Minulla ei ole aavistustakaan, olenko oikeasti kaunis vai tosi ruma

En muuta tiedä, mutta ainakin vaikutat todella typerältä ja yksinkertaiselta. Kehitä itseäsi niin on (ehkä) jotain substanssia sitten vähän vanhempana - kun tuo häikäisevä ulkonäkösi on muisto digikameran kortilla.

Etkö todellakaan kykene miettimään muuta kuin ulkoista olemustasi? Säälin sinua sillä pakkomielteesi  on ajan tuhlaamista. 

Pienet murheet on APlla. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai ymmärrät, että kauneus on erittäin subjektiivista? Olet saanut monelta kehuja ulkonäöstäsi. Vaikka osa olisi kehunut vain kohteiliaisuuttaan, osa on aidosti ollut kehujensa takana. Olet siis joidenkin ihmisten mielestä kaunis. Väistämättä olet joidenkin mielestä myös ei-niin-kaunis. Sellaista se on.

Sinulla on pakkomielle olla mieliksi kaikille. Sanoit esimerkiksi, että sinun on vaikea hyväksyä sitä, että joku pitäisi sinua epäkiinnostavana. Väistämättä olet joillekin ihmisille epäkiinnostava. On mahdotonta, että kaikki pitäisivät sinusta. Et voi asialle mitään eikä sille pidäkään voida mitään. Ei ole olemassa mitään objektiivisesti täydellistä ihmistä, josta kaikki pitävät.

 Äitisi kuulostaa kateelliselta ongelmatapaukselta, joka kanavoi pahaa oloansa sinuun.

Aloittajallahan on kaikki hyvin ja hän virheellisesti perustaa minäkuvansa pelkkien sanallisten kehujen varaan. Hän tietää varmasti sisimmässään ettei ole fyysisesti ruma, joka on muuten ominaisuus josta ihminen on aina tietoinen itse ellei kyseessä ole esimerkiksi dysmorfinen ruumiinkuvanhäiriö. Jos saa neutraalia/positiivista kohtelua suurimman osan ajasta, saa helposti seurustelukumppanin ja ystäviä, työpaikan saaminen on äärimmäisen helppoa, kuulee jatkuvasti kehuja ulkonäöstään niin ei ole fyysisesti epäviehättävä, piste. Oikeasti negatiivisella tavalla poikkeavan näköisiä yksilöitä kohdellaan todella julmasti ja syrjivästi, ihan kaikki asiat ovat heille hankalampia kuin tavallisen tai kauniin näköisille ihmisille. Kyllähän jonkun missinkin ulkonäköä voidaan esimerkiksi netissä kommentoida ilkeästi, silti kyseinen ihminen on kaunis yleisillä ja universaaleilla ulkonäköstandardeilla, joista on tutkimuksia olemassa. Fyysinen rumuus on naiselle äärimmäisen julma taakka kantaa, olkaa naiset tyytyväisiä jos olette väh'nkään söpöjä/nättejä. Se on enemmän kuin tarpeeksi ja lopettakaa se itsenne jatkuva vertailu muihin, se ei tee hyvää minäkuvalle eikä itsetunnolle. 

Miksi tuo viesti on saanut alapeukkua? Tottahan se on, näteillä naisilla on helpompi ja parempi elämä kuin rumilla naisilla. Tekisin mitä vain ollakseni edes tavallinen mutta ei, olen todella ruma :(

Vierailija kirjoitti:

En muuta tiedä, mutta ainakin vaikutat todella typerältä ja yksinkertaiselta. Kehitä itseäsi niin on (ehkä) jotain substanssia sitten vähän vanhempana - kun tuo häikäisevä ulkonäkösi on muisto digikameran kortilla.

Etkö todellakaan kykene miettimään muuta kuin ulkoista olemustasi? Säälin sinua sillä pakkomielteesi  on ajan tuhlaamista. 

Oli virhe tulla vielä kuitenkin takaisin tähän ketjuun mutta vastataan nyt vielä tähän pienellä ajatusleikillä.

