Voiko onnistua suhde mieheen, joka on stressaantuneena mallia "it's my way or the highway"?

Oleellista olisi nyt katsoa, miten mies suhtautuu, jos tämän ongelman ottaa hänen kanssaan puheeksi silloin kun hän ei ole stressaantunut. Mitä mies sanoo, jos siltä kysyy, että oletko huomannut käyttäytyväsi stressaantuneena näin, onko se mielestäsi oikein, mistä se johtuu, pitäisikö sille tehdä jotain, mitä? Asennoituminen tähän kertoo paljon. Jos hyväntuulisenakin vähättelee vähänkin, niin ei joko halua kohdata ongelmaansa tai laskee sen varaan, että nielet sen.

Ja mitä niihin kiistatilanteisiin tulee, niin älä anna liikaa periksi. Muuten ongelma saattaa vain pahentua. Miehellesi taitaa olla stressitilanteessa tärkeätä jonkinlainen hallinnan tunne. Se on hirveän yleistä, useimmat vain eivät yritä hallita puolisoaan. Jos hallinnasta todella tuntee saavansa jotakin lievitystä, niin se saattaa koukuttaa, ja silloin on aika iso kiusaus pyrkiä entistä suurempiin "annoksiin". Vähän niin kuin alkoholistin käyttömäärät kasvavat, parisuhdeväkivalta pahenee, anorektikko haluaa olla aina vain laihempi. Kyse on samanlaisesta neuroosista ja opitusta tavasta.

Vierailija kirjoitti:

Oleellista olisi nyt katsoa, miten mies suhtautuu, jos tämän ongelman ottaa hänen kanssaan puheeksi silloin kun hän ei ole stressaantunut. Mitä mies sanoo, jos siltä kysyy, että oletko huomannut käyttäytyväsi stressaantuneena näin, onko se mielestäsi oikein, mistä se johtuu, pitäisikö sille tehdä jotain, mitä? Asennoituminen tähän kertoo paljon. Jos hyväntuulisenakin vähättelee vähänkin, niin ei joko halua kohdata ongelmaansa tai laskee sen varaan, että nielet sen.

Ja mitä niihin kiistatilanteisiin tulee, niin älä anna liikaa periksi. Muuten ongelma saattaa vain pahentua. Miehellesi taitaa olla stressitilanteessa tärkeätä jonkinlainen hallinnan tunne. Se on hirveän yleistä, useimmat vain eivät yritä hallita puolisoaan. Jos hallinnasta todella tuntee saavansa jotakin lievitystä, niin se saattaa koukuttaa, ja silloin on aika iso kiusaus pyrkiä entistä suurempiin "annoksiin". Vähän niin kuin alkoholistin käyttömäärät kasvavat, parisuhdeväkivalta pahenee, anorektikko haluaa olla aina vain laihempi. Kyse on samanlaisesta neuroosista ja opitusta tavasta.

Olen ottanut asiaa puheeksi kun hän on ollut rauhallinen, ja hän vähättelee asiaa mielestäni ikävä kyllä. Sanoo tietävänsä, että käyttäytymisensä ei ole oikein, mutta... Kuulemma ei tee sitä kiusatakseen minua. Ei ehdota siis ratkaisuja. Olen välillä sanonut hyvin tiukasti ei-stressaantuneessa tilanteessa hänelle, että jokin tietty asia "ei enää käy, anna olla viimeinen kerta". Hän loukkaantuu ja suuttuu siitä, mutta ei ole asiaa toistanut, joten uskoo kyllä sanaani. 

En usko että hän haluaa hallita varsinaisesti minua stressaantuneena, vaan kaikkea mahdollista joka silloin sattuu hänen näköpiiriin. Jos minä satun hänen "eteensä" niin silloin myös minua. Jos olen koko päivän pois paikalta, niin silloin ei minua mitenkään. Mutta en minä voi elää niin, että välttelen häntä aina kun hänellä on stressiä, vaikka ratkaisuna se kyllä muuten on toimiva. 

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen siis sitä, että miten hän voi ei-stressaantuneena olla harvinaisen joustava, ja tulee kaikessa puolitiehen vastaan pyytämättäkin tai jopa usein antaa minun päättää. Mutta jos hänellä on stressiä, niin hän muuttuu täysin päinvastaiseksi ihmiseksi. Ap.

No avaas vähän mistä asioista on viime aikoina ollu stressiä? Ja konkreettisesti mitä hän silloin halusi päättää arkiasioista?

Kaksi viikon sisään ollutta stressin aihetta: Auto hajosi viikonloppuna ja siihen pitää tehdä aika iso remontti, mutta siihen ei olisi rahaa, koska miehellä on pitkään ollut rahahuolia ja rahat todella tiukassa, lisäksi ei pääse töihin kunnolla nyt kun auto on rikki vaan joutuu menemään hankalan ja pitkän matkan julkisilla, mutta eniten stressiä siis tuosta että ei ole rahaa korjata sitä autoa. Toinen aihe tämän viikon alussa oli se, että pomo muutti työaikoja aika kohtuuttomiksi arjen kannalta ilmoitusluontoisena asiana, ja mies muutenkin inhoaa liian yksitoikkoista työtään, jonka ainoa hyvä puoli on kuulemma ollut hyvät työajat, ja nyt nekin vietiin. 

