Vaikuttaako lapsuus ja vanhemmat oikeasti kuitenkaan niin paljon kuin väitetään?

Kyllähän se vaikuttaa. Ilman huolehtivia vanhempia lapsi ei edes kasva ihmiseksi. Siis sillä tavalla, miten me ihmisyyden määrittelemme. Esimerkkinä kellariin 4:ksi ensimmäiseksi vuodekseen sidottu lapsi, joka ei osaa puhua eikä oikein liikkuakaan. Tai viidakkoon hylätyt, eläinten kasvattamat susilapset, jotka eivät koskaan opi puhumaan eivätkä opi ns. ihmisten sääntöjä. Nämä tietysti äärimmäisiä esimerkkejä, mutta lapsi on todella avuton ja tarvitseva monta vuotta. Ja jos tähän avuttomuuteen ja tarvitsevuuteen ei vastata, vaan lapsi toistuvasti hylätään, niin tietysti sillä on vaikutusta.

Aivotutkimuksissa on todettu ihan aivovaurioita lapsuuden traumojen takia. Se miten ja millaiset kokemukset kehenkin vaikuttavat, on monimutkaisempi kysymys. Siihen vaikuttaa lapsen temperamentti, muut suhteet, ympäristö, ravinto sekä kaikkien näiden välinen suhde.

Masennuskehityksessä kylmä tai etäinen vanhemmuus selittää korkeintaan 10% ja muiden paitsi behaviorismin näkökulmasta lapsi vaikuttaa ympäristöönsä ja hakeutuu kaltaistensa joukkoon. Yleensä kaltaistensa siksi, koska ihminen vertailee itseään toisiina ja kaltaisiinsa on helpompi verrata. Kaltaisensa taas voivat vaikuttaa hyvinkin paljon enemmän kuin vanhemmat lapsen myöhempään kehitykseen. Samoin kuin muu sekundaarinen sosialisaatio, päiväkodista ja koulusta lähtien.

Harlowin vuonna 1950 tekemät kokeet "kylmällä" ja "lämpimällä" vanhemmalla sen, että vanhemmuus ei ole pelkästään ruokkimista ja kosketusta, vaan vanhemmuuteen liittyy lämpö ja rakkaus.

Piaget todisti ajatusprosessien kehittymisen vaiheittain olevan keskeisintä lapsen kehityksessä. Tärkeintä on havaita aikakaudet, jolloin lapsi on herkimmillään oppimaan jotain uutta ja missä vaiheessa lapsen autonominen kehitys alkaa. Tällöin tulllaan akkommodaatioon ja assimilaatioon, jotka johtavat älylliseen kasvuun. Koska ihminen on sosiaalinen eläin, voi hän oppia toisilta ilman, että pitää itse kokea jokainen asia ja tällöin niistä aiemmin koetuista hirveyksistä voi myös poisoppia.

Ystäväni suvussa noin puolet on menestyneitä ja kunnollisia, puolet juovat ja ovat täysin rappiolla. Mietin olisko se joku geenijuttu, kun saman perheen toinen lapsi etenee johtajaksi ja toinen asuu kadulla.

Saman perheen lapsia kohdellaan myös eri tavalla, varsinkin häiriintyneissä perheissä voi olla yksi "golden child" ja muut on vanhemmalle/ vanhemmille mitättömyyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni suvussa noin puolet on menestyneitä ja kunnollisia, puolet juovat ja ovat täysin rappiolla. Mietin olisko se joku geenijuttu, kun saman perheen toinen lapsi etenee johtajaksi ja toinen asuu kadulla.

Onhan geeneillä merkitystä, mutta kyllä sitä tuuriakin tarvitaan. Nature-nurture selittää vain osan.

Vierailija kirjoitti:

Katsoin dokumentin psykopaattitutkijasta, joka otatti itsestään aivokuvat ja sai selville että hänellä oli samat poikkeavuudet aivoissa kuin psykopaateilla- koska kuitenkin hänellä oli ollut onnellinen ja rakastava lapsuus niin hänestä ei tullut psykopaattia vaan menestynyt ja tunne-elämältä normaali psykologi (vai oliko se psykiatri en muista). Uskon että lapsuus vaikuttaa paljon enemmän kuin geenit.

