Nykyään miehet eivät näytä enää sitoutuvan yhteen naiseen :(
Olen nyt ollut Tinderissä pari kuukautta ja olen suorastaan järkyttynyt siitä, miten paljon polyamoria on lisääntynyt! Monella miehellä se lukee jo profiilissaankin, mutta pari on paljastanut sen vasta jonkin ajan kuluttua. Harmittaa hirveästi, kun ehdin jo ihastua yhteen sellaiseen mieheen.
En voisi ikinä kuvitella alistuvani toiseksi tai viidenneksi naiseksi, enkä ymmärrä, miksi kukaan tahtoisi ryhtyä naisena moiseen. Tämä ihastukseni vielä yritti selittää minun merkitsevän hänelle paljon, vaikka hänellä on muitakin tärkeitä naisia. Ai, että loukkaa ja ärsyttää tällainen! :(
Kommentit (286)
Vierailija kirjoitti:
Tinderissa oli van seksin tarpeessa olevia miehiä. Tuntui loukkaavalta, jos ainoa minussa kiinnostava asia oli naiseuden fyysinen puoli.
Nyt olen tutustumassa mieheen, jolla arvomaailma ihan muuta. Lisäksi harrastaa samoja asioita, ei ole vaihatnut naista jatkuvasti, puhuu kauniisti entisestä vaimostaan.
Jos mies syyttää entistään pihtaavaksi naiseksi, herää heti hälyt. Eipä ole parisuhde ollut kovin arvostettua laatua, jos tuntemattomalle alkaa ruotia seksin tilaa liitossaan. Vai onko sitten vaan tarve korottaa omaa miehisyyttään rassukalla.
Miehiä pitää oppia lukemaan. Toki rehellistä on mainita suoraan olevansa varattu / hakee seksiä/ ei halua suhdetta. Valehtelijat inhottaa eli vakuutellaan suhteesta ja sitoutumisesta, mutta toimitaan toisin.
Ja naisena välttyy pettymykseltä, kun ei suostu seksiin kovinkaan pian, mikäli itse on vakavaa seuraa hakemassa. Miehet osaa puhua ihan mitä vaan saanti mielessä. Mullakin yksi mies ehdotti äskettäin näin : Olet varmaankin niin tiukka, että mahtuukohan tuo sisääsi. Kokeiltasko. Siinäpä romanttinen pläjäys.
Mies 50v ja ei kokeiltu.
Nimenomaan. Jos nainen on hakemassa parisuhdetta ja sanoo sen miehelle eli ettei ole hakemassa seksiseuraa. Jos mies siitä huolimatta vänkää seksiä, on kyse kehitysvammaisesta miehestä, joka ei ymmärrä normiviestintää.
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen ja haluan seksiä joka päivä. Näin oli ollessani parisuhteessa vuosia ja näin on nyt sinkkunakin. En kuitenkaan ryhdy pelkkään seksisuhteeseen ja tuntuu, ettei muuta juurikaan ole tarjolla. Jos tapaan kivan miehen, johon olisi kiva tutustua paremmin, selviää miehen olevan vain seksin tarpeessa. En käy siihen.
Tilanne ei ole oikein kiva, mutta saan tarpeeni pois omin voimin. Ellei mies halua minusta muuta kuin seksiä, en ole häntä varten.
Kuulostat unelmanaiselta.
fgdsgdfgd kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
fasdfsdfasdf kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo johtuu sinun ja kaltaistesi naisten miesvalinnoista. Sitoutumishalukkaita miehiä on vaikka kuinka paljon, mutta te ette halua niitä miehiä.
Ilmiö sinäänsä ei ole uusi, "luokan kingi" on ennenkin pannut ympäriinsä, siinä missä puolet luokasta valmistuu poikuus tallessa. Netti on kuitenkin laajentanut kalavesiä niin, että seksi kohdistuu huomattavasti voimakkaammin entistä pienempään (mies)eliittiin, ja entistä suurempi osa miehistä jää ilman. Löyhä seksuaalimoraali tietty vahvistaa tätä, miksi sitoutua kun kysyntää (seksiin) on niin paljon, sillä top20%:lla. Ja kun niin suuri osa naisista on paneskellu ympäriinsä, ja niin moni pettää ja ottaa eron, eikä miehellä ole mahdollisuutta tietää varmuudella onko juuri tämä nainen nyt se poikkeus.
Ei herranjumala mitä paskaa. En jaksa näitä Laasanen ihailijoita. Ensin ruikutetaan, että vain mieseliitti saa seksiä, mutta samalla huoritellaan naisia, jotka harrastavat seksiä halunsa mukaan useiden miesten kanssa!
Että mitä tässä pitää tehdä? Jakaa sitä seksiä vai ei? Minun mielestä turha ruikuttaa, ettei seksiä tule, kun kerran samaan hengenvetoon ruikutatte, että vain vähän seksikumppaneita omaavat naiset kelpaavat parisuhteeseen. Päättäkää jo! Tottakai sitä jää ilman sillon, kun kaltaisesi surkeaitsetuntoiset luuserit eivät siedä ajatusta, että nainen on ehkäpä saanut aikaisemminkin hyvää seksiä joltain toiselta - ja ai kauhistus, jos sillä on ollut isompi penis! Alapää pilalla :D
Olisiko sellainen mitään, että jakaisitte muillekin kuin vain niille kingeille? Silloin useampi mies olisi elämäänsä tyytyväinen, saattaisi syntyä enemmän ihan niitä oikeita periskuntia ja kingit puolestaan joutuisivat vähän miettimään sitä käyttäytymistään, kun ei olisikaan aina 68 naista valmiina jonossa. Tiedän, aika vallankumouksellinen ajatus ja vaikea ymmärtää..
Miksi? Mitä minä naisena siitä saisin, että "jakaisin" miehille, joita en halua? Miksi sinä et jakaisi rumille homoille, jotka joutuvat olemaan puutteessa? Tiedän, aika vallankumouksellinen ajatus ja vaikea ymmärtää, mutta periaatteessa ihan sama asia kuin nainen antamassa seksiä miehelle, jota kohtaan ei tunne pienintäkään halua. Toivon, ettei kommenttiani poisteta, koska sen ei ole tarkoitus millään tavalla loukata homoseksuaaleja vaan tehdä näkyväksi ideasi älyttömyys.
Tässä taitaa mennä taas parisuhteen ja pelkän seksin etsiminen ristiin, joten keskustelu menee sekaisin. Jos pelkkä seksi riittää, niin jakakaa niille kingeille ihan vapaasti, ei siinä mitään :)
Niin no, viesti johon edellä vastasin, kuului:
"Olisiko sellainen mitään, että jakaisitte muillekin kuin vain niille kingeille? Silloin useampi mies olisi elämäänsä tyytyväinen, saattaisi syntyä enemmän ihan niitä oikeita periskuntia ja kingit puolestaan joutuisivat vähän miettimään sitä käyttäytymistään, kun ei olisikaan aina 68 naista valmiina jonossa. Tiedän, aika vallankumouksellinen ajatus ja vaikea ymmärtää.."