Onko vakavasti masentunut, joka kykenee mustavalkoisesti ajattelemaan vain sitä, että hän on epäonnistunut ihminen, joka ei ansaitse elää, yksinkertainen? 

Onko anoreksiaa sairastava, joka ei pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin reisiensä väliin jäävään vakoon tai vyötärönympärykseen, yksinkertainen? 

En millään tavalla pidä tutkintoja tai muuta älykkyyden mittarina, mutta olen tuplamaisteri ja ihan hyvissä hommissa, harrastan monipuolisesti, minulla on ystäviä. En tiedä onko päässäni substanssia, mutta elämässäni kyllä on.

Mutta tiedätkö yhtään, kuinka raskasta on joskus ylläpitää normaalin elämän kulisseja, kun päässä 24/7 huutavat pakkomielteiset ajatukset, kaikuina jostain kaukaa lapsuudesta? "Olet ruma, et kelpaa, et ole minkään arvoinen jos et ole kaunis". Jos olisin itse omasta päästäni kehittänyt itselleni nuo ajatusvääristymät, niistä olisi myös helppo päästä eroon.

Vihaan sitä, että obsessoin omasta ulkonäöstäni. Aidosti vihaan. Valitettavasti en sormia napsauttamalla pääse tästä eroon, kun jo ala-asteella olen miettinyt päivittäin omaa rumuuttani. Aivot oppivat sitkeästi hyvää, mutta myös pahaa.

Teen kyllä päivittäin sen eteen paljon töitä ja olen paremmassa kunnossa kuin vaikka viisi vuotta sitten, kun olin sairaalassa (tuolloin ajattelin olevani niin ruma, että minun pitää kompensoida naamaani laihuudella, ja siitä puhkesi anoreksia). 

En nyt ota kantaa omaan typeryyteeni tai pinnallisuuteeni, mutta jos puhutaan ruumiinkuvan häiriöstä ja syömishäiriöstä yleisesti, niin ne kärsivät jo valmiiksi hirveästä stigmasta. Että näillä nuorilla tytöillä (stereotypia) on oikeasti kaikki hyvin ja he ovat vain pinnallisia huomionhakuisia diivoja.

Todellisuudessa kumpaankin näistä sairauksista kuolee jatkuvasti ihmisiä. Vähättely ei todellakaan kannusta hakemaan apua, kun se jo valmiiksikin on monelle vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajallahan on kaikki hyvin ja hän virheellisesti perustaa minäkuvansa pelkkien sanallisten kehujen varaan. Hän tietää varmasti sisimmässään ettei ole fyysisesti ruma, joka on muuten ominaisuus josta ihminen on aina tietoinen itse ellei kyseessä ole esimerkiksi dysmorfinen ruumiinkuvanhäiriö.

Aloittajahan kertoi että hänellä on dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö eli en ehkä sanoisi että on kaikki "hyvin". Kyseessä pahimmillaan äärimmäisen invalidisoiva sairaus joka voi pahimmillaan lukita ihmisen omaan kotiinsa kuukausiksi tai vuosiksi. Myös itsemurhariski merkittävästi kohonnut. Lähipiirissä kokemusta tästä ei itsellä.

Sanavalintani oli hieman tönkkö, olen hyvin väsynyt joten en nyt jaksa pohtia tätä aihetta kovin syvällisesti. Tämä on asia, jota on mahdollisuus lähteä työstämään intensiivisellä psykoterapialla. Helppoa se ei ole eikä se tapahdu hetkessä, vaan on äärimmäisen raskas ja hidas prosessi, mutta jostakin on hyvä aloittaa. Kyse ei kuitenkaan ole aktuaalisesta viasta ulkonäössä, vaan oma käsitys omasta ulkoisesta olemuksesta on vääristynyt. Vika on mielessä, ei kropassa tai kasvoissa. Jos tästä nyt jotakin positiivista täytyy etsiä, niin ainakin tämä ongelma on helpommin korjattavissa kuin oikea fyysinen poikkeavuus. 

T: tuo sama kirjoittaja

Miten vielä herran vuonna voi nuorten naisten itsetunto riippua miesten huomiosta tai ulkonäöstä.

