Mitä olivat ne ”erilaset toiveet elämältä”, joiden vuoksi erosit?

Minä halusin opiskella korkeammalle, päästä töihin ja olla tasavertaisessa, kunnioittavassa parisuhteessa ilman rahahuolia ja miehen ulosottovelkasekoiluja ja hämäriä nappikauppabisneksiä, alkoholismia ja muuta paskaa. Mies halusi ryypätä, lusmuilla ja perseillä.

Opiskelen (olin hyvän tovin työelämässä ennen kuin jatko-opiskelin), olen työllistynyt huikean hyvin jo opiskelujen ohessa ja tulevaisuus näyttää erittäin hyvältä, olen naimisissa aivan käsittämättömän hyvän miehen kanssa. En ole varma onko ex edes hengissä enää ja jos on, niin ei varmaan kauaa.

Minä halusin päättää lapsilukuni, käydä töissä, tavata ystäviäni ja näyttää naiselta. Mies halusi kotiin alistuvan vaimon (lukuisia) pallo(ja) jalassa. Molemmat saivat lopulta mitä halusivat, toisessa liitossaan. Ei olla uskovia.

Moni näistä vastauksista ovat väärässä ketjussa. Moni puhuu erilaisista arvoista. Ei toiveista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tonen haluaa viettää aikaa vanhempiensa kanssa ja toinen yhdessä, niin sen voi kellottaa ja aikatauluttaa. Se on minusta aika pieni erilainen toive.

Ap

Toinen haluaa viettää puolison kanssa aikaa yhdessä viikoittain vaikkapa 70 tuntia. Toinen haluaa käydä joka viikko vanhempien luona ja viettää yhden vapaapäivän heidän kanssa. Miten tuo kellotetaan ja ennenkaikkea miksi sen pitäisi kellottaa mieluummin kuin erota ja tehdä asiat omien toiveiden mukaan.

Ei tarvitse kellottaa, ellei halua. Mutta jos haluaa pysyä yhdessä, niin se on kuitenkin asia, jonka voi allakoida, eli molemmat tulevat puoliväliin vastaan. Esim. Lasten tekemisessä taas ei ole sitä puoliväliä.

Mutta ei, en ota kantaa siihen, mitä pitäisi tehdä.

Ap

Hyvän parisuhteen edellytys on usein joustaa asioissa, mutta kompromisseja voi tehdä muutenkin kuin joustamalla asioissa jotka minulle on tärkeitä. Toisen on vaikea mitata sitä onko toiveeni ajanviettoa suhteen pieni tai suuri. Yhtälailla lasten suhteen toiveet voi olla pieniä tai suuria, itselle tärkeitä tai asioita joiden vuoksi voin tehdä tarvittaessa kompromisseja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä halusin taloudellisen tasapainon, turvallisen perhe-elämän ja nousujohteisen työuran. Toinen halusi juoda rahat, käydä vieraissa ja sössiä työnsäkin. Molemmat saivat lopulta mitä halusivat, eri osoitteissa :)

No, ovathan nuokin toiveita, mutta hain kysymyksellä vastauksia siihen, miksi erotaan elämän rakkauksista ja hyvistä puolisoista. Eli miten pieni asia voi nousta isoksi kynnyskysymykseksi.

Ap

Ei kai erilaiset toiveet elämässä ole pieniä asioita. Jos haluan elää kaupungissa ja toinen isossa maatalossa, onko toisen toive kooltaan pieni tai onko toisen toive suurempi.

Minusta se, että toinen haluaa ryypätä ja toinen ei, ovat eri mittasuhteissa kuin maalla asuminen. Mietin sitäkin, mitkä toiveet eivät ole sovitettavissa yhteen.

Jos tonen haluaa viettää aikaa vanhempiensa kanssa ja toinen yhdessä, niin sen voi kellottaa ja aikatauluttaa. Se on minusta aika pieni erilainen toive.

Ap

Miten sinä yhteensovittaisit sen, että toinen haluaa ryypätä ja käydä baareissa joka viikonloppu ja toinen ei, siinä tapauksessa kun se baareilija ei suostu muuttamaan vapaa-ajanviettotapaansa?

En mitenkään. Ryyppäämiset - ja uhkapeluun ja loisimisen ja halveksunnan ja henkisen väkivallan - halusin rajata aloituksessa pois, mutta en näköjään onnistunut.

Mietin sitä, mikä on niin pieni, mutta kuitenkin liian suuri toive, joka vie eroon.

Ap

Se rajaus tuli aloitustekstiä myöhemmin niin se myöhästyi pahasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halusin vastuullista vanhemmuutta ja "sivistynyttä" aikuisuutta ja laajempaa maailmankatsomusta. Mies halusi viettää vapaa-ajan kotimaisemissa, ryypäten ja grillaten. Ei tullut kuuloonkaan matkustelu, konsertit, teatteri tms. Rahaa ei jäänyt säästöön, vaan kaikki piti tuhlata. Lainasta otti mieluummin lyhennysvapaita, kun minä olisin halunnut tehdä isompia lyhennyksiä. Nauroi yliopisto-opinnoilleni.

