Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Minut häivytti parikymppisenä yksi ystävä, joka oli aina vuodattanut minulle ongelmiaan, ja minä olin kiltisti kuunnellut ja tukenut. Itse en yleensä kipannut hänen suuntaansa juuri mitään. Tapasimme viikoittain ja olimme jatkuvasti yhteydessä.

Sitten hän tapasi pojan ja alkoi seurustella vakavasti. Ystäväni valehteli ensin, ettei seurustele vaan kyseessä on jokin sukulainen, ja pian tämän jälkeen katosi kartalta kokonaan. Hän ei siis kyennyt edes kertomaan minulle suhteesta, vaikka siihen asti olimme puhuneet kaikesta. Olen jälkeenpäin miettinyt, että hän ehkä pelkäsi minun nappaavan miehen tms. Mitään tuollaista en koskaan voisi kyllä kuvitella tekeväni, eikä ystävällä mielestäni ollut mitään syytä pelkoon.

Oli aika kurjaa ja että minä sain olla apuna huonoina aikoina, mutta sitten kun olisi ollut niitä parempia päiviä, niin niitä ei sitten voinut kanssani jakaa. Olisin hyvin ymmärtänyt, jos emme olisi enää ehtineet tavata yhtä usein tai jos kaveruus olisi siinä sitten vähitellen hiipunut. Sen sijaan tämä valehtelu ja välien välitön katkaisu oli kyllä omituista.

Toisaalta on sanottava, että ystäväni oli aika epätasapainoinen ja hänellä oli kaikenlaisia ongelmia itsensä kanssa, joten ehkä ei olisi pitänyt yllättyä. Ja toki hän oli välillä aika raskasta seuraa, joten itku silmässä en jäänyt kaipaamaan. Mieleen tuli kyllä sanonta, että kiittämättömyys on maailman palkka.

Erään kaverin kanssa suhde syveni ystävyydeksi, ja mitä enemmän häntä opin tuntemaan, sitä vähemmän hänestä pidin. Kaverina hän oli ihan mukava, mutta ystävänä ihan kamala, hän paljasti oman sisimpänsä siinä. Oli siis kaveritasolla pitänyt jotain "sosiaalista maskia" päällään.

Hän oli rasistinen ja herkästä suuttuva. Puhui jatkuvasti vain itsestään, ja jos yritin puhua omista asioistani, hän alkoi puhumaan päälle omiaan. Jos en vastannut heti hänen puheluunsa tai viestiinsä, hän suuttui. Oli takertuva, puhui että ollaan "bestiksiä", ja olisi pitänyt jatkuvasti nähdä. Olin jatkuvasti väsynyt hänen tapaamisen jälkeen.

Lopulta välit meni poikki, kun lähdin lomareissulle ulkomaille. Kerroin reissusta samalla tavalla kuin muillekkin kavereilleni, jotka iloitsivat puolestani. Mutta tämä kaveri suuttui. Maa oli sellainen, johon en olisi saanut matkustaa, koska se oli "hänen maansa". Hän kirjoitteli someen minusta haukkuja. Päätin että en halua enää olla tuollaisen ihmisen kanssa ystävä. Hän ei enää laittanut viestejä, enkä minäkään. Suhde hyytyi siihen.

Ja hyvä niin. Olen välillä käynyt kyttäämässä somesta joitain hänen kirjoittelujaan, ja sama meininki jatkuu. Hän hankkii itselleen jonkun "bestiksen", joka sitten tekee jotain "väärää", hän suuttuu verisesti ja haukkuu tämän ihmisen someen. Tätä tapahtui myös silloin kun olimme kavereita. Suuttumisaiheet olivat aina yhtä typeriä, joku puhui liikaa poikaystävästään, joku sai töitä, joku ei tullutkaan samalla bussilla hänen kanssaan koska sairastui jne.

Wallah! kirjoitti:

Olen katkaissut välit useampaankiin "ystävääni" heidän rasististen vihapuheidensa takia. Seurustelen itse ei-kantasuomalaisen kanssa, eli en voinut oikeuttaa ystäväpiirissäni ihmisiä, jotka olivat ajamassa häntä takaisin kotimaahansa. Se olisi mielestäni ollut puolisoni pettämistä, sillä yhteydenpidon jatkaminen olisi tavallaan tarkoittanut, että hyväksyn heidän mielipiteensä. 