Ihan itse käytit termiä "jakaisitte". Miksi jakaisin miehille, joita kohtaan en tunne halua? Mistä niitä pariskuntia syntyisi; en minä edelleenkään haluaisi myöskään parisuhdetta miehen kanssa, jota kohtaan en tunne halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet suostuvat helpommin polyamoriaan. Minulla on tällä hetkellä kaksi miestä, aikaisemmin oli kolme. Kukaan heistä ei ole närkästellyt muista miehistäni. Kolmannen kanssa suhde loppui ihan muista syistä.
Höpöjä.
Olen jopa ehdottanut omalle miehelleni avointa suhdetta tai kimppaa, muttei suostu. On niin mustasukkainen. Miehillä on paljon vaikeampi hyväksyä, että joku muu mies panisi heidän vaimoaan kuin toisinpäin. Nuo ap:n kohtaamat ukkomiehet, jotka etsivät muita naisia, ovat luultavasti ihan perinteisesti pettämässä salaa.Äh, sä et nyt taas tajuu. Tietenkin ilmeisesti suostuvat vielä siinä vaiheessa, kun ne eivät mitenkään koe seukkaavansa just sen naisen kanssa. Niin kunhan saavat siltä pillua, niin mitä se heitä haittaa moniko muukin saa. Ihan yhtä tyhmä on nainen joka tällaiseen suostuu ja siinä vielä toivoo ja kuvittelee, että kyllä mä jonain päivänä nousen sille siksi ainoaksi ja se haluaa jättää muut. Haha, joopa joo! Ja vaikka niin kävisikin, niinnmistä se nainen vois tietää, ettei käynyt vain niin, että saanti niiltä muilta loppui heidän aloitteestaan, ja vain sinä jäit jäljelle.
Eihän toi ole polyamorinen suhde, kun ei kukaan seurustelekaan... tuo on normaalia deittailua ja samalla lailla nykyään naisetkin tapailevat useita miehiä, kun ei vielä seurustella.
Ja ei ole kyllä normaalia deittailua, jos deittailee ja menee sänkyyn yhden kanssa, sen suhteen ja sänkyyn,enon on ensin päätyttävä, ennen kuin menee sänkyyn toisen kanssa. Muuten on petturi. Sänkyyn,eneminen on ok vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan, jos ei olla muuta sovittu, eli että en etsi suhdetta tai että suhteessa en aio koskaan välittää sinusta tai sitoutua sinuun. Koska jos on niin paljon tunteita, että harrastaa seksiä, niin ei voi olla samoja tunteita toista kohtaan.
A seksiin ei tarvita mitään tunteita
B silloin ei olla sovittu mistään muut poissulkevasta suhteesta, kun ei vielä edes seurustella vaan vasta tapaillaan
N44Kyllä todellakin tarvitaan. Jos sinä olet tuollainen helppo lortto, niin suurikaan osa naisista ei ole.
Ei tarvita tunteita seksiin naisillakaan. Se myytti on kumottu tutkimuksissa jo ajat sitten. Nykyään tiedetään, että seksistä voi nauttia ihan yhtä lailla ilman tunteita. Se ei ole sidoksissa sukupuoleen millään tavoin.
.
Yksilöillä sen sijaan on eroja miehissä kuin naisissakin ja sinä olet selvästikin sellainen YKSILÖ, joka tarvitsee siihen tunteita. Huomaathan, että tunnet olevasi siitä syystä vähemmisyössä nykyaikaisessa deittailussa, kun yhteisön moraalikoodit eivät enää rajoita vapaata seksiä sinkkujen kesken. Eli sun pitää löyt samanlainen miesYKSILÖ sitten.Vapaa seksi sinkkujen kesken on ihan OK, mutta aina jos etsii vain seksiä se pitää sanoa, ettei toinen luule jotain muuta!!!!
Ainaskin minä kerron ihan rehellisesti tapailevani, kunnes löytyy juuri se oikea. Tapailuun ja tutustumiseen kuuluu luonnollisesti seksi, sillä jos se ei toimi, niin suhteella ei kyllä mitään mahdollisuuksia edes ole.
Vielä ei ole löytynyt sellaista naista, että haluaisin vaihtaa useamman naisen tapailemisen pelkästään hänen kanssaan olemiseen. Ja aika vaikeaa kuvitella että kovin helposti löytyykään.
T.
-Geenilotossa pärjännytTutustumiseen kuuluu luonnollisesti seksi? Seksistä voi tulla raskaaksi ja siksi sitä ei välttämättä pitäisi harrastaa ihan tutustumismielessä. Toisen kanssa voi tutustua myös esim. keskustellen, myös seksimieltymyksistä ja fantasioista.
Parisuhdetta haluavalta naiselta on kyllä tyhmää harrastaa seksiä ennen kuin mistään sitoutumisesta ollaan samaa mieltä.
Minusta on aika halventava ajatus, että miehen pitää testata nainen sängyssä, ennen kuin jatkoa voi ajatellakaan.
Miksi?
Olen myös samaa mieltä edellä jo kommentoineen kanssa, että seksuaalista yhteensopivuutta ei todellakaan voi tietää ennen kuin on harrastettu seksiä. Itse en voisi kuvitella sitoutuvani parisuhteeseen ennen kuin siihen kuuluu luonnollisena osana jo myös seksi.

No, kyllä se seksi on hyvinkin tärkeä juttu. Itse tapailin jonkin aikaa erittäin mukavaa miestä. Meillä synkkasi hyvin henkisellä tasolla. Kun seksi tuli kuvioihin vasta myöhemmin, niin petyin niin paljon hänen todella pieneen penikseen ja siihen, ettei hänellä edes ollut mitään ideaa miten seksiä harrastetaan. Juu ei kiitos. Ja penis oli oikeasti sellainen alle 10 cm ja todella ohut.
Vierailija kirjoitti:
fgdsgdfgd kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
fasdfsdfasdf kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo johtuu sinun ja kaltaistesi naisten miesvalinnoista. Sitoutumishalukkaita miehiä on vaikka kuinka paljon, mutta te ette halua niitä miehiä.
