Lue keskustelun säännöt.
Uusperheen joululahjat
Kysytäänpäs nyt tälläistäkin kun tänään sain tiukan puhelun miniältä. Pojan vaimolla ensimmäisestä liitosta 2 lasta 12 ja 10 v ja poikani kanssa lapset 7 ja 3v Niin ostatteko mummut ja vaarit kaikille samanarvoset lahjat vai niille omille paremmat. Olen ostanut omille lapsenlapsille noin 100€ arvoset joulu ja synttärilahjat ja miniän lapsille noin 20€ arvoset lahjat. Tänään sain tosiaan puhelun jossa miniä sanoi että kaikille on oltava saman arvoset lahjat tai ei oteta lahjoja ollenkaan vastaan. Lapset saavat myös isän puolen isovanhemmilta lahjat. Kuinka teillä toimitaan?
Kommentit (772)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, joiden mielestä on ok jos mummo ostaa vanhempien toiveista huolimatta omille lapsenlapsille lahjoja kolminumeroisilla ja bonuslapsille parilla kympillä samaan lahjanjakotilaisuuteen, onko mielestänne perusteltua että se perheen omakin vanhempi ostaisi samassa taloudessa asuville lapsipuolilleen ja omille lapsilleen räikeän eriarvoisia lahjoja samaan lahjanjakotilaisuuteen?
On perusteltua ja näin toimisin itsekin.
Kun elin uusperheessä, minä ostin kalliimmat lahjat omalle lapselleni, mies omalleen ja yhdessä ostettiin yhteiselle lapselle. Ei mitään ongelmaa.
Ei toki, jos lopputulos on suurin piirtein tasapuolinen. Mutta jos toisella on varaa ostaa joululahjoja vaikkapa kymmenkertaisella summalla kuin toisella, niin olisiko lopputulos edelleen ihan vain elämän reiluutta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, joiden mielestä on ok jos mummo ostaa vanhempien toiveista huolimatta omille lapsenlapsille lahjoja kolminumeroisilla ja bonuslapsille parilla kympillä samaan lahjanjakotilaisuuteen, onko mielestänne perusteltua että se perheen omakin vanhempi ostaisi samassa taloudessa asuville lapsipuolilleen ja omille lapsilleen räikeän eriarvoisia lahjoja samaan lahjanjakotilaisuuteen?
On perusteltua ja näin toimisin itsekin.
Kun elin uusperheessä, minä ostin kalliimmat lahjat omalle lapselleni, mies omalleen ja yhdessä ostettiin yhteiselle lapselle. Ei mitään ongelmaa.
Ei toki, jos lopputulos on suurin piirtein tasapuolinen. Mutta jos toisella on varaa ostaa joululahjoja vaikkapa kymmenkertaisella summalla kuin toisella, niin olisiko lopputulos edelleen ihan vain elämän reiluutta?
Samassa perheessä tulee olla sama elintaso.
Isovanhemmat eivät ole ”samaa perhettä”.
No meidän perheessä ei todellakaan anneta samanarvoisia lahjoja, eikä edes samanarvoisia reissuja.
Olemme viimeisen 3 vuoden aikana olleet minun 3 lapsen kanssa Eurooppa-tourin lisäksi Sri Lankassa, Jenkeissä ja Etelä-Afrikassa. Nämä pitkät matkat teemme reittilennoin ja lennot maksavat kohteesta riippuen jotain 600-900 välillä/hlö. Miehen poika ei ole ollut näillä reissuilla mukana. Kiitos Suomen järkevän elatusmaksujärjestelmän, mieheni maksaa pojan äidille 200€/kk VAIKKA poika asuu viikko-viikko -systeemillä. Lapsilisät menee myös lapsen äidille. Annamme siis pojalle 2400€ elatusmaksuina, niin olemme päätyneet että vieköön äitinsä poikaa sitten reissuun. Tahtotila on, että jokaiseen lapseen kulutetaan saman verran ja siksi hänen osuus valitettavasti kuluu tuolla tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Te, joiden mielestä on ok jos mummo ostaa vanhempien toiveista huolimatta omille lapsenlapsille lahjoja kolminumeroisilla ja bonuslapsille parilla kympillä samaan lahjanjakotilaisuuteen, onko mielestänne perusteltua että se perheen omakin vanhempi ostaisi samassa taloudessa asuville lapsipuolilleen ja omille lapsilleen räikeän eriarvoisia lahjoja samaan lahjanjakotilaisuuteen?