Mä hyväksyn ystäväni mielipiteineen, vaikka onhan se vaikeaa. Pakolaiskysymyksiin ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta. Ystäväni on pakolainen ja olisi varmasti kuollut jäädessään kotimaahansa - muttei ongelma silti ratkea sillä, että koko maa siirretään toisiin maihin. Hän on myös kertonut maansa asenteista ja kulttuurista, esim.jos kerrot vanhemmillesi olevasi koulukiusattu, vanhempasi hakkaavat sinut, kun olet niin heikko, ettet antanut kiusaajille turpaan. Onneksi hän on hiljalleen alkanut ymmärtää, ettei täällä tarvitse olla aina nyrkit pystyssä vaan yrittää selvittää asiat puhumalla. Tämä ystäväni on muuten transfoobikko ja minä transihminen, silti olemme lähes parhaat ystävät.

Draamaystävä. Laitoin välit poikki riidan yhteydessä, lakkasin vastaamassta hänen haukkuviesteihinsä. Oli todella lapsellinen, ja väänsi riitaa ihan mistä tahansa. Silloin kun hänen kanssaan oli kahdestaan, hän oli kohtuu mukava, mutta seurassa hän halusi enemmän huomiota. Kesken illanvieton saattoi yhtäkkiä lähtä juoksemaan metsään, ja sitä piti sitten etsiä ettei tee itselleen mitään vahinkoa. Väänteli toisten sanomisia, niin että sai varmasti illan aikana edes yhden riidan aikaiseksi. Jos paikalle tuli jokin hänen uusi ystävänsä, hän alkoi haukkumaan minua tai muuta kaveriaan tälle uudelle ystävälle. Yritti siis jotenkin pönkittää siinä egoaan, haukkumalla toista tämän nenän edessä. Koskaan ei voinut olla varma oliko itse siellä parempien ystävien joukossa, vai niiden haukuttujen, kun se vaihteli ihan päivän ja tuntien mukaan. Välillä kohteli ihan kuin ilmaa. Oltiin siis samoissa juhlissa, ja jos hänelle puhui, oli kuin ei kuulisikaan. Jos joku toinen yritti puhua minulle, tuli vetämään henkilön pois, ettei kukaan vaan puhuisi. Sitten laittaa haukkuviestejä perään, kun lähden juhlista ennen aikoja. :D

Ihan uskomaton ihminen. Aluksi hän esitti niin mukavaa, mutta alta kuoriutui tuommoinen hirviö. Nyt vanhempana osaan väistää vaaraa paremmin, kuin nuoruudessa ja tunnistan nuita merkkejä jos vastaavanlainen henkilö osuu kohdalle. Enkä tosiaankaan anna enää kohdella itseäni nuin.

Ystävä, joka halusi vaan komppaajan ja kuuntelijan. Piti aina kompata hänen juttujaan; tukea vaikeissa tilanteissa, neuvoa lapsen kasvatuksen suhteen, neuvoa hullun exän suhteen, kompata hänen uutta miestään, hänen uusia vaatteitaan tai ostoksiaan, matkojaan jne. Jossain vaiheessa tajusin ettei hänellä ollut koskaan aikaa kuunnella minun juttujani. Silmäni avautuivat.

en ole. toisten kavereiden kanssa vain ei olla samalla aaltopituudella juuri nyt joten yhteydenpito on vähäistä. elämäntilanteet muuttuvat ja ihmiset kasvavat ja muuttuvat koko ajan joten välit voi koska tahansa muuttua hyvään tai huonoon suuntaan. ennemminkin olen ollut pitkään aika passiivinen yhden kaverin kanssa mutta nyt hiljattain ollaan jotenkin oltu enemmän tekemisissä ja ystävyys on lämmennyt uudestaan. nyt pitkästä aikaa tuntuu että hän ymmärtää minua ja tulee hyvä mieli aina kun pidetään yhteyttä :)

Eräs paras ystäväni nuoruudesta jäi, kun hän oli tavannut yhteisiä kavereitamme ja he olivat yhdessä tulleet siihen päätöksen, että olisi paras, jos minä en alkaisi suhteeseen erään miehen kanssa, joka oli minusta kiinnostunut. Olin siis kertonut ystävälleni tästä miehestä ja etten oikein osannut päättää olenko kiinnostunut hänestä. Jäi suu auki hetkeksi, eikä tuo ystävyys tuohon heti kaatunut, mutta pikkuhiljaa tuo tapaus vaan alkoi vituttaa enemmän ja enemmän. Lähinnä kai potuttaa se että annoin ystävien mielipiteen vaikuttaa päätökseeni.

