Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Töitä välttelevä Juuso, 31: ”Mieluummin menisin vaikka vankilaan kuin pakolla töihin”

Vierailija
15.10.2017 |

Työtä on turha tyrkyttää eteläsuomalaiselle Juusolle. Jos hänestä on kiinni, hän aikoo olla työtön myös jatkossa.
Etelä-Suomessa asuva Juuso on 31-vuotias. Hän ei ole koskaan ollut palkkatöissä, eikä hänellä ole ammattitutkintoa.

Töitä hän ei ole halunnut tehdä koskaan.

– Tiesin sen jo peruskoulussa. Tiesin myös, että Suomessa on mahdollista elää pelkkien tukien varassa, jos haluaa. Syynä siihen on ollut ihan silkka laiskuus. En ole koskaan halunnut herätä aamuisin ja lähteä töihin. Sellainen ei ole koskaan ollut meikäläisen elämää, hän kertoo Ilta-Sanomille.

Juuso ei ole koskaan ollut yhdessäkään työhaastattelussa. Hänellä ei ole koskaan ollut toiveammattia. Ei siis mitään, mitä kohti hän pyrkisi.

– Olen tyytyväinen elämääni näin. En ole haaveillut koskaan mistään tavarasta, olen tyytyväisin silloin, kun omaisuutta on mahdollisimman vähän. Rahat ovat riittäneet, eikä sukulaisilta tai tuttavilta ole tarvinnut lainata. Jotkut haluavat auton ja asunnon, minua sellaiset asiat eivät kiinnosta ollenkaan. Kaikki rihkaman kerääminen on turhaa.

Tosin niitäkin hetkiä on ollut, jolloin vanhempien apuun on pitänyt turvautua.

– Olen asunut omillani 20-vuotiaasta lähtien. Joskus vuokra on noussut sen verran kovaksi, että olen väliaikaisesti joutunut muuttamaan takaisin lapsuudenkotiin. Ne ovat kuitenkin ohimeneviä ajanjaksoja, hän kertoo.

Ei työtä, ei haaveita, ei pyrkimyksiä päästä johonkin tiettyyn pisteeseen elämässä. Juuson elämä saattaa kuulostaa lohduttomalta, mutta hän vakuuttaa, että on itse valinnut työttömyytensä.

loput jutusta voi lukea täältä https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005409618.html

Kommentit (827)

Vierailija
81/827 |
10.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuet pois ja heti.ei yhteiskunnan tällaisia pidä elättää

Vankila tulisi kalliimmaksi kuin tuet.

Vierailija
82/827 |
10.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Just tällasten luusereiden takia sosiaaliturvan ehtoja pitäs muuttaa. Työkykyisen pitäs viittiä sen verran, että saisi itsensä elätettyä ja koulukäynnin ja terveydenhuollon kulunsa peitettyä verojen muodossa. Ei ees vaadi kokopäivätyötä. En voi ymmärtää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/827 |
10.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mikäs juttu tää nyt on että IS jatkuvasti suoltaa näitä juttuja joissa:

- joku työtön kertoo että on laiska eikä aio koskaan tehdä töitä

- yrittäjät (nimettömänä tietty) valittelee että työntekijät on huonoja

- yrittäjät valittelee työvoimapulaa (nimettömänä)

Kyynisempi voisi kuvitella että päätoimittaja kaveeraa EK:n sankarien kanssa...

Ei mitään kyynisyyttä, vaan ihan terve järki kertoo ett. Ek:n masinoima ilmiö.

Ihan niin kuin Il:ssä ekn edustaja kertoo "totuuksiansa"oikein omalla kolumnillaan...

Vierailija
84/827 |
10.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kadehdin Juusoa. Mulla on hyvä koulutus ja työpaikka, mutta olen onneton. Ostelen kuukaudesta toiseen tavaroita toivoen, että ne tekisivät mut onnelliseksi, mutta ei. Oon jatkuvasti tyhjä sisältä

Juuso on tiellä valaistumiseen. Juuso ymmärtää, että tittelit, rihkamat, statukset, ihmisten mielipiteet on yksilöiden tyhjyyden tunteiden ja masennuksen syy. Ihmiset eivät osaa elää, vaan he suorittavat elämää. He eivät osaa olla tässä hetkessä, koska aina pitää olla pyrkimässä kohti "parempaa".

