Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Voiko onnistua suhde mieheen, joka on stressaantuneena mallia "it's my way or the highway"?
28.09.2017 |
Eli ei-stressaantuneena on ihan normaalin joustava ihminen, monessa asiassa jopa joustavampi kuin kukaan koskaan ennen tapaamani, mutta vähänkin stressiä niin kaikki pitää mennä juuri hänen pään mukaan, tai seuraa riita. Jos pyytää, että voisitko tulla puoliväliin vastaan asiassa, niin kuulemma ei voi tulla. Eli joko hänen pään mukaan, tai ei ollenkaan tai että häipyy tai että tekee sitten yksin jne jne. Voiko tämä suhde onnistua?
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen siis sitä, että miten hän voi ei-stressaantuneena olla harvinaisen joustava, ja tulee kaikessa puolitiehen vastaan pyytämättäkin tai jopa usein antaa minun päättää. Mutta jos hänellä on stressiä, niin hän muuttuu täysin päinvastaiseksi ihmiseksi. Ap.
No avaas vähän mistä asioista on viime aikoina ollu stressiä? Ja konkreettisesti mitä hän silloin halusi päättää arkiasioista?
Kaksi viikon sisään ollutta stressin aihetta: Auto hajosi viikonloppuna ja siihen pitää tehdä aika iso remontti, mutta siihen ei olisi rahaa, koska miehellä on pitkään ollut rahahuolia ja rahat todella tiukassa, lisäksi ei pääse töihin kunnolla nyt kun auto on rikki vaan joutuu menemään hankalan ja pitkän matkan julkisilla, mutta eniten stressiä siis tuosta että ei ole rahaa korjata sitä autoa. Toinen aihe tämän viikon alussa oli se, että pomo muutti työaikoja aika kohtuuttomiksi arjen kannalta ilmoitusluontoisena asiana, ja mies muutenkin inhoaa liian yksitoikkoista työtään, jonka ainoa hyvä puoli on kuulemma ollut hyvät työajat, ja nyt nekin vietiin.
Mitä halusi silloin päättää arkiasioista: Että hän ei käy ollenkaan kaupassa koska stressaa niin paljon, ollaan mieluummin syömättä ruokaa jos minä en käy kaupassa. Oltiin sovittu aiemmin, että mennään maanantai-iltana kylään ystäväpariskunnalle, ilmoitti ma ip että se ei käy, hän ei lähde, piste. Pyysin, että hän laittaa tiskinsä suoraan koneeseen, ilmoitti että se ei käy koska häntä ei kiinnosta tiskit, ja jos pyydän uudelleen niin hän häipyy kotoa koko illaksi koska ei jaksa kuunnella valitusta.
Ap.
Tämä muuttaa tilanteen jossain määrin. Ei miehesi yritä noissa esimerkeissä "päättää arkiasioista", vaan ainoastaan omasta toiminnastaan. Ei ihminen huonosti voidessaan jaksa aina tehdä kaikkia asioita normaalisti. Jotkut ottavat stressin raskaasti ja ovat sellaisia, että eivät kykene kovin stressaantuneina keskittymään yhtään mihinkään. Kaupassa käynti saattaa silloin oikeastikin olla aika vaikeaa. On täysin eri asia, jos hän yrittää säädellä lisäksi vielä sinunkin toimintaasi ja komentelee sinua. Sitä ei oikeuta mikään stressi. -Nro. 21
Mutta kun yhdessä ollessa ne asiat muuttuu yhteisiksi arkiasioiksi. Esimerkiksi se että käydäänkö kaupassa vai ei, jos kaapissa ei ole mitään. Ja on hänen vuoro käydä siellä kaupassa, koska minä kävin eilen ja tingin eräästä menostani ehtiäkseni hakemaan meille molemmille ruokaa. Ja sitten hän ilmoittaa, että ei stressin takia aio käydä, ja on ihan sama että saadaanko ruokaa vai ei. Sinkku voi mielestäni tehdä noin, mutta parisuhteessa se on kusipäistä toimintaa. Sinänsä hän ei minua komenna kauppaan, ilmoittaa vaan että hän ei mene ja ollaan sitten nälässä, piste. Ap.
Et sinä esim. kuumeista miestäkään painostaisi kauppaan sillä verukkeella, että on hänen vuoronsa, tai että nämä ovat yhteisiä arkiasioita. Vai painostaisitko? Joillekin stressi aiheuttaa ihan oikeasti todella huonoa oloa ja huonoa toimintakykyä. Joskus ei vaan jaksa. Ehkä hänellä on piilevää ahdistus- tai masennustaipumusta. Minulla on, eikä niin kovin piilevänäkään, enkä aina stressaantuneena jaksa muuta kuin keskittyä pitämään itseni mahdollisimman rauhallisena. Ja silloin tuntuu juuri tuolta, että silloin käsillä oleva huoli täyttää mielen niin täysin, että tekee mieli luovuttaa kaiken muun suhteen, ihan sama tuleeko esim. syötyä tai ei. Asiat eskaloituvat omassa mielessä ja tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Näennäisesti pienikin asia saattaa saada tämän lumipalloefektin aikaan. Eihän miehesi tietenkään välttämättä ole juuri tällainen tapaus, mutta joka tapauksessa mielestäni aika ilkeää pitää tuota automaattisesti kusipäisyytenä. Voit tietysti yrittää neuvotella, ja miehesi kannattaa yrittää tehdä parhaansa ja opetella pärjäämään stressin kanssa paremmin. Mutta älä nyt ihmeessä syyllistä tuolla tavoin.
En tietenkään kuumeista painostaisi, jos on sairas niin tietenkin hoidan silloin kaikki enkä edes kysy haluaako mennä kauppaan. Mutta en ole ajatellut, että stressi on sillä tavalla sairaus. Yleensähän ihmisten stressiä helpottaa jos käy vaikka lenkillä.
Kun kerrot itsestäsi tuota mitä kerrot, niin kuulostaa kyllä mieheltäni. Hänellä on joku ahdistusdiagnoosikin vuosien takaa. Ja pieni stressi voi saada hänet sanomaan kaikesta muusta elämän asioista, että ne ovat aivan sama ja hän on valmis luopumaan niistä kaikista. Tai että pelkkä kohtelias pyyntö että keittäisikö hän kahvia saa hänet hajoamaan täysin. Olen luullut, että liiottelee, mutta ilmeisesti ehkä ei?
Raskasta tämä kyllä on, kun noita stressipäiviä saattaa olla yksi viikkoon hänellä. Kyllä minua sekin harmittaisi, jos mies olisi joka viikko yhden päivän kovassa kuumeessa eikä siksi pysty mihinkään arjen asioihin.
Ap.
Jos siis mies käy aina muulloin kaupassa, niin etkö sinä voisi käydä tiapäisesti kaupassa, jos auto on epäkunnossa? T. Ap:n miehestä itsensä tunnistava nainen
Käymme suunnilleen vuorotellen kaupassa, tosin minä useammin. Kumpikaan ei käy autolla kaupassa, koska kauppa on sen verran lähellä, että autolla ei kannata mennä vaan kävellen. Noita miehen stressipäiviä on nyt ollut kerran viikossa, joten jos minä hoidan kaiken niinä päivinä, kun muutenkin hoidan suuremman osan, niin se vain tuntuu epäreilulta jatkuessaan pitkään. Yksittäisenä tilanteena toki ok. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen siis sitä, että miten hän voi ei-stressaantuneena olla harvinaisen joustava, ja tulee kaikessa puolitiehen vastaan pyytämättäkin tai jopa usein antaa minun päättää. Mutta jos hänellä on stressiä, niin hän muuttuu täysin päinvastaiseksi ihmiseksi. Ap.
No avaas vähän mistä asioista on viime aikoina ollu stressiä? Ja konkreettisesti mitä hän silloin halusi päättää arkiasioista?
Kaksi viikon sisään ollutta stressin aihetta: Auto hajosi viikonloppuna ja siihen pitää tehdä aika iso remontti, mutta siihen ei olisi rahaa, koska miehellä on pitkään ollut rahahuolia ja rahat todella tiukassa, lisäksi ei pääse töihin kunnolla nyt kun auto on rikki vaan joutuu menemään hankalan ja pitkän matkan julkisilla, mutta eniten stressiä siis tuosta että ei ole rahaa korjata sitä autoa. Toinen aihe tämän viikon alussa oli se, että pomo muutti työaikoja aika kohtuuttomiksi arjen kannalta ilmoitusluontoisena asiana, ja mies muutenkin inhoaa liian yksitoikkoista työtään, jonka ainoa hyvä puoli on kuulemma ollut hyvät työajat, ja nyt nekin vietiin.
Mitä halusi silloin päättää arkiasioista: Että hän ei käy ollenkaan kaupassa koska stressaa niin paljon, ollaan mieluummin syömättä ruokaa jos minä en käy kaupassa. Oltiin sovittu aiemmin, että mennään maanantai-iltana kylään ystäväpariskunnalle, ilmoitti ma ip että se ei käy, hän ei lähde, piste. Pyysin, että hän laittaa tiskinsä suoraan koneeseen, ilmoitti että se ei käy koska häntä ei kiinnosta tiskit, ja jos pyydän uudelleen niin hän häipyy kotoa koko illaksi koska ei jaksa kuunnella valitusta.
Ap.
Tämä muuttaa tilanteen jossain määrin. Ei miehesi yritä noissa esimerkeissä "päättää arkiasioista", vaan ainoastaan omasta toiminnastaan. Ei ihminen huonosti voidessaan jaksa aina tehdä kaikkia asioita normaalisti. Jotkut ottavat stressin raskaasti ja ovat sellaisia, että eivät kykene kovin stressaantuneina keskittymään yhtään mihinkään. Kaupassa käynti saattaa silloin oikeastikin olla aika vaikeaa. On täysin eri asia, jos hän yrittää säädellä lisäksi vielä sinunkin toimintaasi ja komentelee sinua. Sitä ei oikeuta mikään stressi. -Nro. 21
Mutta kun yhdessä ollessa ne asiat muuttuu yhteisiksi arkiasioiksi. Esimerkiksi se että käydäänkö kaupassa vai ei, jos kaapissa ei ole mitään. Ja on hänen vuoro käydä siellä kaupassa, koska minä kävin eilen ja tingin eräästä menostani ehtiäkseni hakemaan meille molemmille ruokaa. Ja sitten hän ilmoittaa, että ei stressin takia aio käydä, ja on ihan sama että saadaanko ruokaa vai ei. Sinkku voi mielestäni tehdä noin, mutta parisuhteessa se on kusipäistä toimintaa. Sinänsä hän ei minua komenna kauppaan, ilmoittaa vaan että hän ei mene ja ollaan sitten nälässä, piste. Ap.
Et sinä esim. kuumeista miestäkään painostaisi kauppaan sillä verukkeella, että on hänen vuoronsa, tai että nämä ovat yhteisiä arkiasioita. Vai painostaisitko? Joillekin stressi aiheuttaa ihan oikeasti todella huonoa oloa ja huonoa toimintakykyä. Joskus ei vaan jaksa. Ehkä hänellä on piilevää ahdistus- tai masennustaipumusta. Minulla on, eikä niin kovin piilevänäkään, enkä aina stressaantuneena jaksa muuta kuin keskittyä pitämään itseni mahdollisimman rauhallisena. Ja silloin tuntuu juuri tuolta, että silloin käsillä oleva huoli täyttää mielen niin täysin, että tekee mieli luovuttaa kaiken muun suhteen, ihan sama tuleeko esim. syötyä tai ei. Asiat eskaloituvat omassa mielessä ja tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Näennäisesti pienikin asia saattaa saada tämän lumipalloefektin aikaan. Eihän miehesi tietenkään välttämättä ole juuri tällainen tapaus, mutta joka tapauksessa mielestäni aika ilkeää pitää tuota automaattisesti kusipäisyytenä. Voit tietysti yrittää neuvotella, ja miehesi kannattaa yrittää tehdä parhaansa ja opetella pärjäämään stressin kanssa paremmin. Mutta älä nyt ihmeessä syyllistä tuolla tavoin.
