Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jos kerran tiedetään, että ihmiset tulee lajina tuhoutumaan viimeistään kun maapallo tuhoutuu
02.10.2017 |
http://tieku.fi/maailmankaikkeus/aurinkokunta/maa/seks-veje-til-jordens…
Luultavasti jo paljon paljon ennen sitä, voi olla ettei nähdä edes seuraavaa vuosituhatta.
Ja tästä voi helposti johtaa, että millään ei ole mitään väliä suuremmassa mittakaavassa, kaikki tulee olemaan tomuna, ei tule olemaan ketään joka muistaisi mitään mitä tapahtuu tai ei tapahdu tällä pallolla, ja luultavasti näin käy nopeammin kuin myöhemmin. Kaikki isot ja pienet jutut, hyvät ja pahat, kaikki häviää. Voiko edes sanoa että jäävät historiaan, kun ei ole ketään elämässä sitä sen ajan nykyhetkeä.
Niin miksi pitäisi jaksaa yhtään mitään?
Jos tänään on suhteellisen hyvä päivä, niin ehkä jaksaa tämän päivän , mutta sanotaan loppuviikosta kun sataa vettä ja bensa alkaa olla loppu autosta, miksei vaan lakkaisi olemasta sen sijaan että pysähtyy tankkaamaan autoa sateeseen? Jos joku nyt sitten jää kaipaamaan tai työprojektit vähän kärsii kun ei tulekaan seuraavana päivänä töihin tai jotain tällaista, niin mitä väliä silläkään on suuressa mittakaavassa?
Kommentit (53)
Niin mistä se tiedetään että ihmislaji tulee häviämään? Onko jokin epätieteellinen kristallipallo sen kertonut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet elossa vain jonkin aikaa, mutta kuolleena aika paljon kauemmin. Kannattaisiko siis nauttia ainutkertaisesta tripistä, joka varmasti kuitenkin loppuu vai viettää sekin vähä aika kurjaillen ja kaiken turhuutta huokaillen... jaa-a... onpa vaikea dilemma...
Mutta siis jokainen tyylillään.
No mutta, mistä tiedät että nautit? Jospa nautinto vasta alkaa kun kuolet? Ja jos sitten kuitenkin kuolleena ollessa ei ole mitään, mitä väliä sillä nautitko vai et nyt, kun kuolemasi jälkeen ei ole ketään sinua sitä miettimässä? Mitä väliä sillä oliko se elämä 10 vuotta vai 100 vuotta pitkä, se pituus on epärelevantti maailmankaikkeuden mittakaavassa ja menettää sinullekin täysin merkityksensä kunhan kuolet.
Tiedän, että nautin siitä kun tuntuu hyvältä. Vastaavasti kärsimys tuntuu pahalta. Sinäkin tiedät jos olet edes 1% rehellinen, että on hauskempaa istua katselemassa auringon laskua mukavassa tuolissa kuin istua katselemassa sitä venytyspenkissä samalla kun joku kiskoo varpaan kynsiäsi irti... Joka tapauksessa 99,999% ihmisistä valitsisi ensimmäisen.
Toisaalta jos varsinainen nautinto alkaa kuoleman jälkeen niin sehän tulee joka tapauksessa. Vielä kukaan ei ole jäänyt tänne heilumaan, joten miksi kiirehtiä kun kuolleena pysyy ikuisesti eikä asiasta ole varmuutta?
Miksi minun pitäisi pohtia mitä merkitystä elämälläni on kuoleman jälkeen? Miksi minun pitäisi hakea siitä jotain oikeutusta sille mitä teen nyt? Ei huvita. Minua huvittaa nauttia elämästäni ja palvella aistejani sen sijaan että katselisin mustalle taivaalle istuen omassa pissassani "kun kaikki on niin turhaa".
Kukin tyylillään.
Heh, no okei. Jos huomasit niin nimenomaan lähdin tuosta samasta ajatuksesta. Jos ideana on palvella aistejaan lyhyen elämänsä ajan, miksi jatkaisit sillä hetkellä kun et nauti vaan kärsit? Ei ole mitään varmuutta että elämäsi muuttuisi enää yhtään sen nautinnollisemmaksi kuin mitä se on ollut tai on nyt. Vanhemmiten varsinkin keho pettää, ei se siitä enää nuorru, ja jos maailmanmeno laajemminkin käy ikäväksi, niin miksi jatkaa? Nautinto on koettu, ikäviä aikoja edessä, kiitos adjöö.
Jos tuntee pelkkää kärsimystä ilman että on mitään suurempaa syytä, esim että joku repii raajoja irti, niin kyse on hoidettavasta sairaudesta eli masennuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maapallolla syntynyt laji ei lainkaan välttämättä lopu maapallon tuhoutumiseen. Kyse on siitä, ehtiikö ihminen tai joku ihmisen jälkeen kehittynyt laji alta pois vai ei. Jos asteroidi iskee huomenna niin näin ei tapahdu, jos aurinko polttaa kaiken poroksi miljoonien vuosien päästä niin tämä voi olla jo todennäköisestä. Tarvittava teknologia ei nytkään ole kaukana, resurssit kyllä ovat.
