Naisten välisestä ystävyydestä

Miksi tästäkin pitää vääntää joku naiskysymys? Onko tämä taas joku naisten inhoamisen elämäntehtäväkseen ottanut? Onko sinulla siis syvällisiä ystävyyssuhteita miesten kanssa, jossa avaudut vastaavalla tavalla (ei sukulaisia) ja sitten kaikki on ihanaa? Mulla on se käsitys että miesten ystävyyssuhteet on pinnallisempia, ja koska syviin vesiin ei mennä, ei myöskään avata itseä loukkaantumiselle ja itseensä ottamiselle samalla lailla. Se on hinta joka on maksettava siitä että uskaltaa paljastaa heikkoja kohtia itsestään ja aika usein niihin sitten sattuu.

Olen kokenut, juuri tuota kateutta, ilkeilyä, mustasukkaisuutta ja osuvasti sanottu, lähes parisuhteen kaltaista. Sitten niitä, jotka ovat niin olevinaan hyviä ystäviä ja kiinnostuneita, mitä mulle kuuluu. Jos kertoo, että hyvää ja mitä kaikkea kivaa on tapahtunut, sitä tietoa levitetään halveksivassa muodossa. Jos kertoo, että vähän huonoa, on ollut perheessä vaikka sairautta, jonossa on uteliaita kyselemässä, että mikä sairaus, milloin kuolee, miten sellainen sairaus tulee.

No, itsellä ei kauhean kivoja kokemuksia juuri nyt. Laitoin välit poikki yhteen ystävään, koska en jaksanut enää hänen jatkuvaa kiukuttelua, kaiken oman **skan projisointia minuun. Oli juuri i, että vaati hirveää omistautumista ystävyydelle ja loukkaantui, jos en ehtinyt nähdä tai jutella aina, kun hän olisi sitä vaatinut. Tottakai ystävän tukena pitää olla, mutta vuosikausien epätasapaino kyllä alkaa lopulta tuntua. Eikä sekään olisi vielä niin paha, mutta jos toinen alkaa vielä ilkeäksi niin en koe saavani sellaisesta suhteesta enää mitään. 

Naisten ystävyyssuhteet on kyllä juu vaikeita. Vuosien varrella liian vaativat, ns. "vaikeat ihmiset" ovat kyllä ruvenneet tippumaan omasta kelkastani pois. Olen mieluummin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät "vaadi" ystävyydeltä mitään, vaan yhdessäolo tulee luonnostaan ja kun molemmille sopii. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi tästäkin pitää vääntää joku naiskysymys? Onko tämä taas joku naisten inhoamisen elämäntehtäväkseen ottanut? Onko sinulla siis syvällisiä ystävyyssuhteita miesten kanssa, jossa avaudut vastaavalla tavalla (ei sukulaisia) ja sitten kaikki on ihanaa? Mulla on se käsitys että miesten ystävyyssuhteet on pinnallisempia, ja koska syviin vesiin ei mennä, ei myöskään avata itseä loukkaantumiselle ja itseensä ottamiselle samalla lailla. Se on hinta joka on maksettava siitä että uskaltaa paljastaa heikkoja kohtia itsestään ja aika usein niihin sitten sattuu.

Sanoinkin, että "ystävyyssuhteet ylipäänsä". Koska itselläni on se mielikuva ja kokemus, että nimenomaan usein naisten välillä on ed. kuvaamiani asioita. Miesten (tai mitä sukupuolta tai ikinä onkin) välillä voi sitten olla joka samanlaisia tai ihan omanlaisiaan haasteita. En kyllä näkisi, että ilkeilyn tai mustasukkaisuuden vastaanottaminen on hinta, jonka joutuu ottamaan osakseen siitä, että uskalletaan avata sisintä, eihän sen nyt niin pitäisi mennä? -Ap

Jotain vastaavaa oli yläasteella ja sitten kaikki kasvoi aikuisiksi.

Sanoisin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Olen 43 vuotias ja minulla on vain hyviä ystäviä. En tiedä mitään mistään ilkeilystä tai muusta negatiivisesta, sillä sellaista ei ole. Ystäviä minulla on paljon, samoin myös hyviä kavereita, iältään he ovat 35-92 vuotiaita. Monta ystävää on ollut jo lapsuudesta saakka, mutta monta on tullut myös matkan varrella.

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut, juuri tuota kateutta, ilkeilyä, mustasukkaisuutta ja osuvasti sanottu, lähes parisuhteen kaltaista. Sitten niitä, jotka ovat niin olevinaan hyviä ystäviä ja kiinnostuneita, mitä mulle kuuluu. Jos kertoo, että hyvää ja mitä kaikkea kivaa on tapahtunut, sitä tietoa levitetään halveksivassa muodossa. Jos kertoo, että vähän huonoa, on ollut perheessä vaikka sairautta, jonossa on uteliaita kyselemässä, että mikä sairaus, milloin kuolee, miten sellainen sairaus tulee.