Ihmetyttää että ylipäänsä koskaan aloit olemaan noin erilaisen miehen kanssa. Eipä tulisi itselle mieleenkään.

Menimme yhteen melko nuorina. Oletin, että molemmat aikuistumme samalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä halusin taloudellisen tasapainon, turvallisen perhe-elämän ja nousujohteisen työuran. Toinen halusi juoda rahat, käydä vieraissa ja sössiä työnsäkin. Molemmat saivat lopulta mitä halusivat, eri osoitteissa :)

No, ovathan nuokin toiveita, mutta hain kysymyksellä vastauksia siihen, miksi erotaan elämän rakkauksista ja hyvistä puolisoista. Eli miten pieni asia voi nousta isoksi kynnyskysymykseksi.

Ap

Ei kai erilaiset toiveet elämässä ole pieniä asioita. Jos haluan elää kaupungissa ja toinen isossa maatalossa, onko toisen toive kooltaan pieni tai onko toisen toive suurempi.

Minusta se, että toinen haluaa ryypätä ja toinen ei, ovat eri mittasuhteissa kuin maalla asuminen. Mietin sitäkin, mitkä toiveet eivät ole sovitettavissa yhteen.

Jos tonen haluaa viettää aikaa vanhempiensa kanssa ja toinen yhdessä, niin sen voi kellottaa ja aikatauluttaa. Se on minusta aika pieni erilainen toive.

Ap

Miten sinä yhteensovittaisit sen, että toinen haluaa ryypätä ja käydä baareissa joka viikonloppu ja toinen ei, siinä tapauksessa kun se baareilija ei suostu muuttamaan vapaa-ajanviettotapaansa?

En mitenkään. Ryyppäämiset - ja uhkapeluun ja loisimisen ja halveksunnan ja henkisen väkivallan - halusin rajata aloituksessa pois, mutta en näköjään onnistunut.

Mietin sitä, mikä on niin pieni, mutta kuitenkin liian suuri toive, joka vie eroon.

Ap

Se rajaus tuli aloitustekstiä myöhemmin niin se myöhästyi pahasti.

Luulin, että ”toive” - sana ymmärretään samalla tavalla, mutta tosiaan, suurin osa vastauksista liittyy arvoihin.

Ap

Minä halusin rauhallista, lapsetonta elämää Suomessa, mielellään maaseudulla. Mies taas halusi kansainvälisen uran ja perheen. Minulla on nyt omakotitalo maalla, ei puolisoa vaikka sellaisen olisinkin halunnut. Mies asuu ulkomailla, muutaman vuoden kerrallaan yhdessä maassa ja kiipii urallaan ylöspäin, on edustava kotivaimo ja kaksi lasta. Enpä tiedä, kai me molemmat ollaan onnellisia näin, silti on vähän tyhjä olo aina kun mietin miestä ja meidän suhdetta, että olisiko kuitenkin pitänyt löytää joku kompromissi. Meillä oli pitkä yhteinen historia, teinistä kolmekymppiseksi, melkein puolet silloisesta elämästä.

Olen ilmeisesti ajautumassa eroon, koska mies toivoo, että muuttaisin kokonaan hänen ja lastensa luokse ja minä taas toivon, että molemmilla olisi omat asunnot siihen asti, kun lapsensa ovat täysi-ikäisiä, eli vielä n. 3 v. Kumpikaan ei näköjään suostu joustamaan.

Nainen halusi jatkaa tiuskis-psykooseissaan vellomista, asuen kimppakämpässä muiden mt-tapausten kanssa ja kitkutellen minimituilla. Mielenkiinnolla seuraan sen somea että milloin se tajuaa että ei köyhänä kurjuudessa elämisessä ole mitään jaloa.

Kun puhutaan eron syistä, on helpompi sanoa erilaiset toiveet kuin erilaiset arvot. Arvot kuulostavat niin isoilta jutuilta ja toiveet ovat tuollaisia konkreettisempia asioita.

Halusin että asiat tehdään heti, eikä kolmen viikon päästä. Mies oli liian saamaton, en kestänyt.

Vierailija kirjoitti:

Mies ei halunnut elämää, jossa muutetaan yhteen ja ehkä perustetaan perhe. Piti tämäntyyppisiä velvollisuuksia kuin pallona jalassa, arjen jakaminen alkoi ärsyttää häntä ja harvat osallistumiset sellaiseen, että vieraillaan toisen sukulaisilla. Mun mielestä hänellä oli ehkä vähän ikäkriisiä, mutta halusi siis sellaista elämää, jossa kaljoitellaan yksin viikonloppuna, kirjoitellaan johonkin hassulle somepalstalle ja lähdetään sitten baariin vetämään lärvit. Eli mieluummin kaljaa ja pilveä kotona kuin parisuhde velvollisuuksineen.

TÄMÄ.

