Lue keskustelun säännöt.
Tilanne tulehtunut teinin kanssa
14.10.2017 |
Nyt mulle riitti. 15-vuotiaan mielestä mä äitinä olen kaiken pahan alku. Olen kuulemma natsi (vaadin kotiintuloajat), meille ei kukaan hänen kaveri halua tulla koska olen tämmöinen (ei erittelyä, millainen ). Poikakaveriansa en saa nähdä koskaan, isänsä saa koska on rento.
Ongelmia teinin kanssa on ollut jo melkein kaksi vuotta. Poliisit, lastensuojeluilmoitukset, alkoholi ja huumeet on kaikki käyty läpi. Ja nyt meni kuppi nurin.
Joten hoitakoon isänsä tästä lähtien kaiken. Rehellisesti sanottuna, kunpa en olisi koskaan halunnut toista lasta. Esikoisen kanssa on todella hyvät ja läheiset välit. Olen yrittänyt luoda niitä myös tämän lapsen kanssa, mutta mikään ei auta. Hän vaan vihaa minua. Vihatkoon sitten. Ei munkaan enää tarvitse yrittää.
Kaipaisin jotain vertaistukea. Rakastan lastani, mutta hän tekee siitä jatkuvasti erittäin vaikeaa. Onko ainoa keino tosiaan luovuttaa? Siltä tuntuu nyt.
Kommentit (43)
Sellaista se eroperheen lapsen elämä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se eroperheen lapsen elämä on.
Emme ole eronneet. Ihan ydinperhe ollaan, lasten isän kanssa yhdessä jo yli 20 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se eroperheen lapsen elämä on.
Emme ole eronneet. Ihan ydinperhe ollaan, lasten isän kanssa yhdessä jo yli 20 vuotta.
Niin tämä oli ap.
Tuollainen minäkin olin teininä, välit muuttuivat omilleni muuttaessa kuitenkin erittäin lämpimiksi, taisin tarvita vain tilaa. Toivottavasti näin käy teillekin.
Numero 5, minkä ikäisenä muutit omillesi? Kauanko meni, että pääsit teiniajan seurauksista eroon, siis milloin välit vanhempiisi lämpenivät?
Mä en enää jaksa uskoa, että teinin kanssa välit paranevat ikinä. Hän on ollut ihan pienestä asti sellainen, ettei halunnut lohdutusta eikä pyrkinyt syliin, päinvastoin. Kun hänellä oli suru, hän itki mieluummin yksin. Niin on yhä nytkin. Kaikki, mitä sanon hänelle, on tunkeilua. En vaan voi tehdä mitään oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Numero 5, minkä ikäisenä muutit omillesi? Kauanko meni, että pääsit teiniajan seurauksista eroon, siis milloin välit vanhempiisi lämpenivät?
Mä en enää jaksa uskoa, että teinin kanssa välit paranevat ikinä. Hän on ollut ihan pienestä asti sellainen, ettei halunnut lohdutusta eikä pyrkinyt syliin, päinvastoin. Kun hänellä oli suru, hän itki mieluummin yksin. Niin on yhä nytkin. Kaikki, mitä sanon hänelle, on tunkeilua. En vaan voi tehdä mitään oikein.
17-vuotiaana, muutamaa kuukautta ennen täysi-ikäistymistä. Välit lähtivät paranemaan oikeastaan samantien, muuttoon sain paljon tukea ja siihen suhtauduttiin hyvin. Lapsena toki olin hyvin erilainen kuin sinun lapsesi, mutta ollessani 13-vuotias meilläkin lähti välit tulehtumaan ja mainitsemasi lastensuojelut ja muut käytiin myös meillä läpi.
T: nro. 5
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Numero 5, minkä ikäisenä muutit omillesi? Kauanko meni, että pääsit teiniajan seurauksista eroon, siis milloin välit vanhempiisi lämpenivät?