Sama! Hyvät uutiset on joillekin myrkkyä. Väkinäisen hymyn takaa loistaa katkerat silmät ja jokin pieni ilkeys on pakko sanoa. Usein niin pieni, että se tuntuu vastaanottajasta pahalta, mutta sitä kyseenalaistaa itsensä (kuvittelinko vain, mitä just tapahtui jne.) mutta paska maku jää.  Monesti oon miettinyt, että kunpa osattais vaikka sanoa toiselle: "oon sulle kateellinen, siksi tämä mun outo reaktio". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tästäkin pitää vääntää joku naiskysymys? Onko tämä taas joku naisten inhoamisen elämäntehtäväkseen ottanut? Onko sinulla siis syvällisiä ystävyyssuhteita miesten kanssa, jossa avaudut vastaavalla tavalla (ei sukulaisia) ja sitten kaikki on ihanaa? Mulla on se käsitys että miesten ystävyyssuhteet on pinnallisempia, ja koska syviin vesiin ei mennä, ei myöskään avata itseä loukkaantumiselle ja itseensä ottamiselle samalla lailla. Se on hinta joka on maksettava siitä että uskaltaa paljastaa heikkoja kohtia itsestään ja aika usein niihin sitten sattuu.

Sanoinkin, että "ystävyyssuhteet ylipäänsä". Koska itselläni on se mielikuva ja kokemus, että nimenomaan usein naisten välillä on ed. kuvaamiani asioita. Miesten (tai mitä sukupuolta tai ikinä onkin) välillä voi sitten olla joka samanlaisia tai ihan omanlaisiaan haasteita. En kyllä näkisi, että ilkeilyn tai mustasukkaisuuden vastaanottaminen on hinta, jonka joutuu ottamaan osakseen siitä, että uskalletaan avata sisintä, eihän sen nyt niin pitäisi mennä? -Ap

Ei pitäisi mennä ei, mutta kun ihmisillä on valitettavasti ihan rutosti niitä kipupisteitä ja kun jokin osuu kipupisteeseen, siitä seuraa ulkopuoliselle käsittämättömiä ja naurettavia reaktioita. Käytännössä on hyvin usein niin, että kun ihminen käyttäytyy kummallisesti ja tilanteeseen sopimattomasti, sivullinen voi todellisuudessa seurata vanhan trauman aktivoitumista. Eihän se helppoa ja kivaa ole hyvin usein luovia näitten keskellä, ja jos joku ihminen käy hyvin raskaaksi, hajuraon ottaminen auttaa. Tietysti jos huomaa että omat ihmissuhteet on aina kauhean raskaita, niin kannattaa vähän itsekin katsoa peiliin, että miksi minä aina löydän itseni näistä tilanteista. Että ehkä kysymys ei olekaan siitä että "naiset aina" vaan "sinä aina".

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Olen 43 vuotias ja minulla on vain hyviä ystäviä. En tiedä mitään mistään ilkeilystä tai muusta negatiivisesta, sillä sellaista ei ole. Ystäviä minulla on paljon, samoin myös hyviä kavereita, iältään he ovat 35-92 vuotiaita. Monta ystävää on ollut jo lapsuudesta saakka, mutta monta on tullut myös matkan varrella.

Olet onnekas! Kaikki ei ole näin onnekkaita! Olen kyllä myös sitä mieltä, että liian kiltit ja herkät ihmiset on hyviä kohteita ilkeilijöille. 

Mulla on kavereissa muutama draamaqueen, mutta heidän kanssaan suhde ei ole koskaan edennyt ystävyydeksi. Ystävikseni on valikoitunut toisenlaisia ihmisiä.

Minulla on samoja kokemuksia, mutta kuten nro 1 kommentoi, yleistän sen kokonaan ihmisiin. Näin menetellessäni teen väärin muutamaa ihanaa tuttua kohtaan. Toisaalta, ne muutama ihana tuttu ovat sellaisia, joiden kanssa ystävyys on pinnallisempaa, joten sopii kuvioon.

Ja tuo, että vaaditaan ystävyydeltä samaa (enemmän) kuin parisuhteelta. Kyllä. Mä jopa kysyin yhdeltä ystävältäni, että mitä sinä oikein haluat minusta? Kyse oli siitä kun minun olisi pitänyt lähteä baariin koska hän halusi lähteä. Ja minua ei kiinnostanut. Siitä tuli siis riita, niin uskomattomalta kuin kuulostaakin. Oma elämä pitäisi rakentaa ystävän ympärillä pyöriväksi, jotta hänellä olisi mukavaa eikä tulisi paha mieli. Se ei riitä että olen sellainen kuin olen omasta vapaasta tahdostani. Yhdelle toiselle ystävälle kerroin että minulle oma perhe ja parisuhde kyllä menee ystävän edelle. Liittyi samanlaiseen tilanteeseen. Luulin että tämä on itsestään selvää aikuisille ihmisille eikä asiaa tarvitse selittää.

