Voiko onnistua suhde mieheen, joka on stressaantuneena mallia "it's my way or the highway"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelijat voisivat muistaa, ettei puoliso ole mikään terapeutti ja "asioiden ratkaisija". Jos toinen kärsii jatkuvasti stressistä tai vaikka mt-ongelmista, on eri asia tukea ja olla empaattinen kuin, että puolison pitäisi ratkaista nämä stressaamaan ongelmat. Täällä on verrattu kipsissä olevaa stressiin ja kyllähän se, jolla on jalka katki niin lähtökohtaisesti parantelee jalkaa sairaalassa, lääkärillä, fyssarilla.. puoliso käy sitten vaikka kaupassa, ja tuo särkylääkettä. Mutta ei se puoliso sitä jalkaa kipsaa. Eikä puoliso ala terapeutin tavoin selvittämään ahdistuneen puolison stressin taustoja, vaikka tukena onkin.

Kyllä AP:n tapauksessa miehen pitäisi vaikka aluksi olla yhteydessä työterveyteen, jos se työ on yksi stressin aiheuttajista ja lähteä purkamaan näitä ahdistavia tuntemuksia.

Olen ihan samaa mieltä, jos ei koe että voi olla toisen tukena tai apuna heikommalla hetkellä tai kun toisella on vaikeaa, on parempi vain lähteä vetämään suhteesta. Silloin toisella on mahdollisuus aitoon parisuhteeseen, jossa tuetaan toisia ihan aidosti.

Jostain kumman syystä tässäkin vedottiin siihen että ap:n pitäisi pohtia onko mies tosiaan tukena silloin kun lapsi saadaan, mutta ap ei ole valmis tukemaan toista?

Eikö lapsen saannissakin ap:lla ole tukena neuvolat, lääkärit, sosiaalitoimi, miksi miehen pitäisi olla uudessa ja haastavassa tilanteessa joku ap:n terapeutti?

Eikö tässä nyt ollut kyse siitä, että mies käyttäytyy lapsellisesti ja hankalasti kun hänellä on stressiä? Se on luonteenpiirre/luonteen heikkous, eikä "heikoin hetki". En minä jättäisi miestäni, tai olisi tukematta häntä jos hän käyttäytyisi kriisissä poikkeavasti, mutta en haluaisi suhdetta ihmisen kanssa joka kiukuttelee aina kun hänellä on stressiä=säännöllisin väliajoin koko loppuelämän. Eikö useimmat ihmiset halua kiltin ja ystävällisen puolison?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelijat voisivat muistaa, ettei puoliso ole mikään terapeutti ja "asioiden ratkaisija". Jos toinen kärsii jatkuvasti stressistä tai vaikka mt-ongelmista, on eri asia tukea ja olla empaattinen kuin, että puolison pitäisi ratkaista nämä stressaamaan ongelmat. Täällä on verrattu kipsissä olevaa stressiin ja kyllähän se, jolla on jalka katki niin lähtökohtaisesti parantelee jalkaa sairaalassa, lääkärillä, fyssarilla.. puoliso käy sitten vaikka kaupassa, ja tuo särkylääkettä. Mutta ei se puoliso sitä jalkaa kipsaa. Eikä puoliso ala terapeutin tavoin selvittämään ahdistuneen puolison stressin taustoja, vaikka tukena onkin.

Kyllä AP:n tapauksessa miehen pitäisi vaikka aluksi olla yhteydessä työterveyteen, jos se työ on yksi stressin aiheuttajista ja lähteä purkamaan näitä ahdistavia tuntemuksia.

Olen ihan samaa mieltä, jos ei koe että voi olla toisen tukena tai apuna heikommalla hetkellä tai kun toisella on vaikeaa, on parempi vain lähteä vetämään suhteesta. Silloin toisella on mahdollisuus aitoon parisuhteeseen, jossa tuetaan toisia ihan aidosti.

Jostain kumman syystä tässäkin vedottiin siihen että ap:n pitäisi pohtia onko mies tosiaan tukena silloin kun lapsi saadaan, mutta ap ei ole valmis tukemaan toista?

Eikö lapsen saannissakin ap:lla ole tukena neuvolat, lääkärit, sosiaalitoimi, miksi miehen pitäisi olla uudessa ja haastavassa tilanteessa joku ap:n terapeutti?

Eikö tässä nyt ollut kyse siitä, että mies käyttäytyy lapsellisesti ja hankalasti kun hänellä on stressiä? Se on luonteenpiirre/luonteen heikkous, eikä "heikoin hetki". En minä jättäisi miestäni, tai olisi tukematta häntä jos hän käyttäytyisi kriisissä poikkeavasti, mutta en haluaisi suhdetta ihmisen kanssa joka kiukuttelee aina kun hänellä on stressiä=säännöllisin väliajoin koko loppuelämän. Eikö useimmat ihmiset halua kiltin ja ystävällisen puolison?

Mikä semmoinen parisuhde on että toisella hajoaa auto eikä pääse töihin, niin ap toimivine autoineen ja ilmeisesti rahavaroineenkin vaan lällättää vieressä että voivoi, onko stressiä, en voi auttaa, voitko hymyillä enemmän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestä mies ei ole se asian ongelma, vaan ap. Hän se on joustamaton, ymmärtämätön ja käskyttää päällepäsmäri, joka ei todellakaan edes yritä ymmärtää miestä. Hän järjestelee huoletta kaverikyläilyjä, vaikka auto on paskana, hän vaatii miestä menemään kauppaan, vaikka voisi itse vallan mainiosti kipaista siellä jne. Ap ei todellakaan kuulosta miltään ymmärtävöiseltä ja helpolta ihmiseltä, vaan haihattelevalta ja syyllistävältä ääliöltä.

Yritä ap hieman enemmän ymmärtää miehen stressiä mm. rahan suhteen tai hänen työaikojen suhteen. Älä ole niin minä minä - tyyppi, vaan rauhalliset olet mukana teidän kahden tiimissä. Et asetu koko ajan miestä vastaan ihan jo periaatteessa, vaan pelaa samassa joukkueessa ja miehen rinnalla. Nyt pelaat ihan omaa sekavaa peliäsi ja et yritä edes ymmärtää miehen stressiä. Tajusitko?

Kaverivierailu oli ystäväpariskunnalle, jotka oli alunperin miehen kavereita, mutta minäkin olen tutustunut heihin, ja se oli miehen ehdotuksesta yhdessä sovittu viikkoa aiemmin, ei siis minun järjestämä. Autolla sinne ei tarvitse mennä, he asuvat lähellä meitä. Ja meillä on käytössä ehjäkin auto, minun autoni. Viestisi alku meni ihan metsään.

Mutta loppuosa viestistäsi on ihan hyvä. Minun varmasti pitää yrittää enemmän ymmärtää häntä. En vain ole ennen tuntenut ihmisiä, jotka ei kestä stressiä, joten tämä on uusi tilanne minullekin, en minäkään tahallaan ole ymmärtämättä. 

Ap.

Ok, tiesin melkein jo mitä vastaat, se oli niin itsestäänselvää, että hirvitti. Olkoon kaveripariskunta ihan kenen vain, niin miestå ei kiinnosta sillä hetkellä iloinen tyhjänpäiväinen rupattelu ja sillä siisti. Voit mennä siis keskenäsi jos haluat ja lopettaa miehelle asiasta kiukuttelu.sama juttu jos miestä ei huvita mennä hänen omiin harrastuksiin - mitä hitsiä se sinun hanuria kutittaa ja häiritsee? Mies on aikuinen, sinäkin iän puolesta, ja teidän ei tarvitse mennä aina kuin paita ja peppu joka paikkaan "niin kuin olette aina menneet". Tilanne on muuttunut, miehen auto on rikki, rahat ovat vähissä ja työajat ovat ikävät, miehellä. Sinulla taas kaikki sujuu. On rahaa, on toimiva auto, ei ole stressiä... Ja sitten miehen pitäisi ymmärtää sinua ja olla sinun kanssasi mielin kielin? Oikeasti...?

