, että on heikko huolehtimaan rajoista ja suku yhtä avutonta, niin se pitää myöntää ja pyytää apua joko siltä noitavaimolta tai sitten muilta. Että en nyt pärjää ja koen jääväni pysyvästi paitsioon. Ap ei tee niin. Päinvastoin, hän laittaa kaikki maailman naiset joko paitsioon tai opettaa olemaan mieliksi.
Ja niin vakuuttunutta on naiskuntakin näköjään siitä, ettei paremmalla väliä, että unohtuu miksi nainen niin usein alkaa kärttymanageriksi perheessä. Voisiko johtua siitä, että mies osoittautuu salavihaiseksi marttyyriksi? En sano etteikö oikeastikin hillittömiä naisia ole äiteinä, mutta se on kai selvää, ettei niitä ole yhtä paljoa kuin näitä luovuttajia, kun "mikään ei kelpaa vaikka kaikkeni yritin". Kumma kyllä, kun joku tuota lausetta käyttää, niin harvemmin tuo on edes kysynyt toiselta, mitä tämä haluaisi kun tilattua asiaa ei nyt pysty toimittamaan sellaisenaan. Joskus se yrittäminen vain voi olla niiiiiin heikkoa, ettei sitä voi yritykseksi laskea. Marttyyrius ei ole äitien yksinoikeus. Isämarttyyreillä on kulttuuri puolellaan oikeuttamassa heidän pätkämentaliteettiaan. Ja kaikki nämä hyväjätkänaiset, joiden mielestä on tärkeämpää nostaa yksittäisen pätkäisän egoa kuin miettiä, miten pätkälasten käy.
Ihan turhaa kiukuttelua jostain hyväjätkänaisesta. Minä ja mieheni ollaan kasvatettu 3 lasta, ja tunnistan ap:n teksistä KAIKEN ja TÄYSIN sekä itseni käytöksestä että kaveriperheiden. Mä purin kieltäni, etten sanoisi kaikkea turhaa, mitä mieli teki. Onneksi, näin jälkikäteen ne asiat oli aivan turhia. Pumppasin maidot pakastimeen, ja annoin miehelle ja vauvalle aikaa kehittää omia rutiineja. En tosiaankaan päsmäröinyt vaatevalinnoilla enkä haukkunut ("vitsaillut") miehestä muiden kuullen, joka tuntui olevan yleinen hupi.
Tämä ei ole mitään hyväjätkänaiseutta, vaan pitkäjänteisen kasvatuksen, perheen tulevaisuuden miettimistä ja omien vajavaisuuksien myöntämistä. Kannattaa kokeilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä4891 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
"...jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti." Pitääkö tälläisestä tosissaan edes keskustella? Yhteinen lapsi, yleensä yhdessä suunniteltu, mutta miehen pitää erikseen keskustelulla varmistaa että on isänä yhtä paljon osa lapsen kasvatusta ja elämää kuin äiti? Kyllä mun mielestä pitäisi olla aika vitun itsestäänselvyys, että lapsi on kummankin ja isä on roolissa isänä just niin paljon kun äiti äitinä. Kuten jo sanoitkin, muussa tapauksessa isä on vaan äidin apulainen eikä itsenäinen vanhempi lapselle.
Jos ja kun tulee omalla kohdalla ajankohtaiseksi hankkia lapsia, ei tule kuuloonkaan alkaa omimaan lasta itselleni ja ulkoistaa mies isän roolista OMAN lapsensa elämässä. Mielummin varmistun ensin siitä, että olen oikean miehen kanssa ja haluan varmasti perustaa perheen juuri hänen kanssaan, että haluan juuri hänestä isän lapselleni.
