Lue keskustelun säännöt.
Voiko onnistua suhde mieheen, joka on stressaantuneena mallia "it's my way or the highway"?
28.09.2017 |
Eli ei-stressaantuneena on ihan normaalin joustava ihminen, monessa asiassa jopa joustavampi kuin kukaan koskaan ennen tapaamani, mutta vähänkin stressiä niin kaikki pitää mennä juuri hänen pään mukaan, tai seuraa riita. Jos pyytää, että voisitko tulla puoliväliin vastaan asiassa, niin kuulemma ei voi tulla. Eli joko hänen pään mukaan, tai ei ollenkaan tai että häipyy tai että tekee sitten yksin jne jne. Voiko tämä suhde onnistua?
Kommentit (99)
Olemme siis asuneet miehen kanssa yhdessä vasta noin 4 kk, seurusteltu kaksi vuotta. Mies on koko yhdessäasumisajan ollut tuollainen, että kerran viikossa on niin paha stressipäivä, että hän ei pysty mihinkään ja siksi ilmoittaa että ei aio tehdä yhtään mitään - ota tai jätä. Ei aio käydä ruokakaupassa, vaikka on edellisenä päivänä luvannut hoitaa kaupan, sillä itse en työvuoroni takia millään kauppaan ehdi ja tulen nälkäisenä töistä myöhään kotiin. Meillä molemmilla on stressinaiheita ja rahahuolia ja saman verran (yhtä vähän) rahaa. Silti täällä on ehdotettu, että maksan ruokakaupat ja hoidan ruokakaupat koska minun auto on ehjä, vaikka olen kertonut että kauppa on talomme vieressä ihan. Maksan miehen auton korjauksen, koska se stressaa miestä. Ja lisäksi ymmärrän ja ymmärrän loputtomiin, ja hoidan yksin kaiken arjen pyörittämisen. Ei tunnu oikein reilulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olemme siis asuneet miehen kanssa yhdessä vasta noin 4 kk, seurusteltu kaksi vuotta. Mies on koko yhdessäasumisajan ollut tuollainen, että kerran viikossa on niin paha stressipäivä, että hän ei pysty mihinkään ja siksi ilmoittaa että ei aio tehdä yhtään mitään - ota tai jätä. Ei aio käydä ruokakaupassa, vaikka on edellisenä päivänä luvannut hoitaa kaupan, sillä itse en työvuoroni takia millään kauppaan ehdi ja tulen nälkäisenä töistä myöhään kotiin. Meillä molemmilla on stressinaiheita ja rahahuolia ja saman verran (yhtä vähän) rahaa. Silti täällä on ehdotettu, että maksan ruokakaupat ja hoidan ruokakaupat koska minun auto on ehjä, vaikka olen kertonut että kauppa on talomme vieressä ihan. Maksan miehen auton korjauksen, koska se stressaa miestä. Ja lisäksi ymmärrän ja ymmärrän loputtomiin, ja hoidan yksin kaiken arjen pyörittämisen. Ei tunnu oikein reilulta.
Ap siis kirjoitti tämän. Ap.
Enpä viitsis pilata elämääni oikuttelevan ihmisen kanssa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän miestäsi, olen aika samanlainen. Ts stressaantuneena kaikki ylimääräiset vaatimukset tuntuvat sietämättömiltä. Voit ajatella asian vaikka niin, että jos sulla olisi jalka kipsissä ja miehesi sanoisi, että sun pitää lähteä nyt kauppaan, koska hän kävi eilen, niin miltä tuntuisi? Tai miltä tuntuisi, jos miehesi sanoisikin, että hän voi käydä tänäänKIN kaupassa, koska sulla on jalka kipsissä? Tai kävisi mitään sanomatta kaupassa, koska ymmärtää, että hänen on nyt helpompaa hoitaa kauppareissu kuin sinun?
On totta, että joitain asioita on pakko tehdä stressaantuneenakin. Kysymys on vain siitä, onko asia niin tärkeä, että se on pakko tehdä ja pakko tehdä juuri nyt. Kavereille kyläilemään meneminen ei ole. Eikä stressaantuneena edes olisi kovin hyvää seuraa.
