Akateemisilla äideillä kovat koulutusvastimukset lastensa suhteen

Vierailija kirjoitti:

Ap. Siis omasta mielestäni on kyllä vain hirveää pätemistä kun hiekkalaatikolla jo puhutaan lapsen koulutusvaatimuksista.

Ei ihme, että Suomessa itsemurhaluvut ovat korkeat. Tytöt ylisuorittavat koulun ja loppupeleissä valmistuvat opettajiksi.

Opettajakoulutukseen on äärimmäisen vaikea päästä.

Ja sinäkö istut 9-vuotiaan kanssa hiekkalaatikon reunalla? Okei....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi voi, mitenkähän tämä nyt menee kun itse läpäisin hädintuskin peruskoulun, mieheni on tohtori. Mitähän meidän lapsiparoista tulee?

Älykkyys peritään äidiltä.

Sitten pitää kai olla vähän ylpeä itteeni. Äitini on älyllisesti heikkolahjainen ja itse suoritan yliopistotutkintoa matikassa

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi voi, mitenkähän tämä nyt menee kun itse läpäisin hädintuskin peruskoulun, mieheni on tohtori. Mitähän meidän lapsiparoista tulee?

Älykkyys peritään äidiltä.

Sitten pitää kai olla vähän ylpeä itteeni. Äitini on älyllisesti heikkolahjainen ja itse suoritan yliopistotutkintoa matikassa

eri

Noin se tutkimusten mukaan on.

Mitä se äitisi ns heikkolahjaisuus tarkalleen on?

Jos lapsi oppii ajattelutavan, että hän kelpaa vanhemmalleen vain täydellisyyden kautta, voi hänen psyykensä rikkoutua, kun hän joskus epäonnistuu ja vanhempi hylkää hänet sen takia. Ei kai vain tästä ole kysymys tässä lasten sparrauksessa! Se on väärin kaikkien asiantuntijoiden mukaan. Lasta pitää rakastaa ehdoitta, ilman sitä mutta-sanaa, näin sanoi Jari Sinkkonen jutussa, jonka luin muutama päivä sitten. Hyvin sanottu. Lasta saa ja pitää kannustaa, mutta hyvä ihmisyys on muuta kuin täydellinen opintopolku ja korkeapalkkainen huippuammatti. Suurin osa meistä on taviksia ja tavis on myös hyvä ihminen. Olen itse korkeakoulutettu tavis, jonka lapsi on myös tavis. Kannustan opiskeluun, musiikin harrastamiseen jne. mutta hänen arvonsa ei määräydy sen mukaan koskaan., miten hän niissä menestyy.

On se mielestäni ihan hyvä, että vanhemmat ohjaavat oikeaan suuntaan. Itsekin halusin yläasteella vielä mennä amikseen hevosenhoitajaksi tai ratsastuksenohjaajaksi, mutta vanhempani saivat raivarin. No opiskelen nykyään lääkiksessä enkä enää edes harrasta ratsastusta, joten hyvä näin. Toki tuo vanhempieni tyyli käsitellä asiaa oli aika huono ja itse mieluumminkin oman lapseni kanssa keskustelisin eri ammattien hyvistä ja huonoista puolista, näyttäisin laskelmilla miten palkka vaikuttaa siihen, missä voi asua ja mitä harrastaa jne.

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi oppii ajattelutavan, että hän kelpaa vanhemmalleen vain täydellisyyden kautta, voi hänen psyykensä rikkoutua, kun hän joskus epäonnistuu ja vanhempi hylkää hänet sen takia. Ei kai vain tästä ole kysymys tässä lasten sparrauksessa! Se on väärin kaikkien asiantuntijoiden mukaan. Lasta pitää rakastaa ehdoitta, ilman sitä mutta-sanaa, näin sanoi Jari Sinkkonen jutussa, jonka luin muutama päivä sitten. Hyvin sanottu. Lasta saa ja pitää kannustaa, mutta hyvä ihmisyys on muuta kuin täydellinen opintopolku ja korkeapalkkainen huippuammatti. Suurin osa meistä on taviksia ja tavis on myös hyvä ihminen. Olen itse korkeakoulutettu tavis, jonka lapsi on myös tavis. Kannustan opiskeluun, musiikin harrastamiseen jne. mutta hänen arvonsa ei määräydy sen mukaan koskaan., miten hän niissä menestyy.

Ja tässä sotketaan onnistuneesti kaksi eri asiaa.

On aivan järkevää panostaa lapsen koulunkäyntiin ja opettaa hänet opiskelemaan.

Työ on kuitenkin se koko hyvän elämän pohja. Rahatta pätkätöissä kärvistellen, ei kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Ja tässä sotketaan onnistuneesti kaksi eri asiaa.

