Tyttäreni elää ihan ihme haavemaailmassa :(

Ehkä mun äitiressukkani pelkäsi että katuisin jotain. Vitun nuija. Mä en kadu mitään, koska mä harkitsen aina parhaan vaihtoehdon kullakin hetkellä, eikä tulevaan voi nähdä. Miksi ihmeessä siis pitäisi katua jotain haihattelua? Ei sen tartte tarkoittaa riskien ottamista elämässä, mutta koska paska äitini jo jokatapauksessa esti unelmoinnin niin ei ole sitä mistä oppiakaan. Saatana.

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhemmat laittoi heti stopin haihattelulle. "Susta ei koskaan tuu lääkäriä!" Hyvä kun pidätte realiteetit kohdillaan ja itsetunnon matalalla. Yläpeukku.

Meillä isän vakiolause oli susta ei koskaan tule mitään. Huokailuja perään. Minulle ja veljelleni. Haaveilin kaikesta tuollaisesta lapsena, teininä ja vielä aikuisenakin. Kutsun niitäpäiväunelmiksi. Todellisuudessa en osaa päiväunelmisyani edes halua toteuttaa. Mutta en kyllä kerro niistä edes läheisilleni. On monia haaveilemiani asioita, jotka ovat toteutuneet elämässäni. Olen silti jalat maassa tyyppi. Haaveilu ruokkii mielikuvitusta, mitä pahaa siinä on.

On tietenkin hyvä kannustaa lapsia, mutta kannustuksesta kun täytyy olla realiteetit mukana, ihan faktaa on että lahjattomalle ihmiselle ei teatterikorkeakoulun ovet aukenee, tai yrityksestä huolimatta keskinkertaiseen koulumenestykseen yltävästä ei tule lääkäriä. Pitää kannustaa, mutta harhoja ei saa ruokkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset ovat saaneet aina unelmoida. Vanhin on nyt eliittilukiossa. Heitä on aina kannustettu unelmoimaan ja opiskelemaan, siten saavuttaa haluamansa. Huomaamattaan tekee töitä unelmiensa eteen. Samoin on käynyt meille vanhemmille. Olemme eläneet niin upean ja ainutlaatuisen elämän synnyttäen lapset Amerikassa yksityissairaalassa kermavaahtojen ja mansikoiden keskellä. Itsevalitulla sektiolla klassista kuunnellen. Meille kyllä tuolloin Usassa kerrottiin, että vain 2% amerikkalaisista kykenee sellaiseen elämään. Kovasti on töitä unelmien eteen tehty, olemme kokeneet jo niin paljon enemmän emmekä ole edes vanhoja. Lapsia kannustetaan samaan.

Miten nämä kermavaahdot ja mansikat liittyvät mihinkään? Oletko kännissä?

Mansikoita ja kermavaahtoa minä sektion jälkeen tilasin yksityissairaalassa. Mansikoita ja kermavaahtoa nautin imettäessäni. Tilasin filet mignonia, niitä minä myös sain ruoaksi. Myös hierontaa oli tarjolla. Sekä amerikkalainen että italialainen synnytyslääkäri paikalla. Italialainen synnytyslääkäri kysyi toisen lapseni kohdalla millaisen "cut"in haluan. Sovimme, että Armani "cut" mieleiseni, sellaisen myös sain. Sinulle tämä ehkä kuulostaa erikoiselta ja absurdilta, mutta minulle nämä ovat vain upeita muistoja elämäni varrelta.

up

Mä olen 30 ja silti haaveilen ihanmahdottomia. Jo lapsesta asti osasin pitää haaveet omana tietonani. Tiedän ettei minusta koskaan tule Min Yoongin vaimoa, mutta ihanaa siitä on silti haaveilla ja parastahaaveilussa on se että saan itse päättää millaista elämäni niissä haaveissa on.

Haaveilu helpottaa myös kaiken kurjuuden keskellä. Minua ei siis haittaa se ettei epärealistiset haaveeni toteudu, mutta saan esim. paremmin unta, jos jokin asia vaivaa minua ennen nukkumaan menoa.