Juuso on viisaampi kuin moni akateeminen, joka on kahlinnut itsensä titteleiden ja statusten ympärille vääristäen näin TODELLISUUDEN.

Mitä akateeminen tekisit jos sinut pudotettaisiin autiolle saarelle, etkä voisi korostaa akateemisuuttasi ja oppineisuuttasi, omaisuuttasi, statustasi kenellekään?

Autiolla saarella on todellinen elämä. Muu on ihmisten luomaa harhaa ja vankilaa. Juuso pärjäisi autiolla saarella, sillä hän oivaltaan enemmän kuin "menestyneet", jotka ovatkin vain orjia muiden mielipiteille ja materian keräämiselle.

Lukekaa Anthony de Mello - Uudistuminen, siinä sivutaan juusomaisia aiheita.

Miten toi Juuso muka pärjäisi autiolla saarella, kun yhtäkkiä pitäisikin tehdä töitä elantonsa eteen? Siellä pitäisi rakentaa maja ja hankkia ruokakin jostain. Paljon vaikeampaa se on kuin nostaa tukia ja kävellä lähikauppaan. Laiskana Juuso kuolisi nälkään, kun ahkerat ihmiset kävisivät toimeen ja pitäisivät huolta siitä, että elämisen perusedellytykset täyttyvät. Ei toi sun autiosaarijuttusi nyt ihan toiminut.

Vierailija
85/827 |
10.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juuso saa tehdä niinkuin parhaaksi näkee, tosin tukia hän ei tarvitse.

Vierailija
86/827 |
10.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloitetaan tukien karsiminen yritystuista ja maataloustuista!

Työttömien syyllistäminen on kyllä typeryyden huippu.

Kokoomus tekee sen ideologisista syistä ja samalla tekee hallaa omalle ideologialleen nimittäin talouskasvua ei tule kun valtvat määrät ihimisiä ovat työttöminä.

Kaikkien etu olisi työllistää mahdollisimman monta suomalaista niin kulutus noussisi ja hyvinvointi kantaisi yleisestikin yhteiskuntaa pitkälle tulevaisuuteen.

Maailma on nyt muuttunut niin ettei enää tulosta tule ulkomaanviennistä riittävästi ja kotimainen kysyntä onkin korostunut tällä vuosikymmenellä erittäin paljon.

Jos nyt tuhotaan nämäkin markkinat suurella määrällä työttömiä niin tämä maa ei kyllä selviä enää ensi vuosikymmenelle saakka ja maa romahtaa 30-luvun köyhyyteen ja rappioon ja sieltä ei nousta enää millään jaloilleen.

Tätä ilmeisesti halutaan .

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/827 |
10.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannatan tuissa kyllä sitä että ne ketkä oikeasti edes yrittää, hyötyisivät siitä jotenkin. Totta on se ettei töitä ole kaikille, mutta se ettei ole mitään yritystä (ja vastaava asenne siirretään seuraavalle sukupolvelle  suoraa)  ei pitäisi olla yhtä palkittua kuin se että oikeasti yrittää edes parantaa omaa asemaansa. Se miten tuo toteutettaisiin onkin sitten toinen juttu. Nykymallihan menee päinvastoin. Hankippa työkeikka niin johan vähenee tuet heti... ei noin.

Vierailija
88/827 |
10.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oon koronan vuoksi lomautettu.

Taloyhtiössä on kierrätyshylly, käyn joka päivä katsomassa mitä löytyy.

Kevään siivouspäivää varten on satoja tavaroita koossa, vähänkäytettyyn lähti 10 laatikon erä. On ilmainen postitus.

Tuotot puhutaan muutamista kymmenistä euroista.

Etsin töitä jatkuvasti, ei mitään.

Mitä tähän sanoisi ?

Jotkut haluavat töihin, toiset eivät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/827 |
10.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

juusolle täälläkin nihkeitä terveisiä lähettävät taitavat itse olla niitä joiden kanssa ei ikimaailmassa haluaisi työtoveriksi. vielä pahempi jos pomona, hyi helevtti.

😬

Vierailija
90/827 |
10.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomalaisella medialla on tällä hetkellä kaksi agendaa:

- Seksityön autuus, prostituutio itse valittua, rahaa tienaa hienosti

- Ilkeät pahat työttömät, joita ei vain huvita mennä töihin (vaikka totuus on se, ettei niitä riitä ihmisille), sossun tuilla loisiminen

Uskomatonta miten moneen nuo kaksi uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. En voi olla ainoa jonka mielestä tässä on jotain todella omituista taustalla?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/827 |
10.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta vaan tuntuu, että Juusokin käy piilotöissä, mutta ei sitä paljasta. Nämä päinvastaisen toitottajat on yleensä niitä pahimpia.