Ehkä olisi paras, että etsit itsellesi toisen paidan mieheksi, sinä et ole tämän paidan peppu. Kiukuttelusi on etovaa.

Vierailija kirjoitti:

Siis sulla on toimiva auto ja toinen ei pääse töihin kun auto meni rikki?

Etkö voi lainata autoasi tai ettekö voi mennä kimppakyydillä?

Tietenkin lainaan aina iltaisin ja viikonloppuisin autoani miehelle. Mutta minä olen työssä, jossa autoa tarvitaan työpäivän aikana, en voi sitä antaa miehen käyttöön, ikävä kyllä, muuten varmasti vuoroteltaisiin työmatkakäytössä jos se olisi mahdollista. Työpaikkamme on ihan eri suunnissa ja työt alkaa ja loppuu eri aikaan. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen siis sitä, että miten hän voi ei-stressaantuneena olla harvinaisen joustava, ja tulee kaikessa puolitiehen vastaan pyytämättäkin tai jopa usein antaa minun päättää. Mutta jos hänellä on stressiä, niin hän muuttuu täysin päinvastaiseksi ihmiseksi. Ap.

No avaas vähän mistä asioista on viime aikoina ollu stressiä? Ja konkreettisesti mitä hän silloin halusi päättää arkiasioista?

Kaksi viikon sisään ollutta stressin aihetta: Auto hajosi viikonloppuna ja siihen pitää tehdä aika iso remontti, mutta siihen ei olisi rahaa, koska miehellä on pitkään ollut rahahuolia ja rahat todella tiukassa, lisäksi ei pääse töihin kunnolla nyt kun auto on rikki vaan joutuu menemään hankalan ja pitkän matkan julkisilla, mutta eniten stressiä siis tuosta että ei ole rahaa korjata sitä autoa. Toinen aihe tämän viikon alussa oli se, että pomo muutti työaikoja aika kohtuuttomiksi arjen kannalta ilmoitusluontoisena asiana, ja mies muutenkin inhoaa liian yksitoikkoista työtään, jonka ainoa hyvä puoli on kuulemma ollut hyvät työajat, ja nyt nekin vietiin. 

Mitä halusi silloin päättää arkiasioista: Että hän ei käy ollenkaan kaupassa koska stressaa niin paljon, ollaan mieluummin syömättä ruokaa jos minä en käy kaupassa. Oltiin sovittu aiemmin, että mennään maanantai-iltana kylään ystäväpariskunnalle, ilmoitti ma ip että se ei käy, hän ei lähde, piste. Pyysin, että hän laittaa tiskinsä suoraan koneeseen, ilmoitti että se ei käy koska häntä ei kiinnosta tiskit, ja jos pyydän uudelleen niin hän häipyy kotoa koko illaksi koska ei jaksa kuunnella valitusta.

Ap.

Tämä muuttaa tilanteen jossain määrin. Ei miehesi yritä noissa esimerkeissä "päättää arkiasioista", vaan ainoastaan omasta toiminnastaan. Ei ihminen huonosti voidessaan jaksa aina tehdä kaikkia asioita normaalisti. Jotkut ottavat stressin raskaasti ja ovat sellaisia, että eivät kykene kovin stressaantuneina keskittymään yhtään mihinkään. Kaupassa käynti saattaa silloin oikeastikin olla aika vaikeaa. On täysin eri asia, jos hän yrittää säädellä lisäksi vielä sinunkin toimintaasi ja komentelee sinua. Sitä ei oikeuta mikään stressi. -Nro. 21

Mutta kun yhdessä ollessa ne asiat muuttuu yhteisiksi arkiasioiksi. Esimerkiksi se että käydäänkö kaupassa vai ei, jos kaapissa ei ole mitään. Ja on hänen vuoro käydä siellä kaupassa, koska minä kävin eilen ja tingin eräästä menostani ehtiäkseni hakemaan meille molemmille ruokaa. Ja sitten hän ilmoittaa, että ei stressin takia aio käydä, ja on ihan sama että saadaanko ruokaa vai ei. Sinkku voi mielestäni tehdä noin, mutta parisuhteessa se on kusipäistä toimintaa. Sinänsä hän ei minua komenna kauppaan, ilmoittaa vaan että hän ei mene ja ollaan sitten nälässä, piste. Ap.

Et sinä esim. kuumeista miestäkään painostaisi kauppaan sillä verukkeella, että on hänen vuoronsa, tai että nämä ovat yhteisiä arkiasioita. Vai painostaisitko? Joillekin stressi aiheuttaa ihan oikeasti todella huonoa oloa ja huonoa toimintakykyä. Joskus ei vaan jaksa. Ehkä hänellä on piilevää ahdistus- tai masennustaipumusta. Minulla on, eikä niin kovin piilevänäkään, enkä aina stressaantuneena jaksa muuta kuin keskittyä pitämään itseni mahdollisimman rauhallisena. Ja silloin tuntuu juuri tuolta, että silloin käsillä oleva huoli täyttää mielen niin täysin, että tekee mieli luovuttaa kaiken muun suhteen, ihan sama tuleeko esim. syötyä tai ei. Asiat eskaloituvat omassa mielessä ja tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Näennäisesti pienikin asia saattaa saada tämän lumipalloefektin aikaan. Eihän miehesi tietenkään välttämättä ole juuri tällainen tapaus, mutta joka tapauksessa mielestäni aika ilkeää pitää tuota automaattisesti kusipäisyytenä. Voit tietysti yrittää neuvotella, ja miehesi kannattaa yrittää tehdä parhaansa ja opetella pärjäämään stressin kanssa paremmin. Mutta älä nyt ihmeessä syyllistä tuolla tavoin.

En tietenkään kuumeista painostaisi, jos on sairas niin tietenkin hoidan silloin kaikki enkä edes kysy haluaako mennä kauppaan. Mutta en ole ajatellut, että stressi on sillä tavalla sairaus. Yleensähän ihmisten stressiä helpottaa jos käy vaikka lenkillä. 

Kun kerrot itsestäsi tuota mitä kerrot, niin kuulostaa kyllä mieheltäni. Hänellä on joku ahdistusdiagnoosikin vuosien takaa. Ja pieni stressi voi saada hänet sanomaan kaikesta muusta elämän asioista, että ne ovat aivan sama ja hän on valmis luopumaan niistä kaikista. Tai että pelkkä kohtelias pyyntö että keittäisikö hän kahvia saa hänet hajoamaan täysin. Olen luullut, että liiottelee, mutta ilmeisesti ehkä ei?

Raskasta tämä kyllä on, kun noita stressipäiviä saattaa olla yksi viikkoon hänellä. Kyllä minua sekin harmittaisi, jos mies olisi joka viikko yhden päivän kovassa kuumeessa eikä siksi pysty mihinkään arjen asioihin.

Ap.

Jos ette ole naimisissa ja teillä ei ole lapsia, niin jätä se. Ei susta ole tukemaan toista kun toisella on vähän heikompi tilanne, ei sulla ole empatiaa toiselle, ei sulla ole halukkuutta auttamaan toista ratkaisemaan ongelmia jos ei itse osaakaan niitä ratkaista.

Erotkaa, en ymmärrä miksi olet noin kylmä, vihamielinen ja tunteeton toista kohtaan. Ei sulla ole halua edes ymmärtää.

