Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Töitä välttelevä Juuso, 31: ”Mieluummin menisin vaikka vankilaan kuin pakolla töihin”

Vierailija
15.10.2017 |

Työtä on turha tyrkyttää eteläsuomalaiselle Juusolle. Jos hänestä on kiinni, hän aikoo olla työtön myös jatkossa.
Etelä-Suomessa asuva Juuso on 31-vuotias. Hän ei ole koskaan ollut palkkatöissä, eikä hänellä ole ammattitutkintoa.

Töitä hän ei ole halunnut tehdä koskaan.

– Tiesin sen jo peruskoulussa. Tiesin myös, että Suomessa on mahdollista elää pelkkien tukien varassa, jos haluaa. Syynä siihen on ollut ihan silkka laiskuus. En ole koskaan halunnut herätä aamuisin ja lähteä töihin. Sellainen ei ole koskaan ollut meikäläisen elämää, hän kertoo Ilta-Sanomille.

Juuso ei ole koskaan ollut yhdessäkään työhaastattelussa. Hänellä ei ole koskaan ollut toiveammattia. Ei siis mitään, mitä kohti hän pyrkisi.

– Olen tyytyväinen elämääni näin. En ole haaveillut koskaan mistään tavarasta, olen tyytyväisin silloin, kun omaisuutta on mahdollisimman vähän. Rahat ovat riittäneet, eikä sukulaisilta tai tuttavilta ole tarvinnut lainata. Jotkut haluavat auton ja asunnon, minua sellaiset asiat eivät kiinnosta ollenkaan. Kaikki rihkaman kerääminen on turhaa.

Tosin niitäkin hetkiä on ollut, jolloin vanhempien apuun on pitänyt turvautua.

– Olen asunut omillani 20-vuotiaasta lähtien. Joskus vuokra on noussut sen verran kovaksi, että olen väliaikaisesti joutunut muuttamaan takaisin lapsuudenkotiin. Ne ovat kuitenkin ohimeneviä ajanjaksoja, hän kertoo.

Ei työtä, ei haaveita, ei pyrkimyksiä päästä johonkin tiettyyn pisteeseen elämässä. Juuson elämä saattaa kuulostaa lohduttomalta, mutta hän vakuuttaa, että on itse valinnut työttömyytensä.

loput jutusta voi lukea täältä https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005409618.html

Kommentit (1007)

Vierailija
1001/1007 |
12.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei niitä töitä saa vaikka haluaisi töihin. Mullakin kolme ammattia mutta enää 50 vuotiaana ei pääse töihin.

Juuri tämän takia ihmettelen joistain yksittäisistä hörhöistä möyhöämistä. Jos ensin saataisiin vaikka työpaikat sille valtavalle joukolle ihmisiä, jotka riemusta kiljuen menisivät töihin.

Vierailija
1002/1007 |
12.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suurimmalla osalla ihmisistä on tarve päästä elämässä eteenpäin ja olla hyödyksi. Eivät takuulla ole ottamassa mallia näistä Juusoista. 

Näistä Juusoista useimmilla on taustalla jotain nepsy poikkeavuutta tai muita haasteita ja syystä ovat jättäytyneet työelämän ulkopuolelle. 

Kyky ajatella omilla aivoillaan itsenäisesti, minkä johdosta ymmärtävät, ettei yhtä ja ainoaa elämää kannata johonkin työhön ym. turhaan paskaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1003/1007 |
12.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin Juuson olisi pitänyt pitää suunsa kiinni, nyt minäkin kärsin tuosta, haista vitu Juuso. Vetoketju kiinni.

Vierailija
1004/1007 |
12.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niin Juuson olisi pitänyt pitää suunsa kiinni, nyt minäkin kärsin tuosta, haista vitu Juuso. Vetoketju kiinni.

Kuka tahansa voi repiä näitä juusoja omasta persestään. Lieneekö tuota edes oikeasti olemassa?

Vierailija
1005/1007 |
25.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juuso on asiallinen jätkä. Arvostan.

Vierailija
1006/1007 |
25.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä taas mielelläni tekisin töitä, kunhan vaan mielenterveys säilyisi. Päiväkotimaailmassa jo kolmas burn out, ja edelleen ainoa paikka missä tehdä työtä. Hallitus paskoi aikuiskoulutustuen ja kaiken alanvaihdon helpottamisen. Haistakaa paska koko valtiovalta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1007/1007 |
25.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurimmalla osalla ihmisistä on tarve päästä elämässä eteenpäin ja olla hyödyksi. Eivät takuulla ole ottamassa mallia näistä Juusoista. 

Näistä Juusoista useimmilla on taustalla jotain nepsy poikkeavuutta tai muita haasteita ja syystä ovat jättäytyneet työelämän ulkopuolelle. 

Kyky ajatella omilla aivoillaan itsenäisesti, minkä johdosta ymmärtävät, ettei yhtä ja ainoaa elämää kannata johonkin työhön ym. turhaan paskaan.

Minäkin ajattelen etten halua huonoissa työpaikoissa ihmissuhdedraamojen, kiireen ja selkäänpuukotusten parissa tuhlata elämääni.

Mutta: jättäydyin työelämän ulkopuolelle vasta kun pystyin siihen ilman että piti ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi. En siis saa enkä ole hakenut minkäänlaisia tukia, ihan itse elätän itseni, vapaana, siis oikeasti vapaana, en ole velvollinen tilittämään olemistani ja rahankäyttöäni yhtään mihinkään enkä anelemaan rahaa keneltäkään enkä elele muiden, työssäkäyvien, maksamana. Omatunto on hyvä ja rauhallinen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kuusi seitsemän