Lue keskustelun säännöt.
A-Studion köyhä yh maksaa lapsen musiikkikoulun maksuja 200 €/kk
09.10.2017 |
Ja valittaa että pitää nälässä olla kun ei rahat riitä ruokaan.
Kommentit (556)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla naisella ja monella muullakin on "EPEK-syndrooma" (EPEK= Ei Pysty Ei Kykene). Ongelma syntyy, kun yksilö kokee elämässään toistuvasti epäonnistumisia, pettymyksiä ja vastoinkäymisiä (työttömyys, erot, läheisten menetykset, omat ja läheisten sairaudet, köyhyys jne). Mitä enemmän näitä tulee peräkkäin - ilman, että välissä olisi myös onnistumisia ja ilonaiheita - sitä vahvemmin yksilöstä tuntuu, että hän on jo kaikkensa yrittänyt eikä siltikään mikään onnistu. Lopulta ihminen alkaa uusien mahdollisuuksien edessä ensimmäisenä etsiä syitä, miksi ei pysty tai kykene käyttämään mahdollisuutta hyödykseen. Hänen itsetuntonsa ja uskonsa omiin kykyihinsä on romahtanut. Ei tässä ole mitään kummallista. Ihminen jaksaa yrittää uudelleen ja uudelleen, jos edes välillä jokin yrityksistä onnistuu. Jos ei onnistu, ihminen luovuttaa.
Niin. Paitsi että hän on itse aiheuttanut ne pettymykset. Opiskellut höpötutkinnon. Ei työllisty. Höpsähtäntt franchise-yrittämiseen. Mökeltänyt lapsia väärille miehille. Pannut lapsen väärään kouluun.
Kaikki ne yritelmät on epärealistisia ja tuomittuja epäonnistumaan.
Totta. Ja juuri tuo pahentaa ongelmaa entisestään. Hän ei ole ennenkään osannut tehdä järkeviä valintoja (varmasti ymmärtää tehneensä virhevalintoja), joten miksi hän nyt, kun itsetuntonsa ja uskonsa omiin kykyihinsä on romahtanut, uskoisi pystyvänsä tekemään nytkään yhtään parempia? Tämäkin äiti pitää kynsin hampain kiinni ainoasta asiasta, joka hänelle ja lapselleen on tuottanut iloa eli tuosta lapsen harrastuksesta. Vaikka olenkin aina kuulunut hyväosaisiin, osaan silti kuvitella, että lapsi ja lapsen soittoharrastus on tuolle äidille ainoa asia, jonka vuoksi hän vielä jaksaa. Romahduspisteessä oleva ihminen sinnittelee loppuun asti, kunhan tuo perheen ainoa iloa tuottava asia vain säilyisi.
Se lapsi ei osannut soittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla naisella ja monella muullakin on "EPEK-syndrooma" (EPEK= Ei Pysty Ei Kykene). Ongelma syntyy, kun yksilö kokee elämässään toistuvasti epäonnistumisia, pettymyksiä ja vastoinkäymisiä (työttömyys, erot, läheisten menetykset, omat ja läheisten sairaudet, köyhyys jne). Mitä enemmän näitä tulee peräkkäin - ilman, että välissä olisi myös onnistumisia ja ilonaiheita - sitä vahvemmin yksilöstä tuntuu, että hän on jo kaikkensa yrittänyt eikä siltikään mikään onnistu. Lopulta ihminen alkaa uusien mahdollisuuksien edessä ensimmäisenä etsiä syitä, miksi ei pysty tai kykene käyttämään mahdollisuutta hyödykseen. Hänen itsetuntonsa ja uskonsa omiin kykyihinsä on romahtanut. Ei tässä ole mitään kummallista. Ihminen jaksaa yrittää uudelleen ja uudelleen, jos edes välillä jokin yrityksistä onnistuu. Jos ei onnistu, ihminen luovuttaa.