Toinen ei osaa välttämättä käsitellä sitä stressiä kovin hyvin, mutta tuo sinun asenteesi varmasti pahentaa tilannetta rutkasti, koska mä en edes tunne sua ja mua alkaa vituttaa tuo sun kylmä ja veemäinen asenteesi SINUN miestäsi kohtaan, joka ei yhtään peittele sitä että on ongelma ja toivoisi siihen löytyvän ratkaisun.

Sä vaan haluat pyöriä itsesäälissä ja ajatella että sinua kiusataan ja kohdellaan kurjasti ja haluut että sun päätä silitetään. Noh, nyt sait sitä hiukan palstalta, mitäs sitten? Tilanteen ratkaisijaksi sulla ei näköjään ole sen enempää haluja kuin kykyjäkään, joten miksi et vain lähtisi, jolloin et ainakaan pahentaisi tilannetta?

Aika rankkaa tekstiä. Mistä sait minusta kuvan, että olen vihamielinen enkä halua auttaa? Vaikka aiemmin tässä keskustelussa olen kertonut, että olen yrittänyt auttaa miestä, kannustanut häntä, sanonut että minulle voi jutella jos puhuminen auttaa jne. Ja että haluan auttaa häntä yhäkin, jos vain keksin että miten voin auttaa, koska aiemmat keinoni (kannustus, juttelu, kuuntelu) eivät ole tepsineet. Ap.

No ensinnäkin, miksi et anna miehellesi aikaa olla itsekseen kun hän sitä joskus tarvitsee? Sanoit itsekin, että jos jätät hänet stressipäivänä yksikseen, ei ole ongelmaa. Vaikka olette parisuhteessa, ei ole pakko olla yhdessä joka päivä, älä ole roikkuva rasite toiselle, vaan anna aikaa jos toinen sitä tarvitsee.

Toiseksi, miehesi stressi ei ratkea juttelulla, konkreettiset ratkaisuehdotukset auttaisivat paremmin. Auto meni rikki, eikä ole rahaa korjata. Voitteko yhdessä hankkia uuden auton? Voitko osallistua korjauskustannuksiin? Voitko lainata vaikka rahaa korjaukseen?

Ilmeisesti työ tuottaa stressiä enemmän mitä pitäisi, voitko auttaa uuden työpaikan etsimisessä? Voitko auttaa hiomalla miehen kanssa hakemuksia ja CV:tä? Voitko kannustaa hakemaan uutta työtä tai lisäkoulutusta, jotta saa paremman työpaikan?

Voitteko yhdessä keksiä keinon purkaa miehen stressiä? Joku fyysinen harrastus? Ampuminen, karting-autoilu, kännit? Mikä kenellekin sopii. Voit ehdottaa asioita ja kokeilla niitä miehen kanssa. Onko stressaaminen enää tavanomaista vai voitko ehdottaa että menisitte esim. lääkärin luokse yhdessä ja selvittämään onko keinoja hallita stressiä?

Suostuuko mies tekemään kotona sun kanssa esim. joogaharjoituksia tai muita tietoisuusharjoituksia, jotka usein laskevat stressitasoja ja rentouttavat?

Tietenkin annan aikaa jos toinen tarvitsee, en minä hänessä roiku. Olen pitkän päivän töissä, ja käyn sen jälkeen lenkillä tai tapaamassa ystäviä ym. Mutta kun asumme yhdessä niin on pakko olla jonkun verran "näkyvillä", meillä esimerkiksi on vain yksi makuuhuone, jossa tietenkin molemmat nukumme. En voi mennä hotelliin kerran viikossa, jotta mies saisi olla yksin. Jos olemme yhtä aikaa kotona, niin annan sen olla rauhassa eri huoneessa, mutta se ei siis riitä, koska viimeistään nukkumaan mennessä kohtaamme. 

Olen kannustanut hakemaan uutta työtä ja luvannut auttaa hakemisessa. Ei ole hakenut vaikka olen monta kertaa luvannut siinä auttaa. Olen ehdottanut yhteistä harrastamista ym, mutta ei siitä ole lähtijäksi edes omiin harrastuksiinsa jos on stressipäivä. Ei suostu mihinkään joogajuttuun. 

Ap.

No itse kuvasit että stressipäivänä se ei vaan jaksa huomioida sinua, sinun tarpeitasi tai ei jaksa kuunnella sun valitusta. Et kyllä kuvaillut että ei kestäisi nähdä sua silmissään vaan sun pitäisi kadota kokonaan. Joten jos annat olla rauhassa samassa kämpässä, niin se riittäisi. Anna sen olla.

Ja älä tyrkytä sitä harrastusta tietenkään sinä stressipäivänä! Vaan harrastatte niinä muina päivinä.

Sun asennevamma tulee esiin rivien välistä:

"... mutta ei siitä ole lähtijäksi edes omiin harrastuksiinsa jos on stressipäivä"

Miksi et vaan tunnusta mikä ongelma sulla tässä on?

Pointti ei ole se, että se ei jaksaisi huomioida minua, en minä huomioimista odotakaan jos on stressiä. Pointti oli se, että jos minä osun hänen "tielleen" niin hän purkaa stressiään minuun. Eli siis jos näkee minut. Jos en ole kotona, niin hän ei soittele ja viestittele perääni ja siten pura stressiä minuun eikä silloin jos olen toisessa huoneessa, mutta heti jos käyn samassa huoneessa hakemassa jonkun tavaran tai toisinpäin, niin sitten hän purkaa stressiään minuun. Ei varmaan tahallaan, mutta ei osaa estääkään itseään. 

Ap.

Nyt sä vääristelet jo sanojasi, kirjoitit ihan eri tavalla miehen stressikäytöksestä ketjun alkupuolella!

tummennettu teksit versus:

"Mies siis itse sanoo, että sinkkunakaan hän ei mennyt kauppaan, jos oli stressaantunut vaan oli syömättä sen illan, jos kotona kaapissa ei ollut mitään (sen uskon, koska muutama tuttuni on myös tuollainen). Kuulemma sinkkunakin hän perui kaverimenot, jos ketutti joku asia liikaa (senkin uskon, koska hän on stressin/ketutuksen takia perunut myös minun aikana omia kaverimenojaan, joihin en liity mitenkään). Kuulemma sinkkuna hän myös jätti tiskit ym hoitamatta jos oli liikaa stressiä, koska ne ei kiinnostaneet häntä silloin tippaakaan (senkin uskon). 

Millä tavalla hän siis ulkoistaa stressinsä minuun, kuten joku kirjoitti? Hänhän vain käyttäytyy kuin sinkkunakin käyttäytyi stressin alla, eli ei jaksa silloin miettiä minua tai minun huomioimista tai minun tarpeita. Minun mielestä se on vain itsekkyyttä (ja ehkä kusipäisyyttä), en ihan ymmärrä miten se viittaisi vaikka seksuaaliseen väkivaltaan. Ap."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelijat voisivat muistaa, ettei puoliso ole mikään terapeutti ja "asioiden ratkaisija". Jos toinen kärsii jatkuvasti stressistä tai vaikka mt-ongelmista, on eri asia tukea ja olla empaattinen kuin, että puolison pitäisi ratkaista nämä stressaamaan ongelmat. Täällä on verrattu kipsissä olevaa stressiin ja kyllähän se, jolla on jalka katki niin lähtökohtaisesti parantelee jalkaa sairaalassa, lääkärillä, fyssarilla.. puoliso käy sitten vaikka kaupassa, ja tuo särkylääkettä. Mutta ei se puoliso sitä jalkaa kipsaa. Eikä puoliso ala terapeutin tavoin selvittämään ahdistuneen puolison stressin taustoja, vaikka tukena onkin.

Kyllä AP:n tapauksessa miehen pitäisi vaikka aluksi olla yhteydessä työterveyteen, jos se työ on yksi stressin aiheuttajista ja lähteä purkamaan näitä ahdistavia tuntemuksia.

