Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun lapselle hankittu koira on kiintynyt voimakkaasti ainoastaan lapsen isään?
11.10.2017 |
Tyttömme 11v on yksinäinen ja myös koulukiusausta taustalla. Mies on vuorotteluvapaalla ja muutenkin on ollut pidempään suunnitelmissa hankkia koira ja nyt oli hyvä tilaisuus, kun pennulle on aikaa. Koira on perhoskoira narttu, nyt 4kk. Se on kuitenkin voimakkaasti kiintynyt mieheeni ja meitä muita suorastaan välttelee. Lasta varsinkin ja tämä harmittaa.
Ei ole yhtään sylikoira (paitsi miehelle) eikä tule muiden luo paijattavaksi. Olemme yrittäneet että lapsi ruokkisi ja lenkkeilyttäisi mahdollisimman paljon, mutta tämä tapaus ei ole nameilla lahjottavissa. Jos mies on poissa kotoa, koira ravaa maanisesti etuoven ja takapihan väliä ja itkee.
Suhtautuu siis lapseen kaiken kaikkiaan välinpitämättömästi. Väkisin en tietenkään ole antanut ottaa syliin, ettei tästä tule mitään näykkivää rähisijää.
Onko mitään tehtävissä? Tyttö on jo sanonut että haluaa "kivan koiran eikä tällaista"
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Se lapsenne on tässä se pääasia. Se, että hän saisi lohtua yksinäisyyteen sä ja kiusaamiseen
Koira on olemassa siksi, että se on ihmiselle hyödyksi tai iloksi. Jos se ei täytä tätä tehtäväänsä, koiran voisi myydä eteenpäin, jos se sopisi jonnekin muualle paremmin.
Ennen tätä kannattaa tietenkin yrittää vielä parantaa lapsen ja koiran suhdetta. Koiraa on totutettava olemaan lapsen kanssa ja sylissä ja touhuamaan lapsen kanssa. Jos ei onnistu, niin toinen koira tilalle.
Se toinenkin koira tulee käyttäytymään samalla tavalla. Kuin koira.
Ja tällaista ajattelua että eläimet on kertokäyttötavaroita ei hyvä vanhempi opeta lapsilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini kertoi heillä olleen hänen lapsuudessaan Suomen pystykorva. Se oli kiva ja hyvä koira hyötykäyttöön ja lemmikiksi.
Kun se kuoli, hankkivat uuden pystykorvan, mutta se uusi ei tykännyt heistä eivätkä he siitä. Se lopetettiin ja tilalle hankittiin kolmas pystykorva. Se oli jälleen hyvä hyötykäyttöön ja lemmikiksi.
Koirista vaan on eroja. Ihan kuten ihmisissänkin. Koirillakin vaihtelee älykkyys ym luonne rodunkin sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Se lapsenne on tässä se pääasia. Se, että hän saisi lohtua yksinäisyyteen sä ja kiusaamiseen
Koira on olemassa siksi, että se on ihmiselle hyödyksi tai iloksi. Jos se ei täytä tätä tehtäväänsä, koiran voisi myydä eteenpäin, jos se sopisi jonnekin muualle paremmin.
Ennen tätä kannattaa tietenkin yrittää vielä parantaa lapsen ja koiran suhdetta. Koiraa on totutettava olemaan lapsen kanssa ja sylissä ja touhuamaan lapsen kanssa. Jos ei onnistu, niin toinen koira tilalle.
Meidän perhoskoira halusi olla sylissä vain omilla ehdoillaan ja aika vähän. En suosittele pakkotoimia, koska suhde ei parane sillä, että eläin pakotetaan johonkin sille vastenmieliseen. Sen sijaan esimerkiksi se oli pallohullu eli jotain pallottelusysteemiä voisi testata.
Lapsi on se tärkein nyt. Koiraa ei pidä inhimillistää. Se kannattaa vaihtaa, jos on tarpeen. Sen koiran tunteita ei kannata ajatella. Ihmislapsi on se oleellisin.
Voi koittaa jotain toista rotua. Meillä esim oli Australia terrieri ja se oli todella mukava aivan kaikille. Siis omalle perheelle ja vieraille ihmisille. Ja täysin ilman minkäänlaista koulutusta ja ohjausta yhtään mitenkään. Helppo koira!
