Peruskoulunsa päättävistä suomalaisnuorista peräti 11 prosenttia kuuluu ryhmään, jolla ei ole riittävää luku- ja kirjoitustaitoa

Itse luin ennen kolme kirjaa viikossa. Nyt vietän vapaa-ajan netissä. Vauvapalstaa, kotimaisia ja ulkomaisia lehtiä, keskustelufoorumeita kolmella kielellä, fb. En voi syyttää nuorisoa. Tämä on antavampaa kuin kaavaanoudattava dekkari tai tylsät Finlandiauutuudet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sillä pelaamisella ja somella on iso vaikutus. Mutta ei siinä päässä kuin yleensä syytetään: ongelma ei ole se, että lapset roikkuvat ruudun ääressä, vaan se, että VANHEMMAT roikkuvat ruudun ääressä. Pienille lapsille ei enää lueta, sanoiteta, kerrota, selitetä, vaan tuijotetaan siihen omaan kännykkään. Kommunikaation huipennus on iltasatu (jota sitäkään ei joka perheessä lueta), ja monesti lapsenvahtina toimii ruutu. Jokainen näkee tämän esim. julkisissa kulkuneuvoissa: vanhemmat eivät juttele lastensa kanssa ja selitä maailman asioita, vaan tuijottavat omaa puhelintaan. Pahimmillaan lapsella on oma ruutu, ettei vaan häiritse kysymyksillään. TÄMÄ koulua edeltävä aika on se, mikä ratkaisee paljon siitä, kuinka paljon lapsen sanavarasto kehittyy, kuinka paljon lapsi ymmärtää käsitteitä ja kieltä. Tätä on tutkittukin, että lapsen sanavarasto jää paljon köyhemmäksi, kun ne kirjat, juttelu, tarinoiden keksiminen ja selittäminen jää vähemmälle ruutuajan takia.

Kun ruvetaan pohtimaan mikä vika koulussa on, ollaan jo myöhässä.

Tämä oli erittäin hyvä kirjoitus! Pelottavinta kuviossa on se, että tämä vanhempien uppoutuminen some-maailmaan on lisääntynyt ihan viime vuosina ja sen vaikutus lasten lukutaitoon ei edes näy vielä. Nyt se näkyy "vasta" siinä, että lapset eivät opi puhumaan.

No meidän nelivuotias ei puhu vieläkään, vaikka tutkitusti hänellä on paljon laajempi sanavarasto kuin ikäisillään, samoin yhteyksien hahmottamiskyky ja laskutaito. Kirjoja on luettu syntymästä asti, on puhuttu ja pelailtu ja loruteltu ja laulettu. Pää toimii erinomaisesti, mutta sanoja vain ei tule ulos suusta kaikenlaisesta terapiasta huolimatta. Älkääpä aina syytelkö passiivista kotia.

En tarkoittanut sanoa, että jos lapsi oppii puhumaan hitaasti, niin heti on mamma ollut kaiket päivät nenä kiinni puhelimessa tms. Käsittääkseni on kuitenkin tutkittu, että tilastollisesti tuo muutos näkyy eli mitä vähemmän vanhemmat kommunikoivat lapsen kanssa sitä hitaammin tämä oppii puhumaan. Poikkeuksia on aina joka suuntaan. Meilläkin tilanne on se, että minä lukuhulluna äitinä luin pojalleni valtavasti hänen ollessaan pieni, mutta eipä poikaa nyt teininä vähääkään kiinnosta kirjat. Pahalta ja epäreilulta se minustakin tuntuu, että jotkut tuntuvat ajattelevan, etten ole tehnyt mitään asian eteen. Mutta tilasto on tilasto ja oman elämän tilanteet ovat mitä ovat.

No yksi merkittävä juttu tässä voi olla se, että vaikka koulussa luetaan tunneilla romaaneja, osa lukemisesta tulee kotiläksyksi ainakin siinä yläkoulussa missä lapseni on. Läksyjä muuten tulee mielestäni varsin vähän tai ainakin ne saa nopeasti tehtyä. Joku satojen sivujen lukeminen ns. vapaa-ajalla on monelle yllättävä urakka, joka pitäisi osata suunnitellakin etukäteen eli sitä ei ehkä lukaista yhtenä iltana. Mielestäni tämä voi olla syy siihen, miksi romaaneja pidetään niin kamalina. Siinä on ikään kuin se ajatus, että jokaisen pitäisi ilokseen käyttää kotona tuntikausia lukemiseen, mutta vastaavasti ei oleteta, että lapset riemumielin kahlaisivat läpi parisataa sivua matemaattisia pähkinöitä ihan vain rentoutusmielessä. Osalle se lukeminen onkin kivaa ja sitä harrastaisi joka tapauksessa (itse olen aina kuulunut tähän joukkoon), mutta ei voi velvoittaa, että kaikki haluaisivat sitä erikseen harrastaa. Toki sekin vaihtelee mitä lukemista annetaan, mutta jos nyt käytännön huolena on se, että kaikki eivät opi lukemaan ja täyttämään lomakkeita tai lukemaan vaikka lehtiartikkelia, niin minusta on aika turha itkeä sitä, että nuoret eivät halua lukea monisatasivuisia klassikkoromaaneja. Eli voisiko sen minimitason lukutaidossa saavuttaa jollain mielekkäämmälläkin tavalla?

Eli vaikka minua siis oikeasti huolestuttaa se, että lukutaito on monilla todella huono, niin tässä tuntuu olevan käynnissä jonkinlainen ajojahti. Kyllä jokainen senkin tietää, että mitä enemmän liikuntaa harrastaa (johonkin rajaan asti), sen parempi, mutta jos on saavuttanut sellaisen riittävän hyvän kunnon, niin eipä sitten piinata asialla enempää ja toitoteta, että vielä enemmän, vielä enemmän, olet ihan huono ihminen ja vanhempasi piittaamattomia pösilöitä, jos et yllä vielä parempaan. Jossakin vaiheessa taso "riittävän hyvä" on saavutettu ja sen jälkeen asiaa saa harrastaa se, ken haluaa. Minusta on aika rumaa tässä lukemisasiassa syytellä muitta mutkitta vanhempia ja tietokoneita ja ties mitä ilman, että edes selvitetään, mikä todella aiheuttaa sen, ettei yksinkertaistakaan tekstiä ymmärretä.

