Töitä välttelevä Juuso, 31: ”Mieluummin menisin vaikka vankilaan kuin pakolla töihin”
Työtä on turha tyrkyttää eteläsuomalaiselle Juusolle. Jos hänestä on kiinni, hän aikoo olla työtön myös jatkossa.
Etelä-Suomessa asuva Juuso on 31-vuotias. Hän ei ole koskaan ollut palkkatöissä, eikä hänellä ole ammattitutkintoa.
Töitä hän ei ole halunnut tehdä koskaan.
– Tiesin sen jo peruskoulussa. Tiesin myös, että Suomessa on mahdollista elää pelkkien tukien varassa, jos haluaa. Syynä siihen on ollut ihan silkka laiskuus. En ole koskaan halunnut herätä aamuisin ja lähteä töihin. Sellainen ei ole koskaan ollut meikäläisen elämää, hän kertoo Ilta-Sanomille.
Juuso ei ole koskaan ollut yhdessäkään työhaastattelussa. Hänellä ei ole koskaan ollut toiveammattia. Ei siis mitään, mitä kohti hän pyrkisi.
– Olen tyytyväinen elämääni näin. En ole haaveillut koskaan mistään tavarasta, olen tyytyväisin silloin, kun omaisuutta on mahdollisimman vähän. Rahat ovat riittäneet, eikä sukulaisilta tai tuttavilta ole tarvinnut lainata. Jotkut haluavat auton ja asunnon, minua sellaiset asiat eivät kiinnosta ollenkaan. Kaikki rihkaman kerääminen on turhaa.
Tosin niitäkin hetkiä on ollut, jolloin vanhempien apuun on pitänyt turvautua.
– Olen asunut omillani 20-vuotiaasta lähtien. Joskus vuokra on noussut sen verran kovaksi, että olen väliaikaisesti joutunut muuttamaan takaisin lapsuudenkotiin. Ne ovat kuitenkin ohimeneviä ajanjaksoja, hän kertoo.
Ei työtä, ei haaveita, ei pyrkimyksiä päästä johonkin tiettyyn pisteeseen elämässä. Juuson elämä saattaa kuulostaa lohduttomalta, mutta hän vakuuttaa, että on itse valinnut työttömyytensä.
loput jutusta voi lukea täältä https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005409618.html
Kommentit (827)
Näiltä Juusoilta tuet pois. Majoitus vanhoihin teollisuushallin kasarmityyliin ja syötetään dopoatykistä sen verran ettei henki lähde.
Se Jyväskylän elintapatyötön kiertelee ilmaisia kahvitarjoilua ja piilottelee ulosottomiehiä.
Vierailija kirjoitti:
Tuet pois ja heti.ei yhteiskunnan tällaisia pidä elättää
Ensimmäinen Wannabe-kokkari löytyi.
Taisi neljä vuotta vanha juttu nousta pinnalle Mykkänen-keskustelun ansiosta. Mahtaako Juuso edes olla oikea henkilö? Jos on, luultavasti syrjäytynyt ja hänenlaisia kohden on aina 20 000 normaalia työtöntä joilla niitä päämääriä ja toiveita on.
Onhan niitä juttuja heistäkin jotka koittaa kertoa työnhaun oikeasti vaikeutuneen ja mitä työnantajien pitäisi käsittää, tai niitä jotka eivöt vaan saa töitä vaikka kuinka hakevat, tai henkilöitä joita on rankaistu liiasta aktivisuudesta työttömänä.
Kummasti vain enemmän osoitetaan huomiota johonkin epämääröisiin Juusoihin jotka eivät edusta suurinta osaa työttömistä ja joista ikinä edes näe kuvaa tai tietoa taustoista, toisin kuin päinvastaisista jutuissa joissa yritteliäs mutta hieman toivoaan menettänyt työtön, joissa aina näkee että kyseessä on edes oikea henkilö.
Vierailija kirjoitti:
tää on vuodelta 2017, miksi joku on halunnut nostaa vanhaan jutun taas esiin?