En tietenkään kuumeista painostaisi, jos on sairas niin tietenkin hoidan silloin kaikki enkä edes kysy haluaako mennä kauppaan. Mutta en ole ajatellut, että stressi on sillä tavalla sairaus. Yleensähän ihmisten stressiä helpottaa jos käy vaikka lenkillä.
Kun kerrot itsestäsi tuota mitä kerrot, niin kuulostaa kyllä mieheltäni. Hänellä on joku ahdistusdiagnoosikin vuosien takaa. Ja pieni stressi voi saada hänet sanomaan kaikesta muusta elämän asioista, että ne ovat aivan sama ja hän on valmis luopumaan niistä kaikista. Tai että pelkkä kohtelias pyyntö että keittäisikö hän kahvia saa hänet hajoamaan täysin. Olen luullut, että liiottelee, mutta ilmeisesti ehkä ei?
Raskasta tämä kyllä on, kun noita stressipäiviä saattaa olla yksi viikkoon hänellä. Kyllä minua sekin harmittaisi, jos mies olisi joka viikko yhden päivän kovassa kuumeessa eikä siksi pysty mihinkään arjen asioihin.
Ap.
Tiedätkö että on ihmisiä jotka eivät hylkää puolisoitaan vaikka ne olisivat sairaita 24/7 ja 7 päivää viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen siis sitä, että miten hän voi ei-stressaantuneena olla harvinaisen joustava, ja tulee kaikessa puolitiehen vastaan pyytämättäkin tai jopa usein antaa minun päättää. Mutta jos hänellä on stressiä, niin hän muuttuu täysin päinvastaiseksi ihmiseksi. Ap.
No avaas vähän mistä asioista on viime aikoina ollu stressiä? Ja konkreettisesti mitä hän silloin halusi päättää arkiasioista?
Kaksi viikon sisään ollutta stressin aihetta: Auto hajosi viikonloppuna ja siihen pitää tehdä aika iso remontti, mutta siihen ei olisi rahaa, koska miehellä on pitkään ollut rahahuolia ja rahat todella tiukassa, lisäksi ei pääse töihin kunnolla nyt kun auto on rikki vaan joutuu menemään hankalan ja pitkän matkan julkisilla, mutta eniten stressiä siis tuosta että ei ole rahaa korjata sitä autoa. Toinen aihe tämän viikon alussa oli se, että pomo muutti työaikoja aika kohtuuttomiksi arjen kannalta ilmoitusluontoisena asiana, ja mies muutenkin inhoaa liian yksitoikkoista työtään, jonka ainoa hyvä puoli on kuulemma ollut hyvät työajat, ja nyt nekin vietiin.
Mitä halusi silloin päättää arkiasioista: Että hän ei käy ollenkaan kaupassa koska stressaa niin paljon, ollaan mieluummin syömättä ruokaa jos minä en käy kaupassa. Oltiin sovittu aiemmin, että mennään maanantai-iltana kylään ystäväpariskunnalle, ilmoitti ma ip että se ei käy, hän ei lähde, piste. Pyysin, että hän laittaa tiskinsä suoraan koneeseen, ilmoitti että se ei käy koska häntä ei kiinnosta tiskit, ja jos pyydän uudelleen niin hän häipyy kotoa koko illaksi koska ei jaksa kuunnella valitusta.
Ap.
Tämä muuttaa tilanteen jossain määrin. Ei miehesi yritä noissa esimerkeissä "päättää arkiasioista", vaan ainoastaan omasta toiminnastaan. Ei ihminen huonosti voidessaan jaksa aina tehdä kaikkia asioita normaalisti. Jotkut ottavat stressin raskaasti ja ovat sellaisia, että eivät kykene kovin stressaantuneina keskittymään yhtään mihinkään. Kaupassa käynti saattaa silloin oikeastikin olla aika vaikeaa. On täysin eri asia, jos hän yrittää säädellä lisäksi vielä sinunkin toimintaasi ja komentelee sinua. Sitä ei oikeuta mikään stressi. -Nro. 21
Mutta kun yhdessä ollessa ne asiat muuttuu yhteisiksi arkiasioiksi. Esimerkiksi se että käydäänkö kaupassa vai ei, jos kaapissa ei ole mitään. Ja on hänen vuoro käydä siellä kaupassa, koska minä kävin eilen ja tingin eräästä menostani ehtiäkseni hakemaan meille molemmille ruokaa. Ja sitten hän ilmoittaa, että ei stressin takia aio käydä, ja on ihan sama että saadaanko ruokaa vai ei. Sinkku voi mielestäni tehdä noin, mutta parisuhteessa se on kusipäistä toimintaa. Sinänsä hän ei minua komenna kauppaan, ilmoittaa vaan että hän ei mene ja ollaan sitten nälässä, piste. Ap.
Et sinä esim. kuumeista miestäkään painostaisi kauppaan sillä verukkeella, että on hänen vuoronsa, tai että nämä ovat yhteisiä arkiasioita. Vai painostaisitko? Joillekin stressi aiheuttaa ihan oikeasti todella huonoa oloa ja huonoa toimintakykyä. Joskus ei vaan jaksa. Ehkä hänellä on piilevää ahdistus- tai masennustaipumusta. Minulla on, eikä niin kovin piilevänäkään, enkä aina stressaantuneena jaksa muuta kuin keskittyä pitämään itseni mahdollisimman rauhallisena. Ja silloin tuntuu juuri tuolta, että silloin käsillä oleva huoli täyttää mielen niin täysin, että tekee mieli luovuttaa kaiken muun suhteen, ihan sama tuleeko esim. syötyä tai ei. Asiat eskaloituvat omassa mielessä ja tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Näennäisesti pienikin asia saattaa saada tämän lumipalloefektin aikaan. Eihän miehesi tietenkään välttämättä ole juuri tällainen tapaus, mutta joka tapauksessa mielestäni aika ilkeää pitää tuota automaattisesti kusipäisyytenä. Voit tietysti yrittää neuvotella, ja miehesi kannattaa yrittää tehdä parhaansa ja opetella pärjäämään stressin kanssa paremmin. Mutta älä nyt ihmeessä syyllistä tuolla tavoin.
En tietenkään kuumeista painostaisi, jos on sairas niin tietenkin hoidan silloin kaikki enkä edes kysy haluaako mennä kauppaan. Mutta en ole ajatellut, että stressi on sillä tavalla sairaus. Yleensähän ihmisten stressiä helpottaa jos käy vaikka lenkillä.
Kun kerrot itsestäsi tuota mitä kerrot, niin kuulostaa kyllä mieheltäni. Hänellä on joku ahdistusdiagnoosikin vuosien takaa. Ja pieni stressi voi saada hänet sanomaan kaikesta muusta elämän asioista, että ne ovat aivan sama ja hän on valmis luopumaan niistä kaikista. Tai että pelkkä kohtelias pyyntö että keittäisikö hän kahvia saa hänet hajoamaan täysin. Olen luullut, että liiottelee, mutta ilmeisesti ehkä ei?
Raskasta tämä kyllä on, kun noita stressipäiviä saattaa olla yksi viikkoon hänellä. Kyllä minua sekin harmittaisi, jos mies olisi joka viikko yhden päivän kovassa kuumeessa eikä siksi pysty mihinkään arjen asioihin.
Ap.
Jos ette ole naimisissa ja teillä ei ole lapsia, niin jätä se. Ei susta ole tukemaan toista kun toisella on vähän heikompi tilanne, ei sulla ole empatiaa toiselle, ei sulla ole halukkuutta auttamaan toista ratkaisemaan ongelmia jos ei itse osaakaan niitä ratkaista.
Erotkaa, en ymmärrä miksi olet noin kylmä, vihamielinen ja tunteeton toista kohtaan. Ei sulla ole halua edes ymmärtää.
Toinen ei osaa välttämättä käsitellä sitä stressiä kovin hyvin, mutta tuo sinun asenteesi varmasti pahentaa tilannetta rutkasti, koska mä en edes tunne sua ja mua alkaa vituttaa tuo sun kylmä ja veemäinen asenteesi SINUN miestäsi kohtaan, joka ei yhtään peittele sitä että on ongelma ja toivoisi siihen löytyvän ratkaisun.
Sä vaan haluat pyöriä itsesäälissä ja ajatella että sinua kiusataan ja kohdellaan kurjasti ja haluut että sun päätä silitetään. Noh, nyt sait sitä hiukan palstalta, mitäs sitten? Tilanteen ratkaisijaksi sulla ei näköjään ole sen enempää haluja kuin kykyjäkään, joten miksi et vain lähtisi, jolloin et ainakaan pahentaisi tilannetta?
Aika rankkaa tekstiä. Mistä sait minusta kuvan, että olen vihamielinen enkä halua auttaa? Vaikka aiemmin tässä keskustelussa olen kertonut, että olen yrittänyt auttaa miestä, kannustanut häntä, sanonut että minulle voi jutella jos puhuminen auttaa jne. Ja että haluan auttaa häntä yhäkin, jos vain keksin että miten voin auttaa, koska aiemmat keinoni (kannustus, juttelu, kuuntelu) eivät ole tepsineet. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen siis sitä, että miten hän voi ei-stressaantuneena olla harvinaisen joustava, ja tulee kaikessa puolitiehen vastaan pyytämättäkin tai jopa usein antaa minun päättää. Mutta jos hänellä on stressiä, niin hän muuttuu täysin päinvastaiseksi ihmiseksi. Ap.
No avaas vähän mistä asioista on viime aikoina ollu stressiä? Ja konkreettisesti mitä hän silloin halusi päättää arkiasioista?
Kaksi viikon sisään ollutta stressin aihetta: Auto hajosi viikonloppuna ja siihen pitää tehdä aika iso remontti, mutta siihen ei olisi rahaa, koska miehellä on pitkään ollut rahahuolia ja rahat todella tiukassa, lisäksi ei pääse töihin kunnolla nyt kun auto on rikki vaan joutuu menemään hankalan ja pitkän matkan julkisilla, mutta eniten stressiä siis tuosta että ei ole rahaa korjata sitä autoa. Toinen aihe tämän viikon alussa oli se, että pomo muutti työaikoja aika kohtuuttomiksi arjen kannalta ilmoitusluontoisena asiana, ja mies muutenkin inhoaa liian yksitoikkoista työtään, jonka ainoa hyvä puoli on kuulemma ollut hyvät työajat, ja nyt nekin vietiin.
Mitä halusi silloin päättää arkiasioista: Että hän ei käy ollenkaan kaupassa koska stressaa niin paljon, ollaan mieluummin syömättä ruokaa jos minä en käy kaupassa. Oltiin sovittu aiemmin, että mennään maanantai-iltana kylään ystäväpariskunnalle, ilmoitti ma ip että se ei käy, hän ei lähde, piste. Pyysin, että hän laittaa tiskinsä suoraan koneeseen, ilmoitti että se ei käy koska häntä ei kiinnosta tiskit, ja jos pyydän uudelleen niin hän häipyy kotoa koko illaksi koska ei jaksa kuunnella valitusta.
Ap.