Noh, koskaan kukaan ei ole tietoisesti ollut "että nyt ei enää nähdä", vaan useimmiten on tullut jotain kränää ja sitten sen jälkeen kumpikaan ei vain ole laittanut mtn viestiä enää.

Kerran ystäväni kanssa tuli kiistaa raha asioista ja riideltiin ja sen jälkeen kumpikaan ei vain laittanut toiselle mtn viestiä pariin vuoteen. Sovittiin kyllä sitten sen jälkeen.

Kerran itse katkaisin välit petolliseen ystävääni riidan jälkeen ja päätin etten ota häneen enää yhteyttä. Eikä hänkään koskaan ottanut muhun, niin se jäi kans sit siihen.

Tasan kerran yks mun kaveri on katkassu kaikki välit muhun ilman syytä. Poisti fb ja esti ym, enkä vieläkään tiedä syytä tähän. Varmasti joku syy on, mutta ärsyttävää ettei voinut sitä kertoa vaan ihan puskista. Näissä muissa "välirikoissa" aina molemmat on tiennyt syyn ja usein tehty ikävyyksiä toiselle. Mun mielestä ei näiden riidoista tulleiden välirikkojen täydy olla ikuisia, mut harva sit enää vaikka vuoden hiljaiselon jälkeen alkaa pyyteleen anteeksi, jos ei oo sitä aiemmin tehny.

Aika vastikään olen lakannut pitämästä yhteyttä vanhaan lapsuudenaikaiseen ystävään. Itseasiassa tajusin vasta terapiassa, kuinka haitallisesti hän vaikutti minuun. 

Näennäisesti hän oli vahva, hyvin koulutettu, suosittu, mukava, järjestelmällinen, otti "heikommat" kaverikseen jne. Todellisuudessa sisäisesti tunsin, etten osannut edes tiskikonetta käyttää "oikein" hänen takiaan. Hän ulkoisti kaikki omat huonot puolensa, heikkoutensa ja vaikeat tunteensa minun kannettavakseni. Hänen seurassaan en osannut tehdä mitään oikein ja kaikki ajatukseni olivat vääriä. Hän tarvitsi minua rinnalleen oleman kaikessa huonompi kuin hän. Kiusaaminen oli alkanut niin aikaisessa ja herkässä kasvuiässä, etten osannut sitä kyseenalaistaa. Lisäksi minulla oli heikot kotiolot, jotka olivat tehneet hyvät pohjatyöt hänen marssia elämääni.

Kyllä, kahteen. Toisen kanssa olimme yläasteelta asti parhaita kavereita ja arvostin luotettavuutta. Ehkä pari kertaa vuodessa huomasin että hän saattoi heittää jonkun ilkeän kommentin esim kropastani tai omasta perheen jäsenestäni, mutta ohitin sen vaikka itse en olisi haukkunut häntä samalla tavalla.. Noh, kun hän alkoi seurustelemaan ja sai kivan työpaikan (suhteilla) hänestä tuli ilkeämpi ja ylimielisempi (minulla ei silloin ollut kumpaakaan). Sen huomasi kommenteista ja olemuksesta. Ei oikea ystävä voi olla tuollainen? Muuttui täysin ja huomasin että olemme muutenkin erilaisia (hän koiraihmisiä, haluaa asua maalla) ja minä päinvastoin. Vähensin yhteydenpitoa roimasti ja tunteeni vaan kuolivat. Hän sitten kyseli perään ja sanoin suoraan ettei ole enää hyvä olla seurassasi jne, muttei myöntänyt mitään virheitään. Hän on siis aina vitsin varjolla haukkunut niin äitini, isäni, mummoni, veljeni ja ystäväni. Nyt asun ihan eri kaupungissa kuin hän ja olen niin tyytyväinen etten enää tule törmäämään siihen!

