Aloitan tänään 5:2-paaston jouluun saakka. Haluaako joku lähteä mukaan?
Eli liikaa menee napostellessa ja liian isojen ruoka-annosten kanssa. Niinpä aloitan tänään 5:2-paaston, olen aiemmin 2014 tällä pudottanut hyvin ~5 kg, jotka pysyivätkin poissa, kunnes nyt alkukesästä vaa´an lukema lähti heilahtamaan taas tuon viitisen kiloa ylöspäin.
Tänään 500 kcal mahtuu mehulingolla tehtyjä mehuja (appelsiinimehua 2,5 dl, appelsiini-porkkanamehua 6 dl ja kurkku-omena-limemehua 5 dl), annos ruishiutalepuuroa (noin 60 g hiutaleita, 4,5 dl vettä) voisilmällä ja kaksi keitettyä kananmunaa. Kaksi kuppia kahvia ja 2-3 litraa vettä.
Huomenna tsekkaan vaa´alla vielä lähtölukeman ja jouluun saakka olisi tarkoitus paastoilla.
Kommentit (60)
Mitäpä jos opettelisitte syömään oikein lopullisesti eikä mitään ihmedieettejä... ja liikkumaan kanssa
Minä syön niinä viitenä päivänä kulutuksen mukaan eli n. 2000 kcal tavallista ruokaa. Vaje tulee kahtena päivänä, jolloin syön n. 500 kcal.
T. Miumau
Minäkin tulen mukaan. Aloitan heti tänään, niin tulee aloitettua. Kiva, kun on seuraa, vaikka sitten virtuaalista :).
Mä olen nimimerkillä Monty (Gardener´s world on mun lemppariohjelma), tulen hyvälle mielelle häntä seuratessa ja kun tästä ap:n "ryhmä"stäkin tulee hyvä fiilis, niin..
5:2 -dieetin on tarkoitus jatkua loppuelämä, ei "jouluun asti".
Saat aivan järjettömästi fruktoosia jos aiot ottaa 500 kcal mehuista. Typerintä mitä voit tehdä. Syö juustoa, munia ja vähähiilidyraattisia kasviksia paastopäivinä ja terveytesi kiittää.
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos opettelisitte syömään oikein lopullisesti eikä mitään ihmedieettejä... ja liikkumaan kanssa
5:2 - pätkäpaasto ei ole mikään "ihmedieetti. Ja "oikein" syömällä ja liikkumalla ihmiset eivät laihdu.
Eihän siinä ole mitään rajaa, miten tuosta 5:2 pätkäpaastosta siirtyy "oikein" "lopullisesti" syömään. Kuviteellaan että on saavuttamassa tavoitepainoaan, siinä vaiheessa varmaan siirtyy yhteen paastopäivään viikossa, jolloin paino ei ehkä enää tipu, tai tippuu hyvin hitaasti. Jotta se yhden paastopäivän aiheuttama n. 1500 kCal vaje riittää pitämään painon tasaisena, ei muinakaan päivinä voi syödä ihan hirvittävästi ylimääräistä, eli aika lähellä jo on sitä "oikeaa" syömistä.
Sitten joinain viikkoina ehkä sekin yksi paastopäivä voi jäädä välistä. Jos paino pysyy toivotussa rajassa, voi lyhentää sitä paastopäivää, vaikka niin että syö paastopäivällä tavallisen illallisen, jolloin paaston pituus on 24h. Tai syö vähän enemmän kaloreita paastopäivänä, vähitellen häivyttäen sitä. Jos paino pysyy oikealla tolalla, niin paastoaminen vähenee ja vähenee, ehkä häviää kokonaan, tai sitä tekee päivän pari jos on tullut syötyä tavallista raskaammin, ettei paino lähde nousemaan. Minusta se olisi jo erittäin onnistunutta loppuelämän painonhallintaa, eikä mitään kikkailua.
t. Mai
Minulla on viimeinen päivä pussikuuria menossa, tavallaan siis viikon viimeinen paastopäivä. Ensi viikon paastopäivät ovat maanantai ja keskiviikko tai torstai. Tuntuu tosi helpottavalta ja helpolta siirtyä 5:2-dieetille, kun on ollut 7:7:llä kolme viikkoa.