Noin 15% väestöstä älykkyysosamäärä on alle 85, joka tasona, vaikka onkin matala, on vielä paljon yli älyllisen kehitysvammaisuuden. Vaikka ei hyväksyisi IQta yleisälykkyyden mittarina, samanlaista kieltä puhuu muutkin mittarit.

Ongelma ei ole se, että 11% ikäluokasta ei osaa lukea eikä ole kykeneviä suoriutumaan jatko-opinnoista.

Ongelma on se, että kuvitellaan että kouluttamalla tai kannustamalla heistä saadaan älykkäämpiä ja kyvykkäämpiä, ei saada. Ongelma on se, että meillä ei ole mitään paikkaa, ei mitään työtä tällaisille ihmisille.

Huomio kiinnitetään kouluun, oppimateriaaleihin, vanhempiin, opiskelumahdollisuuksiin, tukijärjestelmiin. Toivotaan että kun ahkerasti pöyhitään ja uudistetaan toimintatapoja, niin ongelma häviää ja kaikki pääsevät samaan kelkkaan. Se on vaarallisen utopistista. Nämä ihmiset tippuvat yhteiskunnasta ja ovat aivan muiden armoilla hyvin monella elämänalueella. He on avuttomia kognitiivisesti yhä vaativammaksi muuttuvassa maailmassa, eikä mikään koulutus, edes varhaiskasvatuksen piirissä, ole toistaiseksi auttanut tässä. Totta kai tutkimuksia täytyy jatkaa, mutta ei ole mitään järkeä hätääntyneenä työntää miljoonia tai miljardeja valtioneuroja mahdottoman ongelman korjaamiseen, kun kyse on ihmisten perusominaisuudesta. Olisi ihmeellistä, jos tätä yhtätoista prosenttia ei olisi.

Vierailija kirjoitti:

Noin 15% väestöstä älykkyysosamäärä on alle 85, joka tasona, vaikka onkin matala, on vielä paljon yli älyllisen kehitysvammaisuuden. Vaikka ei hyväksyisi IQta yleisälykkyyden mittarina, samanlaista kieltä puhuu muutkin mittarit.

Ongelma ei ole se, että 11% ikäluokasta ei osaa lukea eikä ole kykeneviä suoriutumaan jatko-opinnoista.

Ongelma on se, että kuvitellaan että kouluttamalla tai kannustamalla heistä saadaan älykkäämpiä ja kyvykkäämpiä, ei saada. Ongelma on se, että meillä ei ole mitään paikkaa, ei mitään työtä tällaisille ihmisille.

Huomio kiinnitetään kouluun, oppimateriaaleihin, vanhempiin, opiskelumahdollisuuksiin, tukijärjestelmiin. Toivotaan että kun ahkerasti pöyhitään ja uudistetaan toimintatapoja, niin ongelma häviää ja kaikki pääsevät samaan kelkkaan. Se on vaarallisen utopistista. Nämä ihmiset tippuvat yhteiskunnasta ja ovat aivan muiden armoilla hyvin monella elämänalueella. He on avuttomia kognitiivisesti yhä vaativammaksi muuttuvassa maailmassa, eikä mikään koulutus, edes varhaiskasvatuksen piirissä, ole toistaiseksi auttanut tässä. Totta kai tutkimuksia täytyy jatkaa, mutta ei ole mitään järkeä hätääntyneenä työntää miljoonia tai miljardeja valtioneuroja mahdottoman ongelman korjaamiseen, kun kyse on ihmisten perusominaisuudesta. Olisi ihmeellistä, jos tätä yhtätoista prosenttia ei olisi.

Tätä ei saisi sanoa missään ääneen, ainakaan opetusvirkamiesten kuullen. Nimittäin tosiaankin luullaan, että vaikkapa tanssinalla miekka suussa ripaskaa vaaleanpunainen elefantti niskassa se luokan heikoinkin alkaisi loistaa ja oppiminen parenesi itsestään. Ei se tosiaan parane, vaikka kaikki paukut koukussa asetetaan tähän yhteen ihmiseen. Näitä on nykyään yhä enenevässä määrin. Lisänä psyykkisesti sairaat: viiltelijät, masentuneet, ahdistuneet jne. Näitäkin on yhä enemmän. Sairaala ei ota vastaan kuin itsemurhavaiheessa ja ajattelutapa on ehdottoman inkluusion kannalla: kaikki samoihin isoihin ryhmiin ja säästösyistä avustajat ja erityisopetus kutistettu minimiin. Niin että vaikka opettajien lomista ollaan katkeria, ei tätä rumbaa jaksaisi ilman lomia.

Vierailija kirjoitti:

Noin 15% väestöstä älykkyysosamäärä on alle 85, joka tasona, vaikka onkin matala, on vielä paljon yli älyllisen kehitysvammaisuuden. Vaikka ei hyväksyisi IQta yleisälykkyyden mittarina, samanlaista kieltä puhuu muutkin mittarit.

Ongelma ei ole se, että 11% ikäluokasta ei osaa lukea eikä ole kykeneviä suoriutumaan jatko-opinnoista.

Ongelma on se, että kuvitellaan että kouluttamalla tai kannustamalla heistä saadaan älykkäämpiä ja kyvykkäämpiä, ei saada. Ongelma on se, että meillä ei ole mitään paikkaa, ei mitään työtä tällaisille ihmisille.