Ilmiö sinäänsä ei ole uusi, "luokan kingi" on ennenkin pannut ympäriinsä, siinä missä puolet luokasta valmistuu poikuus tallessa. Netti on kuitenkin laajentanut kalavesiä niin, että seksi kohdistuu huomattavasti voimakkaammin entistä pienempään (mies)eliittiin, ja entistä suurempi osa miehistä jää ilman. Löyhä seksuaalimoraali tietty vahvistaa tätä, miksi sitoutua kun kysyntää (seksiin) on niin paljon, sillä top20%:lla. Ja kun niin suuri osa naisista on paneskellu ympäriinsä, ja niin moni pettää ja ottaa eron, eikä miehellä ole mahdollisuutta tietää varmuudella onko juuri tämä nainen nyt se poikkeus.
Ei herranjumala mitä paskaa. En jaksa näitä Laasanen ihailijoita. Ensin ruikutetaan, että vain mieseliitti saa seksiä, mutta samalla huoritellaan naisia, jotka harrastavat seksiä halunsa mukaan useiden miesten kanssa!
Että mitä tässä pitää tehdä? Jakaa sitä seksiä vai ei? Minun mielestä turha ruikuttaa, ettei seksiä tule, kun kerran samaan hengenvetoon ruikutatte, että vain vähän seksikumppaneita omaavat naiset kelpaavat parisuhteeseen. Päättäkää jo! Tottakai sitä jää ilman sillon, kun kaltaisesi surkeaitsetuntoiset luuserit eivät siedä ajatusta, että nainen on ehkäpä saanut aikaisemminkin hyvää seksiä joltain toiselta - ja ai kauhistus, jos sillä on ollut isompi penis! Alapää pilalla :D
Olisiko sellainen mitään, että jakaisitte muillekin kuin vain niille kingeille? Silloin useampi mies olisi elämäänsä tyytyväinen, saattaisi syntyä enemmän ihan niitä oikeita periskuntia ja kingit puolestaan joutuisivat vähän miettimään sitä käyttäytymistään, kun ei olisikaan aina 68 naista valmiina jonossa. Tiedän, aika vallankumouksellinen ajatus ja vaikea ymmärtää..
Miksi? Mitä minä naisena siitä saisin, että "jakaisin" miehille, joita en halua? Miksi sinä et jakaisi rumille homoille, jotka joutuvat olemaan puutteessa? Tiedän, aika vallankumouksellinen ajatus ja vaikea ymmärtää, mutta periaatteessa ihan sama asia kuin nainen antamassa seksiä miehelle, jota kohtaan ei tunne pienintäkään halua. Toivon, ettei kommenttiani poisteta, koska sen ei ole tarkoitus millään tavalla loukata homoseksuaaleja vaan tehdä näkyväksi ideasi älyttömyys.
Tässä taitaa mennä taas parisuhteen ja pelkän seksin etsiminen ristiin, joten keskustelu menee sekaisin. Jos pelkkä seksi riittää, niin jakakaa niille kingeille ihan vapaasti, ei siinä mitään :)
Niin no, viesti johon edellä vastasin, kuului:
"Olisiko sellainen mitään, että jakaisitte muillekin kuin vain niille kingeille? Silloin useampi mies olisi elämäänsä tyytyväinen, saattaisi syntyä enemmän ihan niitä oikeita periskuntia ja kingit puolestaan joutuisivat vähän miettimään sitä käyttäytymistään, kun ei olisikaan aina 68 naista valmiina jonossa. Tiedän, aika vallankumouksellinen ajatus ja vaikea ymmärtää.."
Ihan itse käytit termiä "jakaisitte". Miksi jakaisin miehille, joita kohtaan en tunne halua? Mistä niitä pariskuntia syntyisi; en minä edelleenkään haluaisi myöskään parisuhdetta miehen kanssa, jota kohtaan en tunne halua.
Väännetään rautalangasta:
Me tiedämme että enemmistö miehistä on lopulta riittävän haluttavia parisuhteeseen. Mutta kun haetaan pelkkää seksiä, vain pieni osa miehistä saa sitä helposti, muiden jäädessä ilman riippumatta siitä haluaisivatko he irtoseksiä/panosuhteita vai ei.
Sitä enemmistöä kiinnostaa tietää miksi he ovat kiinnostavia vain ollessaan tarpeellisia (lapset, talo, jne), mutta eivät silloin kun kaikki perustuu puhtaaseen haluun?
Tein tästä oman ketjunkin, mutta mammasensuuri todistaa että nyt sohaistiin arkaan paikkaan.
12121212 kirjoitti:

Sitä enemmistöä kiinnostaa tietää miksi he ovat kiinnostavia vain ollessaan tarpeellisia (lapset, talo, jne), mutta eivät silloin kun kaikki perustuu puhtaaseen haluun?Tein tästä oman ketjunkin, mutta mammasensuuri todistaa että nyt sohaistiin arkaan paikkaan.
Enpä ollut eilen netissä edellisen kommenttini jälkeen, joten en ole ollut myöskään sensuroimassa viestiäsi.
Ennen kuin kysymykseesi voi löytää vastauksen, pitäisi saada näyttöä siitä, että noin todella on. Tilastoja, tutkimuksia. Koko tuo väite, että nainen ottaisi "betamiehen" (sitä sanaa täällä on joskus käytetty) on ihan tuulesta tempaistu. En tunne ainuttakaan naista, joka olisi "ottanut" parisuhteeseen erilaisen miehen kuin ne, joiden kanssa hän on aiemminkin seurustellut tai sekstaillut. Itseni lisäksi suurimmalla osalla se parisuhde, jossa on perustettu perhe, on usein alkanut ihan yhtä lailla seksillä kuin lyhyemmäksi jääneet suhteetkin.
Mutta anna nyt uskottavaa näyttöä siitä, että perhe perustetaan eri miesten kanssa kuin joiden kanssa ollaan nuorempina ja/tai harrastetaan pelkkää seksiä, niin jatketaan sitten keskustelua.
P.S. Itse olen kelpuuttanut seksiin paljon huonompia miehiä kuin parisuhteeseen. Kyllä se parisuhteeseen haluttu mies on kaikin puolin halutumpi kuin pelkät panot.
P.P.S. Saadakseen irtoseksiä tai panosuhteita kannattaa olla siellä, missä niitä panosuhteita yleensä solmitaan eli baareissa. On aivan turha ihmetellä, miksi ei saa seksiä, jos viettää vapaa-aikansa kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet suostuvat helpommin polyamoriaan. Minulla on tällä hetkellä kaksi miestä, aikaisemmin oli kolme. Kukaan heistä ei ole närkästellyt muista miehistäni. Kolmannen kanssa suhde loppui ihan muista syistä.
Höpöjä.