Taidat muistaa hieman väärin. Tällä psykopaattitutkijalla ei ollut varsinaisesti normaalin ihmisen tunne-elämä, vaan jopa läheiset kuvailivat häntä toisinaan pelottavaksi ja uhkaavaksi ihmiseksi (läheisille psykopaatin diagnoosi ei tainnut siis olla varsinainen yllätys). Mutta koska hänellä oli ollut turvallinen lapsuus, psykopatia ei ollut saanut hänestä niskalenkkiä, vaan hän kykeni elämään yhteiskunnassa normaalin ihmisen tavoin eikä ajautunut rikosten tielle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni suvussa noin puolet on menestyneitä ja kunnollisia, puolet juovat ja ovat täysin rappiolla. Mietin olisko se joku geenijuttu, kun saman perheen toinen lapsi etenee johtajaksi ja toinen asuu kadulla.

Onhan geeneillä merkitystä, mutta kyllä sitä tuuriakin tarvitaan. Nature-nurture selittää vain osan.

Harvempaa heti peruskoulusta sinne johtajanpestiin haetaan, joten ahkeruus, kunnianhimo ja eteenpäinpyrkiminen (jotka ovat hlökohtaisia ominaisuuksia) ovat myös jonkinlaisessa asemassa. Jos ei kiinnosta mikään, ei viitsi mitään eikä vaivaudu edes opiskelemaan, ei sellaista tuuria olekaan, että sillä nettomenestyjäksi tultaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni suvussa noin puolet on menestyneitä ja kunnollisia, puolet juovat ja ovat täysin rappiolla. Mietin olisko se joku geenijuttu, kun saman perheen toinen lapsi etenee johtajaksi ja toinen asuu kadulla.

No meillä kävi niin että mä herkkänä ja älykkäänä lannistuin ja masennuin eli olen se alisuoriutuja kun taas temperamenttinen sisareni sisuuntui ja alkoi ylisuorittaa. Harmittaa ettei omat voimat riittäneet samaan, sillä se vaikuttaa niin paljon sosioekonomiseen asemaan. Eli tuo kahtiajako voi johtua tuosta.

Vierailija kirjoitti:

hyvissä, työssäkäyvissä, koulutetuissa, ei-alkoholiongelmaisissa ja taloudellisesti vakaissa perheissä varttuu hulttioita häiriköitä, joita ei kiinnosta työnteko ei opiskelu, mutta viinankittaus sitäkin enemmän ja vastaavasti ei-niin-hyvistä perheistä tulee koulutettuja, työteliäitä, sosiaalisia ja asiansa hoitavia nuoria ja aikuisia?

Nuo ovat kaikki teknisiä pikkuseikkoja, jotka eivät takaa rakkautta, huolehtimista, hyvää mielenterveyttä, kiusaamattomuutta, tukea elämän ongelmissa, ystävällistä ja rauhallista arkea...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin dokumentin psykopaattitutkijasta, joka otatti itsestään aivokuvat ja sai selville että hänellä oli samat poikkeavuudet aivoissa kuin psykopaateilla- koska kuitenkin hänellä oli ollut onnellinen ja rakastava lapsuus niin hänestä ei tullut psykopaattia vaan menestynyt ja tunne-elämältä normaali psykologi (vai oliko se psykiatri en muista). Uskon että lapsuus vaikuttaa paljon enemmän kuin geenit.

Taidat muistaa hieman väärin. Tällä psykopaattitutkijalla ei ollut varsinaisesti normaalin ihmisen tunne-elämä, vaan jopa läheiset kuvailivat häntä toisinaan pelottavaksi ja uhkaavaksi ihmiseksi (läheisille psykopaatin diagnoosi ei tainnut siis olla varsinainen yllätys). Mutta koska hänellä oli ollut turvallinen lapsuus, psykopatia ei ollut saanut hänestä niskalenkkiä, vaan hän kykeni elämään yhteiskunnassa normaalin ihmisen tavoin eikä ajautunut rikosten tielle.

Joo, muistan että lapsensa tai jotkut sanoi ettei tulos yllättänyt, mutta muistan että ei ollut kuitenkaan mikään hirviö läheisilleen, ja muutenkin elämä ei ollut mitään kaksoiselämää kuten monella valkokauluspsykolla on.

Ja johonkin toiseen viestiin, työssäkäynti ja asioiden hoito ei tarkoita että ihminen voi hyvin, esim oma isä kertoi paljon miten sotatraumainen isänsä traumatisoi häntä, hyvin hoiti koulutukset ja työt mutta vanhempana oli sellainen että jos rikokset ei olisi vanhentuneet voisin haastaa hänet oikeuteen. Ulospäin meni todella hyvin. Minulla ei niinkään.