IS: 63-vuotias nainen jätti miehensä kuolemaan poliisi löysi pöydältä hyytävän lapun
"Syytteen mukaan tapahtuma-aikaan noin 67-vuotias mies oli kaatunut elokuisena perjantaina iltakymmenen aikaan pariskunnan yhteisen kodin portaissa ja jäänyt lattialle makaamaan. Mies sai kaatuessaan päähänsä kookkaan ja syvän ruhjevamman. Lisäksi häneltä murtui kaksi kylkiluuta.
Nainen ei kuitenkaan hankkinut miehelleen apua, vaan jätti tämän makaamaan lattialle. Mies kuoli yön aikana verenvuotoon ja kylkiluiden murtumiin.
---
Nainen sanoi ymmärtäneensä, että mies tarvitsee apua ja epäilleensä tämän olevan hengenvaarassa.
Jostain syystä puoliso ei ollut kuitenkaan hälyttänyt apua. Hän meni kertomaan tapahtuneesta naapurilleen vasta seuraavana päivänä, kun mies oli jo kuollut."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010981186.html
Mitä pitää ihmiselle elämässä tapahtua, että hän päätyy tekemään tuollaisen valinnan tuollaisessa tilanteessa? Aidosti tätä asiaa hämmästelen.
Kommentit (239)
Olisiko kenelläkään yllä olevaa älyllisempiä vastauksia tai pohdintoja?
Mielenterveystutkimus olisi paikallaan. Ei kukaan tervejärkinen jätä yhtään ketään kuolemaan lattialle. Kyllä ei nyt ihan kaikki muumit ole laaksossa tuolla frouvalla. Dementiaa tms. on aivan varmasti.
Leffoja katselleena tulee mieleen se, että nainen oli ollut pitkään kaltoinkohdeltu.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko kenelläkään yllä olevaa älyllisempiä vastauksia tai pohdintoja?
Viittaan tällä tuohon naiseksi syntyminen -kommenttiin.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko kenelläkään yllä olevaa älyllisempiä vastauksia tai pohdintoja?
Jäit kiinni tietoturva rikkeestä.
Onko sillä naisella itsellä joku, esimerkiksi muistisairaus?
Mies ollut 30 v henkisesti ja/tai fyysisesti väkivaltainen? Eikä nainen ole uskaltanut lähteä.
No onneksi sentään rangaistus oli kohdallaan... 210€ sakkoja ja tonni kuolemansyyn selvittelystä 🙄
Toinen vaihtoehto olisi tietysti ollut, antaa joku oikea tuomio vaikka kuolemantuottamuksesta. Ikää rouvalla oli kuitenkin tapahtuma aikaan vissiin 62, ei sen ikäinen vielä mikään titityy ole ilman jotain sairautta.
Voi mennä shokkiin ja siitä toimintakyvyttömäksi.
Vierailija kirjoitti:
Leffoja katselleena tulee mieleen se, että nainen oli ollut pitkään kaltoinkohdeltu.
Tai mies oli, ja nyt tuli se viimeinen tiltti.
Vierailija kirjoitti:
Leffoja katselleena tulee mieleen se, että nainen oli ollut pitkään kaltoinkohdeltu.
Silloin erotaan. Ei oikeuta toisen kuolemaan jättämiseen.
Hän oli kuitenkin yrittänyt pyyhkiä verta pyyhkeillä ja paperilla, joten jotenin oli yrittänyt auttaa. Ehkei ymmärrys riittänyt mennä naapuriin tai vaan odotteli että mies kuolee.
Vierailija kirjoitti:
Leffoja katselleena tulee mieleen se, että nainen oli ollut pitkään kaltoinkohdeltu.
Uhrikortti mainittu. Naiset torille!
Vierailija kirjoitti:
Empatiakykyä ei ainakaan.
Ei hänellä tainnut mitään muutakaan ihmisyyteen kuuluvaa olla.
Olen vasta 52-vuotias, mutta mun elämässä on tullut vastaan jo kaksi tapausta, joissa tuo on varsin ymmörrettävää.
Toisessa terminaalisairas puoliso kaatui liukkailla rantakivillä mökillä syyspakkasilla, eikä toinen puoliso mennyt katsomaan tai auttamaan ennen seuraavaa aamua. Sattumalta se kaatunut puoliso oli puhunut minulle aikaisemmin, että olisi parempi kun kävisi näin. En mennyt kysymään leskeltä, oliko suunnitelma kerrottu hänellekin ja vaadittu tuota että ei tulla perään katsomaan.
Toisessa taas pitkään väkivaltainen puoliso kaatui baarista tullessaan humalassa ulkorappusilla. Kukaan ei voi tietää, tiesikö se kotona ollut puoliso hänen kaatuneen vai nukkuiko vain yön läpi. Mutta en minäkään ole siitäkään pahoillani.
Mies on luultavasti ollu hirviö ja ansainnut kohtalonsa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leffoja katselleena tulee mieleen se, että nainen oli ollut pitkään kaltoinkohdeltu.
Silloin erotaan. Ei oikeuta toisen kuolemaan jättämiseen.
Ei hyvin persoonallisuushäiriöisestä niin vain erota. Ei ainakaan puoliso, joka on vuosikymmenet alistettu.
Vierailija kirjoitti:
Mies ollut 30 v henkisesti ja/tai fyysisesti väkivaltainen? Eikä nainen ole uskaltanut lähteä.
Miksi yrität vääntää naisesta uhria, tuntematta kumpaakaan henkilöistä mitenkään? Ihan hullua.
Onko naisen muuta osallisuutta kaatumiseen selvitetty tarpeeksi perusteellisesti?
Empatiakykyä ei ainakaan.