Ihmettelen vaan.

N27

Laita kuva itsestäsi niin sanon, oletko ruma, kaunis, tosi kaunis vai ihan tavallinen.

Ilman kuvaa tällaiset kysymykset ovat turhia ja typeriä. Antavat sellaisen vaikutelman, että niiden kysyjä haluaa kuulla kuinka on varmaan niin kaunis (vaikka kukaan ei edes tiedä miltä kysyjä näyttää) tai sitten toivookin saavansa ilkeitä ja vähätteleviä kommentteja, koska ne taas saavat aikaan fiiliksen, että muut ovat kateellisia.

Mikä tällaisten ketjujen idea on? Näitä näkee täällä aika usein, mutta se ei ole vielä auennut mikä tarkoitus näillä on.

Täällä myös sama ongelma, lapsuuden kiusaamis- ja hyljeksimiskokemuksilla varmasti vaikutusta (pojat tekivät selväksi, että olin epäkelpo tyttö), mutta on minussa kyllä oikeastikin piirteitä, joita yleisesti ei pidettäisi kauniina. Peili ja kamera hämmentävät minua todella. Peilistä katsottuna olen usein hyvinkin mieltynyt kuvaani, mutta kamerasta tulee sellaisia kammotuksia että huh, olenko edes samaa eliölajia kuin kauniit naiset... Jos otan 100 kuvaa ja yksi niistä onnistuu, en kehtaa käyttää sitä missään, koska uskon, että ne 99 rumaa kuvaa ovat se totuus. Kukapa minua tunnistaisi siitä yhdestä hyvästä kuvasta.

Yhtään ei auta myöskään se, että saan ihan oikeasti verrattain nuivaa kohtelua osakseni. Ja minulla ei ole samassa mittakaavassa lähestymis- tai ahdisteluyrityksiä kuin muilla naisilla. Saan olla todella otettu jos joku mies pitää edes ovea auki. Kaiken pohjalta uskon aina, että minä olen se viimeinen vaihtoehto jos kauneudessa katsotaan. Olen kylläkin onnellisessa parisuhteessa.

Mielenkiintoinen huomio on myös se, että minulla ei vieläkään ole sitä "vientiä", vaikka onnellisuuteni ja kelvollisuuteni luulisi kai jotenkin säteilevän...?

Sanat ei merkitse mitään. Tarvitset miehen joka nussii sua kylläiseksi joka päivä. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä tällaisten ketjujen idea on? Näitä näkee täällä aika usein, mutta se ei ole vielä auennut mikä tarkoitus näillä on.

Täällä voi jakaa anonyymisti tuntojaan ja puhua muille joilla on sama ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Mikä tällaisten ketjujen idea on? Näitä näkee täällä aika usein, mutta se ei ole vielä auennut mikä tarkoitus näillä on.

Mielestäni tässä olisi ollut aika hyvä alusta pohtia ajatuksia, joita alitajunnassa velloo. Kyllä minä osaan järjellä ajatella, että "Älä tee mitää miesten takia", "keskity muuhun", "ei sillä ole väliä", "olisit onnellinen, ettei sua ahdistella", mutta nää on niitä juttuja, jotka kuitenkin päässä pyörii ainakin toisinaan. Tai ihan vaan sellaisia huomioita, joita on pannut merkille. Kyllä sitä nyt vaan valitettavasti tulee joskus verrattua itseä muihin. Ja vaikkei asiasta välittäisi, niin ei niitä reaktioita ja huomioita kuitenkaan olemattomiksi saa. Joskus niitä "sortuu" pohtimaan, vaikka ne voi myös kuitata ja ohittaa hyvällä itsetunnolla.

Terv. kirjoittaja, joka näemmä saa alapeukkuja, mutta ei mitään rakentavaa?

^No en tiedä, sairasta olla katkera siitä ettei saa osakseen ahdistelua tai seksuaalista häirintää.

