Akateemisilla äideillä kovat koulutusvastimukset lastensa suhteen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi oppii ajattelutavan, että hän kelpaa vanhemmalleen vain täydellisyyden kautta, voi hänen psyykensä rikkoutua, kun hän joskus epäonnistuu ja vanhempi hylkää hänet sen takia. Ei kai vain tästä ole kysymys tässä lasten sparrauksessa! Se on väärin kaikkien asiantuntijoiden mukaan. Lasta pitää rakastaa ehdoitta, ilman sitä mutta-sanaa, näin sanoi Jari Sinkkonen jutussa, jonka luin muutama päivä sitten. Hyvin sanottu. Lasta saa ja pitää kannustaa, mutta hyvä ihmisyys on muuta kuin täydellinen opintopolku ja korkeapalkkainen huippuammatti. Suurin osa meistä on taviksia ja tavis on myös hyvä ihminen. Olen itse korkeakoulutettu tavis, jonka lapsi on myös tavis. Kannustan opiskeluun, musiikin harrastamiseen jne. mutta hänen arvonsa ei määräydy sen mukaan koskaan., miten hän niissä menestyy.

Ja tässä sotketaan onnistuneesti kaksi eri asiaa.

On aivan järkevää panostaa lapsen koulunkäyntiin ja opettaa hänet opiskelemaan.

Työ on kuitenkin se koko hyvän elämän pohja. Rahatta pätkätöissä kärvistellen, ei kiitos.

Ei välttämättä se työ tuo kaikkea sisältöä kaiiille - itse esim mielellään rikastuisin sijoittamalla ja jäisin pois töistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tässä sotketaan onnistuneesti kaksi eri asiaa.

On aivan järkevää panostaa lapsen koulunkäyntiin ja opettaa hänet opiskelemaan.

Työ on kuitenkin se koko hyvän elämän pohja. Rahatta pätkätöissä kärvistellen, ei kiitos.

Eikä sotketa. Se, että hyväksyy lapsen sellaisena kuin tämä on, on lapsen myöhemmän elämän perusta. Pointti on siinä, että vanhemman tulisi omata riittävästi tulkinnallista herkkyyttä, että hän tunnistaa, minkälaisen lapsen hän on sattunut saamaan. Silloin vanhempi kykenee asettamaan myös lapseen kohdistuvat opiskelu- ja muut haasteet oikeisiin mittasuhteisiin. Samankin perheen lapset voivat olla keskenään hyvin erilaisia, myös kykyprofiililtaan.

Meillä tosiaan naapurin poika on menossa teknilliseen yliopistoon. Poika itse puhui tästä kun oli 9-vuotias. Mietin vain, että mitenkä äiti sitten häpeää kun ei pääse. Nytkin häpeää kun pojalla on silmälasit.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei saisi vaatia? Helpomman kautta kun antaa lapsensa mennä, lapsi makaa kotona vaan ja kaataa kelarahat kaljana kurkusta alas. Sitten vingutaan ja vongutaan ja syytetään kaikkia muita. Onhan näitä nähty.

Missä keskitie? Susta on siis täysin ok vaatia lapsi lähes uupumuksen partaalle omilla vaatimuksillaan. Mullakin on näitä kavereita, joiden vanhemmat tämmöisiä menestyjiä. Heille ei mikään kelpaa. Milloin on väärä puoliso, ai menit yliopistoon, no otit väärän alan, vaihda tai jäät perinnöttömäksi. Jatkuva stressi vanhempien odotusten täyttämiseksi. Omat vanhemmat ovat olleet onnellisia, jos teen jotain mistä nautin. Olis se sitten ollut lähihoitajan, upseerin tai lääkärin ammatti. Tai ihan vain töissä. Susta ilmeisesti tämä on vain kotona makaamista ja kaljan kittaamista... Aika ironista muuten, kun näiden yliopistojen huippualoilla ryypätään eniten ja opiskelijoina se tapahtuu nimenomaan kelan rahoilla. :D

Meillä mies on akateeminen, mutta minä en. Meillä tytärtä kannustetaan ottamaan koulu tosissaan ja kerrotaan myöskin se, että mikäli opiskelee nyt jo kunnolla niin isompana on perempi mahdollisuus valita mieluisa opiskelupaikka kuin sellaisilla jotka eivät ota kouluaan tosissaan.