Universumin mahdollinen tuhoutuminen satojen miljardien vuosien päästä on tietty kinkkisempi homma.
Okei, no se universumin tuhoutuminen sitten. Universumi suljettu systeemi. Universumi syntyy, universumi on, universumi kuolee. Kenties sama toistuu tai sitten ei. Niin mitä väliä on sillä, mitä universumissa on tapahtunut sen olemassaoloaikana, enää sen jälkeen kun ko. universumi on tuhoutunut?
Universumin tuhoutuminen on todennäköistä mutta ei varmaa. Asiaa vasta tutkitaan ja siitä on lukuisia teorioita joista yhtäkään ei pystytä todistamaan.
Universumissa on arviolta 1000000000000 - 2000000000000 galaxia.
Pelkästään linnunradalla on arviolta 1000000000000 tähteä.
Ja näillä tähdillä on vaihteleva määrä planeettoja.
Siitä heität kertolaskun ja pohdit että kuinka merkittävä planeetta maapallo on.
Maapallolla on 7300000000000 ihmistä joista inä olet yksi.
Maailmankaikkeudelle sinä tai koko ihmiskunta on täysin merkityksetön.
Ihminen elää n. 80-90 vuotta, maailmankaikkeus on iältään 13890000000000 vuotta vanha, elät vain vähemmän kuin silmänräpäyksen ajan. Koko ihmiskunta on lyhyempi kuin silmänräpäys maailmankaikkeudelle.
Eli, ei millään ei ole mitään merkitystä, ei ole ikinä ollut tai ikinä tule olemaan. Millään mitä saavutat elämässäsi ei ole mitään merkitystä.
Loppu elokuvasta The Mist. Vastaa kysymykseen miksi uskoa huomiseen vaikka paskalta näyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet elossa vain jonkin aikaa, mutta kuolleena aika paljon kauemmin. Kannattaisiko siis nauttia ainutkertaisesta tripistä, joka varmasti kuitenkin loppuu vai viettää sekin vähä aika kurjaillen ja kaiken turhuutta huokaillen... jaa-a... onpa vaikea dilemma...
Mutta siis jokainen tyylillään.
No mutta, mistä tiedät että nautit? Jospa nautinto vasta alkaa kun kuolet? Ja jos sitten kuitenkin kuolleena ollessa ei ole mitään, mitä väliä sillä nautitko vai et nyt, kun kuolemasi jälkeen ei ole ketään sinua sitä miettimässä? Mitä väliä sillä oliko se elämä 10 vuotta vai 100 vuotta pitkä, se pituus on epärelevantti maailmankaikkeuden mittakaavassa ja menettää sinullekin täysin merkityksensä kunhan kuolet.
Tiedän, että nautin siitä kun tuntuu hyvältä. Vastaavasti kärsimys tuntuu pahalta. Sinäkin tiedät jos olet edes 1% rehellinen, että on hauskempaa istua katselemassa auringon laskua mukavassa tuolissa kuin istua katselemassa sitä venytyspenkissä samalla kun joku kiskoo varpaan kynsiäsi irti... Joka tapauksessa 99,999% ihmisistä valitsisi ensimmäisen.
Toisaalta jos varsinainen nautinto alkaa kuoleman jälkeen niin sehän tulee joka tapauksessa. Vielä kukaan ei ole jäänyt tänne heilumaan, joten miksi kiirehtiä kun kuolleena pysyy ikuisesti eikä asiasta ole varmuutta?
Miksi minun pitäisi pohtia mitä merkitystä elämälläni on kuoleman jälkeen? Miksi minun pitäisi hakea siitä jotain oikeutusta sille mitä teen nyt? Ei huvita. Minua huvittaa nauttia elämästäni ja palvella aistejani sen sijaan että katselisin mustalle taivaalle istuen omassa pissassani "kun kaikki on niin turhaa".
Kukin tyylillään.
Heh, no okei. Jos huomasit niin nimenomaan lähdin tuosta samasta ajatuksesta. Jos ideana on palvella aistejaan lyhyen elämänsä ajan, miksi jatkaisit sillä hetkellä kun et nauti vaan kärsit? Ei ole mitään varmuutta että elämäsi muuttuisi enää yhtään sen nautinnollisemmaksi kuin mitä se on ollut tai on nyt. Vanhemmiten varsinkin keho pettää, ei se siitä enää nuorru, ja jos maailmanmeno laajemminkin käy ikäväksi, niin miksi jatkaa? Nautinto on koettu, ikäviä aikoja edessä, kiitos adjöö.
Jos tuntee pelkkää kärsimystä ilman että on mitään suurempaa syytä, esim että joku repii raajoja irti, niin kyse on hoidettavasta sairaudesta eli masennuksesta.
Niin? Mitä väliä on sillä mistä syystä kärsii? Mitä väliä on sillä onko siihen nimenomaiseen kärsimykseen mahdollisesti odotettavista muutosta tulevaisuudessa? Masennus varmaan on paskinta mahdollista kärsimystä, kärsii vaan siksi kun on elossa ja on aivot, jotka on sitä mieltä että nyt kärsitään. Mutta on loputon määrä muita syitä kärsiä, ei kärsimys ole masentuneiden yksinoikeus.
