Lue keskustelun säännöt.
Mies alkoi puhumaan avioliitosta - en halua naimisiin
Olen ollut mieheni kanssa nyt 3,5 vuotta ja mies on alkanut tuomaan esille avioliittoa. Olen aina kuvitellut, ettei kumpikaan meistä halua naimisiin, joten olin melko järkyttynyt ja vältellyt aihetta. Olen sanonut, etten näe avioliittoa tulevaisuudessani.
En ole koskaan halunnut naimisiin enkä halua. Se ei liity mieheeni millään tavoin, mutta en näe itseäni kenenkään vaimona. Syitä tähän on useita
- Olen aina ollut itsenäinen, rakentanut oman uran, omaisuuden (ei huimaa päätä, mutta jotain), matkustan yksin ja kaipaan omaa tilaa
- Olen ylpeä, että olen tyttöystävä enkä vaimo. Vaimous olisi itselleni painajainen
- En tarvitse taloudellista sopimusta, mitä avioliitto on
- Avioliitto tuntuu taakalta ja turhalta kaikin puolin..
Ainoa hyöty mitä keksin on perintö. Että jos kuolen niin kuka saa perinnön, koska suunnittelemme kyllä lasta. Kuinka paljon olisi perintövero, jos testamenttaan puolet miehelle?
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Ap on niitä, jotka vannoo, että he avoliitossa joka aamu uudelleen päättävät rakastaa tämän päivän, eivätkä ole väkisin liitossa ja pallo jalassa avioliiton takia. Huomisesta, kun ei tiedä, jaksaako enää huomenna rakastaa.
Mitä vikaa tässä? Itse suhtaudun juuri näin. Ei oikeasti VOI tietää. Mitä jos toinen paljastuu huomenna väkivaltaiseksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä. Ap on jättänyt kommunikoimatta suoraan asioita, jotka pitäisi kommunikoida jo ennen ekoja treffejä (olettaen, ettei ole trolli). Toki aina saa mielensä muuttaa, mutta nyt ei siltä vaikuttanut.
Minä itse olen esimerkiksi vapaaehtoisesti lapseton, polyamorinen, bi, enkä halua naimisiin. Ei tulisi mieleenkään olla näiden asioiden kanssa kaapissa, vaan kyllä kerron ne jo ennen ekoja treffejä. Välillä on veemäistä ihastua ihmisiin, joiden kanssa ei sovi yhteen, mutta se on parempi todeta heti alkuunsa kuin vasta myöhemmin.
Minä taas en uskaltautuisi ekoille treffeille kenenkään kanssa, joka latelisi avioliittokantansa ennen kuin edes treffeille päästäisiin. Riippumatta siitä, mikä se kanta olisi.
Se, etten halua naimisiin tai lapsia, on kanta, joka ei muutu, taipailin sitten ketä hyvänsä. Minusta on ihan hyvä, ettei joku uskaltaudu treffeille kanssani tuosta syystä, koska silloin ei varmastikaan sovittaisi yhteen. Seurustelen vain ihmisten kanssa, jotka ajattelevat samalla tavalla kuin minä. :)
t. 76
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten pääsen tilanteesta eteenpäin? Miten puhun miehelle järkeä?
Miksi miehen tulisi joustaa tässä, etkä sinä? ja jos kaipaat omaa tilaa niin ei lapsikaan ole mikään järkevä vaihtoehto, sitä omaa tilaa ei ole enää lapsen tulon myötä.
Jos kyseessä on asia, joka vaatii kahdelta ihmiseltä aktiivista toimintaa, ja toinen ei halua siihen ryhtyä, niin totta kai ”haluaja” joutuu luopumaan. Eihän toista voi pakottaa eikä painostaa tekemään sellaista, jota hän ei halua. Vai säälistäkö pitäisi mennä naimisiin, vastoin omaa tahtoa?
Ap, voisitteko naimisiinmenon sijaan mennä kihloihin?