Ei kukaan äiti halua omia vauvaa, vaan ottaa onnellisena kaiken mahdollisen avun vastaan. On nimittäin niin rankkaa puuhaa. Tää paska mitä tässäkin ketjussa viljellään äitejä vastaan, on vaan puhdasta naisvihaa. Vahva isä uskaltaa kyllä sanoa, että anna mun harjoitella tai anna lapsi hetkeksi mulle, vaikka en tekisikään kaikkea niin hyvin kuin sä kokeneempana teet.
Entäs jos isä ei ole vahva? Entäs jos äiti on supervahva varovaisesti hapuilevaa isää kohtaan? Entäs jos KAIKESTA tulee sanomista? Entä jos joutuu korvat punaisena kuuntelemaan oman suvun tai ystävien kesken, miten ei mitään osaa, eikä viitti suuttua "vitsistä". Entä jos päivä päivältä väsyy tähän kaikkeen niin paljon, ettei enää edes oikein yritä? Ja sitten alkaa saada haukkuja siitäkin? Ja ei enää oikein itsekään osaa sanoa, että tää kaikki on ollut tosi vaikeeta ja raskasta, kun ei oikein tunnista sitä kokonaisuutena? Ja lopuksi istuu vaan hiljaa pimeessä nojatuolissa kaljaa juoden, kun ei muuhun kelpaa.
Ja sitten tulee jätetyksi tai lähtee itse. Ja tarina kertoo, kuinka mies ei vaan tehnyt mitään ja joi alkoholia. Ja se on se tarina, joka jää elämään. Ei mitään siitä systemaattisesta lynkkauksesta, mitä nainen saattoi tehdä vuosien ajan?
Musta sä olet aika kylmä ja vähättelevä.
Hirviöäiti kommentoi. Jos noin on, että on heikko huolehtimaan rajoista ja suku yhtä avutonta, niin se pitää myöntää ja pyytää apua joko siltä noitavaimolta tai sitten muilta. Että en nyt pärjää ja koen jääväni pysyvästi paitsioon. Ap ei tee niin. Päinvastoin, hän laittaa kaikki maailman naiset joko paitsioon tai opettaa olemaan mieliksi.
Ja niin vakuuttunutta on naiskuntakin näköjään siitä, ettei paremmalla väliä, että unohtuu miksi nainen niin usein alkaa kärttymanageriksi perheessä. Voisiko johtua siitä, että mies osoittautuu salavihaiseksi marttyyriksi? En sano etteikö oikeastikin hillittömiä naisia ole äiteinä, mutta se on kai selvää, ettei niitä ole yhtä paljoa kuin näitä luovuttajia, kun "mikään ei kelpaa vaikka kaikkeni yritin". Kumma kyllä, kun joku tuota lausetta käyttää, niin harvemmin tuo on edes kysynyt toiselta, mitä tämä haluaisi kun tilattua asiaa ei nyt pysty toimittamaan sellaisenaan. Joskus se yrittäminen vain voi olla niiiiiin heikkoa, ettei sitä voi yritykseksi laskea. Marttyyrius ei ole äitien yksinoikeus. Isämarttyyreillä on kulttuuri puolellaan oikeuttamassa heidän pätkämentaliteettiaan. Ja kaikki nämä hyväjätkänaiset, joiden mielestä on tärkeämpää nostaa yksittäisen pätkäisän egoa kuin miettiä, miten pätkälasten käy.
Ihan turhaa kiukuttelua jostain hyväjätkänaisesta. Minä ja mieheni ollaan kasvatettu 3 lasta, ja tunnistan ap:n teksistä KAIKEN ja TÄYSIN sekä itseni käytöksestä että kaveriperheiden. Mä purin kieltäni, etten sanoisi kaikkea turhaa, mitä mieli teki. Onneksi, näin jälkikäteen ne asiat oli aivan turhia. Pumppasin maidot pakastimeen, ja annoin miehelle ja vauvalle aikaa kehittää omia rutiineja. En tosiaankaan päsmäröinyt vaatevalinnoilla enkä haukkunut ("vitsaillut") miehestä muiden kuullen, joka tuntui olevan yleinen hupi.
