Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi vapaaehtoinen lapsettomuus aiheuttaa jopa vihaisia reaktioita?
En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä,joiden on hankala hyväksyä toisten vapaaehtoista lapsettomuutta.Syynä voi olla esim.
- Ei koe lapsiperhearjen sopivan itselleen
-Haluaa keskittyä työhön tai matkailuun tms
- Ei koe hoivaviettiä lapsia kohtaan
-Ei tykkää lapsista
-Perinnölliset sairaudet
Itse olen vasta 16-vuotias,mutta tiedän jo nyt että en halua lapsia.Minulla syyt ovat lapsiperhearki,se ei sovi minulle.Koti on kokoajan hujan hajan,lapset kiljuu ja vaatii jotain koko ajan,omaa aika ei jää yhtään.Haluan että kotini on järjestyksessä ja tarvitsen omaa aikaa.Arvostan Hiljaisuutta ja Rauhaa.Tykkään matkustella ja pelaan.Lisäksi minulla on sairaus,jonka en halua periytyvän.Elämää on ilman lapsiakin
Kommentit (619)
Ihmiset on katkeria, koska eivät ole itse aikoinaan tajunneet että lapsia ei ole pakko hankkia, eikä sietää vuosikausia sitä kaoottista elämää ja ikuista huolta. Ovat siis kateellisia että joku muu on osannut ajatella itsellisesti mitä todella elämältä haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä huomasin että en halua lapsia vuonna 1997 teinarina. En ole katunut. Huono puoli on se että oon joutunut monen sukulaisen ja muidenkin silmissä hylkiöksi. (fuck them)
Onneksi velavastaisia ihmisiä ei tarvitse roikuttaa lähipiirissä. Bänniä vaan öyhöjunteille.
Kaverini lapsi on huumekoukussa, ei siinä paljon altruistinen rakkaus auta, kun oma lapsi varastaa ja valehtelee ja lupaa lopettaa käytön ja sitten taas retkahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se lapsettomuus kiukuta pätkän vertaa, koska se on minulle täydellisen neutraali asia. Kuitenkaan en jaksaisi kuunnella ajattelemattomia ja ymmärtämättömiä kommentteja, jotka esitetään tahdittomasti. Sitten saatan todeta, että toinen ei voi todella ymmärtää. Se on myös aivan faktaa, koska ei sitä rakkauden määrää tajua, sillä se ei vertaudu parisuhteisiin, vanhempiin, ystäviin saatika sitten lemmikkeihin. Tuollaiset kommentit saattavat ihan lievästi ärsyttää, mutta pääosin pidän asian omana tietonani. Samoin neuvominen kasvatuksessa, vaikka olisi lastentarhan opettajakin, ja jatkuva lapsettomuuden korostus/paremmuus kuulostaa kypsymättömältä. Muutoin siis täydellisen neutraali asia minulle. Itsekin olen jo pikkulapsivapaa, sillä lapseni ovat +18-vuotiaita ja ymmärrän täydellisesti free rider -henkisen elämäntyylini ilot.
Onko tämä rakkauden määrä jotenkin mitattavissa? Ei sinulla voi olla minkäänlaista tietoa toisten ihmisten subjektiivisista kokemuksista.
Rakkaudentunne on tunne muiden joukossa, se muodostuu jokaisen ihmisen ja varmasti muidenkin eläinten sisällä subjektiivisena kokemuksena, on täysin hyödytöntä lähteä väittelemään että rakastaako joku vaikka lemmikkikiveään enemmän kun sinä lastasi. Se millä on merkitystä on se, että se ihminen on jostain syystä kokenut turvalliseksi tuoda sinulle esiin sen tuntemuksensa vaikket sinä voikkaan sitä koskaan täysin ymmärtää, kuten hänkään ei voi sinun tuntemuksiasi.
Annetaan ihmisten rakastaa mitä rakastavat ja muistetaan, ettei rakkaus ole mitattavissa, varsinkaan kenenkään ulkopuolisen toimesta.On se. Se rakkaus lapseen on vain niin ääretöntä ja altruistista, että sitä ei voi käsittää ennen kuin sen kokee. Vaikkapa: lapseton pari ovat edelleen, 15 vuoden jälkeen hullaantuneita toisiinsa. Rakkautta riittää, mutta sillä on raja. Jos puoliso lyö ja potkii, toistuvasti, sylkee päälle, huutaa ja raivoaa joka päivä, niin kyllä se rakkaus alkaa karisemaan pikkuhiljaa. Mutta oma lapsi kun niin tekee, häntä rakastaa silti aina vaan. Lemmikkieläintä voi rakastaa kuten lastaan… vai voiko? Jättäisitkö lapsen yksin kotiin työpäivän ajaksi, varsinkin kun se lähtiessäsi itkisi oven takana? Koiran kuitenkin jättäisit. Rakastaisitko juoppoja, pahoinpiteleviä vanhempiasi varauksetta? Lastasi rakastaisit. Ja niin edelleen.