Tyttäreni on on nyt 12 vuotias ja tietää, että mikään pakko ei ole lukioon ja yliopistoon mennä, mutta pohja pitää tehdä kunnolla, että on vara valita myöhemmin.

Aloituksessa oli se pointti, että siinähän ei teilattu koulutusta vaan akateemisten äitien kovia vaatimuksia lapsilleen.

Miksi AMK-inssimiehellä on alaisina DI-naisia?

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa oli se pointti, että siinähän ei teilattu koulutusta vaan akateemisten äitien kovia vaatimuksia lapsilleen.

Miksi AMK-inssimiehellä on alaisina DI-naisia?

Jaa-a, miksiköhän.

Akateemisilla naisilla on tieto siitä että heidän tyttäriensäkin pitää tehdä enemmän töitä sukupuolensa takia.

Meillä on niin, että johonkin kouluun on pakko mennä peruskoulun jälkeen, kotiin ei saa jäädä makaamaan ja 15-16-vuotiaan on nykyisin lähes mahdoton saada kunnollista työpaikkaa. Olemme myös muistuttaneet, että minkään työn ei kuulu olla aina kivaa/hauskaa, vaan sitä tehdään ensisijaisesti elääkseen ja kaikissa ammateissa pitää tehdä ja kestää myös epämukavia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Kun lapseni olivat pieniä, sanoin usein ääneen, että hyvästä koulutuksesta on hyötyä. Ei riitä, että osaa, pitää myös pystyä osoittamaan, että voi oppia lisää. Koulussa muiden lasten vanhemmat olivat kuin ap eli naureskelivat sille, että minun lapseni olivat motivoituneita ja saivat hyviä numeroita.Vanhempainillassa sain usein kuulla, että vähemmälläkin selviää eikä koulutksesta ole hyötyä.

Tänään kohtasin 2 vanhimman lapseni luokkakavereiden äitiä, jotka kysyivät, että "no tuliko siitä teidän Leosta mitään ja onko se edes töissä" ja saatoin kertoa, että ei hänestä tullut mitään, mutta hän opiskeli ahkerasti ja on nyt lähes valmis neurologi. En kysynyt, mitä luokkakavereista tuli, koska tiesin, että toinen on amfetamiinipsykoosin takia työkyvytön ja toinen elämäntapatyötön.

Juuriko tänään tapasit oikein kaksi heistä? Sepäs sattui sopivasti ;) Ja tiedät heidän lastensa tilanteet ihan kysymättäkin miten?

Lapsia kannattaa ohjailla jo pienestä pitäen oikeaan suuntaan elämässä. Minusta oikea suunta on sellainen, jossa lapsi pääsee käyttämään omia vahvuuksiaan parhaiten hyväksi ja pystyy elämään taloudellisesti turvattua ja onnellista elämää.

Koska jo pienestä pitäen omat lapseni ovat osoittaneet akateemisia taipumuksia, olen heitä ohjannut akateemiselle uralle. Käytännössä edellytän, että koulu käydään hyvin.  Tämä ei tarkoita huutamista huonoista arvosanoista, vaan koulunkäynnin aktiivista seuraamista, kiinnostusta lapsen opinnoista ja tukemista silloin kun tarvitaan. Lukion käynti on meillä itsestäänselvyys, samoin kuin jonkin akateemisen loppututkinnon hankkiminen. Meillä molemmat vanhemmat, koko suku ja lähipiiri kaikki ovat akateemisesti koulutettuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, itselle peruskoulu oli aivan liian helppo laitos, joten miten sitä vaatia? Olin pikemminkin hyvin passiivinen, etten erottuisi liian selvästi joukosta ja joutuisi silmätikuksi.