Tämä muuttaa tilanteen jossain määrin. Ei miehesi yritä noissa esimerkeissä "päättää arkiasioista", vaan ainoastaan omasta toiminnastaan. Ei ihminen huonosti voidessaan jaksa aina tehdä kaikkia asioita normaalisti. Jotkut ottavat stressin raskaasti ja ovat sellaisia, että eivät kykene kovin stressaantuneina keskittymään yhtään mihinkään. Kaupassa käynti saattaa silloin oikeastikin olla aika vaikeaa. On täysin eri asia, jos hän yrittää säädellä lisäksi vielä sinunkin toimintaasi ja komentelee sinua. Sitä ei oikeuta mikään stressi. -Nro. 21
Mutta kun yhdessä ollessa ne asiat muuttuu yhteisiksi arkiasioiksi. Esimerkiksi se että käydäänkö kaupassa vai ei, jos kaapissa ei ole mitään. Ja on hänen vuoro käydä siellä kaupassa, koska minä kävin eilen ja tingin eräästä menostani ehtiäkseni hakemaan meille molemmille ruokaa. Ja sitten hän ilmoittaa, että ei stressin takia aio käydä, ja on ihan sama että saadaanko ruokaa vai ei. Sinkku voi mielestäni tehdä noin, mutta parisuhteessa se on kusipäistä toimintaa. Sinänsä hän ei minua komenna kauppaan, ilmoittaa vaan että hän ei mene ja ollaan sitten nälässä, piste. Ap.
Et sinä esim. kuumeista miestäkään painostaisi kauppaan sillä verukkeella, että on hänen vuoronsa, tai että nämä ovat yhteisiä arkiasioita. Vai painostaisitko? Joillekin stressi aiheuttaa ihan oikeasti todella huonoa oloa ja huonoa toimintakykyä. Joskus ei vaan jaksa. Ehkä hänellä on piilevää ahdistus- tai masennustaipumusta. Minulla on, eikä niin kovin piilevänäkään, enkä aina stressaantuneena jaksa muuta kuin keskittyä pitämään itseni mahdollisimman rauhallisena. Ja silloin tuntuu juuri tuolta, että silloin käsillä oleva huoli täyttää mielen niin täysin, että tekee mieli luovuttaa kaiken muun suhteen, ihan sama tuleeko esim. syötyä tai ei. Asiat eskaloituvat omassa mielessä ja tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Näennäisesti pienikin asia saattaa saada tämän lumipalloefektin aikaan. Eihän miehesi tietenkään välttämättä ole juuri tällainen tapaus, mutta joka tapauksessa mielestäni aika ilkeää pitää tuota automaattisesti kusipäisyytenä. Voit tietysti yrittää neuvotella, ja miehesi kannattaa yrittää tehdä parhaansa ja opetella pärjäämään stressin kanssa paremmin. Mutta älä nyt ihmeessä syyllistä tuolla tavoin.
En tietenkään kuumeista painostaisi, jos on sairas niin tietenkin hoidan silloin kaikki enkä edes kysy haluaako mennä kauppaan. Mutta en ole ajatellut, että stressi on sillä tavalla sairaus. Yleensähän ihmisten stressiä helpottaa jos käy vaikka lenkillä.
Kun kerrot itsestäsi tuota mitä kerrot, niin kuulostaa kyllä mieheltäni. Hänellä on joku ahdistusdiagnoosikin vuosien takaa. Ja pieni stressi voi saada hänet sanomaan kaikesta muusta elämän asioista, että ne ovat aivan sama ja hän on valmis luopumaan niistä kaikista. Tai että pelkkä kohtelias pyyntö että keittäisikö hän kahvia saa hänet hajoamaan täysin. Olen luullut, että liiottelee, mutta ilmeisesti ehkä ei?
Raskasta tämä kyllä on, kun noita stressipäiviä saattaa olla yksi viikkoon hänellä. Kyllä minua sekin harmittaisi, jos mies olisi joka viikko yhden päivän kovassa kuumeessa eikä siksi pysty mihinkään arjen asioihin.
Ap.
Tiedätkö että on ihmisiä jotka eivät hylkää puolisoitaan vaikka ne olisivat sairaita 24/7 ja 7 päivää viikossa.
Tiedän. Tiedän myös, että on ihmisiä, jotka ryhtyvät esim. puolisonsa omaishoitajaksi ja luopuvat työstään sen vuoksi. Tällöin on yleensä kyseessä pitkä suhde. Me olemme seurustelleet kaksi vuotta, asuneet yhdessä 4 kk. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen siis sitä, että miten hän voi ei-stressaantuneena olla harvinaisen joustava, ja tulee kaikessa puolitiehen vastaan pyytämättäkin tai jopa usein antaa minun päättää. Mutta jos hänellä on stressiä, niin hän muuttuu täysin päinvastaiseksi ihmiseksi. Ap.
No avaas vähän mistä asioista on viime aikoina ollu stressiä? Ja konkreettisesti mitä hän silloin halusi päättää arkiasioista?
Kaksi viikon sisään ollutta stressin aihetta: Auto hajosi viikonloppuna ja siihen pitää tehdä aika iso remontti, mutta siihen ei olisi rahaa, koska miehellä on pitkään ollut rahahuolia ja rahat todella tiukassa, lisäksi ei pääse töihin kunnolla nyt kun auto on rikki vaan joutuu menemään hankalan ja pitkän matkan julkisilla, mutta eniten stressiä siis tuosta että ei ole rahaa korjata sitä autoa. Toinen aihe tämän viikon alussa oli se, että pomo muutti työaikoja aika kohtuuttomiksi arjen kannalta ilmoitusluontoisena asiana, ja mies muutenkin inhoaa liian yksitoikkoista työtään, jonka ainoa hyvä puoli on kuulemma ollut hyvät työajat, ja nyt nekin vietiin.
Mitä halusi silloin päättää arkiasioista: Että hän ei käy ollenkaan kaupassa koska stressaa niin paljon, ollaan mieluummin syömättä ruokaa jos minä en käy kaupassa. Oltiin sovittu aiemmin, että mennään maanantai-iltana kylään ystäväpariskunnalle, ilmoitti ma ip että se ei käy, hän ei lähde, piste. Pyysin, että hän laittaa tiskinsä suoraan koneeseen, ilmoitti että se ei käy koska häntä ei kiinnosta tiskit, ja jos pyydän uudelleen niin hän häipyy kotoa koko illaksi koska ei jaksa kuunnella valitusta.
Ap.
Tämä muuttaa tilanteen jossain määrin. Ei miehesi yritä noissa esimerkeissä "päättää arkiasioista", vaan ainoastaan omasta toiminnastaan. Ei ihminen huonosti voidessaan jaksa aina tehdä kaikkia asioita normaalisti. Jotkut ottavat stressin raskaasti ja ovat sellaisia, että eivät kykene kovin stressaantuneina keskittymään yhtään mihinkään. Kaupassa käynti saattaa silloin oikeastikin olla aika vaikeaa. On täysin eri asia, jos hän yrittää säädellä lisäksi vielä sinunkin toimintaasi ja komentelee sinua. Sitä ei oikeuta mikään stressi. -Nro. 21
Mutta kun yhdessä ollessa ne asiat muuttuu yhteisiksi arkiasioiksi. Esimerkiksi se että käydäänkö kaupassa vai ei, jos kaapissa ei ole mitään. Ja on hänen vuoro käydä siellä kaupassa, koska minä kävin eilen ja tingin eräästä menostani ehtiäkseni hakemaan meille molemmille ruokaa. Ja sitten hän ilmoittaa, että ei stressin takia aio käydä, ja on ihan sama että saadaanko ruokaa vai ei. Sinkku voi mielestäni tehdä noin, mutta parisuhteessa se on kusipäistä toimintaa. Sinänsä hän ei minua komenna kauppaan, ilmoittaa vaan että hän ei mene ja ollaan sitten nälässä, piste. Ap.
Et sinä esim. kuumeista miestäkään painostaisi kauppaan sillä verukkeella, että on hänen vuoronsa, tai että nämä ovat yhteisiä arkiasioita. Vai painostaisitko? Joillekin stressi aiheuttaa ihan oikeasti todella huonoa oloa ja huonoa toimintakykyä. Joskus ei vaan jaksa. Ehkä hänellä on piilevää ahdistus- tai masennustaipumusta. Minulla on, eikä niin kovin piilevänäkään, enkä aina stressaantuneena jaksa muuta kuin keskittyä pitämään itseni mahdollisimman rauhallisena. Ja silloin tuntuu juuri tuolta, että silloin käsillä oleva huoli täyttää mielen niin täysin, että tekee mieli luovuttaa kaiken muun suhteen, ihan sama tuleeko esim. syötyä tai ei. Asiat eskaloituvat omassa mielessä ja tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Näennäisesti pienikin asia saattaa saada tämän lumipalloefektin aikaan. Eihän miehesi tietenkään välttämättä ole juuri tällainen tapaus, mutta joka tapauksessa mielestäni aika ilkeää pitää tuota automaattisesti kusipäisyytenä. Voit tietysti yrittää neuvotella, ja miehesi kannattaa yrittää tehdä parhaansa ja opetella pärjäämään stressin kanssa paremmin. Mutta älä nyt ihmeessä syyllistä tuolla tavoin.
En tietenkään kuumeista painostaisi, jos on sairas niin tietenkin hoidan silloin kaikki enkä edes kysy haluaako mennä kauppaan. Mutta en ole ajatellut, että stressi on sillä tavalla sairaus. Yleensähän ihmisten stressiä helpottaa jos käy vaikka lenkillä.
Kun kerrot itsestäsi tuota mitä kerrot, niin kuulostaa kyllä mieheltäni. Hänellä on joku ahdistusdiagnoosikin vuosien takaa. Ja pieni stressi voi saada hänet sanomaan kaikesta muusta elämän asioista, että ne ovat aivan sama ja hän on valmis luopumaan niistä kaikista. Tai että pelkkä kohtelias pyyntö että keittäisikö hän kahvia saa hänet hajoamaan täysin. Olen luullut, että liiottelee, mutta ilmeisesti ehkä ei?
Raskasta tämä kyllä on, kun noita stressipäiviä saattaa olla yksi viikkoon hänellä. Kyllä minua sekin harmittaisi, jos mies olisi joka viikko yhden päivän kovassa kuumeessa eikä siksi pysty mihinkään arjen asioihin.
Ap.
Jos ette ole naimisissa ja teillä ei ole lapsia, niin jätä se. Ei susta ole tukemaan toista kun toisella on vähän heikompi tilanne, ei sulla ole empatiaa toiselle, ei sulla ole halukkuutta auttamaan toista ratkaisemaan ongelmia jos ei itse osaakaan niitä ratkaista.
Erotkaa, en ymmärrä miksi olet noin kylmä, vihamielinen ja tunteeton toista kohtaan. Ei sulla ole halua edes ymmärtää.
Toinen ei osaa välttämättä käsitellä sitä stressiä kovin hyvin, mutta tuo sinun asenteesi varmasti pahentaa tilannetta rutkasti, koska mä en edes tunne sua ja mua alkaa vituttaa tuo sun kylmä ja veemäinen asenteesi SINUN miestäsi kohtaan, joka ei yhtään peittele sitä että on ongelma ja toivoisi siihen löytyvän ratkaisun.
Sä vaan haluat pyöriä itsesäälissä ja ajatella että sinua kiusataan ja kohdellaan kurjasti ja haluut että sun päätä silitetään. Noh, nyt sait sitä hiukan palstalta, mitäs sitten? Tilanteen ratkaisijaksi sulla ei näköjään ole sen enempää haluja kuin kykyjäkään, joten miksi et vain lähtisi, jolloin et ainakaan pahentaisi tilannetta?
Aika rankkaa tekstiä. Mistä sait minusta kuvan, että olen vihamielinen enkä halua auttaa? Vaikka aiemmin tässä keskustelussa olen kertonut, että olen yrittänyt auttaa miestä, kannustanut häntä, sanonut että minulle voi jutella jos puhuminen auttaa jne. Ja että haluan auttaa häntä yhäkin, jos vain keksin että miten voin auttaa, koska aiemmat keinoni (kannustus, juttelu, kuuntelu) eivät ole tepsineet. Ap.
No ensinnäkin, miksi et anna miehellesi aikaa olla itsekseen kun hän sitä joskus tarvitsee? Sanoit itsekin, että jos jätät hänet stressipäivänä yksikseen, ei ole ongelmaa. Vaikka olette parisuhteessa, ei ole pakko olla yhdessä joka päivä, älä ole roikkuva rasite toiselle, vaan anna aikaa jos toinen sitä tarvitsee.