Tästä jo puhuttiin aikaisemmin. Vanhemmat valitsee itse sen uusioperheen ja vanhempien tehtävä on siinä uusioperheessään kohdella lapsia saman arvoisesti. Toki eivät voi vaikuttaa mitä lapsien toiset vanhemmat ostaa tai jättää ostamatta mutta keskenään ostavat saman verran ja vievät lapset yhtäläisesti reissuihin jne. Eli takaavat siltä osin kun keskenään voivat tasapuolisuuden mutta antavat muiden tehdä omalla tavallaan. He kun eivät valinneet sitä että kaksi ihmistä muodostaa uusioperheen.
En ota aiheeseen varsinaisesti kantaa, kun itselläni ei lapsia ole ollenkaan, enkä tiedä, onko joku muukin jo asiasta maininnut, kun en jaksa 21 sivua kahlata läpi, mutta haluaisin tuoda esille lapsen kokemuksen.
Eli minun äitini meni isäpuoleni kanssa naimisiin, kun olin 3. Isäpuoli oli leski ja hänellä oli 2 suurinpiiretin itseni ikäistä lasta. Oma isäni oli alkoholisti, joka hävisi minun ja isoveljeni elämästä lähes kokonaan eron jälkeen. Äidin äiti asui Ruotsissa ja näimme häntä kerran kesässä. Isäpuolen äiti sen sijaan asui kohtalaisen lähellä ja vierailimme hänen luonaan noin yhden viikonlopun kuukaudessa.
Tällä muorilla (äidin äiti oli mummu) oli samanlainen ajatus kuin AP:lla ja ketjun ekalla sivulla monella muullakin näytti olevan. Että minä ja veljeni emme ole hänelle mitään sukua, eikä hänellä oli siksi minkäänlaista velvollisuutta lahjoa tai huomioida minua tai veljeäni. Kokemus oli pienelle ja vähän isommallekin lapselle tosi karu ja viikonloput muorin luona yhtä tuskaa.
Kun itseäni 6 vuotta vanhempi veljeni alkoi resuta viikonloppuja omissa menoissaan, minä kieltäydyn enää lähtemästä viikonlopuksi muun perheen mukana muorille. Olin silloin noin 11-vuotias. Äiti ei jaksanut tapella minun kanssani asiasta ja ymmärsikin haluttomuuteni lähteä, koska näkihän hän kuinka epätasa-arvoisesti muori meitä lapsia kohteli. Äiti itse pelkäsi vahvatahtoista eteläpohjalaista anoppiaan, eikä uskaltanut asiasta muutaman kerran jälkeen enää huomauttaa. Niinpä minä sitten 5. luokkalaisesta alkaen aloin viettämään noin kerran kuukaudessa viikonlopun yksin isossa omakotitalossamme.
Että joo, kyllä minä olisin lapsena toivonut saavani samalla lailla huomiota kuin muorin "omat" lapsenlapset. Äidin vika tietysti, että antoi minun jäädä yksin kotiin, mutta ymmärrän kyllä häntäkin. Isäpuoli kun oli sitä mieltä, että sinne muorin luo on lähdettävä, niin helpompi oli antaa minulle periksi kuin tapella asiasta puolisonsa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, joiden mielestä on ok jos mummo ostaa vanhempien toiveista huolimatta omille lapsenlapsille lahjoja kolminumeroisilla ja bonuslapsille parilla kympillä samaan lahjanjakotilaisuuteen, onko mielestänne perusteltua että se perheen omakin vanhempi ostaisi samassa taloudessa asuville lapsipuolilleen ja omille lapsilleen räikeän eriarvoisia lahjoja samaan lahjanjakotilaisuuteen?