Mä en enää jaksa uskoa, että teinin kanssa välit paranevat ikinä. Hän on ollut ihan pienestä asti sellainen, ettei halunnut lohdutusta eikä pyrkinyt syliin, päinvastoin. Kun hänellä oli suru, hän itki mieluummin yksin. Niin on yhä nytkin. Kaikki, mitä sanon hänelle, on tunkeilua. En vaan voi tehdä mitään oikein.
17-vuotiaana, muutamaa kuukautta ennen täysi-ikäistymistä. Välit lähtivät paranemaan oikeastaan samantien, muuttoon sain paljon tukea ja siihen suhtauduttiin hyvin. Lapsena toki olin hyvin erilainen kuin sinun lapsesi, mutta ollessani 13-vuotias meilläkin lähti välit tulehtumaan ja mainitsemasi lastensuojelut ja muut käytiin myös meillä läpi.
T: nro. 5
Kiitos vastauksesta. Tällä hetkellä tuo 17-vuoden rajapyykki tuntuu kaukaiselta. Ymmärrän kyllä, että nuoren aivot kehittyvät koko ajan ja lähempänä 18-ikävuotta asiat saattavat helpottua. Aikaisemmin olen saanut itseäni tsempattua ajattelemalla, ettei tämä ikuista ole. Tänään ykskaks hoksasin, että kyllä tämä saattaa olla ikuista 😞 Ehkei lapsi kotoa muutettuaan pidä enää mitään yhteyttä minuun. Eihän hänellä ole siihen mitään velvoitetta.
Ehkä mä vaan sitten olen paska mutsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos otat vähän etäisyyttä ja annat isän ja lapsen olla enemmän kontaktissa keskenään? Et nalkuta, laitat miehen sopimaan kotiintuloajat ja niin edespäin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos otat vähän etäisyyttä ja annat isän ja lapsen olla enemmän kontaktissa keskenään? Et nalkuta, laitat miehen sopimaan kotiintuloajat ja niin edespäin.
Näin teen. Nyt taitaa olla parasta, etten ota lapseen mitään kontaktia. Hoitakoon isänsä kaikki asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rauhoitu,
äiti on sylkykuppi koska äidistä yritetään irtaantua vielä enemmän kuin isästä.
Sano sille ettei kenenkään vanhemman kuulu olla rento jos lapsi on huumeita kokeillut.
Olen käynyt omani kanssa myös lävitse näpistyksen, alko kokeilun ja tupakit ja sen lasun.
Nyt kyllä ollut kunnolla mutta on vasta 14 v.
Omani vastustaa mua eniten koska on ollut aina mun sylissä ja kyljessä niin tekee eroa muhun vielä enemmän kuin isäänsä.
Joskus haluaa läheisyyttä ja sitten seuraavana aamuna sitä vituttaa, kun on huomannut sellaiseen sortuvansa.
Suurimmasta osasta tulee kunnollinen nuori mutta taistelua se on ja pakko vaan jaksaa.
Onneksi talven ovat kotona ja taas keväällä saa pelätä mitä tekee.
Anna isän hoitaa asia tästä eteen päin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annahan olla kun lapsellesi joku suurempi hätä tulisi niin äidille eli sulle soittaisi ekana. Äidille jotenkin turvallisempaa kiukutella kun tietää ettet hylkää. Ei tietenkään isäkään hylkää mutta äiti on aina äiti.
Tsemppiä sulle, ap. Teinithän usein huutavat, että 'natsi mutsi' ja 'paska mutsi' tai sitten vastaava isä, mutta oikeasti se on turvallista, että se seinä siellä on, mitä vasten hyppiä. Toisaalta jos kommunikointi isän kanssa sujuu paremmin ja isä ei ole mikään hulttio niin miksi et voisi löysätä ja antaa olla. Saisit vähän lepoa itsekin, koska tilanne kuulostaa aika rankalta sinulle. Pieni tilanotto /-anto voi rauhoittaa tilannetta molempien tahoilta. Toisten kanssa tulee helpommin juttuun kuin toisten ja tilanne on tietysti rankka, kun ymmärtää huonommin omaa lastaan. Teillä onneksi ilmeisesti isän kanssa kommunikointi sujuu paremmin niin kyllä se teini tulee pärjäämään. Teillä kuitenkin on puututtu hölmöilyihin ja selvästi välitetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi teinille ei ole jo aikaisemmin laitettu rajoja?