Siksi, että nähdään, kuinka moni tyhmä syyttää mediaa näiden esille tuomisesta.
Tuollaiset patalaiskat vätykset pitäisi lähettää Sipeaan. Voisi muuttua ääni kellossa.
Yhteiskunta sen mahdlllistaa. Sanon, etta Sossula kaatuu. Mikaan yhteiskunta kesta loputonta lusmuilua.
Vierailija kirjoitti:
up
Orpo vai itse Sipiläkö se näitä monenvuoden vanhoja Iltapaskan linkki juttuja tänne nostattelee?
Vierailija kirjoitti:
Tuet pois ja heti.ei yhteiskunnan tällaisia pidä elättää
Eli otetaan tuet pois niiltäkin, jotka tekee kaikkensa työllistyäkseen? Kaikillehan kun ei Suomessa ole töitä. Aina on näitä vapaamatkustajia, jotka käyttävät systeemiä hyväksi, mutta uskallan väittää, että valtaosa työttömistä haluaa töihin. Kuinka erotella nämä, joilla ei ole edes tarkoitus mennä työelämään? Siinäpä ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Mitä varten tällainen ihminen elää. Jutusta ei käy ilmi, että hänellä olisi mitään intohimoa ta edes harrastuksia. Kuten nyt vaikka kirjoittaminen.
Samaa se on joillain työssäkäyvilläkin, pelkkää työntekoa koska raha ja loppuaika ryyppäämistä tai jotain.
Vierailija kirjoitti:
Oon koronan vuoksi lomautettu.
Taloyhtiössä on kierrätyshylly, käyn joka päivä katsomassa mitä löytyy.Kevään siivouspäivää varten on satoja tavaroita koossa, vähänkäytettyyn lähti 10 laatikon erä. On ilmainen postitus.
Tuotot puhutaan muutamista kymmenistä euroista.
Etsin töitä jatkuvasti, ei mitään.
Mitä tähän sanoisi ?
Jotkut haluavat töihin, toiset eivät.
En saa tästä mitään selvää. Mitä sinä siis teet ja miksi sinä saat siitä rahaa?
Vierailija kirjoitti:
Tuet pois ja heti.ei yhteiskunnan tällaisia pidä elättää
Tämänkaltaista ajattelua tässä selvästi lobbataan. Miksi tämänkaltaiselle ajattelulle on tilausta? Miksi juuri nyt vaalien alla?
Hihhih, elän kuin Juuso :D Sillä erotuksella että minulla on omaisuutta joka mahdollistaa hyvän elintason työkkärikorvauksella. Kiitos te ahkerat pikku höpönassut jotka heräätte aamulla aikaisin töihin tienaamaan minulle rahaa.
Kyllä huomaa taas tästä uutisoinnista, että on vaalit lähestymässä.
Haha, kokoomuksen juttuja tosiaan.
Ei kaikki töihin halua, mutta ei kukaan haaveile peruskoulussa elävänsä tukien varassa :D
Vierailija kirjoitti:
Tuet pois ja heti.ei yhteiskunnan tällaisia pidä elättää
Mitä luulet, kuinka monta euroa Juuso maksaa yhteiskunnalle? Mitään ei jää säästöön, mihinkään turhaan ei ole varaa. Sanoisin että yhteiskunnan maksamat tuet kiertävät hyvin tehokkaasti takaisin talouden säästöön. Kokonaan toinen juttu ovat nämä esim. Bulgariasta tulevat työporukat, jossa palkka säästetään kotimaahan ja tuhlataan siellä.
Kuinka mones vastaava avaus tämä oli tälle päivälle? Sinä EK-trolli joka näitä tehtailet, oletko omasta mielestäsi oikeassa työssä? Koetko olevasi yhteiskunnalle hyödyllisempi kuin Juuso?
tää on vuodelta 2017, miksi joku on halunnut nostaa vanhaan jutun taas esiin?