On perusteltua ja näin toimisin itsekin.
Kun elin uusperheessä, minä ostin kalliimmat lahjat omalle lapselleni, mies omalleen ja yhdessä ostettiin yhteiselle lapselle. Ei mitään ongelmaa.
Ja sitten te erositte ja olet perustamassa uutta uusperhettä uuden yhteisen rakkaudenhedelmän kanssa? Voi lapsi parkoja, he kärsivät ihan valtavasti näissä perhesotkuissa.
Mulle riitti hyvin nämä kaksi lastani eli en eron jälkeen perustanut enää uutta perhettä. Mies kyllä perusti, mutta se ei ole mun asiani millään tavalla.
Tuota.. saako miniä omasta mielestään ostaa puolisolleen eli teidän pojallenne lahjan, vai pitääkö hänen antaa samanarvoinen lahja kaikille puolisonsa sisaruksille?
Niin. Aika sama asia, tottakai se oma puoliso on läheisempi ja tärkeämpi kuin hänen sisaruksensa, mutta tasapuolisuus ennen kaikkea!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäli lasten saamissa lahjoissa olisi selkeää eriarvoisuutta senkin jälkeen kun toisten isovanhempien lahjat olisi huomioitu ja/tai itse olisin mahdollisuuksieni mukaan kompensoinut tilannetta, niin kyllä, ottaisin asian isovanhempien kanssa puheeksi. Ei sillä, että kaikille pitäisi hankkia satasen lahjat, mutta ehkä kaikille voisi sitten hankkia edullisemmat, ja vanhemmat huolehtii sitten arvokkaammista hankinnoista tasapuolisesti.
Ei ole LASTEN ETU se jos järjestely kylvää eripuraa, eriarvoisuutta, kateutta ja kilpailua sisarusten välille. Ei edes niiden enemmän saavien lasten etu. Toki lasten täytyy oppia että aina kaikki ei saa millilleen yhtä paljon, toisen kaverisynttäreille saattaa tulla enemmän vieraita kuin toisen, toinen saa kummivanhempien erottua kaksi lahjaa yhden pariskuntalahjan sijaan jne., mutta en minä osaisi millään jatkaa joululahjakäytäntöä joka aiheuttaa vähintään puolelle perheestä pahaa mieltä. Mikä idea siinä on, miksi joku haluaisi roikkua sellaisessa systeemissä kiinni jos muuta pyydetään? Eikö lahjojen ole tarkoitus ilahduttaa?
Totta jos puhutaan sisaruksista mutta uusioperheen eri vanhempien lapset ei ole sisaruksia. He ovat vain lapsia joiden vanhemmat ovat olleet kipeitä yhdelle asialle ja sen takia pakottaneet lapset heidän kotis leikkiinsä. Älä selitä ydinperhettä ja uusioperhettä.
Aloituskeissin lapsilla on sama äiti. Heitä on arviolta vähintään 8 vuotta, vanhintakin alle 5-vuotiaasta lähtien, kasvattanut sama pariskunta, he ovat asuneet yhdessä, jakaneet arkensa ja olleet perhe. Kaksi nuorinta ei muuta tunnekaan, enintään vanhin lapsista voi edes muistaa muunlaista perhemuotoa. Kyllä he ovat sisaruksia, vaikka sitten virallisesti puolikkaita niin sisaruksia silti.
Vierailija kirjoitti:
En ota aiheeseen varsinaisesti kantaa, kun itselläni ei lapsia ole ollenkaan, enkä tiedä, onko joku muukin jo asiasta maininnut, kun en jaksa 21 sivua kahlata läpi, mutta haluaisin tuoda esille lapsen kokemuksen.