Huomio kiinnitetään kouluun, oppimateriaaleihin, vanhempiin, opiskelumahdollisuuksiin, tukijärjestelmiin. Toivotaan että kun ahkerasti pöyhitään ja uudistetaan toimintatapoja, niin ongelma häviää ja kaikki pääsevät samaan kelkkaan. Se on vaarallisen utopistista. Nämä ihmiset tippuvat yhteiskunnasta ja ovat aivan muiden armoilla hyvin monella elämänalueella. He on avuttomia kognitiivisesti yhä vaativammaksi muuttuvassa maailmassa, eikä mikään koulutus, edes varhaiskasvatuksen piirissä, ole toistaiseksi auttanut tässä. Totta kai tutkimuksia täytyy jatkaa, mutta ei ole mitään järkeä hätääntyneenä työntää miljoonia tai miljardeja valtioneuroja mahdottoman ongelman korjaamiseen, kun kyse on ihmisten perusominaisuudesta. Olisi ihmeellistä, jos tätä yhtätoista prosenttia ei olisi.

Hyvä kirjoitus! Pitäisi pystyä sulkemaan pois erilaiset oppimishäiriöt, joissa voidaankin auttaa, mutta sitten jää jäljelle nämä ihmiset, joiden ei oikeasti ole mitään järkeä tuhlata ruutia johonkin "korkeampaan opiskeluun". Enkä sano tätä millään pahalla, ihmisarvo ei saa olla älystä kiinni. Isäni kävi aikanaan pelkän kansakoulun ja teki työuransa tehtailla siisteissä, hyvin palkatuissa töissä, joissa oli pitkäaikaiset, kivat työkaverit. Äitini opiskeli karjakoksi, mutta ei jäänyt sille alalle. Teki sitten töitä, joihin ei vaadittu koulutusta. Mitä olen hänen lähettämiään postikortteja ym. lukenut, niin eipä hänen kirjallinen ilmaisunsa kovin hääviä ole - olisi äikänopen punakynä viuhunut. Mutta yhtä kaikki he tekivät pitkän, ilmeisesti ihan mielekkään työuran ja kokivat olevansa "kelpo kansalaisia". Nykyisin pitäisi jokaisella siivousrätin heiluttajalla olla amk-paperit ja tehtynä tieteelliset tutkielmat asiallisine lähdeviittaustekniikoineen. Ehkä vähän kärjistettyä, mutta ei kai kovin kaukana totuudesta. Ei mitään järkeä.

Välillä tuntuu, että koko peruskoulu etenee tuon 15% ehdoilla. Ainakin kaikki ylimääräiset resurssit kohdistetaan heihin. Samalla menetetään toisessa päässä olevan parhaimman 15% mahdollisuudet pärjätä globaalissa kilpailussa. Ratkaisuksi esitän tarkkisten, apukoulujen ja tasoryhmien palauttamista.

Tässä tli tosiaan oivallus. Kaikilla ei koskaan Ole edellytyksiä oppia vrt entiset apukoululaiset. Mutta siis onko tämä ryhmä kuitenkin kasvanut?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lapsi jolla on lukemiseen ja samalla kirjoittamiseen vaikuttava ominaisuus. Se on tiedetty ekasta luokasta lähtien ja johtuu vammautumisesta. Lapsella on hyvä muisti ja hoksottimet eli pärjää yläasteellakin sillä. Itse olen aivan epätoivoinen, koska tiedän että lapsi lukee kuin ekaluokkalainen. Mitä ihmettä voin tehdä? Koulu ei reagoi koska lapsi on keskiverto. Osaa puhua ruotsia ja englantia ja sen verran lukea ja kirjoittaa että selviää kokeista. Lukemista harjoitellaan kotona, mutta se ei kehity. Niin hän on tilastoissa lukutaidoton. Tähän asti keskiarvo on yli 8, vaikka lukutaito on alkeellinen. Se että kuuluu tuohon tilastoon ei tarkoita, että olisi jotenkin syrjäytynyt tai idiootti.

No tietämättä mistä on kyse on vaikea sanoa tarkkaa. Mitä koulussa sanotaan? Jos sieltä ei saa apua, niin Erilaiset Oppijat -järjestöllä on pitkä kokemus oppimisvaikeuksista, joten kannattaisiko ottaa yhteys heihin?

http://www.erilaistenoppijoidenliitto.fi/

Tässä on mielenkiintoinen ongelma, koska nimenomaan on painotettu että eniten lukemisvaikeuksia on pojilla Pohjois- ja Itä-Suomessa.

Jos lähdemme linjalle, jota joku yllä ehdotti, että kyse on vajaaälyisyydestä, joka pitäisi normaalina hyväksyä, niin se ei voi pitää paikkaansa, koska jos ÄO-järjestelmää käytetään, sen mukaan vajaa-älyisiä, jotka eivät suoriudu peruskoulusta edes avun kanssa on kuitenkin hyvin pieni prosentti väestöstä, eivätkä kaikki ole poikia eivätkä asu ym. alueilla.

Syrjäytymisestä voisi puhua, kun ajattelee tuota maantieteellistä jakautumista. Mutta miksi sitten ongelmaa ei ole saman alueen ja saman perheiden tytöillä samassa mittakaavassa? Ei käy sekään kokonaan selitysmalliksi.

Maahanmuttajakysymys on vaikea hahmottaa, koska ensinnäkin, jos heidän roolinsa olisi merkittävä tilastoissa, pitäisi heidän määränsä Suomen väestöstä olla huomattavasti suurempi kuin nyt. Ja lisäksi suurin osa ei asu ongelmaseuduilla Pohjois- ja Itä-Suomessa. Lisäksi jos 100% maahanmuuttajapojista olisi huonoja lukutaidoltaan Etelä-Suomessa, heidän osuutensa selittäisi siltikin kaikkien poikien tuloksesta vain 3,5%. Toisaalta maahanmuuttajalapset saavat opetusta myös äidinkielessään, joten heidän tuloksensa suomessa ei edusta heidän koko lukutaitoa ja kielellistä osaamista.