Olen jopa ehdottanut omalle miehelleni avointa suhdetta tai kimppaa, muttei suostu. On niin mustasukkainen. Miehillä on paljon vaikeampi hyväksyä, että joku muu mies panisi heidän vaimoaan kuin toisinpäin. Nuo ap:n kohtaamat ukkomiehet, jotka etsivät muita naisia, ovat luultavasti ihan perinteisesti pettämässä salaa.Äh, sä et nyt taas tajuu. Tietenkin ilmeisesti suostuvat vielä siinä vaiheessa, kun ne eivät mitenkään koe seukkaavansa just sen naisen kanssa. Niin kunhan saavat siltä pillua, niin mitä se heitä haittaa moniko muukin saa. Ihan yhtä tyhmä on nainen joka tällaiseen suostuu ja siinä vielä toivoo ja kuvittelee, että kyllä mä jonain päivänä nousen sille siksi ainoaksi ja se haluaa jättää muut. Haha, joopa joo! Ja vaikka niin kävisikin, niinnmistä se nainen vois tietää, ettei käynyt vain niin, että saanti niiltä muilta loppui heidän aloitteestaan, ja vain sinä jäit jäljelle.
Eihän toi ole polyamorinen suhde, kun ei kukaan seurustelekaan... tuo on normaalia deittailua ja samalla lailla nykyään naisetkin tapailevat useita miehiä, kun ei vielä seurustella.
Ja ei ole kyllä normaalia deittailua, jos deittailee ja menee sänkyyn yhden kanssa, sen suhteen ja sänkyyn,enon on ensin päätyttävä, ennen kuin menee sänkyyn toisen kanssa. Muuten on petturi. Sänkyyn,eneminen on ok vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan, jos ei olla muuta sovittu, eli että en etsi suhdetta tai että suhteessa en aio koskaan välittää sinusta tai sitoutua sinuun. Koska jos on niin paljon tunteita, että harrastaa seksiä, niin ei voi olla samoja tunteita toista kohtaan.
A seksiin ei tarvita mitään tunteita
B silloin ei olla sovittu mistään muut poissulkevasta suhteesta, kun ei vielä edes seurustella vaan vasta tapaillaan
N44Kyllä todellakin tarvitaan. Jos sinä olet tuollainen helppo lortto, niin suurikaan osa naisista ei ole.
Ei tarvita tunteita seksiin naisillakaan. Se myytti on kumottu tutkimuksissa jo ajat sitten. Nykyään tiedetään, että seksistä voi nauttia ihan yhtä lailla ilman tunteita. Se ei ole sidoksissa sukupuoleen millään tavoin.
.
Yksilöillä sen sijaan on eroja miehissä kuin naisissakin ja sinä olet selvästikin sellainen YKSILÖ, joka tarvitsee siihen tunteita. Huomaathan, että tunnet olevasi siitä syystä vähemmisyössä nykyaikaisessa deittailussa, kun yhteisön moraalikoodit eivät enää rajoita vapaata seksiä sinkkujen kesken. Eli sun pitää löyt samanlainen miesYKSILÖ sitten.Vapaa seksi sinkkujen kesken on ihan OK, mutta aina jos etsii vain seksiä se pitää sanoa, ettei toinen luule jotain muuta!!!!
Ainaskin minä kerron ihan rehellisesti tapailevani, kunnes löytyy juuri se oikea. Tapailuun ja tutustumiseen kuuluu luonnollisesti seksi, sillä jos se ei toimi, niin suhteella ei kyllä mitään mahdollisuuksia edes ole.
Vielä ei ole löytynyt sellaista naista, että haluaisin vaihtaa useamman naisen tapailemisen pelkästään hänen kanssaan olemiseen. Ja aika vaikeaa kuvitella että kovin helposti löytyykään.
T.
-Geenilotossa pärjännytTutustumiseen kuuluu luonnollisesti seksi? Seksistä voi tulla raskaaksi ja siksi sitä ei välttämättä pitäisi harrastaa ihan tutustumismielessä. Toisen kanssa voi tutustua myös esim. keskustellen, myös seksimieltymyksistä ja fantasioista.
Parisuhdetta haluavalta naiselta on kyllä tyhmää harrastaa seksiä ennen kuin mistään sitoutumisesta ollaan samaa mieltä.
Minusta on aika halventava ajatus, että miehen pitää testata nainen sängyssä, ennen kuin jatkoa voi ajatellakaan.
Tarkoittaako parisuhteen haluaminen siis aina sitä, että seksi ilman sitoutumista on pelkästään tyhmää? Siitä ei voi saada mitään, vaan ainoastaan menettää? Jos näin on, niin tämähän sisältää oletuksen, että parisuhdetta haluava nainen ei pidä seksistä. Omalla kohdallani ei ainakaan pidä paikkaansa. Minulle seksi on saman arvoista, syntyi parisuhde tai ei, jos ihminen on kuitenkin miellyttävä. En käytä seksiä minään parisuhteen maksuvälineenä.
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
fgdsgdfgd kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
fasdfsdfasdf kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo johtuu sinun ja kaltaistesi naisten miesvalinnoista. Sitoutumishalukkaita miehiä on vaikka kuinka paljon, mutta te ette halua niitä miehiä.
Ilmiö sinäänsä ei ole uusi, "luokan kingi" on ennenkin pannut ympäriinsä, siinä missä puolet luokasta valmistuu poikuus tallessa. Netti on kuitenkin laajentanut kalavesiä niin, että seksi kohdistuu huomattavasti voimakkaammin entistä pienempään (mies)eliittiin, ja entistä suurempi osa miehistä jää ilman. Löyhä seksuaalimoraali tietty vahvistaa tätä, miksi sitoutua kun kysyntää (seksiin) on niin paljon, sillä top20%:lla. Ja kun niin suuri osa naisista on paneskellu ympäriinsä, ja niin moni pettää ja ottaa eron, eikä miehellä ole mahdollisuutta tietää varmuudella onko juuri tämä nainen nyt se poikkeus.
Ei herranjumala mitä paskaa. En jaksa näitä Laasanen ihailijoita. Ensin ruikutetaan, että vain mieseliitti saa seksiä, mutta samalla huoritellaan naisia, jotka harrastavat seksiä halunsa mukaan useiden miesten kanssa!
Että mitä tässä pitää tehdä? Jakaa sitä seksiä vai ei? Minun mielestä turha ruikuttaa, ettei seksiä tule, kun kerran samaan hengenvetoon ruikutatte, että vain vähän seksikumppaneita omaavat naiset kelpaavat parisuhteeseen. Päättäkää jo! Tottakai sitä jää ilman sillon, kun kaltaisesi surkeaitsetuntoiset luuserit eivät siedä ajatusta, että nainen on ehkäpä saanut aikaisemminkin hyvää seksiä joltain toiselta - ja ai kauhistus, jos sillä on ollut isompi penis! Alapää pilalla :D
Olisiko sellainen mitään, että jakaisitte muillekin kuin vain niille kingeille? Silloin useampi mies olisi elämäänsä tyytyväinen, saattaisi syntyä enemmän ihan niitä oikeita periskuntia ja kingit puolestaan joutuisivat vähän miettimään sitä käyttäytymistään, kun ei olisikaan aina 68 naista valmiina jonossa. Tiedän, aika vallankumouksellinen ajatus ja vaikea ymmärtää..