Huh, hyviä pointteja tullut esille täällä. Koiraa et pysty pakottamaan valitsemaan isäntäänsä. Meidän perheessä koira valitsi välittömästi mut, tyttöystävääni ei juurikaan kiinnittänyt mitään huomiota. Kummankaan ei juuri antanut koskea eikä pitänyt rapsuttamisesta.
Jossain vaiheessa jopa riitelimme asiasta, koska naiseni olisi halunnut ihanan, huomionkipeän sylivauvan ja minä halusin antaa koiran löytää oman tapansa elää. Viisi vuotta myöhemmin, koira on edelleen todella leimautunut minuun, tottelee paremmin kuin 95 % bulldogeista ja joskus tulee jopa syliin. Joka päivä kerjää nykyään myös rapsutuksia.
Mitään muuta ihmeellistä en koiran kanssa ole tehnyt kuin pyrkinyt olemaan johdonmukainen ja positiivinen johtaja. Koira ei ole perso lahjonnan tai herkkujen perään. Meidän välille side on syntynyt ajan kanssa ja yhdessä tekemisestä. Tottelevaisuuskoulutus ja jäljestys oikeastaan ainoat "lajit", joita ollaan kunnolla treenattu. Yhdessä leikkimisestä ja oppimisesta syntyy melko syvä side koiran ja omistajan välille. Sen koiran itsetunnolle on tärkeää ne yhteiset onnistumisen tunteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on se tärkein nyt. Koiraa ei pidä inhimillistää. Se kannattaa vaihtaa, jos on tarpeen. Sen koiran tunteita ei kannata ajatella. Ihmislapsi on se oleellisin.
Voi koittaa jotain toista rotua. Meillä esim oli Australia terrieri ja se oli todella mukava aivan kaikille. Siis omalle perheelle ja vieraille ihmisille. Ja täysin ilman minkäänlaista koulutusta ja ohjausta yhtään mitenkään. Helppo koira!
Tuo koira ei ole mitenkään toivoton tapaus. Kiusatulle lapselle on parhain oppi opettaa sinnikkyyttä ja että vaikeuksien kautta päästään voittoon. Tuosta koirasta on kaikki mahdollisuudet saada täydellinen perhekoira vähän aiheeseen perhetymällä ja vaivaa näkemällä. Itse asiassa pitäisi olla valmis näkemään vaivaa minkä tahansa koiran eteen, on ihan virheellinen ajatus että joku koira olisi helppo ja valmis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onko se mies kaikkein eniten paijannut ja sössöttänyt mukavia sille koiralle? Jos on niin tottakai se koira siihen eniten kiintyy. Sen miehen ja sinun on alettava suhtautua koiraan torjuvammin että se menisi tytön luo saamaan huomiota.
Ei näin! Ensinnäkin, koiran oman "suosikki-ihmisen", isännän tai emännän valinta perheestä, ei liity yleensä siihen kuka eniten koiraa paijaa ja sille sössöttää mukavia. Usein on jopa päinvastoin: koira tulkitsee lauman vahvimmaksi sen joka ei alennu pentumaisesti sössöttelemään ja leikkimään, vaan jonka huomion ansaitsemiseksi sen täytyy tehdä työtä. Geneettinen tausta pistää koiran haluaaan nimen omaan lauman johtajaksi kokemansa seuraan ja suosioon, ja siksi lapsi varsin harvoin on se koiran oma ihminen, paitsi jos koira kokee lapsen tosi hauskaksi pentumaiseksi leikkikaveriksi.
Ja tuo torjuvuus on aivan virheellinen teko tässä tilanteessa. Koira ei koskaan ole lapsen koira, se on perheen koira ja se itse valitsee kenet se perheestä ottaa lähimmäksi ihmisekseen. Torjumalla koira tulee vaan alakuloiseksi ja stressaantuneeksi, mutta ei se todennäköisesti silti turvaudu siihen lapseen. Vikisee, tekee stressi-sijaiskäytöksiä tms vaan enemmän.
- koirankasvattaja
Tämä kuulostaa tutulta. Meillä on pittiuros, joka on ihan täysin mieheni koira. Haluaa aina leikkiä miehen kanssa, jos minä yritän, koira kiikuttaa lelun aina takaisin miehelle. Koira pötköttää mielellään miehen sylissä ja seuraa tätä paikasta toiseen. Koira haluaa huomiota ensisijaisesti mieheltäni. Kun minä taas olen se, joka yleensä koiran ruokkii, antaa tälle luita ja käyttää ulkona. Silti koira on aivan kiintynyt mieheeni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohis koirien luonne-eroista: miettikääpä millainen koira lapsuuteni naapurilla oli. Asuimme kerrostalossa ja naapuri lähti viikon matkalle ja antoi avaimen mulle, että kävisin sitä lenkittämässä.