Mitä halusi silloin päättää arkiasioista: Että hän ei käy ollenkaan kaupassa koska stressaa niin paljon, ollaan mieluummin syömättä ruokaa jos minä en käy kaupassa. Oltiin sovittu aiemmin, että mennään maanantai-iltana kylään ystäväpariskunnalle, ilmoitti ma ip että se ei käy, hän ei lähde, piste. Pyysin, että hän laittaa tiskinsä suoraan koneeseen, ilmoitti että se ei käy koska häntä ei kiinnosta tiskit, ja jos pyydän uudelleen niin hän häipyy kotoa koko illaksi koska ei jaksa kuunnella valitusta.

Ap.

Kuvaat tässä henkistä hyväksikäyttöä, eli mies käyttää sinua omien mielialojensa säätelyyn kuin esinettä johonkin tehtävään. Ei ole tervettä ulkoistaa vastuuta omista tunteista ja käytöksestä toisen ihmisen harteille. Se asetelma on perusta henkiselle ja miksei fyysiselle ja seksuasliaellekin väkivallalle. Hän ei siis kunnioita sinua erillisenä persoonana vaan ikäänkuin itsensä jatkeena.

Mitä voin tehdä asialle muuttaakseni tuon? Ap.

Et yhtään mitään. Kyse on miehen persoonallisuudesta. Jos tuollainen on voimakkaana ilmiönä, ehkä jopa persoonallisuushäiriöstä.

Sinä taas alat kuulostaa läheisriippuvaiselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen siis sitä, että miten hän voi ei-stressaantuneena olla harvinaisen joustava, ja tulee kaikessa puolitiehen vastaan pyytämättäkin tai jopa usein antaa minun päättää. Mutta jos hänellä on stressiä, niin hän muuttuu täysin päinvastaiseksi ihmiseksi. Ap.

No avaas vähän mistä asioista on viime aikoina ollu stressiä? Ja konkreettisesti mitä hän silloin halusi päättää arkiasioista?

Kaksi viikon sisään ollutta stressin aihetta: Auto hajosi viikonloppuna ja siihen pitää tehdä aika iso remontti, mutta siihen ei olisi rahaa, koska miehellä on pitkään ollut rahahuolia ja rahat todella tiukassa, lisäksi ei pääse töihin kunnolla nyt kun auto on rikki vaan joutuu menemään hankalan ja pitkän matkan julkisilla, mutta eniten stressiä siis tuosta että ei ole rahaa korjata sitä autoa. Toinen aihe tämän viikon alussa oli se, että pomo muutti työaikoja aika kohtuuttomiksi arjen kannalta ilmoitusluontoisena asiana, ja mies muutenkin inhoaa liian yksitoikkoista työtään, jonka ainoa hyvä puoli on kuulemma ollut hyvät työajat, ja nyt nekin vietiin. 

Mitä halusi silloin päättää arkiasioista: Että hän ei käy ollenkaan kaupassa koska stressaa niin paljon, ollaan mieluummin syömättä ruokaa jos minä en käy kaupassa. Oltiin sovittu aiemmin, että mennään maanantai-iltana kylään ystäväpariskunnalle, ilmoitti ma ip että se ei käy, hän ei lähde, piste. Pyysin, että hän laittaa tiskinsä suoraan koneeseen, ilmoitti että se ei käy koska häntä ei kiinnosta tiskit, ja jos pyydän uudelleen niin hän häipyy kotoa koko illaksi koska ei jaksa kuunnella valitusta.

Ap.

Tämä muuttaa tilanteen jossain määrin. Ei miehesi yritä noissa esimerkeissä "päättää arkiasioista", vaan ainoastaan omasta toiminnastaan. Ei ihminen huonosti voidessaan jaksa aina tehdä kaikkia asioita normaalisti. Jotkut ottavat stressin raskaasti ja ovat sellaisia, että eivät kykene kovin stressaantuneina keskittymään yhtään mihinkään. Kaupassa käynti saattaa silloin oikeastikin olla aika vaikeaa. On täysin eri asia, jos hän yrittää säädellä lisäksi vielä sinunkin toimintaasi ja komentelee sinua. Sitä ei oikeuta mikään stressi. -Nro. 21

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen siis sitä, että miten hän voi ei-stressaantuneena olla harvinaisen joustava, ja tulee kaikessa puolitiehen vastaan pyytämättäkin tai jopa usein antaa minun päättää. Mutta jos hänellä on stressiä, niin hän muuttuu täysin päinvastaiseksi ihmiseksi. Ap.

No avaas vähän mistä asioista on viime aikoina ollu stressiä? Ja konkreettisesti mitä hän silloin halusi päättää arkiasioista?

Kaksi viikon sisään ollutta stressin aihetta: Auto hajosi viikonloppuna ja siihen pitää tehdä aika iso remontti, mutta siihen ei olisi rahaa, koska miehellä on pitkään ollut rahahuolia ja rahat todella tiukassa, lisäksi ei pääse töihin kunnolla nyt kun auto on rikki vaan joutuu menemään hankalan ja pitkän matkan julkisilla, mutta eniten stressiä siis tuosta että ei ole rahaa korjata sitä autoa. Toinen aihe tämän viikon alussa oli se, että pomo muutti työaikoja aika kohtuuttomiksi arjen kannalta ilmoitusluontoisena asiana, ja mies muutenkin inhoaa liian yksitoikkoista työtään, jonka ainoa hyvä puoli on kuulemma ollut hyvät työajat, ja nyt nekin vietiin. 