Jos vaikka huomenna on hammaslääkäri, miksi menisi sinne kun voisi yhtä hyvin hetken vaikka muistella elämänsä onnellisia hetkiä ja lakata sitten olemasta, lopputulos on aivan sama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet elossa vain jonkin aikaa, mutta kuolleena aika paljon kauemmin. Kannattaisiko siis nauttia ainutkertaisesta tripistä, joka varmasti kuitenkin loppuu vai viettää sekin vähä aika kurjaillen ja kaiken turhuutta huokaillen... jaa-a... onpa vaikea dilemma...
Mutta siis jokainen tyylillään.
No mutta, mistä tiedät että nautit? Jospa nautinto vasta alkaa kun kuolet? Ja jos sitten kuitenkin kuolleena ollessa ei ole mitään, mitä väliä sillä nautitko vai et nyt, kun kuolemasi jälkeen ei ole ketään sinua sitä miettimässä? Mitä väliä sillä oliko se elämä 10 vuotta vai 100 vuotta pitkä, se pituus on epärelevantti maailmankaikkeuden mittakaavassa ja menettää sinullekin täysin merkityksensä kunhan kuolet.
Tiedän, että nautin siitä kun tuntuu hyvältä. Vastaavasti kärsimys tuntuu pahalta. Sinäkin tiedät jos olet edes 1% rehellinen, että on hauskempaa istua katselemassa auringon laskua mukavassa tuolissa kuin istua katselemassa sitä venytyspenkissä samalla kun joku kiskoo varpaan kynsiäsi irti... Joka tapauksessa 99,999% ihmisistä valitsisi ensimmäisen.
Toisaalta jos varsinainen nautinto alkaa kuoleman jälkeen niin sehän tulee joka tapauksessa. Vielä kukaan ei ole jäänyt tänne heilumaan, joten miksi kiirehtiä kun kuolleena pysyy ikuisesti eikä asiasta ole varmuutta?
Miksi minun pitäisi pohtia mitä merkitystä elämälläni on kuoleman jälkeen? Miksi minun pitäisi hakea siitä jotain oikeutusta sille mitä teen nyt? Ei huvita. Minua huvittaa nauttia elämästäni ja palvella aistejani sen sijaan että katselisin mustalle taivaalle istuen omassa pissassani "kun kaikki on niin turhaa".
Kukin tyylillään.
Heh, no okei. Jos huomasit niin nimenomaan lähdin tuosta samasta ajatuksesta. Jos ideana on palvella aistejaan lyhyen elämänsä ajan, miksi jatkaisit sillä hetkellä kun et nauti vaan kärsit? Ei ole mitään varmuutta että elämäsi muuttuisi enää yhtään sen nautinnollisemmaksi kuin mitä se on ollut tai on nyt. Vanhemmiten varsinkin keho pettää, ei se siitä enää nuorru, ja jos maailmanmeno laajemminkin käy ikäväksi, niin miksi jatkaa? Nautinto on koettu, ikäviä aikoja edessä, kiitos adjöö.
No elämässähän se on mielenkiintoisinta kun et voi etukäteen tietää oikeastaan mitään. Et myöskään sitä on hauskuus loppu vai vasta alussa.
Myös kärsimys on kokemus ja mahdollisesti jopa jalostavaa kuten Friedrich Nietzschekin on todennut. Aistien tyydyttämisen lisäksi on olemassa myös uteliaisuuden synnyttämää tyydytystä uusien kokemusten edessä ja älyllistä tyydytystä haasteiden voittamisen hetkellä.
Nautintoa ei myöskään kykenisi ymmärtämään nautinnoksi ilman tuskaa.
Vanhuudesta olen pohdiskellut sen verran, että silloin on aika ottaa muutama riski ja kokeilla paria uutta nautintoa, joita vielä toistaiseksi pidän liian vaarallisina.
Maailman tilanteesta taas sellainen pointti, että jos minä saisin kuulla, että suuri asteroidi, joka tappaa kaikki, on syöksymässä maahan en todellakaan vetäisi itseäni epätoivoissani jojoon. Menisin taloni katolle sangria-kannun kanssa kattelemaan suurinta spektaakkelia ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Universumissa on arviolta 1000000000000 - 2000000000000 galaxia.
Pelkästään linnunradalla on arviolta 1000000000000 tähteä.
Ja näillä tähdillä on vaihteleva määrä planeettoja.
Siitä heität kertolaskun ja pohdit että kuinka merkittävä planeetta maapallo on.
Maapallolla on 7300000000000 ihmistä joista inä olet yksi.
Maailmankaikkeudelle sinä tai koko ihmiskunta on täysin merkityksetön.
Ihminen elää n. 80-90 vuotta, maailmankaikkeus on iältään 13890000000000 vuotta vanha, elät vain vähemmän kuin silmänräpäyksen ajan. Koko ihmiskunta on lyhyempi kuin silmänräpäys maailmankaikkeudelle.