Luulen että tässä on kyseessä enemmänkin kulttuurinen ongelma. Kuinka monella huonosti lukevalla pojalla on isä, joka lukee paljon kirjoja ja keskustelee niistä poikansa kanssa? Aika harvalla uskon. Veikkaanpa että ongelma löytyy osittain tästä lukevan ja kirjallisuutta arvostavan isän eli miehisen roolimallin puutteesta. Yks opettaja yllä puhui näiden huonosti lukevien isien pojista "moponrassaajina". Varmasti isätkin ovat samaa laatua.

Sen lisäksi nykyinen miehen malli suosii mieskuvaa, jossa mies on ns. raavas mies, joka ei puhu, ei pussaa eikä lue. Poikien sankarit ovat (todennäköisesti huonosti lukevia) nyrkkisankareita, eivät tutkijoita, tiedemiehiä tai edes insinöörejä, saati kirjailijoita tai runoilijoita.

Vieläpä sitten tulee aikamme ilmiöt, kuten vanhempien ja lasten vuorovaikutuksen vähyys tai ohuus. Ja viimeiseksi, lapsen aivoille älylaitteet ja tietokonepelit ovat kuin huumetta, yhtä koukuttavia.

Tuli mieleen että moni vanhempi yllä ihmettelei miksei pojasta tullut lukijaa, vaikka hänelle luettiin lapsena.

Niinpä, poika kuunteli kun vanhemmat lukivat. Ehkä olisi pitänyt jossain vaiheessa ruveta kannustamaan poikaa itse lukemaan. Ehkäpä se lapsuuden iltasatuvaihe ei ole tarpeeksi vaan lapsi tarvitsisi tukea siihen kun rupea itse lukemaan pidempiä tekstejä. Kuinka moni vanhempi istuu vieressä siinä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukemisenymmärtämistä aletaan harjoittaa koulussa toisella luokalla. Oletteko joskus selailleet alakoulun äikänkirjan tekstejä, joista lukemisen ymmärtämistä harjoitetaan? Minä pidän niitä osittain liian haastavina. Oppikirjassa ja oppikirjan monisteissa on kysymyksiä, joihin vastaus on rivien välissä. Ja moni lapsi ei löydä vastausta ilman vanhemman apua. Kuinka monella lapsella on mahdollisus vanhemman apuun läksyjä tehdessä? Luulen ettei monellakaan käytännössä. Huitaistaan kotiläksyyn vastauksesi jotain. Vastataan vanhemmille, että läksyt on tehty. Onhan ne, näennäisesti.

Mielestäni lukemisenymmärtämistä voisi opettaa mekaanisemmin ja helpommin pienille lapsille. Kun luetun ymmärtämisen mekanismi hahmottuu lapselle, hän voi siirtyä vaativampaan tekstisisältöön.

Jossain muissakin näennäisesti helpoissa aineissa esim. ymppä ja uskonto näkyy se, että tehtävät ovat kokonaisuuksien hallintaa. Se on mielestäni paljon vaativampaa kuin yksityiskohtien hallinta. Ja kuitenkin aineita opetetaan perinteisillä opetusmetodeilla eli yksityiskohtien hallinnalla.

Ohjeistaako opettaja lastasi lukemaan lukukappaleen? Entä kuinka monta kertaa? Omassa lapsuudessa suositeltiin lukukappaleen lukemista 2-3 kertaa ennen tehtäviä. Nyt koululaiseni aloittaa tehtävillä, sillä opettaa luki kappaleen jo koulussa. Eihän se kappaleen lukeminen ole opettajalta opettamista, mielestäni.

Jokaisessa reaaliaineessa peruskoulussa oppikirjojen teksteihin liittyy sisältökysymyksiä. Ensin on opetusteksti, sitten kysymykset. Lukemisen ymmärtäminen ei ole vain äidinkielen asia. Äidinkielessä panostetaan juuri tuohon rivien väliin ja tulkintaan, kun muissa oppiaineissa kysymykset ovat suoria. Näin lukemisen ymmärtäminen tulee monipuolisemmaksi.

Useimmissa oppiaineissa on lisäksi saatavissa netissä lukupalvelu taidottomammille, siis oppikirjojen opetustekstit voi myös kuunnella netissä. Se tukee lukemaanoppimista.

Edelleen olen sitä mieltä, että se äidinkielen luetun ymmärtäminen on liian haastava pienelle lapselle. Omassa lapsuudessa oli erillinen aine lukeminen, ja tekstit olivat helppoja. Miksi sukupolvelle, jonka harrastus ei ole kirjojen lukeminen tehdään luetun ymmärtäminen äidinkielessä vaikeaksi? Mielestäni pitäisi panostaa helppojen tekstien lukemiseen ja sitä kautta lukemisen ja sisälukutaidon kehittämiseen. Ei lasten jalkapalloharrastuksessakaan keskitytä pelistrategiaan vaan pelaamiseen. Siihen hyvään peruspohjaan voi sitten rakentaa vaikka mitä.

Vierailija kirjoitti:

No yksi merkittävä juttu tässä voi olla se, että vaikka koulussa luetaan tunneilla romaaneja, osa lukemisesta tulee kotiläksyksi ainakin siinä yläkoulussa missä lapseni on. Läksyjä muuten tulee mielestäni varsin vähän tai ainakin ne saa nopeasti tehtyä. Joku satojen sivujen lukeminen ns. vapaa-ajalla on monelle yllättävä urakka, joka pitäisi osata suunnitellakin etukäteen eli sitä ei ehkä lukaista yhtenä iltana. Mielestäni tämä voi olla syy siihen, miksi romaaneja pidetään niin kamalina. Siinä on ikään kuin se ajatus, että jokaisen pitäisi ilokseen käyttää kotona tuntikausia lukemiseen, mutta vastaavasti ei oleteta, että lapset riemumielin kahlaisivat läpi parisataa sivua matemaattisia pähkinöitä ihan vain rentoutusmielessä. Osalle se lukeminen onkin kivaa ja sitä harrastaisi joka tapauksessa (itse olen aina kuulunut tähän joukkoon), mutta ei voi velvoittaa, että kaikki haluaisivat sitä erikseen harrastaa. Toki sekin vaihtelee mitä lukemista annetaan, mutta jos nyt käytännön huolena on se, että kaikki eivät opi lukemaan ja täyttämään lomakkeita tai lukemaan vaikka lehtiartikkelia, niin minusta on aika turha itkeä sitä, että nuoret eivät halua lukea monisatasivuisia klassikkoromaaneja. Eli voisiko sen minimitason lukutaidossa saavuttaa jollain mielekkäämmälläkin tavalla?