Eikä se ahdistelun määrä korreloi mitenkään ulkonäön kanssa, kyllä meitä rumiakin ahdistellaan ja joitakin kauniita taas ei. Riippuu varmaan lähinnä siitä missä liikkuu. Esim. ulkomailla, etenkin etelä-euroopassa ahdistellaan paljon enemmän koska siellä on vallalla machokulttuuri.

AP:lla on selvästi huono itsetunto, joka on äidin aikaan saamaa.

Vierailija kirjoitti:

Miten vielä herran vuonna voi nuorten naisten itsetunto riippua miesten huomiosta tai ulkonäöstä.

Ihmettelen vaan.

N27

Ihmiset ovat biologisia ja seksuaalisia olentoja, haluamme viehättää vastakkaista sukupuolta. Sosiaalinen puolemme kaipaa hyväksyntää muilta ihmisiltä, haluamme olla kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa, olla osa jotakin yhteisöä tai ryhmittymää. Ihan sama kuinka individualistinen tai itsenäinen ajattelija joku on, me kaikki kaipaamme toistemme seuraa. Ihan shaibaa ajatella, että tämä animalistinen seksuaalinen puoli meissä on jotenkin luonnoton ja vääränlainen, se ei ole kumpaakaan. Se kuuluu vahvasti ihmisyyteen. Meille ihmisille on suotu myös älyä ja empatiakykyä pitääksemme kurissa tämän eläimisellisen puolemme, mutta sen totaalinen suppressoiminen ja kieltäminen ei ole tervettä henkilön psyykeelle. Näytä minulle yksikin nainen tai mies, joka on aidosti tyytyväinen siitä ettei kukaan viehäty heistä seksuaalisessa ja romanttisessa mielessä. Niinpä, sellaista ei ole olemassakaan. On typerää insinuoida, että ihminen joka haluaa tehdä itsestään visuaalisesti miellyttävän vastakkaiselle sukupuolelle, on turhamainen, luonnoton ja typerä otus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On sinulla kyllä paha pakkomielle ulkonäöstä ja olet todella epävarma. Toivottavasti olet hakenut apua tuohon. Kyse ei välttämättä ole ruumiinkuvan häiriöstä, voi olla myös jokin persoonallisuushäiriö. Oletko lukenut esim. vaativasta tai huomionhakuisesta persoonallisuushäiriöstä? Kannattaa tutustua aiheeseen. Tuntuu, että sinulle olisi todella tärkeää olla se kaunein (vaikka se ei mahdollista olekaan). Tiedät varmaan olevasi ihan normaalin näköinen/nätti jos kehujakin saat. Ne eivät vaan tunnu riittävän sinulle.

Tällaiset ongelmat eivät aina automaattisesti johdu mistään persoonallisuushäiriöstä, yleisimmin se taustalla on vakava trauma tai ruumiinkuvan vääristymä/häiriintymä. Dysmorfinen ruumiinkuvanhäiriö ei ole mikään pikkujuttu, vaan potilaan elämää merkittävästi häiritsevä asia. On myös ihmisiä, jotka kokevat olevansa rumia ilman että heillä on ruumiinkuvan vääristymää. Dysmorfinen häiriö voidaan diagnosoida ammattilaisen taholta silloin, kun henkilö kokee olevansa vaikeasti epämuodostunut ja potilaan käsitys omasta ulkoisesta olemuksestaan on hyvin vääristynyt ja äärimmäinen.

Eivät tietenkään. Tässä tapauksessa silti kuulostaa siltä, että voisivat johtuakin. Mutta ne taustalla olevat vakavat traumat usein aiheuttavat niitä persoonallisuushäiriöitä esimerkiksi juuri tämän ruumiinkuvanhäiriön ohella. Yleensä nämä BDD:stä kärsivät ovat jotenkin erilaisia kuin se, miltä ap vaikuttaa. Hänellä ei tunnu olevan kuitenkaan todella huono itsetunto/itseinho eikä hän välttele muiden seuraa. Hän myös kertoi hakevansa hyväksyntää selfieillä ja kertoi olevansa hyvin vaativa mitä tulee myös töihin jne. Siksi mainitsin esim. tuon vaativan sekä huomionhakuisen persoonallisuushäiriön jotka voisivst sopia kuvaan. Persoonallisuushäiriöt ovat paljon yleisempiä mitä kuvitellaan. Näillä ihmisillä ei yleensä ottaen mene kokonaisuudesssaan huonosti, ovat usein työssäkäyviä ym. ja siitä syystä eivät edes hakeudu psykologin/psykiatrin luokse kuten vakavasti masentuneet tai syrjäytyneet.