Niin. Paitsi että hän on itse aiheuttanut ne pettymykset. Opiskellut höpötutkinnon. Ei työllisty. Höpsähtäntt franchise-yrittämiseen. Mökeltänyt lapsia väärille miehille. Pannut lapsen väärään kouluun.
Kaikki ne yritelmät on epärealistisia ja tuomittuja epäonnistumaan.
Totta. Ja juuri tuo pahentaa ongelmaa entisestään. Hän ei ole ennenkään osannut tehdä järkeviä valintoja (varmasti ymmärtää tehneensä virhevalintoja), joten miksi hän nyt, kun itsetuntonsa ja uskonsa omiin kykyihinsä on romahtanut, uskoisi pystyvänsä tekemään nytkään yhtään parempia? Tämäkin äiti pitää kynsin hampain kiinni ainoasta asiasta, joka hänelle ja lapselleen on tuottanut iloa eli tuosta lapsen harrastuksesta. Vaikka olenkin aina kuulunut hyväosaisiin, osaan silti kuvitella, että lapsi ja lapsen soittoharrastus on tuolle äidille ainoa asia, jonka vuoksi hän vielä jaksaa. Romahduspisteessä oleva ihminen sinnittelee loppuun asti, kunhan tuo perheen ainoa iloa tuottava asia vain säilyisi.
Se lapsi ei osannut soittaa.
Sillä ei ole mitään tekemistä tämän epek-ilmiön kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla naisella ja monella muullakin on "EPEK-syndrooma" (EPEK= Ei Pysty Ei Kykene). .
Eräs nimitys on myös "RYHTYMISRAJOITTEINEN".
Kyllä itsekin masentuisin jos makaisin 20 vuotta sohvalla lihomassa. Mutta sanopa tuolle, että mene vaikkapa vapaaehtoistyöhön SPR:ään tai mitä tahansa, olosi piristyy - uskooko se?
Ei usko, kun on ryhtymisrajoitteinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla naisella ja monella muullakin on "EPEK-syndrooma" (EPEK= Ei Pysty Ei Kykene). Ongelma syntyy, kun yksilö kokee elämässään toistuvasti epäonnistumisia, pettymyksiä ja vastoinkäymisiä (työttömyys, erot, läheisten menetykset, omat ja läheisten sairaudet, köyhyys jne). Mitä enemmän näitä tulee peräkkäin - ilman, että välissä olisi myös onnistumisia ja ilonaiheita - sitä vahvemmin yksilöstä tuntuu, että hän on jo kaikkensa yrittänyt eikä siltikään mikään onnistu. Lopulta ihminen alkaa uusien mahdollisuuksien edessä ensimmäisenä etsiä syitä, miksi ei pysty tai kykene käyttämään mahdollisuutta hyödykseen. Hänen itsetuntonsa ja uskonsa omiin kykyihinsä on romahtanut. Ei tässä ole mitään kummallista. Ihminen jaksaa yrittää uudelleen ja uudelleen, jos edes välillä jokin yrityksistä onnistuu. Jos ei onnistu, ihminen luovuttaa.
Niin. Paitsi että hän on itse aiheuttanut ne pettymykset. Opiskellut höpötutkinnon. Ei työllisty. Höpsähtäntt franchise-yrittämiseen. Mökeltänyt lapsia väärille miehille. Pannut lapsen väärään kouluun.
Kaikki ne yritelmät on epärealistisia ja tuomittuja epäonnistumaan.
Totta. Ja juuri tuo pahentaa ongelmaa entisestään. Hän ei ole ennenkään osannut tehdä järkeviä valintoja (varmasti ymmärtää tehneensä virhevalintoja), joten miksi hän nyt, kun itsetuntonsa ja uskonsa omiin kykyihinsä on romahtanut, uskoisi pystyvänsä tekemään nytkään yhtään parempia? Tämäkin äiti pitää kynsin hampain kiinni ainoasta asiasta, joka hänelle ja lapselleen on tuottanut iloa eli tuosta lapsen harrastuksesta. Vaikka olenkin aina kuulunut hyväosaisiin, osaan silti kuvitella, että lapsi ja lapsen soittoharrastus on tuolle äidille ainoa asia, jonka vuoksi hän vielä jaksaa. Romahduspisteessä oleva ihminen sinnittelee loppuun asti, kunhan tuo perheen ainoa iloa tuottava asia vain säilyisi.