Kihlaus on lupaus avioliitosta. Ei mikään syvemmän seurustelun taso tai välimuoto seurustelun ja avioliiton välistä.
Ei taas tätä vuoden 1929 avioliittolakiin perustuvaa ankeutusta...
”Jokaisessa talossa pitää olla humalisto, ja istuttakoon talonpoika joka vuosi hyviä juuria neljänkymmenen salon varalle, kunnes näitä tulee kaksisataa kokonaiseen taloon. Joka ei sitä tee, vetäköön sakkoa kultakin vuodelta [talarin], ja istuttakoon kuitenkin niinkuin on sanottu, jollei havaita, että humalistoa ei voi siihen istuttaa taikka siinä voimassa pitää.”
Tuo on toinen esimerkki säännöksestä, joka on muodollisesti voimassa, mutta jota ei enää sovelleta, koska se on tosiasiallisesti vanhentunut. Vastaavasti on käynyt kihlauksen alkuperäisen määritelmän kanssa. Eli kihlautukaa iloisin mielin ja unohtakaa häähapatus. Rakastakaa toisianne!
Kerropa kihlauksen nykyinen virallinen määritelmä? Ei se ole mihinkään muuttunut -tietenkään.
Suosittelen miehelle eroa tässä vaiheessa. On paljon avioitumishaluisia naisia olemassa.
Heti kun kerrot minulle virallisen normin siitä, montako humalistonsalkoa vai mitä tuo nyt tarkoittaakaan talonpojan pitää nykyisin vuodessa istuttaa.
Kihlaus on menettänyt virallisen merkityksensä. Enää ei tarvitse lahjoja palauttaa jne. Myöskään oikeudella olla todistamatta kihlakumppania vastaan ei juurikaan ole merkitystä, koska kihlautuminen on vapaamuotoista ja sukupuolineutraalia ja koska ketkä tahansa näin ollen voivat kyseiseen oikeuteen vedota. Kihlautumiselle on jäänyt arkikielinen merkitys, joka käsittää parisuhteen vahvistamisen kihlauksesta sopimalla ja mahdollisesti sormuksia vaihtamalla, olipa avioliittoaikeita tai ei. Olen omassa elämässänikin monta kertaa havainnut ihmisten kihlautuneen ilman, että heillä olisi mitään hääaikeita. Kieli muuttuu alhaalta ylös, joten eiköhän kihlautumisen nykyinen, aikaisempaa laajempi merkitys pian löydä tiensä sanakirjoihinkin.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tää lakijuttu on? Voiko tulla jotain seurauksia siitä, jos menee kihloihin mutta ei häihin?
Lain mukaan teoriassa mahdollista saada lyhyt vankeustuomio, mutta kyllä tuosta lähes aina sakoilla selviää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tää lakijuttu on? Voiko tulla jotain seurauksia siitä, jos menee kihloihin mutta ei häihin?
Lain mukaan teoriassa mahdollista saada lyhyt vankeustuomio, mutta kyllä tuosta lähes aina sakoilla selviää.
Kaveri meni naisen kanssa kihloihin ja harrasti sen kanssa seksiä. Pisti sitten kihlauksen poikki mm. siksi, että naisella oli ihan räävitön alapääkarvoitus. Kaveri joutui oikeuteen ja sai kolme kuukautta ehdollista luvattomasta käyttöönotosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme takertuja. Pidä pääsi, ap. En menisi edes kihloihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on niitä, jotka vannoo, että he avoliitossa joka aamu uudelleen päättävät rakastaa tämän päivän, eivätkä ole väkisin liitossa ja pallo jalassa avioliiton takia. Huomisesta, kun ei tiedä, jaksaako enää huomenna rakastaa.
Mitä vikaa tässä? Itse suhtaudun juuri näin. Ei oikeasti VOI tietää. Mitä jos toinen paljastuu huomenna väkivaltaiseksi?
Rakkauden kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:lla on aika vanhanaikainen käsitys avioliitosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiotko asua miehesi kanssa yhdessä? Aiotteko hankkia yhteistä omaisuutta, asunnon esimerkiksi?
