Nyt jutellaan 1970-luvusta!

Olin 70luvun lapsi ja rakastan sitä aikaa. Disko soi silloin joka paikassa ja rakastan kun alan tunnistamaan niitä melodioita jotka soi mun lapsuuden soundtrackissa.

Se on loukannut todella paljon kun juuri tosta luvusta on tehty joku kaamea / mauton vuosikymmen. 80luvun kalsea juppiaika oli paljon pahempi eikä 80 -90 lukujen vaatemuoti mitään kaunista ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Maitotölkit joista virkattiin mattoja.

Jos jollekin tuli uusi tv, kysyttiin erikseen onko se oikein väri-tv.

Ne matot olivat sellaisia, joissa oli oranssia ja mustaa. Paksuus oli n. 1cm.

Matot virkattiin yleensä ympyrämuotoon.

Vierailija kirjoitti:

Korttia pelattiin paljon.

Isäni kertoi armeija-aikanaan vieneensä muiden alokkaiden rahat kortilla :D

Itsekin opin numerot korttipelillä, ettei huijattaisi. Opin kortilla myös taktiikka- ja strategiatItoja. Ei siinä muuten pärjännyt.

Kaikki lapset pitää opettaa pelaamaan korttia heti kun ne pysyvät kädessä. Ei saa lyödä samaa lukua kuin yksi kerrallaan pöytää.

Vaikka lapsi tekisi vilppijaon ja jakaisi sulle kakkoset ja kolmoset..

Oppisivat korttien kalastelusta pikkuhiljaa pakostakin...

Vierailija kirjoitti:

Maitotölkit joista virkattiin mattoja.

Jos jollekin tuli uusi tv, kysyttiin erikseen onko se oikein väri-tv.

Maitotölkeistä ei virkattu mitään vaan maitopusseista.

Kyläiltiin paljon ja vanhemmat pelasivat aikuisten kesken marjapussia. Joskus pääsin tuuraamaan hetkeksi ja siitä tuli jotenkin aikuinen olo kun sanoi, että hertta valttia. Äidillä oli kehyksettömät kuusikulmaiset liukuvärjätyt silmälasit, tyylikkyyden huippu. Röökiä vedettiin joka paikassa sisällä ja sitä varten meilläkin oli liuta tuhkakuppeja kotona.

Sain alle kouluikäisenä jo ekan linkkuveitsen, enkä onnistunut sillä telomaan itseäni tai muita. Muistaakseni sellaisia ihan pieniä, helmiäishohtoisia oli avaimenperinäkin, eikä kukaan kummastellut lapsilla sellaisia välineitä.

Kirjahyllyssä oli matkamuistoja; nukkeja, kastanjetit, pienet puukengät ja lapsena ahkerasti käpälöimäni rukousnauha Rhodokselta.

Telkkari oli mustavalkoinen Asan minivisio, missä oli kahva siirtelyä varten. Taisi mennä 80-luvun vaihteeseen kun meille tuli eka väritelkkari. Täällä jo useasti mainitut Bonanzat ja Colditzit tuli katsottua, mutta Polttouhrit ja Juuret oli kiellettyä kamaa. Tosin kurkin niitä ovenraosta salaa ja näin painajaisia.

Vuonna 75 oli koulujenväliset kilpailut nimetty Urho Kekkosen kisoiksi. Katsomossa oli iso UKK:n juliste. Samankaltaista henkilöpalvontaa on vain pohjois-koreassa tällä hetkellä.

Vihasin jo lapsena neuvostoliittoa ja kommunisteja joita media hehkutti. Viha sosialismia vastaan ei ole hellittänyt eli median aivopesu ei onnistunut (näin naapurissa yms. Ylepaskaa).

Muistelen, että Kilta-sarjaa pidettiin 70-luvulla rumana.

Se vastaa nykyistä Iittalan Teema-sarjaa.

Muistaako joku ihanat Viewmaster-kiekot? Punainen muovilaite jolla katseltiin sellaisista pyörivistä kiekoista kolmiulotteisia kuvia.

