Kummin velvollisuudet

Kuulostaa aika oudolta. Itse odotan kummeilta sen verran, että joskus vaikka kysyisivät joskus kummilapselta mitä hänelle kuuluu.

Mielenkiintoista, en ole koskaan törmännyt vaikka itselläni kummilapsi on muutama ja facekavereitakin jonkin verran.

Kuka huutelee tuolla tavalla kummien perään ja vielä julkisesti? Törkeää hyväksikäyttöä, veisi itse lapsensa niihin näytöksiin. Kummit saa viedä silloin kun itselle sopii ja haluaa, eikä niin että hypätään heti kun vanhempi käskee.

Samaten tilinumeron kyseleminen on aika mautonta, vaikka tavallaan ymmärrän että hyvin valittu lahja on se mieleisin. Tuolla melkein alleviivataan ajatusta että kummi ei muka olisi kykenevä ostamaan itse jotain hyvää lahjaa, tai vaikka antamaan lahjaa rahana lapselle. Aikamoista..

Kahdeksan kummilapsen kummina täytyy sanoa, että oot kyllä ap osanut valita kaverisi omituisesti...

Vierailija kirjoitti:

Kuka huutelee tuolla tavalla kummien perään ja vielä julkisesti? Törkeää hyväksikäyttöä, veisi itse lapsensa niihin näytöksiin. Kummit saa viedä silloin kun itselle sopii ja haluaa, eikä niin että hypätään heti kun vanhempi käskee.

Samaten tilinumeron kyseleminen on aika mautonta, vaikka tavallaan ymmärrän että hyvin valittu lahja on se mieleisin. Tuolla melkein alleviivataan ajatusta että kummi ei muka olisi kykenevä ostamaan itse jotain hyvää lahjaa, tai vaikka antamaan lahjaa rahana lapselle. Aikamoista..

Ei tilinumeron kyseleminen, vaan jakaminen, sori.

-edellinen

Empä ole moiseen törmännyt eikä kukaan tuttuni ole vastaavasta puhunut. En koe kummiuteen suoraan liittyvän mitään velvollisuuksia.

Varsinkin toi tapahtumiin vieminen perustuu kummin omaan tahtoon. Jos ite bongaa jotain minkä vois kuvitella kummilasta kiinnostavan voi kysyä sinne menemisestä ite.

En muuten ite antais sitä lahjarahaa tilille (ainaka vanhemman). Kysyisin mikä nyt sitten on se toivelahja (muutenkin aina kysyn onko lahjatoiveita) tai antaisin lahjakortin (yleisin kummilapselleni antama lahja).

Aika härskiltä kuulostaa. Itse vastaisin tuossa tilanteessa, että kiitos, mutta ostan mielelläni jotain itse. Tai en vain laittaisi rahaa tilille, vaan veisin lahjan, jonka itse haluan antaa. 

Lahjan antamisesta on tehty jotenkin tosi vaikeaa. Ymmärrän, jos ideologisista syistä ei halua lapsilleen esim. muovileluja, mutta sen toiveenkin voi ilmaista jotenkin fiksummin, ilman pakkoa tai varsinaista pyyntöä. Ei lahjan tarvitse aina olla nappisuoritus, jokainen meistä on saanut lapsena lahjoja, jotka eivät kolahtaneet. Ei maailma siihen kaadu. Lahjan voi sitten jossain vaiheessa laittaa kiertoon. Ja jos on sitä mieltä, että lapsi saa liikaa tavaralahjoja, niin ensin voi sitten miettiä mitä lahjoja itse antaa, eikä ohjeistaa vieraita tuomaan jotain muuta. Lapselle lahja saa olla tärkeä, mutta vanhempien pitäisi aikuisina arvostaa sitä, että kummi ylipäätään tulee paikalle ja viettää aikaa lapsen kanssa. 

No kyllä on härski äiti. Toki olemme omille kummilapsille ostaneet lahjoja ja lastemme kummit ovat niitä tuoneet, mutta koskaan ei olla vaadittu tai muistuteltu asiasta. 