Toiseksi, miehesi stressi ei ratkea juttelulla, konkreettiset ratkaisuehdotukset auttaisivat paremmin. Auto meni rikki, eikä ole rahaa korjata. Voitteko yhdessä hankkia uuden auton? Voitko osallistua korjauskustannuksiin? Voitko lainata vaikka rahaa korjaukseen?
Ilmeisesti työ tuottaa stressiä enemmän mitä pitäisi, voitko auttaa uuden työpaikan etsimisessä? Voitko auttaa hiomalla miehen kanssa hakemuksia ja CV:tä? Voitko kannustaa hakemaan uutta työtä tai lisäkoulutusta, jotta saa paremman työpaikan?
Voitteko yhdessä keksiä keinon purkaa miehen stressiä? Joku fyysinen harrastus? Ampuminen, karting-autoilu, kännit? Mikä kenellekin sopii. Voit ehdottaa asioita ja kokeilla niitä miehen kanssa. Onko stressaaminen enää tavanomaista vai voitko ehdottaa että menisitte esim. lääkärin luokse yhdessä ja selvittämään onko keinoja hallita stressiä?
Suostuuko mies tekemään kotona sun kanssa esim. joogaharjoituksia tai muita tietoisuusharjoituksia, jotka usein laskevat stressitasoja ja rentouttavat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen siis sitä, että miten hän voi ei-stressaantuneena olla harvinaisen joustava, ja tulee kaikessa puolitiehen vastaan pyytämättäkin tai jopa usein antaa minun päättää. Mutta jos hänellä on stressiä, niin hän muuttuu täysin päinvastaiseksi ihmiseksi. Ap.
No avaas vähän mistä asioista on viime aikoina ollu stressiä? Ja konkreettisesti mitä hän silloin halusi päättää arkiasioista?
Kaksi viikon sisään ollutta stressin aihetta: Auto hajosi viikonloppuna ja siihen pitää tehdä aika iso remontti, mutta siihen ei olisi rahaa, koska miehellä on pitkään ollut rahahuolia ja rahat todella tiukassa, lisäksi ei pääse töihin kunnolla nyt kun auto on rikki vaan joutuu menemään hankalan ja pitkän matkan julkisilla, mutta eniten stressiä siis tuosta että ei ole rahaa korjata sitä autoa. Toinen aihe tämän viikon alussa oli se, että pomo muutti työaikoja aika kohtuuttomiksi arjen kannalta ilmoitusluontoisena asiana, ja mies muutenkin inhoaa liian yksitoikkoista työtään, jonka ainoa hyvä puoli on kuulemma ollut hyvät työajat, ja nyt nekin vietiin.
Mitä halusi silloin päättää arkiasioista: Että hän ei käy ollenkaan kaupassa koska stressaa niin paljon, ollaan mieluummin syömättä ruokaa jos minä en käy kaupassa. Oltiin sovittu aiemmin, että mennään maanantai-iltana kylään ystäväpariskunnalle, ilmoitti ma ip että se ei käy, hän ei lähde, piste. Pyysin, että hän laittaa tiskinsä suoraan koneeseen, ilmoitti että se ei käy koska häntä ei kiinnosta tiskit, ja jos pyydän uudelleen niin hän häipyy kotoa koko illaksi koska ei jaksa kuunnella valitusta.
Ap.
Tämä muuttaa tilanteen jossain määrin. Ei miehesi yritä noissa esimerkeissä "päättää arkiasioista", vaan ainoastaan omasta toiminnastaan. Ei ihminen huonosti voidessaan jaksa aina tehdä kaikkia asioita normaalisti. Jotkut ottavat stressin raskaasti ja ovat sellaisia, että eivät kykene kovin stressaantuneina keskittymään yhtään mihinkään. Kaupassa käynti saattaa silloin oikeastikin olla aika vaikeaa. On täysin eri asia, jos hän yrittää säädellä lisäksi vielä sinunkin toimintaasi ja komentelee sinua. Sitä ei oikeuta mikään stressi. -Nro. 21
Mutta kun yhdessä ollessa ne asiat muuttuu yhteisiksi arkiasioiksi. Esimerkiksi se että käydäänkö kaupassa vai ei, jos kaapissa ei ole mitään. Ja on hänen vuoro käydä siellä kaupassa, koska minä kävin eilen ja tingin eräästä menostani ehtiäkseni hakemaan meille molemmille ruokaa. Ja sitten hän ilmoittaa, että ei stressin takia aio käydä, ja on ihan sama että saadaanko ruokaa vai ei. Sinkku voi mielestäni tehdä noin, mutta parisuhteessa se on kusipäistä toimintaa. Sinänsä hän ei minua komenna kauppaan, ilmoittaa vaan että hän ei mene ja ollaan sitten nälässä, piste. Ap.
Et sinä esim. kuumeista miestäkään painostaisi kauppaan sillä verukkeella, että on hänen vuoronsa, tai että nämä ovat yhteisiä arkiasioita. Vai painostaisitko? Joillekin stressi aiheuttaa ihan oikeasti todella huonoa oloa ja huonoa toimintakykyä. Joskus ei vaan jaksa. Ehkä hänellä on piilevää ahdistus- tai masennustaipumusta. Minulla on, eikä niin kovin piilevänäkään, enkä aina stressaantuneena jaksa muuta kuin keskittyä pitämään itseni mahdollisimman rauhallisena. Ja silloin tuntuu juuri tuolta, että silloin käsillä oleva huoli täyttää mielen niin täysin, että tekee mieli luovuttaa kaiken muun suhteen, ihan sama tuleeko esim. syötyä tai ei. Asiat eskaloituvat omassa mielessä ja tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Näennäisesti pienikin asia saattaa saada tämän lumipalloefektin aikaan. Eihän miehesi tietenkään välttämättä ole juuri tällainen tapaus, mutta joka tapauksessa mielestäni aika ilkeää pitää tuota automaattisesti kusipäisyytenä. Voit tietysti yrittää neuvotella, ja miehesi kannattaa yrittää tehdä parhaansa ja opetella pärjäämään stressin kanssa paremmin. Mutta älä nyt ihmeessä syyllistä tuolla tavoin.
En tietenkään kuumeista painostaisi, jos on sairas niin tietenkin hoidan silloin kaikki enkä edes kysy haluaako mennä kauppaan. Mutta en ole ajatellut, että stressi on sillä tavalla sairaus. Yleensähän ihmisten stressiä helpottaa jos käy vaikka lenkillä.
Kun kerrot itsestäsi tuota mitä kerrot, niin kuulostaa kyllä mieheltäni. Hänellä on joku ahdistusdiagnoosikin vuosien takaa. Ja pieni stressi voi saada hänet sanomaan kaikesta muusta elämän asioista, että ne ovat aivan sama ja hän on valmis luopumaan niistä kaikista. Tai että pelkkä kohtelias pyyntö että keittäisikö hän kahvia saa hänet hajoamaan täysin. Olen luullut, että liiottelee, mutta ilmeisesti ehkä ei?
Raskasta tämä kyllä on, kun noita stressipäiviä saattaa olla yksi viikkoon hänellä. Kyllä minua sekin harmittaisi, jos mies olisi joka viikko yhden päivän kovassa kuumeessa eikä siksi pysty mihinkään arjen asioihin.
Ap.
Jos ette ole naimisissa ja teillä ei ole lapsia, niin jätä se. Ei susta ole tukemaan toista kun toisella on vähän heikompi tilanne, ei sulla ole empatiaa toiselle, ei sulla ole halukkuutta auttamaan toista ratkaisemaan ongelmia jos ei itse osaakaan niitä ratkaista.
Erotkaa, en ymmärrä miksi olet noin kylmä, vihamielinen ja tunteeton toista kohtaan. Ei sulla ole halua edes ymmärtää.
Toinen ei osaa välttämättä käsitellä sitä stressiä kovin hyvin, mutta tuo sinun asenteesi varmasti pahentaa tilannetta rutkasti, koska mä en edes tunne sua ja mua alkaa vituttaa tuo sun kylmä ja veemäinen asenteesi SINUN miestäsi kohtaan, joka ei yhtään peittele sitä että on ongelma ja toivoisi siihen löytyvän ratkaisun.
Sä vaan haluat pyöriä itsesäälissä ja ajatella että sinua kiusataan ja kohdellaan kurjasti ja haluut että sun päätä silitetään. Noh, nyt sait sitä hiukan palstalta, mitäs sitten? Tilanteen ratkaisijaksi sulla ei näköjään ole sen enempää haluja kuin kykyjäkään, joten miksi et vain lähtisi, jolloin et ainakaan pahentaisi tilannetta?
Aika rankkaa tekstiä. Mistä sait minusta kuvan, että olen vihamielinen enkä halua auttaa? Vaikka aiemmin tässä keskustelussa olen kertonut, että olen yrittänyt auttaa miestä, kannustanut häntä, sanonut että minulle voi jutella jos puhuminen auttaa jne. Ja että haluan auttaa häntä yhäkin, jos vain keksin että miten voin auttaa, koska aiemmat keinoni (kannustus, juttelu, kuuntelu) eivät ole tepsineet. Ap.
No ensinnäkin, miksi et anna miehellesi aikaa olla itsekseen kun hän sitä joskus tarvitsee? Sanoit itsekin, että jos jätät hänet stressipäivänä yksikseen, ei ole ongelmaa. Vaikka olette parisuhteessa, ei ole pakko olla yhdessä joka päivä, älä ole roikkuva rasite toiselle, vaan anna aikaa jos toinen sitä tarvitsee.
Toiseksi, miehesi stressi ei ratkea juttelulla, konkreettiset ratkaisuehdotukset auttaisivat paremmin. Auto meni rikki, eikä ole rahaa korjata. Voitteko yhdessä hankkia uuden auton? Voitko osallistua korjauskustannuksiin? Voitko lainata vaikka rahaa korjaukseen?
Ilmeisesti työ tuottaa stressiä enemmän mitä pitäisi, voitko auttaa uuden työpaikan etsimisessä? Voitko auttaa hiomalla miehen kanssa hakemuksia ja CV:tä? Voitko kannustaa hakemaan uutta työtä tai lisäkoulutusta, jotta saa paremman työpaikan?
Voitteko yhdessä keksiä keinon purkaa miehen stressiä? Joku fyysinen harrastus? Ampuminen, karting-autoilu, kännit? Mikä kenellekin sopii. Voit ehdottaa asioita ja kokeilla niitä miehen kanssa. Onko stressaaminen enää tavanomaista vai voitko ehdottaa että menisitte esim. lääkärin luokse yhdessä ja selvittämään onko keinoja hallita stressiä?
Suostuuko mies tekemään kotona sun kanssa esim. joogaharjoituksia tai muita tietoisuusharjoituksia, jotka usein laskevat stressitasoja ja rentouttavat?
Tietenkin annan aikaa jos toinen tarvitsee, en minä hänessä roiku. Olen pitkän päivän töissä, ja käyn sen jälkeen lenkillä tai tapaamassa ystäviä ym. Mutta kun asumme yhdessä niin on pakko olla jonkun verran "näkyvillä", meillä esimerkiksi on vain yksi makuuhuone, jossa tietenkin molemmat nukumme. En voi mennä hotelliin kerran viikossa, jotta mies saisi olla yksin. Jos olemme yhtä aikaa kotona, niin annan sen olla rauhassa eri huoneessa, mutta se ei siis riitä, koska viimeistään nukkumaan mennessä kohtaamme.
Olen kannustanut hakemaan uutta työtä ja luvannut auttaa hakemisessa. Ei ole hakenut vaikka olen monta kertaa luvannut siinä auttaa. Olen ehdottanut yhteistä harrastamista ym, mutta ei siitä ole lähtijäksi edes omiin harrastuksiinsa jos on stressipäivä. Ei suostu mihinkään joogajuttuun.