Lapsi, jolla on kykyjä selviää peruskoulusta ihan ilman traumoja, vaikka menisi vähän puolivaloillakin. Kyntensä ehtii teroittaa myös myöhemmin. Esimerkiksi oma lapseni laitettiin peruskoulutasolla (ei Suomessa) koulun toimesta luokalle, jossa oli häiriökäyttäytymistä, eikä opiskelua pidetty coolina. Hänkään ei halunnut tuossa vaiheessa erottautua, fine. Myöhemmin lapsi sitten suoritti tuplamaisterin (eräs eurooppalainen huippuyliopisto/LSE). Mikäli lapsella on kapasiteettia, länsimaisissa koulutusoloissa se tulee kyllä esille. Kaikenlainen prässääminen on aivan tarpeetonta. Lapsena on hyvä saada olla rauhassa, ettei pala loppuun, ennen kuin elämä on alkanutkaan.

Meillä on sisarusparvi ollut aina sitä yli ysin keskiarvon välkyintä osastoa. Peruskoulu oli todella turhauttava käydä, kun ei saanut haastetta ja piti katsella suoraan sanottuja idiootteja joukossa, sekä koulukiusaajia. Jo lapsena näki, ettei noista ole ainesta mihinkään eliittikouluihin. Sopeutuvana sitä sitten kehitti sitä kyynärpäätaktiikkaa noiden imbesillien kanssa arjessa selviämiseen. Vähän hukkaan menee kyllä tuo aika yhteiskunnan taholta, kun niitä oikeita taitoja voisi hioa samalla ihan eri mittakaavassa. Kannatan vanhakantaista jakoa perus- ja oppikouluun. Apukoulullekin on varmasti tilausta edelleen. Unohtakaa integraatio, mikä hidastaa vain muita, mutta lämmittää lähinnä vain vajakin vanhempien mieltä. Ei osaamistasoa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi AMK-inssimiehellä on alaisina DI-naisia?

Tutkinnot ovat kokeneet niin kovan inflaation. Isäni on AMK-tason insinööri ja hänellä on nykyään alaisena diplomi-insinöörejä, miehiä. 

Kautta aikain vanhemmat ovat halunneet taata lapsilleen vähintään saman elintason ja sosiaalisen aseman kuin itsellä. Luuletteko, että johtuu hyvistä geeneistä, että vielä 30 vuotta sitten käytännössä KAIKISTA Suomen aatelis- ja muiden rikkaiden sukujen vesoista tuli maistereita, arkkitehtejä, taiteilijoita, poliitikkoja jne?

Lapselle on hyvä opettaa syy-seuraussuhteita, pitkäjänteisyyttä, sitä miten tavoitteita asetetaan ja miten niitä saavutetaan. Mutta lapsen omaa persoonaa tulee aina kunnioittaa. Jos akateemisen perheen lapsi haluaa ammattikouluun, tämä tulee sallia ja lapsen omaa päätöstä pitää kunnioittaa.

Kaikki lähtee lopulta arvoista. Jos vanhemmalla on terveet arvot ja hyvä itsetunto hän kykenee näkemään että ammatti ei määritä kenenkään arvoa ihmisenä ja että kaikki työt ja ammatit ovat tärkeitä. Valitettavan usein lapsi nähdään oman itsetunnon jatkeena ja häneltä vaaditaan asioita ja tavoitteita jotka eivät ole hänen omiaan. 

Kyllä minäkin haluan että lapset kouluttautuisivat niin pitkälle kuin älyä ja intoa riittää. Ihan hirveältä kyllä kuulostaa tuo sunkin asenne että helpoimman kautta. Onkohan se sunkaan lapsi saanut edes havitella korkeampaa koulutusta, vai onko mamma lytännyt heti alkuunsa?

Minä olen opettaja ja mies viittä vaille tekniikan tohtori. Molemmat pidämme tärkeänä sivistystä ja monipuolista lukeneisuutta. Haluamme toki että lapsemme tekee koulutyössään parhaansa, mutta ihan kaikista tärkein asia minulle on, että lapsestani tulee onnellinen ja tasapainoinen ihminen, joka osaa ottaa muut ihmiset huomioon. Minusta lapselle tulisi antaa mahdollisuus kasvaa omaan täyteen potentiaaliinsa, mitä tämä sitten itse kunkin kohdalla tarkoittaakaan.