Tämä ei ole mitään hyväjätkänaiseutta, vaan pitkäjänteisen kasvatuksen, perheen tulevaisuuden miettimistä ja omien vajavaisuuksien myöntämistä. Kannattaa kokeilla.
MIettisitkö nyt suuressa viisaudessasi sitten myös hetken pätkälasten tulevaisuutta? Miksi käytät tämänkin tilaisuuden kohottaaksesi itseäsi sen sijaan, että kokisit pisaraakaan myötätuntoa niitä kohtaan, jotka eivät ole oppineet sitä minkä sinä, vaikka teit samat virheet? Minähän juuri yritän selittää aapeelle, että hyvään isyyteen tarvitaan myös pitkäjänteistä kasvatusta ja perheen tulevaisuuden ja omien vajavaisuuksien miettimistä. Mutta sinusta siinä olen epäonnistunut minä, joka en ole kertonut sanallakaan omasta äitiydestäni. Voitaisiinko ihan oikeasti laittaa nyt ne tissit piiloon ja puhua niistä pätkäisistä ja pätkälapsista?
Vai oikeastiko sinä ja muut itkijänaiset olette sitä mieltä, että koko ilmiö on aasta ööhön naisten syytä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä4891 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
"...jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti." Pitääkö tälläisestä tosissaan edes keskustella? Yhteinen lapsi, yleensä yhdessä suunniteltu, mutta miehen pitää erikseen keskustelulla varmistaa että on isänä yhtä paljon osa lapsen kasvatusta ja elämää kuin äiti? Kyllä mun mielestä pitäisi olla aika vitun itsestäänselvyys, että lapsi on kummankin ja isä on roolissa isänä just niin paljon kun äiti äitinä. Kuten jo sanoitkin, muussa tapauksessa isä on vaan äidin apulainen eikä itsenäinen vanhempi lapselle.
Jos ja kun tulee omalla kohdalla ajankohtaiseksi hankkia lapsia, ei tule kuuloonkaan alkaa omimaan lasta itselleni ja ulkoistaa mies isän roolista OMAN lapsensa elämässä. Mielummin varmistun ensin siitä, että olen oikean miehen kanssa ja haluan varmasti perustaa perheen juuri hänen kanssaan, että haluan juuri hänestä isän lapselleni.
Ei kukaan äiti halua omia vauvaa, vaan ottaa onnellisena kaiken mahdollisen avun vastaan. On nimittäin niin rankkaa puuhaa. Tää paska mitä tässäkin ketjussa viljellään äitejä vastaan, on vaan puhdasta naisvihaa. Vahva isä uskaltaa kyllä sanoa, että anna mun harjoitella tai anna lapsi hetkeksi mulle, vaikka en tekisikään kaikkea niin hyvin kuin sä kokeneempana teet.
Entäs jos isä ei ole vahva? Entäs jos äiti on supervahva varovaisesti hapuilevaa isää kohtaan? Entäs jos KAIKESTA tulee sanomista? Entä jos joutuu korvat punaisena kuuntelemaan oman suvun tai ystävien kesken, miten ei mitään osaa, eikä viitti suuttua "vitsistä". Entä jos päivä päivältä väsyy tähän kaikkeen niin paljon, ettei enää edes oikein yritä? Ja sitten alkaa saada haukkuja siitäkin? Ja ei enää oikein itsekään osaa sanoa, että tää kaikki on ollut tosi vaikeeta ja raskasta, kun ei oikein tunnista sitä kokonaisuutena? Ja lopuksi istuu vaan hiljaa pimeessä nojatuolissa kaljaa juoden, kun ei muuhun kelpaa.
Ja sitten tulee jätetyksi tai lähtee itse. Ja tarina kertoo, kuinka mies ei vaan tehnyt mitään ja joi alkoholia. Ja se on se tarina, joka jää elämään. Ei mitään siitä systemaattisesta lynkkauksesta, mitä nainen saattoi tehdä vuosien ajan?