Ap.
Minun mielestä mies ei ole se asian ongelma, vaan ap. Hän se on joustamaton, ymmärtämätön ja käskyttää päällepäsmäri, joka ei todellakaan edes yritä ymmärtää miestä. Hän järjestelee huoletta kaverikyläilyjä, vaikka auto on paskana, hän vaatii miestä menemään kauppaan, vaikka voisi itse vallan mainiosti kipaista siellä jne. Ap ei todellakaan kuulosta miltään ymmärtävöiseltä ja helpolta ihmiseltä, vaan haihattelevalta ja syyllistävältä ääliöltä.
Yritä ap hieman enemmän ymmärtää miehen stressiä mm. rahan suhteen tai hänen työaikojen suhteen. Älä ole niin minä minä - tyyppi, vaan rauhalliset olet mukana teidän kahden tiimissä. Et asetu koko ajan miestä vastaan ihan jo periaatteessa, vaan pelaa samassa joukkueessa ja miehen rinnalla. Nyt pelaat ihan omaa sekavaa peliäsi ja et yritä edes ymmärtää miehen stressiä. Tajusitko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen siis sitä, että miten hän voi ei-stressaantuneena olla harvinaisen joustava, ja tulee kaikessa puolitiehen vastaan pyytämättäkin tai jopa usein antaa minun päättää. Mutta jos hänellä on stressiä, niin hän muuttuu täysin päinvastaiseksi ihmiseksi. Ap.
No avaas vähän mistä asioista on viime aikoina ollu stressiä? Ja konkreettisesti mitä hän silloin halusi päättää arkiasioista?
Kaksi viikon sisään ollutta stressin aihetta: Auto hajosi viikonloppuna ja siihen pitää tehdä aika iso remontti, mutta siihen ei olisi rahaa, koska miehellä on pitkään ollut rahahuolia ja rahat todella tiukassa, lisäksi ei pääse töihin kunnolla nyt kun auto on rikki vaan joutuu menemään hankalan ja pitkän matkan julkisilla, mutta eniten stressiä siis tuosta että ei ole rahaa korjata sitä autoa. Toinen aihe tämän viikon alussa oli se, että pomo muutti työaikoja aika kohtuuttomiksi arjen kannalta ilmoitusluontoisena asiana, ja mies muutenkin inhoaa liian yksitoikkoista työtään, jonka ainoa hyvä puoli on kuulemma ollut hyvät työajat, ja nyt nekin vietiin.
Mitä halusi silloin päättää arkiasioista: Että hän ei käy ollenkaan kaupassa koska stressaa niin paljon, ollaan mieluummin syömättä ruokaa jos minä en käy kaupassa. Oltiin sovittu aiemmin, että mennään maanantai-iltana kylään ystäväpariskunnalle, ilmoitti ma ip että se ei käy, hän ei lähde, piste. Pyysin, että hän laittaa tiskinsä suoraan koneeseen, ilmoitti että se ei käy koska häntä ei kiinnosta tiskit, ja jos pyydän uudelleen niin hän häipyy kotoa koko illaksi koska ei jaksa kuunnella valitusta.
Ap.
Tämä muuttaa tilanteen jossain määrin. Ei miehesi yritä noissa esimerkeissä "päättää arkiasioista", vaan ainoastaan omasta toiminnastaan. Ei ihminen huonosti voidessaan jaksa aina tehdä kaikkia asioita normaalisti. Jotkut ottavat stressin raskaasti ja ovat sellaisia, että eivät kykene kovin stressaantuneina keskittymään yhtään mihinkään. Kaupassa käynti saattaa silloin oikeastikin olla aika vaikeaa. On täysin eri asia, jos hän yrittää säädellä lisäksi vielä sinunkin toimintaasi ja komentelee sinua. Sitä ei oikeuta mikään stressi. -Nro. 21
Mutta kun yhdessä ollessa ne asiat muuttuu yhteisiksi arkiasioiksi. Esimerkiksi se että käydäänkö kaupassa vai ei, jos kaapissa ei ole mitään. Ja on hänen vuoro käydä siellä kaupassa, koska minä kävin eilen ja tingin eräästä menostani ehtiäkseni hakemaan meille molemmille ruokaa. Ja sitten hän ilmoittaa, että ei stressin takia aio käydä, ja on ihan sama että saadaanko ruokaa vai ei. Sinkku voi mielestäni tehdä noin, mutta parisuhteessa se on kusipäistä toimintaa. Sinänsä hän ei minua komenna kauppaan, ilmoittaa vaan että hän ei mene ja ollaan sitten nälässä, piste. Ap.
Et sinä esim. kuumeista miestäkään painostaisi kauppaan sillä verukkeella, että on hänen vuoronsa, tai että nämä ovat yhteisiä arkiasioita. Vai painostaisitko? Joillekin stressi aiheuttaa ihan oikeasti todella huonoa oloa ja huonoa toimintakykyä. Joskus ei vaan jaksa. Ehkä hänellä on piilevää ahdistus- tai masennustaipumusta. Minulla on, eikä niin kovin piilevänäkään, enkä aina stressaantuneena jaksa muuta kuin keskittyä pitämään itseni mahdollisimman rauhallisena. Ja silloin tuntuu juuri tuolta, että silloin käsillä oleva huoli täyttää mielen niin täysin, että tekee mieli luovuttaa kaiken muun suhteen, ihan sama tuleeko esim. syötyä tai ei. Asiat eskaloituvat omassa mielessä ja tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Näennäisesti pienikin asia saattaa saada tämän lumipalloefektin aikaan. Eihän miehesi tietenkään välttämättä ole juuri tällainen tapaus, mutta joka tapauksessa mielestäni aika ilkeää pitää tuota automaattisesti kusipäisyytenä. Voit tietysti yrittää neuvotella, ja miehesi kannattaa yrittää tehdä parhaansa ja opetella pärjäämään stressin kanssa paremmin. Mutta älä nyt ihmeessä syyllistä tuolla tavoin.
En tietenkään kuumeista painostaisi, jos on sairas niin tietenkin hoidan silloin kaikki enkä edes kysy haluaako mennä kauppaan. Mutta en ole ajatellut, että stressi on sillä tavalla sairaus. Yleensähän ihmisten stressiä helpottaa jos käy vaikka lenkillä.
Kun kerrot itsestäsi tuota mitä kerrot, niin kuulostaa kyllä mieheltäni. Hänellä on joku ahdistusdiagnoosikin vuosien takaa. Ja pieni stressi voi saada hänet sanomaan kaikesta muusta elämän asioista, että ne ovat aivan sama ja hän on valmis luopumaan niistä kaikista. Tai että pelkkä kohtelias pyyntö että keittäisikö hän kahvia saa hänet hajoamaan täysin. Olen luullut, että liiottelee, mutta ilmeisesti ehkä ei?
Raskasta tämä kyllä on, kun noita stressipäiviä saattaa olla yksi viikkoon hänellä. Kyllä minua sekin harmittaisi, jos mies olisi joka viikko yhden päivän kovassa kuumeessa eikä siksi pysty mihinkään arjen asioihin.
Ap.
Tiedätkö että on ihmisiä jotka eivät hylkää puolisoitaan vaikka ne olisivat sairaita 24/7 ja 7 päivää viikossa.
Varmaan on, mutta minusta on aika kova vaatimus puolisolle elää tuollaisessa suhteessa. Varsinkin jos on/haluaa lapsia. Itse en varmaan siihen pystyisi, enkä silti katso olevani mitenkään epäkelpo tai moraaliton ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestä mies ei ole se asian ongelma, vaan ap. Hän se on joustamaton, ymmärtämätön ja käskyttää päällepäsmäri, joka ei todellakaan edes yritä ymmärtää miestä. Hän järjestelee huoletta kaverikyläilyjä, vaikka auto on paskana, hän vaatii miestä menemään kauppaan, vaikka voisi itse vallan mainiosti kipaista siellä jne. Ap ei todellakaan kuulosta miltään ymmärtävöiseltä ja helpolta ihmiseltä, vaan haihattelevalta ja syyllistävältä ääliöltä.
Yritä ap hieman enemmän ymmärtää miehen stressiä mm. rahan suhteen tai hänen työaikojen suhteen. Älä ole niin minä minä - tyyppi, vaan rauhalliset olet mukana teidän kahden tiimissä. Et asetu koko ajan miestä vastaan ihan jo periaatteessa, vaan pelaa samassa joukkueessa ja miehen rinnalla. Nyt pelaat ihan omaa sekavaa peliäsi ja et yritä edes ymmärtää miehen stressiä. Tajusitko?
Kaverivierailu oli ystäväpariskunnalle, jotka oli alunperin miehen kavereita, mutta minäkin olen tutustunut heihin, ja se oli miehen ehdotuksesta yhdessä sovittu viikkoa aiemmin, ei siis minun järjestämä. Autolla sinne ei tarvitse mennä, he asuvat lähellä meitä. Ja meillä on käytössä ehjäkin auto, minun autoni. Viestisi alku meni ihan metsään.
Mutta loppuosa viestistäsi on ihan hyvä. Minun varmasti pitää yrittää enemmän ymmärtää häntä. En vain ole ennen tuntenut ihmisiä, jotka ei kestä stressiä, joten tämä on uusi tilanne minullekin, en minäkään tahallaan ole ymmärtämättä.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskustelijat voisivat muistaa, ettei puoliso ole mikään terapeutti ja "asioiden ratkaisija". Jos toinen kärsii jatkuvasti stressistä tai vaikka mt-ongelmista, on eri asia tukea ja olla empaattinen kuin, että puolison pitäisi ratkaista nämä stressaamaan ongelmat. Täällä on verrattu kipsissä olevaa stressiin ja kyllähän se, jolla on jalka katki niin lähtökohtaisesti parantelee jalkaa sairaalassa, lääkärillä, fyssarilla.. puoliso käy sitten vaikka kaupassa, ja tuo särkylääkettä. Mutta ei se puoliso sitä jalkaa kipsaa. Eikä puoliso ala terapeutin tavoin selvittämään ahdistuneen puolison stressin taustoja, vaikka tukena onkin.
Kyllä AP:n tapauksessa miehen pitäisi vaikka aluksi olla yhteydessä työterveyteen, jos se työ on yksi stressin aiheuttajista ja lähteä purkamaan näitä ahdistavia tuntemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen siis sitä, että miten hän voi ei-stressaantuneena olla harvinaisen joustava, ja tulee kaikessa puolitiehen vastaan pyytämättäkin tai jopa usein antaa minun päättää. Mutta jos hänellä on stressiä, niin hän muuttuu täysin päinvastaiseksi ihmiseksi. Ap.
No avaas vähän mistä asioista on viime aikoina ollu stressiä? Ja konkreettisesti mitä hän silloin halusi päättää arkiasioista?
Kaksi viikon sisään ollutta stressin aihetta: Auto hajosi viikonloppuna ja siihen pitää tehdä aika iso remontti, mutta siihen ei olisi rahaa, koska miehellä on pitkään ollut rahahuolia ja rahat todella tiukassa, lisäksi ei pääse töihin kunnolla nyt kun auto on rikki vaan joutuu menemään hankalan ja pitkän matkan julkisilla, mutta eniten stressiä siis tuosta että ei ole rahaa korjata sitä autoa. Toinen aihe tämän viikon alussa oli se, että pomo muutti työaikoja aika kohtuuttomiksi arjen kannalta ilmoitusluontoisena asiana, ja mies muutenkin inhoaa liian yksitoikkoista työtään, jonka ainoa hyvä puoli on kuulemma ollut hyvät työajat, ja nyt nekin vietiin.