Vierailija kirjoitti:

Minä halusin jatkaa asumista ulkomailla, välillä vaihtaen maatakin. Mieheni halusi aluksi tätä samaa, mutta useiden vuosien jälkeen alkoikin kaivata takaisin Suomeen, omakotitaloon ja (minun mielestäni) tylsään keskiluokkaiseen elämään.

Tuossa ei oikein kompromissin mahdollisuutta ollut, joten erosimme sovussa ja yhteisymmärryksessä. Olemme molemmat saaneet mitä halusimme, ja olemme edelleen hyvissä väleissä ja ystäviä keskenämme.

Tämä on meidänkin ongelma. Mies haluaa tasaista ja helppoa elämää Suomessa ja mulle sellainen elämä ei ole elämää. Olemme vielä yhdessä, mutta eroajatukset ovat koko ajan läsnä. En tiedä mitä tehdä. Hyväksyäkö tämä elämä tällaisena vai erotakko.

Toivoin perhe-elämää, jossa aikaa vietetään yhdessä, ollaan toisille ystävällisiä. Lapset menee edelle ja kukaan ei juo viinaa kotona, eikä katoa ryyppyreissuille päiviksi. Toivoin myös, ettei lapsia hoideta kännissä.

Ex-mies toivoi sellaista elämää, missä saa vapaasti ryypätä ja narkata. Niinpä jatkoimme eri suuntiin.

Eksäni alkoi haluta lapsia ja perhe-elämää, minä en (edelleenkään) niitä halunnut tai halua. Erosimme kolmikymppisinä.

Vierailija kirjoitti:

Mies ei halunnut elämää, jossa muutetaan yhteen ja ehkä perustetaan perhe. Piti tämäntyyppisiä velvollisuuksia kuin pallona jalassa, arjen jakaminen alkoi ärsyttää häntä ja harvat osallistumiset sellaiseen, että vieraillaan toisen sukulaisilla.

Minustakin tällaiset asiat ovat ärsyttäviä ja rasittavia. Paljon parempi on sellainen parisuhde, jossa ollaan yhdessä mutta asutaan eri asunnoissa ja vastataan omasta arjesta.

Vierailija kirjoitti:

Minä halusin talouden, jossa molemmat kantavat kortensa yhteiseen kekoon niin ansio- kuin kotitöidenkin osalta. Toiveissa siis yhteiseen hiileen puhaltamisen malli, johon molemmat osallistuvat.

Puolisolle olisi passannut järjestelmä, jossa minä tuon leivän taloon, maksan laskut ja siivoan sitten vapaa-ajallani, samalla kun hän nukkuu pitkään, pössyttelee ja harrastelee.

Sopihan se. Eri osoitteissa nykyään ja käräjäoikeudessakin meidät on ehditty jo tuomita (eroon).

Sama täällä. Halusin kodin ja perheen jonka eteen molemmat panostavat. Exän mielestä hänen ei tarvinnut tehdä töitä mutta kotityöt piti jakaa tarkasti puoliksi. Vei puolet omaisuudesta erossa, ja silti vieläkin kinuaa rahaa kun ei ole varaa ostaa lapsille sitä tai tätä. Eikä ole vieläkään mennyt töihin jotta voisi hankkia lapsille sitä tai tätä.

Kyllä siinä rauhallisenkin miehen pinna jo katkeaa.

Minä halusin mennä parisuhteessa eteenpäin esim. Hankkia koiran, ostaa talon, matkustella jne, mutta mies taas halusi keskittyä ainoastaan uran luomiseen ja opiskeluun. Mitään ei voinut tehdä, ennen kuin on ura ja maisteri kourassa. Tämä tarkotti minulle 5 vuoden odotusta ja olimme siinä vaiheessa molemmat jo 28v. Itse olen sitä mieltä, että parisuhteessa _voi_mennä eteenpäin, vaikka ura tms onkin keskeneräinen.. Itse en kuitenkaan lapsia halunnut/vaatinut.

Erottiin, mutta mies tajusi että olen se tärkeämpi ja palasimme yhteen. Enää ei tarvitse vääntää :)

Minä halusin perinteiset ja isohkot häät, mies halusi mennä naimisiin metsän keskellä perheet vieraina.

Minä halusin tietyn tason elämälle, mies halusi elää mahdollisimman vähällä.

Minä halusin ulkomaille hotelleihin, mies halusi reppureissata.

Minä halusin suunnitella elämää, miehen mukaan ”kyllä kaikki järjestyy aikanaan”.

Minä halusin kouluttautua, mies ei vieläkään ole käynyt mitään kouluja lukion jälkeen, vaikka kolmeakymppiä lähestyy.

Joku tuolla mainitsi arvoista, niin mielestäni meillä juuri oli erilaiset elämänarvot, eli mitä pidimme elämässä tärkeinä. Miehessä itsessään ei muuten ollut mitään vikaa, huomaavainen ja kiltti, mutta tulevaisuus vaan näytti molemmilla (omasta mielestään) aika erilaiselta.