Mitä halusi silloin päättää arkiasioista: Että hän ei käy ollenkaan kaupassa koska stressaa niin paljon, ollaan mieluummin syömättä ruokaa jos minä en käy kaupassa. Oltiin sovittu aiemmin, että mennään maanantai-iltana kylään ystäväpariskunnalle, ilmoitti ma ip että se ei käy, hän ei lähde, piste. Pyysin, että hän laittaa tiskinsä suoraan koneeseen, ilmoitti että se ei käy koska häntä ei kiinnosta tiskit, ja jos pyydän uudelleen niin hän häipyy kotoa koko illaksi koska ei jaksa kuunnella valitusta.

Ap.

Tämä muuttaa tilanteen jossain määrin. Ei miehesi yritä noissa esimerkeissä "päättää arkiasioista", vaan ainoastaan omasta toiminnastaan. Ei ihminen huonosti voidessaan jaksa aina tehdä kaikkia asioita normaalisti. Jotkut ottavat stressin raskaasti ja ovat sellaisia, että eivät kykene kovin stressaantuneina keskittymään yhtään mihinkään. Kaupassa käynti saattaa silloin oikeastikin olla aika vaikeaa. On täysin eri asia, jos hän yrittää säädellä lisäksi vielä sinunkin toimintaasi ja komentelee sinua. Sitä ei oikeuta mikään stressi. -Nro. 21

Mutta kun yhdessä ollessa ne asiat muuttuu yhteisiksi arkiasioiksi. Esimerkiksi se että käydäänkö kaupassa vai ei, jos kaapissa ei ole mitään. Ja on hänen vuoro käydä siellä kaupassa, koska minä kävin eilen ja tingin eräästä menostani ehtiäkseni hakemaan meille molemmille ruokaa. Ja sitten hän ilmoittaa, että ei stressin takia aio käydä, ja on ihan sama että saadaanko ruokaa vai ei. Sinkku voi mielestäni tehdä noin, mutta parisuhteessa se on kusipäistä toimintaa. Sinänsä hän ei minua komenna kauppaan, ilmoittaa vaan että hän ei mene ja ollaan sitten nälässä, piste. Ap.

Lopettakaa nyt nuo diagnoosit ja liioittelut!

Mies ei osaa käsitellä kovin hyvin stressiä, siitä tässä on kyse! Se vaan käpertyy itseensä sietämään sitä. En näe toiminnassa pahantahtoisuutta, se ei vaan osaa diilata stressiä kovin hyvin.

Ap voisi auttaa ratkaisussa, eikä hylätä toista heti kun on vähän hankalaa!

Voitko ap auttaa ratkaisemaan miehen ongelman?

Tuo on niin kulunut sanonta, että hohhoijaa vaan.

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa nyt nuo diagnoosit ja liioittelut!

Mies ei osaa käsitellä kovin hyvin stressiä, siitä tässä on kyse! Se vaan käpertyy itseensä sietämään sitä. En näe toiminnassa pahantahtoisuutta, se ei vaan osaa diilata stressiä kovin hyvin.

Ap voisi auttaa ratkaisussa, eikä hylätä toista heti kun on vähän hankalaa!

Voitko ap auttaa ratkaisemaan miehen ongelman?

Voin, mutta en tiedä miten. Olen yrittänyt kannustaa sitä ja sanoa että minulle voi aina kertoa mikä stressaa, jos puhuminen auttaa jne. En minä halua häntä hylätä vaan koen että hän hylkää stressantuneena minut (sanoutuu irti kaikesta yhteisestä kuten että onko meillä ruokaa vai ei). Ap.

Ymmärrän miestäsi, olen aika samanlainen. Ts stressaantuneena kaikki ylimääräiset vaatimukset tuntuvat sietämättömiltä. Voit ajatella asian vaikka niin, että jos sulla olisi jalka kipsissä ja miehesi sanoisi, että sun pitää lähteä nyt kauppaan, koska hän kävi eilen, niin miltä tuntuisi? Tai miltä tuntuisi, jos miehesi sanoisikin, että hän voi käydä tänäänKIN kaupassa, koska sulla on jalka kipsissä? Tai kävisi mitään sanomatta kaupassa, koska ymmärtää, että hänen on nyt helpompaa hoitaa kauppareissu kuin sinun?

On totta, että joitain asioita on pakko tehdä stressaantuneenakin. Kysymys on vain siitä, onko asia niin tärkeä, että se on pakko tehdä ja pakko tehdä juuri nyt. Kavereille kyläilemään meneminen ei ole. Eikä stressaantuneena edes olisi kovin hyvää seuraa. 

Jos stressi jatkuu pitkään tai on kovin usein toistuvaa, stressin aiheuttajalle on syytä tehdä jotain. Tutkimustenkin mukaan stressi lisää sairastavuutta ja lyhentää elinikää. Ei siis ole tarkoituksenmukaista, että toinen puolisoista on kuningas ja toinen palvelija. Joskus on kuitenkin tilanteita, jolloin voi tilapäisesti tehdä asioita toisenkin puolesta. 