Kiitos lohduttavista viesteistä. Joo näpistyskin on läpikäyty, nyt olen tilanteessa etten oikeastaan ylläty mistään mitä lapsi tekee. Oikeastaan odotan koko ajan, että kohta jotain taas tapahtuu.
Irtaantuminen äidistä, en oikein tiedä, hän ei ole koskaan halunnut olla lähellä. Ei minua, ei ketään kai. Mitään ei ole koskaan pyytänyt anteeksi. Kaikkiin aina jonkun muun vika.
Mutta olkoon nyt. Rauhoitun. Ja annan isän hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi teinille ei ole jo aikaisemmin laitettu rajoja?
Rajat on ollut koko ajan. Aina on ollut kotiintuloajat, ollaan haluttu tietää missä lapsi menee yms.
Vaan se kun ei välttämättä riitä. Ollaan ehditty lasta iltamyöhään kyliltä ja lopulta viestitetty, että soitetaan poliisille ellei tule kotiin. Isänsä on soittanutkin hätäkeskukseen, kun karkasi kotoa kun itse olin poissa kaupungista. Lastensuojeluilmoituksia on tehnyt sekä koulu, poliisi että me vanhemmat. Kaikki ollaan tehty mitä mahdollista. Itse soitin myös nuorten talolle ja sain kiireellisen ajan, jossa oli mukana me vanhemmat, lapsi, lastensuojelu, lääkäri ja nuorten edustaja. Koko ajan on hoitokontakti.
Että mitä muuta olisi pitänyt vielä tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen minäkin olin teininä, välit muuttuivat omilleni muuttaessa kuitenkin erittäin lämpimiksi, taisin tarvita vain tilaa. Toivottavasti näin käy teillekin.
Kuinka prosessi eteni? Meillä on myös aivan mahdottomaksi heittäytynyt teini.
Mitäköhän olen itse tehnyt paremmin, koska meillä ei ole tuollaista teinien kanssa. Kaksi tyttöä/teiniä kotona. Yksittäisiä tiuskaisuja kyllä, muttei muuten ongelmakäytöstä. Kotona on aina ollut tasapainoista ja rauhallista, olematta tylsää. Vanhin lukiossa ja kympin oppilas, samoin yläasteikäisellä menee koulussa hyvin ja haluaa vielä parantaa numeroitaan päästäkseen Suomen parhaimpiin lukioihin. Molemmilla ratsastus rakas harrastus ja ystäviä riittää. Muistan kyllä esikoisen eskarivuosilta jo niitä tyttöjä ja jo tuolloin sekopäistä käytöstä, mikä sitten johti jo ala-asteella näpistelyyn ja vahemmiltaan varastivat rahaa, kuulopuheiden mukaan. Sitten yläasteella joivat itseään 5 v vanhempien poikien kanssa jne. Olen aivan satavarma, että ongelmat teinien kanssa kumpuavat olemattomista oloista kotona ja läsnäolon puutteesta nuorena. Läsnähän voi vanhempi olla, olematta todella henkisesti lapselleen läsnä. Aika harvassa on ne tapaukset, että todella hyvän kasvatuksen saanut lapsi alkaisi temppuilemaan teininä. Väärä kaveriporukka voi tietysti viedä, mutta siksihän me vanhemmat olemme olemassa ja ohjailemassa oikeaan suuntaan. Ja trust me, meilläkin on lapsen suuntaa käännetty ja kaveripiiriä vaihdettu. Peruskoulu on sellaista luovimista selville vesille.
Aloituksesi kertoi enemmän kuin tarpeeksi. Sanon yhden asian. Turhaan syytät lastasi. Parempi, että muuta en sano.
Empä osaa ratkaisua kertoa, mutta samanlaista meilläkin.Koita jaksaa.