On aivan järkevää panostaa lapsen koulunkäyntiin ja opettaa hänet opiskelemaan.

Työ on kuitenkin se koko hyvän elämän pohja. Rahatta pätkätöissä kärvistellen, ei kiitos.

Eikä sotketa. Se, että hyväksyy lapsen sellaisena kuin tämä on, on lapsen myöhemmän elämän perusta. Pointti on siinä, että vanhemman tulisi omata riittävästi tulkinnallista herkkyyttä, että hän tunnistaa, minkälaisen lapsen hän on sattunut saamaan. Silloin vanhempi kykenee asettamaan myös lapseen kohdistuvat opiskelu- ja muut haasteet oikeisiin mittasuhteisiin. Samankin perheen lapset voivat olla keskenään hyvin erilaisia, myös kykyprofiililtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tässä sotketaan onnistuneesti kaksi eri asiaa.

On aivan järkevää panostaa lapsen koulunkäyntiin ja opettaa hänet opiskelemaan.

Työ on kuitenkin se koko hyvän elämän pohja. Rahatta pätkätöissä kärvistellen, ei kiitos.

Eikä sotketa. Se, että hyväksyy lapsen sellaisena kuin tämä on, on lapsen myöhemmän elämän perusta. Pointti on siinä, että vanhemman tulisi omata riittävästi tulkinnallista herkkyyttä, että hän tunnistaa, minkälaisen lapsen hän on sattunut saamaan. Silloin vanhempi kykenee asettamaan myös lapseen kohdistuvat opiskelu- ja muut haasteet oikeisiin mittasuhteisiin. Samankin perheen lapset voivat olla keskenään hyvin erilaisia, myös kykyprofiililtaan.

Silti todellisuus on edelleen se, että ilman kunnon työtä se lapsen elämä tulee olemaan raskasta.

Ja jos sattuu olemaan tyttö, hänen pitää ponnistella enemmän kuin poikien.

Muu on kaunista oppikirja-sanahelinää.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että amiskin antaa nykyään yleisen jatko-opintokelpoisuuden - sekään ei siis sulje pois korkeampaa koulutusta!

Teoriassa antaa, käytännössä ei. Amis saattaa olla hyvä pohja AMK:hon, mutta yliopistoon on kyllä käytännössä mahdotonta päästä. Aina on tietysti muutama poikkeus, jotka vahvistavat säännön.

Vierailija kirjoitti:

Hehheh. Sanokaa mitä sanotte, mutta todellakin, meidän lapsella (3v) on vain neljä sallittua opintosuuntaa yliopisto/korkeakoulutasolla kun opiskelupaikkaa aikanaan valitsee. Ja todellakin se "aivopesu" alkaa ihan luonnostaan, joten en edes ole huolissani että hän valitsisi jotain muuta. Se vain on fakta että suomessa(kin) tarvitsee nyt ja varsinkin tulevaisuudessa tietyn tulotason jos aikoo että voi edes jossain määrin sanoa että ei ole mennyt opiskeleminen (ja sitä kautta saavutettu tulotaso ja asema) hukkaan kun voi hankkia asioita/helpottaa elämäänsä/nauttia riittävästi vapaa-ajastaan niin ettei tarvitse miettiä ohan joka hetki raha-asioita. Tulevaisuudessa tämä korostuu sillä yhteisellä lompakolla kävijöiden määrä vain lisääntyy.

Ja kyllä, olemme molemmat korkeasti koulutettuja, myös useampia tutkintoja. Ystäväpiirissäni myös ihania ihmisiä, jotka ovat ammattikoulun käyneitä ja matalapalkkaisia, ja karu tosiasia on, että raha ja palkan pienuus ovat olleet heillä valituksen aihe jo 15v sitten, kuten myös edelleen. En missään nimessä toivo/salli lapselleni moista. Onnellinen voi olla myös siinä hyväpalkkaisessa duunissa (tai hoitaa varallisuuden kertymisen pääomatuloilla).

Olet paska vanhempi. Tiedan kun kasvoin itse samanlaisen itsekkaan vanhemman kanssa. Lapsi ei ole mikaan egosi jatke. Minulle rummutettiin pienesta pitaen etta minusta pitaa tulla laakari, ja aivopesu oli niin rankkaa etta melkein itsekin uskoin siihen. Samalla voin pahoin, pahoin, PAHOIN, kun omilla haaveillani ei ollut tilaa tai tukea kasvaa. Omat kiinnostuksenkohteeni mitatoitiin taysin, jopa siihen asti etta kotoamuuttopaivana (???) aiti tulee anelemaan etta jaisin viela vuodeksi kotiin lukemaan laakiksen paasykokeisiin. Soronoo!