Eli minun äitini meni isäpuoleni kanssa naimisiin, kun olin 3. Isäpuoli oli leski ja hänellä oli 2 suurinpiiretin itseni ikäistä lasta. Oma isäni oli alkoholisti, joka hävisi minun ja isoveljeni elämästä lähes kokonaan eron jälkeen. Äidin äiti asui Ruotsissa ja näimme häntä kerran kesässä. Isäpuolen äiti sen sijaan asui kohtalaisen lähellä ja vierailimme hänen luonaan noin yhden viikonlopun kuukaudessa.
Tällä muorilla (äidin äiti oli mummu) oli samanlainen ajatus kuin AP:lla ja ketjun ekalla sivulla monella muullakin näytti olevan. Että minä ja veljeni emme ole hänelle mitään sukua, eikä hänellä oli siksi minkäänlaista velvollisuutta lahjoa tai huomioida minua tai veljeäni. Kokemus oli pienelle ja vähän isommallekin lapselle tosi karu ja viikonloput muorin luona yhtä tuskaa.
Kun itseäni 6 vuotta vanhempi veljeni alkoi resuta viikonloppuja omissa menoissaan, minä kieltäydyn enää lähtemästä viikonlopuksi muun perheen mukana muorille. Olin silloin noin 11-vuotias. Äiti ei jaksanut tapella minun kanssani asiasta ja ymmärsikin haluttomuuteni lähteä, koska näkihän hän kuinka epätasa-arvoisesti muori meitä lapsia kohteli. Äiti itse pelkäsi vahvatahtoista eteläpohjalaista anoppiaan, eikä uskaltanut asiasta muutaman kerran jälkeen enää huomauttaa. Niinpä minä sitten 5. luokkalaisesta alkaen aloin viettämään noin kerran kuukaudessa viikonlopun yksin isossa omakotitalossamme.
Että joo, kyllä minä olisin lapsena toivonut saavani samalla lailla huomiota kuin muorin "omat" lapsenlapset. Äidin vika tietysti, että antoi minun jäädä yksin kotiin, mutta ymmärrän kyllä häntäkin. Isäpuoli kun oli sitä mieltä, että sinne muorin luo on lähdettävä, niin helpompi oli antaa minulle periksi kuin tapella asiasta puolisonsa kanssa.
Muorilla oli jo oman lapsenlapsi. Tuskin hänellekään teitä tuli ikävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No meidän perheessä ei todellakaan anneta samanarvoisia lahjoja, eikä edes samanarvoisia reissuja.
Olemme viimeisen 3 vuoden aikana olleet minun 3 lapsen kanssa Eurooppa-tourin lisäksi Sri Lankassa, Jenkeissä ja Etelä-Afrikassa. Nämä pitkät matkat teemme reittilennoin ja lennot maksavat kohteesta riippuen jotain 600-900 välillä/hlö. Miehen poika ei ole ollut näillä reissuilla mukana. Kiitos Suomen järkevän elatusmaksujärjestelmän, mieheni maksaa pojan äidille 200€/kk VAIKKA poika asuu viikko-viikko -systeemillä. Lapsilisät menee myös lapsen äidille. Annamme siis pojalle 2400€ elatusmaksuina, niin olemme päätyneet että vieköön äitinsä poikaa sitten reissuun. Tahtotila on, että jokaiseen lapseen kulutetaan saman verran ja siksi hänen osuus valitettavasti kuluu tuolla tavoin.
