Olen kolmekymppinen sinkku, mutta en kiinnostu kenestäkään miehestä tarpeeksi, vaikka haluaisin parisuhteen

Jos tuntuu että et koskaan ihastu miehiin, niin voisiko olla että oletkin lesbo?

Huoh olen sinä, mutta 25 vasta. Olen kunnolla ihastunut joskus yläasteella.

Mulla oli sama haaste. Miehiä oli tarjolla, mutta ei niitä joista itse olisin ollut kiinnostunut. Jäin sitten vanhaksi piiaksi. Hankin yhden lapsen itsellisesti. Nyt ehkä jos saisin palata ajassa 20 vuotta taaksepäin, antaisin varmaan mahdollisuuden joillekin ok tyypeille. 

Kolme sanaa: heittäytyminen, heittäytyminen ja heittäytyminen.

Parisuhteen syntymisen suurin este on se että ihminen ajattelee liian järkevästi, analysoi ja pähkäilee. Ne asiat ovat tunteiden vastakohtia. Ja tämä ei tarkoita että pitäisi mennä suin päin suhteeseen kenen tahansa kanssa. Ei tietenkään. Mutta se tarkoittaa sitä että jos siinä toisessa ei ole mitään suurta vikaa niin anna mennä. Tee hulluja asioita, repäise! Älä ajattele että onko tämä se oikea vaan kokeile! Voit yllättyä.

Millaiset kriteerit pitää olla että sytyttää? Rikas, pitkä, komea, status mintissä? Nämä olettaen että oot pk seudulta. 

Muista että nää miehet on _hyvin_ haluttuja. Mitä pystyt itse tarjoamaan? Miten erotut massasta tai normaalista ja sytytät tämmöisen miehen mielenkiinnon, muuten kuin seksillä?

Jos vaan odotat, niin hyvin pienet mahikset. 

Moni nainen kalastelee aktiivisesti näyttäviä uroksia. Silmäpeli, keskustelun avaukset ym. 

Kaverilla koko ajan 7-10 naista kierrossa. On hyvin haluttu, supliikki, miehekäs ja iso kaveri.

Monella 9/10 naisella myös 10 miestä samaan aikaan. 

Oletko ap miettinyt sellaista mahdollisuutta, että jos oletkin heteroseksuaali?

Vierailija kirjoitti:

Odottele vaan kotosalla viltin alla, kyllä se ryan gosling tulee sieltä hakemaan elämään luksuselämää malibuun.

Oih Ryan Gosling.. 😘

Ei kannata lähteä suhteeseen, jos ei kukaan ihminen herätä ihastumisen tunteita. Ei lapsettomaksi sinkuksi jääminen ole maailmanloppu.

Olin aikanaan samassa tilanteessa. Ikää 26, muutamia hyvin lyhyitä ja kevyitä suhteita takana ja suurin osa kavereistakin sinkkuja. Kukaan ei oikein sytyttänyt ja elämä tuntui junnaavan paikallaan.

Sitten vain päätin että asenteeni muuttuu. Alan katsoa miehiä positiivisesti enkä ensimmäisenä hae vikoja. Annan mahdollisuuden jos joku tuntuu kiinnostuvan minusta ja katson rauhassa mitä siitä tulee.

Kolme kuukautta siinä kesti ja sitten yksi mies tuntui erityisen kiinnostuneelta eikä hänessä oikein mitään vikaa ollutkaan. Mukava, fiksu, empaattinen, keskustelukykyinen jne. Ja ulkonäkökin ok. Mutta ennen olisin kuitenkin ajatellut että ei se ehkä kuitenkaan ole se minun suuri rakkauteni. Mutta nyt halusin katsoa mihin tässä mennään. Ja yllättäen huomasin kohta olevani suhteessa jossa kaikki olikin tosi mukavaa ja ihanaa. Meillä synkkasi tosi hyvin, elämänarvot ja suunnitelmat menivät yhteen, mies solahti minun kaveripiiriini ja tykkäsi vanhemmistani ja sisaruksistani. Rakastuin ensimmäistä kertaa elämässäni.

Muutaman kerran mieli yritti vielä pyristellä vastaan ihan vain vanhasta muistista mutta kun mietin niin ei oikeasti sen parempaa olisi voinut missään olla. Joten tässä sitä nyt on oltu jo yli 10 vuotta enkä ole katunut valintaani. Mies on edelleen ihana, mahtava isä ja vastuullinen puoliso. Melkein pelottaa ajatella että olisin voinut missata kaiken tämän jos en olisi muuttanut ajattelutapaani.

Miksi haluat parisuhteen ja miehen? 

Vierailija kirjoitti:

Olin aikanaan samassa tilanteessa. Ikää 26, muutamia hyvin lyhyitä ja kevyitä suhteita takana ja suurin osa kavereistakin sinkkuja. Kukaan ei oikein sytyttänyt ja elämä tuntui junnaavan paikallaan.