Sun kokemus siitä rakkaudesta on tuo, ei kukaan sitä kokemusta sulta pois ota. Mutta et voi lähteä väittämään toisten puolesta mitä muut kokevat. Sinä et voi mitenkään tietää että kokeeko joku samat tunteet vaikka tuhat kertaa voimakkaampana kuin sinä itse. Et voi tietää kokee joku toinen samat tunteet kuin sinä tuhat kertaa pienempänä kuin sinä itse.
Tällainen väittely ei johda yhtään mihinkään, koska ihminen voi vain ja ainoastaan tietää sen oman kokemuksensa: Sinä koet ettet voisi mitään muuta rakastaa yhtä paljon kuin omia lapsiasi. Kukaan ei voi väittää, että kokemuksesi olisi väärä.
Mutta jos väität että KUKAAN ei voi rakastaa mitään muuta (lasten lisäksi) yhtä paljon kuin sinä rakastat lapsiasi, niin tuollaisella väitteellä ei vain ole mitään pohjaa.
Nuo sinun kysymyksesi konkreettisista tilanteista eivä liity millään lailla siihen tunteeseen, aivan turha lähtä vääntämään siitä että, "en koskaan jättäisi minun koiriani 21 koiran laumaan 9 tunniksi päivässä vieraiden ihmisten hoidettavaksi, vaikka se itkisi minun perääni ja hakemisen jälkeen olisi aivan poikki koko loppupäivän". Tällä ei ole mitään tekemistä sen alkuperäisen aiheen eli rakkauden määrän kokemuksen kanssa.
Koira ja lapsi on eri asioita, nyt puhuttiin tunteiden voimakkuudesta ja voitko sinä tietää mitä joku toinen kokee.
Sinä voit rakastaa lapsiasi helvetin paljon, minä voin rakastaa koiriani helvetin paljon. Kumpikaan meistä ei voi tietää miten voimakkaana toinen sen rakkauden kokee.
Samaa kuraa niskaansa myös tahattomasti lapsettomat. Eli kun oma biologia ei riitä ja lasta ei tule. Eikä haluta adoptio tms muita vaihtoehtoja ja tai ei kerro mahdottomuudestaan.
Siskon salaisuuden olen pitänyt kohta kolkyt vuotta. Hän pyysi mua ekalle gynekäynnilleen henkiseksi tueksi ja kamalia asioita siellä sitten sanottiinkin nuorelle tytölle. Täynnä elämää ja haluja perustaa se perhe. Kyllä nuori pystyi semmoisestakin jo unelmoimaan hyvinkin voimakkaasti, miksei toisinkin päin.
Hän halusi, ettei asiasta puhuta. Hän ei halua niitä säälikatseita ja lätinöitä, että onhan niitä vaihtoehtoja...jospa lääketiede kehittyy tältä osin.
Ei ole kehittynyt. Nyt vihdoin hän sai gyneleikkauksen. Asia on saatu päätökseen.
Ihmetellyt tosiaan kuinka tämmöinen asia voi ollakaan muiden juttu. Esim vanhemmat ovat aivan järkyttäviä olleet painostamisessa, haukkumisessa ja ties missä kaikessa.. Sukulaiset yhtä hirveitä ja kaveritkin, lähes tuntemattomat työkaverit...
Sisko voi nykyään hyvin. Hän on jopa uskaltanut heittäytyä aikuiseen parisuhteeseen. Uraa tekee. On upea täti meidän lapsille. Ovat todella läheisiä olleet.