Jos stressi jatkuu pitkään tai on kovin usein toistuvaa, stressin aiheuttajalle on syytä tehdä jotain. Tutkimustenkin mukaan stressi lisää sairastavuutta ja lyhentää elinikää. Ei siis ole tarkoituksenmukaista, että toinen puolisoista on kuningas ja toinen palvelija. Joskus on kuitenkin tilanteita, jolloin voi tilapäisesti tehdä asioita toisenkin puolesta.
Tuota... Siis voiko oikeasti joku kokea stressin samana kuin että olisi koko vartalo kipsissä, joten ei yksinkertaisesti kykene liikkumaan sen vertaa, että käy kaupassa hakemassa pari perusjuttua? Jos mieheni kokee näin, niin ymmärrän, että sen täytyy olla hänelle ihan hirveän tuntuinen tila. En ole vain koskaan ajatellut, että stressi voisi oikeasti estää toiminnan täysin. Ap.
Kyllä. Jos stressi jatkuu pitkään tai on usein toistuvaa, se voi lähestulkoon lamauttaa. Pystyy tekemään vain sen, mikä on aivan välttämätöntä ja kaikki muu tuntuu ylivoimaiselta. Auttaako ymmärtämään asiaa, jos kerron, että mulla aikoinaan katkaistiin sähköt vuoden aikana kolme kertaa, vaikka mulla makasi koko ajan pankkitilillä tuhansia euroja? Kyllä mä tiesin, että sähkölaskut makaa avaamattomissa kuorissa jossain, mutta en vaan saanut aikaiseksi avata kuoria ja maksaa laskuja ennenkuin sähköt meni. Painoin vain duunia ja muuta en jaksanut tehdä. Se loppui, kun sain vakavan sairaskohtauksen ja työstressi loppui moneksi kuukaudeksi. Kokemuksesta viisastuneena olen tehnyt elämääni muutoksia, joiden ansiosta stressiä aiheuttavia asioita on paljon vähemmän. Ja pistänyt sähkölaskutkin menemään suoraveloituksena tililtä :D
Kiitos sinulle tuon näkökulman avaamisesta. Ehkä osaan ajatella asioita nyt paremmin sellaisen kannalta, joka ei kestä yhtään stressiä vaan hajoaa täysin pienenkin stressin tullen.
Miten sinä olisit toivonut kumppanisi toimivan kun sinulla oli tuo stressijakso?
Minä en voi käskeä miestä tekemään elämässään muutoksia, hän tekee ne jos itse haluaa.
Ap.
Mulla ei ollut puolisoa ja jos olisi tuolloin ollut kaltaisesi pitkään kestänyttä stressiä väheksyvä ja halveksiva puoliso, olisin jostain kerännyt sen verran voimia, että olisin heittänyt niskaperseotteella hyypiön turvalleen ovesta ulos. Mutta mulla oli tuolloin lukioikäinen empaattinen ja kiva poika (joka muuten opiskeli lukion sairaanhoitajaksi), joka ymmärsi tilanteen eikä tahallaan lisännyt stressiäni esittämällä milloin mitäkin vaatimuksia. Hän huolehti monista arkisista asioista (kuten kaupassa käynnistä ja siivoamisesta), joista sen ikäinen pystyi huolehtimaan.
Puolisolta tietenkin olisin odottanut, että hän siinä tilanteessa olisi ottanut vastuun arjen pyörittämisestä. Myös laskujen maksamisesta.
Muutoksia elämään ei ole ihan helppoa tehdä, jos stressin aiheuttaja on rahattomuus tai veemäinen työ. Jos puolisollakaan ei ole rahaa auton korjaukseen, niin silloin autollinen voi kyllä ihan itse hoitaa kaikki kauppareissut. Jos taas rahaa on, niin järkevintä olisi poistaa auton korjaamisesta aiheutunut stressi viemällä auto korjattavaksi ja maksaa lasku. Vemäisen työn kohdalla taas voi hyvin kannustaa ja antaa tukea ammatinvaihtoon eli että toinen lähtisikin opiskelemaan ihan jotain muuta alaa, jos pelkkä työpaikan vaihdos ei tuo helpotusta stressiin.
Oletko sinä siis se, joka on haukkunut ap:ta monessa viestissä? Tuli nyt mieleen, että koetkohan syyllisyyttä siitä, että poikasi piti tuolloin pitää sinusta huolta, vaikka asian olisi pitänyt mennä päinvastoin, ja siksi suutuit aiheesta.