Vierailija kirjoitti:

On tietenkin hyvä kannustaa lapsia, mutta kannustuksesta kun täytyy olla realiteetit mukana, ihan faktaa on että lahjattomalle ihmiselle ei teatterikorkeakoulun ovet aukenee, tai yrityksestä huolimatta keskinkertaiseen koulumenestykseen yltävästä ei tule lääkäriä. Pitää kannustaa, mutta harhoja ei saa ruokkia.

Meillekin sanottiin, että lapsestasi ei tule mitään kun emme päiväkotiin "varhaiskasvatuksen ammattilaisten" kynsiin lapsiamme antaneet. No, olin paikalla ja läsnä. Opetin, kun koulun opettajat eivät saaneet mitään aikaiseksi. Ja voila, lapsi eliittilukiossa :D Kyllä te olette yksinkertaisia. Älkää ihmeessä kannustako lapsianne niin nekin opiskelupaikat vie ne jotka ovat aina haaveilleet, uneksineet ja tehneet töitä sen eteen :D Miksiköhän duunari on duunari....

Onko tyttäresi vielä lapsuusiässä? Mahdollisesti kasvanut ilman toista vanhempaa? Tuollaiset oudot haaveet saattavat olla joskus vielä nuorillakin yleisiä. Ne ovat sen vuoksi mukavia, koska niihin uppoutumalla voi välttää todellisuuden kohtaamisen ja vastuun ottamisen omasta elämästään.

Sinällään tuo vaihe voi jäädä päälle, mikä voi olla tuhoisaa varsinkin 30-vuotiaalle, jos elämä menee tavallaan ohitse siinä, että keskittyy haaveilemaan täysin epärealistisista asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset ovat saaneet aina unelmoida. Vanhin on nyt eliittilukiossa. Heitä on aina kannustettu unelmoimaan ja opiskelemaan, siten saavuttaa haluamansa. Huomaamattaan tekee töitä unelmiensa eteen. Samoin on käynyt meille vanhemmille. Olemme eläneet niin upean ja ainutlaatuisen elämän synnyttäen lapset Amerikassa yksityissairaalassa kermavaahtojen ja mansikoiden keskellä. Itsevalitulla sektiolla klassista kuunnellen. Meille kyllä tuolloin Usassa kerrottiin, että vain 2% amerikkalaisista kykenee sellaiseen elämään. Kovasti on töitä unelmien eteen tehty, olemme kokeneet jo niin paljon enemmän emmekä ole edes vanhoja. Lapsia kannustetaan samaan.

Miten nämä kermavaahdot ja mansikat liittyvät mihinkään? Oletko kännissä?

Mansikoita ja kermavaahtoa minä sektion jälkeen tilasin yksityissairaalassa. Mansikoita ja kermavaahtoa nautin imettäessäni. Tilasin filet mignonia, niitä minä myös sain ruoaksi. Myös hierontaa oli tarjolla. Sekä amerikkalainen että italialainen synnytyslääkäri paikalla. Italialainen synnytyslääkäri kysyi toisen lapseni kohdalla millaisen "cut"in haluan. Sovimme, että Armani "cut" mieleiseni, sellaisen myös sain. Sinulle tämä ehkä kuulostaa erikoiselta ja absurdilta, mutta minulle nämä ovat vain upeita muistoja elämäni varrelta.

Absurdia on ainoastaan se, kuinka saat yksityiskohtaiset synnytysjorinat liittymään ketjuun, joka käsittelee nuoren aikuisen haaveilua.

Arvon mammat, joillekin nuo haaveet toteutuu. Kaikkien kohtalo ei ole pyöräyttää kolmea mukulaa ja laihduttaa sitten loppu elämä

Sano että tähdätköön unelmiinsa mutta samalla pitää olla varasuunnitelma jota toteutetaan siltä varalta että ei unelmat toteudu. Eli koulutus ja ura.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä katsoa Tuksua.

Akka on 38 vee ja leikkii prinsessaa ja Glamour elämää persaukisena.

On roolimalli ihan kaikille pissiksille.

Siitä vaan mallia ottamaan...

Tuksun ongelma on alkoholismi, eikä haaveilu.

ja löysä moraali

Mua latistetiin eikä musta tullut sitä mitä haaveilin. Mulla on kuitenkin edelleen ovia auki ja toteutan yhtä haavettani pikkuhiljaa.

Lapsellani on  saavutettavissa olevia haaveita, lahjoja  siihen sekä järkevä varasuunnitelma. Kannustan  ja tuen  häntä täysillä.