Miksi? Mitä minä naisena siitä saisin, että "jakaisin" miehille, joita en halua? Miksi sinä et jakaisi rumille homoille, jotka joutuvat olemaan puutteessa? Tiedän, aika vallankumouksellinen ajatus ja vaikea ymmärtää, mutta periaatteessa ihan sama asia kuin nainen antamassa seksiä miehelle, jota kohtaan ei tunne pienintäkään halua. Toivon, ettei kommenttiani poisteta, koska sen ei ole tarkoitus millään tavalla loukata homoseksuaaleja vaan tehdä näkyväksi ideasi älyttömyys.
Tässä taitaa mennä taas parisuhteen ja pelkän seksin etsiminen ristiin, joten keskustelu menee sekaisin. Jos pelkkä seksi riittää, niin jakakaa niille kingeille ihan vapaasti, ei siinä mitään :)
Niin no, viesti johon edellä vastasin, kuului:
"Olisiko sellainen mitään, että jakaisitte muillekin kuin vain niille kingeille? Silloin useampi mies olisi elämäänsä tyytyväinen, saattaisi syntyä enemmän ihan niitä oikeita periskuntia ja kingit puolestaan joutuisivat vähän miettimään sitä käyttäytymistään, kun ei olisikaan aina 68 naista valmiina jonossa. Tiedän, aika vallankumouksellinen ajatus ja vaikea ymmärtää.."
Ihan itse käytit termiä "jakaisitte". Miksi jakaisin miehille, joita kohtaan en tunne halua? Mistä niitä pariskuntia syntyisi; en minä edelleenkään haluaisi myöskään parisuhdetta miehen kanssa, jota kohtaan en tunne halua.
Väännetään rautalangasta:
Me tiedämme että enemmistö miehistä on lopulta riittävän haluttavia parisuhteeseen. Mutta kun haetaan pelkkää seksiä, vain pieni osa miehistä saa sitä helposti, muiden jäädessä ilman riippumatta siitä haluaisivatko he irtoseksiä/panosuhteita vai ei.
Sitä enemmistöä kiinnostaa tietää miksi he ovat kiinnostavia vain ollessaan tarpeellisia (lapset, talo, jne), mutta eivät silloin kun kaikki perustuu puhtaaseen haluun?Tein tästä oman ketjunkin, mutta mammasensuuri todistaa että nyt sohaistiin arkaan paikkaan.
Biologia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet suostuvat helpommin polyamoriaan. Minulla on tällä hetkellä kaksi miestä, aikaisemmin oli kolme. Kukaan heistä ei ole närkästellyt muista miehistäni. Kolmannen kanssa suhde loppui ihan muista syistä.
Höpöjä.
Olen jopa ehdottanut omalle miehelleni avointa suhdetta tai kimppaa, muttei suostu. On niin mustasukkainen. Miehillä on paljon vaikeampi hyväksyä, että joku muu mies panisi heidän vaimoaan kuin toisinpäin. Nuo ap:n kohtaamat ukkomiehet, jotka etsivät muita naisia, ovat luultavasti ihan perinteisesti pettämässä salaa.Äh, sä et nyt taas tajuu. Tietenkin ilmeisesti suostuvat vielä siinä vaiheessa, kun ne eivät mitenkään koe seukkaavansa just sen naisen kanssa. Niin kunhan saavat siltä pillua, niin mitä se heitä haittaa moniko muukin saa. Ihan yhtä tyhmä on nainen joka tällaiseen suostuu ja siinä vielä toivoo ja kuvittelee, että kyllä mä jonain päivänä nousen sille siksi ainoaksi ja se haluaa jättää muut. Haha, joopa joo! Ja vaikka niin kävisikin, niinnmistä se nainen vois tietää, ettei käynyt vain niin, että saanti niiltä muilta loppui heidän aloitteestaan, ja vain sinä jäit jäljelle.
Eihän toi ole polyamorinen suhde, kun ei kukaan seurustelekaan... tuo on normaalia deittailua ja samalla lailla nykyään naisetkin tapailevat useita miehiä, kun ei vielä seurustella.
Ja ei ole kyllä normaalia deittailua, jos deittailee ja menee sänkyyn yhden kanssa, sen suhteen ja sänkyyn,enon on ensin päätyttävä, ennen kuin menee sänkyyn toisen kanssa. Muuten on petturi. Sänkyyn,eneminen on ok vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan, jos ei olla muuta sovittu, eli että en etsi suhdetta tai että suhteessa en aio koskaan välittää sinusta tai sitoutua sinuun. Koska jos on niin paljon tunteita, että harrastaa seksiä, niin ei voi olla samoja tunteita toista kohtaan.
A seksiin ei tarvita mitään tunteita
B silloin ei olla sovittu mistään muut poissulkevasta suhteesta, kun ei vielä edes seurustella vaan vasta tapaillaan
N44Kyllä todellakin tarvitaan. Jos sinä olet tuollainen helppo lortto, niin suurikaan osa naisista ei ole.
Ei tarvita tunteita seksiin naisillakaan. Se myytti on kumottu tutkimuksissa jo ajat sitten. Nykyään tiedetään, että seksistä voi nauttia ihan yhtä lailla ilman tunteita. Se ei ole sidoksissa sukupuoleen millään tavoin.
.
Yksilöillä sen sijaan on eroja miehissä kuin naisissakin ja sinä olet selvästikin sellainen YKSILÖ, joka tarvitsee siihen tunteita. Huomaathan, että tunnet olevasi siitä syystä vähemmisyössä nykyaikaisessa deittailussa, kun yhteisön moraalikoodit eivät enää rajoita vapaata seksiä sinkkujen kesken. Eli sun pitää löyt samanlainen miesYKSILÖ sitten.Vapaa seksi sinkkujen kesken on ihan OK, mutta aina jos etsii vain seksiä se pitää sanoa, ettei toinen luule jotain muuta!!!!
Ainaskin minä kerron ihan rehellisesti tapailevani, kunnes löytyy juuri se oikea. Tapailuun ja tutustumiseen kuuluu luonnollisesti seksi, sillä jos se ei toimi, niin suhteella ei kyllä mitään mahdollisuuksia edes ole.
Vielä ei ole löytynyt sellaista naista, että haluaisin vaihtaa useamman naisen tapailemisen pelkästään hänen kanssaan olemiseen. Ja aika vaikeaa kuvitella että kovin helposti löytyykään.