Joo, niinhän se on, että kummeilta odotetaan. Olet varmaan valinnut lapsesi kummiksi ystävän tai läheisen?

Mikäpä estää sinua ottamasta kummiin yhteyttä, jos haluat tavata?

Kummius muuttaa entisen luontevan ja vastavuoroisen ihmissuhteen liikesuhteeksi: kummilla on velvollisuuksia, joiden laatu jää arvailujen varaan. Lapsen vanhemmat odottavat kummilta telepaattisia kykyjä. Jos kummi ei ole 'tarpeeksi hyvä', aletaan mököttää: huono kummi! Kummius on yksipuolinen hyötymissuhde.

Jos kummi on itse lapseton, odotukset on sitä suuremmat: kalliita lahjoja, mielellään kotipalvelua, jos asuu lähellä, oletetaan kummin olevan aina valmiina lapsenvahdiksi ym. kuin partiolainen. Ilmeisesti kummi saisi mielellään rahoittaa kummilapsen harrastuksia ja lopuksi testamentata tälle omaisuutensa.

Vastalahjaksi kummi saa valokuvan kerran vuodessa.

Suostuin ex-miehen sukulaisen kummilapseksi. Vihjailuja tuli, että saisi tulla rakentamaan heidän mökille merirosvolaivaa, ruoppaamaan rantakaisloja ym. Mökille oli matkaa 400 kilsaa. Asiaa mutkisti, että kummilapsi oli kaksonen: kummin oletettiin telepaattisesti tietävän, minkä lahjan toinen lapsi oli saanut omilta kummeiltaan, ja hankkivan toiselle saman, ettei tule paha mieli. Lapsettomana en ole haka ostamaan lastenvaatteita, mutta yritin parhaani. Niitä ei yhtään kertaa käytetty, eikä edes juuri kiitetty.

Niin, ja kummin kuulumisiahan ei tarvitse koskaan kysyä: palvelusuhde on yksipuolinen.

Olin yksinomaan helpottunut, kun kummiuteni jäi historiaan avioeron mukana.

Omilta kummeiltani sain aikanaan 2 kertaa synttärilahjan ja kerran joululahjan. Emme tavanneet tai soitelleet koskaan. Kaikki yhteydenpito loppui rippijuhlaan. Kummivanhemmilla ei ollut pienintäkään kiinnostusta elämääni kohtaan.

Näin on ajat muuttuneet.

Ei kummiksi enää koskaan kirjoitti:

Oon kahden lapsen kummi ja lapset siis 5 ja 8 vuotiaat tytöt.

Ärsyttää suunnattomasti, kun ennen heidän synttäreitään äitinsä soittaa ja muistuttaa tilinumerosta, johon voi lahjarahan laittaa.

Hän haluaa ostaa itse lahjat, jotta on varmasti mieleinen!

Toinen seikka, joka kummina olossa inhottaa on, että tämä äiti huutelee facessa: hei kummit! Nyt olis sen ja sen konsertti, luistelunäytös, elokuva yms. Kuka kummeista veis?

Aivan paniikissa kummit, että onko pakko?

Kenen vuoro nyt? Jne.

Joo, tosiaan. Kummin olemassaolo muistetaan joulun ja syntymäpäivän alla. Matkaa on niin paljon, että tapaaminen ei ole asialistalla. Mutta muistutetaan hyvissä ajoin, että lahjan ehtii ostaa ja postittaa.

Jännästi nämä yhteydenotot liittyy nimenomaan siihen, että kummilta halutaan jotain.

Oikeastaan kummilupauksessa pitäisi allekirjoittaa sopimus siitä, minkä verran kummi on velvollinen rahoittamaan kummilapsen elämää.

Härskeintä on, jos lapsen vanhemmat on varakkaita, rahasta ei ole puutetta. Silti kummin kukkarolle hingutaan. Mitäpä sillä voisi olla omia tarpeita, varsinkaan jos sillä ei ole lapsia.

Yhdenkään kersan kummiksi en enää suostu!

