Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteydenpito vaan jäi kun oltiin ihan erilaisissa elämäntilanteissa, ehkä vähemmällä yrityksellä minun puoleltani. En vaan jaksanut silloin mitään ylimääräistä. Ystävä on sittemmin yrittänyt lämmitellä välejä pariin otteeseen, mutta en ole osoittanut vastakaikua koska en oikeastaan kaipaa häntä enää elämääni.

Entäs jos se toinen kaipaa?

Välillä niin käy. Se on elämää. Ei se ole silti mikään peruste jatkaa ystävyyttä. Eihän parisuhdettakaan jatketa vain toisen halusta.

Kun muutin toiselle paikkakunnalle, katkaisin välit kaikkiin joihin en ajatellut enää koskaan törmääväni. Tosin nämä ihmiset nyt ei mitään tärkeitä kavereita ollutkaan, lähinnä tuttuja.

En koskaan ole täysin katkaissut välejä keneenkään hyvään kaveriin, mutta ystävyys monesti on laitettu "tauolle". Siis niin, että suuttumisen vuoksi yhteydenpito loppuu muutamaksi kuukaudeksi ja sen jälkeen palautuu normaaliksi. Tällainen käytäntö on varmaan paljon yleisempi kun täydellinen välien katkaiseminen.

Onhan näitä nähty, nyt jäähdytin välit "ystävään" joka teki koko ajan ohareita. On elämäntilanteet muuttuneet ja asuinpaikkakunnat samoin

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on eräs ystävä, ja vaikea sanoa, mikä tämän ystävyyden tila on?

Nuorempina vietimme paljon aikaa yhdessä, matkustelimme jne. Itse avioiduin ja muutin toiselle paikkakunnalle ja yhteydenotot harvenivat, joskus soitto ja joulukortit, kerran ystävä kävi meillä. Vuosia sitten tapasin tämän ystävän sukulaisnaisen ja hän pyysi minua pitämään ko ystävään yhteyttä, hän kertoi tämän ystäväni olevan kovin yksinäinen ja masentunut, tämä ystäväni on edelleen sinkku.

Muutama vuosi sitten muutin takaisin samalle paikkakunnalle ja olin taas aktiivinen häneen päin. Olemme käyneet muutaman kerran  kahvilla, mutta olen huomannut, että kanssakäyminen on jäykkää ja hän ei kerro mitään itsestään. Vuorovaikutus on täysin minun varassani. Ennen kesää ehdotin tapaamista, mutta silloin hän kertoi olevansa kiireinen. Silloin sovimme, että hän ottaa yhteyttä, kun hänellä on paremmin aikaa. Panin tekstiviestin juhannuksena, toivotin hyvää kesää ja toivoin, että hän ottaisi yhteyttä sitten kun on aikaa. No mitään ei ole kuulunut ja mietin, pitääkö minun olla häneen yhteydessä? Mielessäni tämän sukulaisnaisen pyyntö. Vai annanko sitten olla, enkä ota enää yhteyttä?

Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Otanko vielä yhteyttä vai en? Välillä minua on suututtanutkin tämä ystävyyssuhde. Ko suhde on vuosia ollut pelkästään minun varassa. Kyse on ihmisestä, jonka olen tuntenut lapsuudesta asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on eräs ystävä, ja vaikea sanoa, mikä tämän ystävyyden tila on?

Nuorempina vietimme paljon aikaa yhdessä, matkustelimme jne. Itse avioiduin ja muutin toiselle paikkakunnalle ja yhteydenotot harvenivat, joskus soitto ja joulukortit, kerran ystävä kävi meillä. Vuosia sitten tapasin tämän ystävän sukulaisnaisen ja hän pyysi minua pitämään ko ystävään yhteyttä, hän kertoi tämän ystäväni olevan kovin yksinäinen ja masentunut, tämä ystäväni on edelleen sinkku.