T.
-Geenilotossa pärjännytTutustumiseen kuuluu luonnollisesti seksi? Seksistä voi tulla raskaaksi ja siksi sitä ei välttämättä pitäisi harrastaa ihan tutustumismielessä. Toisen kanssa voi tutustua myös esim. keskustellen, myös seksimieltymyksistä ja fantasioista.
Parisuhdetta haluavalta naiselta on kyllä tyhmää harrastaa seksiä ennen kuin mistään sitoutumisesta ollaan samaa mieltä.
Minusta on aika halventava ajatus, että miehen pitää testata nainen sängyssä, ennen kuin jatkoa voi ajatellakaan.Tarkoittaako parisuhteen haluaminen siis aina sitä, että seksi ilman sitoutumista on pelkästään tyhmää? Siitä ei voi saada mitään, vaan ainoastaan menettää? Jos näin on, niin tämähän sisältää oletuksen, että parisuhdetta haluava nainen ei pidä seksistä. Omalla kohdallani ei ainakaan pidä paikkaansa. Minulle seksi on saman arvoista, syntyi parisuhde tai ei, jos ihminen on kuitenkin miellyttävä. En käytä seksiä minään parisuhteen maksuvälineenä.
Tarkoitan, että parisuhdetta haluavan naisen ei kannata alkuvaiheessa harrastaa pelkkää seksiä miehen kanssa, jonka kanssa haluaa sen parisuhteen, koska miksi mies haluaisi sitten sitoutua tähän yhteen naiseen ja lakata koeajelemasta muita, kun kerralla voi saada vähäisellä panostuksella monta seksiin suostuvaa naista.
Siitä ei ollut kyse, etteikö nainen nauti seksistä. Nainen kuitenkin yleensä (poikkeuksia on) alkaa tuntea miestä kohtaan yhä enemmän tunteita mitä läheisempiä fyysisesti ollaan, ja tästä seuraa sitten harmia kun seksin myötä toinen emotionaalisesti sitoutuu ja toinen ei juurikaan.

Siksi, että jos se mies "saa vähäisellä panoksella monta seksiin suostuvaa naista", niin miten se miksikään muuttuisi, jos se yksi nainen ei suostuisi seksiin? Molemmat ehkä kävelisivät onnensa ohi. Nainen ei saisi häneltä edes seksiä.
Ihan uskomaton ajatusmaailma sinulla :-D Usko tai älä, niin myös ne miehet, joille on helppo saada seksiä, haluavat oikean naisen kohdatessaan "varata tämän itselleen" eli sitoutua. Ja toisaalta: nainenkaan ei välttämättä vielä ensitapaamisella tiedä, haluaako miehestä muuta kuin seksiä.
Jos olisit kokenut enemmän, tietäisit, että ihmiset ovat ainutlaatuisia. Myös niille, jotka saavat helposti seksiä. Jonkun kanssa kemiat kohtaavat niin, että syntyy enemmänkin kuin pelkkä seksisuhde.
t. Nainen, jonka avioliitto alkoi puhtaasti yhden yön jutuksi tarkoitetusta tapaamisesta

Eli oletus onkin se, että miehen saa pidettyä paremmin kun ei "anna" seksiä? En oikein ymmärrä tätäkään logiikkaa. Miksi se, että minä en harrastaisi seksiä miehen kanssa, vaikuttaisi siihen, ettei hän haluaisi enää koeajaa muita? Eihän tässä ole järjen häivää. Eihän minun tekemisilläni ole mitään vaikutusta miehen muuhun seksitarjontaan.

Juuri tämä.
Todella tyhmään ja taukkiin sitoutuu vain vähintään yhtä taukki. Tau thaikki.
Varsinkin kun sotkee jonkin brändin siihen sekaan. Monet kyllä noteeraavat että millainen taukki on vastuussa vaikkapa brändin yksiköstä?
Olisi se kyllä kauhun paikka, kun havahtuisi parisuhteeseen henkisesti investoituaan, että miehellä on pieni ja huono sängyssä. Eikä välttämättä halua oppia mitään uutta. Ei sellainen toimi. Joillakin huono suutelutaito jo riittää sanomaan, että ei enempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet suostuvat helpommin polyamoriaan. Minulla on tällä hetkellä kaksi miestä, aikaisemmin oli kolme. Kukaan heistä ei ole närkästellyt muista miehistäni. Kolmannen kanssa suhde loppui ihan muista syistä.
Höpöjä.
Olen jopa ehdottanut omalle miehelleni avointa suhdetta tai kimppaa, muttei suostu. On niin mustasukkainen. Miehillä on paljon vaikeampi hyväksyä, että joku muu mies panisi heidän vaimoaan kuin toisinpäin. Nuo ap:n kohtaamat ukkomiehet, jotka etsivät muita naisia, ovat luultavasti ihan perinteisesti pettämässä salaa.Äh, sä et nyt taas tajuu. Tietenkin ilmeisesti suostuvat vielä siinä vaiheessa, kun ne eivät mitenkään koe seukkaavansa just sen naisen kanssa. Niin kunhan saavat siltä pillua, niin mitä se heitä haittaa moniko muukin saa. Ihan yhtä tyhmä on nainen joka tällaiseen suostuu ja siinä vielä toivoo ja kuvittelee, että kyllä mä jonain päivänä nousen sille siksi ainoaksi ja se haluaa jättää muut. Haha, joopa joo! Ja vaikka niin kävisikin, niinnmistä se nainen vois tietää, ettei käynyt vain niin, että saanti niiltä muilta loppui heidän aloitteestaan, ja vain sinä jäit jäljelle.
Eihän toi ole polyamorinen suhde, kun ei kukaan seurustelekaan... tuo on normaalia deittailua ja samalla lailla nykyään naisetkin tapailevat useita miehiä, kun ei vielä seurustella.
Ja ei ole kyllä normaalia deittailua, jos deittailee ja menee sänkyyn yhden kanssa, sen suhteen ja sänkyyn,enon on ensin päätyttävä, ennen kuin menee sänkyyn toisen kanssa. Muuten on petturi. Sänkyyn,eneminen on ok vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan, jos ei olla muuta sovittu, eli että en etsi suhdetta tai että suhteessa en aio koskaan välittää sinusta tai sitoutua sinuun. Koska jos on niin paljon tunteita, että harrastaa seksiä, niin ei voi olla samoja tunteita toista kohtaan.
A seksiin ei tarvita mitään tunteita
B silloin ei olla sovittu mistään muut poissulkevasta suhteesta, kun ei vielä edes seurustella vaan vasta tapaillaan
N44Kyllä todellakin tarvitaan. Jos sinä olet tuollainen helppo lortto, niin suurikaan osa naisista ei ole.