Siellä se oli aivan rauhallisena ja hiljaa kotonaan yksin ja mukavasti suhtautui, kun sitä 4 kertaa päivässä hain lenkille. Viikko pärjättiin ongelmitta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on se tärkein nyt. Koiraa ei pidä inhimillistää. Se kannattaa vaihtaa, jos on tarpeen. Sen koiran tunteita ei kannata ajatella. Ihmislapsi on se oleellisin.
Voi koittaa jotain toista rotua. Meillä esim oli Australia terrieri ja se oli todella mukava aivan kaikille. Siis omalle perheelle ja vieraille ihmisille. Ja täysin ilman minkäänlaista koulutusta ja ohjausta yhtään mitenkään. Helppo koira!
Tuo koira ei ole mitenkään toivoton tapaus. Kiusatulle lapselle on parhain oppi opettaa sinnikkyyttä ja että vaikeuksien kautta päästään voittoon. Tuosta koirasta on kaikki mahdollisuudet saada täydellinen perhekoira vähän aiheeseen perhetymällä ja vaivaa näkemällä. Itse asiassa pitäisi olla valmis näkemään vaivaa minkä tahansa koiran eteen, on ihan virheellinen ajatus että joku koira olisi helppo ja valmis.
Todella hyvä teksti. Ja se koira ei voi ikinä korvata niitä oikeita ystävyyssuhteita. Teinä jatkaisin koiran kouluttamista ja selittäisin lapselle että koira on vielä pentu. Se etsii paikkaansa tässä uudessa laumassa. Oletteko kokeilleet erilaisia harrastuksia. Itse olen ollut myös koulukiusattu. Ja ne parhaimmat kaverit löytyi harrastuksista. Kiusaaminen loppui, mutta ei minusta kuitenkaan sydänystäviä tullut luokkalaisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kääpiösnautsereita, jotka on erityisen lapsirakas rotu. Mutta silti minä olen se lauman johtaja. Toinen tyttö kävi koirakoulun vanhimman koiran kanssa, he lenkittävät, harjaavat, tekevät punkkitarkastukset, vaihtavat veden kuppiin ja leikittävät.
Mutta koiran on aikuisten vastuulla ja minä olen niiden lauman pomo.
Koira ei ole lelu, eikä terapiaväline. Lapsen sosiaaliset ongelmat yms pitää ratkaista ihmisten kesken.
Kyllä koiraa voi pitää myös terapiavälineenä. Sinulla on nyt vääristynyt kuva eläimestä. Lemmikki ei ole perheessä itsensä takia vaan koska siitä on tarkoitus olla iloa.
Entäs sitten vaikka opaskoira sokealle tai apukoira vammaiselle. (vammaisten apukoiria on alettu kouluttaa) Etkö hyväksy koiraa näissäkään apuvälineenä? Ajatella, että sellaisia silti on.
Ei nyt ainakaan uutta koiraa tuohon tilanteeseen! Ette voi etukäteen tietää sen luonteesta ja mitä jos sekään ei sitten ole lapsesta riittävän "kiva"? Sitten vaan koiria talo täyteen ja kun teini-iässä tulee muita kiinnostuksen kohteita niin ne ovat pelkästään teidän hoidettavana. (Vastuu tietenkin on teillä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kääpiösnautsereita, jotka on erityisen lapsirakas rotu. Mutta silti minä olen se lauman johtaja. Toinen tyttö kävi koirakoulun vanhimman koiran kanssa, he lenkittävät, harjaavat, tekevät punkkitarkastukset, vaihtavat veden kuppiin ja leikittävät.
Mutta koiran on aikuisten vastuulla ja minä olen niiden lauman pomo.
Koira ei ole lelu, eikä terapiaväline. Lapsen sosiaaliset ongelmat yms pitää ratkaista ihmisten kesken.
Kyllä koiraa voi pitää myös terapiavälineenä. Sinulla on nyt vääristynyt kuva eläimestä. Lemmikki ei ole perheessä itsensä takia vaan koska siitä on tarkoitus olla iloa.