T. Miumau
Mä voisin myös aloittaa. Mutta tarvin vähän enemmän tietoa. Onko viikossa siis 2 päivää jolloin syödään 500 kaloria ja muina niin paljon kuin huvittaa? Silloinhan kai paino tulee takaisin?
500 kaloria, söisin varmaan pinaattikeittoa ja kananmunia, rahkaa, raejuustoa ja ananasta, jotain jolla nälkä pysyy poissa ja saa yöllä nukuttua...
Muina päivinä voi syödä sitten monipuolisesti. Mitään makkaroita ja viinereitä tai karkkeja en syö muutenkaan.
5225 kirjoitti:
Jee, kiva saada seuraa Mai ja Myy.
Negatiiviset kommentit voivat jäädä omaan arvoonsa.Ainakin itse koin silloin 2014 tällä ruokavaliolla saavani parhaan tuloksen ikinä. Energiatasot nousivat, ruokavalio keventyi ja parani ja terveellistyi myös, koska viikkoon mahtui 2 hyvin kasvis- ja vihannespainotteista päivää. Kilot tosiaan ovat pysyneet poissa, kunnes nyt alkukesästä paino alkoi kivuta ylöspäin.
Tuo proteiinin huomiointi onkin tärkeä pointti, kiitos siitä. :)
Ei se paras tulos ole, jos kilot palaavat. Elintapojen muutos on se paras tulos.
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos opettelisitte syömään oikein lopullisesti eikä mitään ihmedieettejä... ja liikkumaan kanssa
Mitä jos et välittäisi mitä ventovieraat, aikuiset ihmiset päättävät syödä?
Mä kokeilin viime keväänä tuota 5:2-dieettiä ja kirjoittelin siitä tänne viime kevään laihdutusketjuunkin.
Mun kohdalla tuosta dieetistä tulikin 6:1-dieetti, oli siis vaikea pitää kahta paastopäivää viikossa. Laihduin koko kevään aikana yhden kilon ja lihoin sen takaisin myöhemmin kesälomalla, kun tuli herkuteltua.
Nyt sitten olen kokeillut keventää ruokavaliota ihan eri tavalla.
Minulle tuo 5:2-kokeilu oli hyödyllinen. Ja uskon muutenkin, että muutokset ovat hitaita, varsinkin pysyvämmät. Itsellä ainakin on ollut hämärtynyt se, milloin minulla on nälkä oikeasti ja milloin syön vain tavan vuoksi. 5:2-dieetin myötä pääsin kokeilemaan, miltä nälkä tuntuu ja yllätyin siitä, että kestänkin sitä paremmin kuin ajattelin. Ja että aina minulla ei ole nälkä silloin, kun luulen, että on. Paastopäivissä oli sellaista rauhaa myös, keskityin vain itseeni. En vaan pystynyt pitämään kahta paastopäivää viikossa, koska mulla on työpäivät sellaisia, että 500 kcl:lla ei pärjää liikkuvassa työssä ja jaksa vielä pyöräillä työmatkoja.
Okei, 500 kaloria:
Kananmuna, kuoreton, 2 keskikokoinen annos (110g)
(148 kcal)
Raejuusto, rasvaton, vl, 200 g
(169 kcal)
Ananas, omassa liemessään, 200 g
(105 kcal)
Omena, kuorittu, 1 keskikokoinen kpl (175g)
(78 kcal)
--------------
= (499 kcal)
Joo, kyllä noilla päivän pärjää. Saa kai nuo kuihdutuspäivät erottaa toisistaan, eli olla dieetillä vaikka maanantaina ja torstaina?
Vierailija kirjoitti:
Mä voisin myös aloittaa. Mutta tarvin vähän enemmän tietoa. Onko viikossa siis 2 päivää jolloin syödään 500 kaloria ja muina niin paljon kuin huvittaa? Silloinhan kai paino tulee takaisin?
500 kaloria, söisin varmaan pinaattikeittoa ja kananmunia, rahkaa, raejuustoa ja ananasta, jotain jolla nälkä pysyy poissa ja saa yöllä nukuttua...
Muina päivinä voi syödä sitten monipuolisesti. Mitään makkaroita ja viinereitä tai karkkeja en syö muutenkaan.