Se lapsi ei osannut soittaa.
Sillä ei ole mitään tekemistä tämän epek-ilmiön kanssa.
Liittyy se siihen sikäli, että taas sitä rahaa käytetään järjettömästi. Lapsi ei edes näyttänyt nauttivan siitä, eikä ole oikein laata kohtaan valjastaa se äidin mielenerveyden ylläpito hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla naisella ja monella muullakin on "EPEK-syndrooma" (EPEK= Ei Pysty Ei Kykene). .
Eräs nimitys on myös "RYHTYMISRAJOITTEINEN".
Kyllä itsekin masentuisin jos makaisin 20 vuotta sohvalla lihomassa. Mutta sanopa tuolle, että mene vaikkapa vapaaehtoistyöhön SPR:ään tai mitä tahansa, olosi piristyy - uskooko se?
Ei usko, kun on ryhtymisrajoitteinen.
Sekä äidin että tyttären elämä on rajautunut siihen kodin välittömään läheisyyteen. Sitä tallaavat pesemättöminä palaten aina takaisin sinne kaoottiseen kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anxiety kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anxiety kirjoitti:
Mun mielestä taas on jotenkin hienoa, että lapsi sai harrastaa musiikkia. Jos on lahjoja, niin siitä voi olla paljonkin lapselle hyötyä tulevaisuudessa. Tunnen monia, kenelle musiikista on tullut ammatti. Musiikkiharrastuksen on myös tutkittu vaikuttavan positiivisesti aivoihin.
Ikävää tietysti, et äiti joutuu tinkimään omasta ruuasta. Joskus on silti vaikea uskoa, että miten aikuinen ihminen ei löydä itselleen mitään, siis yhtään mitään, edes silloin tällöin tapahtuvaa työtä tai jotain sellaista koulutusta, mistä työllistyä. Toivottavasti tytär saa itselleen toisenlaisen elämän. Äiti oli aika katkeran oloinen.
Katsopa leikilläsi tilastoja siitä, paljonko Suomessa on työttömiä suhteessa tarjottujen työpaikkojen määrään. Mikä olisi hyvä koulutus kroonisesta fibromyalgiasta kärsivälle allergikolle?
Ohjelman mukaan nainen valmistunut lama-aikana ja ei ole saanut ollenkaan töitä. 90-luvun lamasta tähän päivään on kuitenkin ollut paljon aikaa hankkia työllistävämpi koulutus eikä elämä ole ollut pelkkää lamaa. Myös nousukausia on välissä ollut.
Nainen kertoi sairastuneensa fibromyalgiaan stressin seurauksena, joten jotenkin oletan ettei ole ollut aina sairas. Kaikki työt eivät edes edellytä kotoa lähtöä.
Voi olla, ettei naisesta enää tässä vaiheessa saada työkuntoista, se kaikki olisi pitänyt tehdä aiemmin, kun on ollut vielä työkykyä ja terveyttä jäljellä. Mun on vaan vaikea uskoa, ettei näiden kolmen vuosikymmenen aikana olisi saanut yhtään mitään pestiä mistään, jos
vain kelpuuttaisi "huonommankin" työn.Ohjelmassa ei varmaankaan kerrottu kaikkea. Voihan olla, että naisella myös sellaisia sairauksia, mitä ei haluttu kertoa (esim.psyyke-ongelmat) tai että mieheen liittyy jotain, mitä ei tuotu esiin. Tällöin nainen kuuluisi eläkkeelle ja/tai joidenkin tukipalveluiden piiriin.