Entäs sitten vaikka opaskoira sokealle tai apukoira vammaiselle. (vammaisten apukoiria on alettu kouluttaa) Etkö hyväksy koiraa näissäkään apuvälineenä? Ajatella, että sellaisia silti on.
Kaikki nuo tehtävät ovat koulutuksen jälkeen, koulutukseen valitaan rotuja joilla on luontainen taipumus todennäköisesti tehdä noita asioita, ja valittua pentua myös seuraa ammattilainen ensin nähdäkseen onko siitä yksilönä tehtävään koulutettavaksi. Se, että ostetaan mikä tahansa pentu ja odotetaan siitä tulevan 4-kuisena (suurten) odotusten mukainen tuosta noin vain on väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kääpiösnautsereita, jotka on erityisen lapsirakas rotu. Mutta silti minä olen se lauman johtaja. Toinen tyttö kävi koirakoulun vanhimman koiran kanssa, he lenkittävät, harjaavat, tekevät punkkitarkastukset, vaihtavat veden kuppiin ja leikittävät.
Mutta koiran on aikuisten vastuulla ja minä olen niiden lauman pomo.
Koira ei ole lelu, eikä terapiaväline. Lapsen sosiaaliset ongelmat yms pitää ratkaista ihmisten kesken.
Kyllä koiraa voi pitää myös terapiavälineenä. Sinulla on nyt vääristynyt kuva eläimestä. Lemmikki ei ole perheessä itsensä takia vaan koska siitä on tarkoitus olla iloa.
Entäs sitten vaikka opaskoira sokealle tai apukoira vammaiselle. (vammaisten apukoiria on alettu kouluttaa) Etkö hyväksy koiraa näissäkään apuvälineenä? Ajatella, että sellaisia silti on.
Sä oot ihan sekaisin. Kommenteillasi jopa potentiaalinen vaara koirien hyvinvoinnille, joten voitko ystävällisesti olla vastaamatta eläimiin kohdistuviin palsta-aloituksiin. Kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koira vaistoaa ihmisestä jotain. Kannattaa miettiä mitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kääpiösnautsereita, jotka on erityisen lapsirakas rotu. Mutta silti minä olen se lauman johtaja. Toinen tyttö kävi koirakoulun vanhimman koiran kanssa, he lenkittävät, harjaavat, tekevät punkkitarkastukset, vaihtavat veden kuppiin ja leikittävät.
Mutta koiran on aikuisten vastuulla ja minä olen niiden lauman pomo.
Koira ei ole lelu, eikä terapiaväline. Lapsen sosiaaliset ongelmat yms pitää ratkaista ihmisten kesken.
Kyllä koiraa voi pitää myös terapiavälineenä. Sinulla on nyt vääristynyt kuva eläimestä. Lemmikki ei ole perheessä itsensä takia vaan koska siitä on tarkoitus olla iloa.
Entäs sitten vaikka opaskoira sokealle tai apukoira vammaiselle. (vammaisten apukoiria on alettu kouluttaa) Etkö hyväksy koiraa näissäkään apuvälineenä? Ajatella, että sellaisia silti on.
Tämä on yksi järkyttävimpiä viestejä mitä olen palstalta lukenut. En ihmettele, että lapsella on ongelmia. Säälin koiraa ja säälin mahdollisia tulevia koiria. "Terapiavälineitä", jotka ostetaan tuottamaan "iloa" ongelmalapselle. Mene ap terapiaan lapsesi kanssa.
Näitä "lapsikasvattajia" näkee aina silloin tällöin, taluttamassa pentua tai liian isoa koiraa ja täysin ilman mitään osaamista. Koiraa ei jakseta pitää edes kiinni, minkäänlaista jämäkkyyttä ei ole kehossa eikä sanoissa. Kerran katsottiin ikkunasta miehen kanssa, kun erittäin hennon pikkutytön villi koiranpentu karkasi ja ampaisi juoksuun. Tytön reaktio oli seistä ja parkua. Sitten hitaasti hän alkoi kääntyillä eri suuntiin etsien aikuista. Ja koiranpentu laukkoi menemään. Tytölle ei oltu edes opetettu käskytystä, eikä hän liikahtanut mihinkään. Siihen tuli sitten joku aikuinen, joka kävi juoksemassa koiran kiinni ja toi sen tytölle.
Kävi niin se koira sääliksi.. ja vastuuttomat vanhemmat vihaksi.