Olen ihan samaa mieltä, jos ei koe että voi olla toisen tukena tai apuna heikommalla hetkellä tai kun toisella on vaikeaa, on parempi vain lähteä vetämään suhteesta. Silloin toisella on mahdollisuus aitoon parisuhteeseen, jossa tuetaan toisia ihan aidosti.

Jostain kumman syystä tässäkin vedottiin siihen että ap:n pitäisi pohtia onko mies tosiaan tukena silloin kun lapsi saadaan, mutta ap ei ole valmis tukemaan toista?

Eikö lapsen saannissakin ap:lla ole tukena neuvolat, lääkärit, sosiaalitoimi, miksi miehen pitäisi olla uudessa ja haastavassa tilanteessa joku ap:n terapeutti?

Eikö tässä nyt ollut kyse siitä, että mies käyttäytyy lapsellisesti ja hankalasti kun hänellä on stressiä? Se on luonteenpiirre/luonteen heikkous, eikä "heikoin hetki". En minä jättäisi miestäni, tai olisi tukematta häntä jos hän käyttäytyisi kriisissä poikkeavasti, mutta en haluaisi suhdetta ihmisen kanssa joka kiukuttelee aina kun hänellä on stressiä=säännöllisin väliajoin koko loppuelämän. Eikö useimmat ihmiset halua kiltin ja ystävällisen puolison?

Mikä semmoinen parisuhde on että toisella hajoaa auto eikä pääse töihin, niin ap toimivine autoineen ja ilmeisesti rahavaroineenkin vaan lällättää vieressä että voivoi, onko stressiä, en voi auttaa, voitko hymyillä enemmän?

En itse saanut ihan tällaista kuvaa ap:n tilanteesta (ap voi olla eri suunnalla töissä eikä pysty siksi kuskaamaan), eikä varmaan palstaviestien perusteella voikaan saada täsmällistä kuvaa ap:n suhteesta. Kommentoin vain tilannetta, jossa toinen käyttäytyy stressattuna ap:n miehen kaltaisella tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestä mies ei ole se asian ongelma, vaan ap. Hän se on joustamaton, ymmärtämätön ja käskyttää päällepäsmäri, joka ei todellakaan edes yritä ymmärtää miestä. Hän järjestelee huoletta kaverikyläilyjä, vaikka auto on paskana, hän vaatii miestä menemään kauppaan, vaikka voisi itse vallan mainiosti kipaista siellä jne. Ap ei todellakaan kuulosta miltään ymmärtävöiseltä ja helpolta ihmiseltä, vaan haihattelevalta ja syyllistävältä ääliöltä.

Yritä ap hieman enemmän ymmärtää miehen stressiä mm. rahan suhteen tai hänen työaikojen suhteen. Älä ole niin minä minä - tyyppi, vaan rauhalliset olet mukana teidän kahden tiimissä. Et asetu koko ajan miestä vastaan ihan jo periaatteessa, vaan pelaa samassa joukkueessa ja miehen rinnalla. Nyt pelaat ihan omaa sekavaa peliäsi ja et yritä edes ymmärtää miehen stressiä. Tajusitko?

Kaverivierailu oli ystäväpariskunnalle, jotka oli alunperin miehen kavereita, mutta minäkin olen tutustunut heihin, ja se oli miehen ehdotuksesta yhdessä sovittu viikkoa aiemmin, ei siis minun järjestämä. Autolla sinne ei tarvitse mennä, he asuvat lähellä meitä. Ja meillä on käytössä ehjäkin auto, minun autoni. Viestisi alku meni ihan metsään.

Mutta loppuosa viestistäsi on ihan hyvä. Minun varmasti pitää yrittää enemmän ymmärtää häntä. En vain ole ennen tuntenut ihmisiä, jotka ei kestä stressiä, joten tämä on uusi tilanne minullekin, en minäkään tahallaan ole ymmärtämättä. 

Ap.

Ok, tiesin melkein jo mitä vastaat, se oli niin itsestäänselvää, että hirvitti. Olkoon kaveripariskunta ihan kenen vain, niin miestå ei kiinnosta sillä hetkellä iloinen tyhjänpäiväinen rupattelu ja sillä siisti. Voit mennä siis keskenäsi jos haluat ja lopettaa miehelle asiasta kiukuttelu.sama juttu jos miestä ei huvita mennä hänen omiin harrastuksiin - mitä hitsiä se sinun hanuria kutittaa ja häiritsee? Mies on aikuinen, sinäkin iän puolesta, ja teidän ei tarvitse mennä aina kuin paita ja peppu joka paikkaan "niin kuin olette aina menneet". Tilanne on muuttunut, miehen auto on rikki, rahat ovat vähissä ja työajat ovat ikävät, miehellä. Sinulla taas kaikki sujuu. On rahaa, on toimiva auto, ei ole stressiä... Ja sitten miehen pitäisi ymmärtää sinua ja olla sinun kanssasi mielin kielin? Oikeasti...?

Ehkä olisi paras, että etsit itsellesi toisen paidan mieheksi, sinä et ole tämän paidan peppu. Kiukuttelusi on etovaa.

En minä kiukutellut hänelle siitä kaverivierailun perumisesta, enkä myöskään jos ei mene harrastuksiinsa. Kaverivierailusta sanoin että "harmi ettei nyt voida nähdäkään niitä" ja jos ei mene harrastuksiinsa niin sanon että empaattisesti että "koita nyt levätä". Ei minua häiritse yhtään jos hän ei mene harrastukseensa. Ei miehen tarvitse olla mielin kielin jos sillä menee huonosti, mutta voisi se joustaa edes jossain välillä silloin. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen siis sitä, että miten hän voi ei-stressaantuneena olla harvinaisen joustava, ja tulee kaikessa puolitiehen vastaan pyytämättäkin tai jopa usein antaa minun päättää. Mutta jos hänellä on stressiä, niin hän muuttuu täysin päinvastaiseksi ihmiseksi. Ap.

No avaas vähän mistä asioista on viime aikoina ollu stressiä? Ja konkreettisesti mitä hän silloin halusi päättää arkiasioista?

Kaksi viikon sisään ollutta stressin aihetta: Auto hajosi viikonloppuna ja siihen pitää tehdä aika iso remontti, mutta siihen ei olisi rahaa, koska miehellä on pitkään ollut rahahuolia ja rahat todella tiukassa, lisäksi ei pääse töihin kunnolla nyt kun auto on rikki vaan joutuu menemään hankalan ja pitkän matkan julkisilla, mutta eniten stressiä siis tuosta että ei ole rahaa korjata sitä autoa. Toinen aihe tämän viikon alussa oli se, että pomo muutti työaikoja aika kohtuuttomiksi arjen kannalta ilmoitusluontoisena asiana, ja mies muutenkin inhoaa liian yksitoikkoista työtään, jonka ainoa hyvä puoli on kuulemma ollut hyvät työajat, ja nyt nekin vietiin. 

Mitä halusi silloin päättää arkiasioista: Että hän ei käy ollenkaan kaupassa koska stressaa niin paljon, ollaan mieluummin syömättä ruokaa jos minä en käy kaupassa. Oltiin sovittu aiemmin, että mennään maanantai-iltana kylään ystäväpariskunnalle, ilmoitti ma ip että se ei käy, hän ei lähde, piste. Pyysin, että hän laittaa tiskinsä suoraan koneeseen, ilmoitti että se ei käy koska häntä ei kiinnosta tiskit, ja jos pyydän uudelleen niin hän häipyy kotoa koko illaksi koska ei jaksa kuunnella valitusta.

Ap.