Yliopistosta valmistuneet eivät lähde "alemman tason hommiin". Tuttuni kävi jotain kulttuurialaa yliopistossa eikä ole päivääkään tehnyt töitä. Ei voisi kuvitellakaan opiskelevansa esimerkiksi ammattiopistossa, ei ole kuulema hänen juttunsa. No, ei ole minunkaan, mutta silti on leipä pöytään hankittava.
Ohjelmassa näytetty äiti on yksi tapaus, joka ei millään edusta kaikkia.
On toki surullista, että masentaa ja rahat on loppu. Olisiko hän onnellisempi, jos hän saisi yhteiskunnalta rahaa 200 vai 2000 euroa enemmän per kuukausi?
Älytöntä tuossa oli se, että hän väitti vähäosaisilta leikattavan eniten. Käsittääkseni työtön saa rahaa vastikkeetta. Pienituloisella taas veroprosentti on pieni ja saa tukea muuten yhteiskunnalta esim. asumistukea. Keskituloinen saa maksaa asumisensa ja päivähoidot jne täysimääräisenä. Keskituloinen maksaa veroa saman mitä pienituloinen saa käteensä.
Välillä toivoisi näiltä mielensä pahoittajilta, että hetken miettisi myös muita. Ei se ole herkkua työssäkäyvän keskituloisenkaan aamulla herätä töihin. Ihan samalla tapaa sen keskituloisen tili on tyhjä kuun lopussa ja rahat on työnnetty yhteiskunnan rattaisiin, että muilla on töitä.
Olisiko tilanne tasapainoinen, jos kaikki olisi köyhiä? Vai olisiko paremmin, jos tämä köyhä kuuluisi kovapalkkaisimpaan desiiliin ja toisinpäin? Yhteiskunta pitää kyllä leivässä ja lämmössä. Yksilöllä on silti oltava vastuu itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yliopistosta valmistuneet eivät lähde "alemman tason hommiin". Tuttuni kävi jotain kulttuurialaa yliopistossa eikä ole päivääkään tehnyt töitä. Ei voisi kuvitellakaan opiskelevansa esimerkiksi ammattiopistossa, ei ole kuulema hänen juttunsa. No, ei ole minunkaan, mutta silti on leipä pöytään hankittava.
Kyllä joillekin kelpaa.
Tiedän diplomi-insinöörejä ja ekonomeja, jotka ovat paljonkin "alemman tason hommissa" koska omalla alalla (tai paikkakunnalla) ei parempia hommia ole. Mieluummin tekevät edes jotain, kuin makaavat kotona.
Jos ei kelpaa, se on sitten oma valinta eikös niin.
Tuo ohjelman leidi on kyllä jo ehkä sen verran huonossa jamassa että ei varmaan mitään oikeita töitä enää pysty, pitäisi pystyä keskittymään tuntikausia peräkkäin johonkin asiaan jota työnantaja haluaa. Vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
On toki surullista, että masentaa ja rahat on loppu. Olisiko hän onnellisempi, jos hän saisi yhteiskunnalta rahaa 200 vai 2000 euroa enemmän per kuukausi?
Erittäin hyvä kysymys!
Voisi olla, että rahat olisi silti koko ajan loppu. Tai vaikka rahaa olisikin, olisiko onnellisuutta sen enempää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Approved kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai musiikki on hyödyllinen harrastus.Nyt onkin kyse siitä onko se tärkeämpää kuin terveellisesti syöminen yms.Jos äiti oman terveytensä hinnalla uhrautuu...
Ruumiin lisäksi myös sielu kaipaa ravintoa. Vain zombit eivät tätä ymmärrä.
Ei se pelkkä sellon soitto sitä lasta pelasta, jos kodin malli ja ilmapiiri on holtiton. Just tää on sitä lyhytnäköistä "kyllä köyhällekin kuuluu jne" -ajattelua.
Lapsi tarvtsee kotiin ennen kaikkea vakautta, vanhemmalta työnteon mallin, talousopetusta, elämänhallintaa ja tunteen siitä, että on toivoa.