Vierailija kirjoitti:

^No en tiedä, sairasta olla katkera siitä ettei saa osakseen ahdistelua tai seksuaalista häirintää.

Eikä se ahdistelun määrä korreloi mitenkään ulkonäön kanssa, kyllä meitä rumiakin ahdistellaan ja joitakin kauniita taas ei. Riippuu varmaan lähinnä siitä missä liikkuu. Esim. ulkomailla, etenkin etelä-euroopassa ahdistellaan paljon enemmän koska siellä on vallalla machokulttuuri.

AP:lla on selvästi huono itsetunto, joka on äidin aikaan saamaa.

Asian pohdinta ei automaattisesti tarkoita, että olisi siitä katkera. Voi olla myös hämmentynyt, utelias tai ulkopuolinen. Pohtia, miksi näin on. "Johtuuko se siitä, miten muut minut näkevät? Miten muut minut näkevät?" jne. Etenkin nyt kun ahdistelukokemukset ovat todella pinnalla, niin on minusta aika normaalia kelata sivuajatuksessa, että "Onneksi minua ei ole ahdisteltu...mutta olenko jotenkin erilainen kuin muut?"

Aivan samalla logiikalla pohdin ilmiötä, jossa muut naiset saavat olla hätistelemässä kosioehdokkaita. Minä en. Mistä se johtuu, että minulla ei ole koskaan ollut sitä kuuluisaa "jonoa oven takana"?

Mistä se johtuu, että en ole muuttunut kiinnostavaksi edes parisuhteen ja onnellisuuden myötä, vaikka monille niin käy? No "vammaisessa" mielessäni lopputulema on sitten se, että olen varmaan niin epämiellyttävä kuvatus.

Onneksi tässä ketjussa on niin perkeleesti "cis-kauniita" ihmisiä, vai mikä olisi oikea termi ihmisille, joille AP:n fiilikset on niin käsittämättömiä ymmärtää edes toisen ihmisen kohdalla?

Samastun paljonkin. Itselläni on myös ongelmia ruumiin- ja minäkuvan kanssa. Myös itsetunto- ja luottamus lähes olemattomat. Syitä tähän on monia enkä niitä nyt viitsi tässä avata, mutta koskaan mulle ei ole ulkopuolelta annettu "syytä" tuntea itseäni rumaksi. Päinvastoin, oon aina saanut paljon kehuja ja oon muutenkin ollut tykättyä seuraa. 

Ymmärrän hyvin tuon kun helposti ajattelee että mies ja ystävät totta kai kehuu koska niiden "täytyy". Itse ajattelen usein samalla tavalla.

Yritän kuitenkin muistuttaa itseäni niistä kerroista kun hän kehui mua jo ennen kuin oikeastaan kunnolla tunsimme toisiamme. Muistan elävästi sen, kun tapasimme ensimmäisen kerran ja hieman myöhemmin kertoi miettineensä että miten joku voikaan olla niin kaunis. On myös kertonut kuinka hänen kaverinsa ovat kehuneet mua sen jälkeen kun ovat mut nähneet. 

Pitää myös muistaa se, et kauneus on aina katsojan silmissä! Jotakuta miellyttää vaaleat, toisia tummat. Joku tykkää pyöreämmistä, joku hoikemmista. Joku lyhyemmistä ja joku pidemmistä. Yhdelle tietyt piirteet aiheuttaa sen "wow"-efektin kun taas toisille ne samat piirteet voi olla ennemminkin turn off.