Sitten vain päätin että asenteeni muuttuu. Alan katsoa miehiä positiivisesti enkä ensimmäisenä hae vikoja. Annan mahdollisuuden jos joku tuntuu kiinnostuvan minusta ja katson rauhassa mitä siitä tulee.

Kolme kuukautta siinä kesti ja sitten yksi mies tuntui erityisen kiinnostuneelta eikä hänessä oikein mitään vikaa ollutkaan. Mukava, fiksu, empaattinen, keskustelukykyinen jne. Ja ulkonäkökin ok. Mutta ennen olisin kuitenkin ajatellut että ei se ehkä kuitenkaan ole se minun suuri rakkauteni. Mutta nyt halusin katsoa mihin tässä mennään. Ja yllättäen huomasin kohta olevani suhteessa jossa kaikki olikin tosi mukavaa ja ihanaa. Meillä synkkasi tosi hyvin, elämänarvot ja suunnitelmat menivät yhteen, mies solahti minun kaveripiiriini ja tyk

Sivusta kommentoin tuohon kirjoittamaasi kohtaan "Alan katsoa miehiä positiivisesti enkä ensimmäisenä hae vikoja".

Itselläni ei koskaan haasteena ollut se, että olisin katsonut miehiä jotenkin negatiivisesti tai alkanut ensimmäisenä hakemaan vikoja. Tapasin paljon mukavia miehiä joissa ei ollut mitään vikaa, mutta ykikään ei vain sytyttänyt tarpeeksi, jotta olisin voinut edes harkita parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä toinen 30v (iki)sinkku. Mun ongelma on se, että kiinnostun kyllä miehistä ja ihastun vahvasti mutta vain pelimiehiin. Ikisinkkuna siis jatketaan. En halua tyytyä johonkin mieheen vain siksi että saisin suhteen. Mielummin yksin.

No, eikö Olisi mahdollista, että sopiva tyyppi ei olisi pelimies? 

 

Siinä on se ongelma että ne ei-pelimiehet eivät yleensä tee mitään, tai jos tekevätkin niin ihan väärin.

Pelimiehet osaavat kosiskella ja huomioida oikein, se saa vaikeammankin naisen sydämen sulamaan. Mä olen romantikko ja tarvitsen sitä että mies vokottelee mua. Ei niin päin, että mun pitää vokotella ja koittaa saada mies huomaamaan minut. Ja niihin kiltteihin miehiin ei toimi pelkkä iloisuus ja hymyily, ei ne vaan tajua että olen korviani myöten ihastunut.

&nbsp

Eli sinun pitäisi kasvattaa järkeä. Oikein tunnustat naisten pinnallisuuden ja sen että miehen on tehtävä kaikki sinä prinsessana vain odotat. No pelimiehet kiittää. 

Vierailija kirjoitti:

Eräs parisuhdeterapeutti sanoi aika fiksusti, että ihmisistä valtaosa menee metsään etsiessään "kipinää". Useimmiten tuo kipinä syntyy adrenaliinista, joka johtuu huolestuneisuudesta. Tämä saa aikaan pakkomielteen kumppania kohtaan ja se tuntuu monen mielestä rakkaudelta. 



Hän sanoi oppineensa tämän epäonnistuttuaan suhteissaan ja joutuessaan aina siihen tilanteeseen missä hän hän haluaa läheisyyttä, toinen pelästyy läheisyyttä ja ottaa etäisyyttä, sitten kun hän koittaa lähteä suhteesta se toinen alkaakin jahtaamaan taas ja homma alkaa alusta. Tällaisiin suhteisiin hän joutui aina etsiessään sitä "kipinää" ja häneltä meni kauan ymmärtää että se kipinä oli vain adrenaliinia. 



Kokemustensa ja opiskeluiden perusteella hän päätyi etsimään miestä, jonka kanssa hänellä on mukava olla vaikkei tämä herättäisi mitään isompia tunnetiloja. Sellainen löytyi työkavereista ja tehtyään aloitteen

Nämä kipinän hakijat ovat yleensä itsekin melko epävakaita tapauksia. Kokemus opettanut. Eli mies jos nainen etsii kipinää juokse.

Vierailija kirjoitti:

Eräs parisuhdeterapeutti sanoi aika fiksusti, että ihmisistä valtaosa menee metsään etsiessään "kipinää". Useimmiten tuo kipinä syntyy adrenaliinista, joka johtuu huolestuneisuudesta. Tämä saa aikaan pakkomielteen kumppania kohtaan ja se tuntuu monen mielestä rakkaudelta. 



