Erosin yli 40-vuotiaana, jotta mies saisi lapsen, itse tipuin tyhjän päälle. Tuntuu pahalta.

Ai niin ja unohdin kertoa, että mulla on ilmeisesti alkaneet ennenaikaiset vaihdevuodet 44-vuotiaana samaan aikaan, kun ex-mies sai  kovasti toivomansa lapsen (on mua pari vuotta nuorempi) tai sitten jotain muuta on vialla, asiaa tutkitaan parhaillaan. Olo on kuin puulla päähän lyöty ja lannistunut.

t. ap

Olen pahoillani puolestasi. Mutta mikä oli suunnitelmasi, kun erosit? Jos ajattelit tulevasi vanhemmaksi, taitaa vähän isomman lapsen adoptointi yksin olla nyt se ainoa mahdollisuus.

Koskaan ei tiedä mitä elämässä tapahtuu. Nyt sinulla on kaikki ovet avoinna. Voit hyvin löytää vielä uuden kumppanin, sinulla on aikaa vaikka kuinka. Monet ovat tuossa iässä uudella kierroksella. Onko lapsen yritys yksin mahdollisuus? Luovutetuilla munasoluilla ja siittiöillä?

Uliuli, mene töihin ja lopeta uhriutuminen.

Sun pitää opetella hyväksymään asiat, joille et mitään voi. Se on ainoa keino päästää niistä irti ja mennä eteenpäin. 

Ala miettimään asioita, jotka tuottaa sinulle iloa ja nautintoa, ja keskity niihin. Askel kerrallaan, hetki kerrallaan, päivä kerrallaan. Älä yritä ratkaista koko elämää just nyt.

Ymmärsin, että lapsi oli lähinnä miehesi toive, ei niinkään sinun. Menitte yhteen siinä iässä kun monet ovat jo hankkineet lapset. Toki se miehille onnistuu vaikka papparaisena, muttei naisille.

Vierailija kirjoitti:

Uliuli, mene töihin ja lopeta uhriutuminen.

Missähän on sanottu, ettei ap ole töissä? Koita nyt jo vitun toimistorotta käsittää, että kaikki ei oo töissä ma-pe 8-16.

Varmasti on rankkaa hyväksyä tilanne! Itse 1,5 vuotta sitten reilu 4-kymppisenä eronneena voin sanoa, että uuden, hyvän parisuhteen löytyminen on vaikeaa. Hyviä miehiä on kuitenkin yllättävän paljon, mutta kun itse kiinnostuu niin toinen ei ja sitten toisin päin... Sulla on kuitenkin siitä hyvä tilanne, että halutessasi ja oikean miehen kohdatessa voit "saada lapsia" miehen kautta. Liikenteessä on kuitenkin paljon miehuä, jolla on jo lapsia. Oman biologisen lapsen saaminen ei ehkä ole enää kovinkaan realistinen vaihtoehto sulle.

Vierailija kirjoitti:

Yritimme lasta muutaman vuoden. Sain keskenmenon, ja lapsettomuushoidot eivät auttaneet. Oli raskasta henkisesti ja fyysisesti, ja siksi päätin erota.

Mies on saanut nyt lapsen uuden puolisonsa kanssa.

Itse tipuin tyhjän päälle ja alan vasta nyt tajuta, millaisen uhrauksen tein. Taloudellisesti on raskasta elää yksin, lapsettomuuden hyväksyminen on kesken ja uutta puolisoa ei taida mulle enää löytyä.

Miten pääsen eteenpäin elämässä, auttakaa viisaat mammat.

Teit uhrauksen. Minkä uhrauksen olet tehnyt? Olet ollut niin ajattelematon, että et ole osannut hankkia lapsia hedelmällisessä iässä. Onko se miehesi vika? Mitä raskasta yksin elämisessä on taloudellisesti? Ajattelitko yhtään, mitä lapsi olisi tehnyt taloudelliselle tilanteellesi?