Ei tarvita tunteita seksiin naisillakaan. Se myytti on kumottu tutkimuksissa jo ajat sitten. Nykyään tiedetään, että seksistä voi nauttia ihan yhtä lailla ilman tunteita. Se ei ole sidoksissa sukupuoleen millään tavoin.
.
Yksilöillä sen sijaan on eroja miehissä kuin naisissakin ja sinä olet selvästikin sellainen YKSILÖ, joka tarvitsee siihen tunteita. Huomaathan, että tunnet olevasi siitä syystä vähemmisyössä nykyaikaisessa deittailussa, kun yhteisön moraalikoodit eivät enää rajoita vapaata seksiä sinkkujen kesken. Eli sun pitää löyt samanlainen miesYKSILÖ sitten.Vapaa seksi sinkkujen kesken on ihan OK, mutta aina jos etsii vain seksiä se pitää sanoa, ettei toinen luule jotain muuta!!!!
Ainaskin minä kerron ihan rehellisesti tapailevani, kunnes löytyy juuri se oikea. Tapailuun ja tutustumiseen kuuluu luonnollisesti seksi, sillä jos se ei toimi, niin suhteella ei kyllä mitään mahdollisuuksia edes ole.
Vielä ei ole löytynyt sellaista naista, että haluaisin vaihtaa useamman naisen tapailemisen pelkästään hänen kanssaan olemiseen. Ja aika vaikeaa kuvitella että kovin helposti löytyykään.
T.
-Geenilotossa pärjännytTutustumiseen kuuluu luonnollisesti seksi? Seksistä voi tulla raskaaksi ja siksi sitä ei välttämättä pitäisi harrastaa ihan tutustumismielessä. Toisen kanssa voi tutustua myös esim. keskustellen, myös seksimieltymyksistä ja fantasioista.
Parisuhdetta haluavalta naiselta on kyllä tyhmää harrastaa seksiä ennen kuin mistään sitoutumisesta ollaan samaa mieltä.
Minusta on aika halventava ajatus, että miehen pitää testata nainen sängyssä, ennen kuin jatkoa voi ajatellakaan.Tarkoittaako parisuhteen haluaminen siis aina sitä, että seksi ilman sitoutumista on pelkästään tyhmää? Siitä ei voi saada mitään, vaan ainoastaan menettää? Jos näin on, niin tämähän sisältää oletuksen, että parisuhdetta haluava nainen ei pidä seksistä. Omalla kohdallani ei ainakaan pidä paikkaansa. Minulle seksi on saman arvoista, syntyi parisuhde tai ei, jos ihminen on kuitenkin miellyttävä. En käytä seksiä minään parisuhteen maksuvälineenä.
Tarkoitan, että parisuhdetta haluavan naisen ei kannata alkuvaiheessa harrastaa pelkkää seksiä miehen kanssa, jonka kanssa haluaa sen parisuhteen, koska miksi mies haluaisi sitten sitoutua tähän yhteen naiseen ja lakata koeajelemasta muita, kun kerralla voi saada vähäisellä panostuksella monta seksiin suostuvaa naista.
Siitä ei ollut kyse, etteikö nainen nauti seksistä. Nainen kuitenkin yleensä (poikkeuksia on) alkaa tuntea miestä kohtaan yhä enemmän tunteita mitä läheisempiä fyysisesti ollaan, ja tästä seuraa sitten harmia kun seksin myötä toinen emotionaalisesti sitoutuu ja toinen ei juurikaan.
Siksi, että jos se mies "saa vähäisellä panoksella monta seksiin suostuvaa naista", niin miten se miksikään muuttuisi, jos se yksi nainen ei suostuisi seksiin? Molemmat ehkä kävelisivät onnensa ohi. Nainen ei saisi häneltä edes seksiä.
Ihan uskomaton ajatusmaailma sinulla :-D Usko tai älä, niin myös ne miehet, joille on helppo saada seksiä, haluavat oikean naisen kohdatessaan "varata tämän itselleen" eli sitoutua. Ja toisaalta: nainenkaan ei välttämättä vielä ensitapaamisella tiedä, haluaako miehestä muuta kuin seksiä.
Jos olisit kokenut enemmän, tietäisit, että ihmiset ovat ainutlaatuisia. Myös niille, jotka saavat helposti seksiä. Jonkun kanssa kemiat kohtaavat niin, että syntyy enemmänkin kuin pelkkä seksisuhde.
t. Nainen, jonka avioliitto alkoi puhtaasti yhden yön jutuksi tarkoitetusta tapaamisesta
Minä ajattelen tuon pikemminkin niin päin, että jos mies ei ole kiinnostunut parisuhteeseen kanssani, olen kuitenkin onnekas, jos saan häneltä edes sitä seksiä. Joidenkin mielestä seksi miellyttävän ja kiinnostavan ihmisen kanssa tuntuu olevan tosi vastenmielistä. En tajua.
Vierailija kirjoitti:
fgdsgdfgd kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
fasdfsdfasdf kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo johtuu sinun ja kaltaistesi naisten miesvalinnoista. Sitoutumishalukkaita miehiä on vaikka kuinka paljon, mutta te ette halua niitä miehiä.
Ilmiö sinäänsä ei ole uusi, "luokan kingi" on ennenkin pannut ympäriinsä, siinä missä puolet luokasta valmistuu poikuus tallessa. Netti on kuitenkin laajentanut kalavesiä niin, että seksi kohdistuu huomattavasti voimakkaammin entistä pienempään (mies)eliittiin, ja entistä suurempi osa miehistä jää ilman. Löyhä seksuaalimoraali tietty vahvistaa tätä, miksi sitoutua kun kysyntää (seksiin) on niin paljon, sillä top20%:lla. Ja kun niin suuri osa naisista on paneskellu ympäriinsä, ja niin moni pettää ja ottaa eron, eikä miehellä ole mahdollisuutta tietää varmuudella onko juuri tämä nainen nyt se poikkeus.
Ei herranjumala mitä paskaa. En jaksa näitä Laasanen ihailijoita. Ensin ruikutetaan, että vain mieseliitti saa seksiä, mutta samalla huoritellaan naisia, jotka harrastavat seksiä halunsa mukaan useiden miesten kanssa!