Noh...itse en jaksaisi. Mutta jotkut ihmiset ovat niin vahvoja luonteita ja kovapintaisia, että pystyvät ilmeisesti tuollaisen ihmisen kanssa elämään. Siis siten, että eivät ala myötäillä noita kiukutteluja, eivät korjaa toisen jälkiä ja siloittele tietä vaan antavat raivota jos niikseen tulee. Se on nähdäkseni ainoa tapa elää tuollaisessa suhteessa. Mulle on välttämätöntä, että kotona on hyvä ja rauhallinen olla, joten en pystyisi. Kun stressiä jokaiselle elämässä tulee aika ajoin, niin tuohan olisi jatkuvaa.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän miestäsi, olen aika samanlainen. Ts stressaantuneena kaikki ylimääräiset vaatimukset tuntuvat sietämättömiltä. Voit ajatella asian vaikka niin, että jos sulla olisi jalka kipsissä ja miehesi sanoisi, että sun pitää lähteä nyt kauppaan, koska hän kävi eilen, niin miltä tuntuisi? Tai miltä tuntuisi, jos miehesi sanoisikin, että hän voi käydä tänäänKIN kaupassa, koska sulla on jalka kipsissä? Tai kävisi mitään sanomatta kaupassa, koska ymmärtää, että hänen on nyt helpompaa hoitaa kauppareissu kuin sinun?

On totta, että joitain asioita on pakko tehdä stressaantuneenakin. Kysymys on vain siitä, onko asia niin tärkeä, että se on pakko tehdä ja pakko tehdä juuri nyt. Kavereille kyläilemään meneminen ei ole. Eikä stressaantuneena edes olisi kovin hyvää seuraa. 

Jos stressi jatkuu pitkään tai on kovin usein toistuvaa, stressin aiheuttajalle on syytä tehdä jotain. Tutkimustenkin mukaan stressi lisää sairastavuutta ja lyhentää elinikää. Ei siis ole tarkoituksenmukaista, että toinen puolisoista on kuningas ja toinen palvelija. Joskus on kuitenkin tilanteita, jolloin voi tilapäisesti tehdä asioita toisenkin puolesta. 

Tuota... Siis voiko oikeasti joku kokea stressin samana kuin että olisi koko vartalo kipsissä, joten ei yksinkertaisesti kykene liikkumaan sen vertaa, että käy kaupassa hakemassa pari perusjuttua? Jos mieheni kokee näin, niin ymmärrän, että sen täytyy olla hänelle ihan hirveän tuntuinen tila. En ole vain koskaan ajatellut, että stressi voisi oikeasti estää toiminnan täysin. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Noh...itse en jaksaisi. Mutta jotkut ihmiset ovat niin vahvoja luonteita ja kovapintaisia, että pystyvät ilmeisesti tuollaisen ihmisen kanssa elämään. Siis siten, että eivät ala myötäillä noita kiukutteluja, eivät korjaa toisen jälkiä ja siloittele tietä vaan antavat raivota jos niikseen tulee. Se on nähdäkseni ainoa tapa elää tuollaisessa suhteessa. Mulle on välttämätöntä, että kotona on hyvä ja rauhallinen olla, joten en pystyisi. Kun stressiä jokaiselle elämässä tulee aika ajoin, niin tuohan olisi jatkuvaa.

Minuun ainakin helposti tarttuu toisen tunnetila, oli se sitten ilo tai stressi. Jos toinen on todella stressaantunut niin en minä siinä vieressä osaa olla täysin iloinen ja aurinkoinen. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen siis sitä, että miten hän voi ei-stressaantuneena olla harvinaisen joustava, ja tulee kaikessa puolitiehen vastaan pyytämättäkin tai jopa usein antaa minun päättää. Mutta jos hänellä on stressiä, niin hän muuttuu täysin päinvastaiseksi ihmiseksi. Ap.

No avaas vähän mistä asioista on viime aikoina ollu stressiä? Ja konkreettisesti mitä hän silloin halusi päättää arkiasioista?

Kaksi viikon sisään ollutta stressin aihetta: Auto hajosi viikonloppuna ja siihen pitää tehdä aika iso remontti, mutta siihen ei olisi rahaa, koska miehellä on pitkään ollut rahahuolia ja rahat todella tiukassa, lisäksi ei pääse töihin kunnolla nyt kun auto on rikki vaan joutuu menemään hankalan ja pitkän matkan julkisilla, mutta eniten stressiä siis tuosta että ei ole rahaa korjata sitä autoa. Toinen aihe tämän viikon alussa oli se, että pomo muutti työaikoja aika kohtuuttomiksi arjen kannalta ilmoitusluontoisena asiana, ja mies muutenkin inhoaa liian yksitoikkoista työtään, jonka ainoa hyvä puoli on kuulemma ollut hyvät työajat, ja nyt nekin vietiin. 

Mitä halusi silloin päättää arkiasioista: Että hän ei käy ollenkaan kaupassa koska stressaa niin paljon, ollaan mieluummin syömättä ruokaa jos minä en käy kaupassa. Oltiin sovittu aiemmin, että mennään maanantai-iltana kylään ystäväpariskunnalle, ilmoitti ma ip että se ei käy, hän ei lähde, piste. Pyysin, että hän laittaa tiskinsä suoraan koneeseen, ilmoitti että se ei käy koska häntä ei kiinnosta tiskit, ja jos pyydän uudelleen niin hän häipyy kotoa koko illaksi koska ei jaksa kuunnella valitusta.

Ap.