Eli vaikka minua siis oikeasti huolestuttaa se, että lukutaito on monilla todella huono, niin tässä tuntuu olevan käynnissä jonkinlainen ajojahti. Kyllä jokainen senkin tietää, että mitä enemmän liikuntaa harrastaa (johonkin rajaan asti), sen parempi, mutta jos on saavuttanut sellaisen riittävän hyvän kunnon, niin eipä sitten piinata asialla enempää ja toitoteta, että vielä enemmän, vielä enemmän, olet ihan huono ihminen ja vanhempasi piittaamattomia pösilöitä, jos et yllä vielä parempaan. Jossakin vaiheessa taso "riittävän hyvä" on saavutettu ja sen jälkeen asiaa saa harrastaa se, ken haluaa. Minusta on aika rumaa tässä lukemisasiassa syytellä muitta mutkitta vanhempia ja tietokoneita ja ties mitä ilman, että edes selvitetään, mikä todella aiheuttaa sen, ettei yksinkertaistakaan tekstiä ymmärretä.

Kyllä se luetun ymmärtäminen on paljon muutakin kuin yläkoulussa luetut romaanit.

Vierailija kirjoitti:

Tässä on mielenkiintoinen ongelma, koska nimenomaan on painotettu että eniten lukemisvaikeuksia on pojilla Pohjois- ja Itä-Suomessa.

Jos lähdemme linjalle, jota joku yllä ehdotti, että kyse on vajaaälyisyydestä, joka pitäisi normaalina hyväksyä, niin se ei voi pitää paikkaansa, koska jos ÄO-järjestelmää käytetään, sen mukaan vajaa-älyisiä, jotka eivät suoriudu peruskoulusta edes avun kanssa on kuitenkin hyvin pieni prosentti väestöstä, eivätkä kaikki ole poikia eivätkä asu ym. alueilla.

Syrjäytymisestä voisi puhua, kun ajattelee tuota maantieteellistä jakautumista. Mutta miksi sitten ongelmaa ei ole saman alueen ja saman perheiden tytöillä samassa mittakaavassa? Ei käy sekään kokonaan selitysmalliksi.

Maahanmuttajakysymys on vaikea hahmottaa, koska ensinnäkin, jos heidän roolinsa olisi merkittävä tilastoissa, pitäisi heidän määränsä Suomen väestöstä olla huomattavasti suurempi kuin nyt. Ja lisäksi suurin osa ei asu ongelmaseuduilla Pohjois- ja Itä-Suomessa. Lisäksi jos 100% maahanmuuttajapojista olisi huonoja lukutaidoltaan Etelä-Suomessa, heidän osuutensa selittäisi siltikin kaikkien poikien tuloksesta vain 3,5%. Toisaalta maahanmuuttajalapset saavat opetusta myös äidinkielessään, joten heidän tuloksensa suomessa ei edusta heidän koko lukutaitoa ja kielellistä osaamista.

Luulen että tässä on kyseessä enemmänkin kulttuurinen ongelma. Kuinka monella huonosti lukevalla pojalla on isä, joka lukee paljon kirjoja ja keskustelee niistä poikansa kanssa? Aika harvalla uskon. Veikkaanpa että ongelma löytyy osittain tästä lukevan ja kirjallisuutta arvostavan isän eli miehisen roolimallin puutteesta. Yks opettaja yllä puhui näiden huonosti lukevien isien pojista "moponrassaajina". Varmasti isätkin ovat samaa laatua.

Sen lisäksi nykyinen miehen malli suosii mieskuvaa, jossa mies on ns. raavas mies, joka ei puhu, ei pussaa eikä lue. Poikien sankarit ovat (todennäköisesti huonosti lukevia) nyrkkisankareita, eivät tutkijoita, tiedemiehiä tai edes insinöörejä, saati kirjailijoita tai runoilijoita.

Vieläpä sitten tulee aikamme ilmiöt, kuten vanhempien ja lasten vuorovaikutuksen vähyys tai ohuus. Ja viimeiseksi, lapsen aivoille älylaitteet ja tietokonepelit ovat kuin huumetta, yhtä koukuttavia.

Hei, kiitos hyvästä kritiikistä. Uskon että ilmiöön (miten paljon milloinkin on koulun perusasioissa epäonnistuvia) on monia rinnakkaisia selityksiä, mutta uskon silti että erot yleisälykkyydessä on se merkittävin tekijä ja syy sille miksi tätä lukua ei tulla saamaan tasaiseen laskuun. On monia muita muuttuvia tekijöitä, jotka vaikuttaa siihen miten tämä totuus milloinkin näyttäytyy. Ympäristötekijät voivat estää yksilöä saavuttamasta täyttä potentiaaliaan, totta kai, ja niitä voidaan onnistua säätämään niin, että luku ei ainakaan kasvaisi.