Että mitä tässä pitää tehdä? Jakaa sitä seksiä vai ei? Minun mielestä turha ruikuttaa, ettei seksiä tule, kun kerran samaan hengenvetoon ruikutatte, että vain vähän seksikumppaneita omaavat naiset kelpaavat parisuhteeseen. Päättäkää jo! Tottakai sitä jää ilman sillon, kun kaltaisesi surkeaitsetuntoiset luuserit eivät siedä ajatusta, että nainen on ehkäpä saanut aikaisemminkin hyvää seksiä joltain toiselta - ja ai kauhistus, jos sillä on ollut isompi penis! Alapää pilalla :D
Olisiko sellainen mitään, että jakaisitte muillekin kuin vain niille kingeille? Silloin useampi mies olisi elämäänsä tyytyväinen, saattaisi syntyä enemmän ihan niitä oikeita periskuntia ja kingit puolestaan joutuisivat vähän miettimään sitä käyttäytymistään, kun ei olisikaan aina 68 naista valmiina jonossa. Tiedän, aika vallankumouksellinen ajatus ja vaikea ymmärtää..
Miksi? Mitä minä naisena siitä saisin, että "jakaisin" miehille, joita en halua? Miksi sinä et jakaisi rumille homoille, jotka joutuvat olemaan puutteessa? Tiedän, aika vallankumouksellinen ajatus ja vaikea ymmärtää, mutta periaatteessa ihan sama asia kuin nainen antamassa seksiä miehelle, jota kohtaan ei tunne pienintäkään halua. Toivon, ettei kommenttiani poisteta, koska sen ei ole tarkoitus millään tavalla loukata homoseksuaaleja vaan tehdä näkyväksi ideasi älyttömyys.
Tässä taitaa mennä taas parisuhteen ja pelkän seksin etsiminen ristiin, joten keskustelu menee sekaisin. Jos pelkkä seksi riittää, niin jakakaa niille kingeille ihan vapaasti, ei siinä mitään :)
Eli naisen pitäisikin siis ottaa koko loppuelämäkseen parisuhteeseen se mies, josta ei ole lainkaan kiinnostunut?
Ei, tietenkään, mutta ongelma onkin siinä, että miksi sitä kiinnostusta ei löydy kuin yhdentyyppisiin miehiin? Voisiko siihen vaikuttaa? Voisiko antaa edes mahdollisuuden itselleen yllättyä, kun tutustuisi välillä muihinkin miehiin, kuin niihin kingeihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet suostuvat helpommin polyamoriaan. Minulla on tällä hetkellä kaksi miestä, aikaisemmin oli kolme. Kukaan heistä ei ole närkästellyt muista miehistäni. Kolmannen kanssa suhde loppui ihan muista syistä.
Höpöjä.
Olen jopa ehdottanut omalle miehelleni avointa suhdetta tai kimppaa, muttei suostu. On niin mustasukkainen. Miehillä on paljon vaikeampi hyväksyä, että joku muu mies panisi heidän vaimoaan kuin toisinpäin. Nuo ap:n kohtaamat ukkomiehet, jotka etsivät muita naisia, ovat luultavasti ihan perinteisesti pettämässä salaa.Äh, sä et nyt taas tajuu. Tietenkin ilmeisesti suostuvat vielä siinä vaiheessa, kun ne eivät mitenkään koe seukkaavansa just sen naisen kanssa. Niin kunhan saavat siltä pillua, niin mitä se heitä haittaa moniko muukin saa. Ihan yhtä tyhmä on nainen joka tällaiseen suostuu ja siinä vielä toivoo ja kuvittelee, että kyllä mä jonain päivänä nousen sille siksi ainoaksi ja se haluaa jättää muut. Haha, joopa joo! Ja vaikka niin kävisikin, niinnmistä se nainen vois tietää, ettei käynyt vain niin, että saanti niiltä muilta loppui heidän aloitteestaan, ja vain sinä jäit jäljelle.
Eihän toi ole polyamorinen suhde, kun ei kukaan seurustelekaan... tuo on normaalia deittailua ja samalla lailla nykyään naisetkin tapailevat useita miehiä, kun ei vielä seurustella.
Ja ei ole kyllä normaalia deittailua, jos deittailee ja menee sänkyyn yhden kanssa, sen suhteen ja sänkyyn,enon on ensin päätyttävä, ennen kuin menee sänkyyn toisen kanssa. Muuten on petturi. Sänkyyn,eneminen on ok vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan, jos ei olla muuta sovittu, eli että en etsi suhdetta tai että suhteessa en aio koskaan välittää sinusta tai sitoutua sinuun. Koska jos on niin paljon tunteita, että harrastaa seksiä, niin ei voi olla samoja tunteita toista kohtaan.
A seksiin ei tarvita mitään tunteita
B silloin ei olla sovittu mistään muut poissulkevasta suhteesta, kun ei vielä edes seurustella vaan vasta tapaillaan
N44Kyllä todellakin tarvitaan. Jos sinä olet tuollainen helppo lortto, niin suurikaan osa naisista ei ole.
Ei tarvita tunteita seksiin naisillakaan. Se myytti on kumottu tutkimuksissa jo ajat sitten. Nykyään tiedetään, että seksistä voi nauttia ihan yhtä lailla ilman tunteita. Se ei ole sidoksissa sukupuoleen millään tavoin.
.
Yksilöillä sen sijaan on eroja miehissä kuin naisissakin ja sinä olet selvästikin sellainen YKSILÖ, joka tarvitsee siihen tunteita. Huomaathan, että tunnet olevasi siitä syystä vähemmisyössä nykyaikaisessa deittailussa, kun yhteisön moraalikoodit eivät enää rajoita vapaata seksiä sinkkujen kesken. Eli sun pitää löyt samanlainen miesYKSILÖ sitten.Vapaa seksi sinkkujen kesken on ihan OK, mutta aina jos etsii vain seksiä se pitää sanoa, ettei toinen luule jotain muuta!!!!
Ainaskin minä kerron ihan rehellisesti tapailevani, kunnes löytyy juuri se oikea. Tapailuun ja tutustumiseen kuuluu luonnollisesti seksi, sillä jos se ei toimi, niin suhteella ei kyllä mitään mahdollisuuksia edes ole.
Vielä ei ole löytynyt sellaista naista, että haluaisin vaihtaa useamman naisen tapailemisen pelkästään hänen kanssaan olemiseen. Ja aika vaikeaa kuvitella että kovin helposti löytyykään.
T.
-Geenilotossa pärjännytTutustumiseen kuuluu luonnollisesti seksi? Seksistä voi tulla raskaaksi ja siksi sitä ei välttämättä pitäisi harrastaa ihan tutustumismielessä. Toisen kanssa voi tutustua myös esim. keskustellen, myös seksimieltymyksistä ja fantasioista.
Parisuhdetta haluavalta naiselta on kyllä tyhmää harrastaa seksiä ennen kuin mistään sitoutumisesta ollaan samaa mieltä.
Minusta on aika halventava ajatus, että miehen pitää testata nainen sängyssä, ennen kuin jatkoa voi ajatellakaan.
Naiset testaavat ihan yhtälailla. Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä, pitäähän senkin puolen toimia.