Mitä halusi silloin päättää arkiasioista: Että hän ei käy ollenkaan kaupassa koska stressaa niin paljon, ollaan mieluummin syömättä ruokaa jos minä en käy kaupassa. Oltiin sovittu aiemmin, että mennään maanantai-iltana kylään ystäväpariskunnalle, ilmoitti ma ip että se ei käy, hän ei lähde, piste. Pyysin, että hän laittaa tiskinsä suoraan koneeseen, ilmoitti että se ei käy koska häntä ei kiinnosta tiskit, ja jos pyydän uudelleen niin hän häipyy kotoa koko illaksi koska ei jaksa kuunnella valitusta.
Ap.
Tämä muuttaa tilanteen jossain määrin. Ei miehesi yritä noissa esimerkeissä "päättää arkiasioista", vaan ainoastaan omasta toiminnastaan. Ei ihminen huonosti voidessaan jaksa aina tehdä kaikkia asioita normaalisti. Jotkut ottavat stressin raskaasti ja ovat sellaisia, että eivät kykene kovin stressaantuneina keskittymään yhtään mihinkään. Kaupassa käynti saattaa silloin oikeastikin olla aika vaikeaa. On täysin eri asia, jos hän yrittää säädellä lisäksi vielä sinunkin toimintaasi ja komentelee sinua. Sitä ei oikeuta mikään stressi. -Nro. 21
Mutta kun yhdessä ollessa ne asiat muuttuu yhteisiksi arkiasioiksi. Esimerkiksi se että käydäänkö kaupassa vai ei, jos kaapissa ei ole mitään. Ja on hänen vuoro käydä siellä kaupassa, koska minä kävin eilen ja tingin eräästä menostani ehtiäkseni hakemaan meille molemmille ruokaa. Ja sitten hän ilmoittaa, että ei stressin takia aio käydä, ja on ihan sama että saadaanko ruokaa vai ei. Sinkku voi mielestäni tehdä noin, mutta parisuhteessa se on kusipäistä toimintaa. Sinänsä hän ei minua komenna kauppaan, ilmoittaa vaan että hän ei mene ja ollaan sitten nälässä, piste. Ap.
Et sinä esim. kuumeista miestäkään painostaisi kauppaan sillä verukkeella, että on hänen vuoronsa, tai että nämä ovat yhteisiä arkiasioita. Vai painostaisitko? Joillekin stressi aiheuttaa ihan oikeasti todella huonoa oloa ja huonoa toimintakykyä. Joskus ei vaan jaksa. Ehkä hänellä on piilevää ahdistus- tai masennustaipumusta. Minulla on, eikä niin kovin piilevänäkään, enkä aina stressaantuneena jaksa muuta kuin keskittyä pitämään itseni mahdollisimman rauhallisena. Ja silloin tuntuu juuri tuolta, että silloin käsillä oleva huoli täyttää mielen niin täysin, että tekee mieli luovuttaa kaiken muun suhteen, ihan sama tuleeko esim. syötyä tai ei. Asiat eskaloituvat omassa mielessä ja tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Näennäisesti pienikin asia saattaa saada tämän lumipalloefektin aikaan. Eihän miehesi tietenkään välttämättä ole juuri tällainen tapaus, mutta joka tapauksessa mielestäni aika ilkeää pitää tuota automaattisesti kusipäisyytenä. Voit tietysti yrittää neuvotella, ja miehesi kannattaa yrittää tehdä parhaansa ja opetella pärjäämään stressin kanssa paremmin. Mutta älä nyt ihmeessä syyllistä tuolla tavoin.
En tietenkään kuumeista painostaisi, jos on sairas niin tietenkin hoidan silloin kaikki enkä edes kysy haluaako mennä kauppaan. Mutta en ole ajatellut, että stressi on sillä tavalla sairaus. Yleensähän ihmisten stressiä helpottaa jos käy vaikka lenkillä.
Kun kerrot itsestäsi tuota mitä kerrot, niin kuulostaa kyllä mieheltäni. Hänellä on joku ahdistusdiagnoosikin vuosien takaa. Ja pieni stressi voi saada hänet sanomaan kaikesta muusta elämän asioista, että ne ovat aivan sama ja hän on valmis luopumaan niistä kaikista. Tai että pelkkä kohtelias pyyntö että keittäisikö hän kahvia saa hänet hajoamaan täysin. Olen luullut, että liiottelee, mutta ilmeisesti ehkä ei?
Raskasta tämä kyllä on, kun noita stressipäiviä saattaa olla yksi viikkoon hänellä. Kyllä minua sekin harmittaisi, jos mies olisi joka viikko yhden päivän kovassa kuumeessa eikä siksi pysty mihinkään arjen asioihin.
Ap.
Tiedätkö että on ihmisiä jotka eivät hylkää puolisoitaan vaikka ne olisivat sairaita 24/7 ja 7 päivää viikossa.
Varmaan on, mutta minusta on aika kova vaatimus puolisolle elää tuollaisessa suhteessa. Varsinkin jos on/haluaa lapsia. Itse en varmaan siihen pystyisi, enkä silti katso olevani mitenkään epäkelpo tai moraaliton ihminen.
Niin. Mieheni on 35, minä olen 30, ja kyllä haluamme lapsia joskus. Omaishoitajaksi en haluaisi vielä tämän ikäisenä vaan elää ihan tavallista kolmekymppisen elämää. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen just tuollainen (ja olen nainen): vedän herneet aika pienestä stressitilanteessa ja sanon, että voidaan erota, jos/kun on liian vaikeaa. Eipä sellainen suhteen kannalta kovin hyvä asia ole. Mutta muuten olen kiltti ja kärsivällinen sekä lojaali/uskollinen.
No haluatko sinä oikeasti erota, kun kerran ehdotat eroamista? Entä jos toinen vastaa siihen, että ok, erotaan sitten? Ap.
Sillä hetkellä tavallaan haluan, mutta kun tilanne tasoittuu, niin en halua. Itse asiassa olen erittäin lyhytvihainen ja unohdan kärhämät nopeasti.
T. Aiempi kommentoija
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen siis sitä, että miten hän voi ei-stressaantuneena olla harvinaisen joustava, ja tulee kaikessa puolitiehen vastaan pyytämättäkin tai jopa usein antaa minun päättää. Mutta jos hänellä on stressiä, niin hän muuttuu täysin päinvastaiseksi ihmiseksi. Ap.
No avaas vähän mistä asioista on viime aikoina ollu stressiä? Ja konkreettisesti mitä hän silloin halusi päättää arkiasioista?
Kaksi viikon sisään ollutta stressin aihetta: Auto hajosi viikonloppuna ja siihen pitää tehdä aika iso remontti, mutta siihen ei olisi rahaa, koska miehellä on pitkään ollut rahahuolia ja rahat todella tiukassa, lisäksi ei pääse töihin kunnolla nyt kun auto on rikki vaan joutuu menemään hankalan ja pitkän matkan julkisilla, mutta eniten stressiä siis tuosta että ei ole rahaa korjata sitä autoa. Toinen aihe tämän viikon alussa oli se, että pomo muutti työaikoja aika kohtuuttomiksi arjen kannalta ilmoitusluontoisena asiana, ja mies muutenkin inhoaa liian yksitoikkoista työtään, jonka ainoa hyvä puoli on kuulemma ollut hyvät työajat, ja nyt nekin vietiin.
Mitä halusi silloin päättää arkiasioista: Että hän ei käy ollenkaan kaupassa koska stressaa niin paljon, ollaan mieluummin syömättä ruokaa jos minä en käy kaupassa. Oltiin sovittu aiemmin, että mennään maanantai-iltana kylään ystäväpariskunnalle, ilmoitti ma ip että se ei käy, hän ei lähde, piste. Pyysin, että hän laittaa tiskinsä suoraan koneeseen, ilmoitti että se ei käy koska häntä ei kiinnosta tiskit, ja jos pyydän uudelleen niin hän häipyy kotoa koko illaksi koska ei jaksa kuunnella valitusta.
Ap.
Tämä muuttaa tilanteen jossain määrin. Ei miehesi yritä noissa esimerkeissä "päättää arkiasioista", vaan ainoastaan omasta toiminnastaan. Ei ihminen huonosti voidessaan jaksa aina tehdä kaikkia asioita normaalisti. Jotkut ottavat stressin raskaasti ja ovat sellaisia, että eivät kykene kovin stressaantuneina keskittymään yhtään mihinkään. Kaupassa käynti saattaa silloin oikeastikin olla aika vaikeaa. On täysin eri asia, jos hän yrittää säädellä lisäksi vielä sinunkin toimintaasi ja komentelee sinua. Sitä ei oikeuta mikään stressi. -Nro. 21
Mutta kun yhdessä ollessa ne asiat muuttuu yhteisiksi arkiasioiksi. Esimerkiksi se että käydäänkö kaupassa vai ei, jos kaapissa ei ole mitään. Ja on hänen vuoro käydä siellä kaupassa, koska minä kävin eilen ja tingin eräästä menostani ehtiäkseni hakemaan meille molemmille ruokaa. Ja sitten hän ilmoittaa, että ei stressin takia aio käydä, ja on ihan sama että saadaanko ruokaa vai ei. Sinkku voi mielestäni tehdä noin, mutta parisuhteessa se on kusipäistä toimintaa. Sinänsä hän ei minua komenna kauppaan, ilmoittaa vaan että hän ei mene ja ollaan sitten nälässä, piste. Ap.
Et sinä esim. kuumeista miestäkään painostaisi kauppaan sillä verukkeella, että on hänen vuoronsa, tai että nämä ovat yhteisiä arkiasioita. Vai painostaisitko? Joillekin stressi aiheuttaa ihan oikeasti todella huonoa oloa ja huonoa toimintakykyä. Joskus ei vaan jaksa. Ehkä hänellä on piilevää ahdistus- tai masennustaipumusta. Minulla on, eikä niin kovin piilevänäkään, enkä aina stressaantuneena jaksa muuta kuin keskittyä pitämään itseni mahdollisimman rauhallisena. Ja silloin tuntuu juuri tuolta, että silloin käsillä oleva huoli täyttää mielen niin täysin, että tekee mieli luovuttaa kaiken muun suhteen, ihan sama tuleeko esim. syötyä tai ei. Asiat eskaloituvat omassa mielessä ja tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Näennäisesti pienikin asia saattaa saada tämän lumipalloefektin aikaan. Eihän miehesi tietenkään välttämättä ole juuri tällainen tapaus, mutta joka tapauksessa mielestäni aika ilkeää pitää tuota automaattisesti kusipäisyytenä. Voit tietysti yrittää neuvotella, ja miehesi kannattaa yrittää tehdä parhaansa ja opetella pärjäämään stressin kanssa paremmin. Mutta älä nyt ihmeessä syyllistä tuolla tavoin.
En tietenkään kuumeista painostaisi, jos on sairas niin tietenkin hoidan silloin kaikki enkä edes kysy haluaako mennä kauppaan. Mutta en ole ajatellut, että stressi on sillä tavalla sairaus. Yleensähän ihmisten stressiä helpottaa jos käy vaikka lenkillä.
Kun kerrot itsestäsi tuota mitä kerrot, niin kuulostaa kyllä mieheltäni. Hänellä on joku ahdistusdiagnoosikin vuosien takaa. Ja pieni stressi voi saada hänet sanomaan kaikesta muusta elämän asioista, että ne ovat aivan sama ja hän on valmis luopumaan niistä kaikista. Tai että pelkkä kohtelias pyyntö että keittäisikö hän kahvia saa hänet hajoamaan täysin. Olen luullut, että liiottelee, mutta ilmeisesti ehkä ei?
Raskasta tämä kyllä on, kun noita stressipäiviä saattaa olla yksi viikkoon hänellä. Kyllä minua sekin harmittaisi, jos mies olisi joka viikko yhden päivän kovassa kuumeessa eikä siksi pysty mihinkään arjen asioihin.
Ap.