Shh ei kannata kertoa tuota. Ne lynkkaa sut. Meillä vähän sama tilanne ja aikoinaan täällä kerroin ja mut lytättiin ihan täysin. Miehen poika ei koskaan pääse meidän kanssa matkalle koska mies tienaa huomattavasti minua vähemmän ja maksaa isot elarit vaikka poika asuu viikko viikko meillä. Kotona ollessa minä yritän parhaan mukaan olla ostamatta enemmän lapselleni kun miehen pojalle mutta en voi välttää sitä että välillä ostan enemmän koska kuitenkin pojan pitäisi saada äidiltään enemmän elareiden jne takia. Valitettavasti tämä äiti tuhlaa rahat itseensä ja en ala syytämään lisää rahaa poikaan. Tämä äiti vielä yrittää vaatia että minä maksan pojan vaatteet jne lisäksi ja matkat myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäli lasten saamissa lahjoissa olisi selkeää eriarvoisuutta senkin jälkeen kun toisten isovanhempien lahjat olisi huomioitu ja/tai itse olisin mahdollisuuksieni mukaan kompensoinut tilannetta, niin kyllä, ottaisin asian isovanhempien kanssa puheeksi. Ei sillä, että kaikille pitäisi hankkia satasen lahjat, mutta ehkä kaikille voisi sitten hankkia edullisemmat, ja vanhemmat huolehtii sitten arvokkaammista hankinnoista tasapuolisesti.
Ei ole LASTEN ETU se jos järjestely kylvää eripuraa, eriarvoisuutta, kateutta ja kilpailua sisarusten välille. Ei edes niiden enemmän saavien lasten etu. Toki lasten täytyy oppia että aina kaikki ei saa millilleen yhtä paljon, toisen kaverisynttäreille saattaa tulla enemmän vieraita kuin toisen, toinen saa kummivanhempien erottua kaksi lahjaa yhden pariskuntalahjan sijaan jne., mutta en minä osaisi millään jatkaa joululahjakäytäntöä joka aiheuttaa vähintään puolelle perheestä pahaa mieltä. Mikä idea siinä on, miksi joku haluaisi roikkua sellaisessa systeemissä kiinni jos muuta pyydetään? Eikö lahjojen ole tarkoitus ilahduttaa?
Totta jos puhutaan sisaruksista mutta uusioperheen eri vanhempien lapset ei ole sisaruksia. He ovat vain lapsia joiden vanhemmat ovat olleet kipeitä yhdelle asialle ja sen takia pakottaneet lapset heidän kotis leikkiinsä. Älä selitä ydinperhettä ja uusioperhettä.
Aloituskeissin lapsilla on sama äiti. Heitä on arviolta vähintään 8 vuotta, vanhintakin alle 5-vuotiaasta lähtien, kasvattanut sama pariskunta, he ovat asuneet yhdessä, jakaneet arkensa ja olleet perhe. Kaksi nuorinta ei muuta tunnekaan, enintään vanhin lapsista voi edes muistaa muunlaista perhemuotoa. Kyllä he ovat sisaruksia, vaikka sitten virallisesti puolikkaita niin sisaruksia silti.
Kaikkia lapsia ei kutsuta samoihin perunkirjoituksiin, joten eivät ole sisaruksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuota.. saako miniä omasta mielestään ostaa puolisolleen eli teidän pojallenne lahjan, vai pitääkö hänen antaa samanarvoinen lahja kaikille puolisonsa sisaruksille?
Niin. Aika sama asia, tottakai se oma puoliso on läheisempi ja tärkeämpi kuin hänen sisaruksensa, mutta tasapuolisuus ennen kaikkea!!!
Voi luoja...nyt täällä verrataan jo aikuisia ja lapsia...
Kyllä uusperheeseen rupeavat tietävät, että edellisten liittojen lapsilla on eri isovanhemmat kuin tulevien liittojen lapsilla. Sitä ei pidä laittaa asiaan syyttömien isovanhempien ongelmaksi, vaan uusperheen vanhemmat ovat vastuussa ratkaisuista.