9, tuo on niin totta! Yksipuolinen pakettiautomaatti, se on lapsettoman kummin rooli. Meidän pitäisi pitää yhteyttä, järjestää lapselle elämyksiä ja tietenkin tuoda niitä lahjoja. Ei siinä mitään, mutta vuosia useamman lapsen kummina oltuani olen huomannut, että jopa tuo kerran vuodessa lähetetty kuva jää monelta lähettämättä. Lapset ovat ihan mukavia, mutta vanhempiin tässä joutuu pettymään vuosi vuoden jälkeen. Kai sitä nyt voisi kummille edes suklaarasian tai joulukukan antaa..? Mutta ei, lahjat otetaan vastaan, kahvit keitetään ja sitten suunnilleen heitetään ulos, että päästään jatkamaan normi-iltaa perheen kesken. 

Tympii. Ymmärrän, että lapsiperhehärdellissä joskus ollaan ajattelemattomia ihan vain väsymyksenkin takia, mutta miten kaikilla voi olla sama tilanne, vuodesta toiseen..? Olisiko kuitenkin viime kädessä kysymys itsekkyydestä? 

Kummilupauksessa kummi lupaa osallistua lapsen elämään ja olla läheinen aikuinen ja tukemaan vanhempia näiden kasvatustyössä.

Kalliista, vuosittaisista lahjoista ja muista rahallisista velvoitteista siinä ei puhuta sanaakaan.

Me olemme kummiasiaa miettineet paljon (olen raskaana).

Molemmat olemme sitä mieltä, että kummi saisi panostaa enemmän elämyksiin, kuin esineisiin.

Okei, moni nyt ajattelee, että jaa, sitä lasta pitää sitten viedä tivoliin ja sirkukseen ja särkänniemeen ja hoploppiin. Kalliiksi käy.

Itse olen ajatellut, esim.

-kesäpiknikki leikkipuistoon / rannalle / ym.

-yökyläilyt

- maatilavierailut

- jne.

Toki varmasti esineitäkin tulee annettua ja vietyä särkänniemeen.

Enemmän kummi olisi kuitenkin sellainen "vanhempien valitsema luotettava aikuinen", johon muodostettaisiin heti syntymästä asti erityistä sidettä. Kummius olisi yhdessäoloa ja kuuntelemista.

Kiistaa on myös siitä, keitä kummiksi pyydetään. Mies on ehdottomasti sitä mieltä, että hänen siskonsa ja tämän mies (ovat 39 ja 40 -vuotiaita). Itseäni taas houkuttelisi ajatus heidän teini-ikäisestä tytöstä. Okei, se on vielä teini, mutta sitten kun lapsemme menee kouluun niin tämä teini-ikäinen onkin jo täysi-ikäinen ja varmasti täysin kypsä olemaan se kuunteleva, luotettava, vanhempiensa valitsema henkilö.

Nimittäin, omien kokemuksieni pohjalta, vanhemman ja lapsen suhde on tietyissä asioissa pulmallinen. Vanhemmilla on suuret suunnitelmat lapsellensa (meidän Liisa menee lääketieteelliseen eikä asiasta keskustella). Samoin painava sana voi liittyä harrastukseen jne. Tällöin lapsi ei voi vapaasti keskustella vanhempiensa kanssa, hulluistakaan, tulevaisuudensuunnitelmistaan. Koska vanhemmilta tulee heti "älä nyt tuollaisia haihattele, hanki itsellesi kunnon ammatti".

Lisäksi, jos kummeilla ja kummilapsella on ikäeroa 40 vuotta, niin onhan se vähän tylsää.

Kysy seuraavaksi, miten se (konsertti yms.) tukee lapsen kristillistä kasvatusta ja vie lapsi sunnuntaina kirkkoon.

Nyt alatte kaikki tekemään sitä kummin oikeas tehtävää eli auttamaan kristillisessä kasvatuksessa. Viette lapsen kirkkoon ja luette yhdessä raamattua ja keskustelette esim pääsiäisen ja joulun merkityksestä. Kummin tehtävä ei ole ostella lahjoja ja hyppiä vanhempien pillin mukaan.