Eli, ei millään ei ole mitään merkitystä, ei ole ikinä ollut tai ikinä tule olemaan. Millään mitä saavutat elämässäsi ei ole mitään merkitystä.
Elämän voi kokea merkitykselliseksi vaikkei siitä saisi mitään stipendiä taivaassa. Eläimetkin kokee, ja ne ei edes havittele mitään ulkoisia tunnustuksia tai suorituksia ja silti elämä on eläimille merkityksellistä (ilman merkityksellisyyden kokemista masentuu, ja harvoin tapaa masentuneita eläimiä. Merkityksen puute taas voi johtua esim traumoista.)
Vierailija kirjoitti:
Universumissa on arviolta 1000000000000 - 2000000000000 galaxia.
Pelkästään linnunradalla on arviolta 1000000000000 tähteä.
Ja näillä tähdillä on vaihteleva määrä planeettoja.
Siitä heität kertolaskun ja pohdit että kuinka merkittävä planeetta maapallo on.
Maapallolla on 7300000000000 ihmistä joista inä olet yksi.
Maailmankaikkeudelle sinä tai koko ihmiskunta on täysin merkityksetön.
Ihminen elää n. 80-90 vuotta, maailmankaikkeus on iältään 13890000000000 vuotta vanha, elät vain vähemmän kuin silmänräpäyksen ajan. Koko ihmiskunta on lyhyempi kuin silmänräpäys maailmankaikkeudelle.
Eli, ei millään ei ole mitään merkitystä, ei ole ikinä ollut tai ikinä tule olemaan. Millään mitä saavutat elämässäsi ei ole mitään merkitystä.
On sillä minulle merkitystä. Sen sijaan sillä, että Universumissa on arviolta 1000000000000 - 2000000000000 galaxiaei ole minulle mitään merkitystä :D Vaikka olisi tuplasti niin so what? Ankeudu keskenäsi vaan jos se on kivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet elossa vain jonkin aikaa, mutta kuolleena aika paljon kauemmin. Kannattaisiko siis nauttia ainutkertaisesta tripistä, joka varmasti kuitenkin loppuu vai viettää sekin vähä aika kurjaillen ja kaiken turhuutta huokaillen... jaa-a... onpa vaikea dilemma...
Mutta siis jokainen tyylillään.
No mutta, mistä tiedät että nautit? Jospa nautinto vasta alkaa kun kuolet? Ja jos sitten kuitenkin kuolleena ollessa ei ole mitään, mitä väliä sillä nautitko vai et nyt, kun kuolemasi jälkeen ei ole ketään sinua sitä miettimässä? Mitä väliä sillä oliko se elämä 10 vuotta vai 100 vuotta pitkä, se pituus on epärelevantti maailmankaikkeuden mittakaavassa ja menettää sinullekin täysin merkityksensä kunhan kuolet.
Tiedän, että nautin siitä kun tuntuu hyvältä. Vastaavasti kärsimys tuntuu pahalta. Sinäkin tiedät jos olet edes 1% rehellinen, että on hauskempaa istua katselemassa auringon laskua mukavassa tuolissa kuin istua katselemassa sitä venytyspenkissä samalla kun joku kiskoo varpaan kynsiäsi irti... Joka tapauksessa 99,999% ihmisistä valitsisi ensimmäisen.
Toisaalta jos varsinainen nautinto alkaa kuoleman jälkeen niin sehän tulee joka tapauksessa. Vielä kukaan ei ole jäänyt tänne heilumaan, joten miksi kiirehtiä kun kuolleena pysyy ikuisesti eikä asiasta ole varmuutta?
Miksi minun pitäisi pohtia mitä merkitystä elämälläni on kuoleman jälkeen? Miksi minun pitäisi hakea siitä jotain oikeutusta sille mitä teen nyt? Ei huvita. Minua huvittaa nauttia elämästäni ja palvella aistejani sen sijaan että katselisin mustalle taivaalle istuen omassa pissassani "kun kaikki on niin turhaa".
Kukin tyylillään.
Heh, no okei. Jos huomasit niin nimenomaan lähdin tuosta samasta ajatuksesta. Jos ideana on palvella aistejaan lyhyen elämänsä ajan, miksi jatkaisit sillä hetkellä kun et nauti vaan kärsit? Ei ole mitään varmuutta että elämäsi muuttuisi enää yhtään sen nautinnollisemmaksi kuin mitä se on ollut tai on nyt. Vanhemmiten varsinkin keho pettää, ei se siitä enää nuorru, ja jos maailmanmeno laajemminkin käy ikäväksi, niin miksi jatkaa? Nautinto on koettu, ikäviä aikoja edessä, kiitos adjöö.
No elämässähän se on mielenkiintoisinta kun et voi etukäteen tietää oikeastaan mitään. Et myöskään sitä on hauskuus loppu vai vasta alussa.