Toinen tapaus oli hyvä kaverini pitkään, mutta vuosien jälkeen alkoi olemaan epäluotettava. Meillä oli tapaaminen johon viime minuuteille valehteli että on tulossa mutta panikin jotain tinder-jätkää eikä sen takia voinut tavata. pyysi kerran anteeksi, mutta teki taas toiste tuon saman niin estin kaikkialla ja thats it. Säälittävä ihmisraunio Jonka itsetunto riippuu miehistä.

olen. moneenkin. he olivat kaikki ihania ihmisiä, mutta sairastuin vakavaan masennukseen enkä enää jaksanut ketään. en vaan enää pitänyt yhteyttä, eivätkä he enää jaksaneet yrittää soitella turhaan. nyt olen täysin yksin.

Tuntuu, että meikäläiseltä ystävät tippuvat kyydistä, kuin enot veneestä. Itse pidän yhteyttä, mutta kun se alkaa tuntumaan yksipuoliselta, että se olen minä kuka sitä pidän, niin pikkuhiljaa se yhteydenpito on lakannut. Yhden tällaisen tapauksen näin kesällä kirjastossa (pieni paikkakunta, meillä välimatkaa n. 3 km) . Olen yrittänyt jo pari vuotta soittaa, ei ikinä vastaa tai hätäisen vastauksen jälkeen lupaa soittaa takaisin. Eipä ole puhelua kuulunut. Nyt sitten olin naamatusten kesällä ja hän kertoi laveasti kuulumisiaan ja kuinka paljon on nyt soittanut eräälle työkaverilleen loman aikana, kun tämän työkaverin mies kuoli yllättäen. Vähän meni vaikeaksi, kun kyseli minun kuulumisiani ja sanoin siihen, että voisit joskus soittaa esimerkiksi ja kysyä niitä. Mielessäni ajattelin, että sainpa napautettua! Mutta eipä ole siitä henkilöstä kuulunut mitään tuon(kaan) jälkeen.. Joten en tuppaa, kun ei tykätä.

Vast ikään yhteen turhanlupailijaan. Hänen tapanaan on lupailla kaikenlaista (yleensä vielä oma-aloitteisesti). Tarjota apuaan tms. Sitten kun pitäisi tämä asia toteuttaa, voidaan lupaus peruuttaa ihan tuosta noin vaan. Ei tarttee selitellä, ei pyytää anteeksi, ei mitenkään sovitella. Eikä miettiä mitä harmia siitä toiselle aiheutuu.

Riittävän monta kertaa kun jätti meidät pahaan pulaan, niin totesin, että antaa olla.

Esim. kesällä laittoi lapsille kutsun kanssaan huvipuistoon. Arvasin jo kutsun nähtyäni, että näin ei tule tapahtumaan. Ei ole vielä huvipuistoreissua tehnyt.

Tämä on kuin elokuvasta. Panimme vahingossa samaa miestä, joten kaveri haukkui minut mustasukkaisena pystyyn. Jäi kaveruus siihen. Täysin sattumaa, että isosta kaupungista satuimme bongaamaan juuri saman miehen.

Vierailija kirjoitti:

En virallisesti ole katkaissut välejä, mutta lopettanut yhteydenpidon kyllä. Ystäviä on vain jäänyt. Näitä on yleensä edeltänyt ajanjakso jossa yhdessä vietetty aika ei ole enää ollut mieluisaa, ja sitten tapaamiskerrat ovat harventuneet.

Yksi ystävä poikkaisi minuun välit, tai oikeammin vaati anteeksipyyntöä jota hän ei mielestäni ansainnut, joten homma jäi siihen. Olin aiemmin toistuvasti joustanut ja sietänyt dramaattisia suuttumisia pikkuasioista, ja sitten ajattelin että tämä riittää.

Henkilö oli sellainen jolla on jatkuva tarve olla vähintään yhden ihmisen kanssa riidoissa, oli syytä tai ei.