On käyty rankkoja aikoja läpi ja välillä vaan tekis mieli huutaa kaikki ulos. Ei kuitenkaan ole mun salaisuuteni, joten olen asian pitänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut luulevat, että on joku sosiaalinen pakko tehdä lapsia (joilta ei edes voi saada suostumusta siitä haluavatko syntyä tähän maailmaan) ja pilata oma ja samalla lastensa elämä. Sitten kun tajutaan liian myöhään oma virhe, se kääntyy vihaksi niiden suuntaan jotka toimivat fiksummin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen hankinta se vasta vihaisia reaktioita aiheuttaa. Itsepä olet vääntänyt tähän maailmaan, sanotaan. Haukutaan ja syytellään. Jotkut on kateellisia lapsilisistäkin. Jos jää hoitamaan kotiin sairasta lasta, lapsettomat vetää herneet nenään. Jos tass et jää vaan mummi kutsutaan hoitajaksi, leimataan mummin hyväksikäyttäjäksi. Lapsia ei saisi viedä minnekään. Kun otat jälkikasvun mukaan ravintolaan, se on joillekin kauhistus.
Komppaan tätä. Omakin kokemus on ollut, että jos teet lapsia, teet ne ”muiden riesaksi”, ja vähintään voisit yrittää pitää ne hiljaisina ja jossain muualla, kuin missä olettekaan, missä tahansa kunhan ette näy ettekä kuulu. Usein toistuva ilmaisu on myös ”pysyköön jossain tavallisia ihmisiä häiritsemästä”. On ihmisiä ja sitten on lapsia, siis lapsiperheet eivät ole tavallisia ihmisiä, ei ainakaan ”meitä” vaan ”muita”.
Missä päin Suomea asut ja minkälaiset ja minkäikäiset ihmiset tuollaisia sanovat? Kuulostaa todella keksityltä höpötykseltä.
Tuollaistahan se on melkein joka paikassa muualla kuin ehkä jossain Raamattuvyöhykkeellä, missä suurperheet ovat arkipäivää. Suomessa on paljon suoranaista lapsivihamielisyyttä. Eri.
Varmaan on näitä vanhempia, jotka eivät kasvata lapsiaan ja vievät kuitenkin lapsensa jonnekin sopimattomiin paikkoihin meluamaan ja häiritsemään, koska heillä itsellään ei ole ymmärrystä siitä, mikä on sopivaa, mikä ei. Sitten jos joku heille asiasta huomauttaa, se leimataan heti "lapsivihaksi" eli syyttämällä muita ei tarvitse tarkastella omia puutteitaan vanhempana.
Höpönlöpöä siis.
Velojen nyrpistely ja äyskiminen, kun "lapset ovat sopimattomassa paikassa" - eli hetken poissa kotoaan - on tuttua kaikille lapsiperheille.
Ei siellä hääkirkossa vain ne velat "rypistele", kyllä kaikki muut häävieraat ja se hääpari lähipiireineen häiriintyy niistä sun kauhukakaroistasi, joita et saa kuriin.
Sori, mut joskus pitää ymmärtää käyttää järkeä ja ottaa muut ihmiset huomioon.
"Sun kauhukakarasi". Velat paljastavat täällä oikean karvansa ja sen, ketä oikeasti aina vaanitaan ja haukutaan.😏
Ei vaan selvästi sinunkaltaisesi ihmiset, jotka eivät osaa kasvattaa omia lapsiaan, ovat ne jotka joutuvat kenen tahansa kommenttien kohteeksi ja syystä. Sinä et vaan osaa ottaa sitä rakentavana kritiikkinä siksi huudat kovaan ääneen kuinka "velat vihaavat lapsia". Jos lapsesi häiritsevät muita, syy on sinun.
En edes tajua sitä miksi kutsut jonkun vieraan kotiisi ja sitten annat lapsesi kiljuvat koko vierailun ajan, niin ettei vieras saa hetken rauhaa. Nyt järki käteen.
Ainoa joka huutaa kovaan ääneen, olet sinä. Lapseni ei kilju koko vierailun ajan, hän ei kiljunut lainkaan. Hänen pelkkä läsnäolonsa ja jiljainen puheäänensä sai vela-kaverini pois tolaltaan. Velat taitavat olla hiukan hermoheikkoja?