Muutama vuosi sitten muutin takaisin samalle paikkakunnalle ja olin taas aktiivinen häneen päin. Olemme käyneet muutaman kerran  kahvilla, mutta olen huomannut, että kanssakäyminen on jäykkää ja hän ei kerro mitään itsestään. Vuorovaikutus on täysin minun varassani. Ennen kesää ehdotin tapaamista, mutta silloin hän kertoi olevansa kiireinen. Silloin sovimme, että hän ottaa yhteyttä, kun hänellä on paremmin aikaa. Panin tekstiviestin juhannuksena, toivotin hyvää kesää ja toivoin, että hän ottaisi yhteyttä sitten kun on aikaa. No mitään ei ole kuulunut ja mietin, pitääkö minun olla häneen yhteydessä? Mielessäni tämän sukulaisnaisen pyyntö. Vai annanko sitten olla, enkä ota enää yhteyttä?

Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Otanko vielä yhteyttä vai en? Välillä minua on suututtanutkin tämä ystävyyssuhde. Ko suhde on vuosia ollut pelkästään minun varassa. Kyse on ihmisestä, jonka olen tuntenut lapsuudesta asti.

Ei tarvitse olla. Tuo on vallankäyttöä hänen puoleltaan, että jättää ottamatta yhteyttä ja kaikki on sinun varassa. Mitä ystävyyttä se muka on? Ei tuollaisia passiivis-agressiivisia ihmisiä kannata roikottaa perässään. Jos ei ota yhteyttä, niin miksi sinä ottaisit?

Ystäväni muuttui ammattikoulun loputtua toiseksi ihmiseksi. Hän ei ollut enää se iloinen, spontaani ja hauska seikkailija johon tutustuin vaan passiivinen, laiska ja tylsä.

Hänen seuransa ja valituksensa kyllästytti, mutta viimeinen tikki oli, kun hän valehteli minulle isosta asiasta.

Totesin hänelle, että tämä oli tässä ja jatkoin elämääni. Välillä kaipaan sitä henkilöö joka hän oli ennen, mutta en sitä, joka hän on nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on eräs ystävä, ja vaikea sanoa, mikä tämän ystävyyden tila on?

Nuorempina vietimme paljon aikaa yhdessä, matkustelimme jne. Itse avioiduin ja muutin toiselle paikkakunnalle ja yhteydenotot harvenivat, joskus soitto ja joulukortit, kerran ystävä kävi meillä. Vuosia sitten tapasin tämän ystävän sukulaisnaisen ja hän pyysi minua pitämään ko ystävään yhteyttä, hän kertoi tämän ystäväni olevan kovin yksinäinen ja masentunut, tämä ystäväni on edelleen sinkku.

Muutama vuosi sitten muutin takaisin samalle paikkakunnalle ja olin taas aktiivinen häneen päin. Olemme käyneet muutaman kerran  kahvilla, mutta olen huomannut, että kanssakäyminen on jäykkää ja hän ei kerro mitään itsestään. Vuorovaikutus on täysin minun varassani. Ennen kesää ehdotin tapaamista, mutta silloin hän kertoi olevansa kiireinen. Silloin sovimme, että hän ottaa yhteyttä, kun hänellä on paremmin aikaa. Panin tekstiviestin juhannuksena, toivotin hyvää kesää ja toivoin, että hän ottaisi yhteyttä sitten kun on aikaa. No mitään ei ole kuulunut ja mietin, pitääkö minun olla häneen yhteydessä? Mielessäni tämän sukulaisnaisen pyyntö. Vai annanko sitten olla, enkä ota enää yhteyttä?

Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Otanko vielä yhteyttä vai en? Välillä minua on suututtanutkin tämä ystävyyssuhde. Ko suhde on vuosia ollut pelkästään minun varassa. Kyse on ihmisestä, jonka olen tuntenut lapsuudesta asti.

Ei tarvitse olla. Tuo on vallankäyttöä hänen puoleltaan, että jättää ottamatta yhteyttä ja kaikki on sinun varassa. Mitä ystävyyttä se muka on? Ei tuollaisia passiivis-agressiivisia ihmisiä kannata roikottaa perässään. Jos ei ota yhteyttä, niin miksi sinä ottaisit?