Mutta erot sukupuolien välillä eivät ole hankala asia. Miehet ovat yliedustettuna älykkyysjakauman ylä- ja alapäässä. Naiset ovat hieman enemmän kasautuneet siihen keskelle. Pojilla on enemmän oppimisvaikeuksia kuin tytöillä, lukihäiriötä pojilla on jopa moninkertaisesti enemmän (kansainvälisten tulosten valossa). Toisekseen koulumenestykseen vaikuttaa muutkin asiat kuin pelkkä älykkyys. Siinä missä äly ei enää riitä, ihan millä tahansa tasolla, siis huipulla tai perusasioissa, ahkeruus ja tunnollisuus auttaa jonkin verran eteenpäin. Persoonallisuutta tarkasteltaessa tytöt keskimäärin ovat miellyttämisenhaluisempia (engl. agreeableness). Ihmiset jotka eivät ole miellyttämisenhaluisia eivät tee, jos eivät halua, vaikka käsketään. Eivät väistä konfliktia. Tytöissä ja pojissa on molempia tyyppejä totta kai, mutta tilastollisesti tytöille useammin yhteistyö ja harmonia on tärkeämpää kuin oma tahto. Tytöt keskimäärin enemmän yrittävät mukautua koulun tai perheen tai työpaikan odotuksiin, vaikka se olisikin heille vaikeaa.

Älykkyyden periytyvyyttä on tutkittu, vaikka se on poliittisesti epäkorrekti aihe ja siitä helposti leimautuu loppuiäkseen. Tiedetään, että äidin älykkyys on vahvin ennustaja lasten älykkyydelle, ja sille on löydetty perimän tasolla selitys geenien kytkeytymisellä eri tavalla sen mukaan kummalta vanhemmalta ne on peritty, mutta totta kai äidillä on suuri vaikutuksensa myös lapsen kasvuympäristöön. Adoptioon annettujen lasten perusteella kuitenkin lapsen älykkyys tulee samalle tasolle kuin biovanhempien, ei samalle tasolle kuin adoptiovanhempien eli kasvuympäristön. Se, että isä ei ole älykkötyyppiä ja siksi ei pojastakaan sellaista tule kun ei saa kotoa mallia, ilmentää vähintäänkin saman verran älykkyyden periytyvyyttä kuin ympäristövaikutusta. Heillä on pitkälti samat geenit, siksi he käyttäytyvät samanlaisessa ympäristössä samoin. Älykäs, tiedollisesti utelias ihminen etsii ne virikkeensä tylsästäkin ympäristöstä, tästä on vaikka kuinka paljon esimerkkitapauksia. Kenties joku pystyy vielä hedelmöityshoidoilla lahjamunasoluista/-siittiöistä syntyneiden lasten kautta tutkimaan tarkemmin, mikä on lopulta se perinnöllisyyden ja ympäristön vaikutus, miten varhainen ympäristövaikutus voisi perimän vaikutuksen ylittää, mutta välttämättä se ei ole edes kovin oleellinen tieto kokonaisuuden kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on mielenkiintoinen ongelma, koska nimenomaan on painotettu että eniten lukemisvaikeuksia on pojilla Pohjois- ja Itä-Suomessa.

Jos lähdemme linjalle, jota joku yllä ehdotti, että kyse on vajaaälyisyydestä, joka pitäisi normaalina hyväksyä, niin se ei voi pitää paikkaansa, koska jos ÄO-järjestelmää käytetään, sen mukaan vajaa-älyisiä, jotka eivät suoriudu peruskoulusta edes avun kanssa on kuitenkin hyvin pieni prosentti väestöstä, eivätkä kaikki ole poikia eivätkä asu ym. alueilla.

Syrjäytymisestä voisi puhua, kun ajattelee tuota maantieteellistä jakautumista. Mutta miksi sitten ongelmaa ei ole saman alueen ja saman perheiden tytöillä samassa mittakaavassa? Ei käy sekään kokonaan selitysmalliksi.

Maahanmuttajakysymys on vaikea hahmottaa, koska ensinnäkin, jos heidän roolinsa olisi merkittävä tilastoissa, pitäisi heidän määränsä Suomen väestöstä olla huomattavasti suurempi kuin nyt. Ja lisäksi suurin osa ei asu ongelmaseuduilla Pohjois- ja Itä-Suomessa. Lisäksi jos 100% maahanmuuttajapojista olisi huonoja lukutaidoltaan Etelä-Suomessa, heidän osuutensa selittäisi siltikin kaikkien poikien tuloksesta vain 3,5%. Toisaalta maahanmuuttajalapset saavat opetusta myös äidinkielessään, joten heidän tuloksensa suomessa ei edusta heidän koko lukutaitoa ja kielellistä osaamista.

Luulen että tässä on kyseessä enemmänkin kulttuurinen ongelma. Kuinka monella huonosti lukevalla pojalla on isä, joka lukee paljon kirjoja ja keskustelee niistä poikansa kanssa? Aika harvalla uskon. Veikkaanpa että ongelma löytyy osittain tästä lukevan ja kirjallisuutta arvostavan isän eli miehisen roolimallin puutteesta. Yks opettaja yllä puhui näiden huonosti lukevien isien pojista "moponrassaajina". Varmasti isätkin ovat samaa laatua.

Sen lisäksi nykyinen miehen malli suosii mieskuvaa, jossa mies on ns. raavas mies, joka ei puhu, ei pussaa eikä lue. Poikien sankarit ovat (todennäköisesti huonosti lukevia) nyrkkisankareita, eivät tutkijoita, tiedemiehiä tai edes insinöörejä, saati kirjailijoita tai runoilijoita.

Vieläpä sitten tulee aikamme ilmiöt, kuten vanhempien ja lasten vuorovaikutuksen vähyys tai ohuus. Ja viimeiseksi, lapsen aivoille älylaitteet ja tietokonepelit ovat kuin huumetta, yhtä koukuttavia.

Hei, kiitos hyvästä kritiikistä. Uskon että ilmiöön (miten paljon milloinkin on koulun perusasioissa epäonnistuvia) on monia rinnakkaisia selityksiä, mutta uskon silti että erot yleisälykkyydessä on se merkittävin tekijä ja syy sille miksi tätä lukua ei tulla saamaan tasaiseen laskuun. On monia muita muuttuvia tekijöitä, jotka vaikuttaa siihen miten tämä totuus milloinkin näyttäytyy. Ympäristötekijät voivat estää yksilöä saavuttamasta täyttä potentiaaliaan, totta kai, ja niitä voidaan onnistua säätämään niin, että luku ei ainakaan kasvaisi.