Tämä muuttaa tilanteen jossain määrin. Ei miehesi yritä noissa esimerkeissä "päättää arkiasioista", vaan ainoastaan omasta toiminnastaan. Ei ihminen huonosti voidessaan jaksa aina tehdä kaikkia asioita normaalisti. Jotkut ottavat stressin raskaasti ja ovat sellaisia, että eivät kykene kovin stressaantuneina keskittymään yhtään mihinkään. Kaupassa käynti saattaa silloin oikeastikin olla aika vaikeaa. On täysin eri asia, jos hän yrittää säädellä lisäksi vielä sinunkin toimintaasi ja komentelee sinua. Sitä ei oikeuta mikään stressi. -Nro. 21

Mutta kun yhdessä ollessa ne asiat muuttuu yhteisiksi arkiasioiksi. Esimerkiksi se että käydäänkö kaupassa vai ei, jos kaapissa ei ole mitään. Ja on hänen vuoro käydä siellä kaupassa, koska minä kävin eilen ja tingin eräästä menostani ehtiäkseni hakemaan meille molemmille ruokaa. Ja sitten hän ilmoittaa, että ei stressin takia aio käydä, ja on ihan sama että saadaanko ruokaa vai ei. Sinkku voi mielestäni tehdä noin, mutta parisuhteessa se on kusipäistä toimintaa. Sinänsä hän ei minua komenna kauppaan, ilmoittaa vaan että hän ei mene ja ollaan sitten nälässä, piste. Ap.

Et sinä esim. kuumeista miestäkään painostaisi kauppaan sillä verukkeella, että on hänen vuoronsa, tai että nämä ovat yhteisiä arkiasioita. Vai painostaisitko? Joillekin stressi aiheuttaa ihan oikeasti todella huonoa oloa ja huonoa toimintakykyä. Joskus ei vaan jaksa. Ehkä hänellä on piilevää ahdistus- tai masennustaipumusta. Minulla on, eikä niin kovin piilevänäkään, enkä aina stressaantuneena jaksa muuta kuin keskittyä pitämään itseni mahdollisimman rauhallisena. Ja silloin tuntuu juuri tuolta, että silloin käsillä oleva huoli täyttää mielen niin täysin, että tekee mieli luovuttaa kaiken muun suhteen, ihan sama tuleeko esim. syötyä tai ei. Asiat eskaloituvat omassa mielessä ja tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Näennäisesti pienikin asia saattaa saada tämän lumipalloefektin aikaan. Eihän miehesi tietenkään välttämättä ole juuri tällainen tapaus, mutta joka tapauksessa mielestäni aika ilkeää pitää tuota automaattisesti kusipäisyytenä. Voit tietysti yrittää neuvotella, ja miehesi kannattaa yrittää tehdä parhaansa ja opetella pärjäämään stressin kanssa paremmin. Mutta älä nyt ihmeessä syyllistä tuolla tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän miestäsi, olen aika samanlainen. Ts stressaantuneena kaikki ylimääräiset vaatimukset tuntuvat sietämättömiltä. Voit ajatella asian vaikka niin, että jos sulla olisi jalka kipsissä ja miehesi sanoisi, että sun pitää lähteä nyt kauppaan, koska hän kävi eilen, niin miltä tuntuisi? Tai miltä tuntuisi, jos miehesi sanoisikin, että hän voi käydä tänäänKIN kaupassa, koska sulla on jalka kipsissä? Tai kävisi mitään sanomatta kaupassa, koska ymmärtää, että hänen on nyt helpompaa hoitaa kauppareissu kuin sinun?

On totta, että joitain asioita on pakko tehdä stressaantuneenakin. Kysymys on vain siitä, onko asia niin tärkeä, että se on pakko tehdä ja pakko tehdä juuri nyt. Kavereille kyläilemään meneminen ei ole. Eikä stressaantuneena edes olisi kovin hyvää seuraa. 

Jos stressi jatkuu pitkään tai on kovin usein toistuvaa, stressin aiheuttajalle on syytä tehdä jotain. Tutkimustenkin mukaan stressi lisää sairastavuutta ja lyhentää elinikää. Ei siis ole tarkoituksenmukaista, että toinen puolisoista on kuningas ja toinen palvelija. Joskus on kuitenkin tilanteita, jolloin voi tilapäisesti tehdä asioita toisenkin puolesta. 

Tuota... Siis voiko oikeasti joku kokea stressin samana kuin että olisi koko vartalo kipsissä, joten ei yksinkertaisesti kykene liikkumaan sen vertaa, että käy kaupassa hakemassa pari perusjuttua? Jos mieheni kokee näin, niin ymmärrän, että sen täytyy olla hänelle ihan hirveän tuntuinen tila. En ole vain koskaan ajatellut, että stressi voisi oikeasti estää toiminnan täysin. Ap.

Kyllä. Jos stressi jatkuu pitkään tai on usein toistuvaa, se voi lähestulkoon lamauttaa. Pystyy tekemään vain sen, mikä on aivan välttämätöntä ja kaikki muu tuntuu ylivoimaiselta. Auttaako ymmärtämään asiaa, jos kerron, että mulla aikoinaan katkaistiin sähköt vuoden aikana kolme kertaa, vaikka mulla makasi koko ajan pankkitilillä tuhansia euroja? Kyllä mä tiesin, että sähkölaskut makaa avaamattomissa kuorissa jossain, mutta en vaan saanut aikaiseksi avata kuoria ja maksaa laskuja ennenkuin sähköt meni. Painoin vain duunia ja muuta en jaksanut tehdä. Se loppui, kun sain vakavan sairaskohtauksen ja työstressi loppui  moneksi kuukaudeksi. Kokemuksesta viisastuneena olen tehnyt elämääni muutoksia, joiden ansiosta stressiä aiheuttavia asioita on paljon vähemmän. Ja pistänyt sähkölaskutkin menemään suoraveloituksena tililtä :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen siis sitä, että miten hän voi ei-stressaantuneena olla harvinaisen joustava, ja tulee kaikessa puolitiehen vastaan pyytämättäkin tai jopa usein antaa minun päättää. Mutta jos hänellä on stressiä, niin hän muuttuu täysin päinvastaiseksi ihmiseksi. Ap.