Hän sanoi oppineensa tämän epäonnistuttuaan suhteissaan ja joutuessaan aina siihen tilanteeseen missä hän hän haluaa läheisyyttä, toinen pelästyy läheisyyttä ja ottaa etäisyyttä, sitten kun hän koittaa lähteä suhteesta se toinen alkaakin jahtaamaan taas ja homma alkaa alusta. Tällaisiin suhteisiin hän joutui aina etsiessään sitä "kipinää" ja häneltä meni kauan ymmärtää että se kipinä oli vain adrenaliinia. 



Kokemustensa ja opiskeluiden perusteella hän päätyi etsimään miestä, jonka kanssa hänellä on mukava olla vaikkei tämä herättäisi mitään isompia tunnetiloja. Sellainen löytyi työkavereista ja tehtyään aloitteen

Juu ei. Itse ajattelin joskus, että juuri noin pitää toimia, mutten saanut siitä kuin suhteita, joissa en ollut onnellinen.

Kun kumpikin on suhteessa sillä "ihan ok" -ajatuksella, niin vaikea siitä oli lähteä mitään kasvattamaan. Viimeisimmässä suhteessa oikein korostui se, että olin toiselle se joku ihan ok, jonka tilalla voisi oikeastaan olla joku muukin. Ei enää sellaista.

Lähtökohtaisesti naisia kiinnostaa miehistä se 10-20%.



Naisen tarve saada lapsia on ainoa syy miksi loput päätyvät parisuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs parisuhdeterapeutti sanoi aika fiksusti, että ihmisistä valtaosa menee metsään etsiessään "kipinää". Useimmiten tuo kipinä syntyy adrenaliinista, joka johtuu huolestuneisuudesta. Tämä saa aikaan pakkomielteen kumppania kohtaan ja se tuntuu monen mielestä rakkaudelta. 



Hän sanoi oppineensa tämän epäonnistuttuaan suhteissaan ja joutuessaan aina siihen tilanteeseen missä hän hän haluaa läheisyyttä, toinen pelästyy läheisyyttä ja ottaa etäisyyttä, sitten kun hän koittaa lähteä suhteesta se toinen alkaakin jahtaamaan taas ja homma alkaa alusta. Tällaisiin suhteisiin hän joutui aina etsiessään sitä "kipinää" ja häneltä meni kauan ymmärtää että se kipinä oli vain adrenaliinia. 



Kokemustensa ja opiskeluiden perusteella hän päätyi etsimään miestä, jonka kanssa hänellä on mukava olla vaikkei tämä herättäisi mitään isompia tunnetiloja. Sella

Miehille kelpaa vaikka millainen pirttihirmu,kunhan naisella voi keulia erinäisissä iltamissa ja jossain vaiheessa tuottaa maailmaan statusmukulat. Syy miksi avioero lukemat pysyy suurina johtuu juurikin tästä mielenmaisemasta.

Siirry naisiin.

"Itselläni ei koskaan haasteena ollut se, että olisin katsonut miehiä jotenkin negatiivisesti tai alkanut ensimmäisenä hakemaan vikoja. Tapasin paljon mukavia miehiä joissa ei ollut mitään vikaa, mutta ykikään ei vain sytyttänyt tarpeeksi, jotta olisin voinut edes harkita parisuhdetta."

Tuo kuulostaa siltä että sinulla on koko ajan joku alitajuinen "suojaus" päällä. Jos kukaan koskaan ei sytytä niin kyllä siinä on silloin jotain tunnelukkoja takana. Puuttuu kyky heittäytyä ja antaa menne kuten joku tuossa vähän ylempänä kirjoitti.

Voi olla että se on vain se millainen olet mutta kyllä sitä kannattaa myös vähän yrittää opetella että tekee hyvin spontaanisti asioita ja kokeilee ennakkoluulottomasti.

"Kun kumpikin on suhteessa sillä "ihan ok" -ajatuksella, niin vaikea siitä oli lähteä mitään kasvattamaan. Viimeisimmässä suhteessa oikein korostui se, että olin toiselle se joku ihan ok, jonka tilalla voisi oikeastaan olla joku muukin. Ei enää sellaista."

Tuossakin on aste-eroja. Ihan ok ei tietenkään riitä koska kuten sanoit, ihan ok:n voi korvata toisella samanlaisella. Itse ajattelen että ilman sitä kovinta kipinääkin voi olla suhde jossa on paljon välittämistä, lämpöä ja rakkautta. Ja myös turvallisuutta ja pysyvyyttä. Sellaista kumppanuutta jossa halutaan olla toisen kanssa koska se toinen on ihan erityinen ihminen sinulle. Ei kuitenkaan siksi että välillänne olisi se suurin intohimo vaan siksi että oikeasti välität hänestä ihmisenä ja haluat hänelle vain hyvää.

Urakeskeisen naisen kannattaa harkita kotimiestä. Koeajan puitteissa miehen voi laittaa kiertoon. http://tinyurl.com/3zku47ks