Välillä tuntuu, että ihmisten typeryys on ääretön. Itketään asioita, jotka on täysin itse aiheutettu. Puhutaan uhrautumisesta kun todellisuudessa ihminen itse on omalla toiminnallaan saattanut itsensä huonoon tilanteeseen. Syy on sinussa itsessäsi. et ole silloin uhrautunut kenenkään tai minkään puolesta. Teit valintasi, lopeta uhriutuminen ja etene elämässäsi.

Minulla on työpaikka. Miehen kanssa olin yhdessä yli 10 vuotta, lasta yritettiin alkaen 35-vuotiaasta.

Ymmärrän, että en itse enää lapsia saa, enkä edes jaksaisi sitä toivomista ja hoitoja enää. Kuten kerroin, mulla on ilmeisesti alkaneet ennennaikaiset vaihdevuodet .Häpeän sitä, että minusta tulee näin nuorena vaihdevuosista kärsivä.

Yksin en halua adoptoida.

Mies halusi myös erota tietenkin, jotta voisi etsiä uuden puolison itselleen. Löysi nopeasti ja saivat lapsen. Olen onnellinen heidän puolestaan, mutta tällä hetkellä tuntuu epäoikeudenmukaiseltam kuinka joillekin asiat järjestyvät ja joillekin riittää vastoinkäymisiä.

Vierailija kirjoitti:

Koskaan ei tiedä mitä elämässä tapahtuu. Nyt sinulla on kaikki ovet avoinna. Voit hyvin löytää vielä uuden kumppanin, sinulla on aikaa vaikka kuinka. Monet ovat tuossa iässä uudella kierroksella. Onko lapsen yritys yksin mahdollisuus? Luovutetuilla munasoluilla ja siittiöillä?

Tämä taitaa olla aika marginaalinen mahdollisuus, varsinkin kun ap viittaa myös talousvaikeuksiin.

Ap on nyt siinä elämänvaiheessa, että lapsettomaksi jääminen alkaa olla todennäköisempää kuin lapsen saaminen. Voi se lapsikin vielä tulla, mutta jos ei tule, täytyy tosiseikat tunnustaa ja siirtyä surutyön jälkeen eteenpäin. Ap itse tietää, milloin on luovuttamisen aika. Silloin saattaa huomata, että elämässä tulee tilalle paljon muita hyviä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on työpaikka. Miehen kanssa olin yhdessä yli 10 vuotta, lasta yritettiin alkaen 35-vuotiaasta.

Ymmärrän, että en itse enää lapsia saa, enkä edes jaksaisi sitä toivomista ja hoitoja enää. Kuten kerroin, mulla on ilmeisesti alkaneet ennennaikaiset vaihdevuodet .Häpeän sitä, että minusta tulee näin nuorena vaihdevuosista kärsivä.

Yksin en halua adoptoida.

Mies halusi myös erota tietenkin, jotta voisi etsiä uuden puolison itselleen. Löysi nopeasti ja saivat lapsen. Olen onnellinen heidän puolestaan, mutta tällä hetkellä tuntuu epäoikeudenmukaiseltam kuinka joillekin asiat järjestyvät ja joillekin riittää vastoinkäymisiä.

Päästä irti. Elämä ei ole oikeudenmukaista. Tee omasta elämästäsi niin hyvää kuin mahdollista, siihen sulla on täysi valta. Jossittelu ja itsesääli on turhaa ja tuhoavaa.

Kuulostat pettyneeltä ja ehkä vähän masentuneelta. Älä mene syvemmälle tuohon kelaan. Sinulla on vielä paljon aikaa elää hyvää elämää.

Ymmärtääkseni laspettomuushoidot voivat aiheuttaa vaihdevuosien aikaistumisen. Se ei ole sinun huonommuuttasi.

Jos kaipaat lasta/lapsia elämääsi, mene mukaan tukiperhetoimintaan. Yksin asuvakin voi osallistua.