Lukion toiselle luokalle asti olin taysin hammentynyt ja luin laakariksi haluavan tyton aineita enka elanyt omaa elamaani. Onneksi jostain ponnistin voimaa lahtea toteuttamaan omia mielenkiinnonkohteitani! Tatakin mitatoitiin kotona sitten joka valissa etta (---)n ammatti on paska, mita tuhlaat aikaasi noihin paasykokeisiin, piirtaa voit harrastuksenasi sitten kunhan vain olet se Laakari. Lahdin opiskelemaan loytamaani haaveammattia sitten teknilliseen yliopistoon, ja vaikka olenkin ollut itseni kanssa aika hukassa, tiedan paatoksen olleen oikea. Kotia ei kiinnosta miten parjaan paskoissa opinnoissani koska kyseessa ei ollut heidan ennalta uraamansa elamanpolku, joten ei minuakaan kiinnosta miten he vanhenevat ja rappeutuvat. Menkoot sitten niiden laakarijumaliensa luo, jos en kelpaa heidan tyttarekseen sellaisena kuin olen.

Pointtinani on etta et voi todellakaan pakottaa lasta jollekin alalle. Jos se ei tasmaa lapsen sisaisen palon kanssa, niin tuloksena on onneton, itseaan tuntematon ihmisriepu. Minulle tuon valttaminen painaa enemman vaakakupissa kuin joltain tietyilta aloilta taottu maallinen omaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Silti todellisuus on edelleen se, että ilman kunnon työtä se lapsen elämä tulee olemaan raskasta...

Totuus on, että kaikki lapset eivät pärjää akateemisissa opinnoissa, vaikka kuinka kannustettaisiin. Tärkeintä on tuntea oma lapsensa. Kannustaminen ja ohjaaminen ovat hyviä asioita, mutta ne eivät jokaisen lapsen kohdalla johda samanlaiseen lopputulokseen. Tässä on se ero. Jonkun lapsen kohdalla kannustaminen ja ohjaaminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hän hyväksyy omat ADHD -piirteensä ja suhteessa näihin ongelmiinsa löytää paikkansa elämässä.

Ei tietylle alalle voi pakottaa, mutta nuorelle pitää oikeesti opettaa elämän perusasiat.

Että ilman opiskelua ei pääse sellaiseen asemaan että olisi yhtään vapaa. Siis ei esim yhden työntekomallin vanki tai pätkätyökierteessä.

Ja se että on työelämässä hyvät asemat heijastuu hyvinvointiin koko muussa elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silti todellisuus on edelleen se, että ilman kunnon työtä se lapsen elämä tulee olemaan raskasta...

Totuus on, että kaikki lapset eivät pärjää akateemisissa opinnoissa, vaikka kuinka kannustettaisiin. Tärkeintä on tuntea oma lapsensa. Kannustaminen ja ohjaaminen ovat hyviä asioita, mutta ne eivät jokaisen lapsen kohdalla johda samanlaiseen lopputulokseen. Tässä on se ero. Jonkun lapsen kohdalla kannustaminen ja ohjaaminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hän hyväksyy omat ADHD -piirteensä ja suhteessa näihin ongelmiinsa löytää paikkansa elämässä.

Minun veljelläni on adhd ja lukihäiriö. Hän opiskelee toista akateemista loppututkintoa ja on myyntijohtaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silti todellisuus on edelleen se, että ilman kunnon työtä se lapsen elämä tulee olemaan raskasta...

Totuus on, että kaikki lapset eivät pärjää akateemisissa opinnoissa, vaikka kuinka kannustettaisiin. Tärkeintä on tuntea oma lapsensa. Kannustaminen ja ohjaaminen ovat hyviä asioita, mutta ne eivät jokaisen lapsen kohdalla johda samanlaiseen lopputulokseen. Tässä on se ero. Jonkun lapsen kohdalla kannustaminen ja ohjaaminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hän hyväksyy omat ADHD -piirteensä ja suhteessa näihin ongelmiinsa löytää paikkansa elämässä.

Minun veljelläni on adhd ja lukihäiriö. Hän opiskelee toista akateemista loppututkintoa ja on myyntijohtaja.

ADHD:t, aspergerit, tourettet ym. ovat myös kaikki yksilöitä. Se, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovikaan toiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silti todellisuus on edelleen se, että ilman kunnon työtä se lapsen elämä tulee olemaan raskasta...

Totuus on, että kaikki lapset eivät pärjää akateemisissa opinnoissa, vaikka kuinka kannustettaisiin. Tärkeintä on tuntea oma lapsensa. Kannustaminen ja ohjaaminen ovat hyviä asioita, mutta ne eivät jokaisen lapsen kohdalla johda samanlaiseen lopputulokseen. Tässä on se ero. Jonkun lapsen kohdalla kannustaminen ja ohjaaminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hän hyväksyy omat ADHD -piirteensä ja suhteessa näihin ongelmiinsa löytää paikkansa elämässä.