No löytyyhän tuosta googlettamalla nopeasti tietoa, sekin, että muina päivinä syödään normaalisti, eikä lihota takaisin heti noita kiloja:)
Olen pannut merkille, että 500 kcl on niin vähän, että ei ole niin väliä, syökö proteiinia tai jotain muuta, joka tapauksessa kova nälkä päivän päätteeksi.
Unohdin raportoida ekan paastopäivän! Oli kiireinen päivä, pari kertaa vain piti muistaa että en napostele enkä mene syömään, ne hetket ei johtuneet nälästä vaan tottumuksesta ja menivät nopeasti ohi. Join aamupäivällä kahvin ja söin omenapalan, ja illalla, kun olin saanut lapset nukkumaan, paistoin munakkaan jossa yksi sipuli ja kolme kananmunaa. Kaksi kananmunaa olisi riittänyt, että varmasti olisi jäänyt alle 500 kCal.
Ihan hyvä olo oli koko päivän. Vettä olisi pitänyt juoda paljon enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä voisin myös aloittaa. Mutta tarvin vähän enemmän tietoa. Onko viikossa siis 2 päivää jolloin syödään 500 kaloria ja muina niin paljon kuin huvittaa? Silloinhan kai paino tulee takaisin?
500 kaloria, söisin varmaan pinaattikeittoa ja kananmunia, rahkaa, raejuustoa ja ananasta, jotain jolla nälkä pysyy poissa ja saa yöllä nukuttua...
Muina päivinä voi syödä sitten monipuolisesti. Mitään makkaroita ja viinereitä tai karkkeja en syö muutenkaan.
No löytyyhän tuosta googlettamalla nopeasti tietoa, sekin, että muina päivinä syödään normaalisti, eikä lihota takaisin heti noita kiloja:)
Olen pannut merkille, että 500 kcl on niin vähän, että ei ole niin väliä, syökö proteiinia tai jotain muuta, joka tapauksessa kova nälkä päivän päätteeksi.
En allekirjoita tuota väitettä kovasta nälästä! (Minä olen siis se, joka 2014 laihdutin yli 10 kg tällä menetelmällä puolessa vuodessa, ja olen pysynyt siinä painossa 6:1 -ylläpidolla). Paastopäivän ruuat saattoivat olla esim. maitokahvi aamulla, iltapäivällä päivän pääateria broilerin rintafile, muna, raejuustoa, vihannessalaatti ja jälkkärinä rahkaa ja marjoja. Iltapala rahkaa ja marjoja tai keitetty muna ja pieni hedelmä. Ihan ensimmäisillä kerroilla saattoi olla illalla vähän (huom! vähän) nälkä, mutta kun systeemiin tottui, ei enää nälkä vaivannut. Ihan hyvin pystyin toteuttamaan 36 tunnin paaston, aamulla ei siis ollut mikään kiire ruveta syömään. Ja välipäivien annoskoot pienenivät heti ihan itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Okei, 500 kaloria:
Kananmuna, kuoreton, 2 keskikokoinen annos (110g)
(148 kcal)
Raejuusto, rasvaton, vl, 200 g
(169 kcal)
Ananas, omassa liemessään, 200 g
(105 kcal)
Omena, kuorittu, 1 keskikokoinen kpl (175g)
(78 kcal)
--------------
= (499 kcal)
Joo, kyllä noilla päivän pärjää. Saa kai nuo kuihdutuspäivät erottaa toisistaan, eli olla dieetillä vaikka maanantaina ja torstaina?
Ne "kuihdutuspäivät" nimenomaan pitää erottaa toisistaan! Kahtena perättäisenä päivänä ei paastota. Maanantai ja torstai tuntuvat olevan yleisimmät paastopäivät. Facebookissa muuten on 5:2 -ryhmä, josta myös voi hakea vertaistukea.
Älä ajattele paastopäiviä "kuihdutuspäivinä" se on niin negatiivinen käsite! Minulle paastopäivät ovat suorastaan helpotus: päiviä, jolloin ei juurikaan tarvitse ajatella ruuanlaittoa. (Tämä tietysti vain jos asuu yksin, kuten minä.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä voisin myös aloittaa. Mutta tarvin vähän enemmän tietoa. Onko viikossa siis 2 päivää jolloin syödään 500 kaloria ja muina niin paljon kuin huvittaa? Silloinhan kai paino tulee takaisin?