Myös kärsimys on kokemus ja mahdollisesti jopa jalostavaa kuten Friedrich Nietzschekin on todennut. Aistien tyydyttämisen lisäksi on olemassa myös uteliaisuuden synnyttämää tyydytystä uusien kokemusten edessä ja älyllistä tyydytystä haasteiden voittamisen hetkellä.
Nautintoa ei myöskään kykenisi ymmärtämään nautinnoksi ilman tuskaa.
Vanhuudesta olen pohdiskellut sen verran, että silloin on aika ottaa muutama riski ja kokeilla paria uutta nautintoa, joita vielä toistaiseksi pidän liian vaarallisina.
Maailman tilanteesta taas sellainen pointti, että jos minä saisin kuulla, että suuri asteroidi, joka tappaa kaikki, on syöksymässä maahan en todellakaan vetäisi itseäni epätoivoissani jojoon. Menisin taloni katolle sangria-kannun kanssa kattelemaan suurinta spektaakkelia ikinä.
Jalostuminen viittaa siihen että elämässä on joku suunta, johon nähden voi sanoa onko joku elämäntapahtuma jalostava/jalostumista vai degeneroitumista/särkymistä/muuta. Joku universaali kompassi.
Mitä perusteita on olettaa, että tällainen kompassa on olemassa?
Vierailija kirjoitti:
Maapallolla syntynyt laji ei lainkaan välttämättä lopu maapallon tuhoutumiseen. Kyse on siitä, ehtiikö ihminen tai joku ihmisen jälkeen kehittynyt laji alta pois vai ei. Jos asteroidi iskee huomenna niin näin ei tapahdu, jos aurinko polttaa kaiken poroksi miljoonien vuosien päästä niin tämä voi olla jo todennäköisestä. Tarvittava teknologia ei nytkään ole kaukana, resurssit kyllä ovat.
Universumin mahdollinen tuhoutuminen satojen miljardien vuosien päästä on tietty kinkkisempi homma.
Kyllä maapallon elämän jatkaminen jollain muulla planeetalla voi olla niin kaukana, ettei sitä välttämättä tule tapahtumaan. Vaikka yksilöitä saisi siirrettyä Nooan arkissa pois tuhon tieltä, pitäisi niiden yksilöiden selvitä jossain muualla. Immuniteettia outoja taudinaiheuttajia vastaan ei olisi.
Universiumi ei myöskään välttämättä tuhoudu. Voi toki laajeta rajattomasti ja sitä kautta jäähtyä lähelle nollapistettä. Tai sitten supistua takaisin kokoon, räjähtääkseen uudelleen. Onko nuo skenaariot tuhoutumista...?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Maailman tilanteesta taas sellainen pointti, että jos minä saisin kuulla, että suuri asteroidi, joka tappaa kaikki, on syöksymässä maahan en todellakaan vetäisi itseäni epätoivoissani jojoon. Menisin taloni katolle sangria-kannun kanssa kattelemaan suurinta spektaakkelia ikinä.
Minä luultavasti korjaisin sen katon ensin ja sitten hakisin sen sangria-kannun, hyvällä omallatunnolla :-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet elossa vain jonkin aikaa, mutta kuolleena aika paljon kauemmin. Kannattaisiko siis nauttia ainutkertaisesta tripistä, joka varmasti kuitenkin loppuu vai viettää sekin vähä aika kurjaillen ja kaiken turhuutta huokaillen... jaa-a... onpa vaikea dilemma...
Mutta siis jokainen tyylillään.
No mutta, mistä tiedät että nautit? Jospa nautinto vasta alkaa kun kuolet? Ja jos sitten kuitenkin kuolleena ollessa ei ole mitään, mitä väliä sillä nautitko vai et nyt, kun kuolemasi jälkeen ei ole ketään sinua sitä miettimässä? Mitä väliä sillä oliko se elämä 10 vuotta vai 100 vuotta pitkä, se pituus on epärelevantti maailmankaikkeuden mittakaavassa ja menettää sinullekin täysin merkityksensä kunhan kuolet.
Tiedän, että nautin siitä kun tuntuu hyvältä. Vastaavasti kärsimys tuntuu pahalta. Sinäkin tiedät jos olet edes 1% rehellinen, että on hauskempaa istua katselemassa auringon laskua mukavassa tuolissa kuin istua katselemassa sitä venytyspenkissä samalla kun joku kiskoo varpaan kynsiäsi irti... Joka tapauksessa 99,999% ihmisistä valitsisi ensimmäisen.
Toisaalta jos varsinainen nautinto alkaa kuoleman jälkeen niin sehän tulee joka tapauksessa. Vielä kukaan ei ole jäänyt tänne heilumaan, joten miksi kiirehtiä kun kuolleena pysyy ikuisesti eikä asiasta ole varmuutta?
Miksi minun pitäisi pohtia mitä merkitystä elämälläni on kuoleman jälkeen? Miksi minun pitäisi hakea siitä jotain oikeutusta sille mitä teen nyt? Ei huvita. Minua huvittaa nauttia elämästäni ja palvella aistejani sen sijaan että katselisin mustalle taivaalle istuen omassa pissassani "kun kaikki on niin turhaa".