Musta sä olet aika kylmä ja vähättelevä.
Hirviöäiti kommentoi. Jos noin on, että on heikko huolehtimaan rajoista ja suku yhtä avutonta, niin se pitää myöntää ja pyytää apua joko siltä noitavaimolta tai sitten muilta. Että en nyt pärjää ja koen jääväni pysyvästi paitsioon. Ap ei tee niin. Päinvastoin, hän laittaa kaikki maailman naiset joko paitsioon tai opettaa olemaan mieliksi.
Ja niin vakuuttunutta on naiskuntakin näköjään siitä, ettei paremmalla väliä, että unohtuu miksi nainen niin usein alkaa kärttymanageriksi perheessä. Voisiko johtua siitä, että mies osoittautuu salavihaiseksi marttyyriksi? En sano etteikö oikeastikin hillittömiä naisia ole äiteinä, mutta se on kai selvää, ettei niitä ole yhtä paljoa kuin näitä luovuttajia, kun "mikään ei kelpaa vaikka kaikkeni yritin". Kumma kyllä, kun joku tuota lausetta käyttää, niin harvemmin tuo on edes kysynyt toiselta, mitä tämä haluaisi kun tilattua asiaa ei nyt pysty toimittamaan sellaisenaan. Joskus se yrittäminen vain voi olla niiiiiin heikkoa, ettei sitä voi yritykseksi laskea. Marttyyrius ei ole äitien yksinoikeus. Isämarttyyreillä on kulttuuri puolellaan oikeuttamassa heidän pätkämentaliteettiaan. Ja kaikki nämä hyväjätkänaiset, joiden mielestä on tärkeämpää nostaa yksittäisen pätkäisän egoa kuin miettiä, miten pätkälasten käy.
Ihan turhaa kiukuttelua jostain hyväjätkänaisesta. Minä ja mieheni ollaan kasvatettu 3 lasta, ja tunnistan ap:n teksistä KAIKEN ja TÄYSIN sekä itseni käytöksestä että kaveriperheiden. Mä purin kieltäni, etten sanoisi kaikkea turhaa, mitä mieli teki. Onneksi, näin jälkikäteen ne asiat oli aivan turhia. Pumppasin maidot pakastimeen, ja annoin miehelle ja vauvalle aikaa kehittää omia rutiineja. En tosiaankaan päsmäröinyt vaatevalinnoilla enkä haukkunut ("vitsaillut") miehestä muiden kuullen, joka tuntui olevan yleinen hupi.
Tämä ei ole mitään hyväjätkänaiseutta, vaan pitkäjänteisen kasvatuksen, perheen tulevaisuuden miettimistä ja omien vajavaisuuksien myöntämistä. Kannattaa kokeilla.
MIettisitkö nyt suuressa viisaudessasi sitten myös hetken pätkälasten tulevaisuutta? Miksi käytät tämänkin tilaisuuden kohottaaksesi itseäsi sen sijaan, että kokisit pisaraakaan myötätuntoa niitä kohtaan, jotka eivät ole oppineet sitä minkä sinä, vaikka teit samat virheet? Minähän juuri yritän selittää aapeelle, että hyvään isyyteen tarvitaan myös pitkäjänteistä kasvatusta ja perheen tulevaisuuden ja omien vajavaisuuksien miettimistä. Mutta sinusta siinä olen epäonnistunut minä, joka en ole kertonut sanallakaan omasta äitiydestäni. Voitaisiinko ihan oikeasti laittaa nyt ne tissit piiloon ja puhua niistä pätkäisistä ja pätkälapsista?
Vai oikeastiko sinä ja muut itkijänaiset olette sitä mieltä, että koko ilmiö on aasta ööhön naisten syytä?