Hieman epärealistiset unelmat, mutta eivät silti mahdottomia toteuttaa. Sanoisin että anna unelmoida. :)

Minä unelmoin siitä, että saisin joskus aikaiseksi jotain muidenkin mielestä kaunista ja tarpeellista, ja että voisin ostaa asunnon maasta jossa olin aikanaan vaihto-opiskelemassa. Haaveilen myös aika-ajoin naimisiin menosta ja perheestä. Myös toisten konkreettinen auttaminen kiinnostaa, mutta sitä ennen tulisi selvitä omasta masennuksesta.

Nauran vedet silmissä.

Vierailija kirjoitti:

Minun tyttäreni haihatteli lentäjän urasta ollessaan 10v. Sanoin että eikun vaan lentäjäksi jos siltä tuntuu. Nyt tytär 17v ilmailulukiossa ja lentäjänopinnot aluillaan =))

Ne lasten haaveilut eivät välttämättä ole mitään haavemaailmoja. Haaveista tehdään totta.

Lukiosta ei valmistu lentäjiä, eikä häntä varmaankaan ole vielä valittu ammattilentäjäkoulutukseen.

Tärkeintä on tukea nuoren haaveita niin että aikuinen alkaa puhua nuoren kanssa siitä, mitä nuori aikoo tehdä haaveittensa eteen konkreettisesti: lähteä opiskelemaan, kurssille, yms. Miettikä mitä taitoja tarvitaan haaveiden toteuttamiseen, paljonko rahaa, aikaa, yms. Miettikää mistä se raha tulee jne. Tehkää yhdessä selkeä suunnitelma ja aikataulu.

Kun tukee nuorta näkemään konkreettisesti mitä ja miten hänen on edettävä haaveitaan kohti, niin selviää aika pian onko nuori toissaan ja onko hänessä aineista ko. alalle. Jos on tosissaan, ottaa tukesi vastaan ja hyötyy siitä. Jos taas haaveissa on kyse haihattelusta, kannustus asian konkretisoimiseen saa nuoren itensäkin tajuamaan hänestä ei ole alalle vaan hänen pitää etsiä jotain hänelle sopivampaa.

Jos nuori tunnustaa ettei hänestä olekaan haaveisiin numero 1, sitten vanhempien tehtävä on ehdottaa vaihtoehtoisia uria, eikä lytätä nuorta. Toisilla se etsikkoaika on vaan pidempi.

Lyttääminen johtaa siihen (kuten joku yllä kirjoitti), että nuori masentuu ja lamaantuu, eikä näe elämälleen mitään suuntaa eikä hae mihinkään opiskelemaan.

Mun äiti lyttäsi mun haaveet tieteelliselle uralle, vaikka jopa ylä-asteella ammatinvalintapsykologi minut testattuani nimeomaan siihen kannusti. Ilman vanhempien tukea en sitten osannut hakea mihinkään ja haahuilin maailmalla kolmikymppiseksi asti. Sitten vaan yliopisto veti puoleensa ja päädyin monen vaikeuden kautta sittenkin tutkijanuralle, mutta kauan siinä kesti.

Vierailija kirjoitti:

Arvon mammat, joillekin nuo haaveet toteutuu. Kaikkien kohtalo ei ole pyöräyttää kolmea mukulaa ja laihduttaa sitten loppu elämä

Juuri näin! Oma lapseni haaveili elokuva-alasta. Haluamalleen linjalle paristasadasta hakijasta valittiin neljä. Lapseni oli yksi näistä neljästä ja tekee nyt valmistumisensa jälkeen unelmaduuniaan. En ymmärrä, miksi nuoren haaveet pitäisi torpata vain siksi, että alalle on vaikea päästä.

mitä jos tulisit ja ohjaisit lasta. haluaa siis olla näyttelijä. etsikää tietoa testterikouluista. haluaa olla televisiossa/julkisuudessa? miten olisi toimittaja tai Radiolinja. ei kaikki haaveet ole haihattelua. nuoria voi ohjata ja auttaa. ei haaveet aina toteudu mutta aina voi yrittää. itse en ole koskaan ollut unelmoija olen elänyt sitä tylsää "näin on turvallista" ja välillä olen kateellinen niille joilla niitä on ja pyrkii ne toteuttamaan.