500 kaloria, söisin varmaan pinaattikeittoa ja kananmunia, rahkaa, raejuustoa ja ananasta, jotain jolla nälkä pysyy poissa ja saa yöllä nukuttua...
Muina päivinä voi syödä sitten monipuolisesti. Mitään makkaroita ja viinereitä tai karkkeja en syö muutenkaan.
No löytyyhän tuosta googlettamalla nopeasti tietoa, sekin, että muina päivinä syödään normaalisti, eikä lihota takaisin heti noita kiloja:)
Olen pannut merkille, että 500 kcl on niin vähän, että ei ole niin väliä, syökö proteiinia tai jotain muuta, joka tapauksessa kova nälkä päivän päätteeksi.
En allekirjoita tuota väitettä kovasta nälästä! (Minä olen siis se, joka 2014 laihdutin yli 10 kg tällä menetelmällä puolessa vuodessa, ja olen pysynyt siinä painossa 6:1 -ylläpidolla). Paastopäivän ruuat saattoivat olla esim. maitokahvi aamulla, iltapäivällä päivän pääateria broilerin rintafile, muna, raejuustoa, vihannessalaatti ja jälkkärinä rahkaa ja marjoja. Iltapala rahkaa ja marjoja tai keitetty muna ja pieni hedelmä. Ihan ensimmäisillä kerroilla saattoi olla illalla vähän (huom! vähän) nälkä, mutta kun systeemiin tottui, ei enää nälkä vaivannut. Ihan hyvin pystyin toteuttamaan 36 tunnin paaston, aamulla ei siis ollut mikään kiire ruveta syömään. Ja välipäivien annoskoot pienenivät heti ihan itsestään.
Itse olen huomannut jo aika nuorena, että ei mulle tule mikään karmiva nälkä vaikka en söisi, se tunne tulee ja menee ihan hetkessä ohi ja onkin yhtäkkiä suorastaan täysi olo. Enimmäkseen en syökään nälkään (enkä lopeta syömistä siihen kun nälkä menee ohi...), vaan syön kun on ruoka-aika tai tekee mieli tai on tylsää tai koska vaan on ruokaa tarjolla. Uskon että paastoaminen sopii mulle hyvin juuri tästä syystä. On tosi hyvä huomata että voi itse hallita syömisiään, ja että kaikki syötävä ei ehkä ole sellaista että se kannattaisi syödä... Ja sama myös mulla, että aamulla ei ole mikään kiire syödä. Se "kiire" on vain sellaisissa tilanteissa, kun tiedän että ruokaa olisi, ja mielessä pyörii että otanko vai en, ottaisinko ihan vähän, jos vähän vaan...
Mutta sitten mulla on yksi työkaveri, joka alkaa täristä ja saattaa vaikka pyörtyä, jos ei saa syötyä työpäivän aikana. Ja taas sitten mun mies tulee hirveän kiukkuiseksi nälkäisenä, ja vielä kiukkuisemmaksi jos saa syödä vaan vähän. Ehkä heille paastoaminen ei sopisi, ihan fysiologisista eroista johtuen.
Vierailija kirjoitti:
Okei, 500 kaloria:
Kananmuna, kuoreton, 2 keskikokoinen annos (110g)
(148 kcal)
Raejuusto, rasvaton, vl, 200 g
(169 kcal)
Ananas, omassa liemessään, 200 g
(105 kcal)
Omena, kuorittu, 1 keskikokoinen kpl (175g)
(78 kcal)
--------------
= (499 kcal)
Joo, kyllä noilla päivän pärjää. Saa kai nuo kuihdutuspäivät erottaa toisistaan, eli olla dieetillä vaikka maanantaina ja torstaina?
Minä olen syönyt kananmunat kuorineen.
Ap ei sitten tiedä että hedelmämehujen sokerit menevät suoraan verenkiertoon ja ovat tutkitusti kuin sokerilimsaa joisi. Ja samalla hedelmien kuidut menevät roskiin.
Mitä syötte sitten niinä viitenä päivänä?