Jos ette ole naimisissa ja teillä ei ole lapsia, niin jätä se. Ei susta ole tukemaan toista kun toisella on vähän heikompi tilanne, ei sulla ole empatiaa toiselle, ei sulla ole halukkuutta auttamaan toista ratkaisemaan ongelmia jos ei itse osaakaan niitä ratkaista.
Erotkaa, en ymmärrä miksi olet noin kylmä, vihamielinen ja tunteeton toista kohtaan. Ei sulla ole halua edes ymmärtää.
Toinen ei osaa välttämättä käsitellä sitä stressiä kovin hyvin, mutta tuo sinun asenteesi varmasti pahentaa tilannetta rutkasti, koska mä en edes tunne sua ja mua alkaa vituttaa tuo sun kylmä ja veemäinen asenteesi SINUN miestäsi kohtaan, joka ei yhtään peittele sitä että on ongelma ja toivoisi siihen löytyvän ratkaisun.
Sä vaan haluat pyöriä itsesäälissä ja ajatella että sinua kiusataan ja kohdellaan kurjasti ja haluut että sun päätä silitetään. Noh, nyt sait sitä hiukan palstalta, mitäs sitten? Tilanteen ratkaisijaksi sulla ei näköjään ole sen enempää haluja kuin kykyjäkään, joten miksi et vain lähtisi, jolloin et ainakaan pahentaisi tilannetta?
Aika rankkaa tekstiä. Mistä sait minusta kuvan, että olen vihamielinen enkä halua auttaa? Vaikka aiemmin tässä keskustelussa olen kertonut, että olen yrittänyt auttaa miestä, kannustanut häntä, sanonut että minulle voi jutella jos puhuminen auttaa jne. Ja että haluan auttaa häntä yhäkin, jos vain keksin että miten voin auttaa, koska aiemmat keinoni (kannustus, juttelu, kuuntelu) eivät ole tepsineet. Ap.
No ensinnäkin, miksi et anna miehellesi aikaa olla itsekseen kun hän sitä joskus tarvitsee? Sanoit itsekin, että jos jätät hänet stressipäivänä yksikseen, ei ole ongelmaa. Vaikka olette parisuhteessa, ei ole pakko olla yhdessä joka päivä, älä ole roikkuva rasite toiselle, vaan anna aikaa jos toinen sitä tarvitsee.
Toiseksi, miehesi stressi ei ratkea juttelulla, konkreettiset ratkaisuehdotukset auttaisivat paremmin. Auto meni rikki, eikä ole rahaa korjata. Voitteko yhdessä hankkia uuden auton? Voitko osallistua korjauskustannuksiin? Voitko lainata vaikka rahaa korjaukseen?
Ilmeisesti työ tuottaa stressiä enemmän mitä pitäisi, voitko auttaa uuden työpaikan etsimisessä? Voitko auttaa hiomalla miehen kanssa hakemuksia ja CV:tä? Voitko kannustaa hakemaan uutta työtä tai lisäkoulutusta, jotta saa paremman työpaikan?
Voitteko yhdessä keksiä keinon purkaa miehen stressiä? Joku fyysinen harrastus? Ampuminen, karting-autoilu, kännit? Mikä kenellekin sopii. Voit ehdottaa asioita ja kokeilla niitä miehen kanssa. Onko stressaaminen enää tavanomaista vai voitko ehdottaa että menisitte esim. lääkärin luokse yhdessä ja selvittämään onko keinoja hallita stressiä?
Suostuuko mies tekemään kotona sun kanssa esim. joogaharjoituksia tai muita tietoisuusharjoituksia, jotka usein laskevat stressitasoja ja rentouttavat?
Tietenkin annan aikaa jos toinen tarvitsee, en minä hänessä roiku. Olen pitkän päivän töissä, ja käyn sen jälkeen lenkillä tai tapaamassa ystäviä ym. Mutta kun asumme yhdessä niin on pakko olla jonkun verran "näkyvillä", meillä esimerkiksi on vain yksi makuuhuone, jossa tietenkin molemmat nukumme. En voi mennä hotelliin kerran viikossa, jotta mies saisi olla yksin. Jos olemme yhtä aikaa kotona, niin annan sen olla rauhassa eri huoneessa, mutta se ei siis riitä, koska viimeistään nukkumaan mennessä kohtaamme.
Olen kannustanut hakemaan uutta työtä ja luvannut auttaa hakemisessa. Ei ole hakenut vaikka olen monta kertaa luvannut siinä auttaa. Olen ehdottanut yhteistä harrastamista ym, mutta ei siitä ole lähtijäksi edes omiin harrastuksiinsa jos on stressipäivä. Ei suostu mihinkään joogajuttuun.
Ap.
No itse kuvasit että stressipäivänä se ei vaan jaksa huomioida sinua, sinun tarpeitasi tai ei jaksa kuunnella sun valitusta. Et kyllä kuvaillut että ei kestäisi nähdä sua silmissään vaan sun pitäisi kadota kokonaan. Joten jos annat olla rauhassa samassa kämpässä, niin se riittäisi. Anna sen olla.
Ja älä tyrkytä sitä harrastusta tietenkään sinä stressipäivänä! Vaan harrastatte niinä muina päivinä.
Sun asennevamma tulee esiin rivien välistä:
"... mutta ei siitä ole lähtijäksi edes omiin harrastuksiinsa jos on stressipäivä"
Miksi et vaan tunnusta mikä ongelma sulla tässä on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa todella raskaalta suhteelta. Vaikka mies nyt ei olekaan mikään narsistikusipää, on tuollainen luonne niin raskas, etten jaksaisi. Jos noita kävisi silloin tällöin, niin okei, mutta päivä viikossa, jolloin mies ei pysty tekemään mitään, olisi itselleni liikaa.
Eri asia tietysti jos mies tiedostaisi ongelmansa ja työskentelisi siitä yli pääsemiseksi, mutta näin ei taida olla.
Vierailija kirjoitti:
Keskustelijat voisivat muistaa, ettei puoliso ole mikään terapeutti ja "asioiden ratkaisija". Jos toinen kärsii jatkuvasti stressistä tai vaikka mt-ongelmista, on eri asia tukea ja olla empaattinen kuin, että puolison pitäisi ratkaista nämä stressaamaan ongelmat. Täällä on verrattu kipsissä olevaa stressiin ja kyllähän se, jolla on jalka katki niin lähtökohtaisesti parantelee jalkaa sairaalassa, lääkärillä, fyssarilla.. puoliso käy sitten vaikka kaupassa, ja tuo särkylääkettä. Mutta ei se puoliso sitä jalkaa kipsaa. Eikä puoliso ala terapeutin tavoin selvittämään ahdistuneen puolison stressin taustoja, vaikka tukena onkin.
Kyllä AP:n tapauksessa miehen pitäisi vaikka aluksi olla yhteydessä työterveyteen, jos se työ on yksi stressin aiheuttajista ja lähteä purkamaan näitä ahdistavia tuntemuksia.
Olen ihan samaa mieltä, jos ei koe että voi olla toisen tukena tai apuna heikommalla hetkellä tai kun toisella on vaikeaa, on parempi vain lähteä vetämään suhteesta. Silloin toisella on mahdollisuus aitoon parisuhteeseen, jossa tuetaan toisia ihan aidosti.
Jostain kumman syystä tässäkin vedottiin siihen että ap:n pitäisi pohtia onko mies tosiaan tukena silloin kun lapsi saadaan, mutta ap ei ole valmis tukemaan toista?
Eikö lapsen saannissakin ap:lla ole tukena neuvolat, lääkärit, sosiaalitoimi, miksi miehen pitäisi olla uudessa ja haastavassa tilanteessa joku ap:n terapeutti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen siis sitä, että miten hän voi ei-stressaantuneena olla harvinaisen joustava, ja tulee kaikessa puolitiehen vastaan pyytämättäkin tai jopa usein antaa minun päättää. Mutta jos hänellä on stressiä, niin hän muuttuu täysin päinvastaiseksi ihmiseksi. Ap.
No avaas vähän mistä asioista on viime aikoina ollu stressiä? Ja konkreettisesti mitä hän silloin halusi päättää arkiasioista?
Kaksi viikon sisään ollutta stressin aihetta: Auto hajosi viikonloppuna ja siihen pitää tehdä aika iso remontti, mutta siihen ei olisi rahaa, koska miehellä on pitkään ollut rahahuolia ja rahat todella tiukassa, lisäksi ei pääse töihin kunnolla nyt kun auto on rikki vaan joutuu menemään hankalan ja pitkän matkan julkisilla, mutta eniten stressiä siis tuosta että ei ole rahaa korjata sitä autoa. Toinen aihe tämän viikon alussa oli se, että pomo muutti työaikoja aika kohtuuttomiksi arjen kannalta ilmoitusluontoisena asiana, ja mies muutenkin inhoaa liian yksitoikkoista työtään, jonka ainoa hyvä puoli on kuulemma ollut hyvät työajat, ja nyt nekin vietiin.
Mitä halusi silloin päättää arkiasioista: Että hän ei käy ollenkaan kaupassa koska stressaa niin paljon, ollaan mieluummin syömättä ruokaa jos minä en käy kaupassa. Oltiin sovittu aiemmin, että mennään maanantai-iltana kylään ystäväpariskunnalle, ilmoitti ma ip että se ei käy, hän ei lähde, piste. Pyysin, että hän laittaa tiskinsä suoraan koneeseen, ilmoitti että se ei käy koska häntä ei kiinnosta tiskit, ja jos pyydän uudelleen niin hän häipyy kotoa koko illaksi koska ei jaksa kuunnella valitusta.
Ap.
Tämä muuttaa tilanteen jossain määrin. Ei miehesi yritä noissa esimerkeissä "päättää arkiasioista", vaan ainoastaan omasta toiminnastaan. Ei ihminen huonosti voidessaan jaksa aina tehdä kaikkia asioita normaalisti. Jotkut ottavat stressin raskaasti ja ovat sellaisia, että eivät kykene kovin stressaantuneina keskittymään yhtään mihinkään. Kaupassa käynti saattaa silloin oikeastikin olla aika vaikeaa. On täysin eri asia, jos hän yrittää säädellä lisäksi vielä sinunkin toimintaasi ja komentelee sinua. Sitä ei oikeuta mikään stressi. -Nro. 21
Mutta kun yhdessä ollessa ne asiat muuttuu yhteisiksi arkiasioiksi. Esimerkiksi se että käydäänkö kaupassa vai ei, jos kaapissa ei ole mitään. Ja on hänen vuoro käydä siellä kaupassa, koska minä kävin eilen ja tingin eräästä menostani ehtiäkseni hakemaan meille molemmille ruokaa. Ja sitten hän ilmoittaa, että ei stressin takia aio käydä, ja on ihan sama että saadaanko ruokaa vai ei. Sinkku voi mielestäni tehdä noin, mutta parisuhteessa se on kusipäistä toimintaa. Sinänsä hän ei minua komenna kauppaan, ilmoittaa vaan että hän ei mene ja ollaan sitten nälässä, piste. Ap.
Et sinä esim. kuumeista miestäkään painostaisi kauppaan sillä verukkeella, että on hänen vuoronsa, tai että nämä ovat yhteisiä arkiasioita. Vai painostaisitko? Joillekin stressi aiheuttaa ihan oikeasti todella huonoa oloa ja huonoa toimintakykyä. Joskus ei vaan jaksa. Ehkä hänellä on piilevää ahdistus- tai masennustaipumusta. Minulla on, eikä niin kovin piilevänäkään, enkä aina stressaantuneena jaksa muuta kuin keskittyä pitämään itseni mahdollisimman rauhallisena. Ja silloin tuntuu juuri tuolta, että silloin käsillä oleva huoli täyttää mielen niin täysin, että tekee mieli luovuttaa kaiken muun suhteen, ihan sama tuleeko esim. syötyä tai ei. Asiat eskaloituvat omassa mielessä ja tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Näennäisesti pienikin asia saattaa saada tämän lumipalloefektin aikaan. Eihän miehesi tietenkään välttämättä ole juuri tällainen tapaus, mutta joka tapauksessa mielestäni aika ilkeää pitää tuota automaattisesti kusipäisyytenä. Voit tietysti yrittää neuvotella, ja miehesi kannattaa yrittää tehdä parhaansa ja opetella pärjäämään stressin kanssa paremmin. Mutta älä nyt ihmeessä syyllistä tuolla tavoin.