Aloittajalla on neljän kuukauden ikäinen pentu, siis pari kuukautta perheessä ollut ja nyt jo itketään kun ei olekaan sellainen kuin toivottiin. Koirahan pitää itse kouluttaa ja siihen menee pari ensimmäistä vuotta aika tiiviisti. Se hakee nyt turvaa perheen isästä koska kokee tämän joukon luotettavimmaksi.
Koiran kiintymys ja kunnioitus pitää ansaita, on väärin pitää sitä itsestäänselvyytenä.
Koirissakin on erilaisia persoonallisuuksia, kaikki eivät pidä lapsista. Kuitenkin perheen tytär on jo sen ikäinen että on hyvät mahdollisuudet kehittää hyvä suhde aikuistuvan koiran kanssa. Kasvaessaan koira rupeaa arvostamaan enemmän toimintaa ja yhteisellä harrastamisella tyttö voi saavuttaa koiran kiintymyksen.
Tuhannen taalan paikka opettaa myös tytölle pitkäjänteisen ponnistelun merkitys. Asiat ovat arvokkaampia kun niiden eteen on jouduttu tekemään työtä. Lopussa kiitos seisoo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kääpiösnautsereita, jotka on erityisen lapsirakas rotu. Mutta silti minä olen se lauman johtaja. Toinen tyttö kävi koirakoulun vanhimman koiran kanssa, he lenkittävät, harjaavat, tekevät punkkitarkastukset, vaihtavat veden kuppiin ja leikittävät.
Mutta koiran on aikuisten vastuulla ja minä olen niiden lauman pomo.
Koira ei ole lelu, eikä terapiaväline. Lapsen sosiaaliset ongelmat yms pitää ratkaista ihmisten kesken.
Kyllä koiraa voi pitää myös terapiavälineenä. Sinulla on nyt vääristynyt kuva eläimestä. Lemmikki ei ole perheessä itsensä takia vaan koska siitä on tarkoitus olla iloa.
Entäs sitten vaikka opaskoira sokealle tai apukoira vammaiselle. (vammaisten apukoiria on alettu kouluttaa) Etkö hyväksy koiraa näissäkään apuvälineenä? Ajatella, että sellaisia silti on.
Tämä on yksi järkyttävimpiä viestejä mitä olen palstalta lukenut. En ihmettele, että lapsella on ongelmia. Säälin koiraa ja säälin mahdollisia tulevia koiria. "Terapiavälineitä", jotka ostetaan tuottamaan "iloa" ongelmalapselle. Mene ap terapiaan lapsesi kanssa.
Nyt on kyllä pakko yskähtää sivulta. Eläinten ystävien asiaa ei paranna yhtään se, että sen omivat selvästi ihmisvihaiset yksilöt. Palstalla on paljon järkyttävämpää tekstiä haaskaamaan yhden vesivoimalan koko tuotanto, mutta kun se kohdistuu toisiin ihmisiin, sitä ei lasketa?
Kun Immanuel Kant kirjoitti kategorisen imperatiivin, sitä on pidetty siitä asti tiukimpana perusteltavissa olevan moraalikoodina. Hänkään ei kuitenkaan kieltänyt edes toisia ihmisiä kohtelemasta välineenä, vaan kielsi kohtelemasta pelkästään välineenä. Piti aina ottaa huomioon toisen ihmisen oma vapaus, jota ei saanut loukata esim. valehtelemalla.
Ja nyt meillä on äkkiä koulukunta, jonka mielestä eläintä pitäisi koskea sama imperatiivi, vieläpä absoluuttisesti tulkittuna, niin että kaikki hyötyminen on epäilyttävää ja ihmisen tehtävä on olla vain eläimen palvelija, omat muut päämääränsä uhraten.
Eläinten inhimillistämistä juhlivat yksilöt voivat toki kannattaa sellaista tulkintaa, mutta se ei paranna eläinten asemaa pitkän päälle. Se vain ajaa eläimistä vouhkaavat yksilöinä hihhulimaineen kantajiksi ja pilaa myös kaikkien kohtuulisempienkin eläinten asianajajien työn.
Eläinten kannalta inhimillistäminen on vaarallista ja johtaa kaksiin markkinoihin, joissa toisia eläimiä jalostetaan söpöiksi vauvoiksi piittaamatta jalostetun lättäkuonon aiheuttamista hengitysvaikeuksista, ja niiden eläinten onnesta ei piitata senkään vertaa, jotka eivät ole inhimillistettävistä, kuten lammas tai sika.