Kyllä, myös minä muistan avaimenperälinkkarit. Itse sain isältä kääntöveitsen, se oli alun perin joku liikelahja. Veitsi oli tosi terävä ja kuljetin sitä aina mukana. Ei tullut mieleenkään, että teräaseen kanniskelu julkisella paikalla olisi kiellettyä. Usein siitä veitsestä oli hyötyäkin. Se oli myöhemmin minulla mukana vielä interrailillakin, silloin oli jo 80-luvulla. Se oli niin hieno veitsi, että joku on sen nyysinyt vuosien varrella, ei löydy enää mistään.

Muistan myös hiihtokilpailulusikat. Mahdetaanko nykyään vielä jakaa lusikoita palkinnoksi? Tai mahtavatko pennut enää hiihtää? Eihän ole luntakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on niin kiva ketju, että toivoisin sen pysyvän ja jatkuvan. Älkää siis sekoittako tänne politiikkaa.

Joo, nykyajan politiikan voi jättää pois. 70-luvulla se politiikka oli kyllä oikein marinoituna joka asiassa. Ruokakaupan valintakin oli poliittinen päätös. Muistaakseni K-kauppa oli oikealla?

Heh. Duunarikodissani (vahvat sukujuuret maalla) käytiin aina S-ryhmän kaupassa. Anoppini, joka oli ammatiltaan opettaja eli "ylempää kastia" on aina suosinut K-kauppaa.

Suomessa oli 70-luvulla neljä maanlaajuista kauppaketjua: yksityiset Tuko ja Kesko sekä osuusliikkeet SOK ja E-liike. Jälkimmäinen oli se työläisten kauppa.

Pojat keräsivät jääkiekkokortteja. Vaihtelivat niitä keskenään. Oli olemassa myös keräilykirja niitä varten. Eräänä vuonna sai jopa jääkiekkomailan jos sai kirjan täyteen. Kirjan takasivulla oli kuponki joka täytettiin ja kaksi aikuista todisti keräyksen täydeksi. Ja niin maila tuli postissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa nykyisistä ohuttoppatakeista näyttää 70-luvulta

Siksikö ne on niin nolon ja vastenmielisen näköisiä...!

Totta! Nykyään värit ovat hillittyjä, 70-luvulla olisi ollut kirkasta punaista, suomenlipun sinistä jne. mutta tikkaukset ja vartalonmyötäiset leikkaukset ovat ihan sitä itseään.

80-luvulla tulleet Michelinukko-toppatakit eivät tosin varsinaisesti olleet parannus... :DDD

70-luvulla meikkaaminen ei ollut vielä niin överiä kuin kasarilla. Se oli ehdottomasti isojen tyttöjen juttu. Niitä hopeansinisiä luomivärejä ja punaisia kotkankynsiä suosivat muistaakseni aikuiset naiset, teinien dramaattiset meikit tulivat kunnolla vasta kasarilla. Silloin monelta merkiltä tulikin meikkipaletteja joille yhteistä oli että ne sisälsivät vaihtelevan yhdistelmän sateenkaaren värejä. Nudesta ei oltu kuultukaan, lähin taisi olla vaaleanpunainen tai -lila... 

80-luvulla meikkaaminen oli iloista ja rentoa. Laitettiin vain lilaa luomeen, tai sähkönsinistä, tai roosaa. Ei todellakaan rajattu, häivytetty tai varjostettu yhtään mitään, väriä vain luomeen ja menoksi.

Nykytyttöjen meikkaussessiot ovat elämää suurempia ja vakavampia tilaisuuksia, jotka käyvät työstä. Kaiken pitää mennä oikein ja jos jonkinlaista sutia ja pensseliä tarvitaan. Me levitettiin kasarilla luomiväriä vaikka sormella, ja mitään tupsutinta ei ollut.

Sori kasarimuisto 70-luvun ketjussa. Tuli vain mieleen eräskin parkkipaikalla ilta-auringossa meikkaaminen...

Sori, mutta olen ehta kasariteini ja todellakin tehtiin monimutkaisia meikkejä jo kasarilla. Luomiväriä levitettiin eri sapluunoilla ja malleilla banaanivarjostuksesta lähtien ja myös häivytettiin. Myös poskipuna ja korostusväri (yleensä kimaltava valkoinen, sen ajan highligher) häivytettiin. Itse tosin otin mallia ulkomaisista naistenlehdistä ja musiikkilehdistä sekä tietysti musiikkivideoista.