Suhtaudun aika kevyesti ihmissuhteiden päättymiseen, olen huomannut että on aika harvinaista että jollain on elämässäni pitkäaikainen rooli. Koen muuttuvani ihmisenä jatkuvasti, ja vieraannun vanhoista ystävistä.

Ihmisten määrä elämässä tuntuu kumminkin olevan vakio, ystävät korvaantuvat aina toisilla. Mielestäni kuuluukin olla niin että ihmissuhde on merkityksellinen aikansa ja jos tuo merkitys häviää niin ihmissuhteen saa päättää. En ymmärrä ystävyyksiä jotka perustuvat vain siihen että ollaan tunnettu kauan tai koetaan velvollisuudeksi olla ystävä vaikka ei saisi ystävyydestä mitään.

sulla on attachement disorder. Et kykene kiintymään ihmisiin. Lapsena pahoinpidellyille voi tulla tällainen.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että meikäläiseltä ystävät tippuvat kyydistä, kuin enot veneestä. Itse pidän yhteyttä, mutta kun se alkaa tuntumaan yksipuoliselta, että se olen minä kuka sitä pidän, niin pikkuhiljaa se yhteydenpito on lakannut. Yhden tällaisen tapauksen näin kesällä kirjastossa (pieni paikkakunta, meillä välimatkaa n. 3 km) . Olen yrittänyt jo pari vuotta soittaa, ei ikinä vastaa tai hätäisen vastauksen jälkeen lupaa soittaa takaisin. Eipä ole puhelua kuulunut. Nyt sitten olin naamatusten kesällä ja hän kertoi laveasti kuulumisiaan ja kuinka paljon on nyt soittanut eräälle työkaverilleen loman aikana, kun tämän työkaverin mies kuoli yllättäen. Vähän meni vaikeaksi, kun kyseli minun kuulumisiani ja sanoin siihen, että voisit joskus soittaa esimerkiksi ja kysyä niitä. Mielessäni ajattelin, että sainpa napautettua! Mutta eipä ole siitä henkilöstä kuulunut mitään tuon(kaan) jälkeen.. Joten en tuppaa, kun ei tykätä.

Ihan kuin olisin itse tuon kirjoittanut.

Pidin yksipuolisesti yhteyttä ystävään. Hän vastasi jos vastasi, jos vastasi niin hän ei ehtinyt puhumaan, mutta lupasi soittaa hetken päästä/illalla/huomenna/tms. Ei soitellut takaisin vaikka lupasi eikä vastannut puhelimeen. Hän ehdotti tapaamisia, mutta perui 90% tapaamisista tapaamispäivänä.

Minä soittelin ja kirjoitin kuulumisia. Hän vastasi viesteihini ”soitellaan illalla” , mutta ei soittanut eikä vastannut puhelimeen. Yhtenä tällaisena kertana päätin, että hän saa ottaa seuraavaksi yhteyttä. Tästä on nyt jotain 4 vuotta.

Kaverin oli pakko olla aina munasillaan tai vähintään kalsarit jalassa munat pullottaen vaimon ja jopa mun tyttären edessä.

Joka junalan vierailulla tämä tapahtui jollain ihme verukkeella.

Siihen se loppu.

Päihdeongelma. Yritin auttaa ja tukea, että menisi hoitoon. Oli myös patologinen valehtelija, niin kuin narkkarit on. Ei ole ikävä, enkä ikävöi sitten kun kuolee niihin huumeisiin.

Jouduin aina ottamaan toiseen kontaktia, koska hänen puoleltaan ei koskaan tullut mitään aloitetta. Emme asu kaukana toisistamme (n. 1h automatka) ja olen kutsunut hänet monesti kylään, mutta aina kieltäytyi koska oli kuulemma kiireitä ja niin paljon tekemistä. Minkä tietysti ymmärrän. Mutta aina viestitellessä kävi ilmi että hän kävi yhtenä viikonloppuna markkinoilla, toisena 8h junamatkan päässä katsomassa jotain kaveria jota näki viimeksi ylä-asteella ja sitten hän kävi siellä ja siellä... Kun taas itsellä ei ollut mitään ongelmaa matkustaa hänen luo kun tilanne sitä vaati.

Väistämättäkin tuli tunne että toinen ei vain välitä, vaikkei edes erityisemmin minua vältellytkään.