Kukin tyylillään.
Heh, no okei. Jos huomasit niin nimenomaan lähdin tuosta samasta ajatuksesta. Jos ideana on palvella aistejaan lyhyen elämänsä ajan, miksi jatkaisit sillä hetkellä kun et nauti vaan kärsit? Ei ole mitään varmuutta että elämäsi muuttuisi enää yhtään sen nautinnollisemmaksi kuin mitä se on ollut tai on nyt. Vanhemmiten varsinkin keho pettää, ei se siitä enää nuorru, ja jos maailmanmeno laajemminkin käy ikäväksi, niin miksi jatkaa? Nautinto on koettu, ikäviä aikoja edessä, kiitos adjöö.
No elämässähän se on mielenkiintoisinta kun et voi etukäteen tietää oikeastaan mitään. Et myöskään sitä on hauskuus loppu vai vasta alussa.
Myös kärsimys on kokemus ja mahdollisesti jopa jalostavaa kuten Friedrich Nietzschekin on todennut. Aistien tyydyttämisen lisäksi on olemassa myös uteliaisuuden synnyttämää tyydytystä uusien kokemusten edessä ja älyllistä tyydytystä haasteiden voittamisen hetkellä.
Nautintoa ei myöskään kykenisi ymmärtämään nautinnoksi ilman tuskaa.
Vanhuudesta olen pohdiskellut sen verran, että silloin on aika ottaa muutama riski ja kokeilla paria uutta nautintoa, joita vielä toistaiseksi pidän liian vaarallisina.
Maailman tilanteesta taas sellainen pointti, että jos minä saisin kuulla, että suuri asteroidi, joka tappaa kaikki, on syöksymässä maahan en todellakaan vetäisi itseäni epätoivoissani jojoon. Menisin taloni katolle sangria-kannun kanssa kattelemaan suurinta spektaakkelia ikinä.
Jalostuminen viittaa siihen että elämässä on joku suunta, johon nähden voi sanoa onko joku elämäntapahtuma jalostava/jalostumista vai degeneroitumista/särkymistä/muuta. Joku universaali kompassi.
Mitä perusteita on olettaa, että tällainen kompassa on olemassa?
Kompassi on tietenkin minä itse ja jalostumisen voi havaita siitä, että joutuessaan uudelleen vastaavaan tilanteeseen kykenee saavuttamaan itsensä kannalta parempia ja toivottavampia tuloksia. Ei käden polttaminen hellan levyyn ole turhaa kärsimystä jos sen seurauksena lakkaat nojailemasta hellan levyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Apropos. Kun katselisin sitä taivaalla liekehtivää asteroidia sangriaa nauttiessani saattaisin ajatella oheista pätkää:
"Mitä, jos jonakin päivänä tai yönä joku demoni hiipisi jäljessäsi yksinäisimpään yksinäisyyteesi ja sanoisi sinulle: ”Tämä elämä, sellaisena kuin sinä nyt elät ja olet elänyt, sinun täytyy elää vielä kerta ja vielä lukemattomia kertoja; eikä siinä ole oleva mitään uutta, vaan jokaisen tuskan ja jokaisen ilon ja jokaisen
ajatuksen ja huokauksen ja sen sanomattoman pienen ja suuren, mitä elämääsi kuuluu, täytyy tulla sinulle takaisin, ja kaikki samassa järjestyksessä – niin myös tämän hämähäkin ja tuon puiden välistä kuumottavan kuunvalon, ja samaten tämän silmänräpäyksen ja minun itseni. Olemassaolon ikuinen hiekkakello kääntyy yhä uudestaan – ja sinä sen kanssa, sinä tomun hiukkanen!”
– Etkö heittäytyisi maahan ja kiristäisi hampaitasi ja kiroaisi demonia, joka puhuu sillä tavalla? Vai oletko elänyt kerran valtavan silmänräpäyksen, jolloin vastasit hänelle: ”sinä olet´jumala, enkä minä ole koskaan kuullut mitään jumalallisempaa!”
Jos tuo ajatus ottaisi sinut valtoihinsa, se muuttaisi sinut toisenlaiseksi ja voisi murskata sinut; aina kaikkialla eteesi nouseva kysymys ”tahdotko tämän vielä kerran ja vielä lukemattomia kertoja?” lepäisi toimintasi yllä kaikkein suurimpana painona! Tai miten sinun täytyisikään suostua itseesi ja elämään, jotta et enää kaipaisi mitään muuta kuin tätä viimeistä ikuista vahvistusta ja sinetöimistä?"
― Friedrich Nietzsche
Ap:n aloitus on kuin minun kirjoittamani. En pysty ymmärtämään miten kukaan näkee elämässään merkitystä. Mielestäni he, jotka väittävät elämällä olevan merkityksen ovat sokeita tai tyhmiä.