No ei me vaan maalla. Eikä olisi malliksi ollutkaan ulkomaisia naistenlehtiä. Olitko itse kaupunkilainen?

Asuin kaupungissa, mutta en Helsingissä. Ostin säännöllisesti kioskeilta muotilehtiä ja musiikkilehtiä. Se varmaan selittää asiaa.

Tuohon aikaan leikittiin ainakin

- hyppynarulla hyppäämistä, esim. kek-ko-nen (kyllä), pikkunalle pikkunalle nosta kätesi (ja sitten nalle myös pyöri ja nosti jalkaa ja temput vaikeutuivat), sitten oli joku nolo loru "nahkahameen repeämisestä" jonka mukaan hypittiin. Lorujen lisäksi oli eri vauhdilla tehtäviä hyppyjä, eri suunnista hyppimistä, eri vauhdilla kiertämistä ja kahden narun temppuja

- visti eli kuminauha, jonka kanssa tehtiin joko monimutkaisia ja vaikeita temppuja ja solmuja tai sitten perushypyt, jotka aloitettiin alhaalta ja nostettiin kierroksilla nauha ylemmäs. Pitkäsäärisimmät urheilulliset saivat hypittyä "kainaloihin" asti

- väri (yksi seinää vasten ja sanoo värejä, jos on sitä väriä saa astua lähemmäs)

- peili, pyöritettiin jokainen vauhdilla ja mitä hullumpaan asentoon jäi niin sitä parempi

- kasapeili tai jotain, missä pyöritettiin kaikki vauhdilla isoon kekoon päällekkäin

- ristikehä, jossa tehtiin ympyrän keskelle risti ja siinä oli yksi "noita", ja muut kiersivät kehää. Keskellä oleva sai "pyydystää vain ristin ja kehän kohtauspisteissä. Tässä oli eri vaikeusasteita koosta riippuen, kun jäi kiinni joutui keskelle. Tätä leikittiin myös lumihangessa

- isänmaa, jossa laajennettiin omaa maata heittämällä kiveä ja valtaamalla ja katkomalla toisen maa-alueita

- kuka pelkää mustaa miestä

- superpallotemput, pompotettiin eri tempuilla palloa seinästä 1-10 jossa 1 helpoin ja 10 vaikein

- käsilläseisonta. muistan miten koko luokka seisoi seinää vasten koko välitunnin käsillä..

- rautaisesta jumppatelineestä roikkuminen ja siinä temppuilu ja pyöriminen, esim. "munamankeli"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

YLE lähetti Naapurineljännes-ohjelmaa, missä yksipuolisesti kehuttiin Neuvostoliiton suunnitelmatalouden tuotoksia ja kuvattiin kolhoosien ja sovhoosien onnea. Myös Neuvostoliittolaisia elokuvia näytettiin, missä yleensä aina paistoi aurinko.

Muistan kuunnelleeni tätä jonkinlaisena komiikkaohjelmana samalla kun tein läksyjäni. ;)

Inhosin taistolaisia protestilauluineen ja Neuvostoliiton ihannointeineen. Muistan ihmetelleeni, miten aikuiset ihmiset voivat olla niin tyhmiä ja naiiveja, että uskoivat Neukkulan propagandaa, kun oikeaakin tietoa oli ihan hyvin saatavilla.

Nykyään on ihan samanlaista todellisuuspakoa ja itsesensuuria, kun pelolle ei saa antaa valtaa, eikä saa olla tietävinäänkään hallitsemattomasta maahanmuutosta. 1970-luvulla Vauva av:n ketjut olisivat kadonneet neuvostovastaisina, jos olisi kirjoittanut esim. Viron miehityksestä, kuten tänään jos inahtaakaan kehitysmaamuslimien puuttuvista ihmisoikeuksista tai heidän tuomista ongelmista Euroopassa.

Vierailija kirjoitti:

Joo, television kuva... se oli usein mitä oli. Kun antennista otti kiinni, kuva saattoi olla hyvä, mutta kun meni istumaan, se oli yhtä suttua. Sellaisesta ei nuoriso tiedä yhtään mitään, kaikki on teräväpiirtoa.