Jollakulla on isovanhemmat, heille on normaalia saada joululahjoja. Jollakulla ei ole ollenkaan isovanhempia tai he eivät harrasta lahjomisia, heille se on normaalia. Toisten vanhempien lapsi pääsee ponileirille ja toisten vanhempien lapsi ei. Jos nämä lapset asuvat saman katon alla, niin vanhemmat koittavat kustantaa vähemmälle osalle jäävälle lapselle vähän enemmän lahjoja jotta tasapuolisuusero ei olisi liian räikeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäli lasten saamissa lahjoissa olisi selkeää eriarvoisuutta senkin jälkeen kun toisten isovanhempien lahjat olisi huomioitu ja/tai itse olisin mahdollisuuksieni mukaan kompensoinut tilannetta, niin kyllä, ottaisin asian isovanhempien kanssa puheeksi. Ei sillä, että kaikille pitäisi hankkia satasen lahjat, mutta ehkä kaikille voisi sitten hankkia edullisemmat, ja vanhemmat huolehtii sitten arvokkaammista hankinnoista tasapuolisesti.
Ei ole LASTEN ETU se jos järjestely kylvää eripuraa, eriarvoisuutta, kateutta ja kilpailua sisarusten välille. Ei edes niiden enemmän saavien lasten etu. Toki lasten täytyy oppia että aina kaikki ei saa millilleen yhtä paljon, toisen kaverisynttäreille saattaa tulla enemmän vieraita kuin toisen, toinen saa kummivanhempien erottua kaksi lahjaa yhden pariskuntalahjan sijaan jne., mutta en minä osaisi millään jatkaa joululahjakäytäntöä joka aiheuttaa vähintään puolelle perheestä pahaa mieltä. Mikä idea siinä on, miksi joku haluaisi roikkua sellaisessa systeemissä kiinni jos muuta pyydetään? Eikö lahjojen ole tarkoitus ilahduttaa?
Totta jos puhutaan sisaruksista mutta uusioperheen eri vanhempien lapset ei ole sisaruksia. He ovat vain lapsia joiden vanhemmat ovat olleet kipeitä yhdelle asialle ja sen takia pakottaneet lapset heidän kotis leikkiinsä. Älä selitä ydinperhettä ja uusioperhettä.
Aloituskeissin lapsilla on sama äiti. Heitä on arviolta vähintään 8 vuotta, vanhintakin alle 5-vuotiaasta lähtien, kasvattanut sama pariskunta, he ovat asuneet yhdessä, jakaneet arkensa ja olleet perhe. Kaksi nuorinta ei muuta tunnekaan, enintään vanhin lapsista voi edes muistaa muunlaista perhemuotoa. Kyllä he ovat sisaruksia, vaikka sitten virallisesti puolikkaita niin sisaruksia silti.
Itse olen vastaavan perheen lapsi ja koskaan en ole isäpuoleni lapsia sisaruksiksi tuntenut vaikka kasvettiin yhdessä. Selkeää oli että meillä on eri vanhemmat vaikka kotona elintaso oli mahdollisimman sama. Myös isovanhemmat oli selkeästi eri jne. Ja samoin oli myös kavereideni uusioperheissä. Ja tämä ero vielä tuli isommaksi kun kasvettiin ja alettiin tajuta enemmän näitä suvun eroja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, joiden mielestä on ok jos mummo ostaa vanhempien toiveista huolimatta omille lapsenlapsille lahjoja kolminumeroisilla ja bonuslapsille parilla kympillä samaan lahjanjakotilaisuuteen, onko mielestänne perusteltua että se perheen omakin vanhempi ostaisi samassa taloudessa asuville lapsipuolilleen ja omille lapsilleen räikeän eriarvoisia lahjoja samaan lahjanjakotilaisuuteen?
On perusteltua ja näin toimisin itsekin.
Kun elin uusperheessä, minä ostin kalliimmat lahjat omalle lapselleni, mies omalleen ja yhdessä ostettiin yhteiselle lapselle. Ei mitään ongelmaa.