Sellon soitto voi hyvinkin pelastaa. Siinä oppii pitkäjännitteistä ja tavoitteellista työntekoa, joka on avain menestykseen. Lisäksi niissä piireissä saa mallia perheistä, joissa elämänhallinta on normaalilla tasolla.
Kodin malli on varmastikin tärkein, mutta se on mitä on, eikä sen muuttaminen tule onnistumaan.
Tai sitten käy niin että sellon soitosta tulee pakkopullaa jota lapsi ei kehtaa lopettaa kun äiti on siihen niin paljon satsannut. Eniten minua suretti äidin uhrautuminen ja selvä katkeruus. Se ei voi olla tunkematta läpi myös vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Kyllä lapsi tajuaa että äiti ei voi hyvin. Ja tuollaisen katkeran ja uhrautuvan elämänmallin saaminen lapsena ei ole hyväksi. Esimerkkinä voi päätyä vaikka uhrautumaan alistavaan parisuhteeseen tai hyysäämään alkoholistimiestä.
On todella sääli että äiti yrittää parhaansa ja tekee hyvää tarkoittavia valintoja, jotka eivät kuitenkaan ole lopulta hyviä koska perhe ei voi hyvin.
Approved kirjoitti:
Tuo tyttöparka voi käydä täällä lukemassa kaikki teidän julmat kommenttinne. Onko kenelläkään teistä käynyt mielessä, miltä hänestä tuntuu? Suunnilleen saman ikäinen lapsi kyseessä kuin Barron Trump, jota koskevaa kirjoittelua nousivat puolustamaan niin omat kuin vastapuolikin (mm. Chelsea Clinton). HÄVETKÄÄ NYT VÄHÄN!!! Täällä kirjoitatte kuinka tyttö on lihava jne, ja ties mitä törkeyksiä äidistä!
Äiti on varmaan päätellyt, ettei hänellä enää ole uraa edessään, joten viisaasti päättänyt panostaa seuraavaan sukupolveen. Hatunnosto hänelle siitä!
Ainoa virhe tältä perheeltä on ollut se, että tulivat julkisuuteen. Kehotan köyhiä ottamaan hhteiskunnasta surutta irti kaiken mikä irti lähtee, pitämättä siitä ääntä. Olette sen ansainneet korvauksena kaikista solvauksista. Nujerretaan suuri- ja keskituloisten mahti yhdessä!
Voi kyynel, nettipalstalla kirjoitetaan pahasti! Jos itse (tai äitinsä) hakeutuu julkisuuteen, saatetaan henkilöstä jossain keskustella eikä aina positiiviseen sävyyn. Minä tosin olen tästä ketjusta lukenut myös paljon ymmärrystä ja sympatiaa hankalaan tilanteeseen. Eivätköhän he ota kaiken saatavilla olevan tuen yhteiskunnalta jo kehottamattakin (eikä siinä mitään vikaa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuolla naisella ja monella muullakin on "EPEK-syndrooma" (EPEK= Ei Pysty Ei Kykene). Ongelma syntyy, kun yksilö kokee elämässään toistuvasti epäonnistumisia, pettymyksiä ja vastoinkäymisiä (työttömyys, erot, läheisten menetykset, omat ja läheisten sairaudet, köyhyys jne). Mitä enemmän näitä tulee peräkkäin - ilman, että välissä olisi myös onnistumisia ja ilonaiheita - sitä vahvemmin yksilöstä tuntuu, että hän on jo kaikkensa yrittänyt eikä siltikään mikään onnistu. Lopulta ihminen alkaa uusien mahdollisuuksien edessä ensimmäisenä etsiä syitä, miksi ei pysty tai kykene käyttämään mahdollisuutta hyödykseen. Hänen itsetuntonsa ja uskonsa omiin kykyihinsä on romahtanut. Ei tässä ole mitään kummallista. Ihminen jaksaa yrittää uudelleen ja uudelleen, jos edes välillä jokin yrityksistä onnistuu. Jos ei onnistu, ihminen luovuttaa.