Mutta erot sukupuolien välillä eivät ole hankala asia. Miehet ovat yliedustettuna älykkyysjakauman ylä- ja alapäässä. Naiset ovat hieman enemmän kasautuneet siihen keskelle. Pojilla on enemmän oppimisvaikeuksia kuin tytöillä, lukihäiriötä pojilla on jopa moninkertaisesti enemmän (kansainvälisten tulosten valossa). Toisekseen koulumenestykseen vaikuttaa muutkin asiat kuin pelkkä älykkyys. Siinä missä äly ei enää riitä, ihan millä tahansa tasolla, siis huipulla tai perusasioissa, ahkeruus ja tunnollisuus auttaa jonkin verran eteenpäin. Persoonallisuutta tarkasteltaessa tytöt keskimäärin ovat miellyttämisenhaluisempia (engl. agreeableness). Ihmiset jotka eivät ole miellyttämisenhaluisia eivät tee, jos eivät halua, vaikka käsketään. Eivät väistä konfliktia. Tytöissä ja pojissa on molempia tyyppejä totta kai, mutta tilastollisesti tytöille useammin yhteistyö ja harmonia on tärkeämpää kuin oma tahto. Tytöt keskimäärin enemmän yrittävät mukautua koulun tai perheen tai työpaikan odotuksiin, vaikka se olisikin heille vaikeaa.

Älykkyyden periytyvyyttä on tutkittu, vaikka se on poliittisesti epäkorrekti aihe ja siitä helposti leimautuu loppuiäkseen. Tiedetään, että äidin älykkyys on vahvin ennustaja lasten älykkyydelle, ja sille on löydetty perimän tasolla selitys geenien kytkeytymisellä eri tavalla sen mukaan kummalta vanhemmalta ne on peritty, mutta totta kai äidillä on suuri vaikutuksensa myös lapsen kasvuympäristöön. Adoptioon annettujen lasten perusteella kuitenkin lapsen älykkyys tulee samalle tasolle kuin biovanhempien, ei samalle tasolle kuin adoptiovanhempien eli kasvuympäristön. Se, että isä ei ole älykkötyyppiä ja siksi ei pojastakaan sellaista tule kun ei saa kotoa mallia, ilmentää vähintäänkin saman verran älykkyyden periytyvyyttä kuin ympäristövaikutusta. Heillä on pitkälti samat geenit, siksi he käyttäytyvät samanlaisessa ympäristössä samoin. Älykäs, tiedollisesti utelias ihminen etsii ne virikkeensä tylsästäkin ympäristöstä, tästä on vaikka kuinka paljon esimerkkitapauksia. Kenties joku pystyy vielä hedelmöityshoidoilla lahjamunasoluista/-siittiöistä syntyneiden lasten kautta tutkimaan tarkemmin, mikä on lopulta se perinnöllisyyden ja ympäristön vaikutus, miten varhainen ympäristövaikutus voisi perimän vaikutuksen ylittää, mutta välttämättä se ei ole edes kovin oleellinen tieto kokonaisuuden kannalta.

Miksi Itä- ja Pohjois-Suomi? Varmaan on liiallista väittää, että viimeisen kuudenkymmenen vuoden aikana sieltä olisi erityisesti älykkäimmät naiset hävinneet isojen kaupunkien korkeakouluihin, ja se voisi jopa näkyä lasten älykkyyden tasossa tänä päivänä tällä tavalla vähitellen? Ehkä, ehkä ei. Mutta jos haetaan syitä miksi lukutaidonkehitys olisi tällä vuosituhannella kääntynyt huonompaan suuntaan (sehän voi olla ihan vain luonnollista aaltoliikettäkin, sattumaa), niin pitäisi varmasti katsoa mikä on muuttunut. Leikkaukset koulutuksesta on yksi tärkeä tekijä varmasti, jos on ongelmia, ei ehkä saa enää sitä tukea mitä ennen vielä sai.

Toisaalta, tiedetään: "Kaikkien 15-vuotiaiden lukutaidon taso ei ole heikentynyt samalla tavoin Suomessa. Erot lukutaidossa ovat yhä selvemmin jakamassa maamme nuoret menestyjiin ja kelkasta putoajiin. Taso on heikentynyt eniten sellaisten nuorten parissa, jotka tulevat kaikkein huono-osaisimmista perheistä. Hyväosaisissa perheissä osaamisen taso sen sijaan on pysynyt yleensä erinomaisena." (Karjalainen 8.9.2015)

Huono-osaisuus ei varmaankaan tarkoita niin suurta puutetta, että aivot eivät ole kehittyneet kunnolla tai unenpuutteessa ei pysty toimimaan koulussa. Mutta ehkä työttömyyttä ja toivottomuutta aikuisissa, syrjäytymistä, lapsille stressaava kasvuympäristö, huonot mahdollisuudet varhaislapsuudessa sosiaalistua yhteisöön, vähän havaittavia mahdollisuuksia taloudelliseen ja sosiaaliseen etenemiseen omassa elämässä? Tällaista voi olla monellakin kuolevalla paikkakunnalla Suomessa. Suomen politiikka on ollut sitä, että pidetään koko maa asuttuna, vaikka Itä- ja Pohjois-Suomessa monellakaan kunnalla ei taida enää olla elinmahdollisuuksia. Miten se muuttotappion todellisuus ei olisi vaikuttamatta niihin poikiin, jotka siellä kasvaa?