Minun veljelläni on adhd ja lukihäiriö. Hän opiskelee toista akateemista loppututkintoa ja on myyntijohtaja.

ADHD:t, aspergerit, tourettet ym. ovat myös kaikki yksilöitä. Se, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovikaan toiselle.

Silti itse juuri kehotit kaikkia adhd-lapsia alisuoriutumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silti todellisuus on edelleen se, että ilman kunnon työtä se lapsen elämä tulee olemaan raskasta...

Totuus on, että kaikki lapset eivät pärjää akateemisissa opinnoissa, vaikka kuinka kannustettaisiin. Tärkeintä on tuntea oma lapsensa. Kannustaminen ja ohjaaminen ovat hyviä asioita, mutta ne eivät jokaisen lapsen kohdalla johda samanlaiseen lopputulokseen. Tässä on se ero. Jonkun lapsen kohdalla kannustaminen ja ohjaaminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hän hyväksyy omat ADHD -piirteensä ja suhteessa näihin ongelmiinsa löytää paikkansa elämässä.

Minun veljelläni on adhd ja lukihäiriö. Hän opiskelee toista akateemista loppututkintoa ja on myyntijohtaja.

ADHD:t, aspergerit, tourettet ym. ovat myös kaikki yksilöitä. Se, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovikaan toiselle.

Silti itse juuri kehotit kaikkia adhd-lapsia alisuoriutumaan.

Se en ollut minä. Miksi oletat automaattisesti, että kyseessä on sama henkilö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap. Siis omasta mielestäni on kyllä vain hirveää pätemistä kun hiekkalaatikolla jo puhutaan lapsen koulutusvaatimuksista.

Ei ihme, että Suomessa itsemurhaluvut ovat korkeat. Tytöt ylisuorittavat koulun ja loppupeleissä valmistuvat opettajiksi.

Opettajakoulutukseen on äärimmäisen vaikea päästä.

Ja sinäkö istut 9-vuotiaan kanssa hiekkalaatikon reunalla? Okei....

Opettajakoulutus on ulkolukua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap. Siis omasta mielestäni on kyllä vain hirveää pätemistä kun hiekkalaatikolla jo puhutaan lapsen koulutusvaatimuksista.

Ei ihme, että Suomessa itsemurhaluvut ovat korkeat. Tytöt ylisuorittavat koulun ja loppupeleissä valmistuvat opettajiksi.

Opettajakoulutukseen on äärimmäisen vaikea päästä.

Ja sinäkö istut 9-vuotiaan kanssa hiekkalaatikon reunalla? Okei....

Opettajakoulutus on ulkolukua.

😂😂😂😂😂😂😂😂😂

Tuossa tyttären kaverin äiti (kasvatustieteiden tohtori) kuulemma huutaa kuin hyeena, jos tyttö (13v) tuo kotiin alle ysin kokeita. Ei ihme että nyt jo näkyy kuinka tyttö on angstaamassa kunnolla eikä koulu voisi kiinnostaa vähempää.

Meillä on sanottu lapsille, että opiskelevat mitä opiskelevat mutta sen pitää olla sellaista että elättää itsensä ja mieluiten tuottavalla sektorilla. Pojassa näyttäisi olevan kovan kauppamiehen/tilinpitäjän elkeitä, tytär taas kiinnostunut sähköstä ja rakentamisesta. Akateemisuudelle en niinkään laita painoa, kun itsekin olen vain keskimääräinen DI jonka asennemaailma on liian pragmaattinen oikeasta akateemisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silti todellisuus on edelleen se, että ilman kunnon työtä se lapsen elämä tulee olemaan raskasta...

Totuus on, että kaikki lapset eivät pärjää akateemisissa opinnoissa, vaikka kuinka kannustettaisiin. Tärkeintä on tuntea oma lapsensa. Kannustaminen ja ohjaaminen ovat hyviä asioita, mutta ne eivät jokaisen lapsen kohdalla johda samanlaiseen lopputulokseen. Tässä on se ero. Jonkun lapsen kohdalla kannustaminen ja ohjaaminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hän hyväksyy omat ADHD -piirteensä ja suhteessa näihin ongelmiinsa löytää paikkansa elämässä.

Minun veljelläni on adhd ja lukihäiriö. Hän opiskelee toista akateemista loppututkintoa ja on myyntijohtaja.

Hyvä. Hän on siis löytänyt oman paikkansa. Jokainen ihminen on erilainen, myös ne ADHD -piirteitä omaavat ihmiset. Edelleen vanhemman tärkein tehtävä on opetella tuntemaan oma lapsensa. Ja tältä pohjalta ohjata ja kannustaa lasta niin, että lapsi sekä saa kykynsä käyttöön että on tyytyväinen elämäänsä.