Tämä muuttaa tilanteen jossain määrin. Ei miehesi yritä noissa esimerkeissä "päättää arkiasioista", vaan ainoastaan omasta toiminnastaan. Ei ihminen huonosti voidessaan jaksa aina tehdä kaikkia asioita normaalisti. Jotkut ottavat stressin raskaasti ja ovat sellaisia, että eivät kykene kovin stressaantuneina keskittymään yhtään mihinkään. Kaupassa käynti saattaa silloin oikeastikin olla aika vaikeaa. On täysin eri asia, jos hän yrittää säädellä lisäksi vielä sinunkin toimintaasi ja komentelee sinua. Sitä ei oikeuta mikään stressi. -Nro. 21

Mutta kun yhdessä ollessa ne asiat muuttuu yhteisiksi arkiasioiksi. Esimerkiksi se että käydäänkö kaupassa vai ei, jos kaapissa ei ole mitään. Ja on hänen vuoro käydä siellä kaupassa, koska minä kävin eilen ja tingin eräästä menostani ehtiäkseni hakemaan meille molemmille ruokaa. Ja sitten hän ilmoittaa, että ei stressin takia aio käydä, ja on ihan sama että saadaanko ruokaa vai ei. Sinkku voi mielestäni tehdä noin, mutta parisuhteessa se on kusipäistä toimintaa. Sinänsä hän ei minua komenna kauppaan, ilmoittaa vaan että hän ei mene ja ollaan sitten nälässä, piste. Ap.

Et sinä esim. kuumeista miestäkään painostaisi kauppaan sillä verukkeella, että on hänen vuoronsa, tai että nämä ovat yhteisiä arkiasioita. Vai painostaisitko? Joillekin stressi aiheuttaa ihan oikeasti todella huonoa oloa ja huonoa toimintakykyä. Joskus ei vaan jaksa. Ehkä hänellä on piilevää ahdistus- tai masennustaipumusta. Minulla on, eikä niin kovin piilevänäkään, enkä aina stressaantuneena jaksa muuta kuin keskittyä pitämään itseni mahdollisimman rauhallisena. Ja silloin tuntuu juuri tuolta, että silloin käsillä oleva huoli täyttää mielen niin täysin, että tekee mieli luovuttaa kaiken muun suhteen, ihan sama tuleeko esim. syötyä tai ei. Asiat eskaloituvat omassa mielessä ja tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Näennäisesti pienikin asia saattaa saada tämän lumipalloefektin aikaan. Eihän miehesi tietenkään välttämättä ole juuri tällainen tapaus, mutta joka tapauksessa mielestäni aika ilkeää pitää tuota automaattisesti kusipäisyytenä. Voit tietysti yrittää neuvotella, ja miehesi kannattaa yrittää tehdä parhaansa ja opetella pärjäämään stressin kanssa paremmin. Mutta älä nyt ihmeessä syyllistä tuolla tavoin.

En tietenkään kuumeista painostaisi, jos on sairas niin tietenkin hoidan silloin kaikki enkä edes kysy haluaako mennä kauppaan. Mutta en ole ajatellut, että stressi on sillä tavalla sairaus. Yleensähän ihmisten stressiä helpottaa jos käy vaikka lenkillä. 

Kun kerrot itsestäsi tuota mitä kerrot, niin kuulostaa kyllä mieheltäni. Hänellä on joku ahdistusdiagnoosikin vuosien takaa. Ja pieni stressi voi saada hänet sanomaan kaikesta muusta elämän asioista, että ne ovat aivan sama ja hän on valmis luopumaan niistä kaikista. Tai että pelkkä kohtelias pyyntö että keittäisikö hän kahvia saa hänet hajoamaan täysin. Olen luullut, että liiottelee, mutta ilmeisesti ehkä ei?

Raskasta tämä kyllä on, kun noita stressipäiviä saattaa olla yksi viikkoon hänellä. Kyllä minua sekin harmittaisi, jos mies olisi joka viikko yhden päivän kovassa kuumeessa eikä siksi pysty mihinkään arjen asioihin.

Ap.

Jos ette ole naimisissa ja teillä ei ole lapsia, niin jätä se. Ei susta ole tukemaan toista kun toisella on vähän heikompi tilanne, ei sulla ole empatiaa toiselle, ei sulla ole halukkuutta auttamaan toista ratkaisemaan ongelmia jos ei itse osaakaan niitä ratkaista.

Erotkaa, en ymmärrä miksi olet noin kylmä, vihamielinen ja tunteeton toista kohtaan. Ei sulla ole halua edes ymmärtää.

Toinen ei osaa välttämättä käsitellä sitä stressiä kovin hyvin, mutta tuo sinun asenteesi varmasti pahentaa tilannetta rutkasti, koska mä en edes tunne sua ja mua alkaa vituttaa tuo sun kylmä ja veemäinen asenteesi SINUN miestäsi kohtaan, joka ei yhtään peittele sitä että on ongelma ja toivoisi siihen löytyvän ratkaisun.

Sä vaan haluat pyöriä itsesäälissä ja ajatella että sinua kiusataan ja kohdellaan kurjasti ja haluut että sun päätä silitetään. Noh, nyt sait sitä hiukan palstalta, mitäs sitten? Tilanteen ratkaisijaksi sulla ei näköjään ole sen enempää haluja kuin kykyjäkään, joten miksi et vain lähtisi, jolloin et ainakaan pahentaisi tilannetta?

Aika rankkaa tekstiä. Mistä sait minusta kuvan, että olen vihamielinen enkä halua auttaa? Vaikka aiemmin tässä keskustelussa olen kertonut, että olen yrittänyt auttaa miestä, kannustanut häntä, sanonut että minulle voi jutella jos puhuminen auttaa jne. Ja että haluan auttaa häntä yhäkin, jos vain keksin että miten voin auttaa, koska aiemmat keinoni (kannustus, juttelu, kuuntelu) eivät ole tepsineet. Ap.

No ensinnäkin, miksi et anna miehellesi aikaa olla itsekseen kun hän sitä joskus tarvitsee? Sanoit itsekin, että jos jätät hänet stressipäivänä yksikseen, ei ole ongelmaa. Vaikka olette parisuhteessa, ei ole pakko olla yhdessä joka päivä, älä ole roikkuva rasite toiselle, vaan anna aikaa jos toinen sitä tarvitsee.

Toiseksi, miehesi stressi ei ratkea juttelulla, konkreettiset ratkaisuehdotukset auttaisivat paremmin. Auto meni rikki, eikä ole rahaa korjata. Voitteko yhdessä hankkia uuden auton? Voitko osallistua korjauskustannuksiin? Voitko lainata vaikka rahaa korjaukseen?

Ilmeisesti työ tuottaa stressiä enemmän mitä pitäisi, voitko auttaa uuden työpaikan etsimisessä? Voitko auttaa hiomalla miehen kanssa hakemuksia ja CV:tä? Voitko kannustaa hakemaan uutta työtä tai lisäkoulutusta, jotta saa paremman työpaikan?

Voitteko yhdessä keksiä keinon purkaa miehen stressiä? Joku fyysinen harrastus? Ampuminen, karting-autoilu, kännit? Mikä kenellekin sopii. Voit ehdottaa asioita ja kokeilla niitä miehen kanssa. Onko stressaaminen enää tavanomaista vai voitko ehdottaa että menisitte esim. lääkärin luokse yhdessä ja selvittämään onko keinoja hallita stressiä?

Suostuuko mies tekemään kotona sun kanssa esim. joogaharjoituksia tai muita tietoisuusharjoituksia, jotka usein laskevat stressitasoja ja rentouttavat?