Ei toki, jos lopputulos on suurin piirtein tasapuolinen. Mutta jos toisella on varaa ostaa joululahjoja vaikkapa kymmenkertaisella summalla kuin toisella, niin olisiko lopputulos edelleen ihan vain elämän reiluutta?
Ei tasapuolisuus ole pelkästään pariskunnasta kiinni vaan myös heidän existään. Voihan sillä pienempituloisella olla suurituloinen exä ja suurempituloisella pienituloinen exä, jolloin tilanne tasoittuu, kun lasketaan mukaan myös etävanhemmilta saadut lahjat. Tai suurituloisella suurituloinen ja pienituloisella pienituloinen, jolloin ollaan vieläkin eriarvoisempia, vaikka pariskunta ostaisi kaikille kolmelle samanarvoiset lahjat, niin lahjoja tulee muualtakin.
Mutta tuollaisessa tapauksessa pitää tietenkin sopia yleensäkin perhe-elämän rahoittaminen jo ennenkuin muutetaan yhteen. Maksetaanko kaikki puoliksi vai miten maksetaan. Erityisesti, jos tuloerot ovat merkittävät, tämä on aika tärkeä asia jo ennenkuin muutetaan yhteen ja/tai hankitaan yhteisiä lapsia.
Ymmärrän aloittajamummon logiikan lahjojen arvosta.
Sitä en ymmärrä, että hänen rahankäyttönsä loogisuus olisi edelleen se jalustettava arvo jos lahjat aiheuttavat perheelle harmia. Lasten pitää kestää pettymyksiä, mutta onko nyt oikeasti joululahjat oikea hetki hieroa sitä naamaan? Onko olemassa joku erityinen syy miksei aloittaja voisi ostaa 60 eurolla (tai sillä 20 eurolla) kaikille neljälle? Joku aikuisen sitkeä periaate, aikuisen oikeudenmukaisuuden tunne, joka ei voi taipua sen edessä jos vanhempi on huolissaan lasten mahdollisesta vähempiarvoisuuden kokemuksesta?
Joo, kenelläkään ei ole mitään oikeutta sanella mummolla minkä verran hän kunkin lahjaan käyttää, lahja on lahja. On oikeus ostaa juuri sellaisia kun haluaa tai olla ostamatta. Mutta mikä on se motiivi pitää kiinni omasta linjasta tässä asiassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ota aiheeseen varsinaisesti kantaa, kun itselläni ei lapsia ole ollenkaan, enkä tiedä, onko joku muukin jo asiasta maininnut, kun en jaksa 21 sivua kahlata läpi, mutta haluaisin tuoda esille lapsen kokemuksen.
Eli minun äitini meni isäpuoleni kanssa naimisiin, kun olin 3. Isäpuoli oli leski ja hänellä oli 2 suurinpiiretin itseni ikäistä lasta. Oma isäni oli alkoholisti, joka hävisi minun ja isoveljeni elämästä lähes kokonaan eron jälkeen. Äidin äiti asui Ruotsissa ja näimme häntä kerran kesässä. Isäpuolen äiti sen sijaan asui kohtalaisen lähellä ja vierailimme hänen luonaan noin yhden viikonlopun kuukaudessa.
Tällä muorilla (äidin äiti oli mummu) oli samanlainen ajatus kuin AP:lla ja ketjun ekalla sivulla monella muullakin näytti olevan. Että minä ja veljeni emme ole hänelle mitään sukua, eikä hänellä oli siksi minkäänlaista velvollisuutta lahjoa tai huomioida minua tai veljeäni. Kokemus oli pienelle ja vähän isommallekin lapselle tosi karu ja viikonloput muorin luona yhtä tuskaa.