Vierailija
92/827 |
10.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä minulle tuli jutusta heti mieleen, että Juusolle ei ole kaikki ok. Ilmeisesti on ollut jonkinlaisia oppimisvaikuksia joita ei ole hoidettu ja joihin ei ole saanut tukea. Tästä suora jatkumo, selvästi masentunut. Koulussa tuki on jäänyt saamatta, vanhemmat eivät ole välittäneet -> mitäs sitä mitään yrittämään,kun mistään ei tule

mitään kuitenkaan. Hyvä esimerkki siitä, että erityistätukea tarvitseva lapsi on jätetty heitteille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/827 |
10.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oon koronan vuoksi lomautettu.

Taloyhtiössä on kierrätyshylly, käyn joka päivä katsomassa mitä löytyy.

Kevään siivouspäivää varten on satoja tavaroita koossa, vähänkäytettyyn lähti 10 laatikon erä. On ilmainen postitus.

Tuotot puhutaan muutamista kymmenistä euroista.

Etsin töitä jatkuvasti, ei mitään.

Mitä tähän sanoisi ?

Jotkut haluavat töihin, toiset eivät.

Nii-in, töiden sijaan haluavat esim. maalata tauluja tai posliinia. Mutta tulevat toimeen edes osittain.

Vierailija
94/827 |
10.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän Juusoa täysin. Jouduin aikuisena vaihtamaan työtä terveyden takia ja hankin lähes 40 vuotiaana korkeakoulutuksen. En pääse uudella alalla edes työhaastatteluihin ja teen koulutusta vastaamatonta työtä pienellä palkalla. Olen ilmeisesti liian vanha ja epäilyttävä työnhakija, koska olen vaihtanut alaa. Harjoitelussa kollegat ihmetteli miten olen siirtynyt palvelualalta "korkeammalle". Ei kiinnosta työnteko ja mietin peruspäivärahalle siirtymistä ja muuttamista jollekin halvalle paikkakunnalle. Huollettavia ei ole. Yhteiskunta ja työelämä voi haistaa paskan mun puolesta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
95/827 |
10.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nämä on vähän turhia uutis juttuja koska näissä ei avata henkilön taustaa yhtään paremmin. On eri asia olla vapaaehtoisesti työtön, välttää materialismia ja elää jonkinlaisessa harmoniassa itsensä kanssa, kuin väittää olevansa vapaaehtoisesti työtön vaikka todellisuudessa on jollain tavalla syrjäytynyt ja masentunut. Veikkaan tässä tapauksessa jälkimmäistä. 

Olisi meinaan muuttanut jutun arvoa jos olisi kerrottu minkälaisista taustoista Juuso on ja mitä hän harrastaa. Tai mitkä ovat hänen intohimojaan elämässä? Ja oikeaksi vastaukseksi ei hyväksytä tietokonetta ja onanointia, heh.

Vierailija
96/827 |
10.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asiallinen äijä! Arvostan! :D

Vierailija
97/827 |
10.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä muuta eteläsuomalaisilta voisi odottaa.

Vierailija
98/827 |
10.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jakaa ilmeisesti ihmiset kahteen luokkaan. Palveltaviin ja palvelijoihin. Kuin entisajan aateliset.

Sosiaaliedut ovat liian hyviä, kun loisporukka riistää noin työtätekeviä.

Vierailija
99/827 |
10.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työpaikoilla on ihan liian levotonta, siellä vain ahdistuu ja sairastuu.

Joten jos vankilassa saa olla turvassa ja rauhassa, vaikkapa ypöyksin eristyssellissä, niin minäkin menisin mieluummin vankilaan. Mutta onneksi ei tarvitse mennä koska myös syrjäytyneenä saa olla turvassa ja rauhassa.

Vierailija
100/827 |
10.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työttömyydestä pitäisi saada jälleen häpeällistä, niin kuin entisaikaan. Se tepsisi moniin. Kaikkein uppiniskaisin sakki tarvitsee kuitenkin vielä kovempia keinoja, isoa keppiä... ehkä ihan konkreettisesti.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kolme viisi