Joskus on vaikea tietää, kumpi on pahempi. Ihminen on kuitenkin siinä määrin kehittymätön eläin huomioineen, että kohteen todellisiin tarpeisiin vastaava huomio on harvinainen ilmiö.
Epäilen, että itse valitsisin mieluummin sian lyhyen elämän sisarusten seurassa teuraskuljetuksineen ja äkkilopun terveenä kuin jatkuvan hengenahdistuksen merkkilaukussa lenkkeillen. Lemmikit joutuvat kärsimään ihmismäisesti syöpähoitoja jne ymmärtämättä yhtään, miksi taas mennään eläinlääkäriasemalle kiusattavaksi. Laumanjäsenten virkaa toimittaa käsittämättömästi käyttäytyvä ihminen, joka vielä on valtaosan päivää poissa.
Se on kyllä selvää, että ihmisvihamielisen asenteiden muodistaminen ja markkinointi ei paranna maailmassa pitemmän päälle mitään. Ei edes eläinten kannalta. Päinvastoin. Nuorten ihmisten kannattaisi käyttää aikansa maailman tekemiseen paremmaksi paikaksi kaikille ja jättää vihamielisyyden juhliminen vähemmälle. Elämä on lopultakin aika lyhyt aika nuoruuden angstien haltuunsaamiseen. Älkää haaskatko niitä vuosia myyräntyöhön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko pentu kasvattajalla tottunut ja sosiaalistunut lapsiin? Se voi vaikuttaa aika paljon koiran käytökseen. Monet, etenkin pienet koirat, eivät jotenkin pidä lapsia "ihmisinä". Ja toki jotkut koirat ovat vaan luonteeltaan hyvin yhden ihmisen koiria. En oikein tiedä, mitä asialle voi tehdä. Oletteko jutelleet kasvattajan kanssa? Ottaako pentua takaisin, jos homma ei lähde sujumaan? Vai otatteko toisen koiran kaveriksi. Cottonit ainakin monesti hyvin lapsiystävällisiä.
Tässähän ei kirjoitetun perusteella ole varsinaisesti mitään oikeita ongelmia: koira ei pelkää lasta, ei rähise tälle eikä mitään. Homma siis sujuu ihan normaalisti ja hyvin, muuten paitsi että koiraan on ladattu kohtuuttomia odotuksia että sen pitäisi valita lapsi omaksi emännäkseen (harvoin näin käy) ja olla yksinäisen ja kiusatun lapsen lohtu.
Omasta näkökulmastani olisi koiraa kohtaan julmaa laittaa se kodinvaihtoon vain siksi, että se käyttäytyy kuten koirat käyttäytyvät laumassa.
- koirankasvattaja
täsSä tulikin loistavaSti kiteytettynä koko pointti. ei se koira lapsen sosiaalisia ongelmia poista, varmasti kyllä aistii olotilan ja karttaa viellä enenmmän. ehkäpä yrität ihan itse kehittää lapsen sosiaalisuutta ja käyttäytymis malleja ja tarjoat positiivisia itseluottamusta kasvattavia tilanteita. vanhempana on vielläpä ihan sinun tehtäväsi. kaikkeen ei raha ja lahjat auta. et voi sysätä omaa vastuuta pentukoiran niskoille ja olettaa että vaihtamalla paranee.
Perhoskoirista ei itselläni ole kokemusta, mutta meillä oli erittäin vahvasti ainoastaan vanhempiini kiintynyt lapinkoira lapsuudessani. Koira oli hankittu samalla idealla, kaveriksi minulle, yksinäiselle lapselle. Koiran ollessa 6-7kk aloitin harrastamaan sen kanssa ja alun vaikeuksien jälkeen tilanne muuttui. Siitä kasvoi lopulta erinomainen koko perheen koira, joka oli lapinkoiraksi lopulta todella innokas harrastuskoira. Vanhempana koira kunnioitti lopulta minua johtajanaan.
Eli kannatan samaa kuin yllä joku ehdotti: lapsi ja koira harrastamaan. Alkuun pentukurssille, sen jälkeen vaikka rally-tokoon tai agilityyn, mikä ikinä lasta eniten kiinnostaa. Muista vain tehdä selväksi lapselle, että ihmeitä ei tule tapahtumaan hetkessä, mutta koira on vielä niin nuori, että siitä ehtii vielä hyvin kasvattamaan koko perheen koiran. :)