Ihan sekin voi riittää, että on vähän keskimääräistä uhmakkaampi poika, joka ei näe syytä miksi hänen pitäisi panostaa mihinkään. Ehkä on niitä muita haasteita, kuten oppimisvaikeudet tai vähän heikommat älyn lahjat, ehkä koulussa epäonnistuminen on nöyryyttävääkin. Lähipiirissä ei ole ketään joka olisi opiskelulla ja työllä saavuttanut mitään mikä häntä puhuttelisi. Koulumenestys ei auta saavuttamaan mitään haluamisen arvoista, siksi hän ei tee mitään koulun eteen. Kun näitä poikia on muutama, he alkaa luoda omaa kulttuuriaan, joka alkaa näyttäytyä vaihtoehtona myös niille, jotka ennen eivät olisi lähteneet siihen mukaan. Ehkä. Tämä nyt vain pohdintana. Mutta on ihan mahdollista että syyt löytyy jostain hyvin syvältä yhteiskunnallisesta kehityksestä, eikä ole korjattavissa pienillä opinto-ohjelman muutoksilla tms.

Tuli tämä lehtijuttu mieleen kun ope oli palauttanut seiskaluokkalaisten ekat ainekirjoitukset. Oma lapsi ei hänkään oikein loistanut, koska oli unohtanut kappalejaot paljon dialogia sisältävässä aineessa ja älysi laittaa kappaleita vasta aineen loppuun. Luokkakaverit olivat ympärillä lukeneet saamiaan kommentteja. Aineessa ei pisteitä, ei isoja alkukirjaimia. Mietin että miten lapsi voi päätyä alakoulusta seiskalle ilman että laittaa lauseeseen edes ison alkukirjaimen ja pisteen. ???!.

Hei!

Kodin kulttuuri vaikuttaa poikien lukutaitoon enemmän kuin pelkkä yleisälykkyys.

Jos vapaa-ajalla ei lue, jää lukutaito normaalista älykkyydestä huolimatta heikoksi.

T:Itä-Suomen ope.

Ei sitä opi jos ei ole kiinnostusta ja vähiten jos sekä kotona että koulussa kokee painostusta. Lukea osaan joo, vaikka en ole vielä yli 30 vuoteen ainuttakaan kirjaa lukenut, paitsi lapsille satuja. Eniten harmittaa se ettei koulussa oppinut kirjoittamaan, ainut minkä osaan on pölkkykirjoitus ja jotenkin huono kauno, mutta en ollenkaan ns. tekstaten pieniä kirjaimia käyttäen. Syy siihen ei ole minun vaan koulun. Ensinnäkin ensimmäisellä luokalla opeteltiin kepi ja sitten pienet kirjaimet joka on yleisin kirjoitusmuoto. Toisella luokalla opeteltiin kaunot. Alettiin kirjoittaa aineita ja kirjoitustehtäviä, kaikki piti olla kaunoa 9 luokkaan asti. Oikea kirjoittaminen unohtui siis kokonaan. Käsittämätöntä touhua koululaitokselta!

Ehkä jos opettajilla olisi enemmän aikaa jokaista oppilasta kohden tämäkin ongelma korjaantuisi!! On ihan hullua että tungetaan säästöjen takia 30 alakoululaista samalle luokalle, ymmärtäähän jokainen että sellaisessa tilanteessaosa jää jälkeen ja sitten käykin niin Perttu-Liisa ei osaakaan lukea ysiltä päästyään. 

Allekirjoittakaa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2629

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä opi jos ei ole kiinnostusta ja vähiten jos sekä kotona että koulussa kokee painostusta. Lukea osaan joo, vaikka en ole vielä yli 30 vuoteen ainuttakaan kirjaa lukenut, paitsi lapsille satuja. Eniten harmittaa se ettei koulussa oppinut kirjoittamaan, ainut minkä osaan on pölkkykirjoitus ja jotenkin huono kauno, mutta en ollenkaan ns. tekstaten pieniä kirjaimia käyttäen. Syy siihen ei ole minun vaan koulun. Ensinnäkin ensimmäisellä luokalla opeteltiin kepi ja sitten pienet kirjaimet joka on yleisin kirjoitusmuoto. Toisella luokalla opeteltiin kaunot. Alettiin kirjoittaa aineita ja kirjoitustehtäviä, kaikki piti olla kaunoa 9 luokkaan asti. Oikea kirjoittaminen unohtui siis kokonaan. Käsittämätöntä touhua koululaitokselta!

Jaa, mitä teillä tapahtui jos ei kirjoittanut kaunoa? Minun koulutiellä se oli lähinnä ihan niillä alemmilla luokilla äikän tunnilla, kun piti jonkin aikaa "oikeaa kaunoa" kirjoittaa, muutoin sai kirjoittaa sillä omalla luontevalla käsialalla joka on tekstausta tai kaunoa tai siltä väliltä, riitti kunhan opettaja sai selvän. En kirjoita kaikkia kirjaimia aina samalla tavalla, en yhdistä kirjaimia aina samalla tavalla, mutta käsiala on luettava ja siisti. Samalla käsialalla yhä kirjoitan, joskus se on enemmän sinne kaunon suuntaan, joskus enempi tekstausta.

Nykyisinhän eivät opeta kaunoa enää ollenkaan (mikä harmittaa minun 8-vuotiasta poikaa kovasti, kun sen "aikuistenkirjoituksen" oppimista odotti).

Aiheeseen liittyen, meidän poika muuten roikkuu milloin milläkin ruudulla pitkin päivää, koulussakin tekevät paljon pädeillä ja koneilla, koulubussissa ihan varmasti kännykkä kädessä koko ajan, kotona iltapäivisin telkkaria tai youtube-videoita tai pleikkaa. Ei puhuta todellakaan "ruutuajasta", eli tunnista eikä kahdesta päivässä... (Tiedän, ei ole hyvä tämä, mutta rehellisesti näin se on.) Silti innoissaan lukee, koulussa on pari pulpettikirjaa, kotona akkareita yms. sarjiksia ja nopeasti menee nuo pikkukoululaisille suunnatut lyhyet romaanit alas. Iltaisin luetaan fantasia-tiiliskiviä ääneen hänelle, aina loppuu lukeminen hänen mielestä kesken. Lukiessa kysyn ja mietitään mitä viime luvussa tapahtui, mistä joku henkilö olikaan tuttu, ymmärtääkö mitä joku harvinainen sana tarkoittaa jne.