No avaas vähän mistä asioista on viime aikoina ollu stressiä? Ja konkreettisesti mitä hän silloin halusi päättää arkiasioista?

Kaksi viikon sisään ollutta stressin aihetta: Auto hajosi viikonloppuna ja siihen pitää tehdä aika iso remontti, mutta siihen ei olisi rahaa, koska miehellä on pitkään ollut rahahuolia ja rahat todella tiukassa, lisäksi ei pääse töihin kunnolla nyt kun auto on rikki vaan joutuu menemään hankalan ja pitkän matkan julkisilla, mutta eniten stressiä siis tuosta että ei ole rahaa korjata sitä autoa. Toinen aihe tämän viikon alussa oli se, että pomo muutti työaikoja aika kohtuuttomiksi arjen kannalta ilmoitusluontoisena asiana, ja mies muutenkin inhoaa liian yksitoikkoista työtään, jonka ainoa hyvä puoli on kuulemma ollut hyvät työajat, ja nyt nekin vietiin. 

Mitä halusi silloin päättää arkiasioista: Että hän ei käy ollenkaan kaupassa koska stressaa niin paljon, ollaan mieluummin syömättä ruokaa jos minä en käy kaupassa. Oltiin sovittu aiemmin, että mennään maanantai-iltana kylään ystäväpariskunnalle, ilmoitti ma ip että se ei käy, hän ei lähde, piste. Pyysin, että hän laittaa tiskinsä suoraan koneeseen, ilmoitti että se ei käy koska häntä ei kiinnosta tiskit, ja jos pyydän uudelleen niin hän häipyy kotoa koko illaksi koska ei jaksa kuunnella valitusta.

Ap.

Tämä muuttaa tilanteen jossain määrin. Ei miehesi yritä noissa esimerkeissä "päättää arkiasioista", vaan ainoastaan omasta toiminnastaan. Ei ihminen huonosti voidessaan jaksa aina tehdä kaikkia asioita normaalisti. Jotkut ottavat stressin raskaasti ja ovat sellaisia, että eivät kykene kovin stressaantuneina keskittymään yhtään mihinkään. Kaupassa käynti saattaa silloin oikeastikin olla aika vaikeaa. On täysin eri asia, jos hän yrittää säädellä lisäksi vielä sinunkin toimintaasi ja komentelee sinua. Sitä ei oikeuta mikään stressi. -Nro. 21

Mutta kun yhdessä ollessa ne asiat muuttuu yhteisiksi arkiasioiksi. Esimerkiksi se että käydäänkö kaupassa vai ei, jos kaapissa ei ole mitään. Ja on hänen vuoro käydä siellä kaupassa, koska minä kävin eilen ja tingin eräästä menostani ehtiäkseni hakemaan meille molemmille ruokaa. Ja sitten hän ilmoittaa, että ei stressin takia aio käydä, ja on ihan sama että saadaanko ruokaa vai ei. Sinkku voi mielestäni tehdä noin, mutta parisuhteessa se on kusipäistä toimintaa. Sinänsä hän ei minua komenna kauppaan, ilmoittaa vaan että hän ei mene ja ollaan sitten nälässä, piste. Ap.

Et sinä esim. kuumeista miestäkään painostaisi kauppaan sillä verukkeella, että on hänen vuoronsa, tai että nämä ovat yhteisiä arkiasioita. Vai painostaisitko? Joillekin stressi aiheuttaa ihan oikeasti todella huonoa oloa ja huonoa toimintakykyä. Joskus ei vaan jaksa. Ehkä hänellä on piilevää ahdistus- tai masennustaipumusta. Minulla on, eikä niin kovin piilevänäkään, enkä aina stressaantuneena jaksa muuta kuin keskittyä pitämään itseni mahdollisimman rauhallisena. Ja silloin tuntuu juuri tuolta, että silloin käsillä oleva huoli täyttää mielen niin täysin, että tekee mieli luovuttaa kaiken muun suhteen, ihan sama tuleeko esim. syötyä tai ei. Asiat eskaloituvat omassa mielessä ja tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Näennäisesti pienikin asia saattaa saada tämän lumipalloefektin aikaan. Eihän miehesi tietenkään välttämättä ole juuri tällainen tapaus, mutta joka tapauksessa mielestäni aika ilkeää pitää tuota automaattisesti kusipäisyytenä. Voit tietysti yrittää neuvotella, ja miehesi kannattaa yrittää tehdä parhaansa ja opetella pärjäämään stressin kanssa paremmin. Mutta älä nyt ihmeessä syyllistä tuolla tavoin.

En tietenkään kuumeista painostaisi, jos on sairas niin tietenkin hoidan silloin kaikki enkä edes kysy haluaako mennä kauppaan. Mutta en ole ajatellut, että stressi on sillä tavalla sairaus. Yleensähän ihmisten stressiä helpottaa jos käy vaikka lenkillä. 

Kun kerrot itsestäsi tuota mitä kerrot, niin kuulostaa kyllä mieheltäni. Hänellä on joku ahdistusdiagnoosikin vuosien takaa. Ja pieni stressi voi saada hänet sanomaan kaikesta muusta elämän asioista, että ne ovat aivan sama ja hän on valmis luopumaan niistä kaikista. Tai että pelkkä kohtelias pyyntö että keittäisikö hän kahvia saa hänet hajoamaan täysin. Olen luullut, että liiottelee, mutta ilmeisesti ehkä ei?