No kaikki sun sanomiset perustuu johonkin kristallipallon sanomaan siitä miten asiat on voinut olla tai olis voinut olla. Voihan olla myös, että ap:n eka vaimo on hullu palkkamurhaaja, sellaisiakin on! Mietitäänkö sitäkin? Tai sitä että mies teki ihan kaiken, mitä oletit ettei tehnyt? Miksi sun pitää puhua LÄHTÖKOHTAISESTI olettaen ja asian vierestä? Miksi et puhu siitä mitä sanotaan vaan kehität jotain muuta todellisuutta jne? Defenssi? En tajua. Kuulostat ihan harhaiselta tässä ketjussa. Perusta vaikka oma, niin silloin ei tarvitse vaivata päätään puhki miettimällä miten keksit kaiken tuon tästä aloituksesta. Silloin sitä voi arvioida vaan omana itsenään, jota se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä4891 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
"...jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti." Pitääkö tälläisestä tosissaan edes keskustella? Yhteinen lapsi, yleensä yhdessä suunniteltu, mutta miehen pitää erikseen keskustelulla varmistaa että on isänä yhtä paljon osa lapsen kasvatusta ja elämää kuin äiti? Kyllä mun mielestä pitäisi olla aika vitun itsestäänselvyys, että lapsi on kummankin ja isä on roolissa isänä just niin paljon kun äiti äitinä. Kuten jo sanoitkin, muussa tapauksessa isä on vaan äidin apulainen eikä itsenäinen vanhempi lapselle.
Jos ja kun tulee omalla kohdalla ajankohtaiseksi hankkia lapsia, ei tule kuuloonkaan alkaa omimaan lasta itselleni ja ulkoistaa mies isän roolista OMAN lapsensa elämässä. Mielummin varmistun ensin siitä, että olen oikean miehen kanssa ja haluan varmasti perustaa perheen juuri hänen kanssaan, että haluan juuri hänestä isän lapselleni.
Ei kukaan äiti halua omia vauvaa, vaan ottaa onnellisena kaiken mahdollisen avun vastaan. On nimittäin niin rankkaa puuhaa. Tää paska mitä tässäkin ketjussa viljellään äitejä vastaan, on vaan puhdasta naisvihaa. Vahva isä uskaltaa kyllä sanoa, että anna mun harjoitella tai anna lapsi hetkeksi mulle, vaikka en tekisikään kaikkea niin hyvin kuin sä kokeneempana teet.
Entäs jos isä ei ole vahva? Entäs jos äiti on supervahva varovaisesti hapuilevaa isää kohtaan? Entäs jos KAIKESTA tulee sanomista? Entä jos joutuu korvat punaisena kuuntelemaan oman suvun tai ystävien kesken, miten ei mitään osaa, eikä viitti suuttua "vitsistä". Entä jos päivä päivältä väsyy tähän kaikkeen niin paljon, ettei enää edes oikein yritä? Ja sitten alkaa saada haukkuja siitäkin? Ja ei enää oikein itsekään osaa sanoa, että tää kaikki on ollut tosi vaikeeta ja raskasta, kun ei oikein tunnista sitä kokonaisuutena? Ja lopuksi istuu vaan hiljaa pimeessä nojatuolissa kaljaa juoden, kun ei muuhun kelpaa.
Ja sitten tulee jätetyksi tai lähtee itse. Ja tarina kertoo, kuinka mies ei vaan tehnyt mitään ja joi alkoholia. Ja se on se tarina, joka jää elämään. Ei mitään siitä systemaattisesta lynkkauksesta, mitä nainen saattoi tehdä vuosien ajan?
Musta sä olet aika kylmä ja vähättelevä.
Hirviöäiti kommentoi. Jos noin on, että on heikko huolehtimaan rajoista ja suku yhtä avutonta, niin se pitää myöntää ja pyytää apua joko siltä noitavaimolta tai sitten muilta. Että en nyt pärjää ja koen jääväni pysyvästi paitsioon. Ap ei tee niin. Päinvastoin, hän laittaa kaikki maailman naiset joko paitsioon tai opettaa olemaan mieliksi.