On hän onnistunut lapsen hyväksi tekemään paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jo nyt anteliaat työttömyystuet houkuttelevat matalapalkkatyöntekijöitä leppoisampaan elämään. Systeemi pyörii sillä, että suurin osa aikuisista käy töissä. Pitkäaikaistyöttömyys ei saisi olla "ammatti", jolla pärjää ihan kivasti.
Mikä olis sun mielestä sopiva työttömyystuki? Siis ihan tiukat eurot nyt tiskiin, ei mitään että työn pitää kannattaa aina. Siis euroina kuukaudessa.
Paljonko toi nykyinen antelias työtyömyystuki siis on sun ymmärryksen mukaan? Euroina jälleen. Siis se euromäärä jolla pärjää ihan kivasti.
Ja mainitse joku matalapalkka-ala jossa kokoaikaisella työmäärällä olis nimenomaan taloudellisesti houkuttelevaa jäädä pitkäaikaostyöttömäksi anteliaan työttömyysturvan varaan. 0-sopparit joissa ei saa toivomaansa määrää tunteja on tietenkin erikseen.
Ihan ohiksena kiinnostaa.
En ole tuo lainaamasi kommentoija, mut tälläkin jossain ketjuissa on ihmiset kommentoineet, ettei paljon kannata töissä käydä jos kokoaikatyöstä saa pari sataa enemmän kun työttömänä.
En kyllä tiedä mitä kaikkia tukia ihmiset sitten oikein saavat kun minusta mstalapalkka-alallakin tienaa huomattavasti paljon enemmän kun mitä saa tukia. Joten minuakin kiinnostaa.
Muakin kiinnostaa, sain nimittäin juuri palkkalaskelman. Noin 1300 e tulossa.
Sossun asiakkaana kaikkine tukineen sain vähemmän mutta sähköt, lehdet ja lääkkeet maksettiin. Harkinnanvarainen sitten erikseen.
Joka tapauksessa,sama raha tekemättä mitään vs osa-aikatyöt paskalla palkalla ihme aikoihin. Ihan reilulta kuulostaa.
Onneksi työ on muutakin kuin palkka, muuten ei pää kestäisi.
Minulla oli ja on toivoa ja intoa edetä tästä vaikka mihin, tuolla naisella näyttää että ei olisi. Toivon kyllä että saisi itsensä kuntoon ja jonkinlaiseen työhön. Viisikymppisellä on vielä paljon edessä. Te-toimisto voisi ohjata psykologille ja työkokeiluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukapa ei lapsensa eteen tekisi asioita. Onhan se kurjaa katsoa kun lapsi kärsii tilanteesta ja ehkä nainen haluaa tarjota lapselle silti jotain, mikä tuo iloa. Ehkä lapsen harrastus ilahduttaa häntäkin..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla naisella ja monella muullakin on "EPEK-syndrooma" (EPEK= Ei Pysty Ei Kykene). Ongelma syntyy, kun yksilö kokee elämässään toistuvasti epäonnistumisia, pettymyksiä ja vastoinkäymisiä (työttömyys, erot, läheisten menetykset, omat ja läheisten sairaudet, köyhyys jne). Mitä enemmän näitä tulee peräkkäin - ilman, että välissä olisi myös onnistumisia ja ilonaiheita - sitä vahvemmin yksilöstä tuntuu, että hän on jo kaikkensa yrittänyt eikä siltikään mikään onnistu. Lopulta ihminen alkaa uusien mahdollisuuksien edessä ensimmäisenä etsiä syitä, miksi ei pysty tai kykene käyttämään mahdollisuutta hyödykseen. Hänen itsetuntonsa ja uskonsa omiin kykyihinsä on romahtanut. Ei tässä ole mitään kummallista. Ihminen jaksaa yrittää uudelleen ja uudelleen, jos edes välillä jokin yrityksistä onnistuu. Jos ei onnistu, ihminen luovuttaa.
On hän onnistunut lapsen hyväksi tekemään paljon.