Ei ne sinun vaihdevuodet kyllä mitkään ennenaikaiset ole, vaan ihan normaaliksi luokitellussa iässä tulevat, vaikkakin jokusen vuoden suomalaisten naisten keskiarvoa aiemmin. Ennenaikaisiksi vaihdevuoksiksi luokitellaan alle 40 vuoden iässä tapahtuva munasarjojen toiminnan hiipuminen.

Mutta itse asiaan... Kyllä siihen oppii, uuteen elämään ilman miestä. Minut mies jätti kun olin 39, vaihtoi 19-vuotiaaseen ukrainalaistyttöön. Meillä oli aina niin, että mies vannotti että lapsia ei ikinä halua, ja minä siihen suostuin koska rakastin miestä niin paljon että olin valmis uhraamaan omat lapsihaaveeni. Nyt sillä on sen ukrainattaren kanssa jo kaksi lasta, mikä kieltämättä vähän tuottaa katkeraa mieltä. Minulta meni ohi hedelmälliset vuoteni miehen kanssa, joka ei halunnut lapsia, ja joka lisäksi dumppasi minut kun tulin liian vanhaksi ollakseni kaunis ja seksikäs.

Sorruin alkoholin liikakäyttöön pariksi vuodeksi eron jälkeen, mutta nykyisin olen taas tolpillani elämässäni. En enää edes halua mitään miestä elämääni, niin paljon tykkään elää yksikseni.

https://anna.fi/hyvinvointi/ravinto/rasvat-vaikuttavat-hormonitoimintaa…

Hei, katsoisitko tuon linkin. Pikkuisen voi ruokavaliolla vaikuttaa hormonitoimintaan. Siinä hyvät rasvat ovat avuksi, esim. vehnänalkioöljy. Jospa saisit himppasen apua tuosta alkaviin vaihdevuosioireisiin.

Sinun kohtalosi kuulostaa epäreilulta. Itsekin olen kokenut lapsettomuushoitojen toivon ja epätoivon vaihtelut ja miten hoidot valtaavat ajatukset ja elämän kokonaan. Olen myös eronnut ja siinäkin on ihan valtavasti työstämistä. Elämä kuitenkin jatkuu ja se voi hyvinkin olla antoisaa, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu kunhan pitää mielen avoimena. Avun pyytämistä ei kannata turhaan häpeillä ja sitä apua myös saa jos tuntuu vaikealta. Jokainen meistä kohtaa ennen pitkää kriisin joka koettelee meitä.

Erosiko ap siis siksi että oli fyysisesti ja henkisesti raskasta vai siksi että mies saisi lapsen? Tarina vaihtuu viestistä toiseen.

KOSKAAN ei pidä erota toisen puolesta.

Ymmärrän harmistuksesi, enkä halua vähätellä sitä. Toisaalta sinuna pitäisin mielessä senkin, että lapsen saaminen on ainoa asia, joka sinulla on nyt suljettu pois. Kaikki muu on mahdollista, oli se sitten työhön tai yrittäjyyteen keskittyminen, uusi mies, kaverit, harrastukset, vapaaehtoistyö, matkustelu tai vaikka mikä!

Omalla kohdallani kävi niin, että jouduin luopumaan sairastumisen vuoksi melkein kymmenen vuoden uran jälkeen ilmailualan ammatistani, joka oli ollut myös harrastukseni pienestä pitäen. Siinä meni siis päivittäisen tekemisen ja yhteisön lisäksi myös iso osa identiteetistä. Mutta niin vain löytyi uusia asioita, joista ilo ja innostus löytyi. Niin käy sinullekin.

Kiitos kannustavista kommenteista ja käytännön neuvoista.

Elämä jatkuu. Yritän keksiä suunnan elämälle ja toivottavasti löydän kivan puolison vielä. Jos hänellä olisi lapsia, se ei haittaa yhtään. Ymmärrän sen, ettei elämässä voi saada kaikkea.

t. ap