Ja niin vakuuttunutta on naiskuntakin näköjään siitä, ettei paremmalla väliä, että unohtuu miksi nainen niin usein alkaa kärttymanageriksi perheessä. Voisiko johtua siitä, että mies osoittautuu salavihaiseksi marttyyriksi? En sano etteikö oikeastikin hillittömiä naisia ole äiteinä, mutta se on kai selvää, ettei niitä ole yhtä paljoa kuin näitä luovuttajia, kun "mikään ei kelpaa vaikka kaikkeni yritin". Kumma kyllä, kun joku tuota lausetta käyttää, niin harvemmin tuo on edes kysynyt toiselta, mitä tämä haluaisi kun tilattua asiaa ei nyt pysty toimittamaan sellaisenaan. Joskus se yrittäminen vain voi olla niiiiiin heikkoa, ettei sitä voi yritykseksi laskea. Marttyyrius ei ole äitien yksinoikeus. Isämarttyyreillä on kulttuuri puolellaan oikeuttamassa heidän pätkämentaliteettiaan. Ja kaikki nämä hyväjätkänaiset, joiden mielestä on tärkeämpää nostaa yksittäisen pätkäisän egoa kuin miettiä, miten pätkälasten käy.
Ihan turhaa kiukuttelua jostain hyväjätkänaisesta. Minä ja mieheni ollaan kasvatettu 3 lasta, ja tunnistan ap:n teksistä KAIKEN ja TÄYSIN sekä itseni käytöksestä että kaveriperheiden. Mä purin kieltäni, etten sanoisi kaikkea turhaa, mitä mieli teki. Onneksi, näin jälkikäteen ne asiat oli aivan turhia. Pumppasin maidot pakastimeen, ja annoin miehelle ja vauvalle aikaa kehittää omia rutiineja. En tosiaankaan päsmäröinyt vaatevalinnoilla enkä haukkunut ("vitsaillut") miehestä muiden kuullen, joka tuntui olevan yleinen hupi.
Tämä ei ole mitään hyväjätkänaiseutta, vaan pitkäjänteisen kasvatuksen, perheen tulevaisuuden miettimistä ja omien vajavaisuuksien myöntämistä. Kannattaa kokeilla.
MIettisitkö nyt suuressa viisaudessasi sitten myös hetken pätkälasten tulevaisuutta? Miksi käytät tämänkin tilaisuuden kohottaaksesi itseäsi sen sijaan, että kokisit pisaraakaan myötätuntoa niitä kohtaan, jotka eivät ole oppineet sitä minkä sinä, vaikka teit samat virheet? Minähän juuri yritän selittää aapeelle, että hyvään isyyteen tarvitaan myös pitkäjänteistä kasvatusta ja perheen tulevaisuuden ja omien vajavaisuuksien miettimistä. Mutta sinusta siinä olen epäonnistunut minä, joka en ole kertonut sanallakaan omasta äitiydestäni. Voitaisiinko ihan oikeasti laittaa nyt ne tissit piiloon ja puhua niistä pätkäisistä ja pätkälapsista?
Vai oikeastiko sinä ja muut itkijänaiset olette sitä mieltä, että koko ilmiö on aasta ööhön naisten syytä?
Se saa sitä kirkkaamman kruunun mitä enemmän haukkuu muita naisia. Ei vaan tullut mieleen, että ehkä sillä kävi vaan tsägä miehen kanssa, ehkä epäonnistuneemmat äidit ovat jopa tehneet enemmän mutta vähemmillä tuloksilla.
Joskus se tila vaan pitää ottaa itse, ei sitä anneta. Ihan noin niinkuin muutenkin elämässä.
Kun kyse on omasta lapsesta, on oltava vahva. Jos valittavana on lapsen hylkääminen, tai taistelu, vanhempi taistelee. Aina.