Syöttämään rasvatukkaiseksi possuksi ja uhriuttanut julkisesti valtakunnallisessa televisiossa ja opettanut saman surkean elämisen mallin jo seuraavaan polveen. Todellista äitiyttä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin yh? Lapsihan on myös isällään.
Eikä ole tämä leidi kyllä nälkää nähneen näköinen. Vai onko ongelmana, ettei voi syödä ravintoloissa kuten muut, parempituloiset?
Jos johonkin ei ole oikeasti varaa, sitä ei tehdä. Jos haluaa enemmän, menee töihin tienaamaan tai kerää vaikka niitä puolukoita tai pulloja. Uskomatonta, että on lähes 30v saanut elää yhteiskunnan siivellä. Paljonko näitä on?Ja ps: makkarakastikkeen kuuluu olla ruskeaa eikä tuollaista vaaleaa, ällöttävää mössöä, missä ei ole makua. Ohis.
Tällaisia kommentteja sulla. Miksi muuten itse olet täällä arkiaamuna vauva-palstalla kirjoittelemassa. Jos äitiyslomalla olet eikö sinun pitäisi olla lapsiasi hoitamassa, ruokaa laittamassa, siivoamassa, lasten kanssa ulkona jne. mutta täällä kommentoit agressiivisesti jonkun työttömän yh-äidin elämää. Meneekö se somessa kirjoittelu lapsen edelle? Häpeä että vielä viitsit jotain toista äitiä haukkua.
Jos taas et ole äitiyslomalla/hoitovapaalla niin oletko kenties itsekin työtön vai mikä kamalinta oletkin työssä ja työaikana käytät aikaasi somessa. Tietääkö työnantajasi?
Kiitos kommentistasi. Sinä katsot voivasi arvostella minua, vaikka en ole omaa elämääni tvssä avannutkaan. Olen reilun 42 vuoden työelämän jälkeen jäänyt eläkkeelle. Maksanut veroja sekä mieheni konkurssin ja itsemurhan jälkeen elättänyt perheeni ja kasvattanut 3 lastani täysin ilman mitään yhteiskunnan tai seurakuntien tukia tai apuja. Tiedän mitä yksinhuoltajuus on, siinä ei lapsi ole välillä isällänsä.
Ja oma tilanteesi on...? Ja olet palstalla tähän aikaan koska...?
Eiköhän jokainen vanhempi,etenkin köyhä yritä antaa lapselleen jotain jolla elämässä saisi iloa.
spector kirjoitti:
Eiköhän jokainen vanhempi,etenkin köyhä yritä antaa lapselleen jotain jolla elämässä saisi iloa.
Lasta ilahduttaisi paljon enemmän siivottu koti, pesulla käynyt äiti, oma shamppoo ja jonkinlainen yhteys yhteiskuntaan.
Minulla oli köyhä, masentunut ja fyysisesti sairas yh- äiti. Hän myös panosti kohtuuttomia summia tanssiharrastukseeni. Ruoka oli välillä vähissä ja vaatteet huonoja. En muistele pahalla lapsuuttani, äiti rakasti minua suuresti ja oli koulutettu fiksu ihminen, esim.luki minulle ja myöhemmin säästi että pääsin leirille ulkomaille. Kuunteli huoliani, kannusti koulussa jaa oli vieraanvarainen kavereilleni. Masennus ei ollut mitenkään näkyvää. Pärjäsin koulussa ja olen ihan tavallinen ihminen nykyään, töitä sain heti valmistuttuani.
Ei hyvä lapsuus noudata mitään ulkoista kaavaa. Toki kurja jos lapselle tulee rahattomuudesta taakka. Minun äitini ei minulle valittanut rahan puutetta.
Tuolla Porolahden koulussa soittimeksi voi valita esim kanteleen ja ne ei paljon maksa. Koulusra myös saa niitä soittimia.
Ei ole pakko soittaa just sitä isointa ja kalleinta. Ja ostaa se uutena.