Tietenkin annan aikaa jos toinen tarvitsee, en minä hänessä roiku. Olen pitkän päivän töissä, ja käyn sen jälkeen lenkillä tai tapaamassa ystäviä ym. Mutta kun asumme yhdessä niin on pakko olla jonkun verran "näkyvillä", meillä esimerkiksi on vain yksi makuuhuone, jossa tietenkin molemmat nukumme. En voi mennä hotelliin kerran viikossa, jotta mies saisi olla yksin. Jos olemme yhtä aikaa kotona, niin annan sen olla rauhassa eri huoneessa, mutta se ei siis riitä, koska viimeistään nukkumaan mennessä kohtaamme. 

Olen kannustanut hakemaan uutta työtä ja luvannut auttaa hakemisessa. Ei ole hakenut vaikka olen monta kertaa luvannut siinä auttaa. Olen ehdottanut yhteistä harrastamista ym, mutta ei siitä ole lähtijäksi edes omiin harrastuksiinsa jos on stressipäivä. Ei suostu mihinkään joogajuttuun. 

Ap.

No itse kuvasit että stressipäivänä se ei vaan jaksa huomioida sinua, sinun tarpeitasi tai ei jaksa kuunnella sun valitusta. Et kyllä kuvaillut että ei kestäisi nähdä sua silmissään vaan sun pitäisi kadota kokonaan. Joten jos annat olla rauhassa samassa kämpässä, niin se riittäisi. Anna sen olla.

Ja älä tyrkytä sitä harrastusta tietenkään sinä stressipäivänä! Vaan harrastatte niinä muina päivinä.

Sun asennevamma tulee esiin rivien välistä:

"... mutta ei siitä ole lähtijäksi edes omiin harrastuksiinsa jos on stressipäivä"

Miksi et vaan tunnusta mikä ongelma sulla tässä on?

Pointti ei ole se, että se ei jaksaisi huomioida minua, en minä huomioimista odotakaan jos on stressiä. Pointti oli se, että jos minä osun hänen "tielleen" niin hän purkaa stressiään minuun. Eli siis jos näkee minut. Jos en ole kotona, niin hän ei soittele ja viestittele perääni ja siten pura stressiä minuun eikä silloin jos olen toisessa huoneessa, mutta heti jos käyn samassa huoneessa hakemassa jonkun tavaran tai toisinpäin, niin sitten hän purkaa stressiään minuun. Ei varmaan tahallaan, mutta ei osaa estääkään itseään. 

Ap.

Nyt sä vääristelet jo sanojasi, kirjoitit ihan eri tavalla miehen stressikäytöksestä ketjun alkupuolella!

tummennettu teksit versus:

"Mies siis itse sanoo, että sinkkunakaan hän ei mennyt kauppaan, jos oli stressaantunut vaan oli syömättä sen illan, jos kotona kaapissa ei ollut mitään (sen uskon, koska muutama tuttuni on myös tuollainen). Kuulemma sinkkunakin hän perui kaverimenot, jos ketutti joku asia liikaa (senkin uskon, koska hän on stressin/ketutuksen takia perunut myös minun aikana omia kaverimenojaan, joihin en liity mitenkään). Kuulemma sinkkuna hän myös jätti tiskit ym hoitamatta jos oli liikaa stressiä, koska ne ei kiinnostaneet häntä silloin tippaakaan (senkin uskon). 

Millä tavalla hän siis ulkoistaa stressinsä minuun, kuten joku kirjoitti? Hänhän vain käyttäytyy kuin sinkkunakin käyttäytyi stressin alla, eli ei jaksa silloin miettiä minua tai minun huomioimista tai minun tarpeita. Minun mielestä se on vain itsekkyyttä (ja ehkä kusipäisyyttä), en ihan ymmärrä miten se viittaisi vaikka seksuaaliseen väkivaltaan. Ap."

Kirjoitin varmaan epäselvästi. Tarkoitin, että hän käyttäytyy stressaantuneena kuin olisi sinkku eikä parisuhteessa, jossa on vastuuta myös yhteisistä asioista. Minun huomioimisella ja minun tarpeilla tarkoitin esimerkiksi sitä, että en työni vuoksi välttämättä millään ehdi enkä pääse kauppaan, ja mies vain ilmoittaa että ei aio käydä kaupassa (vaikka eilen lupasi hoitavansa tänään kaupan), koska on niin stressaantunut. Jos kysyn että miten me saadaan ruokaa, niin hän vastaa että hän ei aio syödä eikä hänellä ole nälkä vaikka tietää että minulla on kun tulen myöhään pitkästä työvuorosta. Huomioimisella en tarkoittanut että odottaisin jotain kynttiläillallisia ym ym vaan arjen asioiden hoitamista, jos on luvannut ja minä en esim töiden takia pysty. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestä mies ei ole se asian ongelma, vaan ap. Hän se on joustamaton, ymmärtämätön ja käskyttää päällepäsmäri, joka ei todellakaan edes yritä ymmärtää miestä. Hän järjestelee huoletta kaverikyläilyjä, vaikka auto on paskana, hän vaatii miestä menemään kauppaan, vaikka voisi itse vallan mainiosti kipaista siellä jne. Ap ei todellakaan kuulosta miltään ymmärtävöiseltä ja helpolta ihmiseltä, vaan haihattelevalta ja syyllistävältä ääliöltä.

Yritä ap hieman enemmän ymmärtää miehen stressiä mm. rahan suhteen tai hänen työaikojen suhteen. Älä ole niin minä minä - tyyppi, vaan rauhalliset olet mukana teidän kahden tiimissä. Et asetu koko ajan miestä vastaan ihan jo periaatteessa, vaan pelaa samassa joukkueessa ja miehen rinnalla. Nyt pelaat ihan omaa sekavaa peliäsi ja et yritä edes ymmärtää miehen stressiä. Tajusitko?

Kaverivierailu oli ystäväpariskunnalle, jotka oli alunperin miehen kavereita, mutta minäkin olen tutustunut heihin, ja se oli miehen ehdotuksesta yhdessä sovittu viikkoa aiemmin, ei siis minun järjestämä. Autolla sinne ei tarvitse mennä, he asuvat lähellä meitä. Ja meillä on käytössä ehjäkin auto, minun autoni. Viestisi alku meni ihan metsään.

Mutta loppuosa viestistäsi on ihan hyvä. Minun varmasti pitää yrittää enemmän ymmärtää häntä. En vain ole ennen tuntenut ihmisiä, jotka ei kestä stressiä, joten tämä on uusi tilanne minullekin, en minäkään tahallaan ole ymmärtämättä. 

Ap.

Ok, tiesin melkein jo mitä vastaat, se oli niin itsestäänselvää, että hirvitti. Olkoon kaveripariskunta ihan kenen vain, niin miestå ei kiinnosta sillä hetkellä iloinen tyhjänpäiväinen rupattelu ja sillä siisti. Voit mennä siis keskenäsi jos haluat ja lopettaa miehelle asiasta kiukuttelu.sama juttu jos miestä ei huvita mennä hänen omiin harrastuksiin - mitä hitsiä se sinun hanuria kutittaa ja häiritsee? Mies on aikuinen, sinäkin iän puolesta, ja teidän ei tarvitse mennä aina kuin paita ja peppu joka paikkaan "niin kuin olette aina menneet". Tilanne on muuttunut, miehen auto on rikki, rahat ovat vähissä ja työajat ovat ikävät, miehellä. Sinulla taas kaikki sujuu. On rahaa, on toimiva auto, ei ole stressiä... Ja sitten miehen pitäisi ymmärtää sinua ja olla sinun kanssasi mielin kielin? Oikeasti...?

Ehkä olisi paras, että etsit itsellesi toisen paidan mieheksi, sinä et ole tämän paidan peppu. Kiukuttelusi on etovaa.