Kiitos, noin minäkin olen sitä ajatellut. Tuon passiivis-agressiivisuusden olen tunnistanut, siksi kuitenkin tätä kyselin, että jos hän on masennuksen takia kyvytön ottamaan yhteyttä. Hänellä on viime vuosina ollut menetyksiä, äidin kuolema ja työn loppuminen. Mutta joo, annan hänen olla rauhassa. Lähetän joulukortin ja siinä se on.

Ystävän arvovalinnat ja puutokset moraalissa aiheuttivat minussa aikanaan voimakkaan pettymyksen, vaikka en itse sen uhriksi joutunutkaan. Olen kuitenkin luonteeltani herkkä ja rehellinen, joten en vaan voinut olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka ei sitä ole. Asiaan ei sisältynyt mitään draamaa tai riitelyä, kunhan aloin etäännyttämään ystävyyssuhdetta, kunnes se yksinkertaisesti sammui. Niin oli parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on eräs ystävä, ja vaikea sanoa, mikä tämän ystävyyden tila on?

Nuorempina vietimme paljon aikaa yhdessä, matkustelimme jne. Itse avioiduin ja muutin toiselle paikkakunnalle ja yhteydenotot harvenivat, joskus soitto ja joulukortit, kerran ystävä kävi meillä. Vuosia sitten tapasin tämän ystävän sukulaisnaisen ja hän pyysi minua pitämään ko ystävään yhteyttä, hän kertoi tämän ystäväni olevan kovin yksinäinen ja masentunut, tämä ystäväni on edelleen sinkku.

Muutama vuosi sitten muutin takaisin samalle paikkakunnalle ja olin taas aktiivinen häneen päin. Olemme käyneet muutaman kerran  kahvilla, mutta olen huomannut, että kanssakäyminen on jäykkää ja hän ei kerro mitään itsestään. Vuorovaikutus on täysin minun varassani. Ennen kesää ehdotin tapaamista, mutta silloin hän kertoi olevansa kiireinen. Silloin sovimme, että hän ottaa yhteyttä, kun hänellä on paremmin aikaa. Panin tekstiviestin juhannuksena, toivotin hyvää kesää ja toivoin, että hän ottaisi yhteyttä sitten kun on aikaa. No mitään ei ole kuulunut ja mietin, pitääkö minun olla häneen yhteydessä? Mielessäni tämän sukulaisnaisen pyyntö. Vai annanko sitten olla, enkä ota enää yhteyttä?

Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Otanko vielä yhteyttä vai en? Välillä minua on suututtanutkin tämä ystävyyssuhde. Ko suhde on vuosia ollut pelkästään minun varassa. Kyse on ihmisestä, jonka olen tuntenut lapsuudesta asti.

Ei tarvitse olla. Tuo on vallankäyttöä hänen puoleltaan, että jättää ottamatta yhteyttä ja kaikki on sinun varassa. Mitä ystävyyttä se muka on? Ei tuollaisia passiivis-agressiivisia ihmisiä kannata roikottaa perässään. Jos ei ota yhteyttä, niin miksi sinä ottaisit?

Kiitos, noin minäkin olen sitä ajatellut. Tuon passiivis-agressiivisuusden olen tunnistanut, siksi kuitenkin tätä kyselin, että jos hän on masennuksen takia kyvytön ottamaan yhteyttä. Hänellä on viime vuosina ollut menetyksiä, äidin kuolema ja työn loppuminen. Mutta joo, annan hänen olla rauhassa. Lähetän joulukortin ja siinä se on.

Masennus on asia erikseen. Mutta jotkut käyttävät sitä tekosyynä, ja luulevat voivansa kohdella muita ilkeästi sairautensa takia.

Pitkäaikainen Ystävä pisti välit poikki ilmeisesti kateellisuuspäissään. Minulla on harvoin mitään miesjuttuja ja sitten kun on, haluan olla suhteesta todella varma ennen kun alan kertomaan siitä ympäri kyliä.

Tämä kaveri taas on vähän aktiivisempi miesrintamalla ja olen kuunnellut kuukaudesta toiseen tarinoita vaihtuvista miehistä. Onhan se välillä ollut raskaata siltä osin, että itsellä ei ole ollut mitään säpinää, mutta tottakai olen kuunnellut ystävääni ja ns. ollut tukena.