Miksi pelkäät avioliittoa? Nykyäänhän rouvakin saa tehdä uraa ja liikkua kodin ulkopuolella...
Asumme jo yhdessä vuokralla. Emme aio hankkia yhteistä omaisuutta ainakaan näillä näkymin, koska miehellä ei ole omaisuutta, jolla saada laina. Jos mies säästää, niin toki voimme hommata asunnon yhdessä, mutta omat omistusosuudet ja lainat (kuten olen tehnyt esimerkiksi exän kanssa). Mies tienaa minua huomattavasti vähemmän. Minulla on sijoitusasunto.
En vain näe itsenäisyyttä samana asiana, kun on avioliitossa. Ei silloin ole täysin yksin ja itsenäinen, jos on kuitenkin lakiteknisesti sidottu toiseen ihmiseen.
Ap
Miksi edes seurustelet jot haluat olla niin hemmetin itsenäinen?
Koska seurustelu on itselleni kaikkea muuta paisti riippuvuutta. Meillä on yhdessä hauskaa, nauramme paljon, seksi on edelleen loistavaa ja sitä on paljon, voin puhua miehelle ihan kaikesta, mies aina kannustaa ja kehuu. Hän tuo elämääni paljon positiivisia asioita - siksi. Hän on OSA elämääni, mutta ei koko elämäni.
En ole koskaan tavoitellut parisuhdetta. Olen alkanut suhteeseen vain, jos olen ollut täysin rakastunut.
Ap
Mulla on noi ihan samat asiat avioliitossa. Ei me olla taloudellisesti (eikä henkisesti) riippuvaisia toisistamme. Tietysti jos toiselle tulisi taloudellisia ongelmia niin toisesta olisi siinä turvaa, mutta sellaista tilannetta ei ole ainakaan toistaiseksi tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse menin kesällä naimisiin ja en kyllä ole huomannut, että olisin mitenkään enemmän riippuvainen toisesta kuin ennen? Molemmilla omat rahat, oma talous ja omaisuus. Myös aviohto on; jos tulee ero niin mitään ei jaeta, jos toinen kuolee niin avioehto mitätöidään.
Itse tienaan äitiyslomallakin samanverran kuin mies niin silloinkaan en ole mitenkään riippuvainen hänestä.
Jos tippuisimme jostain syystä Kelan tuille niin silloin taloutemme tulot laskettaisiin yhteen mutta niinhän ne laskettaisiin avoliitossakin.
Nyt kun olemme avioliitossa niin lastamme ei tarvitse tunnustaa ja jos toinen kuolee niin toinen perii automaattisesti eikä omaisuus mene suvulle ja toinen jää tyhjänpäälle. Toki tuon voisi hoitaa testamentillakin mutta avioliitossa pienempi vero jne.
Ap olet selkeästi väärän miehen kanssa. Sisimmässäsi tiedät ettei hän ole se oikea, mutta et tahdo myöntää itsellesi, ja siksi keksit tekosyitä mikset tahdo naimisiin.
Muakin exän kanssa ahdisti ajatus naimisiinmenosta, en koskaan tiennyt miksi. Tajusin sen vasta eron jälkeen. Nykyisen mieheni kosintaan voisin suostua hyvillä mielin, ahdistus avioliitosta hävisi kun löysi oikean ihmisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten pääsen tilanteesta eteenpäin? Miten puhun miehelle järkeä?
Ei ole mitään järkeä puhuttavana. Jotkut haluaa naimisiin. Toiset ei. Itse olin suhteessa se, joka ei halunnut naimisiin. Puolisolle se oli elämän suurimpia haaveita. Mietin melkein 3 vuotta, voisiko minun olla mahdollista mennä naimisiin. Tai että olisiko se niin kamalaa. Annoin todella asialle mahdollisuuden. Lopulta kuitenkaan en halunnut. Erosimme. Nyt puolisoni saa toteuttaa unelmansa sitä myös haluavan puolison kanssa. En halua estää toisen suurinta haavetta toteutumasta. Minun takiani hän oli jo kyllin tehnyt kompromisseja ja eron kynnyksellä luopumassa avioliittohaaveestaankin.