Nyt asiat ovat hyvin, kun ystävyyssuhteeni ovat kevyempiä. Ystävät tuntuvat mukavilta! Sama juttu minullakin, että edelleenkään en näille muutamalle kerro asioitani, koska sain oman elämäni (joka oli minulle ok) riepottelusta tarpeeksi. En kaipaa ketään lähelle, joka ei anna mun elää sellaista elämää mitä haluan. Jos intressit menevät yksiin, niin tehdään sitten asioita yhdessä. Ei ole mitään velvollisuuksia lähteä mihinkään tai tehdä mitään jos itse ei halua. Perhettä kohtaan velvollisuuksia sen sijaan on.

Kokemusta täälläkin. Huomaankin, että viime aikoina on tullut vietettyä vapaa-aikaa vain miespuolisten kavereiden kanssa, tänään näen pitkästä aikaa naispuolista ystävää. Hänenkin kanssaan tulee useinkin draamaa (joskin aina saadaan ne sovittua, raskasta silti), odotan silti innolla näkemistä.

Juu en jaksa.

Paras neuvoni onkin: hanki tytär, kasvata hänet hyväksi ihmiseksi ja kun hän on aikuinen, siinä sulla on kerrankin kiva naispuolinen ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Juu en jaksa.

Paras neuvoni onkin: hanki tytär, kasvata hänet hyväksi ihmiseksi ja kun hän on aikuinen, siinä sulla on kerrankin kiva naispuolinen ystävä.

Hehe, oma äitini onkin minulle näin aikuisiällä myös hyvä ja rakas ystävä! <3 -Ap

Aivan samoja kokemuksia täälläkin. Minulla onkin nykyään enemmän kavereita kuin tosi, tosi läheisiä (nais)ystäviä. Oma mieheni on paras ystäväni, jonka kanssa puhun ihan kaikesta. Minulla on myös yksi miespuolinen ystävä, hänen kanssaan en ole koskaan kokenut mitään kauteutta enkä piikittelyä. En myöskään vaatimuksia enkä mustasukkaisuutta. Mutta tämä voi toki liittyä enemmän persoonallisuuteen kuin sukupuoleen. 

Joskus kaipaan yhtä rakasta menettyä ystävääni vaikka ystävyytemme loppuaika olikin aika ikävää.. Koin juuri tuota, mitä yksi kirjoittaja kuvaili, että en saanut elää vapaasti omannäköistä elämääni (tai siltä tuntui). 

Ystävä piikitteli ja vaati aina minun mukautumista. Aloin pelätä ja varoa häntä, lopulta en enää kestänyt ja kerroin asiasta hänelle. Ystävä pisti välit poikki.

Kokemusta on juu. Varsinkin tuo kolahti, että vaaditaan parisuhteen kaltaista sitoutumista ja velvollisuuksien hoitamista. Ei kiitos, olen parisuhteessa vain mieheni kanssa. Sarkastisesti kysyin lupaa ystävältä, että saanko viettää kiitos yhden viikonlopun mieheni kanssa, kun hän on minulle tosi tärkeä ja tykkään hänestä ja haluaisin harrastaa hänen kanssa seksiäkin välillä, ilman että joku ystävä on siinä hengailemassa bilefiiliksissä vieressä, valmiina lähdössä tyttöjen iltaa viettämään baariin. Ystävä ei tarjunnut "pikku" vihjettä, suuttui vain siitä että miksen "koskaan" lähde hänen kanssa baariin.

Yllättäen emme ole enää tekemisissä. Ja ihan yhtä yllättäen, tämä ystävätär löysi kyllä parisuhteen saman tien kun minä poistuin kuvioista. Vaikka aluksi hän lähettelikin itsesäälisiä viestejä joissa hän epäsuorasti uhkaili itsemurhallakin. (Itselläni on ollut vuosia vaikea masennus, mutta en IKINÄ puhu itsemurha-ajatuksista ystävilleni. Mikään ei ole niin kauheata, kuin kuunnella sellaista! Eiväthän he voi asialle mitään tehdä, eihän ammattipsykiatritkaan voi määräänsä enempää auttaa.)

Up

"Kateutta, ilkeilyä, mustasukkaisuutta, vaaditaan ystävyydeltä lähes parisuhdetta muistuttavaa omistautumista, neuvotaan hanakasti ja kärkkäästi muita jne. On myös olemassa tilaa antavia, toisia kunnioittavia ja lämpimästi välittäviä ystäviä, mutta valitettavan usein tuntuu, että naisten välillä on noita edellä kuvaamiani negatiivisia elementtejä. "

Kuulostaa tutulta. Naiset ei itse edes tajua, kuinka vetävät ystäviään lokaan juoruillessaan ystäviensä asioita toisille ystävilleen.

Miehet osaavat paremmin pitää suunsa kiinni.

Ystävä alkoi "erityisherkäksi" ja hänen TARPEIDEN mukaan piti elää. Muilla ei saanut olla tarpeita. En jaksanut varoa sanomisiani ettei hän vaan "kuormitu".