Toisinsanoen, silloin kun siskosi tai kaverisi on saanut huomiota tai kehuja osakseen, se ei tarkoita että sä olisit "mitäänsanomaton" tai rumempi. Ehkä vain juuri sen ihmisen silmissä tässä toisessa henkilössä on ollut enemmän niitä häntä viehättäviä ominaisuuksia. Silti, jos henkilöltä kysyisi sinusta, hän ei varmasti sanoisi sua rumaksi! 

Mitä äitiisi tulee, on vaikea sanoa miksi hän on laukonut sulle tuollaisia kommentteja (mitä kenenkään aikuisen ei koskaan kuuluisi lapselle(en) sanoa). Parhaiten saisit tietää jos vain uskaltaisit suoraan kysyä asiasta häneltä.

Mulla tulee mieleen, että äidilläsi on huono itsetunto jota hän on purkanut suhun. Voi olla, että on nähnyt sussa piirteitä mistä ei jostain syystä ollut itsessään pitänyt (esimerkiksi juuri senhetkiset kauneusihanteet eivät ole menneet yks yhteen hänen omien piirteidensä kanssa ja hän on ottanut sen h.kohtaisesti). Aika varmasti äitisi ei ole aina pitänyt itseään rumana, ehkä vasta vanhemmiten. 

Ei kuulosta kovin hyvältä haukkua itseään omien lastensa edessä, eikä varsinkaan heittää kyseenalaisia kommentteja lastensa ulkonäöstä. Voiko olla, että hän nauttii siitä, kun saa satuttaa toista kommenteillaan ja sanoa jotakin loukkaavaa? Ehkä hän ei ole tarkoittanut tai loppuun asti miettinyt sanomisiaan. Anyway, itse antaisin paljon enemmän arvoa muualta tuleville kehuille kun ehkä itsestään epävarman äitisi heitoille. Kuten sanoit, olet saanut kehuja ihan täysin vierailtakin. 

Kuten sanottu, kauneus on aina subjektiivista. Jonkun mielestä mallin mitoissa oleva blondi on se "häikäisevän kaunis", mutta toiselle mitäänsanomattoman näköinen. Ja sitten taas se tyttö vähän erikoisemmilla kasvonpiirteillä ja punaisella tukalla on toisen silmissä "maailman kaunein". Jotkut urpot varmaan väittää tähänkin vastaan, että "fakta on se, että jotkut vaan on kauniimpia kuin toiset" ja ehkä siinä on jotain perääkin, onhan olemassa tiettyjä piirteitä ja "klassisen kauniita" ihmisiä joita pidetään yleisesti viehättävinä, mutta oikeasti faktahan on se, että edes maailman kauneimmaksi äänestetty nainen ei ole jokaisen mielestä se maailman kaunein. Makuasioita. ;) 

Tsemppiä sulle, uskon että olet oikeasti kaunis ja toivottavasti opit näkemään sen vielä itsekin! 

Vierailija kirjoitti:

Laita kuva itsestäsi niin sanon, oletko ruma, kaunis, tosi kaunis vai ihan tavallinen.

Ilman kuvaa tällaiset kysymykset ovat turhia ja typeriä. Antavat sellaisen vaikutelman, että niiden kysyjä haluaa kuulla kuinka on varmaan niin kaunis (vaikka kukaan ei edes tiedä miltä kysyjä näyttää) tai sitten toivookin saavansa ilkeitä ja vähätteleviä kommentteja, koska ne taas saavat aikaan fiiliksen, että muut ovat kateellisia.

Jaa että yksi ihminen voi vaan sanoa ja täten määritellä onko joku ruma, kaunis, tosi kaunis vai ihan tavallinen? Herää todellisuuteen jossa sun henkilökohtainen maku ja mielipide ei oo yhtäkuin absoluuttinen totuus. Vain koska sun silmää ei miellytä tietyt piirteet ja jonkun ulkonäkö, ei tarkoita sitä että se ihminen on ruma. Vai katsotko vaikkapa kavereides kanssa aina just samoja naisia/miehiä, yritätte aina iskee just sen yhden sieltä ja kukaan ei koskaan oo eri mieltä toisen kanssa siitä, kuka on se "parhaimman näkönen"? :D

Lol