No sitten kävi niin, että ystäväni ihastui erääseen mieheen todella palavasti, mutta tämä mies ei tuntenut samoin ystävääni kohtaan ja juttu päättyi siihen. Samoihin aikoihin kohtasin omassa elämässäni erään miehen, johon ihastuin aika salamana. Ystäväni mielestä en olisi saanut tapailla tätä elämääni saapunutta miestä. Ei osannut sen tarkemmin selitellä, mutta koska tiedän ystäväni aina olleen kateellisuuteen sortuvaa tyyppiä, uumoilin tämän mielipiteen johtuvan siitä, että hänelläkään ei sillä hetkellä nyt ollut miestä. Miksi siis minulla saisi olla?

En tietenkään halunnut lopettaa hyvin alkanutta tuttavuutta tähän mieheen, joten ystävä pisti välit poikki.

Olen edelleen ymmälläni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

katkaisin välit kun tajusin miten olen ollut syrjässä. Toiset ystävät olivat keskenään kummeja lapsilleen, meitä lapsettomana ei kutsuttu edes käymään kylässä. Tämän ymmärsin jotenkin, mutta kun saimme lapsia ei yhäkään kutsua synttäreille jne... Tasakymmenen vuosijuhlia viettäessä pari vuotta sitten hehkuteltiin ja pyydeltiin osallistumaan kimppalahjoihin, odotin itse omana syntymäpäivänä että minuakin muistettaisiin edes jotenkin, mutten saanut edes tekstaria tai korttia näiltä samoilta "ystäviltä". Lisäniitti oli että muutama kk synttäreistä eräs "ystävä" vielä paukautti päin näköä tavatessa, että edellisellä viikolla oli erään synttärit ja että  nyt juhlittu sitten  kaikkien tasakympit, joo tuntu kivalta kuulla kun itseä ei edes onniteltu :(

 

Joskus voi myös uhriutumisen sijasta myöntää itselleen, että valitettavasti sinä et kuulunut tuohon porukkaan vaikka olisi halunnut kuulua. Toki tuollainen loukkaisia, jos kovasti olisi omasta mielestään ystävä ja muiden mielestä tuttava. 

Olen katkaissut välit erääseen moniongelmaiseen ystävääni, jonka kanssa meillä oli hyvin epätasapuolinen suhde. Minä maksoin aina juomiset tai syömiset, koska hän oli käyttänyt rahansa muualla. Minä menin aina hänelle kylään tai tapasimme lähellä häntä, koska hän ei jaksanut tulla luokseni/pidemmälle. Jne. Lupaili aina että hän maksaa kahvilareissun "seuraavalla kerralla", mutta ei sitä seuraavaa kertaa koskaan tullut. Teki usein oharit joko sanomatta mitään tai viime hetkellä. Sekoili rahan, miesten ym. suhteen, tämä kyllä johtui hänen sairaudestaan, mutta sekin pisti oman taakkansa suhteellemme.

Lopulta en jaksanut enää vaan laitoin pitkän tekstiviestin siitä, miten koen että meidän ei kannata enää tavata (oli juuri tehnyt oharit). Kerroin, että arvostin hänen seuraansa, mutta en jaksanut enää holtitonta käytöstä ja lupauksia, jotka eivät kuitenkaan pidä. Ei mennyt kauaa kun sain kamalan haukku/syyttelyviestin, jossa muistettiin jokainen kerta jolloin jouduin perumaan tapaamisen tms. eli sain täyslaidallisen sitä itteään. Sen jälkeen tyypistä ei ole kuulunut.

Olen katkaissut välit useampaankiin "ystävääni" heidän rasististen vihapuheidensa takia. Seurustelen itse ei-kantasuomalaisen kanssa, eli en voinut oikeuttaa ystäväpiirissäni ihmisiä, jotka olivat ajamassa häntä takaisin kotimaahansa. Se olisi mielestäni ollut puolisoni pettämistä, sillä yhteydenpidon jatkaminen olisi tavallaan tarkoittanut, että hyväksyn heidän mielipiteensä. 

Olen katkaisuut ja lähes jokaisella kerralla syy oli sama: ei kykyä oikeaan, empaattiseen ystävyyteen.