Raskasta tämä kyllä on, kun noita stressipäiviä saattaa olla yksi viikkoon hänellä. Kyllä minua sekin harmittaisi, jos mies olisi joka viikko yhden päivän kovassa kuumeessa eikä siksi pysty mihinkään arjen asioihin.

Ap.

Mä olen just tuollainen (ja olen nainen): vedän herneet aika pienestä stressitilanteessa ja sanon, että voidaan erota, jos/kun on liian vaikeaa. Eipä sellainen suhteen kannalta kovin hyvä asia ole. Mutta muuten olen kiltti ja kärsivällinen sekä lojaali/uskollinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän miestäsi, olen aika samanlainen. Ts stressaantuneena kaikki ylimääräiset vaatimukset tuntuvat sietämättömiltä. Voit ajatella asian vaikka niin, että jos sulla olisi jalka kipsissä ja miehesi sanoisi, että sun pitää lähteä nyt kauppaan, koska hän kävi eilen, niin miltä tuntuisi? Tai miltä tuntuisi, jos miehesi sanoisikin, että hän voi käydä tänäänKIN kaupassa, koska sulla on jalka kipsissä? Tai kävisi mitään sanomatta kaupassa, koska ymmärtää, että hänen on nyt helpompaa hoitaa kauppareissu kuin sinun?

On totta, että joitain asioita on pakko tehdä stressaantuneenakin. Kysymys on vain siitä, onko asia niin tärkeä, että se on pakko tehdä ja pakko tehdä juuri nyt. Kavereille kyläilemään meneminen ei ole. Eikä stressaantuneena edes olisi kovin hyvää seuraa. 

Jos stressi jatkuu pitkään tai on kovin usein toistuvaa, stressin aiheuttajalle on syytä tehdä jotain. Tutkimustenkin mukaan stressi lisää sairastavuutta ja lyhentää elinikää. Ei siis ole tarkoituksenmukaista, että toinen puolisoista on kuningas ja toinen palvelija. Joskus on kuitenkin tilanteita, jolloin voi tilapäisesti tehdä asioita toisenkin puolesta. 

Tuota... Siis voiko oikeasti joku kokea stressin samana kuin että olisi koko vartalo kipsissä, joten ei yksinkertaisesti kykene liikkumaan sen vertaa, että käy kaupassa hakemassa pari perusjuttua? Jos mieheni kokee näin, niin ymmärrän, että sen täytyy olla hänelle ihan hirveän tuntuinen tila. En ole vain koskaan ajatellut, että stressi voisi oikeasti estää toiminnan täysin. Ap.

Kyllä. Jos stressi jatkuu pitkään tai on usein toistuvaa, se voi lähestulkoon lamauttaa. Pystyy tekemään vain sen, mikä on aivan välttämätöntä ja kaikki muu tuntuu ylivoimaiselta. Auttaako ymmärtämään asiaa, jos kerron, että mulla aikoinaan katkaistiin sähköt vuoden aikana kolme kertaa, vaikka mulla makasi koko ajan pankkitilillä tuhansia euroja? Kyllä mä tiesin, että sähkölaskut makaa avaamattomissa kuorissa jossain, mutta en vaan saanut aikaiseksi avata kuoria ja maksaa laskuja ennenkuin sähköt meni. Painoin vain duunia ja muuta en jaksanut tehdä. Se loppui, kun sain vakavan sairaskohtauksen ja työstressi loppui  moneksi kuukaudeksi. Kokemuksesta viisastuneena olen tehnyt elämääni muutoksia, joiden ansiosta stressiä aiheuttavia asioita on paljon vähemmän. Ja pistänyt sähkölaskutkin menemään suoraveloituksena tililtä :D 

Kiitos sinulle tuon näkökulman avaamisesta. Ehkä osaan ajatella asioita nyt paremmin sellaisen kannalta, joka ei kestä yhtään stressiä vaan hajoaa täysin pienenkin stressin tullen. 

Miten sinä olisit toivonut kumppanisi toimivan kun sinulla oli tuo stressijakso? 

Minä en voi käskeä miestä tekemään elämässään muutoksia, hän tekee ne jos itse haluaa. 

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen siis sitä, että miten hän voi ei-stressaantuneena olla harvinaisen joustava, ja tulee kaikessa puolitiehen vastaan pyytämättäkin tai jopa usein antaa minun päättää. Mutta jos hänellä on stressiä, niin hän muuttuu täysin päinvastaiseksi ihmiseksi. Ap.

No avaas vähän mistä asioista on viime aikoina ollu stressiä? Ja konkreettisesti mitä hän silloin halusi päättää arkiasioista?

Kaksi viikon sisään ollutta stressin aihetta: Auto hajosi viikonloppuna ja siihen pitää tehdä aika iso remontti, mutta siihen ei olisi rahaa, koska miehellä on pitkään ollut rahahuolia ja rahat todella tiukassa, lisäksi ei pääse töihin kunnolla nyt kun auto on rikki vaan joutuu menemään hankalan ja pitkän matkan julkisilla, mutta eniten stressiä siis tuosta että ei ole rahaa korjata sitä autoa. Toinen aihe tämän viikon alussa oli se, että pomo muutti työaikoja aika kohtuuttomiksi arjen kannalta ilmoitusluontoisena asiana, ja mies muutenkin inhoaa liian yksitoikkoista työtään, jonka ainoa hyvä puoli on kuulemma ollut hyvät työajat, ja nyt nekin vietiin. 