M29
Vierailija kirjoitti:
Mulla on noi ihan samat asiat avioliitossa. Ei me olla taloudellisesti (eikä henkisesti) riippuvaisia toisistamme...
Tässä ketjussa käsitteet menevät onnellisesti sekaisin. Mikäli ihminen on aidossa suhteessa toiseen ihmiseen (eli henkilö ei ole esimerkiksi persoonallisuushäiriöinen) hän on aina henkisesti riippuvainen tuosta toisesta ihmisestä. Se on suhteen syntymisen ehto, sen kääntöpuoli. Näyttää siltä, että tässä ketjussa sekoitetaan väistämätön henkisen riippuvuussuhteen syntyminen ja riittävän henkisen itsenäisyyden säilyttäminen, jonkinlainen omilla jaloilla seisominen, toisiinsa... ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melkoinen inkvisiitio muuten käynnissä tässä ketjussa AP:tä kohtaan. Selkeästi on ihmisten vaikea sulattaa sitä, että hän haluaa lapsia, muttei naimisiin. Sosiaalinen paine naimisiinmenoon on kova. Järjetön junttaus ja pakkosyöttö. Itseasiassa tämä junttaus on jo yksi hyvä syy olla menemättä naimisiin ja silti tehdä lapsia rakastamansa ihmisen kanssa.
M29
Avoliitto. Kerro suoraan, ettet halua naimisiin vaikka haluatkin olla miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
En vain näe itsenäisyyttä samana asiana, kun on avioliitossa. Ei silloin ole täysin yksin ja itsenäinen, jos on kuitenkin lakiteknisesti sidottu toiseen ihmiseen.
Ap
En yhtään pääse kiinni ap:n ajattelusta. Mitä sinä ap pelkäät? Miten se avioliitto vie sinulta itsenäisyyden verrattuna nykyiseen avoliittoon? Tuskin nytkään olet täysin itsenäinen. Vai eikö mies koskaan käy kaupassa, siivoa, pese teidän molempien pyykkejä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiotko asua miehesi kanssa yhdessä? Aiotteko hankkia yhteistä omaisuutta, asunnon esimerkiksi?
Miksi pelkäät avioliittoa? Nykyäänhän rouvakin saa tehdä uraa ja liikkua kodin ulkopuolella...
Asumme jo yhdessä vuokralla. Emme aio hankkia yhteistä omaisuutta ainakaan näillä näkymin, koska miehellä ei ole omaisuutta, jolla saada laina. Jos mies säästää, niin toki voimme hommata asunnon yhdessä, mutta omat omistusosuudet ja lainat (kuten olen tehnyt esimerkiksi exän kanssa). Mies tienaa minua huomattavasti vähemmän. Minulla on sijoitusasunto.
En vain näe itsenäisyyttä samana asiana, kun on avioliitossa. Ei silloin ole täysin yksin ja itsenäinen, jos on kuitenkin lakiteknisesti sidottu toiseen ihmiseen.
Ap
Tulet vielä yllättymään, kun huomaat, että olet elatusvelvollinen lastasi kohtaan vielä 20 vuotiaaksi.
Ja silti meinaat lapset tehdä. Kun teet lapsen, et ole enää ikinä yksin ja itsenäinen. Tulet vanhanakin huolehtimaan, miten se aikuinen lapsesi pärjää ja suret hänen puolestaan, jos hänellä menee huonosti
Huoh, se on silti täysin eri asia kuin olla riippuvainen toisesta aikuisesta. Niinkuin selitin jo useasti. Itsenäisyys ei ole yksinoloa vaan sitä, ettei ole riippuvainen kenestäkään esimerkiksi taloudellisesti.