Kouluun haluamme panostaa jo siksikin, ettei mikään ovi sulkeutuisi ennen aikojaan. Ei olisi vaikeaa manipuloida lasta jo pienestä saakka johonkin tiettyyn muottiin, mutta meidän lapsen ei tarvitse täyttää meidän toteutumattomia unelmia, koska myös itse olemme saaneet valita oman polkumme. Toki lukeneisuuden ja jatkuvan itsensä kehittämisen malli tulee meillä kotoa, mutta ei mistään suorittamisnäkökulmasta, vaan siksi että molemmat miehen kanssa olemme aidosti kiinnostuneita monista asioista, ja haluamme oppia aina lisää. Tämä asenne on välittyy varmasti lapsellekin.

No tuota. Itse olen yliopistolla tutkijana ja läheisimmät työkaverit ovat kaikki tohtorikoulutettuja kuten itsekin, eikä kukaan puhu tuollaisia. Kaikilla on mielestäni poikkeuksellisen hyvä käsitys siitä, että lapset ovat meistä erillisiä olentoja joilla on omat taipumuksensa ja oikeus omiin valintoihinsa.

Vierailija kirjoitti:

On se mielestäni ihan hyvä, että vanhemmat ohjaavat oikeaan suuntaan. Itsekin halusin yläasteella vielä mennä amikseen hevosenhoitajaksi tai ratsastuksenohjaajaksi, mutta vanhempani saivat raivarin. No opiskelen nykyään lääkiksessä enkä enää edes harrasta ratsastusta, joten hyvä näin. Toki tuo vanhempieni tyyli käsitellä asiaa oli aika huono ja itse mieluumminkin oman lapseni kanssa keskustelisin eri ammattien hyvistä ja huonoista puolista, näyttäisin laskelmilla miten palkka vaikuttaa siihen, missä voi asua ja mitä harrastaa jne.

Hyvä valinta. Nyt sinulla on mahdollisesti varaa sijoittaa osaa palkasta myöhemmin ja ratsastaa huvikseen taas sitten joskus, kun aikaa ja kiinnostusta jää. Heppahommilla ei rikastu kuin jokin siitosjoukkoeliitti maailmalla. Siinä olet oikeassa kyllä, että vanhemmat olisivat voineet hoitaa tilanteen viisaammin.

Meillä oli myös tuo raivarimalli. Ahdisti päälle vielä lisää, jos ei aina jaksanut menestyä. Ei tullut vanhemmille mieleen, että toisen avoin pettäminen tahollaan saattoi rassata jälkikasvua ja vaikuttaa suorituksiin.

Joillekin varmaan se AMK-tutkinto on paska.

Itse arvostan ko tutkintoa. Ja olettaisin, että poikani (ka 8)pärjäisi opinnoissaan hyvin.

Mutta ei tulisi mieleenkään "pakottaa" pyrkimään yliopistoon yms JOS ei itse tahdo.

Just tämä eräs akateeminen äiti pakottaa poikansa akateemiselle uralle. Pojalla outoja pakkoliikkeitä ja mietin, ettäonlohsm syynä kovat paineet kotoa.

Ja tämä äiti juuri järkyttyi kun meidän poika ei olekaan ihan surkea koulussa. Nikotteli kun luuli varmaan, että meidän pojan ka jotain kutonen tai vastaava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap. Siis omasta mielestäni on kyllä vain hirveää pätemistä kun hiekkalaatikolla jo puhutaan lapsen koulutusvaatimuksista.

Ei ihme, että Suomessa itsemurhaluvut ovat korkeat. Tytöt ylisuorittavat koulun ja loppupeleissä valmistuvat opettajiksi.

Opettajakoulutukseen on äärimmäisen vaikea päästä.

Ja sinäkö istut 9-vuotiaan kanssa hiekkalaatikon reunalla? Okei....

Opettajakoulutus on ulkolukua.

Tällaisista kommenteista tietää varmuudella, ettei toisella ole mitään käsitystä asiasta. Olisikin. Olisi voinut päästä helpommalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi AMK-inssimiehellä on alaisina DI-naisia?

Tutkinnot ovat kokeneet niin kovan inflaation. Isäni on AMK-tason insinööri ja hänellä on nykyään alaisena diplomi-insinöörejä, miehiä. 

Ei taida olla iso firma. Meillä ei ole mitään toivoa päästä edes lähiesimiesasemaan ilman DI-tutkintoa