Hänhän kertoi lapsesi keskeyttävän aikuisten keskustelun jatkuvasti. Sellainen ärsyttää kaikkia, niin lisääntyneitä kuin lisääntymättömiäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se lapsettomuus kiukuta pätkän vertaa, koska se on minulle täydellisen neutraali asia. Kuitenkaan en jaksaisi kuunnella ajattelemattomia ja ymmärtämättömiä kommentteja, jotka esitetään tahdittomasti. Sitten saatan todeta, että toinen ei voi todella ymmärtää. Se on myös aivan faktaa, koska ei sitä rakkauden määrää tajua, sillä se ei vertaudu parisuhteisiin, vanhempiin, ystäviin saatika sitten lemmikkeihin. Tuollaiset kommentit saattavat ihan lievästi ärsyttää, mutta pääosin pidän asian omana tietonani. Samoin neuvominen kasvatuksessa, vaikka olisi lastentarhan opettajakin, ja jatkuva lapsettomuuden korostus/paremmuus kuulostaa kypsymättömältä. Muutoin siis täydellisen neutraali asia minulle. Itsekin olen jo pikkulapsivapaa, sillä lapseni ovat +18-vuotiaita ja ymmärrän täydellisesti free rider -henkisen elämäntyylini ilot.
Asia on minulle täydellisen neutraali MUTTA
ja sitten monta riviä laspsettomien ymmärryskykyä alentavaa potaskaa. :D
Ei tainnut olla ihan neutraali asia kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se lapsettomuus kiukuta pätkän vertaa, koska se on minulle täydellisen neutraali asia. Kuitenkaan en jaksaisi kuunnella ajattelemattomia ja ymmärtämättömiä kommentteja, jotka esitetään tahdittomasti. Sitten saatan todeta, että toinen ei voi todella ymmärtää. Se on myös aivan faktaa, koska ei sitä rakkauden määrää tajua, sillä se ei vertaudu parisuhteisiin, vanhempiin, ystäviin saatika sitten lemmikkeihin. Tuollaiset kommentit saattavat ihan lievästi ärsyttää, mutta pääosin pidän asian omana tietonani. Samoin neuvominen kasvatuksessa, vaikka olisi lastentarhan opettajakin, ja jatkuva lapsettomuuden korostus/paremmuus kuulostaa kypsymättömältä. Muutoin siis täydellisen neutraali asia minulle. Itsekin olen jo pikkulapsivapaa, sillä lapseni ovat +18-vuotiaita ja ymmärrän täydellisesti free rider -henkisen elämäntyylini ilot.
Onko tämä rakkauden määrä jotenkin mitattavissa? Ei sinulla voi olla minkäänlaista tietoa toisten ihmisten subjektiivisista kokemuksista.
Rakkaudentunne on tunne muiden joukossa, se muodostuu jokaisen ihmisen ja varmasti muidenkin eläinten sisällä subjektiivisena kokemuksena, on täysin hyödytöntä lähteä väittelemään että rakastaako joku vaikka lemmikkikiveään enemmän kun sinä lastasi. Se millä on merkitystä on se, että se ihminen on jostain syystä kokenut turvalliseksi tuoda sinulle esiin sen tuntemuksensa vaikket sinä voikkaan sitä koskaan täysin ymmärtää, kuten hänkään ei voi sinun tuntemuksiasi.
Annetaan ihmisten rakastaa mitä rakastavat ja muistetaan, ettei rakkaus ole mitattavissa, varsinkaan kenenkään ulkopuolisen toimesta.On se. Se rakkaus lapseen on vain niin ääretöntä ja altruistista, että sitä ei voi käsittää ennen kuin sen kokee. Vaikkapa: lapseton pari ovat edelleen, 15 vuoden jälkeen hullaantuneita toisiinsa. Rakkautta riittää, mutta sillä on raja. Jos puoliso lyö ja potkii, toistuvasti, sylkee päälle, huutaa ja raivoaa joka päivä, niin kyllä se rakkaus alkaa karisemaan pikkuhiljaa. Mutta oma lapsi kun niin tekee, häntä rakastaa silti aina vaan. Lemmikkieläintä voi rakastaa kuten lastaan… vai voiko? Jättäisitkö lapsen yksin kotiin työpäivän ajaksi, varsinkin kun se lähtiessäsi itkisi oven takana? Koiran kuitenkin jättäisit. Rakastaisitko juoppoja, pahoinpiteleviä vanhempiasi varauksetta? Lastasi rakastaisit. Ja niin edelleen.
Hui, meni kylmät väreet. En missään nimessä halua elämääni tuollaista rakkautta, joka vain jatkuu vaikka toinen hakkaa ja juopottelee ja sylkee.
Luojan kiitos olen vela.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsettomuus tai niiden tekeminen lienee jokaisen henkilökohtainen asia. Asian arvostelijoiden yksi viesti. Pitäkää huoli vain omista asioitanne.