Ap
Lapsesi on sinusta riippuvainen 20 vuotta, koska olet elätusvelvollinen häneen siihen asti. Ja hänestä sinä et pääse edes niin helposti eroon, kuin poikaystävästä
Mikä tässä nyt on niin vaikea ymmärtää? En halua olla riippuvainen kenestäkään toisesta aikuisesta ihmisestä esimerkiksi taloudellisesti. En halua jakaa omaisuutta kenenkään kanssa - haluan OMAT asiat. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa. että olisin vastuussa lapsesta, joka on MINUSTA riippuvainen. Pystyn kyllä kantamaan vastuuta.
Ap
Haluat siis, että jos kuolet, niin omistusasuntosi ja muu omaisuutesi menee 100 % lapsellesi ja mies ei saa mitään? Lisäksi alaikäiselle lapselle asetetaan edunvalvoja ja miehesi ei pysty koskemaan varoihin. Leskimiehesi tulee selviytyä yksinhuoltajana täysin omilla varoillaan, ilman leskeneläkettä ja sinun jälkeen jättämää omaisuuttasi.
Ap puhuu pahasti ristiin, hän haluaa että ei ole riippuvainen kenestäkään aikuisesta ihmistä, mutta haluaa tehdä miehen kanssa lapsen. No, lapsen isän kanssa joudut olemaan pakosti tekemisissä ja riippuvainen monessa asiassa huoltajuusasioissa, samaten taloudellisesti...kuka maksaa mitäkin lapsen menoista jne. Te olette pari ja lasten vanhemmat viranomaisten silmissä, halusit tai et.
Turhaan julistat sanomaasi, koska se on mahdoton yhtälö.
Mutta provo tämän täytyy olla, kukaan ei voi olla noin typerä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on noi ihan samat asiat avioliitossa. Ei me olla taloudellisesti (eikä henkisesti) riippuvaisia toisistamme...
Tässä ketjussa käsitteet menevät onnellisesti sekaisin. Mikäli ihminen on aidossa suhteessa toiseen ihmiseen (eli henkilö ei ole esimerkiksi persoonallisuushäiriöinen) hän on aina henkisesti riippuvainen tuosta toisesta ihmisestä. Se on suhteen syntymisen ehto, sen kääntöpuoli. Näyttää siltä, että tässä ketjussa sekoitetaan väistämätön henkisen riippuvuussuhteen syntyminen ja riittävän henkisen itsenäisyyden säilyttäminen, jonkinlainen omilla jaloilla seisominen, toisiinsa... ?
No joo. Oikeassa olet ja tota tarkoitin itsekin. En vaan jaksanut nähdä vaivaa asian muotoiluun. Tietenkin ollaan jollain tasolla riippuvaisia toisistamme, oltiin jo ennen avioliittoa, mutta pärjättäisiin kyllä ilman toistakin. Yhdessä vaan on mukavampaa ja rakastamme toisiamme todella paljon.
Meidän suhteesta yhteensä noin 3 vuotta on ollut enemmän tai vähemmän kaukosuhdetta. Osataan siis todellakin seistä myös niillä omilla jaloillamme.
Luulen, että parisuhteissa joissa ollaan sopivasti itsenäisiä se itsenäisyys jatkuu kyllä myös avioliittoon.
Noh. En voi muuta sanoa kuin että olen naimisissa, olen myös aina ollut itsenäinen ja minulla on oma ura ja omat rahat, matkustan yksin, kaipaan omaa tilaa, en ole ylpeä siitä että olen vaimo, mutta en kyllä ollut myöskään ylpeä siitä, että olin tyttöystävä. En ymmärrä miten avioliitto vaikuttaisi uraasi tai käyttäytymiseesi, kuten matkusteluun?
Ei sinun tarvitse mennä naimisiin mutta kiinnostaisi miksi vaimous olisi painajainen ja avioliitto taakka ja turha? Et perustele asiaa millään tavalla. Avioehdolla voitte sulkea ei-toivotut taloudelliset seuraukset pois.