Miksi täällä kuvitellaan, että kiukuttelen miehelle? En minä hänelle kiukuttele, jos joku kiukuttelee jollekin niin se on hän minulle. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelijat voisivat muistaa, ettei puoliso ole mikään terapeutti ja "asioiden ratkaisija". Jos toinen kärsii jatkuvasti stressistä tai vaikka mt-ongelmista, on eri asia tukea ja olla empaattinen kuin, että puolison pitäisi ratkaista nämä stressaamaan ongelmat. Täällä on verrattu kipsissä olevaa stressiin ja kyllähän se, jolla on jalka katki niin lähtökohtaisesti parantelee jalkaa sairaalassa, lääkärillä, fyssarilla.. puoliso käy sitten vaikka kaupassa, ja tuo särkylääkettä. Mutta ei se puoliso sitä jalkaa kipsaa. Eikä puoliso ala terapeutin tavoin selvittämään ahdistuneen puolison stressin taustoja, vaikka tukena onkin.

Kyllä AP:n tapauksessa miehen pitäisi vaikka aluksi olla yhteydessä työterveyteen, jos se työ on yksi stressin aiheuttajista ja lähteä purkamaan näitä ahdistavia tuntemuksia.

Olen ihan samaa mieltä, jos ei koe että voi olla toisen tukena tai apuna heikommalla hetkellä tai kun toisella on vaikeaa, on parempi vain lähteä vetämään suhteesta. Silloin toisella on mahdollisuus aitoon parisuhteeseen, jossa tuetaan toisia ihan aidosti.

Jostain kumman syystä tässäkin vedottiin siihen että ap:n pitäisi pohtia onko mies tosiaan tukena silloin kun lapsi saadaan, mutta ap ei ole valmis tukemaan toista?

Eikö lapsen saannissakin ap:lla ole tukena neuvolat, lääkärit, sosiaalitoimi, miksi miehen pitäisi olla uudessa ja haastavassa tilanteessa joku ap:n terapeutti?

Eikö tässä nyt ollut kyse siitä, että mies käyttäytyy lapsellisesti ja hankalasti kun hänellä on stressiä? Se on luonteenpiirre/luonteen heikkous, eikä "heikoin hetki". En minä jättäisi miestäni, tai olisi tukematta häntä jos hän käyttäytyisi kriisissä poikkeavasti, mutta en haluaisi suhdetta ihmisen kanssa joka kiukuttelee aina kun hänellä on stressiä=säännöllisin väliajoin koko loppuelämän. Eikö useimmat ihmiset halua kiltin ja ystävällisen puolison?

Mikä semmoinen parisuhde on että toisella hajoaa auto eikä pääse töihin, niin ap toimivine autoineen ja ilmeisesti rahavaroineenkin vaan lällättää vieressä että voivoi, onko stressiä, en voi auttaa, voitko hymyillä enemmän?

En itse saanut ihan tällaista kuvaa ap:n tilanteesta (ap voi olla eri suunnalla töissä eikä pysty siksi kuskaamaan), eikä varmaan palstaviestien perusteella voikaan saada täsmällistä kuvaa ap:n suhteesta. Kommentoin vain tilannetta, jossa toinen käyttäytyy stressattuna ap:n miehen kaltaisella tavalla.

Kiitos sinulle. Olen tosiaan eri aikaan ja eri suunnalla töissä, ja tarvitsen autoani työajoon työpäiväni aikana. En siis jotenkin vain kiusallani lällättele että minulla on auto ja hän joutuu menemään bussilla. Ap.

Kuulostaa kovasti eksältäni, joka on syystäkin nykyään ex. Ei tuollaista nimittäin pidemmän päälle jaksa. Alkoi tuntua, että mies oli lapsi, joka sai turhia kiukkukohtauksia.

Joo, ihan sama mitä me muut täällä kirjoitamme, sinä väännät kaiken miehen syyksi ja sinun eduksesi. Miehen kertomana tilanne olisi varmaan sinun osaltasi täysin erilainen. Sinä et näe itsessäsi mitään vikaa, mutta miestäsi kyllä haukut todella ikävään sävyyn. Varmasti hän kuulee myös kotona samanlaista itsehyväistä nalkutusta vaikka juuri siitä kaupassa käymisestä. Yritä pärjäillä, mutta vilkaisepa peiliin jos haluat muuttaa tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Joo, ihan sama mitä me muut täällä kirjoitamme, sinä väännät kaiken miehen syyksi ja sinun eduksesi. Miehen kertomana tilanne olisi varmaan sinun osaltasi täysin erilainen. Sinä et näe itsessäsi mitään vikaa, mutta miestäsi kyllä haukut todella ikävään sävyyn. Varmasti hän kuulee myös kotona samanlaista itsehyväistä nalkutusta vaikka juuri siitä kaupassa käymisestä. Yritä pärjäillä, mutta vilkaisepa peiliin jos haluat muuttaa tilannetta.

Väitinkö jossain, että minulla ei ole työstressiä tai rahapulaa. En väittänyt, ja minulla on sekä työstressiä että rahahuolia, ja epämukavat työajat minullakin. Minä en vaan kaada niitä kenenkään toisen niskaan. Tai ehkä minä olen hyvä sietämään stressiä ja mies huono. Mutta stressaavia asioita on kummankin meidän elämässä saman verran. Ap.

Onko miehellä rahaa käydä kaupassa? Ja miten ihmeessä teillä ei muka ole kaapissa mitään syötävää? Sinulla on rahaa, sinä käyt kaupassa. Tsiisus, että olet vaikea ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Onko miehellä rahaa käydä kaupassa? Ja miten ihmeessä teillä ei muka ole kaapissa mitään syötävää? Sinulla on rahaa, sinä käyt kaupassa. Tsiisus, että olet vaikea ihminen.

Rahaa meillä on ihan saman verran kummallakin. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, ihan sama mitä me muut täällä kirjoitamme, sinä väännät kaiken miehen syyksi ja sinun eduksesi. Miehen kertomana tilanne olisi varmaan sinun osaltasi täysin erilainen. Sinä et näe itsessäsi mitään vikaa, mutta miestäsi kyllä haukut todella ikävään sävyyn. Varmasti hän kuulee myös kotona samanlaista itsehyväistä nalkutusta vaikka juuri siitä kaupassa käymisestä. Yritä pärjäillä, mutta vilkaisepa peiliin jos haluat muuttaa tilannetta.

Väitinkö jossain, että minulla ei ole työstressiä tai rahapulaa. En väittänyt, ja minulla on sekä työstressiä että rahahuolia, ja epämukavat työajat minullakin. Minä en vaan kaada niitä kenenkään toisen niskaan. Tai ehkä minä olen hyvä sietämään stressiä ja mies huono. Mutta stressaavia asioita on kummankin meidän elämässä saman verran. Ap.

Oijoi ja vali vali.. Älkää tehkö lapsia!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelijat voisivat muistaa, ettei puoliso ole mikään terapeutti ja "asioiden ratkaisija". Jos toinen kärsii jatkuvasti stressistä tai vaikka mt-ongelmista, on eri asia tukea ja olla empaattinen kuin, että puolison pitäisi ratkaista nämä stressaamaan ongelmat. Täällä on verrattu kipsissä olevaa stressiin ja kyllähän se, jolla on jalka katki niin lähtökohtaisesti parantelee jalkaa sairaalassa, lääkärillä, fyssarilla.. puoliso käy sitten vaikka kaupassa, ja tuo särkylääkettä. Mutta ei se puoliso sitä jalkaa kipsaa. Eikä puoliso ala terapeutin tavoin selvittämään ahdistuneen puolison stressin taustoja, vaikka tukena onkin.

Kyllä AP:n tapauksessa miehen pitäisi vaikka aluksi olla yhteydessä työterveyteen, jos se työ on yksi stressin aiheuttajista ja lähteä purkamaan näitä ahdistavia tuntemuksia.