K A T E U S JA K A T U M U S KUN EI ITSE TAJUNNUT MAHDOLLISUUTTA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sä voi tuon ikäsenä tietää haluatko lapsia. Minäkin "tiesin" tuossa iässä etten halua ja niin vaan on lapsi silti. Mutta joo, en ole huomannut vihamielistä suhtautumista, enemmän omissa piireissä lapsettomuus on normi ja lastenhankinta outoa. Varmaan meillä akateemisilla enemmän näin.
Kyllä osa tietää jo todella nuorina ettei lapsia tule hankkimaan - samalla logiikalla voisit mennä sanomaan jollekin 16-vuotiaalle että et sä tuossa iässä vielä tiedä haluatko oikeasti koskaan lapsia. Joillakin on unelmia perheestä jo ala-asteikäisinä, toisilla ei koskaan.
Jep, minä tiesin yläasteikäisenä etten halua koskaan lapsia ja nyt ikää 40. Kaiken kukkuraksi oma aviomieskään ei ole koskaan tahtonut lapsia, ollaan siis molemmat pois hapattamasta sinkkumarkkinoita :D
Tuntuu, että tässä on samantyyppinen ajatuskuvio taustalla, kun vaikkapa suhtautumisessa vegaanisuuteen. Kun toinen tekee eri tavalla, se koetaan oman elämäntyylin arvosteluna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti monia syitä vihaisuudelle.
Minua kiinnostaa eniten tuo ajatus, että koetaan että lapseton ei voisi olla ammatillisesti pätevä antamaan lapsenkasvatusneuvoja.
Eli henkilö, joka on tehnyt töitä päiväkodissa 40 vuotta, hoitanut tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia eri lapsia sinä aikana, on vähemmän pätevä antamaan neuvoja kuin vaikkapa vanhempi, jolla on yksi lapsi joka on kaksivuotias?
Okei, ymmärrän sen, että kokemusta perhe-elämästä ei tietenkään lapsettomalla samalla tavalla ole, mutta kyllähän päiväkodissa niitä samoja kasvatustilanteita tulee mitä kotonakin. Vai onko joku tietty tilanne mitä ei voisi päiväkodissa tulla ja mistä ei voisi olla kokemusta sillä lapsettomalla ammattilaisella? (ottaen huomioon, että on olemassa myös ympärivuorokautisia päiväkotejakin).
Myöskin huomauttaisin, että lapselliset eivät ole mitään homogeenistä sakkia ja vanhemmuus voi näyttäytyä hyvin erilaisena eri ihmisillä. Tämän vuoksi sanoisin, että kokenut päivähoidon ammattilainen voi todennäköisemmin antaa toimivia vinkkejä, kuin joku vanhempi jolla voi olla täysin eri kokemus vanhemana kuin jollakin toisella.
Mutta tietenkin oma valintahan se aina on mitä neuvoja ottaa vastaan ja noudattaa, on vain annettu todella iso painoarvo lapsettomuudelle jos pelkästään se on syy hylätä jonkun antama neuvo tai vinkki. Siinä kohtaa on ainakin turha väittää että lapsettomuus ei yhtään ärsyttäisi tai olisi jotenkin oman arvomaailman vastaista. Kukin kuitenkin tavallaan toki.
Jos ei puhuta niistä väitetyistä lapsettomista jotka oikeasti sanoo törkeästi, niin ei kai tuo muuta voi olla kuin sitä, että koetaan ikäväksi että lapsettomuus voidaan kokea hyvänä asiana, samalla kun itsellä on ehkä rankkaa niiden lasten kanssa.
Lasten hankkiminen on ISO valinta, sitä kun ei voi enää sitten peruuttaa kun ne lapset on, eikä voi valita millaisia ne lapset on. Aivan varmasti moni katuu lastenhankintaa ja sitten osa katuu sisäisesti, mutta ei vain myönnä itselleen ja usein nämä kieltäjät on niitä vihaisimpia, kun tuhahduttavat jatkuvasti omia tunteitaan/ajatuksiaan.
On tosi lohduttavaa silloin ajatella, että kun lapseton sanoo ettei halua lapsia, niin väsynyt vanhempi ajattelee että "no kyllä se mieli voi vielä muuttua". On helpompi uskotella itselleen, että oikesti se lapsettomuus ei olisikaan mikään vaihtoehto, kuin myöntää, että se on vaihtoehto jota itse ei valinnut ja nyt kärsii siitä.