Hieno poika sinulla joka tapauksessa.
Älä tuu siihen droppaa mun tunnelmaa. Mitä eilistä juttua jankuttaa? Käännä hetkeksi suupielet ylöspäin. Laa-la-lalla-laa-laa. Älä tuu siihen droppaa mun tunnelmaa-la-lalla-laa-laa. Älä tuu siihen droppaa mun tunnelmaa.
Eli kun mies on aina suhtautunut stressiin tuolla tavalla, niin nyt hänen pitäisi sinun pikku kullanmurun vuoksi muuttua, että sinulla olisi iloinen ja hyvä olla. Saahan sitä uneksia... Ja se on tietenkin mies, joka on itsekäs. Et sinä missään nimessä. XD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan kenellekään sanonut miehestä mitään pahaa. Tänne kirjoitin haudottuani tilannetta päässäni 5 kk. Miehelle olen tietenkin yrittänyt puhua, mutta se ei ole auttanut. Ap.
Eli muutit miehen kanssa yhteen kuukausi sen jälkeen, kun olit alkanut hautoa tilannetta päässäsi? (Aiemmin siis kirjoitit, että 4 kk olette asuneet yhdessä.) Onneksi olkoon, hyviä valintoja osaat tehdä... Mutta syy on tietenkin miehen stressissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan kenellekään sanonut miehestä mitään pahaa. Tänne kirjoitin haudottuani tilannetta päässäni 5 kk. Miehelle olen tietenkin yrittänyt puhua, mutta se ei ole auttanut. Ap.
Eli muutit miehen kanssa yhteen kuukausi sen jälkeen, kun olit alkanut hautoa tilannetta päässäsi? (Aiemmin siis kirjoitit, että 4 kk olette asuneet yhdessä.) Onneksi olkoon, hyviä valintoja osaat tehdä... Mutta syy on tietenkin miehen stressissä.
Mies oli seurustelumme alkyajat todella joustava. Tämä piirre tuli hänestä esiin muutama viikko ennen yhteenmuuttoa, kun olimme molemmat jo irtisanoneet vuokra-asuntomme ja tehneet sopimuksen uudesta vuokra-asunnosta. Ja olen hautonut asiaa puhumatta siitä kellekään ystävälle siitä saakka. Miehen kanssa olen tietenkin monta kertaa puhunut. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulisi että tavallisessa arjessa tulee kamalia kahnauksia jostain pikku-asioista? Hiukan raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelijat voisivat muistaa, ettei puoliso ole mikään terapeutti ja "asioiden ratkaisija". Jos toinen kärsii jatkuvasti stressistä tai vaikka mt-ongelmista, on eri asia tukea ja olla empaattinen kuin, että puolison pitäisi ratkaista nämä stressaamaan ongelmat. Täällä on verrattu kipsissä olevaa stressiin ja kyllähän se, jolla on jalka katki niin lähtökohtaisesti parantelee jalkaa sairaalassa, lääkärillä, fyssarilla.. puoliso käy sitten vaikka kaupassa, ja tuo särkylääkettä. Mutta ei se puoliso sitä jalkaa kipsaa. Eikä puoliso ala terapeutin tavoin selvittämään ahdistuneen puolison stressin taustoja, vaikka tukena onkin.
Kyllä AP:n tapauksessa miehen pitäisi vaikka aluksi olla yhteydessä työterveyteen, jos se työ on yksi stressin aiheuttajista ja lähteä purkamaan näitä ahdistavia tuntemuksia.
Olen ihan samaa mieltä, jos ei koe että voi olla toisen tukena tai apuna heikommalla hetkellä tai kun toisella on vaikeaa, on parempi vain lähteä vetämään suhteesta. Silloin toisella on mahdollisuus aitoon parisuhteeseen, jossa tuetaan toisia ihan aidosti.
Jostain kumman syystä tässäkin vedottiin siihen että ap:n pitäisi pohtia onko mies tosiaan tukena silloin kun lapsi saadaan, mutta ap ei ole valmis tukemaan toista?