Minua ei huvita tehdä mitään, koska sillä ei ole mitään merkitystä. Voisin elää, jos olisin rikas ja voisin vain tehdä mitä haluan. Nyt joudun tuhlaamaan päiväni jossain paskassa työssä odottaen, että loma alkaa. Ja jos olen saanut kerättyä rahaa, voin tehdä jotain kivaa. Haluaisin vain ampua itseni.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n aloitus on kuin minun kirjoittamani. En pysty ymmärtämään miten kukaan näkee elämässään merkitystä. Mielestäni he, jotka väittävät elämällä olevan merkityksen ovat sokeita tai tyhmiä.
Minua ei huvita tehdä mitään, koska sillä ei ole mitään merkitystä. Voisin elää, jos olisin rikas ja voisin vain tehdä mitä haluan. Nyt joudun tuhlaamaan päiväni jossain paskassa työssä odottaen, että loma alkaa. Ja jos olen saanut kerättyä rahaa, voin tehdä jotain kivaa. Haluaisin vain ampua itseni.
Jos sinua ei huvita tehdä mitään koska millään ei ole merkitystä, niin miten kuitenkin on asioita joita tekisit jos sinulla olisi rahaa? Eli oikeastaan sinua masentaa elämäntilanteesi eikä se ettei millään ole merkitystä. Jos sinulla olisi parempi elämäntilanne eli enemmän rahaa, tekisit asioita joita haluat etkä miettisi onko niillä merkitystä vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n aloitus on kuin minun kirjoittamani. En pysty ymmärtämään miten kukaan näkee elämässään merkitystä. Mielestäni he, jotka väittävät elämällä olevan merkityksen ovat sokeita tai tyhmiä.
Minua ei huvita tehdä mitään, koska sillä ei ole mitään merkitystä. Voisin elää, jos olisin rikas ja voisin vain tehdä mitä haluan. Nyt joudun tuhlaamaan päiväni jossain paskassa työssä odottaen, että loma alkaa. Ja jos olen saanut kerättyä rahaa, voin tehdä jotain kivaa. Haluaisin vain ampua itseni.
Jos sinua ei huvita tehdä mitään koska millään ei ole merkitystä, niin miten kuitenkin on asioita joita tekisit jos sinulla olisi rahaa? Eli oikeastaan sinua masentaa elämäntilanteesi eikä se ettei millään ole merkitystä. Jos sinulla olisi parempi elämäntilanne eli enemmän rahaa, tekisit asioita joita haluat etkä miettisi onko niillä merkitystä vai ei.
Totta kai miettisin, ettei millään ole merkitystä. Se fakta ei katoa mihinkään. Mutta silloin voisin tehdä kaikkia asioita ihan vaan sen takia, että haluan. Voisin lentää toiselle puolelle maailmaa silloin kun haluan shoppaamaan tai syömään. Minun ei tarvitsisi olla töissä tai kokata.
Nyt joudun ensin olemaan töissä ja sitten matkustamaan yli tunnin kotiin ja sitten pitää kokata ja siivota. Sitten onkin pari tuntia vapaata ennen kuin pitää mennä nukkumaan, että jaksaisi samaa paskaa huomenna. Myönnettäköön, että olen pahasti velkaantunut pikavipeillä ja näillä näkymin takaisin maksuun menee vuosia, koska teen osa-aikatöitä ja olen ulosotossa.
Elämän merkityksettömyyden kestää, jos saisin käyttää aikani täysin vapaasti. Voihan sitä sanoa, että työskentelemällä ahkerasti pääsen eroon veloistani, mutta en halua työskennellä ahkerasti. Maailmassa on ihmisiä, joiden ei tarvitse tehdä töitä ja he elävät luksuselämää ja haluan olla yksi heistä. Ehkä siis tapan itseni ja katson saanko paremmat kortit seuraavassa elämässä. Todennäköisesti eloni kuitenkin loppuu enkä välitä enää mistään.
Tykkään tämäntyyppisistä pohdiskeluista, mutta itse en ole ikinä pohjimmiltaan ymmärtänyt miksi osalle ihmisistä elo on turhaa, koska maapallo tuhoutuu, ihmislaji tuhoutuu, koska olemme vain mitättömän pieni osa universumia.
Yksilö on se joka kokee tai on kokematta oman merkityksellisyytensä. Yksilön suuruudella ei ole mielestäni mitään väliä - jos hiekanjyvä pitää itseään merkityksellisenä, sitä se on, itselleen. Ei ole mitään väliä sillä että hiekanjyvä tuhoutuu eikä se vaikuta mihinkään eikä "jää historiaan".
Vain yksilön kokemuksella itsestään on oikea merkitys. Hiekanjyvä toimi elinaikanaan niinkuin itse parhaaksi näki, eli omien kykyjensä mukaan mahdollisimman mukavan elämän, josta sai ajoittain mielihyvää. Se ei ole keneltäkään pois, eikä sillä ole väliä, että kukaan ei sitä muista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet elossa vain jonkin aikaa, mutta kuolleena aika paljon kauemmin. Kannattaisiko siis nauttia ainutkertaisesta tripistä, joka varmasti kuitenkin loppuu vai viettää sekin vähä aika kurjaillen ja kaiken turhuutta huokaillen... jaa-a... onpa vaikea dilemma...
Mutta siis jokainen tyylillään.