Joo, mutta oli tässä toisaalta etunsakin. Nykyään, kun lähetys pätkii, se todella pysähtyy eikä näy mitään ja jatkuu taas eri kohdasta. Pari kertaa on tullut hetken sellaista pikselimössöä, ettei erota edes värejä, eikä ääntä kuule ollenkaan. Ennen pystyi tekemään itse asialle ehkä jotain. Mutta tietenkin tätä sattuu paljon harvemmin.

Niin ja ehkä on jo monesti sanottu tämä itsestäänselvyys (en vielä lukenut koko ketjua): tv:n kuva oli ainakin meillä mustavalkoinen. Värit tuli vasta josku 80-luvulla.

Ennen oli tapana korjata melkein kaikki tv-ongelmat erilaisilla iskuilla: tömäytys päälle, toinen sivulle. Ja kas, taas toimi kuva.

Tai kiivettiin katolle suuntaamaan tv-antennia.

Vierailija kirjoitti:

Radiosta tuli aina kesäaikaan kuulutuksia: Mauri Meikäläinen, lomalla jossakin päin Suomea......Ota yhteyttä kotiin.

Puhelinkopista piti soittaa, kun ei kännyköistä ollut tietoakaan

Autoissa ei ollut turvavöitä ja liikenneonnettomuuksissa kuoli älyttömästi ihmisiä.

Litfaamalla kuljettiin aika paljon. Enää ei uskaltaisi ja kyllähän niille liftareille saattoi silloinin huonosti käydä :(

sevitsi-karkkeja syötiin ja hopeatoffee litukoita.

Olohuoneen seinä saattoi olla tumman vihreä tai oranssa. Muut 3 seinää vaaleampia.  

Juhannuksena paloi kokot vielä joka notkossa ja niemellä. Eipä pala enää juuri missään :(

Muistan hyvin nuo kuulutukset. Toisenlaisiakin kuulutuksia radiosta tuli joskus, nimittäin miinavaroituksia. Sotien ajalta olevia läpiruostuneista ankkurikettingeistään irroneita merimiinoja ajelehti toisinaan merellä. Nuo varoitukset meni jotenkin tähän tapaan: "Ajomiina havaittu itäisellä Suomenlahdella paikassa... " ja sitten ilmoitettiin paikan koordinaatit, oletettu kulkusuunta tuulen mukaan sekä vaarallinen alue. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

YLE lähetti Naapurineljännes-ohjelmaa, missä yksipuolisesti kehuttiin Neuvostoliiton suunnitelmatalouden tuotoksia ja kuvattiin kolhoosien ja sovhoosien onnea. Myös Neuvostoliittolaisia elokuvia näytettiin, missä yleensä aina paistoi aurinko.

Muistan kuunnelleeni tätä jonkinlaisena komiikkaohjelmana samalla kun tein läksyjäni. ;)

Inhosin taistolaisia protestilauluineen ja Neuvostoliiton ihannointeineen. Muistan ihmetelleeni, miten aikuiset ihmiset voivat olla niin tyhmiä ja naiiveja, että uskoivat Neukkulan propagandaa, kun oikeaakin tietoa oli ihan hyvin saatavilla.

Ja taistolaisten laulujen sanat on nykyisen mittapuun mukaan vihapuhetta, on kostoa, tappamista, vallan kumousta, kivääriin tarttumista ja ties mitä...

Vierailija kirjoitti:

Tv parani viastaan kun hakattiin kämmenellä tv:n oikealle puolelle.

Meillä AGA-merkkisen mustavalkotelkkarin kuva alkoi joskus "pyörimään". Silloin jonkun piti rynnätä telkan takana olevaa nappulaa vääntämään. Siitä sen pyörimisen sai pysäytettyä.

Onnen päiviä oli kyllä niin ihanan hyväntuulinen tv-sarja!  Kerran tuli myös ohjelma, jossa osa näyttelijöistä oli kokoontunut muistelemaan sarjaa ja sen tekoa. Joanie-paralla ei vaan mene hyvin, oikeassa elämässä.

Yksi hieno sarja oli myös Marseillen poika, josta on olemassa Cumuluksen biisikin.