Mitä halusi silloin päättää arkiasioista: Että hän ei käy ollenkaan kaupassa koska stressaa niin paljon, ollaan mieluummin syömättä ruokaa jos minä en käy kaupassa. Oltiin sovittu aiemmin, että mennään maanantai-iltana kylään ystäväpariskunnalle, ilmoitti ma ip että se ei käy, hän ei lähde, piste. Pyysin, että hän laittaa tiskinsä suoraan koneeseen, ilmoitti että se ei käy koska häntä ei kiinnosta tiskit, ja jos pyydän uudelleen niin hän häipyy kotoa koko illaksi koska ei jaksa kuunnella valitusta.

Ap.

Tämä muuttaa tilanteen jossain määrin. Ei miehesi yritä noissa esimerkeissä "päättää arkiasioista", vaan ainoastaan omasta toiminnastaan. Ei ihminen huonosti voidessaan jaksa aina tehdä kaikkia asioita normaalisti. Jotkut ottavat stressin raskaasti ja ovat sellaisia, että eivät kykene kovin stressaantuneina keskittymään yhtään mihinkään. Kaupassa käynti saattaa silloin oikeastikin olla aika vaikeaa. On täysin eri asia, jos hän yrittää säädellä lisäksi vielä sinunkin toimintaasi ja komentelee sinua. Sitä ei oikeuta mikään stressi. -Nro. 21

Mutta kun yhdessä ollessa ne asiat muuttuu yhteisiksi arkiasioiksi. Esimerkiksi se että käydäänkö kaupassa vai ei, jos kaapissa ei ole mitään. Ja on hänen vuoro käydä siellä kaupassa, koska minä kävin eilen ja tingin eräästä menostani ehtiäkseni hakemaan meille molemmille ruokaa. Ja sitten hän ilmoittaa, että ei stressin takia aio käydä, ja on ihan sama että saadaanko ruokaa vai ei. Sinkku voi mielestäni tehdä noin, mutta parisuhteessa se on kusipäistä toimintaa. Sinänsä hän ei minua komenna kauppaan, ilmoittaa vaan että hän ei mene ja ollaan sitten nälässä, piste. Ap.

Et sinä esim. kuumeista miestäkään painostaisi kauppaan sillä verukkeella, että on hänen vuoronsa, tai että nämä ovat yhteisiä arkiasioita. Vai painostaisitko? Joillekin stressi aiheuttaa ihan oikeasti todella huonoa oloa ja huonoa toimintakykyä. Joskus ei vaan jaksa. Ehkä hänellä on piilevää ahdistus- tai masennustaipumusta. Minulla on, eikä niin kovin piilevänäkään, enkä aina stressaantuneena jaksa muuta kuin keskittyä pitämään itseni mahdollisimman rauhallisena. Ja silloin tuntuu juuri tuolta, että silloin käsillä oleva huoli täyttää mielen niin täysin, että tekee mieli luovuttaa kaiken muun suhteen, ihan sama tuleeko esim. syötyä tai ei. Asiat eskaloituvat omassa mielessä ja tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Näennäisesti pienikin asia saattaa saada tämän lumipalloefektin aikaan. Eihän miehesi tietenkään välttämättä ole juuri tällainen tapaus, mutta joka tapauksessa mielestäni aika ilkeää pitää tuota automaattisesti kusipäisyytenä. Voit tietysti yrittää neuvotella, ja miehesi kannattaa yrittää tehdä parhaansa ja opetella pärjäämään stressin kanssa paremmin. Mutta älä nyt ihmeessä syyllistä tuolla tavoin.

En tietenkään kuumeista painostaisi, jos on sairas niin tietenkin hoidan silloin kaikki enkä edes kysy haluaako mennä kauppaan. Mutta en ole ajatellut, että stressi on sillä tavalla sairaus. Yleensähän ihmisten stressiä helpottaa jos käy vaikka lenkillä. 

Kun kerrot itsestäsi tuota mitä kerrot, niin kuulostaa kyllä mieheltäni. Hänellä on joku ahdistusdiagnoosikin vuosien takaa. Ja pieni stressi voi saada hänet sanomaan kaikesta muusta elämän asioista, että ne ovat aivan sama ja hän on valmis luopumaan niistä kaikista. Tai että pelkkä kohtelias pyyntö että keittäisikö hän kahvia saa hänet hajoamaan täysin. Olen luullut, että liiottelee, mutta ilmeisesti ehkä ei?

Raskasta tämä kyllä on, kun noita stressipäiviä saattaa olla yksi viikkoon hänellä. Kyllä minua sekin harmittaisi, jos mies olisi joka viikko yhden päivän kovassa kuumeessa eikä siksi pysty mihinkään arjen asioihin.

Ap.

Jos siis mies käy aina muulloin kaupassa, niin etkö sinä voisi käydä tiapäisesti kaupassa, jos auto on epäkunnossa? T. Ap:n miehestä itsensä tunnistava nainen

No aika vaikeaa tulee olemaan, jos mainitsemasi pikkuasiat suistavat miehen jo raiteiltaan. Mitä sitten kun tulee oikeita ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen just tuollainen (ja olen nainen): vedän herneet aika pienestä stressitilanteessa ja sanon, että voidaan erota, jos/kun on liian vaikeaa. Eipä sellainen suhteen kannalta kovin hyvä asia ole. Mutta muuten olen kiltti ja kärsivällinen sekä lojaali/uskollinen.

No haluatko sinä oikeasti erota, kun kerran ehdotat eroamista? Entä jos toinen vastaa siihen, että ok, erotaan sitten? Ap.