Itse en oikeassa elämässä ole koskaan saanut vihaisia reaktioita. Pari kertaa kuullut sen perus "kyllä se mieli vielä muuttuu", mutta näin +30v. vastaanotto ollut hyvin neutraalia. Pari kertaa kyllä joku (perheellinen) tuttu kehunut hyvää päätöstä 😄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sä voi tuon ikäsenä tietää haluatko lapsia. Minäkin "tiesin" tuossa iässä etten halua ja niin vaan on lapsi silti. Mutta joo, en ole huomannut vihamielistä suhtautumista, enemmän omissa piireissä lapsettomuus on normi ja lastenhankinta outoa. Varmaan meillä akateemisilla enemmän näin.
Kyllä osa tietää jo todella nuorina ettei lapsia tule hankkimaan - samalla logiikalla voisit mennä sanomaan jollekin 16-vuotiaalle että et sä tuossa iässä vielä tiedä haluatko oikeasti koskaan lapsia. Joillakin on unelmia perheestä jo ala-asteikäisinä, toisilla ei koskaan.
Jep, minä tiesin yläasteikäisenä etten halua koskaan lapsia ja nyt ikää 40. Kaiken kukkuraksi oma aviomieskään ei ole koskaan tahtonut lapsia, ollaan siis molemmat pois hapattamasta sinkkumarkkinoita :D
mä tiesin jo 5-vuotiaana etten koskaan halua lapsia,nyt olen lähes 70,enkä päivääkään katunut,olen sitä ikäpolvea joita äimisteltiin kun 20-40-kymppisenä reissasin maailmalla enkä perustanut perhettä,silloin ainakin asenne oli vielä se että "elin epänormaalia elämää,kun en ollut mennyt naimisiin,enkä perustanut perhettä" onneksi olen aina ajatellut omilla aivoillani ja toiminut niin että on vain yksi elämä,se pitää yrittää elää itselleen parhaimmalla tavalla,lapsia tai ei.jokaisen oma valinta.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei puhuta niistä väitetyistä lapsettomista jotka oikeasti sanoo törkeästi, niin ei kai tuo muuta voi olla kuin sitä, että koetaan ikäväksi että lapsettomuus voidaan kokea hyvänä asiana, samalla kun itsellä on ehkä rankkaa niiden lasten kanssa.
Lasten hankkiminen on ISO valinta, sitä kun ei voi enää sitten peruuttaa kun ne lapset on, eikä voi valita millaisia ne lapset on. Aivan varmasti moni katuu lastenhankintaa ja sitten osa katuu sisäisesti, mutta ei vain myönnä itselleen ja usein nämä kieltäjät on niitä vihaisimpia, kun tuhahduttavat jatkuvasti omia tunteitaan/ajatuksiaan.
On tosi lohduttavaa silloin ajatella, että kun lapseton sanoo ettei halua lapsia, niin väsynyt vanhempi ajattelee että "no kyllä se mieli voi vielä muuttua". On helpompi uskotella itselleen, että oikesti se lapsettomuus ei olisikaan mikään vaihtoehto, kuin myöntää, että se on vaihtoehto jota itse ei valinnut ja nyt kärsii siitä.
On tosi lohduttavaa silloin ajatella, että kun lapseton sanoo ettei halua lapsia, niin väsynyt vanhempi ajattelee että "no kyllä se mieli voi vielä muuttua". On helpompi uskotella itselleen, että oikesti se lapsettomuus ei olisikaan mikään vaihtoehto, kuin myöntää, että se on vaihtoehto jota itse ei valinnut ja nyt kärsii siitä.
Jep. Ymmärrän sen hyvin lapsettomana että se voi joitain lapsellisia kyrsiä ja katkeroittaa jos kuulevat kokoajan lapsettomuuden hyvistä puolista kuten se että voi esimerkiksi lähteä vapaapäivänä extempore vaikka risteilylle pahemmin suunnitelematta ja varsinkin jos se lapsellinen on vieläpä yksinhuoltaja jolle on siunaantunut ne oikein vaikeat lapset ja lasten isä on se stereotyyppinen vätys jolta ei apua heru, esim, ottaa lapset hoitoon jotta äiti pääse ottamaan omaa aikaa hengähtämään.
Alue: Aihe vapaa
Olet väärässä. Rakkaus tuoksukynttilöitä ja kolmipyöriä kohtaan on maailman suurin tunne ja se joka muuta väittää ei tiedä TOSIRAKKAUDESTA yhtään mitään! Kaikki muu on TYHJYYTTÄ!!11 MINÄ tiedän koska MINÄ sanon niin! VARMA tieto,,,, 👺👹🤡💩