Eikö lapsen saannissakin ap:lla ole tukena neuvolat, lääkärit, sosiaalitoimi, miksi miehen pitäisi olla uudessa ja haastavassa tilanteessa joku ap:n terapeutti?Mutta selittäkää nyt miten minun pitäisi olla miehen tukena keskimäärin yhtenä päivänä joka viikko kun on hänen stressipäivä, jotta se teidän mielestä olisi aitoa tukemista ja aito parisuhde. Jos ei kerran riitä se, että kannustan aina, lupaan aina auttaa hakemaan uutta työtä, lupaan aina jutella jos hän kokee että puhuminen auttaa. Ap.
Näköjään minua on täällä mukava haukkua miten vain, mutta tähän kysymykseeni ei tule yhtään vastausta. Ap.
Viittaatko tuohon ekaan lainattuun viestiin, jossa kirjoitin, ettei puoliso ole terapeutti vaan miehesi pitää mennä vaikka työterveyteen stressin vuoksi? Mielestäni en ole haukkunut sinua, vaan kirjoittanut yleisellä tasolla, ja tarkoittanut että tässä tapauksessa ongelmien purkaminen pitää lähteä mielestäsi. Et voi ratkoa aikuisen ihmisen ongelmia, voit olla vain tukena. Siitä en tiedä, miksi joku kommentoi kommenttiin, että on kanssani samaa mieltä, vaikkei hän viestinsä perusteella ole... En ole ottanut millään tavalla kantaa siihen, tuetko puolisosi, vaan mielestäni miehesi tarvitsee ammattiauttajaa. Terveisin tuon ensimmäisen lainatun viestin kirjoittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
90 korjaa. Ongelman ratkaisun pitää lähteä Miehestäsi ei mielestäsi piti kirjoittaa..
Ymmärrän jonkun verran teitä molempia. Sinä olet vaatinut mieheltäsi hieman liikaa, mutta sinulla on silti myös täysi oikeus olla väsynyt tuosta tilanteesta ja toivoa itsellesi tasaisempaa ja vakaampaa kumppania. Kunhan ymmärrät, että et välttämättä voi väkisin tehdä miehestäsi sitä kumppania millään keinolla. Et välttämättä tukemalla sen paremmin kuin vaatimallakaan. Olen vähän miehesi kaltainen, minulla on epävakaat mielialat ja reagoin stressiin lamaantumalla. Jos silloin pakottaisin itseni vaikka kauppaan, saisin ehkä paniikkikohtauksen tai kaupasta saattaisi lähteä mukaan vähän mitä sattuu. Ajattelu ei vaan toimi. Tiedostan että en ole aina helppo kumppani eikä minusta olisi äidiksi.
Omalta kumppaniltani toivon, että hän ei pahimmalla hetkellä vihoittele, vaadi mitään ylimääräistä, syyllistä eikä osoita mieltään. Ei tarvitse jaksaa aina lohduttaakaan, voihan joskus molemmilla olla huono päivä yhtä aikaa. Kunhan antaa sitten olla rauhassa. Toisaalta on myös hyvä, että kumppani tekee ystävällisesti selväksi, milloin minulla alkaa mennä yli. Osaan sitten vaikka hakea keskusteluapua ennen kuin hän romahtaa. Sitä paitsi minua myös rauhoittaa se, että hän koittaa ystävällisesti mutta jämäkästi pistää asioita mittasuhteisiin ja saa minutkin muistamaan, että nyt ei ole maailmanloppu käsillä. Yritän omalta osaltani työstää ongelmiani ja kompensoida hyvinä päivinä. Jos en jonain päivänä jaksakaan kauppaan, voin hyvän päivän tullessa sitten tehdä omien hommieni lisäksi jotain myös kumppanini puolesta. Ei mielestäni olisi liikaa jos pyytäisit tätä mieheltäsi, ap. Täysin tasainen toimintakyky voi silti olla aika paljon vaadittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelijat voisivat muistaa, ettei puoliso ole mikään terapeutti ja "asioiden ratkaisija". Jos toinen kärsii jatkuvasti stressistä tai vaikka mt-ongelmista, on eri asia tukea ja olla empaattinen kuin, että puolison pitäisi ratkaista nämä stressaamaan ongelmat. Täällä on verrattu kipsissä olevaa stressiin ja kyllähän se, jolla on jalka katki niin lähtökohtaisesti parantelee jalkaa sairaalassa, lääkärillä, fyssarilla.. puoliso käy sitten vaikka kaupassa, ja tuo särkylääkettä. Mutta ei se puoliso sitä jalkaa kipsaa. Eikä puoliso ala terapeutin tavoin selvittämään ahdistuneen puolison stressin taustoja, vaikka tukena onkin.