Minä pitäisin kyllä tiukan puhuttelun tuollaiselle henkilölle. Kummin tehtävä, ihan oikeastihan siis, on lapsen kirkollinen kasvattaminen. Eli niille ahneille vanhemmille voi sanoa, että tulen toki lukemaan herramme Jeesuksen Kristuksen sanaa lapsellenne, lopuksi voimme rukoilla. Mutta mihinkään maalliseen syntitapahtumaan en viatonta pientä vie.

Jos minulle esitettäisiin rahalahjatoive, veisin piruuttani jonkin hartauskirjan lapselle, ja vannottaisin että vanhemmat lukevat kirjaa joka päivä. Aina tavatessamme kyselisin moneen moneen kertaan että onko rukoukset nyt luettu, oletko lukenut hartauskirjaa, onko Jeesus sydämessä ja Jumala mielessä jne.

Olen ateisti, mutta raivostuttaa itsekkäät nykyvanhemmat, jotka kuvittelevat voivansa määräillä kaikkia lastensa kautta.

Kannattaa kyllä olla tosi tarkkana siitä, kenet kummikseen pyytää jos on selkeät odotukset kummiudelle. 

Ajatuksen tasolla kuulostaa tosi kivalta, että kummi vie sinne ja tänne ja ottaa yökylään. Mutta jotta molemmille muodostuu yökyläilystä/reissuista kiva kokemus, vaatii se vähän parempaa tuntemista puolin ja toisin kuin muutaman kertaa vuodessa näkemisen. Kummiksi kannattaa siis valita henkilö, joka asuu lähellä, jonka kanssa on muutenkin paljon tekemisissä ja joka on oikeasti innostunut olemaan isossa roolissa lapsen elämässä. Vaikka teille lapsi on tärkeä ja ystävännekin pitävät hänestä, ei se tarkoita automaattisesti sitä, että ystävänne haluavat uhrata vapaa-aikaansa lapsellenne. Siinä on iso ero.

Vierailija kirjoitti:

Minä pitäisin kyllä tiukan puhuttelun tuollaiselle henkilölle. Kummin tehtävä, ihan oikeastihan siis, on lapsen kirkollinen kasvattaminen. Eli niille ahneille vanhemmille voi sanoa, että tulen toki lukemaan herramme Jeesuksen Kristuksen sanaa lapsellenne, lopuksi voimme rukoilla. Mutta mihinkään maalliseen syntitapahtumaan en viatonta pientä vie.

Jos minulle esitettäisiin rahalahjatoive, veisin piruuttani jonkin hartauskirjan lapselle, ja vannottaisin että vanhemmat lukevat kirjaa joka päivä. Aina tavatessamme kyselisin moneen moneen kertaan että onko rukoukset nyt luettu, oletko lukenut hartauskirjaa, onko Jeesus sydämessä ja Jumala mielessä jne.

Olen ateisti, mutta raivostuttaa itsekkäät nykyvanhemmat, jotka kuvittelevat voivansa määräillä kaikkia lastensa kautta.

Sustapa ei kummiksi kuitenkaan ole, ei uskomuksesi eikä luonteesi (piruuttaan) vuoksi. Ja se ei ole mikään kirkollinen kasvattaminen vaan kristillinen kasvattaminen.

Ovatko lapset saman perheen lapsia vai miten puhutaan yhdestä äidistä ja kahdesta lapsesta?

Minulla oli lapsena ihana kummi, jolta tuli pehmeitä paketteja jouluna (omatekemiä lapasia, sukkia) sekä joulu- ja, synttärirahaa. Mitä enemmän ikää minulle tuli, sitä enemmän podin huonoa omatuntoa, koska kyseessä ei ollut lähisuvun jäsen. Ja näimme todella harvoin. Tiesin myös kummin rahatilanteen olevan suht huono. Hän siis oli hyvin antelias, vanhempani eivät pyytäneet näitä lahjoja/rahaa häneltä. Nykyään mietin, että antoiko hän niin paljon ihan vain hyvää hyvyyttään, vai kokiko sen olevan ns. velvollisuus.