Molemmat henkilöt olivat kylmiä luonteeltaan ja surkeasti yrittivät aina veikkailla sanojani kuin näyttääkseen, että "mähän tunnen sut kuin omat taskuni", mutta lopputulos oli aina katastrofi. 

Esimerkiksi rupesin hiljalleen tekemään paluuta työelämään ja kovaa lähärin työtä tekevä kaverini siihen, että "olet varmaan tuntenut olosi todella arvottomaksi nämä vuodet ja tarvitset työtä saadaksesi arvosi takaisin, että niinku olis sustakin jotain hyötyä". 

Olisin itse muotoillut asian niin, että olen ollut hyödyllinen lapsilleni kotona ja nyt on aika käyttää hyödyksi maisteritason tutkintoni työelämässä ja olla SILLÄ tavalla tärkeä.  

Siis jotenkin sellainen outo ja hieman tyhmä kommunikaatio, jossa vedetään mutkat suoriksi eikä yhtään pohdita sivistyneesti, että mitä voi sanoa ja mitä ei. Itselläni tulee joka suhteessa tietty hienotunteisuus luonnostaan enkä voi sietää ihmisiä, jotka aina... suoraan sanoen, eivät ymmärrä, että heidän kommenteistaan voi aika hyvin käsittää, että arvostus ei ole kovin korkealla. 

Olen huomannut, että ystävien keskinäinen arvostus jopa erilaisi valintoja kohtaan, on äärimmäisen tärkeää. Esimerkkiystävieni kanssa kävikin sitten niin, että en kertonut heille puoliakaan asioistani, koska tiesin että arvostelua ja tuomioita olisi tullut. 

Näitä kun lukee niin ei voi kuin ihmetellä miten osa naisista saa säilytettyä pikiäkin ystävä suhteita ja niitä saattaa olla monia. Ei miehillä ole tuollasta, että hyljetään kaveri jos on masentunut jne. Aina olen itseäni syyttänyt kun ystävyydet loppuu, mutta nyt tajuan ettei suinkaan vika ole minussa vaan naisissa ylipäätänsä, julmaa on. Eipä kyllä tee edes mieli enää ystävystyä kenenkään kanssa, kun ystävyys ilmeisesti on vain toiselle hyöty suhde ja mikäli siitä ei hyödy vaikkapa toisen hetkellisen elämäntilanteen takia, niin roskiin vain. 

Vierailija kirjoitti:

Näitä kun lukee niin ei voi kuin ihmetellä miten osa naisista saa säilytettyä pikiäkin ystävä suhteita ja niitä saattaa olla monia. Ei miehillä ole tuollasta, että hyljetään kaveri jos on masentunut jne. Aina olen itseäni syyttänyt kun ystävyydet loppuu, mutta nyt tajuan ettei suinkaan vika ole minussa vaan naisissa ylipäätänsä, julmaa on. Eipä kyllä tee edes mieli enää ystävystyä kenenkään kanssa, kun ystävyys ilmeisesti on vain toiselle hyöty suhde ja mikäli siitä ei hyödy vaikkapa toisen hetkellisen elämäntilanteen takia, niin roskiin vain. 

Olen tuo joka kirjoitti viestit 19 ja 24 ja en kyllä ole mielestäni hyljännyt tätä lapsuuden ystävääni. Olen 90 % ollut aktiivinen tässä suhteessa. Viime aikoina vasta olen jäänyt sitä miettimään, että miksi minä olen aina aktiivinen? Mietin sitä, että välittääkö hän ollenkaan suhteestamma, vai toivooko, että suhde loppuisi kokonaan, kun hän ei ota yhteyttä. 

Onhan noita tullut katkaistua.

Yhteen lopetin yhteydenpidon ja yhdeydenottoihin vastaamisen, koska kyllästyin totaalisesti siihen, että hän moralisoi ja moitti kaikkia valintojani elämässäni. Väärä mies, väärä asuinpaikkakunta, väärä opiskeluala, väärät vaatteet, väärä kampaus, väärä lemmikki. En jaksanut enää kuunnella sitä. Hän sanoi minulle kerran suoraan, että minun pitäisi ajatella häntä enemmän tehdessäni elämässäni valintoja, nyt olen itsekäs. Hei haloo.