Kyllä AP:n tapauksessa miehen pitäisi vaikka aluksi olla yhteydessä työterveyteen, jos se työ on yksi stressin aiheuttajista ja lähteä purkamaan näitä ahdistavia tuntemuksia.
Olen ihan samaa mieltä, jos ei koe että voi olla toisen tukena tai apuna heikommalla hetkellä tai kun toisella on vaikeaa, on parempi vain lähteä vetämään suhteesta. Silloin toisella on mahdollisuus aitoon parisuhteeseen, jossa tuetaan toisia ihan aidosti.
Jostain kumman syystä tässäkin vedottiin siihen että ap:n pitäisi pohtia onko mies tosiaan tukena silloin kun lapsi saadaan, mutta ap ei ole valmis tukemaan toista?
Eikö lapsen saannissakin ap:lla ole tukena neuvolat, lääkärit, sosiaalitoimi, miksi miehen pitäisi olla uudessa ja haastavassa tilanteessa joku ap:n terapeutti?Mutta selittäkää nyt miten minun pitäisi olla miehen tukena keskimäärin yhtenä päivänä joka viikko kun on hänen stressipäivä, jotta se teidän mielestä olisi aitoa tukemista ja aito parisuhde. Jos ei kerran riitä se, että kannustan aina, lupaan aina auttaa hakemaan uutta työtä, lupaan aina jutella jos hän kokee että puhuminen auttaa. Ap.
Näköjään minua on täällä mukava haukkua miten vain, mutta tähän kysymykseeni ei tule yhtään vastausta. Ap.
Viittaatko tuohon ekaan lainattuun viestiin, jossa kirjoitin, ettei puoliso ole terapeutti vaan miehesi pitää mennä vaikka työterveyteen stressin vuoksi? Mielestäni en ole haukkunut sinua, vaan kirjoittanut yleisellä tasolla, ja tarkoittanut että tässä tapauksessa ongelmien purkaminen pitää lähteä mielestäsi. Et voi ratkoa aikuisen ihmisen ongelmia, voit olla vain tukena. Siitä en tiedä, miksi joku kommentoi kommenttiin, että on kanssani samaa mieltä, vaikkei hän viestinsä perusteella ole... En ole ottanut millään tavalla kantaa siihen, tuetko puolisosi, vaan mielestäni miehesi tarvitsee ammattiauttajaa. Terveisin tuon ensimmäisen lainatun viestin kirjoittaja
Hei. En tarkoittanut sinua enkä sinun viestiä. Pahoittelut jos lainailin viestejä jotenkin epäselvästi. Sinä kirjoitit viisaasti, etkä haukkunut siinä viestissäsi ketään. Tarkoitin sitä erästä toista kirjoittajaa, joka on haukkunut minua täällä muutaman sivun verran. Ap.
Mä olen varmaan se jota syytetään ap:n haukkumisesta. Ja myönnän että olen käyttänyt suoraa ja kärkästä kieltä. Olen tehnyt sen siksi, että mielestäni ap:n kirjoitukset on ristiriitaisia ja se johtuu siitä että tiedämme vain ap:n version tapahtumista. Ja ap:n kertomus on ristiriitainen, jonka vuoksi en usko että ap itse osaa objektiivisesti arvioida omaa käytöstään. Halveksunta miestä kohtaan näkyy rivien väleissä, useammassa viestissä.
Mitä uskon että todellisuudessa tilanne sitten on? Mies ei osaa hallita stressiään ja käyttäytyy väärin ja epäreilusti ap:ta kohtaan (kuten itsekin on myöntänyt) ja kun mies on kireänä kuin viulunkieli, niin ap pahentaa tilannetta naputtamalla miehelle kuin tikka siinä vieressä. "Sä käyt kaupassa kun lupasit!" "Sä itse sovit että mennään Jarelle tänään, niin me mennään Jarelle!!" ja sitten ap:lla menee itsellään hermo ja alkaa nalkuttaa erinäisistä asioista, kuten tiskeistä ja miten tekee enemmän kotitöitä ja napunapunapu.
Te ette osaa kommunikoida ja puhua asioista, ap:lla ei ole halua ymmärtää miehen käytöstä ja auttaa häntä muuttumaan. Hän haluaa vain että kaikki ymmärtävät että tämä ei ole hänen vikansa.