No mutta, mistä tiedät että nautit? Jospa nautinto vasta alkaa kun kuolet? Ja jos sitten kuitenkin kuolleena ollessa ei ole mitään, mitä väliä sillä nautitko vai et nyt, kun kuolemasi jälkeen ei ole ketään sinua sitä miettimässä? Mitä väliä sillä oliko se elämä 10 vuotta vai 100 vuotta pitkä, se pituus on epärelevantti maailmankaikkeuden mittakaavassa ja menettää sinullekin täysin merkityksensä kunhan kuolet.
Tiedän, että nautin siitä kun tuntuu hyvältä. Vastaavasti kärsimys tuntuu pahalta. Sinäkin tiedät jos olet edes 1% rehellinen, että on hauskempaa istua katselemassa auringon laskua mukavassa tuolissa kuin istua katselemassa sitä venytyspenkissä samalla kun joku kiskoo varpaan kynsiäsi irti... Joka tapauksessa 99,999% ihmisistä valitsisi ensimmäisen.
Toisaalta jos varsinainen nautinto alkaa kuoleman jälkeen niin sehän tulee joka tapauksessa. Vielä kukaan ei ole jäänyt tänne heilumaan, joten miksi kiirehtiä kun kuolleena pysyy ikuisesti eikä asiasta ole varmuutta?
Miksi minun pitäisi pohtia mitä merkitystä elämälläni on kuoleman jälkeen? Miksi minun pitäisi hakea siitä jotain oikeutusta sille mitä teen nyt? Ei huvita. Minua huvittaa nauttia elämästäni ja palvella aistejani sen sijaan että katselisin mustalle taivaalle istuen omassa pissassani "kun kaikki on niin turhaa".
Kukin tyylillään.
Heh, no okei. Jos huomasit niin nimenomaan lähdin tuosta samasta ajatuksesta. Jos ideana on palvella aistejaan lyhyen elämänsä ajan, miksi jatkaisit sillä hetkellä kun et nauti vaan kärsit? Ei ole mitään varmuutta että elämäsi muuttuisi enää yhtään sen nautinnollisemmaksi kuin mitä se on ollut tai on nyt. Vanhemmiten varsinkin keho pettää, ei se siitä enää nuorru, ja jos maailmanmeno laajemminkin käy ikäväksi, niin miksi jatkaa? Nautinto on koettu, ikäviä aikoja edessä, kiitos adjöö.
No elämässähän se on mielenkiintoisinta kun et voi etukäteen tietää oikeastaan mitään. Et myöskään sitä on hauskuus loppu vai vasta alussa.
Myös kärsimys on kokemus ja mahdollisesti jopa jalostavaa kuten Friedrich Nietzschekin on todennut. Aistien tyydyttämisen lisäksi on olemassa myös uteliaisuuden synnyttämää tyydytystä uusien kokemusten edessä ja älyllistä tyydytystä haasteiden voittamisen hetkellä.
Nautintoa ei myöskään kykenisi ymmärtämään nautinnoksi ilman tuskaa.
Vanhuudesta olen pohdiskellut sen verran, että silloin on aika ottaa muutama riski ja kokeilla paria uutta nautintoa, joita vielä toistaiseksi pidän liian vaarallisina.
Maailman tilanteesta taas sellainen pointti, että jos minä saisin kuulla, että suuri asteroidi, joka tappaa kaikki, on syöksymässä maahan en todellakaan vetäisi itseäni epätoivoissani jojoon. Menisin taloni katolle sangria-kannun kanssa kattelemaan suurinta spektaakkelia ikinä.
Jalostuminen viittaa siihen että elämässä on joku suunta, johon nähden voi sanoa onko joku elämäntapahtuma jalostava/jalostumista vai degeneroitumista/särkymistä/muuta. Joku universaali kompassi.
Mitä perusteita on olettaa, että tällainen kompassa on olemassa?
Kompassi on tietenkin minä itse ja jalostumisen voi havaita siitä, että joutuessaan uudelleen vastaavaan tilanteeseen kykenee saavuttamaan itsensä kannalta parempia ja toivottavampia tuloksia. Ei käden polttaminen hellan levyyn ole turhaa kärsimystä jos sen seurauksena lakkaat nojailemasta hellan levyyn.
Jos vaan lakkaisi nojailemasta mihinkään tai tekemästä mitään muutakaan, ei olisi tarvetta kärsiä ja jalostua, kun ei tulisi enää mitään tilanteita joissa sitä parempaa tietoa voisi hyödyntää.
Onko mielenkiinto sitä kohtaan mitä kammottavaa tai nautinnollista tai yllättävää vielä tuleekaan vastaan tarpeeksi syytä jatkaa elämistä?
Alue: Aihe vapaa
Itse esim haluan oppia lisää taitoja eräässä urheilulajissa vaikka sillä ei ole edes ei-filosofisessa mielessä mitään merkitystä kenellekään. Se vain on mielenkiintoista ja tuottaa iloa. Jos kuoleman jälkeen ei ole mitään, niin tuottaa se silti iloa juuri nyt.