Toiseen katkaisin välit, kun tajusin, miten yksipuolista ystävyys oli. Hän käytti minua (ilman lupaani) alibinaan, kun petti puolisoaan. Hakeutumalla hakeutui tilanteisiin, jossa "päätyi pettämään", ja sitten itki olkapäätäni vasten, miksi taas kävi näin. Koki ilmeisestikin ihmissuhteensa kertakäyttöisinä, ja muille saattoi tehdä mitä vain: kunhan oma etu just tässä heti nyt tuli täytettyä kun mä HALUU-UUN! Kun minä erosin monen vuoden aikaisesta puolisostani, hän kuittasi murheeni näin: "Älä jaksa vatvoa. Ei kukaan jaksa kuunnella sun juttuja. Yhyy byää parisuhde päättyi yhyy byää no *ittu voi voi." Se avasi silmäni lopullisesti.

En kaipaa noita ihmisiä lainkaan. Nykyään lähipiirissäni on empaattisia ihmisiä, joiden kanssa ystävyys on molemminpuolista ja vailla hyväksikäyttöä.

Kaverini lasten isä, ex-mies, "käsitteli" lapsia omina viikonloppuinaan niin, että toinen heistä joutui lasten psykiatrisen potilaaksi. Kaverini ei silti halunnut edes koittaa saada tapaamisia valvotuiksi tai muutenkaan katkaista yhteyttä lasten isään. En voinut hyväksyä tilannetta ja kaikkeni tehtyäni lasten eteen esim. tekemällä lastensuojeluilmoituksen, ei ollut muita vaihtoehtoja kuin katkaista välit. 

En virallisesti ole katkaissut välejä, mutta lopettanut yhteydenpidon kyllä. Ystäviä on vain jäänyt. Näitä on yleensä edeltänyt ajanjakso jossa yhdessä vietetty aika ei ole enää ollut mieluisaa, ja sitten tapaamiskerrat ovat harventuneet.

Yksi ystävä poikkaisi minuun välit, tai oikeammin vaati anteeksipyyntöä jota hän ei mielestäni ansainnut, joten homma jäi siihen. Olin aiemmin toistuvasti joustanut ja sietänyt dramaattisia suuttumisia pikkuasioista, ja sitten ajattelin että tämä riittää.

Henkilö oli sellainen jolla on jatkuva tarve olla vähintään yhden ihmisen kanssa riidoissa, oli syytä tai ei.

Suhtaudun aika kevyesti ihmissuhteiden päättymiseen, olen huomannut että on aika harvinaista että jollain on elämässäni pitkäaikainen rooli. Koen muuttuvani ihmisenä jatkuvasti, ja vieraannun vanhoista ystävistä.

Ihmisten määrä elämässä tuntuu kumminkin olevan vakio, ystävät korvaantuvat aina toisilla. Mielestäni kuuluukin olla niin että ihmissuhde on merkityksellinen aikansa ja jos tuo merkitys häviää niin ihmissuhteen saa päättää. En ymmärrä ystävyyksiä jotka perustuvat vain siihen että ollaan tunnettu kauan tai koetaan velvollisuudeksi olla ystävä vaikka ei saisi ystävyydestä mitään.

Minulla vähiellen loppui mielenkiinto ystävääni, joka katseli vielä keski-ikäisenäkin asioita vain omasta näkökulmastaan. Esim kun sanoin että voisitte tulla jokin viikonloppu meille, hän proaktiivisesti lähetti minulle listan viikonlopuista, jotka sopivat hänelle. Ei edes kysynyt, olisiko niistä mikään omaan aikatauluuni sopiva. Ollessaan meillä puhui ainoastaan omasta työstään ja omasta lapsestaan. Ei koskaan kysynyt minun kuulumisia. Jos kerroin niistä itse, ei esittänyt tarkentavia kysymyksiä vaan yritti nopeasti palata pääaiheeseen; omiin juttuihinsa. Nämä hänen jutut eivät edes olleet mielenkiintoisia niin että en ole kyllä yhtään kaivannut häntä😊