Siksi ehkä ap kertoikin ristiriitaisesti miehen stressikäytöksestä, ensin se oli niin että mies vain sulkeutui stressautuneena kuoreensa, halusi olla yksin ja rauhassa, ilman että ap häiritsee häntä. Hetken päästä ap kertoo miehestään kuvauksen miten mies alkaa purkaa stressiään aloittajaan heti kun näkee tämän. Totuus on varmasti siinä puolivälissä, kuten yleensä pariskuntariidoissa.
Mutta tästä suhteesta puuttuu yksi hyvin olennainen asia ja se on halu yrittää ymmärtää ja auttaa toista. Olla tiimi, olla joukkue yhdessä muuta maailmaa vastaan.
Ero taitaa olla paras ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen varmaan se jota syytetään ap:n haukkumisesta. Ja myönnän että olen käyttänyt suoraa ja kärkästä kieltä. Olen tehnyt sen siksi, että mielestäni ap:n kirjoitukset on ristiriitaisia ja se johtuu siitä että tiedämme vain ap:n version tapahtumista. Ja ap:n kertomus on ristiriitainen, jonka vuoksi en usko että ap itse osaa objektiivisesti arvioida omaa käytöstään. Halveksunta miestä kohtaan näkyy rivien väleissä, useammassa viestissä.
Mitä uskon että todellisuudessa tilanne sitten on? Mies ei osaa hallita stressiään ja käyttäytyy väärin ja epäreilusti ap:ta kohtaan (kuten itsekin on myöntänyt) ja kun mies on kireänä kuin viulunkieli, niin ap pahentaa tilannetta naputtamalla miehelle kuin tikka siinä vieressä. "Sä käyt kaupassa kun lupasit!" "Sä itse sovit että mennään Jarelle tänään, niin me mennään Jarelle!!" ja sitten ap:lla menee itsellään hermo ja alkaa nalkuttaa erinäisistä asioista, kuten tiskeistä ja miten tekee enemmän kotitöitä ja napunapunapu.
Te ette osaa kommunikoida ja puhua asioista, ap:lla ei ole halua ymmärtää miehen käytöstä ja auttaa häntä muuttumaan. Hän haluaa vain että kaikki ymmärtävät että tämä ei ole hänen vikansa.
Siksi ehkä ap kertoikin ristiriitaisesti miehen stressikäytöksestä, ensin se oli niin että mies vain sulkeutui stressautuneena kuoreensa, halusi olla yksin ja rauhassa, ilman että ap häiritsee häntä. Hetken päästä ap kertoo miehestään kuvauksen miten mies alkaa purkaa stressiään aloittajaan heti kun näkee tämän. Totuus on varmasti siinä puolivälissä, kuten yleensä pariskuntariidoissa.
Mutta tästä suhteesta puuttuu yksi hyvin olennainen asia ja se on halu yrittää ymmärtää ja auttaa toista. Olla tiimi, olla joukkue yhdessä muuta maailmaa vastaan.
Ero taitaa olla paras ratkaisu.
Ihan ohiksena, mutta kuka haluaa olla tiimi tuolla tavalla käyttäytyvän miehen kanssa?
En mä jaksais tuollaista draamaa, olen joustava ja onnekseni löytänyt joustavan puolison. Ei tarvetta riitelyyn.
Voi jos olet valmis antamaan aina periksi tai tappelemaan.
Itse jättäisin tuollaisen miehen aikuistumaan, harvoin tuolla asenteella tulee mistään mitään.
Oletpa AP saanut ikäviä kommentteja täällä. Olisi eri asia jos olisitte olleet suhteessa pidempään, mutta jos suhteenne on noin tuore ja miehesi pää ei kestä ihan normaaleja arkisia vastoinkäymisiä, niin miettisin jatkoa tarkasti. Tosiasia on että viimeistään vauva-aika yöherätyksineen nostaa stressin tappiin kymmenen, ja silloin sinä olet siinä tilanteessa ihan yksin, jos miehesi muuttuu kyvyttömäksi tekemään mitään. Olen kyllä sinänsä empaattinen miehesi tilannetta kohtaan koska itselläni on samaa taipumusta, mutta tajuan kyllä itsekin että en ole mitään äitityyppiä.