Olen ihan samaa mieltä, jos ei koe että voi olla toisen tukena tai apuna heikommalla hetkellä tai kun toisella on vaikeaa, on parempi vain lähteä vetämään suhteesta. Silloin toisella on mahdollisuus aitoon parisuhteeseen, jossa tuetaan toisia ihan aidosti.

Jostain kumman syystä tässäkin vedottiin siihen että ap:n pitäisi pohtia onko mies tosiaan tukena silloin kun lapsi saadaan, mutta ap ei ole valmis tukemaan toista?

Eikö lapsen saannissakin ap:lla ole tukena neuvolat, lääkärit, sosiaalitoimi, miksi miehen pitäisi olla uudessa ja haastavassa tilanteessa joku ap:n terapeutti?

Mutta selittäkää nyt miten minun pitäisi olla miehen tukena keskimäärin yhtenä päivänä joka viikko kun on hänen stressipäivä, jotta se teidän mielestä olisi aitoa tukemista ja aito parisuhde. Jos ei kerran riitä se, että kannustan aina, lupaan aina auttaa hakemaan uutta työtä, lupaan aina jutella jos hän kokee että puhuminen auttaa. Ap.

Näköjään minua on täällä mukava haukkua miten vain, mutta tähän kysymykseeni ei tule yhtään vastausta. Ap.

Mikä pitää sinut ap tuossa suhteessa kiinni? Jos mies kerran on niin huono, niin miksi jäät huonon miehen kanssa suhteeseen? Lue kaikki kirjoituksesi ja poimi sieltä ne kohdat, joissa olet miestäsi haukkunut ja ikävästi kertonut. Tulee muuten tosi pitkä lista verrattuna siihen missä olet kehunut miestä. Kenelle kaikille muille olet miestä ehtinyt haukkumaan? Ystävillesi? Työkavereillesi? Perheellesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän miestäsi, olen aika samanlainen. Ts stressaantuneena kaikki ylimääräiset vaatimukset tuntuvat sietämättömiltä. Voit ajatella asian vaikka niin, että jos sulla olisi jalka kipsissä ja miehesi sanoisi, että sun pitää lähteä nyt kauppaan, koska hän kävi eilen, niin miltä tuntuisi? Tai miltä tuntuisi, jos miehesi sanoisikin, että hän voi käydä tänäänKIN kaupassa, koska sulla on jalka kipsissä? Tai kävisi mitään sanomatta kaupassa, koska ymmärtää, että hänen on nyt helpompaa hoitaa kauppareissu kuin sinun?

On totta, että joitain asioita on pakko tehdä stressaantuneenakin. Kysymys on vain siitä, onko asia niin tärkeä, että se on pakko tehdä ja pakko tehdä juuri nyt. Kavereille kyläilemään meneminen ei ole. Eikä stressaantuneena edes olisi kovin hyvää seuraa. 

Jos stressi jatkuu pitkään tai on kovin usein toistuvaa, stressin aiheuttajalle on syytä tehdä jotain. Tutkimustenkin mukaan stressi lisää sairastavuutta ja lyhentää elinikää. Ei siis ole tarkoituksenmukaista, että toinen puolisoista on kuningas ja toinen palvelija. Joskus on kuitenkin tilanteita, jolloin voi tilapäisesti tehdä asioita toisenkin puolesta. 

Tuota... Siis voiko oikeasti joku kokea stressin samana kuin että olisi koko vartalo kipsissä, joten ei yksinkertaisesti kykene liikkumaan sen vertaa, että käy kaupassa hakemassa pari perusjuttua? Jos mieheni kokee näin, niin ymmärrän, että sen täytyy olla hänelle ihan hirveän tuntuinen tila. En ole vain koskaan ajatellut, että stressi voisi oikeasti estää toiminnan täysin. Ap.

Kyllä. Jos stressi jatkuu pitkään tai on usein toistuvaa, se voi lähestulkoon lamauttaa. Pystyy tekemään vain sen, mikä on aivan välttämätöntä ja kaikki muu tuntuu ylivoimaiselta. Auttaako ymmärtämään asiaa, jos kerron, että mulla aikoinaan katkaistiin sähköt vuoden aikana kolme kertaa, vaikka mulla makasi koko ajan pankkitilillä tuhansia euroja? Kyllä mä tiesin, että sähkölaskut makaa avaamattomissa kuorissa jossain, mutta en vaan saanut aikaiseksi avata kuoria ja maksaa laskuja ennenkuin sähköt meni. Painoin vain duunia ja muuta en jaksanut tehdä. Se loppui, kun sain vakavan sairaskohtauksen ja työstressi loppui  moneksi kuukaudeksi. Kokemuksesta viisastuneena olen tehnyt elämääni muutoksia, joiden ansiosta stressiä aiheuttavia asioita on paljon vähemmän. Ja pistänyt sähkölaskutkin menemään suoraveloituksena tililtä :D 

Kiitos sinulle tuon näkökulman avaamisesta. Ehkä osaan ajatella asioita nyt paremmin sellaisen kannalta, joka ei kestä yhtään stressiä vaan hajoaa täysin pienenkin stressin tullen. 

Miten sinä olisit toivonut kumppanisi toimivan kun sinulla oli tuo stressijakso? 

Minä en voi käskeä miestä tekemään elämässään muutoksia, hän tekee ne jos itse haluaa. 

Ap.

Mulla ei ollut puolisoa ja jos olisi tuolloin ollut kaltaisesi pitkään kestänyttä stressiä väheksyvä ja halveksiva puoliso, olisin jostain kerännyt sen verran voimia, että olisin heittänyt niskaperseotteella hyypiön turvalleen ovesta ulos. Mutta mulla oli tuolloin lukioikäinen empaattinen ja kiva poika (joka muuten opiskeli lukion  sairaanhoitajaksi), joka ymmärsi tilanteen eikä tahallaan lisännyt stressiäni esittämällä milloin mitäkin vaatimuksia. Hän huolehti monista arkisista asioista (kuten kaupassa käynnistä ja siivoamisesta), joista sen ikäinen pystyi huolehtimaan. 

Puolisolta tietenkin olisin odottanut, että hän siinä tilanteessa olisi ottanut vastuun arjen pyörittämisestä. Myös laskujen maksamisesta. 

Muutoksia elämään ei ole ihan helppoa tehdä, jos stressin aiheuttaja on rahattomuus tai veemäinen työ. Jos puolisollakaan ei ole rahaa auton korjaukseen, niin silloin autollinen voi kyllä ihan itse hoitaa kaikki kauppareissut. Jos taas rahaa on, niin järkevintä olisi poistaa auton korjaamisesta aiheutunut stressi viemällä auto korjattavaksi ja maksaa lasku. Vemäisen työn kohdalla taas voi hyvin kannustaa ja antaa tukea ammatinvaihtoon eli että toinen lähtisikin opiskelemaan ihan jotain muuta alaa, jos pelkkä työpaikan vaihdos ei tuo helpotusta stressiin. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä pitää sinut ap tuossa suhteessa kiinni? Jos mies kerran on niin huono, niin miksi jäät huonon miehen kanssa suhteeseen? Lue kaikki kirjoituksesi ja poimi sieltä ne kohdat, joissa olet miestäsi haukkunut ja ikävästi kertonut. Tulee muuten tosi pitkä lista verrattuna siihen missä olet kehunut miestä. Kenelle kaikille muille olet miestä ehtinyt haukkumaan? Ystävillesi? Työkavereillesi? Perheellesi?

En ole koskaan kenellekään sanonut miehestä mitään pahaa. Tänne kirjoitin haudottuani tilannetta päässäni 5 kk. Miehelle olen tietenkin yrittänyt puhua, mutta se ei ole auttanut. Ap.