Kun itseäni 6 vuotta vanhempi veljeni alkoi resuta viikonloppuja omissa menoissaan, minä kieltäydyn enää lähtemästä viikonlopuksi muun perheen mukana muorille. Olin silloin noin 11-vuotias. Äiti ei jaksanut tapella minun kanssani asiasta ja ymmärsikin haluttomuuteni lähteä, koska näkihän hän kuinka epätasa-arvoisesti muori meitä lapsia kohteli. Äiti itse pelkäsi vahvatahtoista eteläpohjalaista anoppiaan, eikä uskaltanut asiasta muutaman kerran jälkeen enää huomauttaa. Niinpä minä sitten 5. luokkalaisesta alkaen aloin viettämään noin kerran kuukaudessa viikonlopun yksin isossa omakotitalossamme.
Että joo, kyllä minä olisin lapsena toivonut saavani samalla lailla huomiota kuin muorin "omat" lapsenlapset. Äidin vika tietysti, että antoi minun jäädä yksin kotiin, mutta ymmärrän kyllä häntäkin. Isäpuoli kun oli sitä mieltä, että sinne muorin luo on lähdettävä, niin helpompi oli antaa minulle periksi kuin tapella asiasta puolisonsa kanssa.
Muorilla oli jo oman lapsenlapsi. Tuskin hänellekään teitä tuli ikävä.
No tässäpä tulee taas hienosti esille AV:n pyhien mammojen todelliset ajatukset. Ei varmasti tullut muorille minua ja veljeäni ikävä, sen hän kyllä teki selväksi jo silloin, kun siellä kävimme. Muori oli kuitenkin aikuinen ihminen, jolta voisi odottaa jonkinlaista ymmärrystä siitä, miltä tuntuu esim. 5-vuotiaasta lapsesta, kun 4-vuotias "velipuoli" ja 6-vuotias "siskopuoli" saavat tuliaiset ulkomaan reissulta ja kaksi paikalla olevaa jätetään ilman, koska eivät ole "omia".
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajamummon logiikan lahjojen arvosta.
Sitä en ymmärrä, että hänen rahankäyttönsä loogisuus olisi edelleen se jalustettava arvo jos lahjat aiheuttavat perheelle harmia. Lasten pitää kestää pettymyksiä, mutta onko nyt oikeasti joululahjat oikea hetki hieroa sitä naamaan? Onko olemassa joku erityinen syy miksei aloittaja voisi ostaa 60 eurolla (tai sillä 20 eurolla) kaikille neljälle? Joku aikuisen sitkeä periaate, aikuisen oikeudenmukaisuuden tunne, joka ei voi taipua sen edessä jos vanhempi on huolissaan lasten mahdollisesta vähempiarvoisuuden kokemuksesta?
Joo, kenelläkään ei ole mitään oikeutta sanella mummolla minkä verran hän kunkin lahjaan käyttää, lahja on lahja. On oikeus ostaa juuri sellaisia kun haluaa tai olla ostamatta. Mutta mikä on se motiivi pitää kiinni omasta linjasta tässä asiassa?
Itse haluan ostaa lapsenlapselle juuri sen mitä minulta toivoo kunhan on sen hinnan sisällä mitä olen valmis maksamaan. Haluan että se lahja todellakin on mieluinen. Samaa taas en ole valmis tekemään sille uuden vaimon edellisen liiton lapselle. Varsinkaan lapsenlapseni kustannuksella
Tässäkin ketjussa korostuu, että ne joilla on rahaa (puhuvat asuntojen ja ponien yms hankinnasta) ovat kovin mustasukkaisia rahoistaan ja vainoharhaisia lapsensa kumppanin suhteen. Vaikka heillä juuri se kohtuullinen panostaminen ei edes tuntuisi missään.
Sitten taas köyhissä perheissä otetaan ne ns lainalapsetkin huomioon, myös taloudellisesti.
Surullista.
Ja sitten te erositte ja olet perustamassa uutta uusperhettä uuden yhteisen rakkaudenhedelmän kanssa? Voi lapsi parkoja, he kärsivät ihan valtavasti näissä perhesotkuissa.