En tietenkään kuumeista painostaisi, jos on sairas niin tietenkin hoidan silloin kaikki enkä edes kysy haluaako mennä kauppaan. Mutta en ole ajatellut, että stressi on sillä tavalla sairaus. Yleensähän ihmisten stressiä helpottaa jos käy vaikka lenkillä.
Kun kerrot itsestäsi tuota mitä kerrot, niin kuulostaa kyllä mieheltäni. Hänellä on joku ahdistusdiagnoosikin vuosien takaa. Ja pieni stressi voi saada hänet sanomaan kaikesta muusta elämän asioista, että ne ovat aivan sama ja hän on valmis luopumaan niistä kaikista. Tai että pelkkä kohtelias pyyntö että keittäisikö hän kahvia saa hänet hajoamaan täysin. Olen luullut, että liiottelee, mutta ilmeisesti ehkä ei?
Raskasta tämä kyllä on, kun noita stressipäiviä saattaa olla yksi viikkoon hänellä. Kyllä minua sekin harmittaisi, jos mies olisi joka viikko yhden päivän kovassa kuumeessa eikä siksi pysty mihinkään arjen asioihin.
Ap.
Jos ette ole naimisissa ja teillä ei ole lapsia, niin jätä se. Ei susta ole tukemaan toista kun toisella on vähän heikompi tilanne, ei sulla ole empatiaa toiselle, ei sulla ole halukkuutta auttamaan toista ratkaisemaan ongelmia jos ei itse osaakaan niitä ratkaista.
Erotkaa, en ymmärrä miksi olet noin kylmä, vihamielinen ja tunteeton toista kohtaan. Ei sulla ole halua edes ymmärtää.
Toinen ei osaa välttämättä käsitellä sitä stressiä kovin hyvin, mutta tuo sinun asenteesi varmasti pahentaa tilannetta rutkasti, koska mä en edes tunne sua ja mua alkaa vituttaa tuo sun kylmä ja veemäinen asenteesi SINUN miestäsi kohtaan, joka ei yhtään peittele sitä että on ongelma ja toivoisi siihen löytyvän ratkaisun.
Sä vaan haluat pyöriä itsesäälissä ja ajatella että sinua kiusataan ja kohdellaan kurjasti ja haluut että sun päätä silitetään. Noh, nyt sait sitä hiukan palstalta, mitäs sitten? Tilanteen ratkaisijaksi sulla ei näköjään ole sen enempää haluja kuin kykyjäkään, joten miksi et vain lähtisi, jolloin et ainakaan pahentaisi tilannetta?
Aika rankkaa tekstiä. Mistä sait minusta kuvan, että olen vihamielinen enkä halua auttaa? Vaikka aiemmin tässä keskustelussa olen kertonut, että olen yrittänyt auttaa miestä, kannustanut häntä, sanonut että minulle voi jutella jos puhuminen auttaa jne. Ja että haluan auttaa häntä yhäkin, jos vain keksin että miten voin auttaa, koska aiemmat keinoni (kannustus, juttelu, kuuntelu) eivät ole tepsineet. Ap.
No ensinnäkin, miksi et anna miehellesi aikaa olla itsekseen kun hän sitä joskus tarvitsee? Sanoit itsekin, että jos jätät hänet stressipäivänä yksikseen, ei ole ongelmaa. Vaikka olette parisuhteessa, ei ole pakko olla yhdessä joka päivä, älä ole roikkuva rasite toiselle, vaan anna aikaa jos toinen sitä tarvitsee.
Toiseksi, miehesi stressi ei ratkea juttelulla, konkreettiset ratkaisuehdotukset auttaisivat paremmin. Auto meni rikki, eikä ole rahaa korjata. Voitteko yhdessä hankkia uuden auton? Voitko osallistua korjauskustannuksiin? Voitko lainata vaikka rahaa korjaukseen?
Ilmeisesti työ tuottaa stressiä enemmän mitä pitäisi, voitko auttaa uuden työpaikan etsimisessä? Voitko auttaa hiomalla miehen kanssa hakemuksia ja CV:tä? Voitko kannustaa hakemaan uutta työtä tai lisäkoulutusta, jotta saa paremman työpaikan?
Voitteko yhdessä keksiä keinon purkaa miehen stressiä? Joku fyysinen harrastus? Ampuminen, karting-autoilu, kännit? Mikä kenellekin sopii. Voit ehdottaa asioita ja kokeilla niitä miehen kanssa. Onko stressaaminen enää tavanomaista vai voitko ehdottaa että menisitte esim. lääkärin luokse yhdessä ja selvittämään onko keinoja hallita stressiä?
Suostuuko mies tekemään kotona sun kanssa esim. joogaharjoituksia tai muita tietoisuusharjoituksia, jotka usein laskevat stressitasoja ja rentouttavat?
Tietenkin annan aikaa jos toinen tarvitsee, en minä hänessä roiku. Olen pitkän päivän töissä, ja käyn sen jälkeen lenkillä tai tapaamassa ystäviä ym. Mutta kun asumme yhdessä niin on pakko olla jonkun verran "näkyvillä", meillä esimerkiksi on vain yksi makuuhuone, jossa tietenkin molemmat nukumme. En voi mennä hotelliin kerran viikossa, jotta mies saisi olla yksin. Jos olemme yhtä aikaa kotona, niin annan sen olla rauhassa eri huoneessa, mutta se ei siis riitä, koska viimeistään nukkumaan mennessä kohtaamme.
Olen kannustanut hakemaan uutta työtä ja luvannut auttaa hakemisessa. Ei ole hakenut vaikka olen monta kertaa luvannut siinä auttaa. Olen ehdottanut yhteistä harrastamista ym, mutta ei siitä ole lähtijäksi edes omiin harrastuksiinsa jos on stressipäivä. Ei suostu mihinkään joogajuttuun.
Ap.
No itse kuvasit että stressipäivänä se ei vaan jaksa huomioida sinua, sinun tarpeitasi tai ei jaksa kuunnella sun valitusta. Et kyllä kuvaillut että ei kestäisi nähdä sua silmissään vaan sun pitäisi kadota kokonaan. Joten jos annat olla rauhassa samassa kämpässä, niin se riittäisi. Anna sen olla.
Ja älä tyrkytä sitä harrastusta tietenkään sinä stressipäivänä! Vaan harrastatte niinä muina päivinä.
Sun asennevamma tulee esiin rivien välistä:
"... mutta ei siitä ole lähtijäksi edes omiin harrastuksiinsa jos on stressipäivä"
Miksi et vaan tunnusta mikä ongelma sulla tässä on?
Pointti ei ole se, että se ei jaksaisi huomioida minua, en minä huomioimista odotakaan jos on stressiä. Pointti oli se, että jos minä osun hänen "tielleen" niin hän purkaa stressiään minuun. Eli siis jos näkee minut. Jos en ole kotona, niin hän ei soittele ja viestittele perääni ja siten pura stressiä minuun eikä silloin jos olen toisessa huoneessa, mutta heti jos käyn samassa huoneessa hakemassa jonkun tavaran tai toisinpäin, niin sitten hän purkaa stressiään minuun. Ei varmaan tahallaan, mutta ei osaa estääkään itseään.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa todella raskaalta suhteelta. Vaikka mies nyt ei olekaan mikään narsistikusipää, on tuollainen luonne niin raskas, etten jaksaisi. Jos noita kävisi silloin tällöin, niin okei, mutta päivä viikossa, jolloin mies ei pysty tekemään mitään, olisi itselleni liikaa.
Eri asia tietysti jos mies tiedostaisi ongelmansa ja työskentelisi siitä yli pääsemiseksi, mutta näin ei taida olla.
Mies ei siis suostu menemään lääkäriin eikä esim. hae uutta työtä vaikka olen siinä häntä usein kannustanut ja luvannut auttaa. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelijat voisivat muistaa, ettei puoliso ole mikään terapeutti ja "asioiden ratkaisija". Jos toinen kärsii jatkuvasti stressistä tai vaikka mt-ongelmista, on eri asia tukea ja olla empaattinen kuin, että puolison pitäisi ratkaista nämä stressaamaan ongelmat. Täällä on verrattu kipsissä olevaa stressiin ja kyllähän se, jolla on jalka katki niin lähtökohtaisesti parantelee jalkaa sairaalassa, lääkärillä, fyssarilla.. puoliso käy sitten vaikka kaupassa, ja tuo särkylääkettä. Mutta ei se puoliso sitä jalkaa kipsaa. Eikä puoliso ala terapeutin tavoin selvittämään ahdistuneen puolison stressin taustoja, vaikka tukena onkin.
Kyllä AP:n tapauksessa miehen pitäisi vaikka aluksi olla yhteydessä työterveyteen, jos se työ on yksi stressin aiheuttajista ja lähteä purkamaan näitä ahdistavia tuntemuksia.
Olen ihan samaa mieltä, jos ei koe että voi olla toisen tukena tai apuna heikommalla hetkellä tai kun toisella on vaikeaa, on parempi vain lähteä vetämään suhteesta. Silloin toisella on mahdollisuus aitoon parisuhteeseen, jossa tuetaan toisia ihan aidosti.
Jostain kumman syystä tässäkin vedottiin siihen että ap:n pitäisi pohtia onko mies tosiaan tukena silloin kun lapsi saadaan, mutta ap ei ole valmis tukemaan toista?
Eikö lapsen saannissakin ap:lla ole tukena neuvolat, lääkärit, sosiaalitoimi, miksi miehen pitäisi olla uudessa ja haastavassa tilanteessa joku ap:n terapeutti?
Mutta selittäkää nyt miten minun pitäisi olla miehen tukena keskimäärin yhtenä päivänä joka viikko kun on hänen stressipäivä, jotta se teidän mielestä olisi aitoa tukemista ja aito parisuhde. Jos ei kerran riitä se, että kannustan aina, lupaan aina auttaa hakemaan uutta työtä, lupaan aina jutella jos hän kokee että puhuminen auttaa. Ap.
Siis sulla on toimiva auto ja toinen ei pääse töihin kun auto meni rikki?
Etkö voi lainata autoasi tai ettekö voi mennä kimppakyydillä?
Alue: Aihe vapaa
Jos ette ole naimisissa ja teillä ei ole lapsia, niin jätä se. Ei susta ole tukemaan toista kun toisella on vähän heikompi tilanne, ei sulla ole empatiaa toiselle, ei sulla ole halukkuutta auttamaan toista ratkaisemaan ongelmia jos ei itse osaakaan niitä ratkaista.
Erotkaa, en ymmärrä miksi olet noin kylmä, vihamielinen ja tunteeton toista kohtaan. Ei sulla ole halua edes ymmärtää.
Toinen ei osaa välttämättä käsitellä sitä stressiä kovin hyvin, mutta tuo sinun asenteesi varmasti pahentaa tilannetta rutkasti, koska mä en edes tunne sua ja mua alkaa vituttaa tuo sun kylmä ja veemäinen asenteesi SINUN miestäsi kohtaan, joka ei yhtään peittele sitä että on ongelma ja toivoisi siihen löytyvän ratkaisun.
Sä vaan haluat pyöriä itsesäälissä ja ajatella että sinua kiusataan ja kohdellaan kurjasti ja haluut että sun päätä silitetään. Noh, nyt sait sitä hiukan palstalta, mitäs sitten? Tilanteen ratkaisijaksi sulla ei näköjään ole sen enempää haluja kuin kykyjäkään, joten miksi et vain lähtisi, jolloin et ainakaan pahentaisi tilannetta?